a) Epäonninen merenrantaloma Jeesuksen julkinen työ oli jatkunut jo pari vuotta. Seuraajien ja vastustajien määrä oli koko ajan kasvanut. Toiveet paremmasta ja pelot pahemmasta aaltoilivat hänen ympärillään. Ihailevasta kansanjoukosta, kampittavista Jerusalemin pyhistä ja rasittavista opetuslapsista Jeesus etsi välillä suojaa erämaasta. Herodeksen mestattua Johanneksen, varttikuningas saattaisi hyvinkin löytää syyn vangita ja mestauttaa Jeesuksenkin. Sellainen ei kuulunut Jeesuksen suunnitelmiin. Hän oli tullut ensisijaisesti haastamaan oman kansansa käsityksiä itsestään ja Jumalastaan, eikä hän aikonut antaa minkään Herodeksen oikun estää sitä.Nyt hänen oli kuitenkin […]
Jeesus against slutshaming Luentani Juhannusvieraille 2019 Olin jo monta kuukautta kokenut kipuja, joita oli vaikea yhdistää saamaani hoitoon. Siksi lääkäri oli jo pariin kertaan ohittanut valitukseni. Kun Jemina kuuli siitä hän käski minua ankarasti vaatimaan itselleni asian tutkimista. Kolmannen kerran olin taas luopumassa, kun kuulin Jeminan sättivän äänen takaraivossani ja sanoin lääkärille, että kyllä tämä nyt on tutkittava. Hän lähetti minut keskivartalon viipalekuvaukseen. Mitään kipuun liittyvää ei löytynyt, mutta maksassa nähtiin kasvaimen tapaista, josta piti ottaa koepalat. Muistan hyvin kuinka […]
Kuoleman tuottamisesta Ristiinnaulitsemisessa ei Jeesuksen aikana ollut mitään poikkeuksellista. Tuhannet hänen kaltaisensa maalaiset saivat milloin mistäkin syystä kokea saman kohtalon. Rooma hallitsi kauhistuttavalla valtioterrorismilla ja tehokkaalla kuolemantuottokoneistolla. Ristiin naulitseminen ei ollut vain kuolemantuomio. Se oli äärimmäinen julkinen nöyryytys. Jos uhria ei etukäteen kidutettu henkihieveriin, hän saattoi virua ristillä useita vuorokausia. Kivusta, hädästä ja näännytyksestä hän täydensi omaa häväistystään tyhjentämällä suolensa ja virtsarakkonsa kaikkien nähden. Villit koirat, haaskalinnut ja kärpäset täydensivät hänen alennustilaansa. Kunnian ja arvokkuuden ryöstö oli ristillä täydellinen. Tämä […]
”Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan.”[1] Tältä näytti rosoinen alku vuosisatoja kestävälle pyhitetyn väkivallan riisumisen prosessille, jonka aikana Jumalan luonne ja anteeksiannon olemus vähitellen alkoi hahmottua. Välittömän koston uhka oli väistynyt. Myötätunto ja hyvä tahto oli vapautunut kahleistaan ja entiset viholliset osoittivat solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Veljekset olivat löytäneet ainakin kohtuullisen välirauhan keskenään. Silti tämänkin […]
Kulttuurikritiikin tehtävä on paljastaa historiallisten ja modernien myyttien tapa perustella ja pyhittää väkivalta. Demytologisointi rehabilitoi uhrin ja paljastaa väkivallan sellaisena kuin se on. Analysoituaan erityisesti kreikkalaisten myyttien pyhittämää ja piilottamaa väkivaltaa[1] Girard vihjaisi seuraavaksi puuttuvansa juutalaiskristillisen perinteen pyhiin teksteihin. Monet odottivatkin, että hän seuraavaksi käsittelisi Raamatun kertomuksia myytteinä myyttien joukossa. Niin hän oli joskus suunnitellutkin tekevänsä. Kukaan ei odottanut, että uskonto itsessään voisi antaa aihetta myyttisen väkivallan paljastamiseen. Kaikkihan tunsivat uskontojen väkivaltaisen historian ja eurooppalaiset olivat erityisen tietoisia kristinuskon verisestä […]
1. Johdanto Kun Friedrich oli viiden vanha, hänen pappisisänsa kuoli. Vuosi sen jälkeen Friedrichin veli kuoli. Yksinäisyyteen hakeutuva poika jäi naisten kasvatettavaksi. Pappissuvun poikana hän meni opiskelemaan teologiaa saadakseen, sitä kautta jotain tolkkua elämän julmuudesta. Schopenauerin ateistiset kirjoitukset käännyttivät hänet kuitenkin kristinuskon kriitikoksi. Sen seurauksena hän siirtyi lukemaan antiikin kreikkaa ja opiskeli niin intohimoisesti, että sai jo 24-vuotiaana Baselin yliopiston philologian professuurin pelkän suosituksen pohjalta. Sitä hän hoiti 10 vuotta, ennen kuin jäi kollegojensa keskinkertaisuuteen kyllästyneenä eläkkeelle. Hän halusi keskittyä […]