Matteus tietää kertoa Johanneksenkin udelleen Jeesuksen perään.
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”[1]
Johanneksen oppilaat olivat jo kateellisesta kilpailuhengestä kipeitä. Olivathan he kuulleet, että Jeesuskin oli ryhtynyt kastamaan ja osa Johanneksen opetuslapsistakin olivat siirtyneet Jeesuksen leiriin. Se oli alkanut jo silloin kun Johannes oli vielä vapaana ja kumpikin kastoivat seuraajiaan Jordanin virtaan. Jo silloin Johanneksen opetuslapset olivat valittaneet siitä, että kaikki menevät hänen luokseen.[2] Tämä ihmisten siirtyminen saarnaajalta toiselle tietty kasvoi Johanneksen vangitsemisen jälkeen. Olihan se Jeesukselta kiittämätöntä röyhkeyttä käyttää tilasuuttaan hyväkseen nyt, kun esikuva ja tienraivaaja oli itse vankilassa. Pienemmistäkin syistä on lietsottu katkeria uskonsotia.
Johannes ei itse näytä ottaneet tämänkaltaisia huolia itselleen. Hän ei edelleenkään ryhtynyt kilpailemaan Jeesuksen kanssa.
Jotain Jeesuksen teoissa ei kuitenkaan vakuuttanut Johannesta. Hänen opetuslapsensa olivat kyllä raportoineet hänelle niistä, mutta jotain Johannes oli kuitenkin jäänyt kuulemistaan kertomuksista kaipaamaan. Olihan hän odottanut Jeesuksesta Malakian profetian täyttäjää:
Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.[3]
Jeesus ei oikein vastannut Johanneksen odotuksia, eikä hänen kanssaan monen muunkaan toiveita. Tienraivaaja selvästikin odotti saavansa olla todistamassa sen suuren ja hirmuisen päivän tulemista. Nyt hän istui vankilassa, eikä Jeesus tehnyt senkään eteen yhtään mitään. Moni muukin oli sitä ihmetellyt. Johanneksen ankara varjo lepäsi Jeesuksen yllä vielä vankilastakin käsin.
Jeesus ei kuulemma alkuunkaan välittänyt oliko pöytäseurueessa prostituoituja, veronkerääjiä tai kirjanoppineita. Hän näytti suorastaan viihtyvän syntisten seurassa. Ehkä hän olikin vain kansan suosiota etsivä opportunisti?
Johannes oli intohimoisesti kehottanut ihmisiä tekemään parannusta, jotta Jumalan valtakunta voisi tulla. Jeesus väitti Jumalan valtakunnan jo olevan täällä, ja julisti Isänsä ehdotonta anteeksiantoa.
Johannes oli uskaltanut uhmata jopa Rooman vasallikuningasta. Jeesus ei ollut ottanut minkäänlaista kantaa siihenkään, että Herodes oli nainut veljensä vaimon. Pitäisikö Johanneksen todella uskoa, että Jumala antaa saman suopeuden auringon paistaa sekä Herodeksen että Johanneksen päälle?
Jeesuksen tähti oli kuitenkin nousussa samalla kun Johanneksen vaikutusvalta alkoi hiipua. Vankila oli kuitenkin hillinnyt profeetan kiivautta. Siksi hän lähetti Jeesukselle suoran ja reilun kysymyksen:
Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?
Se oli poikkeuksellista ja nöyrää puhetta Johannekselta. Profeetoilla ei juuri ollut tapana epäillä ennustuksiaan. Jos epäilivätkin, he eivät tunnustaneet sitä ääneen.
Johanneksen oli joko luovuttava toivosta kokonaan, tai sitten arvioitava omia odotuksiaan uusiksi. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään lopullisia johtopäätöksiä, eikä alkanut nakertaa Jeesuksen uskottavuutta muiden mielissä. Hän halusi vastauksen suoraan Jeesukselta. Siksi hän lähetti opetuslapsensa tiedustelumatkalle.
Johanneksen opetuslasten välittämänä kysymys kuulosti surkeasti peitellyltä epäilykseltä Jeesuksen autenttisuuden suhteen:
Ehkä minä osuin ihan harhaan kastepuheessani. Ehkä minun olisi pitänyt odottaa jotakuta toista, joka oikeasti olisi jatkanut minun työtäni kaiken pahan vastustamisessa. Sinähän et selvästikään ole jatkanut minun missiotani.
Jeesus kohtasi Johanneksen lähettämän kyynisen delegaation, joka kaipasi vain yhdenlaista vastausta, eikä olisi uskonut siihenkään. Jeesus ei kuitenkaan antanut sitä heille. Hän pyysi heitä vain katsomaan ympärilleen.
b) Jeesus vastaa Johannekselle
Jeesus ei vastannut suoraan kysymykseen kyllä tai ei. Ehkä hän ei edes osannut tai uskaltanut sitä vielä tehdä. Ehkä se ei vain ollut hänestä viisasta. Herodeksen vainoharhaisuuden tuntien, Jeesus ei ehkä halunnut tehdä itsestään hänelle liian helppoa saalista. Hän oli vasta tehtävänsä alussa, eikä aikonut antautua Johanneksen sellikaveriksi. Oli syy mikä tahansa, Jeesus vastasi tavalla, joka jätti vastauksen päättelemisen kysyjille.
Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset[4] puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.[5]
Jeesus siteerasi vapaasti muotoillen Jesajan ennustusta ja pyysi Johanneksen opetuslapsia uskomaan, että se mitä he näkivät Jeesuksen ympärillä, merkitsi näiden ennustusten toteutumista. Eivät he nähneet mitään konkreettisia ylösnousemuksia, eivätkä ehkä mitään muitakaan ihmeparantumisia juuri silloin, mutta ei Jesaja välttämättä sellaisia tarkoittanutkaan. Hän kuvasi kansan hengellistä heräämistä sellaiseen kuulemiseen ja näkemiseen, joka nostaa kurjuudesta ja köyhyydestä uuteen toivoon:
Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälleen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä,
Taas kerran Jeesus oli kansan pyhien tekstien suhteen hyvin valikoiva. Vihollisten tuho ei kuulunut Jeesuksen agendaan, vakka Jesaja oli sellaistakin ennustanut.
sillä sortajat ovat hävinneet ja pilkkaajat ovat poissa ja väärintekijät revitään juurineen maasta,[6]
Jeesuksen vastauksessa on vapaa tiivistelmä toisestakin Jesajan ennustuksesta:
Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.
Mutta tästäkin unelmasta hän jättää kostoulottuvuuden tyystin pois, koska se kuvasi sellaista vapahtajaa, jonka kaltainen hän ei halunnut olla:
Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.»[7]
Johannes Kastaja tunsi kyllä kirjoitukset tarpeeksi hyvin huomatakseen seuraajansa valikoivuuden.
Jeesus oli täysin ohittanut Johanneksen lempiaiheen ankarasta Jumalasta, joka tulee ja kostaa sortajille, pilkkaajille ja väärintekijöille, joka repii ne maasta ja heittää ne tuleen. Tilalle oli tullut mies, joka vapautti ihmiset heidän riivaajistaan, paransi sairaita taikaisin heidän yhteisöihinsä, herätti pystyyn kuolleita tekemään jälleen hyvää lähimmäisilleen ja julisti Rooman ja Jerusalemin ryöstämille köyhille ilosanomaa. Sanoman sisältö oli siirtynyt tuomitsemista armahtamiseen ja tappamisesta parantamiseen. Kansoja kurittavat taivaalliset sotajoukot loistivat poissaolollaan. Jäljelle oli jäänyt vain kiusallisen näkymätön mutta erikoisella tavalla vapauttava Jumalan valtakunta. Kuka nyt sellaiseen jaksaisi uskoa ja kuka siitä mitään hyötyisi?
Hienovaraisesti Jeesus oli siirtänyt kysymyksen takaisin Johanneksen itsensä pääteltäväksi. Hän vain muistutti parantuneista ja yhteisöihinsä palautetuista ihmisistä ja rohkaistuneista köyhistä.
Siinä kaikki.
Ei mitään tilanneraporttia meikäläisten menestyksestä ja vihollisen tappioista. Ei mitään hehkutuksia pyhästä sodasta pahuutta vastaan.
Rivien välissä ehkä luki:
Kyllä minä olen se, jonka piti tulla.
Toisaalta minä en todellakaan ole se, josta unelmoitte.
Kukaan teistä ei ole osannut odottaa juuri minua, ei edes Johannes. Kaikkien odotukset ja toiveet ovat olleet eri tavoin pyhitetyn väkivallan värittämiä ja vääristämiä.
Kukaan ei odottanut vapauttajaa, joka lopulta antautuisi kaikkien hylättäväksi ja jokaisen tapettavaksi. Kukaan ei halunnut nähdä Jumalan karitsaa kaikkien ihmisten pahuuden uhrina ja kohteena. Se, että pelastus kohtaisi heidät anteeksiantavan uhrin kautta, oli villeimmänkin mielikuvituksen tavoittamattomissa.
Jeesuksen lopputervehdys Johannekselle oli:
Autuas se, joka ei minua torju.”
Markus käyttää kreikankielistä sanaa skandalon:
Autuas se, joka ei tee minusta itselleen skandaalia. Sana on usein käännetty kompastuskiveksi. Skandaali on kynnys, johon emme malta olla kompastumatta, kivi, jonka päälle ajamme, vaikka kuinka keskitymme sen kiertämiseen, haljennut hammas, jota pitää lipoa, kunnes kieli on verissä.
Johannes oli tehnyt Herodeksen avioliitosta skandaalin, johon kompastui. Herodes oli tehnyt Johanneksen protestista skandaalin, johon kompastui. Herodeksen uusi vaimo teki kummastakin miehestä itselleen pakkomielteisen skandaalin, johon oli kohta kompastuva. Nyt Johannes oli vaarassa loukkaantua mieheen, jolle oli raivannut tietä, mutta joka ei vastannutkaan hänen odotuksiaan. Kummasta Johannes pitäisi kiinni, omasta ankarasta visiostaan vai hänestä, jonka toiminta loukkasi hänen oikeudentajuaan ja varmaa käsitystään Jumalasta?
Jeesuksella oli avointa syliä muistuttava visio valtakunnasta. Se ei keskittynyt ihmisten hairahduksiin ja typeryyksiin. Niihin skandaloituminen olisi vietellyt Jeesuksen juuri siihen hylkäämiseen syntiin, josta hän yritti ihmisiä herättää. Hän keskittyi lohduttamaan hylättyjä ja haastoi hylkääjiä samaan armahtavaisuuteen. Kaikkia hän opetti rakastamaan, niin kuin heitäkin rakastettiin.
Jeesus ei siis jäänyt väittelemään Johanneksen opetuslasten kanssa, eikä yrittänyt vakuuttaa heitä mistään. Hän vain pyysi heitä katselemaan, kuuntelemaan ja tekemään johtopäätöksensä itse. Heidänkin oli lopulta otettava kantaa siihen, mitä he profeettojen unelmista ottaisivat omakseen ja mitä niistä he jättäisivät taakseen. Riittäisikö heille se kostamiseen haluton rakkaus, jonka he Jeesuksen ympärillä näkivät kasvavan. Tuntui aika mahdottomalta uskoa, että Jumala oli ilmeisesti muuttanut mieltään ja kääntynyt rakastamaan kaikkia muitakin kansoja yhtä paljon kuin Israelia.
Näihin vastauksiin sanansaattajien oli tyydyttävä. Johanneksen opetuslapset lähtivät takaisin kohti Herodeksen palatsin tyrmää peläten, että heidän saamansa vastaus ei ehkä ollenkaan lohduttaisi vankilassa viruvaa Johannesta. Eivät hekään haluaisi vasta vankilassa miettiä oliko elämäntyö mennyt ihan hukkaan.
Yhtä surkealta sellainen pohdiskelu oli tuntunut kultaisessakin vankilassa, nimittäin mahtavan kuninkaan valtaistuimella. Ehkä joku Johanneksen opetuslapsista matkan aikana muisteli hienoissa vaatteissaan koreilevan kuningas Salomoni surkuttelua, kun hän linnassaan miettii, löytyykö hänelle arvoisaa seuraajaa. Salomonkin oli Johanneksen lailla elämäntyöstään väsynyt:
Minä vihasin sitä vaivannäköä, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla, koska minun täytyy jättää sen tulokset seuraajalleni. Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Silti hän kerran hallitsee kaikkea, minkä olen täällä vaivaa nähden ja viisauden avulla saanut aikaan. Sekin on turhuutta. Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla. Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys. Tosiaankin, mitä ihminen silloin saa korvaukseksi vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, kaikesta, millä hän itseään rasittaa auringon alla? Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä. Tämäkin on turhuutta…
Tämän jälkeen Salomon päätyy tuohon maailmankuuluun elämänkuvaukseen: Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,.. jne.[8]
Johannes ei kuitenkaan jättänyt viimeisiä vankilamietteitään jälkipolville.
c) Kuka Johannes sitten oli?
Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
Jeesus arveli, että hänen sanansa tulisivat satuttamaan Johannesta vankiselissään. Siksi hän odotti, että hänen opetuslapsensa lähtivät pois ennen kuin jatkaisi Johanneksesta puhumista. Sen jälkeen Jeesus kääntyy yleisönsä puoleen ja kysyy melkein pilkkaavan ironiseen sävyyn:
”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan![9]
Tulitteko katsomaan turhuuksien turhuutta? Tulitteko kuuntelemaan erämaan erakkoa, jonka partaa kuuma tuuli heiluttaa? Senkö takia te vaivaa näitte, että saisitte turhaksi todeta minkä turhaksi uskoitte? Seurasitteko joukkoa, koska ette pystyneet olemaan seuraamattakaan?
Vai vaatteillaan koreilevaa turhuuttako te tulitte katsomaan? Ei niitä erämaassa löydy. Menkää Herodeksen linnaan sellaisia ihailemaan. Siellä järjestetään juhlia ihan sitä varten, että kaikki voisivat nähdä, kuka tässä maassa on tärkeä. Sinnekin mennään, koska ei vain uskalleta olla menemättä.[10] Johannes joutui sinne, koska uskalsi uhmata kuninkaallista koreutta.
Laumojen mukaan suuntaa vaihtavia halujanneko te vain seuraatte – niin kuin yleensäkin? Vai oliko teillä joku syvempi taju siitä, että jotain tärkeää oli tapahtumassa?
Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko?
Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta.
Jeesus väitti Johanneksen olevan Israelin arvostettuja profeettoja tärkeämpi. Silti hän on profeettojen lailla joutunut kärsimään huonojen hallitsijoiden vainoista.
Hän on se, josta on kirjoitettu:
– Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.
Se kenelle hän raivasi tietä ei ollutkaan ihan sitä mitä hän odotti. Senhän te kuulitte äskeisiltä kyselijöiltä. Silti hän antautui koko elämällään raivaamaan tietä Jumalan tahdon toteutumiselle maan päällä. Moni teistäkin on tehnyt parannusta ja käynyt syntisten kasteella, koska teitäkin sytytti unelma Jumalasta, joka vihdoin puuttuisi kansan kohtaloon. Te innostuitte vähän liikaa Johanneksen tulisuudesta ja aloitte toivoa vihollisillenne pahaa.
Toiset tulitte, koska pelkäsitte kansan karkaavan karsinoistanne. Te piditte häntä höyrypäisenä kiivailijana vailla teologista koulutusta ja muutakaan pätevyyttä. Te tulitte vietellyiksi kateelliseen vertailuun ja kilpailuun hänen kanssaan. Onko hän nyt mielestänne saanut ansionsa mukaan?
Teille, jotka vähättelitte Johannes Kastajaa, minä sanon:
Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi,
ja teille. jotka jo innostuitte voittajien valtakunnasta minä sanon:
mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.
Johanneksen masentuneet seuraajat ja hänen voitonriemuiset vastustajansa saivat kumpikin epämukavan osansa. Kummankin tapa olla oikeassa oli auttamattomasti sidottu pelolla pakottamiseen ja väkivallalla tai hylkäämisellä uhkaamiseen. Jumalan valtakunnassa kaikki on toisin. Suurin ei ole se, joka pelottelee vaan se, joka palvelee. Kaikki menneet suuruuden määreet näyttäytyvät valtakunnassa mitättömiltä.
Siksi minä sanon teille kaikille, jotka omalla tavallanne olette Johanneksen vangitsemisesta asti odottaneet valtakunnan esiin murtautumista:
Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.
Tietäkää tämä: Jumalan valtakuntaa ei voi omia väkivallalla eikä sitä kukaan voi omia vain itselleen. Se on Jumalan valtakunta, eikä teidän. Se on rauhan ja rakkauden valtakunta, eikä pelon ja pakon valtakunta. Se ei kuulu vain Johanneksen seuraajille taikka Johanneksen vastustajille. Se kuuluu kaikille. Älkää siis yrittäkö temmata sitä toisiltanne itsellenne. Sellainen vain jatkaa vanhaa vihaa ja pitkittää Jumalan valtakunnan tulemista.
Jeesus ei puolustanut kansan villitsijää kansan kynttilöitä vastaan. Ei hän myöskään anna kenellekään mahdollisuutta pitää Johannesta häviäjänä. Jeesus ei ollut keinotekoisen mustavalkoisuuden lietsoja. Hän ei vain rikkonut rajoja, hän myös hämmensi niitä.
Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta,
Jeesus sanoi, että kaikki Israelin pyhät kirjoitukset, lait, historialliset tapahtumat ja profeettojen julistukset olivat omalla tavallaan kurottautuneet sitä kohti, joka nyt oli tulollaan. Kirjoitukset kertovat pitkästä prosessista, joka koko ajan oli kulkenut tätä päämäärää kohti. Päämäärästä ja tavoitteista oli monenlaisia unelmia. Johannes oli hullaantunut osasta niitä. Jeesus oli samaistunut toisiin osiin niistä. Jokainen profeetta, tien näyttäjä ja tien raivaaja oli kantanut näköä haittaavaa väkivallan taakkaa mukanaan. Silti vuosisatojen kertomukset, lait ja niiden selitykset, profeetat ja heidän näkynsä, olivat kypsyttäneet yhä selvänäköisempää kuvaa siitä, minkälainen on ihminen ja millainen on hänen Jumalansa. Viimeiset profeetat olivat ennustaneet, että jonakin päivänä tulee hän, joka havahtuu huomaamaan, että kansan rukousten ja kaipuiden täyttymys on vihdoin tulossa. Vaikka hän ei täysin näkisi mitä on tulollaan, hän on tarpeeksi vakuuttunut aloittaakseen tien raivaamisen. Johannes oli osittain väärässä, niin kuin olivat kaikki esi-isämme tavalla taikka toisella. Mutta kaikessa on koko ajan ollut Jumalan kuiskaus mukana ja Johannes kuuli sen. Vaikka hän kuuli sen kuin ukkosen jyrinän, niin juuri hän on koko profeetallisen historian suurin ihminen.
ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla.
Jolla on korvat, se kuulkoon!..
…koska Jumala ei enää puhu tulella tai tuomiolla, vaan lempeän kyyhkysen henkäyksellä. Siksi minä sanon vielä kerran, jolla on korvat, se kuunnelkoon hyvin tarkasti ja tutkiskelkoot kuulemaansa sydämessään.
Miksi Jeesus sitten sanoi, että Johannes oli Elia, tuo sankarillinen Baalin profeettojen joukkomurhaaja? Toki Johannes luonteeltaan, habitukseltaan ja sanomaltaan muistutti Eliaa. Tultakin hän kutsui taivaalta kuten Elia oli tehnyt. Elia sai mitä kutsui, Johannes ei. Elian seuraajalla Elisalla oli kokonainen armeija tulisia sotilaita ja hevosia suojanaan[11], kun häntä yritettiin vangita. Johannesta kukaan ei suojellut, kun Herodeksen sotilaat tulivat häntä hakemaan. Johanneksen seuraaja ei kuulemma enkelten suojelusta edes piitannut, vaikka Johannes melko varmasti oli ennustanut tulisen enkeliarmeijan Jeesuksenkin puhdistustyön avuksi. Masentuneeseen itsesääliinkin Johannes oli taipuvainen kuten Elia oli ollut. Eli ei tästä Herran päivän suuresta puhdistusoperaatiosta näyttänyt oikein mitään tulevan – ainakaan Jeesuksen toimesta. Kun Jeesus puhui tulesta, hän viittasi vain Gehenna-nimiseen kaatopaikkaan,[12] jonka tuli ei koskaan sammunut, koska sitä ruokittiin koko ajan uusilla jätteillä.
Miksi tämä melkein tuhat vuotta sitten vaikuttanut Elia sankari siis vielä kummitteli näissä maisemissa? Antoiko Jeesus vain periksi jo pitkään liikkuneelle huhulle, jonka mukaan Johannes oli Elia? Ehkä Johannes itsekin oli saarnoissaan antanut ymmärtää olevansa Elia, saadakseen vähän enemmän tulta sanojensa saatteiksi? Siihen kun hän oli vielä lisännyt Jordanin virrassa kastamisen, niin koko Israelin vapautushistoria oli kaapattu yhden miehen ja hänen seuraajansa toistettavaksi. Uusi luvattu maa oli odottamassa puhdistettua kansaa. Viholliset Jumala polttaisi tulessa, niin kuin oli muinaisina suuruuden päivänä tehnyt.
Näin huimapäinen rohkeus kuuluisi vain omista uskonnollisista unelmistaan seonneelle hullulle, taikka sitten miehelle, joka tunsi koko olemuksensa joka solussa, että jotain poikkeuksellisen merkittävää oli tulollaan.[13] Jeesus näytti nojaavan jälkimmäisen vaihtoehdon suuntaan. Joten uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla.
Uskokaa tai olkaa uskomatta, että hän oli Elia. Tärkeintä on, että hänellä oli korvat, joilla kuunteli. Hän meni erämaahan kuullakseen vielä tarkemmin. Sitten hän seurasi kuulemaansa ja alkoi raivata tietä. Nyt hän istuu vankilassa.
d) Lapsellinen sukupolvi
Tämän jälkeen Jeesus alkoi puhua entistä arvoituksellisemmin:
Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’
Ehkä ensimmäinen lapsiryhmä leikki häitä ja toinen ryhmä hautajaisia, eikä kumpikaan ryhmä taipunut toisen leikkiin. Eivät he saaneet muitakaan yhtymään leikkeihinsä. Jeesuksen sukupolven aikuiset yrittivät kaikki vietellä toisiaan juhlimaan tai suremaan, eikä kukaan oikein tiennyt mitä oikeasti pitäisi tehdä. Tunnetilat ja impulssit vaihtuivat yhtä helposti kuin lasten päähänpistot, eikä kellään ollut hajuakaan mistä oikeasti oli kysymys. Silti kaikki olivat yhtä varmoja siitä, että oma leikki oli lähinnä totuutta ja kaikkien muiden tulisi siihen yhtyä.
Antaakseen esimerkin tämän sukupolven lapsellisuudesta hän kääntyi yhteiskunnan kaikkein paksuimpien tukipilareiden puoleen ja sanoi:
Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’
Ankaria rajoja rakentavaa askeetikkoa he pitivät pahan hengen valtaan joutuneena fanaatikkona. Johanneksen elämäntapa ja saarna menivät kaikessa liiallisuuksiin.
Rajoja ylittävää sovinnon rakentajaa he pitivät kaaosta tuottavana yhteiskuntarauhan rikkojana. Jeesuksella ei ollut mitään tajua säädyllisyyden rajoista, eikä rajoista ylipäänsäkään. Rajat ja perusarvot olivat pyhissä kirjoituksissa niin selkeästi ilmaistuja, ettei niiden kanssa voinut löysäillä ilman vakavia seurauksia. Mooseksen mukaan tällainen uppiniskainen ja kovakorvainen juomari joka ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, on vietävä kaupungin ulkopuolelle kivitettäväksi.[14]
Johannes oli liian hengellinen ja Jeesus ei ollut tarpeeksi hengellinen. Kumpikaan ei totellut lapsellisten johtajien yritystä ohjata heitä sopivampaan moodiin. Jeesus juhli Jumalan valtakunnan tulemista niiden kanssa, joiden ei pitäisi sinne kuulua ja Johannes julisti huomisia hautajaisia kaikille, jotka eivät tänään tee parannusta. Lasten mielestä Johanneksen olisi pitänyt seurata isäänsä ryhtymällä papiksi, menemällä naimisiin ja tanssimalla muidenkin häissä. Jeesuksen olisi taas pitänyt muiden lailla taipua Galilean ankeaan arkeen, eikä kuvitella itsestään liikaa. Näin jokainen pysyisi heille säädetyssä tehtävässään ja maassa olisi kaikki hyvin.
Sanomatta sitä ihan viimeisen päälle suoraan, Jeesus antaa kaiken kansan kuullen ymmärtää, että maan johtajat toimivat kuin keskenään riitelevät lapsilaumat, joita sitten yhdisti suuttumus Johannekseen ja Jeesukseen, koska nämä eivät seuranneet heidän säveliään.
Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!”
Viisaus ei kuuntele torilla istuvia lapsia, jotka huudoillaan yrittävät jallittaa kansaa vuoroin häihin ja hautajaisiin, kunhan normaali elämä saa jatkua sellaisenaan. Viisauden teot ovat peräisin syvemmistä lähteistä. Johannes ja Jeesus etsivät kumpikin Jumalan viisautta teoilleen, ja niistä heidät tullaan viisaiksi myös tunnistamaan. Näin Jeesus ainakin näytti uskovan.
Ehkä Jeesuskin muisteli vanhan ja viisaan Salomonin päätelmä:
Kaikki tulee Jumalan kädestä. Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä? Sille joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa,[15]
Jeesuksen vallattoman vapaa ja kurinalaisen ankara tyyli oli hämmentävä. Kukaan ei oikein voinut kaapata häntä omakseen kuvitellen, että hän on meidän kanssamme noita muita vastaan. Jeesus ei antanut mitään vipuvartta vastaväitteisiin eikä mitään mistä voisi kaapata pisteet omalle puolueelle. Kaikille jäi mietittävää.
Jolla on korvat, se kuulkoon! Jos ylipäänsä kuuntelette, niin miettikää kuulemaanne myös. Jos teillä on korvat, niin kuunnelkaa myös Moosesta ja profeettoja.
Juuri kukaan hänen kuulijoistaan ei osannut lukea ja hekin, jotka osasivat eivät omistaneet mitään luettavaa. Mutta kaikki olivat kuulleet pyhiä kirjoituksia niin moneen kertaan, että osasivat osan niistä jo ulkoa. Silti Jeesus ei pitänyt itsestään selvänä, että he olivat kuulleet yhtään mitään. Ulkoa oppiminen oli vasta kuulemisen alkua.
Oliko Johanneksella korvat kuulla? Miten hän suhtautui saamiinsa terveisiin? Lakkasiko Johannes lopullisesti uskomasta mieheen, joka oli niin kauniisti pettänyt hänen odotuksensa? Masentuiko hän profeetta Joonan lailla, kun Jumala ei täyttänytkään hirmuisia lupauksiaan? Vai nöyrtyikö hän omasta vihastaan luottamaan häneen, joka kutsuu rakkaudella eikä ruoskalla? Jäikö hän uskomaan mieheen, joka väitti Jumalan valtakunnan jo tulleen, koska köyhille julistettiin ilosanomaa ja ihmiset vapautuivat riivaajistaan?
Johanneksen opetuslapset eivät koskaan tulleet sitä Jeesukselle kertomaan, tai jos tulivat, Jeesus ei kertonut sitä edelleen, tai jos kertoikin, evankelistat jättivät kuulijansa itse ottamaan kantaa samaan asiaan.
[1] Matt 11:2.
[2] Joh 3:26.
[3] Mal 4:1, 5.
[4] Spitaali, eli Hansenin tauti, ei vastaa 3Moos12-14 antamaa kuvausta, eikä sitä edes esiintynyt tällä seudulla. Joten kyseessä oli joku muu sairaus tai yleisnimitys epämääräisille ihosairauksille ylipäänsä. Pilch John J. Healing in the New Testament. Fortress Press. Minneapolis. 2000. s. 39
[5] Matt 11:4-19.
[6] Jes 29:18-20.
[7] Jes 35:4-6.
[8] Saarn 2:18-24, 3:1,2.
[9] Matt 11:7-19
[10] Alison James. Broken Hearts & New Creations. Intimations of a Great Reversal. Continuum. New York. 2010. s. 96, 97.
[11] 2Kun 6:17.
[12] Mark 9:42.
[13] Bartlett Anthony. Virtually Christian. O-Books. 2011. s. 238.
[14] 5Moos 21:20
[15] Saarn 2:24-26.
