Suuren Neuvoston kuulustelussa
Jeesus vietiin ylipapin luo, ja koko ylin papisto sekä vanhimmat ja lainopettajat kokoontuivat sinne.[1]
Ylipapistolle päivä oli ollut raskas. Ensin piti valvoa kymmenientuhansien eläinten teurastusta, uhraamista, temppelin jälkisiivousta rituaalisia puhdistautumisia jne. Sen jälkeen piti johtaa oman perheen pääsiäisateriaa. Väsymys kutsui lepäämään, mutta maan sisäinen turvallisuus kutsui yölliseen hätäistuntoon.
Jos koko Sanhedriini todella oli koolla Kaifaksen talossa,[2] siihen kuului noin 70 jäsentä, pappeja, lainoppineita ja kaupungin mahtisukujen patriarkkoja. Koko urbaani eliitti oli saanut pikakutsun kriisikokoukseen.
Uskonnollinen ylimystö oli valjastanut kaikki resurssinsa puolustaakseen asemaansa. Yleensä mitään oikeudenkäyntejä ei rabbiinilaisen lain mukaan saanut pitää pimeän tultua.[3] Nyt oli kuitenkin ainut yö vuodessa, jolloin lakikin velvoitti kaikkia valvomaan.[4] Käytännössä yö oli kuin päivä, koska kukaan ei ollut nukkumassa. Toisaalta pyhäpäivinäkään ei saanut käydä oikeutta ja jos aivan tarkkoja oltaisiin, niin sanhedriinin olisi pitänyt kokoontua neuvoston virallisessa oikeustalossa, eikä ylipapin residenssissä.[5] Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa lainopillisille kiistakysymyksille tai päätösvallasta riitelemiselle. Heillä oli kaikkia yhdistävä ongelma. Vihdoinkin he voisivat olla ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä.[6]
Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt.[7]
Heidän päämääränsä oli selvä. Tarpeeksi raskauttavat todisteet piti löytää, jotta kuolemantuomio näyttäisi mahdollisimman hyvin perustellulta. Lain voimaa korostavassa valtakunnassa virallinen väkivalta täytyi olla lailla pyhitetty. Maailma oli väärällään mielivaltaisia pikaoikeudenkäyntejä. Täällä toimittaisiin lain kirjaimen mukaan. Siinä juutalaiset halusivat aina olla lainkuuliaisuudestaan ylpeileviä Roomalaisia parempia.
Monet kyllä todistivat valheellisesti häntä vastaan, mutta todistukset olivat ristiriitaisia.[8]
Vähintään kahden tai kolmen todistajan oli annettava yhdensuuntainen todistus. Oikeuden käynnissä piti olla kolme kirjuria. Heidän muistiinpanojensa piti olla yhteensopivat, jotta vääriä tuomioita ei syntyisi. Koska syytettyä uhkasi kuolemanrangaistus, todistajia kuului kovistella uhkaamalla, että tuomitun veri tulisi heidän ja heidän lastensa päälle, jos he todistaisivat väärin.[9]
Silloin astui esiin muutamia, jotka esittivät häntä vastaan väärän todistuksen:
”Me olemme kuulleet hänen sanovan: ’ Minä hajotan tämän ihmiskäsin tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä uuden, joka ei ole ihmisten tekemä.’“[10]
Ensimmäisessä kuulustelussa ilmenee, että kaupungin aristokratia on eniten huolissaan temppelistä ja sen toimintojen pysyvyydestä. Markus tulkitsee tämän myöhemmin pelkäksi kateudeksi,[11] mutta jättää mainitsematta, kuka on kateellinen kenelle. Joko kyseessä oli papiston kateus Jeesuksen vaikutusvaltaa kohtaan, tai sitten oli kysymys uskonnollisen eliitin keskinäisestä kateudesta, jonka nostattamien ristiriitojen syntipukiksi Jeesus oli valittu. Oli kysymys vain jommasta kummasta tai molemmista asetelmista, niin kateus oli nyt kasvanut murhaavaksi.
Halu tappaa oli jo selvä. Nyt puuttui vain juridisen oikeutuksen antavat todistajat. Ensimmäiset todistajat valehtelivat tai puhuivat ristiin. Mutta muutama todistaja vahvisti, että Jeesus oli uhannut tuhota temppelin väkivallalla. Tämä todistus oli vain muodollisesti väärä. Jeesushan ei ollut väittänyt, että hän tuhoasi temppelin. Sitä paitsi Jeesuksen syyttäminen niin epärealistisesta uhkauksesta olisi saattanut neuvoston näyttämään ylenpalttisen epävarmalta asemastaan. Kuka nyt ihan oikeasti voisi pelätä yhden miehen hajottavan niin massiivista rakennusta edes kolmessakymmenessä vuodessa? Olihan sen rakentamiseen käytetty satojatuhansia miestyövuosia. Eivät he voisi perustaa syytteitään näin naurettavalle pohjalle.
Ironista kyllä, syyte oli olennaisesti tosi. Olihan Jeesus opetuksellaan ja käytöksellään osoittanut temppelin sekä turhaksi että suureksi uskonnolliseksi itsepetokseksi.[12] Hän oli hajottanut sen uskonnollista arvovaltaa siirtämättä yhtään kiveä toisen päältä. ihmiskäsin tehty on ilmaisu, jota juutalaiset käyttivät kuvatessaan veistettyjä epäjumalien patsaita. Oli Jeesus oikeasti käyttänyt tätä ilmaisua tai ei, se oli epäsuora vihje, jonka mukaan temppeli oli yhtä turhan epäjumalanpalvonnan kohde kuin mikä tahansa naapurikansojen jumalpatsaista.[13] Se, että Jeesus rakentaisi jotain radikaalisti toisenlaista temppeliä, oli heille täysin käsittämätöntä, eikä se kelpaisi pitävän syytteen nostamiseen.[14]
Neuvosto ei kuitenkaan ymmärtänyt tai uskaltanut käydä hänen kanssaan oikeutta tällä tasolla.
Mutta tässäkään asiassa todistukset eivät pitäneet yhtä.[15]
Varta vasten hankitut väärätkin todistajat puhuivat sen verran ristiin, että juridisesti pitävää tuomiota ei saatu aikaiseksi. Jeesus oli kyllä suoraan ja epäsuoraan arvostellut temppeliä ja tarjonnut yksinkertaista uskoa Jumalaan uhraamisen vaihtoehdoksi, mutta hän ei ollut uhannut tuhota temppeliä väkivalloin, eikä kiihottanut ketään muutakaan tekemään niin. Sellainen olisi hyvin riittänyt kuolemanrangaistuksen langettamiseksi.
Silloin ylipappi nousi paikaltaan, astui esiin ja kysyi Jeesukselta:
’Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?’
Mutta Jeesus pysyi vaiti, hän ei vastannut mitään.[16]
Jeesuksen hiljaisuus on varmaan sekä ärsyttänyt että herättänyt epämääräistä kunnioitusta. Hiljaisuutta pidetään yleensä myöntymisen ja alistumisen merkkinä, mutta jostain syystä Jeesuksen hiljaisuutta ei koettu sellaiseksi. Kaikkein pahinta oli se, että hän vaikenemisellaan kyseenalaisti heidän oikeutensa ylipäänsä asettaa hänet syytteeseen.
Korkein neuvosto ei ollut tottunut tällaiseen vaikenemiseen. Historioitsija Josefuksen mukaan, jokaisen kuulusteltavan tuli esiintyä nöyrästi ja armoa anelevasti.[17] Jeesuksesta kyllä puuttui kaikenlainen kopeus, mutta ei hänestä mitään alamaisen nöyryyttä löytynyt, eikä hän keneltäkään armoa anellut.
Salin täyttävällä hiljaisuudellaan hän ehkä itse provosoi esille kohtalokkaan kysymyksen:
Silloin ylipappi teki hänelle uuden kysymyksen:
’Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?’
Kukaan muu ei voisi asettaa heidän arvovaltaansa kyseenalaiseksi kuin Messias itse. Siirtämällä kysymyksensä periferiasta ytimeen, he ottivat suuren riskin. Temppelin häpäisijän he voisivat tuomita rituaalirikollisena, olivat hänen syynsä siihen mitkä tahansa. Mutta haastaessaan Jeesuksen jumalallisia valtuuksia, he asettivat itsensä vaaralliseen valintatilanteeseen. Hehän odottivat Messiasta ja olivat valmistautuneet tekemään mitä tahansa tämän eteen.
Ehkä he uskalsivat kysyä näin, koska luottivat Jeesuksen vaikenemisen jatkuvan. Mutta kaikkien hämmästykseksi Jeesus vastasikin kysymykseen.
“Olen», vastasi Jeesus,[18]
Hänen lyhyt vastauksensa on käännetty suoraan myöntäväksi, mutta Ego eimi voidaan kääntää sekä väitteeksi, että kysymykseksi, olenko.[19] Kysymysmuoto sopii paremmin yhteen Jeesuksen aiempaan käytökseen. Markuksen mukaan hän toistuvasti vältellyt tätä nimitystä. Heittämällä kysymyksen takaisin ylipapille, Jeesus taas kerran ei kieltänyt eikä myöntänyt omaa messiaanisuuttaan.
Ylipapille näytti kuitenkin olevan selvää, kumpaa Jeesus tarkoitti. Hän otti sen väitteenä, koska se antaisi heille tarpeeksi selkeän syytepohjan. Ehkä hän toivoikin nimenomaan tätä vastausta. Ehkä se oli kaikkein pelätyin vastaus – tai molempia yhtä aikaa. Viimeistään nyt heidän oli kuitenkin otettava kantaa peruskysymykseen: Hänen valtansa tai meidän. Näin tärkeässä joukossa se ei ollut vaikea valinta.
Jeesus jatkoi vastaustaan:
ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä.
Jeesuksen sanoissa kaikuu Psalmeista ja Danielin ennustuksista tuttua messiaanista mahtipontisuutta.[20] Hänen tuomitsijansa saisivat nähdä Ihmisen Pojan paluun. Jeesus ei käyttänyt Vanhan Testamentin messiaanista hehkutusta ikuisesta ja kuninkaallisesta maailman herruudesta. Jeesus korvaa messias-nimityksen aina puhumalla Ihmisen Pojasta. Opetuslapset eivät olleet innostuneet siitä, papisto pilkkasi sitä ja poliittisen messiaan odottajille se ei kelvannut alkuunkaan.[21] Tällainen puhe kuulosti vähän oudolta tullakseen mieheltä, joka kaiken aikaa oli kieltäytynyt voiman käytöstä ja seisoi nyt täysin voimattomana voiman käyttäjien edessä.
Jos Jumala todella olisi tämän Ihmisen Pojan puolella, papiston tietenkin kävisi erittäin huonosti suuren paluun päivänä. Tietenkin heidän silloin kävisi samoin kuin kelvottomille viinitarhan hoitajille.
Jeesus ei kuitenkaan uhonnut tai uhannut kaikkivaltiaan kostolla, vaikka papisto saattoi sen sellaisena kuulla. Hän vain ilmaisi luottamuksensa siihen, että papiston valta ei ollut niin ylivoimainen ja lopullinen, kuin miltä se juuri silloin näytti. He saisivat vielä tutustua vahvempaansa.
Matteuksen ja Luukkaan mukaan Jeesus ei myöntänyt eikä kieltänyt mitään. Hän antoi kuulustelijoilleen vastuun ratkaista kysymys hänen messiaanisuudestaan itse.
’Itsepä sen sanoit’, tai ’Itsepä te niin sanotte.’[22]
Kaikissa kolmessa evankeliumissa Jeesuksella näyttää olevan vaikeuksia suoraan hyväksyä tai kategorisesti kieltää messiaanista roolia.[23]
Matteus ja Luukas ovat Markuksen kanssa samaa mieltä siitä, että ylipappi oli kuullut tarpeeksi tehdäkseen lopullisen johtopäätöksen:
Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi:
’Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi Jumalaa. Mitä ehdotatte?’
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli syyllinen ja ansaitsi kuoleman. [24]
On epäselvää, miten Jeesuksen vastaus täytti Jumalanpilkan kriteerit. Sitä varten hänen olisi pitänyt halventavalla tavalla mainita Jumalan nimi. Kuulustelussa Jeesus puhui Jumalasta vain kiertoilmaisuin.[25] Mihinkään lähteeseen ei ole kirjattu sellaista lausuntoa joka Tooran mukaan olisi ollut Jumalan pilkkaamista.[26] Toisaalta papisto oli niin samaistunut valtaansa, että ovat voineet tulkita minkä tahansa temppeliin kohdistuvan kritiikin Jumalan pilkkaamiseksi.[27] Sillä tasolla Jeesus oli antanut runsaasti aiheita jumalanpilkkasyytöksiin.
Neuvoston mielestä Jeesus ansaitsi ankarimman mahdollisen tuomion. Kuoleman tuomion julistaminen[28] puhumattakaan sen omavaltaisesta toteuttamisesta ei kuitenkaan ollut heidän vallassaan. [29] Roomalaiset eivät yleensä sallineet alusmaidensa kansalaisten toteuttaa kuolemantuomioita. Silloinhan he olisivat voineet teloittaa Rooman valtaa sympatisoivia kansalaisia heidän selkänsä takana. Maaherran oli hyväksyttävä nekin kuolemantuomiot, jotka juutalaiset langettivat uskonnollisista rikkomuksista ja toteuttivat kivittämällä. Laittomiakin lynkkauksia tapahtui roomalaisilta salaa, mutta Jeesuksen tapauksessa sellainen olisi liian vaarallista. Papisto oli tarpeeksi vakuuttunut siitä, että Jeesuksen kuolema olisi myös Rooman etujen mukaista. Aamulla Rooman maaherra pitäisi saada vakuuttuneeksi samasta asiasta. Hänen luokseen ei voinut marssia valmiiksi tehdyn tuomion kanssa. Se olisi vaarallista ylimielisyyttä miehen edessä, jolla oli valta erottaa ja nimittää ylipappi mielensä mukaisesti.
Istunnon tarkoitus ei ollutkaan jakaa lopullista oikeutta, vaan pelkoa ja nöyryytystä. Vihollinen piti murtaa ennen tuomiota. Jeesus ei saisi kohdata kuolemaansa pää pystyssä. Myös kansa piti saada vakuuttuneeksi Jeesuksen syyllisyydestä.
Muutamat alkoivat nyt sylkeä hänen päälleen. He peittivät hänen kasvonsa, iskivät häntä nyrkillä ja sanoivat:
’Profetoi nyt!’[30]
Tämä oli tuttu huvitus Rooman vankiloissa. Vartijat peittivät vangin pään pussilla ja käskivät tämän arvaamaan, kuka häntä löi.
Juutalaiset sovelsivat leikkiä omalla tavallaan:
Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi![31]
Tämä ei ollut erityisen juutalaista käytöstä.[32] Pikemminkin se oli kriisissä olevan kaupunkiylimystön hermostunut yritys nöyryyttää uhmaajansa roomalaisilta oppimallaan tavalla.[33] Heidän oma asemansa kansan ja kolonialistiherrojen välillä oli tämän kaltaisissa kriiseissä tukala. Heillä oli liian paljon statusta ja omaisuutta menetettävänään ja maa vapisi heidän jalkojensa alla.
Vartijatkin löivät häntä.
Vartijat olivat tämän kokouksen alinta kastia. Miten he olisivat voineet olla seuraamatta esimiestensä mallia. Tietenkin heidänkin piti lyödä osoittaakseen edes jotenkin kuuluvansa oikeaan seuraan.
Paikalla oli ilmeisesti myös Joosef Arimatealainen ja Nikodemus.[34] Uskalsivatko he olla lyömättä Jeesusta? Jokaisen lyönti vahvisti yhteistä uskoa uhrin syyllisyyteen. jokainen pidätetty lyönti on yhteisöllinen petos. Kun syntipukki on valittu, on hyvin kohtalokasta astua tämän rinnalle.
[1] Mark 14:53 – 65 Matt 26:57-68. Luuk 22:54-71. Joh 18:12-24.
[2] Matteuksen mukaan ”Vangitsijat veivät Jeesuksen ylipappi Kaifaksen luo, minne lainopettajat ja kansan vanhimmat olivat kokoontuneet.” (Matt 26:57) Johanneksen mukaan sotilaat ”veivät hänet ensiksi Hannaksen luo. Hannas oli senvuotisen ylipapin Kaifaksen appi.” (Joh 18:13). Vasta sen jälkeen ”Hannas lähetti Jeesuksen köysissä ylipappi Kaifaksen luo.”(18:24)
[3] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 372
[4] 2Moos 12:42.
[5] Senior Donald The Passion of Jesus in the Gospel of Mark. The Liturgical Press. Minnessota. 1984. s. 88, 89. Nämä pykälät ovat peräisin myöhemmistä lähteistä, eikä ole varmuutta siitä, olivatko ne jo Jeesuksen aikana voimassa. On siis mahdollista, että neuvosto täytti kaikki silloin voimassa olleet laillisuuden vaatimukset.
Silti tämä yöllinen kokous on tutkijoiden joukossa pääsiäiskertomuksen kaikkein kiistellyin kohta. (Brown Raymond E. A Crusified Christ In Holy Week. Essays on the Four Gospel Passion Narratives. The Liturgical Press. Minnesota 1986. s. 38.)
[6] Schwager Raymund Jesus of Nazareth. How He Understood His Life. Crossroad Publishing Company. New York. 1998. s. 139.
[7] Mark 14:53.
[8] Mark 14:56.
[9] Santala Risto. Kristinuskon juuret. Perussanoma Oy. 2005. s. 213, 214.
[10] Mark 14:57,58.
[11] Mark 15:10.
[12] Swartley M. Willard Editor. Violence Renounced. Pandora Press. Telford. 2000. s. 55.
[13] Daly Robert J. Sacrifice Unveiled. The True Meaning of Christian Sacrifice. T&T Clark. London. 2009. s. 52.
[14] Saattaa tietenkin olla, että tämä on seurakuntaan liittyvä viittaus, joka on myöhemmin lisätty kertomukseen.
[15] Mark 14:59
[16] Mark 14:60, 61.
[17] Orchard Helen C. Courting Betrayal. Jesus as Victim in the Gospel of John. Sheffield Academic Press. 1998. s. 201
[18] Mark 14:62.
[19] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. Harper. San Francisco. 2006. s. 129
[20] Ps 110:1 Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen.
Dan 7:13, 14. …näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen… ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.
(Longmann III Tremper & Reid Daniel G. God is a Warrior. Zondervan. Grand Rapids. 1995. s. 128.)
[21] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 405.
[22] Matt 26:64. Luuk 22:70
[23] Wink Walter. The Human Being. Jesus and the Enigma of the Son of the Man. Fortress Press. Minneapolis. 2002. s. 122 – 124,
[24] Mark 14:63, 64.
[25] Senior Donald The Passion of Jesus in the Gospel of Mark. The Liturgical Press. Minnessota. 1984. s. 100.
[26] Sloyan Gerard S. The Crucifixion of Jesus. History, Myth, Faith. Fortress Press. Minneapolis. 1995. s. 31.
[27] Bovon Franqois. The Last Days of Jesus. Westminister John Knox Press. Louisville. London. 2006. s. 43.
[28] Myers Ched. Binding the Strong Man. s. 371.
[29] Bovon Franqois. The Last Days of Jesus. Westminister John Knox Press. Louisville. London. 2006. s. 34 – 44.
Johanneksen mukaan papisto toteaa myöhemmin Pilatukselle: ”Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan.” Joh. 18:31. Luukas ja Johannes eivät kerro korkeimman neuvoston tuominneen Jeesusta kuolemaan. Matteus ja Markus kertovat neuvoston sanoneen, että Jeesus ansaitsee kuolemantuomion. He eivät väitä, neuvosto olisi tuominnut Jeesuksen kuolemaan.
[30] Mark 14:65.
[31] Matt 26:68.
[32] Jonas Gardell tosin mainitsee, että Hannaksen palatsin alta olisi arkeologisissa kaivauksissa löydetty luola, jossa säilytettiin ja kidutettiin vankeja. Hänen mukaansa Jeesuskin olisi yöllisen kuulustelun jälkeen laskettu tähän luolaan. Gardell ei mainitse lähteitä, joten tietoa on vaikea tarkistaa. (Gardell Jonas. Jeesuksesta. WSOY 2009. s. 325) Pikahaku Googlella tuotti saman väitteen myöskin dokumentoimattomana.
[33] Herzog II. William R. Jesus, Justice and the Reign of God. s. 218, 219,
[34] Block D. L & Wallace D. B. Dethroning Jesus. Thomas Nelson. 2007. s. 150, 151.
