a) Johannes kastaja
Ennen kuin Jeesuksen julkinen toiminta alkoi, Galilean erämaassa vaikutti ankara profeetallinen hahmo. Hän oli vain puoli vuotta Jeesusta vanhempi. Hänen äitinsä Elisabeth sen sijaan oli Jeesuksen äitiä Mariaa paljon vanhempi. Sen lisäksi hän oli ollut vanhaksi asti hedelmätön, mikä oli hänelle raskas häpeä kannettavaksi, varsinkin kun hänen miehensä oli arvostetun suvun pappi. Selvästikin Jumala oli ollut vihainen Elisabetille jostain. Siitä hedelmättömyyden yleensä katsottiin johtuvan.
Sekä Jeesuksen että Johanneksen syntymätarinat olivat siis naapureiden näkökulmasta vähän kummallisia. Merkillinen oli myös Johanneksen aikuiseksi kasvaminen. Hänkään ei mennyt naimisiin eikä tehnyt lapsia. Hän ei edes tehnyt töitä. Vaikka hän oli papin poika, hän ei kouluttautunut papiksi eikä palvellut temppelissä. Hän vain grillasi erämaassa heinäsirkkoja, varasti villimehiläisiltä heidän hunajansa ja mietiskeli kansansa synkkää kohtaloa.
Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen. [1]
Luukas esittelee Johanneksen, vähän niin kuin Juudaksenkin, hahmona, jolla oli ennalta määrätty rooli Jeesuksen elämässä. Nämä ovat minusta jälkeenpäin luotuja merkityksiä. Ei Jeesuksen kutsumus ollut heistä riippuvainen, vaikka he vaikuttivatkin hänen elämäänsä.
Vaikea on kuitenkin uskoa, että Johannes olisi täysin yksin asunut erämaassa kolmikymppiseksi asti. Autiomaassa eli kyllä luoliin paenneita maantierosvoja. Niiden kanssa Johannes tuskin asui. Erämaapyhimyksiäkin oli, mutta hekin olivat yleensä elämänsä ehtoopuolen miehiä.
Samalla alueella[2] Jordan-joen ympäristössä vaikutti myös essealaisten luostariyhteisöjä. Historioitsija Josefus kertoo heidän adoptoineen poikalapsia yhteisönsä kasvatettaviksi.[3] Huhujen mukaan Sakarja oli Betlehemin ja lähiseudun lapsimurhien aikana piilottanut lapsensa ja tullut sen takia murhatuksi.[4] Vaikka Elisabetkin oli pappissukua, ei hän vanhana naisena enää jaksanut huolehtia Sakariaan kasvatuksesta. Niinpä hän oli päättänyt antaa essealaisten kouluttaa hänen poikansa Jumalan lain tuntemukseen.
Heillä oli hyvä maine omistaan huolehtivana yhteisönä. Heidän kasterituaalinsa ja apokalyptiset odotuksensa sopivat aika hyvin yhteen Johanneksen myöhemmän toiminnan kanssa.[5] He uskoivat elävänsä vanhan ajan reunalla ja valmistautuivat kaikin tavoin messiaan tulemiseen.[6] Heilläkin oli ehdoton selibaatti, ankara ruokavalio, eivätkä he edes paskoneet sapattina. He kastautuivat rituaalisesti päivittäin siinä toivossa, että heidän vihkiytymisensä puhtaus tulisi taivaissa huomatuksi ja loisi tien messiaan tulemiselle. He pitivät itseään kaikkia juutalaisia pyhempinä, eivätkä siksi ikinä astuneet jalallaankaan Jerusalemin temppeliin. Siinäkin he ovat voineet radikaalisti vaikuttaa Johannekseen, jonka olisi pappisisänsä ainoana poikana pitänyt mennä naimisiin, siittää poikia ja ryhtyä itsekin papiksi. Näin hän olisi varmistanut kunniakkaan pappissuvun jatkumisen. Ehkä erämaan kaikkein pyhimmät olivat saaneet Johanneksen luopumaan isiensä perinteestä.
Qumranin raunioista löytyneet kirjakääröt ovat muistoja tästä yhteisöstä,[7] joka myöhemmin kuivui kokoon ja lakkasi olemasta. Jos Johannes todella oli kuulunut Qumranin erämaayhteisöön, hänet oli joko potkittu sieltä pois tai sitten hän karkasi itse. Kummatkin vaihtoehdot sopivat hyvin yhteen Johanneksen tulisen ehdottomuuden kanssa. Qumranin yhteisöllä oli mielestään salaista tietoja pyhien kirjoitusten todellisesta merkityksestä ja he varjelivat niitä mustasukkaisesti. Johannes ei mitään salatieteellisiä koukeroita sietänyt, vaan julisti yksinkertaista lopunajan parannussaarnaa kansalle, joka halusi olla valmis, kun se suuri ja hirmuinen päivä koittaa.
Ulosheitetty tai karkuri? Ehkä essealaisten elitistinen hengellisyys oli Johannekselle liikaa tai sitten se oli liian vähän. Jeesuksen kohdatessaan Johannes oli joka tapauksessa täysin itsenäinen toimija, jolla oli jo vakiintunut seuraajakunta. Hän oli sekä Antipaan että Kaifaan näkökulmasta systeemistä julkeasti riippumaton kaikkien arvostelija.
Sakarialle ja Elisabetille Johanneksen merkillinen uravalinta oli suuri hämmennyksen aihe ja suvulle suuri skandaali. Ei esikoinen voi sillä lailla jättää sekä perheensä että tehtävänsä temppelissä. Silti vanhat vanhemmat muistelivat häntä Jumalan ihmeenä. Sellaisesta vain kiitetään. Ei sitä voinut hallita. Siksi he eivät millään lailla edes yrittäneet puuttua Johanneksen toimintaan, vaikka aavistivatkin, että hänelle voisi käydä niin kuin profeetoille yleensä on käynyt.
Tämä kaikki on ollut Matteuksen ja Luukkaan johdantoa sille kertomukselle, jonka Markus aloittaa suoraan Johanneksen ja Jeesuksen aikuisena kohtaamisesta erämaassa:
b) Kirveellä on asiaa[8]
Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta[9], lähti liikkeelle näin.
Markuksen tapa puhua liikkeelle lähtevästä kertomuksesta, luo heti alkuun lupauksen matkakertomuksesta. Kaikki tapahtuu tien päällä, jossain ja jonkun luona. Se alkaa kaiken ulkopuolelta, päättyy uskonnollisen ja poliittisen vallan keskukseen ja sieltä takaisin Galileaan. Markus toimii oppaana matkalle, johon hän kutsuu lukijansa osallistumaan uudestaan ja uudestaan siinä toivossa, että vuosisatojen kertausvaellukset avaisivat syvenevää ymmärrystä siitä, kuka Jeesus oli ja mihin hän pyrki.
Markus oli ensimmäinen kristikunnan historiassa, joka kutsui kirjoitustaan evankeliumiksi, ilosanomaksi. Lukuisissa Vähä Aasian kaupunkien monumenteissa oli samankaltainen muistutus Augustuksen syntymäpäivästä 23 syyskuuta, jolloin juliaanisen kalenterin mukaan vuosi vaihtui uuteen. Hänkin oli Jumalan Poika, jonka syntymästä alkoivat hyvät uutiset koko valtakunnalle.[10] Nykyinenkin keisari Tiberiuskin oli Jumalan Poika. Kaikki tiesivät, että keisarit silloin tällöin lähettivät ilosanomia koko valtakuntaan. Yleensä ne olivat tiedotteita uusista valloituksista ja voitoista.
Jeesuksen aikalaisille kerrottu hyvinä uutisina Julius Caesarin voittoisista sodista gallialaisia vastaan. Markuksen lukijat tunsivat ilosanoman jumalaksi julistetun keisari Vespasianuksen kukistamasta juutalaiskapinasta ja Jerusalemin hävittämisestä. Juutalainen ennustaja oli profetoinut Vespasianuksen valtaan nousun. Parantamisihmeitäkin hän oli kuulemma tehnyt, joten aika vakuuttava ehdokas Jumalaksi hänkin oli. Kaikissa alueen kreikkalaisissa kaupungeissa oli pitänyt uhrata jumalille hänen puolestaan. Sellainen oli Rooman vallan jumaloimisen propagandaa, joihin juutalaisia painostettiin osallistumaan.[11]
Nyt Markus puhui vaihtoehtoisen valtakunnan ilosanomasta. Se ei ollut kertomus väkivaltaisista voitoista ja valloituksista, eikä siinä ei juhlittu vihollisten kuolemaa. Sen valtakunnan julistaja ja tuoja oli Jeesus Kristus Jumalan Poika. Markukselle tällainen aloitus oli kirjallista kumouksellisuutta. Kristittyjen hyvät uutiset alkoivat erämaasta, paljon vaatimattoman Jumalan Pojan tulemisesta.
Hän paljastaa kuulijoilleen heti alkuun kertomuksensa päähenkilön todellisen identiteetin, tai ainakin sen, mitä Jeesuksen seuraajat hänestä ylösnousemuksen jälkeen uskoivat. Näin kuulijat saavat heti alkuun tietää sen, mitä kukaan kertomuksen aikana ei ymmärrä. Jopa Jeesus itse näyttää olleen kyselevä oman identiteettinsä ja tehtävänsä suhteen melkein loppuun asti. Poissa ovat Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomukset enkelikuoroineen ja ihmeineen. Jeesus astuu näyttämölle aikuisena miehenä, jolla on aivan tavallinen juutalainen nimi.[12]
Kristus ei ole Jeesuksen sukunimi, vaan käännös juutalaisille tärkeästä hepreankielisestä sanasta mashiah, joka tarkoittaa Jumalan voideltua, messiasta. Juutalaiset uskoivat sen viittaavan tulevaan kuninkaalliseen hahmoon, joka vapauttaisi Israelin vuosisatoja kestäneestä sorrosta. Markus kertoo heti, että tämä on kertomus siitä kauan odotetusta ja toivotusta Messiaasta.
Markus kertoo saman tien, että Jeesus on myös Jumalan Poika. Juutalaista kansaa tai heidän kuningastaan oli pyhissä kirjoituksissa kutsuttu Jumalan pojiksi.[13] Jeesusta edeltävän ajan juutalaisia mystikoita oli kutsuttu Jumalan pojiksi. Kaikki kolme merkitystä kuvaavat ainutlaatuista suhdetta Jumalaan.[14] Jumalan poika oli se, joka tunsi ja seurasi Jumalan tahtoa.[15]
Tämäkin oli roomalaisia vaarallisesti uhitteleva titteli, koska se oli toistaiseksi kuulunut vain Jeesuksen syntymän aikaiselle keisarille, Augustukselle, ja hänen seuraajilleen. Sellaisen nimikkeen antaminen kenelle tahansa muulle merkitsi kapinaa.
Näin Markus lataa heti kärkeen sen ristiriidan, joka lopulta tulee koitumaan Jeesuksen kuolemaksi.
Sitten Markus ottaa ulkomuistista vauhtia Vanhan Testamentin kirjoituksista:
Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan:
– Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. Ääni huutaa autiomaassa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!”
Markus rakentaa Johanneksesta ytimekkään ennustuksen käyttäen kolmea kaukana toisistaan olevaa Vanhan Testamentin kohtaa. Hän lainaa Mooseksen kirjaa, profeetta Malakiaa ja Jesajaa. Näistä hän kutoo oman versionsa ja[16] laittaa lopputuloksen kokonaan Jesajan piikkiin. Tämä on tyypillistä oraalisen tradition käytäntöä. Ei silloin istuttu kirjojen ääressä, niin kuin nyt. Eikä silloin viitattu tiettyyn pyhän kirjan numeroituun jakeeseen siellä tai täällä. Ei sellaisia ollut.[17] Oli vain ulkoa opittuja kertomuksia vapaassa käytössä.
Kaikki kolme Markuksen summittaista lähdettä viittaavat Israelin kansan kokemiin suuriin muutoksiin ja tämä Markuksen versio on samantapainen. Nytkin olisi tapahtuva jotain Egyptin orjuudesta ja Babylonian vankeudesta vapautumisen kaltaista. Kansa saisi Elian kaltaisen vahvan tienraivaajan, joka uhmaisi kaikkia epäjumalanpalvelijoita ja niitähän täällä miehitetyssä maassa riitti. Elian nimikin tarkoittaa uhmakkaasti minun jumalani on Jahve. Viis siitä, että Eliaan tapa raivata tietä oikealle Jumalalle merkitsi 450:n Baalin profeetan henkilökohtaista mestaamista yhden illan aikana.[18]
Olennaista oli, että Markus halusi verrata Johannesta niihin tienraivaajiin, jotka menneinä vuosisatoina olivat tavalla taikka toisella valmistaneet tietä kauan odotettuihin muutoksiin. Samalla Markus kertoo heti alkuun, ettei hän ole esittelemässä vain väitteitä, joita pitäisi uskoa todeksi. Tämä tulisi olemaan kertomus tiestä, rakastetun esimerkin seuraamisesta, Jeesuksen opettaman tien kulkemisesta silloinkin, kun se johtaa kärsimyksiin.
Askeettiset tavat ja alkeellinen pukeutuminen korostivat Johanneksen dramaattista roolia:
Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hän söi heinäsirkkoja ja metsähunajaa.
Johanneksen ruokavalio luultavasti tarkoitti kaiken käsin tehdyn ruoan välttämistä rituaalisista puhtaussyistä. Metsähunaja tarkoitti joko mehiläisten tuottamaa hunajaa tai puista valutettua nestettä.
Juutalaisessa kertomusperinteessä Johanneksen pukeutuminen nomadeille tavalliseen kamelinkarvoista tehtyyn viittaan,[19] muistutti välittömästi profeetta Eliaasta. Hänkin oli karvaisena miehenä vielä pukeutunut karvanahkaan, jonka hän sitoi vyötäisilleen nahkavyöllä.[20] Profeetta Malakia puolestaan oli ennustanut, että minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.[21]
Elias oli ainoa Vanhan Testamentin profeetoista, joka ei kuollut luonnollista kuolemaa, vaan vietiin tulisilla vaunuilla Jumalansa luo. Hän oli siis edelleen Jumalan aktiivisessa palveluksessa ja vähitellen alettiin uskoa, että hän tulee jollakin kummallisella tavalla takaisin juuri ennen Herran suurta vihan päivää. Täällä hän nyt mahdollisesti oli, Johannes tai Elias. Ota tuosta nyt selvää, kun ei itse suostunut kertomaan, kuka oikein on. Suuri ja peljättävä hän ainakin oli ja asui yksin erämaassa, samassa paikassa, jonne vuosittainen syntipukki aina lähetettiin kansan kaikki synnit selässään.[22]
Johannes kastaja täytti itsekin kaikki potentiaalisen syntipukin tuntomerkit. Hän oli naimaton ulkopuolinen, ei lapsia eikä luultavasti vanhempiakaan, koska he olivat ikäloppuja jo hänen syntyessään. Hän pukeutui ja söi poikkeavasti ja julisti parannuksen tekemisen mahdollisuutta kaukana uskonnollisen vallan keskuksesta. Syntipukki oli aina valittu joukon periferiasta. Hänen piti olla sen verran osa meitä, että hänet voitaisiin nähdä syyllisenä meidän ongelmiimme, mutta hänen piti olla sen verran ulkopuolinen, ettei kukaan meistä lähtisi kostamaan hänen lynkkaamistaan tai uhraamistaan. Sen lisäksi hänen pitäisi olla jotenkin poikkeava ulkonäöltään tai käytökseltään. Johannes oli tätä kaikkea.
Juuri näissä maisemissa Elia oli tappanut haastamansa Baalin profeetat. Nyt Johannes haastoi sekä juutalaisten että roomalaisten auktoriteetteja tekemään parannusta, jotta voisivat pelastua Herran suurelta vihan päivältä.
Varteenotettavia profeettoja ei ollut esiintynyt yli kolmeensataan vuoteen, mutta Johannes selvästi herätti toiveita siitä, että sellainen oli nyt ilmestynyt. Ehkä hän todellakin oli ennustettu Elia, jonka oli määrä tulla juuri ennen kuin korkein tuomari astuisi näyttämölle.
Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi.
Jordanjoki oli israelilaisille raja erämaan ja luvatun maan välillä. Juuri tämän joen ylittäminen oli tuhat vuotta aiemmin merkinnyt exoduksen loppua.
Johannes tarjosi kääntymystä ja kastetta kilpailevaksi vaihtoehdoksi temppelin tarjoamille palveluille. Jos kääntymys ja kaste riittäisivät syntien anteeksi saamiseksi, uhreja ei enää tarvittaisi.[23] Se oli vakava haaste maassa, jonka koko uskonnollinen elämä pyöri yhden massiivisen uhritemppelin ympärillä.
Osa kastetuista ilmeisesti jäivät Johanneksen opetuslapsiksi, mutta suurin osa palasi takaisin koteihinsa entistä irrallisempina osina uskonnollista yhteisöään. Johanneksen toiminta irrotti ihmisiä kuuliaisuudestaan temppelille ja sen säädöksille. Kaste oli kuin kuolema vanhalle elämälle ja siirtymistä siihen puhdistettujen joukkoon, jotka olisivat valmiita, kun Herran päivä tulee.
Johanneksen saarnat eivät olleet mitään tyypillisiä synagogapuheita, joissa Tooraa usein selitettiin maallikkojen oppimattomuutta alentavalla tavalla.[24] Johanneksen viesti oli helppo ymmärtää, mutta vaikea niellä. Hänen yksinkertaiset saarnansa ravistelivat Palestiinan uskonnollista ja sosiaalista kenttää seismisin aalloin. Hän oli alkeellisen vaikutusvaltainen ja kiihkeä hahmo, joka ei käyttänyt karismaansa kenenkään miellyttämiseen.
Tavallista kansaa kerääntyi läheisistä maakunnista ja huolestuneet kirjanoppineet matkustivat Jerusalemista asti häntä kuuntelemaan.
Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Luukas lisää,[25] että myös publikaaneja* tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: ”Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?”
Publikaanit olivat julkisten asioiden, publicum, hoitajia. Juutalaisilla oli oikeus vuokrata itselleen oikeuden kerätä veroja ja tulleja, valvoa valtion omaisuuksia sekä niistä kertyviä tuloja. He olivat eräänlaisia freelance-pohjaisia valtion virkamiehiä, yleensä aika vihattuja sellaisia, koska he usein venyttivät valtuuksiaan omaksi edukseen. Heille Johanneksen viesti oli selkeää sorretun kansan puolustamista.
Hän sanoi heille: ”Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty.” Se oli aika paljon vaadittu heiltä, koska juuri noiden ylimääräisten rahojen takiahan he ammatissaan olivat.
Herodes Antipaan sotilaspoliisitkin tulivat paikalle, koska heidän tehtäviinsä kuului yleisen järjestyksen ylläpito. He olivat tunnettuja raaoista otteistaan. Heidän tiedettiin kiduttavan epäiltyjä terroristeja[26] ja käyttävän valtaansa sillä tavalla kuin valtaa on aina käytetty, kun siihen on ollut mahdollisuus. Hekin yrittivät urkkia jotain, saadakseen selville, tapahtuiko täällä jotain valtakunnan kannalta huolestuttavaa:
Sotilaatkin kysyivät häneltä: ”Entä me, mitä meidän tulee tehdä?” Hän sanoi heille: ”Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne.”
Ei tuollaisten puheiden pohjalta miestä voinut pidättää. Miltä sellainen olisi näyttänyt Antipaan silmissä? ”Vangitsimme tämän saarnaajan, koska hän kielsi meitä ryöstämästä teidän verojenne maksajia.” Johannes siis jätettiin toistaiseksi rauhaan, vaikka kaikki nationalistiset kiihkoilijat olivatkin potentiaalisia kapinan lietsojia. Ei tänne mitään uusia valtakuntia kaivattu. Juuri sitä Johannes kuitenkin saarnasi:
Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle![27] Tosin hänen taivasten valtakuntansa muistutti aika paljon, sitä puhtauden ja synnittömyyden valtakuntaa, jotka profeetat ennen häntäkin olivat julistaneet. Jos se ei tulisi hyvällä, Jumala yleensä tuottaisi sen pahalla.
Kaikkien hämmästykseksi Johanneksen kasteelle tulee myös kansan uskonnollisen identiteetin hartaimpia vaalijoita.[28]
Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia* ja saddukeuksia*,
Nämä toisilleen vihamieliset ryhmät harvoin liikkuivat yhdessä. Noin 6000 kokoinen fariseusten puolue[29] huolehti kansan hurskaudesta, opettajina, lakien ja rituaalien tarkkoina tuntijoina ja eräänlaisina uskonnollisina korttelipoliiseina. Saddukeukset edustivat temppelihierarkian harvalukuisempaa mutta vaikutusvallaltaan korkeinta kastia, vahvasti politisoitunutta papistoa, joka yritti varjella kansan turvallisuutta tekemällä yhteistyötä roomalaisten kanssa. Johanneksen aikaiset ylipapit olivat nimenomaan saddukeuksia. He olivat epäileväisiä tuonpuoleisen elämän suhteen ja yrittivät siksi ottaa kaiken mahdollisen irti tämänpuoleisesta elämästä.
Jostain syystä Johanneksen syvin halveksunta kohdistui nimenomaan näihin kansakunnan pilareihin, uskonnollisen ja poliittisen järjestyksen ylläpitäjiin. Kumpikin ryhmä sai Johannekselta täyslaidallisen pyhää vihaa:
Hän sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?
Hän kutsuu heitä käärmeiksi, jotka yrittävät luikerrella tulta pakoon. Juuri sellaisena Jumalan vihaa oli pyhissä kertomuksissa kuvattu.
Juurihan Johannes oli puhunut tulevasta Jumalan valtakunnasta. Miksi hän nyt puhui Jumalan tulevasta vihasta? Johannekselle nämä kuuluivat olennaisesti yhteen. Eikä siinä sinänsä mitään uutta ollut. Israelin Jumala oli melkein aina ollut vihainen jostain jollekin.
Tältä se oli kuulostanut Jesajan suusta:
Itkekää ja vaikeroikaa! Herran päivä on lähellä.
Kaiken lyö Korkein maan tasalle.
Sen tähden herpoaa jokainen käsi
ja jokainen sydän jähmettyy.
Kaikki säikähtävät,
ihmiset joutuvat tuskan kouristusten valtaan,
he vääntelehtivät kuin synnyttäjä,
katselevat hämmentyneinä toisiaan,
heidän kasvoillaan liekehtii kauhu.
Herran päivä tulee ankarana,
täynnä raivoa ja hehkuvaa vihaa,
se muuttaa maan autioksi
ja hävittää sen syntiset asukkaat.
Taivaan tähdet ja tähtikuviot
kieltävät silloin valonsa loiston.
Pimeänä nousee aurinko,
eikä kuu säteile valoa.
Minä, Herra, vaadin maailman tilille pahuudestaan
ja jumalattomat synneistään.
Minä teen lopun röyhkeiden ylimielisyydestä,
painan maahan väkivaltaisten ylpeyden,[30]
Tämän kaltaisia profeettojen ja Jumalan raivon purkauksia Vanhassa Testamentissa löytyy runsaasti. Nytkin Jumalan viha omaa kansaansa kohtaan näkyi siinä, että Hän oli sallinut roomalaisten kurittaa heitä jo kohta 100 vuotta. Miksi? Koska kansa oli tehnyt syntiä. Maa oli tullut painavaksi kansan syntien tähden. Oli aika uudestaan tehdä parannusta, tunnustaa syntinsä, puhdistautua Jordanin virrassa ja liittyä pelastettavien joukkoon. Kun tarpeeksi suuri joukko olisi tehnyt parannusta ja puhdistautunut, Jumalan viha nousisi kansan yltä ja kohdistuisi vihdoin roomalaisiin ja kaikkiin luopioihin, jotka ahneuksissaan tai vallanhalussaan olivat sortuneet yhteistyöhön näiden epäjumalanpalvojien kanssa. Tulevan messiaan johdolla Johannekselta kasteen saanut hurskas vähemmistö vihdoin vapautuisi alkuperäiseen kutsumukseensa Jumalan valittuna kansana.
Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!
Johannekselle ei riittänyt vain sisäinen mielenmuutos tai ulkonaisen käytöksen muutos. Hän julisti kokonaisvaltaista kääntymystä.
Älkää luulko, että voitte ajatella: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.
Se oli Johanneksen tulisen sarkastinen tulkinta näiden kasteelle pyrkivien sydänten tilasta. Jumalan on helpompi herättää erämaan kivistä itselleen lapsia, kuin sulattaa näiden paatuneiden hurskastelijoiden sydämet nöyriksi. Johannes oli vihainen, eikä lainkaan luottanut heidän vilpittömyyteensä.
Mitä he täällä tekevät juonimassa itselleen jotain, mitä ei heille kuulu? Ongelmia he vain yrittävät minulle järjestää viettelemällä minut jononkin pieneen rituaalirikkeeseen, jonka seurauksena voisivat kiskoa minut Jerusalemiin oikeuden eteen. Minä en heitä kasta. Mädätköön temppelissään, kunnes saavat lopullisen tuomionsa. Portot ja publikaanitkin pelastuvat ennen heitä.
Johannekselle uskonnolliset perintötekijät eivät ratkaisseet mitään. Ne eivät pystyisi suojelemaan ketään siltä historialliselta vastuunoton haasteelta, jonka hän vaistosi olevan tulossa. Aivan kuten muinaiset profeetat olivat kansallisen kriisin aattoina ilmestyneet haastamaan uskonnollista perinnettä ja arjen rutiinia, Johannes ilmestyi haastamaan aikansa juutalaista konsensusta.
Hän vaikutti kaukana uskonnollisten rituaalien keskuksesta ja näytti vähintäänkin välinpitämättömältä Jerusalemin temppelissä suoritettujen uhrimenojen suhteen.[31] Autio erämaa oli hänen korokkeeton saarnapaikkansa. Jo sinne tuleminen oli omiaan riisumaan ihmiset temppelikultin, sosiaalisen hierarkian ja politiikan vaikutusvallasta. Erämaan kuivuus oli tehokas tasapäistäjä. Hän oli itse ollut erämaassa tarpeeksi kauan tajutakseen normaalielämän intohimojen, keskinäisen vertailun ja kilpailun äärimmäisen turhuuden. Koko uskonnollinen ja sosiaalinen systeemi oli hänen sanomansa mukaan juuriaan myöten joutumassa kyseenalaiseksi.
Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
Kirves on jo täällä. Johtopäätösten aika on välitön. Eikä se koske vain Aabrahamin lapsia.
Johannes ei puhunut vain yksilöistä vaan kaikista inhimillisistä järjestelmistä, koko siihen asti luodusta kulttuurista. Jumala oli puhutellut häntä autiossa maassa. Sieltä käsin hän näki asutun maan selkeämmin kuin kukaan arkihälinään osallistuva.
Silti hän oli myös itse kritisoimansa väkivallan pauloissa. Hän oletti, että Jumalalla oikeasti on vihollisia ja että Hän tulisi kohtelemaan heitä sellaisina, eli käyttämään vähintäänkin kirvestä. Suuret avohakkuut ja mahtavat roviot enteilisivät kohta Jumalan valtakunnan tuloa.Jumala tulisi pian puuttumaan maailman menoon väkivaltaisella tavalla. Väärämielisten kannalta seuraukset olisivat kuolettavia. Jumala oli vihainen, kostonhaluinen ja tuomioissaan armoton.
Juuri sellaisen messiaan odotusta oli ilmassa. Miehitysvallan ja uskonnollisen eliitin sorron alla elävä köyhä kansakin oli vihainen ja katkera. He janosivat oikeutta, vapautta ja ankaria tuomioita. Juuri näitä odotuksia Johannes ruokki.
Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella (Pääpaino luultavasti jälkimmäisessä) Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.”[32]
Hänelle Pyhä Henki oli armotta polttava tuli, eikä uhria lohduttava ja puolustava totuuden henki, josta Jeesus tulisi myöhemmin puhumaan. Olisiko pyhä tuli tuhoava vai puhdistava, luultavasti riippuisi vastaanottajasta. Joka tapauksessa tulikaste ei varmaan kuulunut kenenkään toivelistalle.
Ehkä hän odotti profeetta Eliaan paluuta, miestä, joka oli kutsunut Jumalan tulen taivaasta todistaakseen, että Jahve on väkevin ja tulisin kaikista.
Johannes kuitenkin torjui itseensä kohdistuneet odotukset. Vaikka hänessä oli raivokasta yltiöpäisyyttä, niin suuruudenhullu hän ei silti ollut. Hän oikeasti tunsi olevansa vain tien valmistaja jollekin toiselle. Hänen jälkeensä on tuleva mies, joka on väkevämpi ja ennen kaikkea ankarampi kuin hän itse. Johanneksen messias oli sotaisa sankari, joka pelastaa omansa ja polttaa vihollisensa tulessa. Juuri sellaisen sankarin odottamiseen monet pyhät kirjoituksetkin innoittivat.[33]
Markus kuvaa kuitenkin aika nöyrää Johannesta:
Hän julisti: “Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.
Näin sanoen Johannes ottaa itselleen ei-juutalaista orjaakin halvemman aseman suhteessa Jeesukseen. Vaikka hän olikin papillista sukua, hän ei koskaan tehnyt sukutaulustaan mitään numeroa. Jotenkin hän tajusi, että hänen seuraajansa tulisi olemaan jotain paljon enemmän kuin Israelin kansan pelastaja. Hänen edessään statukset ja hierarkiat olisivat samantekeviä. Hän ei olisi se, joka kelpuuttaisi tai kieltäisi ketään avaamaan jalkineidensa nauhoja. Muut tekisivät niin. Tuo muita väkevämpi tulisi polttamaan tulessa kaikki vanhat arvohierarkiat.
8 Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.”
Kuka se tulisi olemaan, siitä Johanneksella ei ollut aavistustakaan. Hän vain tiesi, että hän ei itse olisi siihen kyllin väkevä.
Näin Markus aloitti kertomuksensa Jeesuksesta. Hän liitti sen kertomukseen Johanneksesta, joka odotti, toivoi ja ennusti itseään väkevämmän hahmon tulemista.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Luuk 1:57-80
[2] Matteus mainitsee autiomaan olleen nimenomaan Juudeassa (Matt 3:1), eli samalla alueella, jossa essealaisten luostarijäännökset on löydetty. Meier John P. A Marginal Jew Vol II. Doubleday. New York. 1994 s. 43-46.
[3] Meier John P. A Marginal Jew Vol II. Doubleday. New York. 1994. s. 25.
[4] Tämä on kirkkoisien esittämä tulkinta
[5] Marcus Joel. John the Baptist in History and Theology. The University of South Carolina Press. 2018. s. 27-45.
[6] Fredriksen Paula. From Jesus to Christ. Nota Bene. Yale University Press. 2000. 89, 90.
[7] Jeesuksen aikana oli muitakin essealaisia yhdyskuntia olemassa, mutta niistä ei ole tarkempia tietoja. Filo arvioi heidän lukumääräkseen noin 4000. Qumranin luolista löydetyt kirjakääröt ovat Raamatun historian kannalta vuosisatamme tärkeimpiä löytöjä. Sieltä on löydetty 500 muun kirjan joukosta n. 125 ekr. kopioitu Jesajan kirja, joka on vanhin tunnettu alkuperäinen kopio mistään VT:n kirjasta.
[8] Mark 1:1-7.
[9] Nimitys Jumalan pojasta voi olla myöhempi lisäys. Se puuttuu muutamasta varhaisesta käsikirjoituksesta. Malbon E.S. Marks Jesus. Baylor University. Texas. 2009. s. 58, 59.
[10] Patterson Stephen J. Beyond Passion. Rethinking the Death and Life of Jesus. Fortress Press 2004 s. 31
[11] Kimondo Stephen Simon. The Gospel of Mark and the Roman-Jewish war of 66-70 CE. Pickwick publ. Oregon. 2018. s. 6, 21, 112, 115-119, 121, 148, 149
[12] Pero Cheryl. S. Liberation from Empire. Peter Lang. New York. 2013 s. 48.
[13] Hoos 11:1, 2Sam 7:12-14, Ps 2:7.
[14] Borg Marcus. The Gospel of Mark. Morehouse. NY. 2009. s. 20
[15] Käsitys Jeesuksesta Jumalana syntyi vasta paljon myöhemmin. Malbon E.S. Hearing Mark. Trinity Press. 2002. s. 13.
[16] 2Moos 23:20, Mal 3:1,
[17] Horsley, Richard A. Jesus in Context. Power, People & Performance. Fortress Press. Minneapolis. 2008. s. 149.
[18] 1Kun 18.
[19] Meier John P. A Marginal Jew Vol II. Doubleday. New York. 1994. s. 48.
[20] 2Kun 1:8
[21] Mal 4:5.
[22] 3Moos 16:10
[23] Akers Keith. The Lost Religion of Jesus. Simple Living and Nonviolence in Early Christianity. Lantern Books. New York 2000. s. 44.
[24] Schwager Jesus of Nazareth s. 32
[25] Luuk 3:12-14.
[26] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002 s. 423.
[27] Matt 3:2.
[28] Matt. 3:7-10
[29] Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007.s. 155.
[30] Jes 13:6-13.
[31] Bailie Gil. Violence Unveiled. s. 202.
[32] Luuk 3:15-17.
[33] Vielä tänäänkin kristikunnassa elää hyvinkin militaristisia ja kostonhimoisia unelmia messiaan toisesta tulemisesta.
