Jeesuksen mielen muutos.

1.     Jeesus ylittää etnisen rajan

Jeesuksen julkinen työ oli jatkunut jo pari vuotta. Seuraajien ja vastustajien määrä oli koko ajan kasvanut. Toiveet paremmasta ja pelot pahemmasta aaltoilivat hänen ympärillään. Ihailevasta kansanjoukosta, kampittavista Jerusalemin pyhistä ja rasittavista opetuslapsista Jeesus etsi välillä suojaa erämaasta.

Herodeksen mestattua Johanneksen, varttikuningas saattaisi hyvinkin löytää syyn vangita ja mestauttaa Jeesuksenkin. Sellainen ei kuulunut Jeesuksen suunnitelmiin. Hän oli tullut ensisijaisesti haastamaan oman kansansa käsityksiä itsestään ja Jumalastaan, eikä hän aikonut antaa minkään Herodeksen oikun estää sitä.

Nyt hänen oli kuitenkin saatava vähän pidempi tauko surrakseen esikuvansa ja mentorinsa kuolemaa ja miettiäkseen mitä tekisi seuraavaksi. Galilean köyhien kärsimys ja katkeruus, hänen kotikaupunkiensa ja Jerusalemin pyhien kateellinen kauna olivat tulleet hänelle raskaiksi kantaa. Ei siis mikään ihme, että hän kuvitteli voivansa levätä niiden parissa, joiden kohtalosta hän ei ollut vielä jaksanut kovinkaan paljon piitata. Siksi hän lähti usean päivämatkan pakomatkalle pohjoiseen päin, kokonaan pois Herodeksen hallintoalueelta. Hän meni meren rannalle lähelle roomalaisten tärkeintä satamakaupunkia. Jeesus ei ollut eläessään nähnyt merta, vaikkei se koskaan kovin kaukana ollut. Kaikki mitä hän oli siitä kuullut, sai hänen kuvittelemaan, että tarpeeksi aavan horisontin äärellä lepääminen saattaisi nyt tehdä hänelle hyvää. Oma maa oli täynnä ahdistavaa nurkkakuntaisuutta. Jos hän jättäisi sen alueen pakanat rauhaan, niin varmaan hekin antaisivat hänen olla rauhassa.

Jeesus lähti sieltä Tyroksen alueelle.[1] Galileasta sinne käveli noin viikossa, jos ei kiirettä pitänyt. Hän jätti taakseen oman maakuntansa, joka oli rannikkokaupunkien vilja-aitta. Tyroksen kaupunki taas oli rakennettu saarelle, jossa ei ollut lainkaan tilaa viljellä mitään. He olivat jo yli tuhat vuotta sitten oppineet meressä viljelemään purppurakotiloita ja valmistivat niistä suurella vaivalla erittäin kallista väripigmenttiä, jota koko valtakunnan rikkaat himoitsivat vaatteisiinsa valtansa merkiksi. He olivat myös taitavia seppiä ja kävivät monipuolisista kauppaa koko Välimeren alueella.

Tyroon rikkaat kauppiaat olivat kuitenkin riippuvaisia Galileasta ostamastaan viljasta. Heillä oli myös varaa ostaa sitä rikkailta maanomistajilta. Maan viljelijät joutuivat siis ruokkimaan vanhoja perivihollisiaan samalla, kun he itse kärsivät nälkää Rooman, Tiberiaan ja Jerusalemin verotaakan alla.[2]

Tyrolaiset puolestaan pitivät juutalaisia muinaisina tunkeilijoina maalle, jonka alkuasukkaita he olivat. Vanhan Testamentin kertomukset Kanaanin valloituksesta kertovat julmasta Jahvesta, joka kymmeniä kertoja oli kieltänyt näyttämästä Tyroon asukkaille mitään armoa. Nyt samoihin maisemiin tulee mies, joka on saanut nimensä tämän maan valloittajan, Joosuan, mukaan. Nimi tarkoittaa pelastajaa, mutta Kanaanin maan asukkaille se oli aina tarkoittanut armotonta tuhoajaa.

Vaikka Tyrossa asui juutalaisia kauppiaita, kanaanilaiset ja juutalaiset eivät todellakaan kuvitelleet koskaan tulevansa ystäviksi. Isien teot velvoittivat kaikkia ikuiseen vihamielisyyteen. Historioitsija Josefus kertoo, että Tyroon asukaat ja juutalaiset olivat olleet katkeria vihollisia ainakin siitä asti, kun tyrolaiset olivat 80 vuotta aiemmin takavarikoineen juutalaisten omasuutta ja alistaneet heitä orjiksi.[3]

Juuri nyt alue oli kuitenkin rauhallinen, koska roomalaiset pitivät kilpailevat heimot pois toistensa kurkuista. Niinpä Jeesus saattoi tällä tuntea itsensä jopa turvallisemmaksi kuin Galileassa. Etninen jännite heimojen välillä kuitenkin vaikutti Markuksen kertoman tarinan sisältöön.

Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana,

Jeesus oli tullut hakemaan rauhaa pakanoiden hallitseman meren rannalta. Täällä häntä ei tunnistettaisi, eivätkä kreikkaa puhuvat monikansalliseen kulttuuriin tottuneet pakanat luultavasti piittaisi hänestä, vaikka olisivatkin kuulleet hänen maineestaan. Ei tyrolaisia kiinnostanut juutalaisten kummallinen Jumala, joka ei antanut tehdä edes kuvaa itsestään.

Ei Jeesuksella ollut mitään missiota pakanoita varten. Hänellä oli täysi työ saada oma kansansa ymmärtämään jotain uutta omasta Jumalastaan ja heistä itsestään. Sekin missio tuntui täysin ylivoimaiselta. Ei hänellä varsinaisesti ollut mitään pakanoita vastaan, mutta ei hän tuntenut heidän kulttuuriaan, eikä varsinkaan kreikkaa puhuvien kanssa osannut ainakaan sujuvasti puhua. Heitä oli opittava rakastamaan, niin kuin ketä tahansa vihollista, mutta sekin läksy oli opetettava ensisijaisesti juutalaisille, joiden kanssa hän jakoi yhteisen taustahistorian, sortokokemuksen ja kielen.

Olihan Jeesus vapauttanut Gesaran kylähullun yhteisönsä riivauksesta, mutta kiitokseksi he olivat ajaneet Jeesuksen takaisin Galileaan. Roomalaisen upseerin palvelijankin hän oli parantanut, vaikka tämä ehkä oli myös isäntänsä rakastaja. Sadanpäämies oli kuitenkin ollut poikkeuksellisen myötämielinen hänen kotikaupunkinsa juutalaisia kohtaan, joten tuon etäparantamisen voisi laittaa vaikka kiitollisuuden velan maksamisen piikkiin.

Jeesuksella oli ihan tarpeeksi tekemistä oman kansansa sisäisten ennakkoluulojen ja uskonnollisen syrjinnän kanssa. Ei hän osannut kuvitellakaan, että hänellä olisi mitään vastaanottoa kotikulttuurinsa ulkopuolella. Täällä Tyrossa hän halusi olla vain rauhassa. Toivottavasti viikon vaellus tulisi palkituksi.

2.     Jeesuksen rasismitaipumus?

mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki,

Ei Jeesus tiennyt kuinka kaukaa ihmiset olivat tulleet Galileaan häntä kuulemaan. Monet tämän kaupungin juutalaiset kauppiaat, jotka välittivät Galilean viljaa Tyrolaisille olivat matkoillaan käyneet Jeesusta kuuntelemassa.[4] Huhuja Jeesuksesta parantajana siis liikkui täällä asti.

Tämä muuan nainen oli kuulemiensa huhujen perusteella tuntenut, kuinka uusi toivo kutsui hänet ulos siitä surkeuden noidankehästä, johon oli joutunut miehensä kuoleman tai avioeron jälkeen. Tytär oli alkanut oireilla isän poistuttua kuvioista, ja tilanne oli mennyt koko ajan pahemmaksi, kun hänen naimaikänsä lähestyi.[5] Kukaan ei ollut osannut, eikä ehkä edes halunnut auttaa äitiä tämän hädässä. Galileasta tullut parantaja oli hänen ainoa ja viimeinen toivonsa.

Äiti kertoi heti sairaalle tyttärelleen, että nyt olisi apua tiedossa. Hän ei välittäisi siitä mitä naapurit sanoisivat, jos näkisivät hänen hakevan apua juutalaiselta. Hän oli jo menettänyt aivan liikaa jäädäkseen turhaan ostamaan naapureidensa suopeutta jumalten hylkäämään tilaansa. Tytön pitäisi nyt vain yrittää pysyä rauhallisena kotona, sillä aikaa kun äiti kävisi hakemassa hänelle apua.

 ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa.

Se oli Jeesuksesta vaivaannuttavaa. Ei hän ollut sellaiseen tottunut edes juutalaisten keskuudessa. Ei naisen tullut puhutella vierasta miestä vertaisenaan. Vielä kamalampaa olisi langeta vieraan miehen jalkoihin. Sellainen ei tuottanut kunniaa kenellekään. Päinvastoin. Ainakin juutalaisessa ympäristössä, sellainen olisi ollut Jeesuksen julkista häpäisemistä.[6]

Äiti oli kuitenkin päättänyt käyttää mahdollisimman vahvaa ja vaikeasti torjuttavaa tapaa lähestyä auttajaansa. Kunnia ja maine ei merkinnyt hänelle enää mitään, kunhan hän vain saisi apua tyttärelleen. Sen takia hän oli valmis suutelemaan vaikka juutalaisen miehen pölyisiä jalkoja.

Hän ei ollut juutalainen, vaan Syyrian foinikialaisia.

Markus alleviivaa, että tämä ei ollut mikä tahansa avunpyyntö. Näitähän oli riittänyt riesaksi asti. Nyt oli kysymys avun pyytäjän identiteetti. Tärkeintä oli, että hän ei ollut Juutalainen. Toiseksi tärkeintä oli luokitella mihin saastaiseen pakanakansaan hän kuului. Kulttuuriltaan nainen oli kreikkalaistunut, vaikka oli etnisesti syyrialainen, niin kuin useimmat Galilean ympärillä olevat heimot olivat.[7] Yleensä vain varakkaammat heistä omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin ja kielen. Syyrialaisena nainen kuitenkin puhui aramean murretta, jota Jeesus helposti ymmärsi.[8]

Matteus käyttää vähemmän sivistynyttä ja enemmän leimaavaa ilmaisua kanaanilainen nainen, sillä juuri niitä nämä myöhemmin foinikialaisiksi kutsutut merten valtiaat olivat, israelilaisten perivihollisia, iljettäviä hedelmällisyysjumalien Baalin ja Astarten palvojia. Juutalaiset eivät halunneet näiden historiallisten arkkivihollisten kanssa olla missään tekemisissä. Jos heitä ylipäänsä piti sietää nurkissa, heille annettiin kaikkein alhaisimmat työt.[9]

Kummatkin ilmaisut tekivät kuitenkin selväksi, että nainen oli pakana ja sen tähden juutalaisille epäpuhdas. Hän siis kuului kartettaviin ja hylättäviin, kaksinkertaisesti ulkopuolisiin ihmisiin.

Sen lisäksi hän oli omassakin patriarkaalisessa kulttuurissa vain nainen ilman miestä, vain yhden häiriintyneen lapsen äiti – eli ei juuri mitään, eikä kukaan. Riivatun yksinhuoltaja.

Aivan varaton hän ei kuitenkaan ollut, koska Markus kertoo hänen tyttärensä nukkuvan vuoteessa. Köyhillä ei ollut sellaisiin varaa. Heidät erotti maalattiasta vain kerros olkia ja matto.[10] Jos lapsellakin oli aivan oma sänky, hänen kotinsa oli rikkaan kaupunkilaisen asunto. Hän siis kumatui Jeesuksen jalkoihin aika korkealta.

Hän pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen hänen tyttärestään,

Ei hän osannut tyttären vaivaa muullakaan tavalla kuvata. Se oli tavallisin diagnoosi kaikelle poikkeukselliselle käytökselle.

Ehkä tyttö oli sairaana ikävästä ja kiusattuna olemisesta. Hänen isänsä oli kuollut tai jättänyt heidät yksin. Sen seurauksena aika moni naapurin lapsistakin lakkasivat olemasta hänen kanssaan. Ehkä hän kuvitteli kaiken johtuvan vain hänestä. Hänen oma pahuutensa oli aiheuttanut kaiken tämän kärsimyksen. Niinhän lapset taikauskossaan usein ajattelevat. Siitä hän näki painajaisia päivin ja öin. Oli hän kuullut jonkun kuiskivankin, että hän on varmaan pahan hengen riivaama. Niin se varmaan olikin. Hän tunsi sen jokaisessa jäsenessään. Hän oli rauhaton ja itkuinen. Joskus hän sai aivan silmittömiä raivonpurkauksia, eikä kukaan osannut häntä lohduttaa. Oliko hän ahdistunut koska pelkäsi tulla naiduksi pois vai pelkäsikö, ettei häntä huolittaisi kenenkään vaimoksi? Ei tyttölapsilta sellaisia udeltu. He olivat vanhempiensa tekemien päätösten uhreja.

Nyt hänen äitinsä oli kuitenkin lähtenyt hakemaan tyttärelleen apua joltain. Äiti oli lähtiessään niin päättäväisen näköinen, että tytär alkoi itsekin uskoa kohta saavansa apua.

Päättäväinen hänen äitinsä kyllä olikin. Matteuksen mukaan nainen myös vetosi Jeesuksen messiaanisuuteen kutsumalla häntä Herraksi ja kuningas Daavidin pojaksi. Se oli varsin outoa puhetta tullakseen pakananaiselta, joka oli kuullut vain huhuja Jeesuksesta. Ehkä hän vain kuulemansa pohjalta keksi mahdollisimman imartelevan tavan lähestyä Jeesusta.

Sen lisäksi hän vetosi Jeesuksen armahtavaisuuteen itseään kohtaan äitinä.

Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.»

Jeesuksen pitäisi ymmärtää kuinka kauheaa on äitinä katsella tyttärensä outoja kärsimyksiä. Olihan Jeesus itsekin kansansa kärsimyksen kantaja. Kumpikaan vetoomus ei kuitenkaan näyttänyt liikuttavan Jeesusta millään lailla.

Matteuksen mukaan Jeesuksen vastaus oli aluksi täysin torjuva:

Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.

Jeesus, joka oli tähän mennessä tullut rakastetuksi ja vihatuksi nimenomaan ulkopuolisten ja syrjittyjen kohtaajana, kohteli nyt tätä naisparkaa kylmältä näyttävällä ylimielisyydellä. Pois kääntyneellä puhumattomuudellaan hän viesti naisen merkityksettömyyttä itselleen, ikään kuin pitäisi oman kansansa etnisiä ennakkoluuloja oikeutettuina.

Kun Nainen ei saanut Jeesukselta mitään vastausta, hän ryntäsi Jeesuksen opetuslasten luokse ja alkoi hädissään vedota heihin. Ehkä he voisivat kääntää Jeesuksen myötämieliseksi häntä kohtaan.

Opetuslapset olivat kuitenkin nähneet Jeesuksen tavan tylyttää tuota naista ja kerrankin he seurasivat hänen esimerkkiään välittömästi. He saivat Jeesuksen käytöksestä vahvistuksen omille hylkääville asenteilleen. Miksi he ottaisivat vastaan naisen, jolle Jeesuskin oli jo kääntänyt selkänsä. He olivat tottuneet siihen, että Jeesuksella oli yleensä aika hyvät syyt käytökseensä, joten miksi he nyt lähtisivät sitä kyseenlaistamaan. Nainen kuitenkin kulki heidän perässään huutaen hätäisiä anomuksiaan niin kovaa, että kaikki lähiasukkaat sen kuulivat. Omasta maineestaan nainen ei piitannut enää ollenkaan. Mutta opetuslapset alkoivat näyttää täysin sydämettömiltä moukilta Tyroon asukkaiden silmissä. Eivät he kehdanneet häntä väkisin ajaa tiehensä, eikä heillä ollut mitään halua Jeesuksenkaan mieltä muuttaa. Tästä naisesta oli nyt vain tullut sosiaalisesti nolo riesa, josta pitäisi päästä eroon. Matteus korostaa naisen sosiaalisesti kiusallista käytöstä opetuslasten kautta:

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: »Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.»

Opetuslapset eivät osoittaneet mitään myötätuntoa naisen hätää kohtaan, eivätkä he yrittäneet saada Jeesusta auttamaan häntä. Ehkä Jeesus, joka oli saanut mykät puhumaan, saisi tämän kovaäänisen naisen mykistymään. Ihan sama miten se tapahtuisi, kunhan Jeesus vapauttaisi heidät tästä vaivasta.

Ei opetuslasten reaktiossa mitään ihmeellistä ollut. Kuka nyt haluaisi katsella halveksimansa ihmisen hätää. Hänestä nyt vaan on päästävä eroon, jotta meidän ei tarvitsisi katsella itseämme hänen silmillään. Eikä Jeesuskaan haastanut opetuslapsia kohtelemaan naista paremmin.

Sillä välin nainen oli tunkeutunut opetuslasten perään samaan talon ovelle, jossa Jeesus halusi olla rauhassa. Hän katseli oviaukosta kaikkia niitä miehiä, jotka olivat Jeesuksen esimerkin mukaisesti hänet torjuneet. Siellä he nyt keskustelivat siitä, miten tästä hankalasta tapauksesta päästäisiin eroon. Hän ei ollut eläessään tuntenut itseään näin avuttomaksi. Heitä katsoessaan hän kuitenkin alkoi täyttyä samanlaisella kuolamaa uhmaavalla voimalla, jota oli tuntenut synnyttäessään tytärtään.

Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: »Herra, auta minua!»

Ei maailmasta löydy sellaista herraa, jota tämä äiti ei kumartaisi, kunhan vain saisi apua lapselleen. Hän heittäytyi maahan kaikkien tunteman heimorajan päälle ja rukoili apua ikuisesti ylittämättömäksi määrätyn kuilun toiselta puolelta. Hän tiesi, että niin ei kuuluisi koskaan tehdä. Hän ylitti ikiaikaisen vihollisuuden pyytäessään kansansa viholliselta apua tyttärelleen.

Kun Jeesus vihdoin kääntyi hädissään rukoilevan naisen puoleen ja vaivautui hänelle mitään puhua, hän sanoitti torjuntansa röyhkeimmällä mahdollisella tavalla:

mutta Jeesus sanoi: »Anna lasten ensin syödä kyllikseen. Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.»

Nainen oli hetken halvaantuneen mykkänä Jeesuksen vastauksesta.

”Mitä ihmettä tämä ihmisten rakastajaksi luulemani mies nyt puhuu lasten ruokkimisesta, kun minä yritän huutaa hänelle, että minun lapsellani on nälkää paljon suurempi hätä.”

Häneltä meni tuskasta turtunut tovi ymmärtää, että Jeesus tarkoitti koiranpenikoilla nimenomaan häntä ja hänen tytärtään. Olihan hän koko ikänsä tuntenut tuon muinaisen valloittajakansan alentavan katseen niskassaan, mutta ei kukaan aikaisemmin ollut häntä suoraan kutsunut koiraksi, vaikka tiesi ettei sellainen ollut tavatonta.[11] Pöyristyttävintä oli kuulla Jeesuksen kutsuvan hänen rakasta kärsivää tytärtään koiranpenikaksi.

Suopeinkaan tulkinta ei voinut nähdä tuossa mitään söpöä. Tuon ajan juutalaiset eivät pitäneet koiria lemmikkeinään. Ne kulkivat villeinä laumoina ihmisten jaloissa näykkien ja kerjäten ruokaa mistä saivat. Juutalaiset pitivät koiria saastaisina eläiminä, koska olivat pistäneet kuononsa kaikenlaiseen saastaan. Juuri siksi he kutsuivat pakanoitakin koiriksi.[12]

Nyt tämä narttukoira oli Jeesukselta kerjäämässä pennulleen ruokaa, joka kuului ensisijaisesti juutalaisille. Tilanteen ironiaa lisää se, että täällä Jeesus oli omiaan paossa, koska ei jaksanut heitä enää syöttää ja koska Jerusalemin pyhät olivat väittäneet hänen tarjoamaansa hengen ravintoa paholaisen keittämäksi myrkyksi.

Oli taustalla kysymys myös oikeasta leivästä. Jeesuksen tympeään asenteeseen vaikutti sekin, että hän oli nyt niiden alueella, joilla oli varaa syödä Jeesuksen kotimaakunnan leipää, jättäen pelkästään murusia viljelijöiden itsensä syötäviksi. Galileassa joka kymmenes oli sen tähden kerjäläinen. Täällä ei näkynyt kerjäläisiä juuri ollenkaan. Silti tämä nainen rukoili häneltä apua kuin henkensä hädässä oleva kerjäläinen.

Jeesus oli närkästynyt monistakin syistä. ”Anna lasten ensin syödä kyllikseen”, on voinut olla Jeesukselta myös kiukkuinen talouspoliittinen kannanotto Galilean hyväksikäytettyjen viljelijöiden puolesta.[13] Tässä tilanteessa se tuntui kuitenkin loukkaavan henkilökohtaiselta.

Matteus ei mainitse Jeesuksen koirasolvauksia lainkaan. Luukasta koko tarina taisi hävettää niin paljon, että jätti sen kokonaan kertomatta.[14] Tällaisen tarinan kirjaamisesta ei tulisi kuin mainehaittaa vasta kääntyneiden pakanoiden parissa. Toisen eläinvertauksen kautta Matteus kuitenkin kuvasi Jeesuksen ennakkoluuloja paljon selvemmin:
Mutta Jeesus vastasi: »Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.»

Loppupäätelmä oli siis, että Israelilaiset olivat Jumalan rakastamia lampaita, joita varten Jeesus oli lähetetty ja kanaanilaiset olivat Jumalan halveksimia koiria, joiden kuuluisi turvautua omiin epäjumaliinsa. Tämä oli heimohalveksuntaa pahimmillaan.[15]

Jos tällä naisella olisi ollut mies, hän olisi epäilemättä kutsunut tämän ja koko naapuruston kostamaan solvauksen miehelle, joka oli kehdannut Kanaanin omilla mailla solvata heidän lapsiaan.

Mutta kun hänellä ei ollut miestä, hänen piti keksiä joku toinen tapa säilyttää arvokkuutensa ja saada lapselleen apua. Jeesuksen solvaus oli tehnyt kummatkin yritykset aivan mahdottoman tuntuisiksi.

3.     Pakananainen haastaa Jeesuksen

Nainen ei kuitenkaan lannistunut, eikä myöskään vastannut solvaukseen herjauksella. Sen sijaan hän nousi käsiensä varaan, nosti päänsä pystyyn ja katsoi loukkaajaansa silmiin.

Nainen vastasi tähän: »Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.»

Hän otti iskun vastaan antamatta sen kaataa itseään. Hän maksimoi sen voiman tavalla, joka horjutti lyöjän tasapainon ja kääntyi tämän tappioksi. Melkein kaikissa itsepuolustuslajeissa hyvä puolustus perustuu vastustajan hyökkäyksen ohjaamiseen sillä tavalla, että tämä menettää tasapainonsa. Pitää vain tarttua hyökkäävään liikkeeseen ja maksimoida sitä niin, että hyökkääjä kaatuu omalla voimallaan. Sen jälkeen hänelle voi ehkä hetken hämmennyksen aikana tarjota tolkun moraalia. Juuri niin tämä nainen teki. Hän käyttäytyi kuin olisi kuullut Jeesuksen opetusta vihollisen väkivallattoman ryhdikkäästä haastamisesta, vaikkei Jeesus ollut sellaisesta vielä edes opettanut.

Hän ei vastannut pilkkaan pilkalla. Päinvastoin hän kutsui puolustamiaan ruokapöydän vieraita hellästi lapsosiksi ja muistutti Jeesusta siitä, että juutalaiset lapset eivät ilmeisesti olleet kovin sisäsiistejä. Heiltä tippuu ruokaa ja välillä he jopa heittävät ruokaa pitkin lattiaa. Sitten hän kertoi Jeesukselle, että hänen kulttuurissaan koirat kyllä saavat syödä lapsilta tippunutta ruokaa, koska kanaanilaiset eivät pidä koiria saastaisina.

”Tarkoititko sinä Jeesus todella, että teidän koiranne eivät saa syödä edes lapsilta lattialle joutuvaa ruokaa? Kohteletteko te todella koiriakin yhtä huonosti kuin sinä nyt kohtelet minua? Siinä tapauksessa me kohtelemme koiriammekin paremmin kuin te kohtelette meikäläisiä.[16] Me nimittäin syötämme koiriamme, koska pidämme niitäkin tärkeinä.

Kuuntele nyt itseäsi. Sinä perustelet torjuntaasi minua kohtaan teidän tavallanne kohdella koiria. Jos sinä oikeasti noin ajattelet, niin koiravertauksesi on juuri niin tyhjä kuin miltä se kuulostaakin. Yrititkö sinä oikeasti opettaa minulle jotain arvokasta tuon koiravertauksesi kautta, vai tulitko vain todistamaan minulle, että te juutalaiset olette juuri sellaisia kuin olemme teistä ajatelleetkin, heikompien sortajia julman Jahvenne nimissä. Sitä paitsi minun ystäväni on antanut sinulle omistamansa huoneen piilopaikaksi, kun olet tullut tänne omia rakkaita lampaitasi pakoon. Täältä käsinkö sinä heitä karitsoitasi syötät, vai oletko täällä, koska pelkäät, että he syövät sinut?

Näenhän minä, että rakastat omia huonosti käyttäytyviä lampaitasi yli kaiken. Minäkin rakastan omaa huonosti käyttäytyvää sairasta koiranpenikkaani yli kaiken. Mutta minä luulen, että sinä olet tullut tänne, koska sinun kansasi lapset ovat tiputtaneet liian suuren osan syöttämästäsi ruoasta lattialle. Minä olen tullut sinun luoksesi, jotta saisin osan siitä omalle lapselleni. Et siis häviä mitään, vaikka parantaisit lapseni. Minä voin luvata, etten kerro siitä yhdellekään juutalaiselle lampaalle, jotta et senkin takia saisi heidän vihojaan niskaasi.”

Noin paljon voi sanoa yhdessä lauseessa: Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.

Jeesus oli käyttänyt koiravertausta perusteena hylätä tämä nainen. Nainen käytti samaa koirapuhetta, perustellakseen kuinka väärässä Jeesus oli. Suostumalla Jeesuksen halventamaksi koiranpenikaksi, hän ohjasi Jeesuksen nurkkaan, josta ei päässyt muuten kuin antamalla naiselle ja hänen lapselleen sen arvon, mikä heille kuului.[17] Koirat ja lapset kuuluvat samaan talouteen ja molemmista täytyy huolehtia.[18]

4.     Jeesuksen mielenmuutos

Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi.»

Nainen tiesi saaneensa Jeesuksen kompastumaan tympeän nokkelaan tapaansa torjua hänet. Jeesus oli itsekin vielä niin hämmentynyt, ettei osannut kuin onnitella naista sanoistaan ja lähettää hänet kotiin tervehtyneen tyttärensä luokse. Ei Jeesus edes väittänyt parantaneensa tyttöä. Hän vain tiesi, että tämän naisen tyttöä eivät enää riivaajat kiusaa. Hänen äitinsä oli löytänyt sellaisen tavan kohdata pelottaviakin miehiä, että pystyisi tästä eteenpäin antamaan tyttärelleen sen turvan mitä tämä tarvitsi kasvaakseen aikuiseksi ilman isää. Häntä ja hänen tytärtään miehet tai heidän puuttumisensa eivät enää riivaisi.

Matteus ei puhunut pahoista hengistä mitään. Hän vain kertoi Jeesuksen ylistäneen naisen käsittämättömän vahvaa uskoa ja vahvaa tahtoa.

Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Suuri on sinun uskosi, nainen!

Tämän naisen usko oli todellakin suuri. Ei siksi että hän muka uskoi Jeesukseen messiaana. Ei hän uskonut edes juutalaisten Jumalaan. Miksi olisikaan? Hänen nimissään heprealaiset olivat vainonneet Nooan pojan Kanaanin heimoa yli tuhannen vuoden ajan.

Nainen oli kuitenkin kuullut, että Jeesus on hyvä ja tekee rakkaudesta ihmisiin ihmeellisiä asioita. Tyttärensä hädän siivittämänä hän oli päättänyt uskoa tästä tuntemattomasta vihamielisen heimon miehestä hyvää. Nainen ei lakannut uskomasta Jeesuksen hyvyyteen, vaikka Jeesus käänsi hänelle selkänsä eikä vastannut hänen hätäänsä millään lailla. Hän vetosi Jeesuksen hyvyyteen opetuslasten kautta, vaikka hekin näyttivät hänelle vain häijyimmän puolensa. Vaikka koko mieslauma yhtyi Jeesuksen solvaukseen koiranpenikoista, hän piti kiinni uskostaan hyvään. Hän teki sitä joko pelkästä epätoivosta käsin tai sitten hänellä oli joku intuitio siitä, että Jeesus sittenkin oli pohjimmiltaan jotain muuta, kuin se mitä hänen käytöksensä juuri nyt viesti. Tämän arkitavallisen syrjivän paskan alta täytyisi sittenkin löytyä se hyvyys, josta hän oli kuullut.

Ja niin se löytyikin. Jeesus heräsi väsyneestä turhautuneisuudestaan, katsoi naista ja näki itsensä. Juuri noinhan Jeesus itsekin yritti sitkeästi uskoa ihmisistä hyvää, vaikka he käyttäytyivätkin idioottimaisesti. Sen jälkeen hän näki itsensä kaikissa niissä väsyneissä ja pelokkaissa ihmisissä, jotka vain pitäytyvät turvarajoissaan uskomatta hyvää kenestäkään niiden ulkopuolella.

Juuri heidän syntejään hän oli tullut kantamaan. Ei hän kuitenkaan halunnut niihin hukkua tulemalla niiden kaltaiseksi. Ei. Nimenomaan sitä hän halusi varoa yli kaiken. Tämä nainen oli herättänyt hänet melkein liian myöhään. Olihan Jeesus juuri opettanut että: Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen,.. pahat ajatukset… häijyys,.. herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.[19]

Tämä nimetön pakananainen nolasi Jeesuksen ylittämään välittämisensä rajat. Sen jälkeen hän hävisi kartalta kokonaan. Nainen jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen Jeesukseen ja hänen kauttaan koko maailmaan. Hän näytti Jeesukselle jotain siitä miltä Jumalan valtakunta näyttää ihmisten välisessä maailmassa.

Kun Jeesus myöhemmin opetti vasemman posken kääntämisestä alentavan käytöksen haastamiseksi, vaatteidenkin riisumisesta velkojan sydämettömyyden paljastamiseksi, ja vihollisen siunaamisesta, hän luultavasti muisteli tätä naista syvällä kiitollisuudella ja kunnioituksella.

Syyrian foinikealainen yksinhuotajaäiti oli opettanut Jeesukselle jotain siitä, miten ylimielisiä sortajia kohdataan ja haastetaan, antautumatta samanlaisiksi heidän kanssaan.

Jeesuksen heräämisen ja kääntymisen etävaikutus oli välitön. Hän sanoi naiselle:

Tapahtukoon niin kuin tahdot.»

Jeesus ei sitä alun perin tahtonut. Hänen hyvä tahtonsa oli jumiutunut oman kansan lasten hyvinvointiin, parantamiseen ja pelastamiseen. Kaikki hänen voimansa olivat tähän asti keskittyneet siihen. Naisen tahto venytti Jeesuksen hyvän tahdon uusien rajojen yli. Kun heidän katseensa kohtasivat, Jeesus näki tyttären kärsimyksen äitinsä silmissä. Se riitti Jeesukselle. Se riitti naiselle. Se riitti tyttärelle.

Siitä hetkestä tytär oli terve.

Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä.

Tyttö oli niin otettu siitä, miten päättäväisenä äiti oli lähtenyt hakemaan apua. Äiti oli mennessään vielä sanonut menevänsä miehen luo, joka parantaa ihmisiä rakkaudella. Ensimmäistä kertaa elämässään, tyttö uskoi pian vapautuvansa riivaajistaan. Ajatus oli niin lohduttava, että kiusattu lapsiparka nukahti pitkästä aikaa rauhalliseen uneen ja heräsi vasta kun äiti astui tyynen ryhdikkäästi hänen sänkynsä ääreen. Oli hänen tyttärensä vaiva ollut mikä tahansa, nyt hän ainakin näytti terveeltä.

Jeesuskin oli vapautuneen ja tervehtyneen oloinen. Opetuslapset kuitenkin kuiskuttelivat hämmentyneen oloisina keskenään. Eivät kuitenkaan uskaltaneet Jeesusta enempää vaivata. Olihan hän hankkinut huoneen, jossa vihdoin saisi olla rauhassa myös heistä.

Kanaanilainen nainen oli pakottanut Jeesuksen näkemään hänet ihmisenä, joka tarvitsee viholliseltaan apua. Samalla hän tarjoutui Jeesukselle viholliseksi, jolta Jeesus tarvitsi apua ymmärtääkseen jotain uutta itsestään ja missiostaan. Voiko tämän kipeämmin ylittää ihmisryhmien välille kaivettuja kuiluja? Tässä kertomuksessa sen tekivät kumpikin.

Tämä oli toinen kerta, kun Jeesus paransi tai/ja ajoi riivaajan ulos pakanallisella alueella. Gesaran miehen hän vapautti oman yhteisönsä riivauksesta. Tällä kertaa hän vapautui itse oman kansansa, jos nyt ei riivauksesta, niin kuitenkin erittäin vahvasta vaikutusvallasta. Ensimmäisellä kerralla hän haastoi yhden riivatun kautta koko yhteisön kohtaamaan omat ongelmansa. Tällä kerralla yksi nainen haastoi Jeesusta ja koko hänen yhteisöään kohtaamaan omat ongelmansa. Kertomuksen kuulijat ja lukijat saivat tämän lyhyen tarinan kautta mahdollisuuden miettiä omia salassa pidettyjä inhoon ja pelkoon juurtuneita torjuntareaktioitaan ja avautua Jumalan valtakunnan valikoimattomalle universaalisuudelle.

Jeesus oli juuri selvittänyt oman kansansa oppineille, mikä tekee ihmisen epäpuhtaaksi. Nyt hän joutui selvittämään myös itselleen ja opetuslapsilleen mikä kaikkein syvimmin sitoo ihmisen epäpuhtauteen. Me kutsumme sellaisia asenteita rasismiksi ja jäämme vihamaan kaikkia rasisteja. Jeesus meni paljon syvemmälle itseensä ja paljon pidemmälle kaiken vihamielisyyden haastamisessa. Tämä oli vasta alkua.

Jeesus oli tullut pakanoiden alueelle ollakseen rauhassa omiltaan, mutta avautuikin tämän naisen periksiantamattoman vetoomuksen kautta huomaamaan, ettei häntä olekaan lähetetty vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten. Tämän jälkeen hän näki itsensä kaikille lähetettynä. Maailmassa ei löytyisi enää ketään, jolla hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta ei kuulunut.

Tämä oli ainoa väittely evankeliumeissa, jonka Jeesus häviää. Hän kuitenkin nöyrtyy häviöönsä ja oppii siitä jotain uutta ja pysyvää. Se tapahtui viholliskansan sitkeän yksinhuoltajaäidin kautta, joka pakotti jokaisen paikalla olevan antamaan hänelle ja tyttärelleen sen arvon, joka jokaiselle Jumalan luomalle kuuluu.  

5.     Haaste Markuksen kuulijoille

Miksi ihmeessä Markus ja Matteus kertovat näin nolon tarinan Jeesuksesta? Parantamisihmeitähän oli ihan riittävästi muutenkin. Tämän tyttöparan toipuminen tulee kuin viittä vaille turhana lopputokaisuna kertomukselle, jonka ihmeellisyys piili jossain ihan muualla. Kertomuksen ihme ei ollut pienen tytön kaukaa parantamisessa, vaan etnisten kaunojen ylittämisessä, kaukaa lähelle tulemisessa

Tämä oli juutalaisten kertomus juutalaisille. Markus ja Matteus antavat juutalaiskristittyjen kuulijoidensa tunnistaa itsensä Jeesuksen ennakkoluuloissa ja halveksivassa puheessa. He saivat nähdä ihmisen pojan perääntyvän koko kansan perussynnistä. ”Valitun kansan” oli vihdoin lakattava kutsumasta muita koiriksi. Jeesus oli vaikeimman kautta osoittanut, että Jumalan rakkaus ulottui kaikille, myös valitun kansan halveksimille vihollisille.[20] Se ei ollut helppoa Markuksen aikaisille juutalaiskristityille. Pakanat olivat juuri hävittäneet Jerusalemin ja ajaneet suuren osana kansasta maanpakoon. Samassa sodassa Tyron kaupunkilaiset olivat kostaneet siellä ja lähikylissä asuville juutalaisille vuosisatojen ikäisiä kaunoja.[21] Vielä sodan lopussa he tuhosivat galilealaisen kaupungin Gishalan maan tasalle.

Sodan jälkeenkin Tyroon alueen pakanat pelkäsivät pitkään, että juutalaiset vielä kostavat heidän osallisuutensa kansansa sortamiseen. Pelko oli varsin aiheellinen. Myös ”sen tien kulkijoilla”, joiksi ensimmäisiä kristittyjä juutalaisia kutsuttiin, oli suuria vaikeuksia hyväksyä, että myös pakanat olisivat kelvollisia kulkemaan samaa tietä. Heidän mielestään Jeesus vain jatkoi juutalaisten profeettojen viitoittamaa tietä, eikä hänen valtakuntansa edelleenkään kuulunut muille.

Ei tämä ollut mikään uusi ajatus. Profeetta Joona oli vähintäänkin yhtä vastahakoinen pakanoiden pelastaja. Puoliksi pakotettuna hän lausui kuuden sanan tuhoennustuksen Nineven kaupungille ja vaipui masennukseen, kun kaupunki lehmiä myöten teki parannusta ja pelastui Jumalan tuomiolta. Se oli sarkastinen satu muinaisten juutalaisten uskonnollisesta rasismista. Nyt Markus ja Matteus kertovat kuinka vakavasta asiasta on kysymys kertomalla, että jopa Jeesus joutui taistelemaan kansaltaan sisäistämiensä torjuntareaktioiden kanssa.

Tämän tarina oli juutalaiskristityille muistutus siitä, että Jeesuskin joutui taistelemaan rasististen ennakkoluulojen kanssa, mutta taipui silti kunnioittamaan ja parantamaan. Ei se maan sydämellisintä rakkautta ollut, mutta ei se myöskään jatkanut vuosisatojen kaunaa kansojen välillä. Jeesuksen esimerkin mukaisesti kunniakulttuurin perinnön kantajien on pehmennettävä rajojaan armollisen kunnioittamisen suuntaan.

Juutalaiset olivat varmoja siitä, että Jumala oli heidän puolellaan. Tämä tarinan opetus oli, että oli Jumala kenen puolella tahansa, hänen kertomuksissaan sorretut aina voittavat. Jeesus antoi halveksitun pakananaisen voittaa itsensä, jotta kukaan ei jäisi Jumalan nimissä kenenkään jalkoihin, ei edes Jeesuksen.  

[1] Mark 7:24-30, Matt 15:21-28, 32,33.

[2] Kimondo Stephen Simon. The Gospel of Mark and the Roman-Jewish war of 66-70 CE. Pickwick publ. Oregon. 2018 s. 167-169.

[3] Witmer Amanda. Jesus, the Galilean Exorcist: His Exorcisms In Social And Political Context. Bloomsbury T&T Clark.2013. s. 195.

[4] Mark 3:3-7.

[5] Markuksen käyttämä sana saattaa viitata myös naimaiässä olevaan tyttöön, joka siis olisi noin 13-vuotias. (Witmer Amanda. Jesus, the Galilean Exorcist: His Exorcisms In Social And Political Context. Bloomsbury T&T Clark.2013. s. 199.)

[6] Kimondo Stephen Simon. The Gospel of Mark and the Roman-Jewish war of 66-70 CE. Pickwick publ. Oregon. 2018. s. 165.

[7] Horsley, Richard A. Hearing the Whole Story: The Politics of Plot in Mark’s Gospel. Louisville. WJK. London. 2001. s. 212.

[8] Witmer Amanda. Jesus, the Galilean Exorcist: His Exorcisms In Social And Political Context. Bloomsbury T&T Clark.2013. s.198.

[9] Spong John Shelby. Biblical Literalism: A Gentile Heresy. HarperCollins Publ. New York. 2016. s. 246, 247.

[10] Kimondo Stephen Simon. The Gospel of Mark and the Roman-Jewish war of 66-70 CE. Pickwick publ. Oregon. 2018. s. 164.

[11] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 204.
Katso myös 2Sam 16:9, Ps 22:16, Fil 3:2, Ilm 22:15.

[12] Rhoads David. Reading Mark. Fortress Press. Minneapolis. 2004. s. 77, 78.

[13] Theissen Gerd. Gospel in Context. Fortress Press. 1992. s. 64.

[14] Meier John P. A Marginal Jew Vol II. Doubleday. New York. 1994. s. 660.

[15] Spong John Shelby. Biblical Literalism: A Gentile Heresy. HarperCollins Publ. New York. 2016. s. 248.

[16] Mitchell Joan L. Beyond Fear and Silence. Continuum. London. 2001. s. 108, 109.

[17] Gieselmann Rob. Irony and Jesus. The Apocryphile Press. Berkeley. 2019. s. 72.

[18] Jotkut ovat yrittäneet tulkita tämän Jeesuksen käyttämänä ironiana, jonka nainen heti ymmärsi vastaamalla samalla tavalla. (Bednarz Terri. Humor in the Gospels. Lexington Books. 2015. s. 74, 92.) Vaikka ironian huomaaminen Jeesuksen opetuksessa on minusta tosi tärkeää, minun on vaikea nähdä sitä tässä. Ironisella kerronnalla on aina joku totuutta paljastava kärki, enkä pysty näkemään sitä tässä. Koko asiayhteydestä päättelen, että Markus kuvaa tässä Jeesuksen oikeaa asenneongelmaa, josta hän toki herää saman tien ja toimii sen vastaisesti.  

[19] Mark 7:17-23.

[20] Markuksen ja Matteuksen aikaisen problematiikan kohtaaminen tämän opettavaisen tarinan kautta on niin ilmeinen, että monet pitävät sitä myöhempänä keksintönä tai ainakin vahvasti liioiteltuna kertomuksena siitä mitä Jeesus teki. Minusta näin törkeiden sanojen laittaminen Jeesuksen suuhun vain opetusmielessä kuulostaa kuitenkin epätodennäköiseltä. Yleensä mestarin imagoa silotellaan, eikä tehdä rumaksi. Minä uskon tämän kertomuksen historiallisuuteen juuri siksi, että tämä on niin karu.
Toiset selittävät tämän Jeesuksen tapana testata pakananaisen uskoa heittäytymällä häijyksi. Minä en usko sellaiseen. Jeesus oli hyvä purkamaan pelejä ja ovela selviytymään juonista, mutta minusta Jeesus ei itse ollenkaan vaikuta pelurilta. Eikä hänellä myöskään ollut tapana testata ihmisten uskoa. Hän oli hyvä tunnistamaan pienenkin uskon ja vahvistamaan sen todeksi monella tavalla.

[21] Rhoads David. Reading Mark. Fortress Press. Minneapolis. 2004. s. 93.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

Kohtaaminen ry:n tilille: 
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773

Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
KIITOS.