« »

Pettää valtakunnan odottajat

4 kommenttia Kirjoitettu 7.10.2020 Muokattu 25.10.2020


Myös Luukas kertoo Jeesuksen työn alkuajoista oman versionsa.[1]

Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä.

Jeesus oli hetken aikaa kaikkien ylistämä opettaja. Sellainen voi sekoittaa nuoren miehen pään paljon tehokkaammin kuin neljänkymmenen päivän erämaapaastorääkki kaikkine harhoineen ja kiusauksineen.

Kuva Jeesuksesta miehenä, joka toimi pääasiassa intuitiivisesti ja spontaanisti on liian yksinkertainen. Hän oli myös ajattelija, joka joutui vakavasti pohtimaan oman kansansa uskonnollista perimää ja mitä sen kanssa tekisi. Hän oli syntynyt Abrahamin jälkeläiseksi, kasvanut Israelin lasten selviämiskertomusten kanssa ja tutustunut kansan sankareihin, profeettoihin ja viisauskirjoihin.
Jotkut esikuvat ja sopivat Jeesukselle hyvin ja toiset selkeästi kauhistuttivat häntä. Jotkut ennustukset hän otti täyttääkseen ja toisia hän oppi varomaan. Jeesus tunsi, kuinka hänen uskonnollinen perinteensä sulki hänet syliinsä joka puolelta yrittäen määrittää hänet läpikotaisin. Jeesuksen vanhemmilla ja sisaruksilla oli omat odotuksensa. Kotikylä oli jo alkanut ihmetellä heidän oman poikansa edesottamuksia ja nyt kaikki alkoivat ylistyksellään kuljettaa häntä omien unelmiensa täyttäjäksi. Ei mikään helppo paikka pysyä selväpäisenä kolmikymppisenä. Kun hän lähestyi lapsuutensa kotia, hän tunsi palleassaan, kuinka kaikki tuoksut, äänet ja naapureiden tutun näköiset tönöt viettelivät hänet takaisin lapsuutensa tunnelmiin. Jokaisen nuoren miehen täytyy tietoisesti ryhdistää sisäistä selkärankaansa pysyäkseen näissä maisemissa oikean ikäisenä.

 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja.

Nasaretin kaupunki oli niin pieni, ettei sitä edes mainita Talmudin luetteloiman 64:n kaupungin joukossa. Pieni kaupunkipahasen synagoga ei ollut kummoinenkaan rakennus. Se oli yksinkertainen savitiiliseinäinen huone, jonka seinät olivat juuri sen verran kaukana toisistaan, että vielä jaksoivat kannattaa niiden varaan rakennettua kattoa. Tässä yksinkertaisessa monikäyttörakennuksessa kaupungin johtomiehet kokoontuivat käsittelemään alueen yhteisiä asioita. Sapattina he kokoontuivat lukemaan päivän tekstin Toorasta ja resitoimaan pyhien kirjoitusten rukouksia.

Kirjakääröt olivat isoja, kömpelöitä ja hauraita. Varsinkin maaseudun synagogissa niiden laatu oli todella heikko. Siksi niitä käsiteltiin suurella hartaudella ja varovaisuudella. Kunakin sapattina kirjakääröstä vastaava avasi käärön juuri siihen kohtaan, josta silloin tulisi lukea. Israelilaisilla oli oma liturginen vuotensa ja siihen kuuluvat tekstinsä. Jeesuksella oli kuitenkin omat suunnitelmansa. Hän lähti kirjakääröä varovaisesti vierittäen etsimään tekstiä, jonka oli päättänyt lukea. Markus kuvaille tätä hetkeä näin:

Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:

Vastoin perinteistä liturgiaa Jeesus etsi ja löysi juuri sen kohdan, jonka oli suunnitellut lukea. Tällainen improvisaatio ei ollut synagogassa suotavaa, ei ainakaan oppimattomalta maallikolta. Jeesus kuitenkin löysi helposti kohdan, jossa oli kaikille tuttu ja innoittava messiaaninen ennustus:   

– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta…
Jeesus lopetti luentansa kesken lauseen, katseli ympärilleen, 

(Hän) kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui.[2]

Tämä oli tarkoin harkittu hidas ja teatraalisen tehokas lopetus pyhän tekstin luennalle, joka oli alkanut tosi oudosti. Jostain syystä Jeesus oli lukenut yhden kaikkein tärkeimmistä messiaanisista ennustuksista ja tehnyt sen vielä sellaisella tavalla kuin tietäisi kenestä Jesaja puhuu.

Vanhat naapurit kyselivät mielessään, etsikö hän nyt samalla tavalla huomioita kuin silloin 12-vuotiaana, jäämällä kotikylän karavaanista Jerusalemin temppeliin keskustelemaan oppineiden kanssa? Olihan hänet sieltä kotiin haettu ja oli hän ollut sen jälkeen vanhemmilleen kuuliainen mutta jotain erikoista siinä pennussa oli ollut alusta lähtien. Ärsyttävän pikkuvanhana jotkut olivat hänet kokeneet jo 18 vuotta sitten. Kuka hän nyt oikein kuvitteli olevansa, tämänkö ennustuksen toteutus? Jahve meitä varjelkoon.

Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen.

Hetken ärsyyntynyt hämmennys muuttui valpastuneeksi varautuneisuudeksi. Hän oli lukenut kaikkien rakastaman ennustuksen tulevasta messiaasta, mutta jättänyt tekstissä olleen loppuhuipennuksen provokatiivisen tahallisesti lukematta.

”…ja meidän Jumalamme kostonpäivää.”[3]

Messiaan tehtävä oli palauttaa kansalle heidän itsenäisyytensä ja kostaa vihollisille kaikki sorron vuodet murhaavalla raivolla. Johanneskin oli siitä puhunut, eikä hän ollut säästellyt sanojaan kuvatessaan tuota suurta ja kauhistuttavaa koston päivää. Erämaaluostarin essealaisetkin, joiden kanssa Johannes luultavasti oli viettänyt nuoruutensa, puhuivat tuosta Melkisedekin tuottamasta riemuvuodesta, jonka aikana Jumalan vaatima kosto tultaisiin perusteellisesti toteuttamaan.[4] Mikä se sellainen messias olisi, joka ei tullessaan tuhoaisi kansaa sortavan vihollisen?

Jeesus antoi kirjakäärön avustajalle niin päättäväisesti, ettei kukaan ehtinyt vaatia häntä lukemaan tekstiä loppuun. Tämä oman kylän röyhkimys oli tullut tänne lukemaan pyhiä kirjoituksia valikoivasti, ikään kuin hänellä olisi ollut joku ylhäältä tullut oikeus sensuroida Jumalan sanaa.

Kostaminen ei kuitenkaan kuulunut Jeesuksen agendaan. Sellainen oli enemmänkin legendaarisen suurkuningas Daavidin heiniä ja juuri Daavidin kaltaista suurvallan palauttajaa kansa odottikin. Jeesus oli tullut kotiseudulleen tehdäkseen selväksi, että mitä tahansa häntä juhliva kansa hänestä tulisi puhumaan, hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta täyttää heidän kiivaimpia intohimojaan.

Sen lisäksi hän oli valikoinut sanansa sillä tavalla rajaavasti, että tämä lupaus kuulosti nyt ojentautuvan kenelle tahansa köyhälle ja sorretulle, eikä nimenomaan Israelin kansan surkeassa asemassa oleville. Raja heidän ja meidän välillään alkoi heti Jeesuksen työn alussa sulaa pois.

Kylän miesten ankarien katseiden alla ja kasvavan jännitteen keskellä Jeesus tunsi, kuinka tämä pyhän tekstin valikoiva lukeminen juurrutti hänet valintaan, jonka hän oli jo erämaassa tehnyt. Tämän valinnan selkeydestä hänen koko olemukseensa nousi rauhallinen rohkeus. Täysin vakuuttuneena tehtävästään…

…hän alkoi puhua heille: » Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.»

Tämä oli hurmaavan hävyttömyyden huippu. Ensin hän oli innostanut heitä valitsemalla luettavakseen kaikkien kaipaaman ennustuksen tulevasta messiaasta. Sitten hän oli jättänyt sen tärkeän loppulupauksen lukematta ja kolmanneksi hän antoi ymmärtää valitsemansa tekstin puhuvan nimenomaan hänestä, oman kylän ylpeäksi kasvaneesta pojasta. Kaiken lisäksi Jeesus oli valikoivalla luennallaan antanut ymmärtää, että messias olisikin kaikkia varten, jopa kansan vihollisia varten.

Tässä oli liikaa omavaltaista Jumalan sanan mestarointia yhdellä henkäyksellä omaksuttavaksi. Kukaan ei ehtinyt naapurinsa kanssa jutella, löytääkseen edes jonkun yhteisen vastauksen tähän skandaaliin. Siksi he tekivät niin kuin hurskaan kohteliaat ihmiset ympäri maailmaa aina ovat tehneet salatakseen epävarmuuttaan:

Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.

Hämmentynyt ja loukkaantunut kansa ensin kiittelee ja imartelee, saadakseen edes hetken aikaa selvittää päätään supisemalla keskenään.

Kuitenkin he sanoivat:» Eikö tuo ole Joosefin poika?»

On se. Ihan tavallinen kylän poika on tullut tänne messiaaksi julistautumaan. Että kehtaakin. Sen lisäksi hän puhuu vain kenen tahansa sorretun ja vangitun vapauttamisesta, puhumatta vihollisen nujertamisesta yhtään mitään. Kuka hän oikein luulee olevansa? Tuolle nulikalle pitää antaa opetus, jota hän ei ikinä unohda. Katsotaan mihin tämä mukamessias pystyy, kun puskemme hänet kunnolla seinää vasten.

Jeesus oli jo erämaassa kohdannut voimannäytön kiusaukset. Niistä hän oli kieltäytynyt, koska halusi palvella väkivallattomasti rakastavaa Abbaansa. Tämä olisi hänelle vain kertausharjoitus, jota ei jäänyt edes odottamaan. Hän sanoitti kiusauksen kyläläisten puolesta:

Jeesus sanoi heille: » Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua’ Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’ Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’»

Jeesus ei vielä ollut tunnettu ihmeiden tekijänä. Jos hän oli sellaisia tehnyt, evankeliumit eivät ainakaan kerro niistä mitään. Jeesus vain siteeraa kaikille kansoille tuttua sananlaskua lääkäristä, jonka uskottavuus on nollissa, kun ei osaa edes itseään parantaa. Huhut kuitenkin kertoivat Jeesuksesta, joka oli nykyisessä kotikaupungissaan Kapernaumissa tehnyt jotain mikä oli herättänyt suurta ihmetystä koko maakunnassa. Oliko kysymyksessä Jeesuksen toivoa herättänyt julistus vai oliko hän sielläkin antanut ymmärtää olevansa jollain erityisellä tavalla Jumalan lähettämä. Siinä tapauksessa kunnia oman kylän kasvatista oli karannut naapurikaupunkiin. Tuskin he siellä edes tiesivät, että Jeesuksen perhe oli alun perin asettunut Nasaretiin, jota ei muutenkaan pidetty Galileassa missään arvossa.

Vaikea heidän oli itsekään tietää, toivoivatko he Jeesuksen oikeasti pystyvän johonkin todella vakuuttavaan, vai toivoivatko he hänen totaalista nöyryyttämistään. Kateellinen raivo, loukattu kunnia ja häpäisty usko sekoittivat kaupungin vanhimpien päät. Kaikkien oli sietämättömän vaikea suostua siihen, että yksikään vertainen nousisi heitä korkeampaan asemaan. Tämä oli tuttu ilmiö kansan omasta historiasta. Näin oli käynyt lukemattomia kertoja aiemmin. Oman kaupungin profeettaehdokkaita oli ennenkin palautettu maan päälle – tai pikemminkin maan alle.

Ja hän jatkoi: » Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

He luulivat tuntevansa Jeesuksen. Siksi he kahlitsivat hänet niiden tylsän arjen keskellä tehtyjen mielikuvien vangiksi, joita he olivat jo parikymmentä vuotta aiemmin hänestä muodostaneet. Siellä kukin oli kytännyt toistaan ja huolehtinut siitä, ettei yksikään hyppää ruodusta toiseen. Niin ei kuulunut kenenkään tehdä.

Eivät köyhät Herodesta kadehtineet. Ero häneen oli liian ylittämätön herättääkseen kateutta. Vihaa ja katkeruutta hän herätti kyllä, mutta ei kateutta. Kateuden tehtävä oli pitää ihmiset siinä kastissa, johon ovat syntyneet. Nyt heidän naapurinsa, edesmenneen Joosefin poika, oli tullut tänne antaen ymmärtää olevansa koko kansan odottama messias. Eikä siinä kaikki. Hän antoi ymmärtää messiaan pettävän koko kansan hartaimmat odotukset.

Jeesus puhui kuin olisi nähnyt heidän lävitseen, eikä mikään voi niin paljon ärsyttää, varsinkin jos joku tekee sen kaikkien kuullen. Sen jälkeen Jeesus hieroo suolaa kuulijoidensa haavoitettuun kateuteen, kertomalla kuinka Jumala on aiemminkin ohittanut oman kansansa ojentamalla auttavan kätensä vain pakanoille, eli Israelin vihollisille. Kaiken lisäksi hän oli tehnyt sen juuri nyt ajankohtaiseksi tulleen profeetta Eliaan kautta. Kansahan supisi vieläkin siitä, oliko Johannes Kastaja se Elia, jonka pitäisi tulla ennen messiaan ilmestymistä. Elia ainakin olisi profeetta omalla maallaan, vaikka häntä ei ollut näkynytkään kohta tuhanteen vuoteen.

Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo.

Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.»

Elisa taas oli Elian työn jatkaja, ja hänkin oli toiminut nykyisiin odotuksiin verraten tavalla, jonka vain Jeesus näyttää huomanneen. Jeesus ei ainoastaan kieltäytynyt lietsomasta Jumalan valitun kansan miekkaa heiluttavia kostofantasioita. Hän antoi ymmärtää, että Jumala suorastaan rakasti heidän vihollisiaan. Näissä tarinoissa lempilapset jäivät toisiksi ja kauhukakarat tulivat ensimmäisiksi.

Tämä oli vain alkua Jeesuksen tavalle kääntää kansan itsestäänselvyyksiä loukkaavasti nurinpäin. Jeesuksen visio Jumalan valtakunnasta ei ollutkaan kansallismielinen vaan ylikansallinen. Köyhiä, vangittuja, sokeita ja sorrettuja oli kaikissa kansoissa. Valitun kansan Jumala oli valitsemassa muutkin kansat suopeutensa kohteiksi. Jeesus aloitti toimintansa pettämällä vanhan liiton kostavan Jumalan. Oli aika paljastaa, kuka oikeasti oli kostava ja kenelle kuului vastuu väkivallasta. Jeesus teki sen kotikylänsä vanhemmille sietämättömän selväksi.

Vastaavanlaiset skandaalit tulisivat kuulumaan Jeesuksen arkeen. Nyt hän tarjosi uskonnollisen häväistyksen kuulijoilleen sen verran hitaalla syötöllä, että kansan raivo syttyi vasta viiveellä. Kansa oli ehtinyt jo kiitellä ja ylistää oman kylän poikaa riemusanoman tuojana ennen kuin havaitsivat hänen vetäneen vanhan tutun pyhän maton heidän altaan. Heidän omahyväinen uskonnollinen turhamaisuutensa tuli ensin paljastetuksi ja sitten vasta loukatuksi. Sellaisesta noloudesta nouseva epäpyhä raivo on hirmuinen. Kukaan, joka on nähnyt uskonnollisen yhteisön niin paljastettuna, ei saa elää. Yhteisö, jonka kostonhaluinen uskonto on ensin paljastettu ja sitten puhkaistu, menettää hetkessä kaiken kyvyn teeskennellä mitään muuta kuin mitä se pohjimmillaan on.

Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan.

He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle.

Kostonhaluisen Jumalansa hetkeksi kadottanut kansanjoukko heittäytyy fanaattisesti olemaan kaikkea sitä, mitä kuvittelivat vain Jumalan ominaisuudeksi. Jumalan tahdoksi mielletty kostonhimo paljastuikin hurskaan yhteisön omaksi ominaisuudeksi.

Juuri näin toimii lynkkaava joukko. Yhteisön syntipukiksi valittu uhri ajetaan kuilun partaalle niin suurella joukolla ja niin uhkaavasti, ettei kenenkään tarvitse henkilökohtaisesti työntää häntä jyrkänteen yli. Uhri perääntyy omaan kuolemaansa, eikä kukaan ole siitä yksilöllisesti vastuussa. Se mikä on yhteisesti tehty, ei ole kenenkään tekemää. Se mikä on kaikkien vastuulla, ei ole kenenkään vastuulla.

Juuri näin oli käymässä Jeesukselle. Hän ei ehtinyt kerätä itseään tarpeeksi osatakseen vastustaa joukkoa, joka työntäen ja repien raahasi hänet kaupungin rajalla olevan kuilun partaalle. Hän todella oli osoittautumassa messiaaksi, joka ei osannut auttaa itseään.

Kuilun partaalla tilanne kuitenkin pysähtyi. Kukaan ei uskaltanut työntää oman kylän poikaa jyrkänteen yli, eikä Jeesus itse suostunut hänelle tarjottuun uhriuteen. Ylikuumentunut tilanne jäätyi. 

Kollektiivisen lynkkausvimman polttopisteeseen joutuminen on maailman vaikein paikka. Luultavasti kukaan ei ole koskaan tästä tilanteesta pelastunut vetoamalla lynkkaajien myötätuntoon, ihmisarvon kunnioitukseen tai mihinkään arvoon ylipäänsä. Tuhannet lynkattavat ovat turhaan yrittäneet silmillään vedota mestaajiinsa. Siksi heidän silmänsä opittiin peittämään, jotta kukaan lynkkaajista ei katseen edessä perääntyisi. Useimmat ovat vain painanet katseensa maahan, alistuen kohtaloonsa. Monet ovat kuolleet täysin vakuuttuneina siitä, että ansaitsevat kohtalonsa.

Kuilun partaalla Jeesus tekee mahdottoman. Hän katsoo itseensä kohdistettua kollektiivista murhanhimoa suoraan silmiin. Hän tiedostaa, että juuri tämä on se ihmisen peruspahuus, jonka hän on tullut kantamaan. Hän tuntee kiusauksen vastata vihaan vihalla, mutta pysyy rakkaudessaan kotikylänsä uskonnollisesti loukattuihin johtomiehiin.

Sen lisäksi hän tiedostaa, että nyt ei ole vielä hänen aikansa antautua ihmisen pahuuden valtaan. Sen olemus ei vielä ole tarpeeksi monelle paljastettu, eikä Jumalan valtakunnan luonnetta ole ihmisille vielä tarpeeksi selvästi näytetty. Hänen tehtävänsä oli vielä kesken. Kaiken tämän hän keräsi selkäytimeensä, suoristi ryhtinsä ja antoi pelottoman auktoriteetin nousta hänen katseeseensa. Kukaan ei siihen katseeseen uskaltanut vastata. Kaikki tunnistivat vihaa vahvemman voiman, laskivat katseensa maahan ja väistyivät kun…

…Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

Kävellessään kylän kokoiseksi kasvaneen lynkkausjoukon läpi Jeesus tunsi, kuinka painavalta ihmisen pahuuden kuorma oikeasti tuntui. Kun Jumalan vihaksi kuviteltu yhteisön raivo laskeutui hänen päälleen, hän tajusi kuinka mahdottoman tehtävän edessä hän oli.
Hän jätti kotikaupunkinsa käymättä tervehtimässä edes äitiään ja sisaruksiaan. Hän ei halunnut ohjata ihmisten vihaa lapsuutensa kodin kannettavaksi. Hän arveli äitinsä olevan murheesta suunniltaan, mutta ei löytänyt mitään tapaa lohduttaa hänen hätäänsä. Maria oli vielä liian juurtunut kyläläisten odotuksiin ja toiveisiin voidakseen ymmärtää poikaansa, joka oli jo irtaantumassa kansansa perinteen kuristusotteesta. Sisaruksetkin pysyivät kansanjoukon uskomusmaailman itsestäänselvyyksissä, uskaltamatta tai haluamatta millään lailla seisoa veljensä rinnalla.[5]

Jeesus lähti kotikylästään yhteisönsä ja perheensä hylkiönä. Ei hän kuulunut minnekään muuallekaan. Kreikankielisiä pakanoita hän ehkä tunsi jonkin verran, mutta ei hän sinnekään kuulunut. Hän kuului sittenkin ensisijaisesti omalle kansalleen, mutta miten hän saisi sen heille viestitettyä?

Jeesuksen ensimmäinen yleisö ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Ihmiset kaikkialla maailmassa uskovat mielellään Jumalaan, joka on armollinen meille, kunhan hän ei vain lakkaa olemasta ankaran kostava heille. Jeesus jätti juuri tuon väkivaltaisen osan pois omasta unelmastaan. Jeesuksen luennan kuulijat kuitenkin huolehtivat siitä, että Jesajan unelma kostosta ei jäisi unohduksiin. He tekivät sen yrittäessään lynkata Jeesuksen.

Luukas sijoitti lynkkaavan kansan sekä Jeesuksen toiminnan alkuun, että sen loppuun. Hän ei halunnut kenenkään unohtavan, että Jeesus kohtasi aivan tavallisen kansan raivon, eikä vain papiston ja roomalaisten vihan. Yksikään kansan kerros, Jeesuksen perheestä alkaen, ei ollut vapaa siitä väkivallasta, joka tappoi Jeesuksen.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773

Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

KIITOS.


[1] Luuk 4:14-30

[2] Tätä kohtaa on käytetty todisteena Jeesuksen lukutaidosta. Sitä se ei välttämättä ole. Galilean pienissä kaupungeissa ei luultavasti ollut kokonaan uskonnollisiin menoihin vihittyjä synagogia, eikä heillä myöskään ollut varaa kirjakääröihin. Lukutaitokin oli luultavasti vain Jerusalemin temppeliaristokratialla. Galileassa tärkeimmät pyhät tekstit resitoitiin ulkomuistista.

Kirjakääröjen käsitteleminenkin oli niin vaikeaa, että oppineet avasivat niitäkin vain seremoniaalisesti, kumartuvat niiden ylle ja lukivat tekstin ulkomuistista. Lukutaitoisenkin oli vaikea hahmottaa tekstiä, josta puuttuivat vokaalit, sanojen välit, pisteet ja pilkut. Koko episodi on kuitenkin voinut tapahtua ilman tätä lisärekvisiittaa.

Kuitenkin toiset tutkijat uskovat, että Jeesus oppia lukemaan Tooraa ja väittelemään sen pohjalta jo Nasaretin synagogatapaamisissa. Sen kautta hän oppi vähitellen hahmottamaan oman käsityksensä kansansa perinteestä. Kaikki mitä kerrotaan hänen väittelyistään kirjanoppineiden kanssa viittaa hyvään perehtyneisyyteen ja kykyyn väitellä kirjoituksia käyttäen.
Jerusaleminkin pyhät kirjoitukset olivat vielä hakusessa. Torasta oli useita versioita, ja lopullinen yhteisesti sovittu kaanon valmistuisi vasta noin sadan vuoden päästä. Kuitenkin Galileassa eli oraalisena n.s. pieni traditio, jossa kaikki tärkeimmät lait, kertomukset, rukoukset, viisaudet ja ennustukset kulkivat oraalisena perinteenä sukupolvelta toiselle.

Koko Rooman valtakunnassa korkeintaan 10 % väestöstä oli koskaan lukenut tai kirjoittanut mitään.
Horsley, Richard A. Jesus in Context. Power, People & Performance. Fortress Press. Minneapolis. 2008. s. 89-94, 129, 130, 149.

Patterson Stephen J. The God of Jesus.  The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 25-27.

Herzog II. William R. Prophet and Teacher. Westminster John Knox. Louisville. 2005s. 68.

[3] Jes 61:1,2.

[4] McKnight Scot. Jesus and His Death:  Historiography, the Historical Jesus and Atonement Theory. Baylor University Press. 2005. s. 220.

[5] Schwager Raymund Jesus of Nazareth. How He Understood His Life.  Crossroad Publishing Company. New York. 1998. s. 53.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

4 vastausta artikkeliin “Pettää valtakunnan odottajat”

  1. Eija Honkala sanoo:

    Danielin blokissaan esiintuoma käsitys Jeesuksesta tuo esiin ihmisen kaltaisuuden, mukaan lukien houkutukset samoihin kiusauksiin. Sillä erolla, että hän ei toteuttanut houkutuksia, vaan pääsi niistä eroon kääntymällä Jumalan puoleen. Myöskään oma identiteetti ja tuleva tehtävä eivät olleet alkuvaiheessa selvät. Varmentuivat matkan varrella. Sen seurauksena hän uskalsi olla täyttämättä häneen liittyviä odotuksia voittoisasta Messiaasta ja näki Jumalan tarkoittaman tehtävän toisin: Jumalan rakkauden esiintuojana, heikkojen auttajana.
    Tällaiseen ihmisen kaltaiseen Jeesukseen on helpompi samaistua kuin ”etäiseen Pyhään”.
    Mieltäni jää kuitenkin vaivaamaan: onko minun lupa uskoa tähän ”erilaiseen” Jeesukseen? Aikaisemmat opit ovat esittäneet Jeesuksesta ”valmiin käsikirjoituksen”, automaattisesti tehtävänsä tietävänä, Jumalan (ei ihmisen) kaltaisena.

    1. Daniel Nylund sanoo:

      Lupa uskoa tietyllä tavalla on mielenkiintoinen kysymys. Olen itse matkallani kohdannut sen monta kertaa ja joskus tietyllä lailla uskominen on todella tuntunut pelottavalta. Pelko on tuntunut vatsassa asti. Joten symppaan kysymystäsi. Minä luulen että se oli Jeesuksellekin tuttu kokemus, kun hän otto kantaa oman kansansa uskomusmaailmaan. Se oli varsin syvä ja perusteellinen prosessi, jonka lopussa luvan kieltäjät sitten tappoivatkin hänet.
      Jeesus ei itse vaatinut opetuslapsiaan uskomaan itsestään tietyllä tavalla. Hän pyysi heitä vain seuraamaan itseään ja se olikin paljon paljon haastavampaa. Ei Toran opiskelua, ei pyhien kirjoitusten ulkoa opettelua, ei uskontunnustuksien pänttämistä, säännöllistä rukoilua, tai rituaalien toistoa. Jeesus ei pyytänyt heitä tekemään parannusta mistään ja tai uskomaan mihinkään, kunhan vain seuraisivat. Kukon laulusta illan viileyteen asti he viettäisivät aikansa Jeesuksen kanssa, seuraten mitä ja ketä hän seuraa. Jeesuksen seuraaminen tarkoitti Jeesuksen imitoimista sanan tavallista syvemmässä merkityksessä. Ei tämä ollut kutsu ulos maailmasta vaan uuteen tapaan elää maailmassa. Jeesusta seuraamalla heidän tuli oppia mitä haluta, mitä rakastaa ja mihin pyrkiä. Jeesus oli oma julistuksensa.
      Näiden kertomusten tutkiminen ja niiden eri rooleihin eläytyminen on ollut tärkeä osa minun seuraamistani. Häneltä olen saanut rohkeuden kyseenalaistaa vanhoja uskomuksia ja inspirotua esimerkistä, joka käy koko ajan tutummaksi ja ihmeellisemmäksi.

      1. Eija Honkala sanoo:

        Kiitos vastauksestasi Daniel!
        Tekee mieli kysyä hiukan lisää…
        Jeesuksen tekemä suunnanmuutos oli niin radikaali (rankaisevasta, kostavasta Jumalasta rakastavaksi ja anteeksiantavaksi), että aiheuttaa ihmettelyä, mistä hän sai tämän vakuuttuneisuuden? Että jopa suostui kuolemaan sen puolesta. Saiko hän sen niin selkeästi Jumalan antamana tehtävänä identiteettiprosessinsa kautta? Tähänkö viittasivat myös VT:n profeetat? Onko selitys myös se, Jeesus halusi ensisijaisesti kuunnella Jumalan ääntä omassa sisimmässään. Saada suora yhteys häneen? Ja siinäkö on meidän mallimme? Nähdä tarpeettomina ja ohittaa oppijärjestelmät, kaavat ja rituaait.

        Nykyajan ”maallistuneelle” ihmiselle tämä voi olla kova haaste. Pitäisi ensin löytää mielenkiinto siihen, että etsii ja löytää yhteyden Jeesukseen. Pitäisi löytää halu tavoittaa hänet. Ulkoapäin tuleva sääntöoppi (= käyttäytymisoppi) voisi olla eräällä tapaa jopa helpompaa, koska tiettyjä rituaaleja noudattamalla tietäisi kuuluvansa Jumalan seuraajiin (kuten fariseukset). Mistä ihminen löytää tällaisen kiinnostuksen ja tarpeen?

      2. Jaakko K sanoo:

        Itse kipuilin tämän uskomisluvan kanssa aikani. Vähitellen tulin siihen tulokseen, että on kyllä ihan absurdi ajatus, että joku ulkoa päin sanelee mihin ihmisen pitäisi uskoa. Ei uskoa tai epäuskoa johonkin asiaan voi asettaa millekään eettiselle/moraaliselle janalle toista toisen edelle eikä rehellistä käsitystä maailmasta muodosteta painostukseen suostuen.

        Kuvittelisin, että uuden kumouksellisen yhteisöllisen vaikutuksensa aikaansaamiseksi, oli joskus ensimmäisten apostolien aikaan aika keskeistä, että kuulijat todella uskoivat anteeksiantavana ylösnousseeseen Jeesukseen. Muuten Jeesus olisi vain jäänyt yhdeksi Jumalan hylkäämäksi uhriksi, joka oli kohtalonsa ansainnut ja josta ei tarvitsisi mitään uusia johtopäätöksiä vetää.
        Sen sijaan anteeksiantavaan ylösnousemukseen muuttaisi koko tulkintamaailman. Jumala olisi ehkä uhrien puolella ja uhraamista vastaan paljastaen ihmisille kaikenlaista itsetuntemuksellista pureskeltavaa ja avaten tien ihmisille yksilölliseen ja yhteisölliseen vastuunoton harjoittelemiseem yms. Usko mahdollisti myös siihen astisen maailmankuvan ja kulttuurin rohkean haastamisen, kun enää kuolemalla ei uskottu olevan viimeistä sanaa.

        Edellä mainitusta syistä kyllä ymmärrän, että alkukristillisessä julistuksessa painotettiin uskon tärkeää roolia.

        Minusta on aivan selvä, että nykypäivässä elävänä ihmisenä en samalla tavalla vakuutu 2000 vuotta sitten tapahtuneista asioista keskenään ristiriitaisten uskonnollisten kirjoitusten perusteella, jotka vielä kirjoittamisen jälkeenkin joutuneet useita kertoja muokatuksi, ennen kuin sitten tulleet eri kirkkokunnissa hieman eri versioina kanonisoiduksi pyhiksi kirjoituksiksi. Enkä usko, että kukaan minulta sellaista vaatiikaan.

        Jeesuksen seuraamisen ajatus on myös hieman haastava kysymys. Millä tavalla tulkittua Jeesusta pitäisi seurata? Jokseenkin yhtenäinen ja järkeen käypä kuva pitäisi Jeesuksesta muodostua hänen seuraamista miettivälle ennen kuin tämä voi edes arvioida, olisiko tämä seuraamisen arvoinen esimerkki. Ja tällaisen kuvan muodostaminen on kovin hankalaa tavalliselle 2000-lukua elävälle tallaajalle. Toki jos harrastuneisuutta on, voi muodostaa vähitellen kuvan siitä Jeesuksesta johon kaikesta huolimatta uskoo ja siitä seurattavan mallin itselleen saada, niin kuin tässä blogissa on huomattavan ansioituneesti tehty.

        Mielestäni olennaisempi seuraamisen muoto saattaisi nykypäivänä olla vähemmän tiedostettu ja välikäsien kautta välittyvä vaikutetuksi tuleminen.
        Itse uskon, että Jeesuksen aikaansaamalle muutokselle, ”pelastukselle”, ei ole nykypäivänä tarpeen välttämättä uskoa mihinkään erityiseen, tai edes evankeliumien tekstejä tuntea. Jeesuksen tarinaan uskomisen johdosta ihmiset tulivat ehkä vähitellen uhritietoisemmiksi ja alkoivat tulkita kaikkia tilanteita ja tarinoita sinänsä vaillinaisten evankeliumikertomusten uudessa valossa ja tehdä lisääntyvästi sen suuntaisia päätelmiä, että Jumalakaan mahdollisesti ei olekaan niin väkivaltainen vaan ennemminkin kaikkia tasapuolisesti rakastava ja väkivallattomuuuteen haastava. Tämä lähtökohtaiskäsitys ja sen jatkuva soveltaminen on nähdäkseni länsimaisessa kulttuurissamme jo niin syvällä, että se etsii jatkuvasti uusia muotoja ja käytännön tulkintoja jo aika itsenäisenä kristinuskosta ja evankeliumien kertomuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Jaakko K sanoi 12 tuntia sitten:
      Itse kipuilin tämän uskomisluvan kanssa aikani. Vähitellen tulin siihen tulokseen, että on kyllä ihan absurdi ajatus, että joku ulkoa päin sane... Pettää valtakunnan odottajat
    • Eija Honkala sanoi 16 tuntia sitten:
      Tässäkin mielenkiintoinen näkökulma! Jeesuksen parannusihmeet saattoivat olla Danielin mukaan osaltaan psykofyysisiä. Ihmisen saama myötätunto... …uskonnon riivaamat
    • Eija Honkala sanoi 16 tuntia sitten:
      Kiitos vastauksestasi Daniel! Tekee mieli kysyä hiukan lisää... Jeesuksen tekemä suunnanmuutos oli niin radikaali (rankaisevasta, kostavasta Jum... Pettää valtakunnan odottajat
    • Kyösti Nuttukontio sanoi 2 päivää sitten:
      Uskon,että tulkintasi on oikea. Mikään syy ei oikeuta elämän tuhoamiseen. Jumala on elämän,ei kuoleman Jumala! Vuosituhantiset uskomukset "pyh... Väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 päivää sitten:
      Lupa uskoa tietyllä tavalla on mielenkiintoinen kysymys. Olen itse matkallani kohdannut sen monta kertaa ja joskus tietyllä lailla uskominen on tode... Pettää valtakunnan odottajat

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0242703
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.