7.1. Jeesuksen syntymäkertomukset

a)           Herodes Suuri taustahamo

Herodes syntyi v. 73 ekr. roomalainen kultalusikka suussa. Hänen äitinsä oli prinsessa Kypros kuuluisasta Petran kaupungista nykyisen Jordanin alueelta. Isä Antipatros oli väkisin juutalaisuuteen käännytetystä heimosta. Hän oli kuitenkin tehnyt sinunkaupat Julius Ceasarin kanssa, joka nimitti hänet Juudean prokuraattoriksi. Näillä eväillä ei kunnon juutalaiseksi tulla, mutta Rooman ja Juudean puolivälimaastossa juoniminen teki hänestä kuitenkin kahden kulttuurin ahkeran mielistelijän.

Poikana Herodes kasvoi Jerusalemissa ja tuli alusta asti tutuksi valtojen ja voimien kultaisten salien kanssa. Jo teini-ikäisenä Herodes tutustui Rooman playboy-kenraalin Markus Antoniukseen, kun tämä oli lähetetty sammuttamaan kapinaa Juudeassa.

26-vuotiaana Herodes sai ensikokemuksensa galilealaisten uppiniskaisuudesta, kun hänet lähetettiin tukahduttamaan heidän verokapinaansa. Hän teki itsensä heti tunnetuksi tehokkaana terroristien metsästäjänä ja julmana teurastajana. Siitä palkintona hänen isänsä nimitti Herodeksen Galilean käskynhaltijaksi v. 47 ekr.

Julius Caesarin murhan jälkeen hänen kaverinsa Marcus Antonius julisti nuoren Herodeksen Juudean kuninkaaksi. Herodes joutui taistelemaan kolme vuotta alistaakseen myös Galilean maakunnan valtaansa.[1] Hänen unelmansa oli tulla nimitetyksi kaikkien juutalaisten kuninkaaksi, mutta Israelilaiset suostuisivat hyväksymään kuninkaakseen vain Daavidin jälkeläisen.

Herodes rakastui tulisesti juutalaiseen sankarisukuun kuuluneeseen Mariamneen ja nai hänet heti kun tämä täytti 16 vuotta. Tämäkään ei nostanut hänen pisteitään juutalaisten parissa. Sitä paitsi Mariamne vihasi Herodesta yhtä paljon kuin tämä oli hulluna rakastunut Mariamneen. Tästä viha-rakkaus-suhteesta syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä.

Voittaakseen kansan suosion puolelleen, Herodes nimitti ylipapiksi Mariamnen teini-ikäisen veljen Aristobuluksen. Kansa innostui niin paljon juutalaisen kuninkaallisen paluusta temppelin valtiaaksi, että Herodes katui päätöstään saman tien. Raivoisan kateuden vallassa hän lavasti poikapapin hukkumisonnettomuuden Jerikon allasjuhlissa. Se vain lisäsi Mariamnen vihaa miestään kohtaan.

Siinä vaiheessa Herodes oli kaiken juonittelun keskellä kehittänyt itselleen melkein kaikille kuninkaille kuuluvan vainoharhaisuuden. Kaikki vaanivat hänen valtaansa, henkeään tai vaimojaan. Hän piti myös perheenjäseniään potentiaalisina vihollisinaan. Siksi hän myös tapatti heitä ja muuta hoviaan tasapuolisesti joka suuntaan.

Oli kohtalon ironiaa, että väkisin juutalaisuuteen käännytetyn heimon jälkeläinen hallitsi nyt nöyryytettyjä käännyttäjiään.

Kun Herodes aloitti valtakautensa, koko maa oli sotien ja kapinoiden runtelema. Raunioitumista täydensi vuonna v. 31 tapahtunut suuri maanjäristys, joka tappoi kymmeniä tuhansia veronmaksajia.

Vaikka valtakunnassa ei ollut kultaa eikä hopeaa, Herodes tajusi nopeasti, että Galilean hedelmällinen maakunta tarjoutuisi ehtymättömäksi verolähteeksi. Niillä rahoilla hän alkoi rakentaa kaupunkeja, linnoja, palatseja, monumentteja ja infrastruktuuria sellaisella vimmalla, että koko maa alkoi täyttyä kreikkalaistyylisellä arkkitehtuurilla. Lepyttääkseen juutalaisia hän alkoi laajentaa myös Jerusalemin temppeliä maailman suurimmaksi uskonnolliseksi monumentiksi. Hän halusi tehdä siitä uljaan Rooman valtakunnan nähtävyyden ja onnistuikin siinä hyvin.

Toinen mahtava projekti oli Kesarean rannikkokaupunki ja siihen rakennettu maailman suurin syväsatama. Siihen hän käytti vasta keksittyä hydraulista sementtiä, joka jähmettyi veden alla.[2] Sataman hän nimesi Augustuksen mukaan ja kaupungin keskellä oli suuri jumala Augustukselle omistettu temppeli sekä areena jossa vangit joutuvat taistelemaan leijonia, karhuja, leopardeja, krokotiileja, tiikereitä ja elefantteja vastaan. Sellainen viihde oli alkanut Roomassa tulla muotiin.

Juutalaiset kuitenkin vihasivat Herodeksen julkean pakanallista elämää, armotonta verotusta ja raakaa vallankäyttöä. He panivat toivonsa siihen, että joku Mariamnen pojista palauttaisi vanhan, uljaan makkabilaisen kunnian valtaistuimelle Herodeksen kuoleman jälkeen. Sekin toivonkipinä sammui, kun Herodes murhautti kaksi vallankumouksellisuudesta epäiltyä poikaansa. Kolmesataa Herodeksen sotilasta oli yrittänyt anoa armoa heidän puolestaan mutta heidätkin mestattiin.

Herodes oli hyvin mustasukkainen vaimostaan Mariamnesta. Hän pelkäsi myös, että tämän suku alkaisi vehkeillä häntä vastaan. Joka kerta, kun Herodes teki pidemmän matkan, hän antoi salaisen määräyksen tapattaa Mariamnen, mikäli ei palaisi takaisin. Näin hän varmisti, ettei kukaan hänen vaimoaan saa, eikä myöskään nouse valtaistuimelle tämän kautta.

Käytyään vuonna 26 ekr. Roomassa tapaamassa Roomassa jumalaksi nimitettyä keisari Augustusta Herodes luuli takaisin tullessaan saaneensa todisteita vaimonsa hämäristä puuhista. Herodeksen sisko ja äiti nimittäin kertoivat hänelle Mariamnen lähettäneen kuvan itsestään intohimoiselle Marcus Antoniukselle Egyptiin. Raivoissaan Herodes mestautti Mariamnen ja tämän äidin. Sen jälkeen mustasukkainen hulluus, katumus ja murhatun vaimon kaipuu veivät Herodeksen melkein haudan partaalle. Herodeksen yhdeksän muuta vaimoa eivät voineet korvata hänen suurta rakkauttaan. Sen jälkeen hän ei enää edes yrittänyt miellyttää juutalaisia, vaan keskittyi jättämään itsestään lähtemättömät jäljet Palestiinan maisemiin. Mitä vaikeampi arkkitehtuurinen haaste, sitä intohimoisemmin hän siihen paneutui. Esimerkiksi Masadan linna on rakennettu 350 m korkean pystysuoran kallion päälle. Sen ulokkeelle on rakennettu ainaisessa varjossa pysyvä kylpylä ja sauna, josta aukeaa näkymä Kuolleellemerelle.

Galilean, Samarian ja Juudean maakunnat joutuivat veroillaan kustantamaan Herodeksen suuruudenhullut rakennusprojektit, temppeliaristokratian ylellisyydet ja miehitysvallan sotilaskulut. Hedelmällisen maaseudun asukkaat nääntyivät tämän sietämättömän taakan alla. Kuninkaan vainoharhaisuus lisääntyi samassa suhteessa kansan tyytymättömyyden kanssa. Kolme vuotta ennen Jeesuksen syntymää Herodes murhautti vielä yhden Mariamnesta syntyneen poikansa salaliitosta epäiltynä. Koko maa oli täynnä hänen vakoojiaan, joilla oli valta kiduttamalla puristaa tunnustuksia juonitteluista Herodesta vastaan.

Kun Herodes vihdoin kuoli (josta enemmän myöhemmin), luultavasti munuaissairauden runtelemana,[3] vuonna 1 jkr. keisari Augustus ei pitänyt ketään Herodeksen pojista tarpeeksi kyvykkäänä kantamaan vastuuta koko isänsä hallitsemasta valtakunnasta, joten hän jakoi sen kolmeen osaan poikien kesken.

Arkelaus[4] peri isänsä vallan Juudean ja Samarian alueella. Herodes Antipaasta tuli neljännysruhtinaaksi (tetrarkki) Galileassa ja Pereassa.[5] Hän oli siis Jeesuksen aikanainen kuningas Galileassa. Se toi roomalaisen hallinnon entistä lähemmäksi Galilean köyhiä, eikä se tiennyt hyvää kenellekään. Ainut hyvä puoli oli, että Jerusalemin temppelin hallinto rajoittui nyt vain Juudean maakuntaan, joskin temppeli yritti kyllä levittää vaikutusvaltaansa maan ulkorajoille asti.

Juutalaisten pitkään tukahdutettu kaipuu jälleen saada elää itsenäisessä teokratiassa, jossa ylimmäinen pappi olisi Jumalan sijaishallitsija ja valtakunnan korkein auktoriteetti, pääsi taas valloilleen. Varsinkin maan köyhät ja sorretut kaipasivat pelastavaa messiasta.

1.          Jeesuksen syntymän aika

Juutalaisten historia oli ollut yli tuhatvuotinen yritys selvitä hengissä omien heimoriitojen kanssa ja suurten imperiumien massiivisessa aallokossa.

Jeesuksen syntymän aikaan maailmassa on noin 180 miljoonaa ihmistä. Noin 5000 -10 000 heistä asui Suomen niemellä. Jotkut heistä punoivat rannikolla lehmuksen niinestä verkkoja, sitoivat niihin männynkaarnakohoja ja pyydystivät hylkeitä. Niin hyviä he olivat siinä, että Itämeren grönlanninhylkeet oli jo pyydystetty melkein sukupuuttoon. Kalastuksen ja metsästyksen lisäksi he kasvattivat karjaa ja lampaita sekä viljelivät ainakin ohraa.[6] Yksikään imperiumi ei vielä ollut tehnyt heistä veronmaksajia. Suurin osa maailman ihmisistä palveli jo valtiaita, joita eivät koskaan olleet nähneet.  

Noin kolmannes kaikista maailman ihmisistä, eli 60 miljoonaa, asui Rooman keisarikunnan alueella. Heistä noin kahdeksan miljoonaa oli juutalaista, mutta vain pari miljoonaa asui Palestiinan alueella[7] ja loput ympäri imperiumia ja Persiassa.

Jeesuksen syntymän aikana Israelilaiset olivat kroonisessa kapinassa kreikkalaista kulttuuria ja roomalaista sotilasvoimaa vastaan. Kaikissa muissa Rooman valtaamissa maissa ihmiset alkoivat omaksua valtaajien tapoja ja tottumuksia, vaatetusta, arkkitehtuuria ja varsin sallivaa polyteistista uskonnollisuutta, mutta Palestiinassa kaikki olennaiset asiantilat pysyivät toisenlaisina – tai pikemminkin samanlaisina kuin aina.

Juutalaiset uskoivat oman historiansa ainutlaatuisuuteen kansojen joukossa. He muistelivat Moosesta ja exodusta, pakoa Faaraon sorrosta ja Eliaa, joka nostatti kansan pahaa kuningasta Ahabia vastaan. He muistelivat profeettoja, jotka olivat luvanneet Jumalan vielä puuttuvan kansan kohtaloon väkevällä kädellä. Jostain ilmestyisi vielä Mooseksen, Daavidin tai Elian kaltainen johtaja, joka toisi kansalle suuren revanssin palauttamalla heidät takaisin muinaiseen kunniaan ja vapauteen Jumalan valittuna kansana. Sen jälkeen koko maailma tulisi vielä siunatuksi heidän kauttaan. Näin profeetat olivat heille vakuuttaneet.

Näiden turhautuneiden toiveiden aallokkoon Jeesus syntyi.

b)           Paavali

Kristikunnan ensimmäisten kirjallisten dokumenttien tuottaja, Paavali, ei kuitenkaan tarvinnut mitään erillistä jouluevankeliumia. Hän ei mainitse edes Joosefia ja Mariaa nimeltä. Hänelle riitti, että naisesta hän syntyi[8] niin kuin kaikki muutkin ja inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen.[9] Joko Jeesuksen syntymäkertomukset eivät olleet Paavalille tuttuja, tai sitten hän ei pitänyt tärkeänä jakaa niitä eteenpäin.[10]

Lähimmäksi jotain syntymäkertomuksen tapaista Paavali pääsee kirjeessään Filippolaisille:

Älkää ajako omaa etuanne vaan toistenne parasta.
Tavoitelkaa samaa kuin Kristus Jeesus:
Jumalan osan hän täytti,
muttei tarttunut oikeuteensa
olla Jumalan vertainen.
Hän tyhjensi itsensä täysin
ja omaksui orjan osan,
tuli ihmisen kaltaiseksi
ja otti ihmisen muodon.[11]

Hän tiesi, että juutalaisille, kreikkalaisille ja roomalaisille oli aika sietämätöntä uskoa Jumalaan, joka oli syntynyt täysin riippuvaiseksi ihmisten huolenpidosta, ruokinnasta, puhumaan oppimisessa ja aikuiseksi kasvamisessa. Hän myös tiesi, että syntyessään galilealaiseksi hän omaksui orjan osan. Siellä melkein kaikki olivat orjan osassa suhteessaan Roomaan, Herodekseen ja Jerusalemin temppeliaristokratiaan. Kaikille oli maksettava veroja kauas yli sietokyvyn.

c)           Markus

Markus, evankeliumien kirjoittajista ensimmäinen, aloitti kertomuksensa Jeesuksen julkisen työn tienraivaajasta, Johannes Kastajasta. Ei sanaakaan Jeesuksen neitseellisestä syntymästä, vastakihlatusta Mariasta ja Joosefista, enkeleistä, paimenista, tietäjistä jne. Markus kyllä uskoi Jeesuksen jumaluuteen, mutta ei yrittänyt todistaa sitä millään vakuuttavalla syntymätarinalla. Hänelle tuo käsittämätön ja mystinen Jumalan ihmiseksi tuleminen, näyttäytyi Jeesuksen julkisen opetuksen ja toiminnan kautta.[12] Markuksen mielestä hänen evankeliumistaan ei puuttunut mitään olennaista, ja hän jos kuka oli minimalistisesti olennaisessa pysyvä. Jeesus ei itsekään missään evankeliumissa puhunut omasta syntymästään mitään.

d)           Johannes

Johannes, evankeliumien kirjoittajista viimeisin ja teologisin, ei myöskään anna lukijoilleen mitään syntymäkertomusta. Sen sijaan Johannes kuvaa tapahtunutta käyttäen kreikkalaisen filosofian termiä logos (λόγος). Sen arkisin merkitys on puhe ja sana, mutta se tarkoittaa myös ajatusta, merkitystä, järkeä ja periaatetta. Viisisataa vuotta ennen Johannesta Herakleitos Efesoslainen (535-475 eaa.) kuvasi tällä sanalla kaikkeuden perimmäistä alkusyytä ja koko todellisuutta järjestävää periaatetta, joka hallitsee kaikkea ja luo kaiken yhteyden. Stoalaisten ymmärrys logoksesta oli sama, mutta he samaistivat sen toisinaan myös Jumalaan.

Tätä taustaa vasten Johanneksen versio jouluevankeliumista on vähän filosofisempi kuin se mihin olemme tottuneet:

Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Kaikki syntyi sanan voimasta,
eikä ilman sitä ilmaantunut mitään,
mikä on olemassa.
Hän tuli omaan maailmaansa,
mutta hänen omansa
eivät ottaneet häntä luokseen…
Sana tuli ihmiseksi
ja asettui asumaan meidän keskellemme…
Sana oli täynnä hyvyyttä ja totuutta.[13]

Johannes ei lähtenyt toistamaan kaikkien tuntemaa kertomusta Mariasta ja Joosefista. Hän ei edes maininnut Jeesusta, vaan yritti auttaa filosofisesti sivistyneitä kreikkalaisia ymmärtämään mistä Jeesuksen syntymässä hänen mielestään oli pohjimmiltaan kysymys. Näillä sanoilla hän antaa Jeesus-vauvan syntymälle huikean kosmisia merkitysulottuvuuksia. Vasta Nikean kirkolliskokouksessa v. 325, teologit sanoittivat opillisen ymmärryksensä Jeesuksen syntymästä ja kutsuivat sitä inkarnaatioksi. Sitä sitten mietittiin ja siitä väiteltiin vielä noin 125 vuotta, ennen kuin oppi Jumalan lihaksi tulemisesta Kalkedonin kirkolliskokouksessa (v. 451) määriteltiin tavalla, joka tyydytti tarpeeksi monia uskonoppineita.

Johanneksen jouluevankeliumi on pohjimmiltaan siis vain yhden lauseen pituinen: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Sana paljasti meidät antautumalla hylättäväksi. Sana paljasti Jumalan asettumalla asumaan meidän keskellemme.

e)           Matteus ja Luukas

Ilman Matteuksen ja Luukkaan kertomuksia emme tietäisi Jeesuksen syntymästä yhtään mitään. Meillä olisi vain naisen synnyttämä Jeesus, jota alettiin kuolemansa ja mystisen ylösnousemuksensa jälkeen pitää Jumalan poikana.

Matteus ja Luukas kertovat joskus vuoden 80 jälkeen Jeesuksen syntymätarinan sellaisena kuin he Vanhan Testamentin esikuvista ja oletetuista ennustuksista sekä seurakunnan suullisesta perimätiedosta ovat päätelleet sen tapahtuneen. Kertomukset ovat osin keskenään ristiriitaisia ja osittain ehkä myös epähistoriallisia siinä mielessä kuin olemme oppineet historiallisuuden määrittelemään.

Matteus kertoo syntymätarinan enemmän Joosefin kannalta ja Luukas Marian näkökulmasta. Matteus herättää kysymyksen Marian uskottomuuden mahdollisuudesta, mutta Luukkaan Joosefilla ei näytä olevan minkäänlaisia ongelmia kihlattunsa yllättävän raskauden suhteen.

Aikuisen Jeesuksen silminnäkijöitä oli vielä elossa, kun evankeliumeja alettiin kirjata muistiin. Tämä ei kuitenkaan päde Jeesuksen syntymätarinaan. Sen silminnäkijät ja kokijat eivät enää olleet elossa, kun evankeliumeja kirjattiin. Paimenista ja viisaista miehistä ei jälkeenpäin kuultu mitään. Ainoat mahdolliset todistajat olivat Joosef, josta ei Jeesuksen 12 vuoden iän jälkeen kuulla mitään ja Maria, joka lähenteli viittäkymmentä Jeesuksen kuollessa. Hänen ei koskaan kerrota millään tavalla korostaneen syntymätarinan erikoisuutta. Silti hän on ainoa, joka niistä on voinut Jeesuksen seuraajille jotain kertoa. Muut todistajat olivat jättäneet näyttämön.

Kun Jeesuksen syntymäkertomuksia tarkastelee historiallisen tilanteen ja juutalaisen perinteen valossa, niistä löytyy merkityskerroksia, jotka eivät enää olekaan niin sadunomaisia. Kertomuksien merkitys olisi aivan erilainen, jos Jeesus olisi syntynyt Marian isosiskon kodissa, Jerusalemin temppeliylimystön marmoroidussa salissa tai Roomassa eikä Betlehemissä. Entä jos idän viisaat olisivatkin antaneet Jeesukselle lahjaksi mirhamin sijaan ihan oman aasin, tai jos enkelit olisivatkin ilmestyneet fariseuksille eivätkä paimenille? Olivatko kaikki yksityiskohdat tosia tai eivät, niillä on oma merkityksensä, joka avautuu Juutalaisten historian ja silloisen poliittisen tilanteen kautta.

Vasta keskiaikana kirkko alkoi korostaa näiden tarinoiden kirjaimellista merkitystä ja juhlia niitä tärkeänä osana kirkkovuotta. Kun minä olen poiminut nämä tarinat yhdeksi kronologiseksi kertomukseksi ja kuvannut tapahtumien historiallista taustaa, olen myös yrittänyt eläytyä niihin täysin tosina. Sillä en ole yrittänyt todistaa kertomuksien yksityiskohtaista historiallista luotettavuutta. Sellainen on tärkeää minkä tahansa tarinan merkitysulottuvuuksien avaamisessa. Jonkin verran kertomuksien sisällä, ja erityisesti loppumietteissäni, käsittelen myös näiden tarinoiden suhdetta sen aikaisiin myytteihin.

Minulle tämä harjoite on kyllä muuttanut aiemmin vähän sadunomaiset kertomukset paljon mahdollisemmiksi ja ennen kaikkea paljon puhuttelevammiksi. Siihen kirjoittajatkin ovat ilmeisesti pyrkineet.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä
voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Samalla tuet tämän kirjoitustyönkin edistymistä.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
KIITOS ja Hyää Joulua sinulle

[1] Matthew Shelly and Gibson E. Leight (editors) Violence in the New Testament. T&T Clark International. New York. London. 2005. s. 55.

[2] Crossan John Dominic. God & Empire. Jesus Against Rome, Then and Now. Harper One. 2007. s. 101

[3] Who Was The Real Herod The Great? https://www.youtube.com/watch?v=i_eJqsnPknM

[4] Matt.2:22.

[5] Häntä Jeesus kutsui ketuksi. Hän oli se, joka myöhemmin teloitutti Johannes kastajan ja jonka luokse Pontius Pilatus lähetti Jeesuksen kuulusteltavaksi.

[6] https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_asutushistoria.

[7] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 60.

[8] Gal 4:4.

[9] Room 1:3

[10] Spong John Shelby. Biblical Literalism: A Gentile Heresy. HarperCollins Publ. New York. 2016. s. 63.

[11] Fil 2:3-7.

[13] Joh 1:1-14