Avainsana-arkisto: Jumalan valtakunta
Kirjoitettu 11.10.2020
0 kommenttia
Matteus tietää kertoa Johanneksenkin udelleen Jeesuksen perään. Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”[1] Johanneksen oppilaat olivat jo kateellisesta kilpailuhengestä kipeitä. Olivathan he kuulleet, että Jeesuskin oli ryhtynyt kastamaan ja osa Johanneksen opetuslapsistakin olivat siirtyneet Jeesuksen leiriin. Se oli alkanut jo silloin kun Johannes oli vielä vapaana ja kumpikin kastoivat seuraajiaan Jordanin virtaan. Jo silloin Johanneksen opetuslapset olivat valittaneet siitä, että kaikki menevät hänen luokseen.[2] […]
Avainsanat:
Alison James.,
ankara Jumala,
Anthony Bartlet,
autettisuuden epäily,
ei vakuuttanut,
Elia,
Gehennan kaatopaikka,
häät ja hautajaiset,
hairahdukset ja typeryydet,
haljennut hammas,
ihmisten riivaajat,
Jeesuksen vallattomuus,
Jesajan ennustukset,
Johannes Kastaja,
joukkomurhaaja,
Jumalan kuiskaus,
Jumalan valtakunta,
kansan villitsijä,
kansankynttilä,
kyyninen delegaatio,
lait,
lapsellinen sukupolvi,
lauman mukaan,
liian hengellinen,
masentuneet seuraajat,
nöyrää puhetta,
Oletko se oikea?,
pahuuden uhri,
pakkomielle,
profeettojen unelmat,
Prostituoitu,
pyhät kirjoitukset,
riitelevät lapsilaumat,
Rooman vasallikuningas,
Salomon,
sellikaveri,
skandalon,
spitaali,
syömäri ja juomari,
temmata väkivalloin,
Tienraivaaja,
tulella ja tuomiolla,
turhuuksien turhuus,
unelmien messias,
uskonnolliset unelmat,
veronkerääjä,
vertailu ja kilpailu,
vietellyksi kateellisuuteen
Kirjoitettu 9.10.2020
0 kommenttia
Jeesus sanoi heille: ”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.” Tästä Jeesuksen sanonnasta on vain yksi versio. Muut evankelista eivät kerro mitään vastaavaa, eikä Luukas auta meitä tulkitsemaan näiden sanojen merkitystä lainkaan. Asiayhteydestäkin voi sanoja tulkita moneen suuntaan. Luukkaalle saatana on tärkeä selittävä hahmo monenlaisille tapahtumille. Hän demonisoi Juudaksen käytöksen selittämällä, kuinka saatana meni häneen.[1] Se siitä. Juudaksen ja muiden opetuslasten sisäistä dynamiikkaa ei sen jälkeen tarvinnut miettiä sen kummemmin. Juudas oli hänen mielestään muita opetuslapsia syyllisempi Jeesuksen kuolemaan. […]
Avainsanat:
Alison James,
Bailie Gil.,
C.S Lewisin,
demonisoi Juudaksen,
dramaattinen havahtuminen,
häikäilemätön itsekkyys,
imitoiva vertailu,
imperialistinen,
ironia on vaikea laji,
Jumalan valtakunta,
Jung,
Jung. C.G.,
juudaksesta syntipukki,
keskiaikainen barbaria,
kilpaileva kateus,
luomakunnan parasiitti,
McKenna Andrew.,
Mobley Gregory.,
mytologinen maailma,
myyttiset valheet,
Oughourlian Jean-Michel.,
pahuuden akseli,
pahuus,
Palaver Wolfgang.,
pirullisia suhteita,
Rabe. Andre.,
rankkaa ironiaa,
Rene Girard,
saatana on selittävä hahmo,
saatana on vain vastustaja,
saatanaa ei ole,
saatanan demytologisointi,
sokea uskonnollisuus,
srkastinen pilkka,
suosittu teologinen selitys pahuudelle,
Tomlinson Dave.,
usko saatanaan,
väkivaltainen mimesis,
vallahimo,
vuorovaikutteinen väkivalta,
Walter Wink,
Wray T.J.
Kirjoitettu 7.10.2020
0 kommenttia
Sanoessaan Jumalan valtakunta[1] on tullut lähelle, Jeesus nappasi keisarillisesta retoriikasta toisenkin sanan, basileia, eli valtakunta. Hän esitti Rooman imperiumille (basileia) kilpailijan puhumalla Jumalan valtakunnasta. Hän tiesi varsin hyvin, että keisarillisessa käytössä olleella sanalla oli vahva poliittinen sisältö. Israelilaisille tämä ilmaisu oli vieras. Sitä ei löytynyt muinaisista pyhistä kirjoituksista, eikä sitä käytetty myöskään Jeesuksen aikana.[2] Tosin he tunsivat hyvin roomalaisten tavan käyttää basileiaa. Jeesus oli siis päättänyt aloittaa julistuksensa hyvin vahvalla ja ainutlaatuisella ilmaisulla, jonka sisältöä hän tulisi myöhemmin rikastamaan monella […]
Avainsanat:
Aabraham,
anteeksiantava,
Antipas,
apokalyptinen,
basileia,
Carey Greg.,
Crossan John Dominic.,
ekologinen agenda,
Grimsrud Ted,
Jesaja,
Johannes Kastaja,
Jumalan valtakunta,
kärsivällisyys,
Keisarin evankeliumi,
kollektiivinen tietoisuus,
Malbon E.S,
metanoia,
Meyer John P,
Miika,
Mooses,
Pilatus,
Qumran,
Rooman valtakunta,
Saarinen Risto,
Spong John Shelby.,
taivasten valtakunta,
Tiberias,
Tulkoon sinun valtakuntasi,
uusperhe,
vallat ja voimat,
Volf Miroslav.,
yhtenäiskulttuuri,
yksilötietoisuus
Kirjoitettu 6.10.2020
0 kommenttia
a) Johannes kastaja Ennen kuin Jeesuksen julkinen toiminta alkoi, Galilean erämaassa vaikutti ankara profeetallinen hahmo. Hän oli vain puoli vuotta Jeesusta vanhempi. Hänen äitinsä Elisabeth sen sijaan oli Jeesuksen äitiä Mariaa paljon vanhempi. Sen lisäksi hän oli ollut vanhaksi asti hedelmätön, mikä oli hänelle raskas häpeä kannettavaksi, varsinkin kun hänen miehensä oli arvostetun suvun pappi. Selvästikin Jumala oli ollut vihainen Elisabetille jostain. Siitä hedelmättömyyden yleensä katsottiin johtuvan. Sekä Jeesuksen että Johanneksen syntymätarinat olivat siis naapureiden näkökulmasta vähän kummallisia. Merkillinen oli […]
Avainsanat:
Akers Keith.,
Antipas,
askeetit,
Augustus,
Babylonia,
Bailie Gil.,
Borg Marcus.,
Daavid,
Egypti,
Elia,
Elisabeth,
Essealaiset,
fariseukset,
Fredriksen Paula.,
Galilea,
gallialaiset,
Gallian sota,
Greenberg Gary.,
Hamerton-Kelly.,
Horsley,
identiteetti,
Jerusalem,
Jerusalemin temppeli,
Jesaja,
Johanneksen kaste,
Johannes Kastaja,
Jordan,
Julius Caesar,
Jumalan poika,
Jumalan valtakunta,
käärmeen sikiöt,
Kimondo Stephen Simon.,
kirjakääröt,
kirves,
Luukas,
Malakia,
Marcus Joel.,
Maria,
mashiah,
Meier John P.,
Miles Jack.,
Nasaret,
nomadit,
Patterson Stephen J.,
Pero Cheryl. S.,
Pilatus,
Profeetta Jesaja,
publicum,
Qumran,
Richard A.,
rituaali,
saddukeukset,
Sakarias,
sarkasmi,
Spong John Shelby.,
syntipukki,
tekstikritiikki,
Tiberius,
Tienraivaaja,
tuomari,
väkivalta,
valtahierarkia,
verottaja,
Vespasianus,
Ylipappi
Kirjoitettu 16.3.2017
2 kommenttia
Kabinettipaikka haussa[1] Jeesuksen puheet matkalla Jerusalemiin olivat käyneet koko ajan synkemmiksi ja vaarallisen tuntuisiksi. Kuolemaansakin hän oli ennustanut jo kolmesti. Se ei estänyt joitakin opetuslapsia edelleenkin ajattelemasta vain itseään. Matkan aikana Jaakob ja Johannes tulivat Jeesuksen luokse, ja yrittivät saada häneltä ennakkosuostumusta pyyntöön, jota eivät olleet vielä esittäneet: Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” Lapset käyttävät samaa taktiikkaa silloin kun epäilevät, että vanhempien vastaus on kielteinen. Jeesus ei suostunut […]
Avainsanat:
Agamemnon,
hallitsija,
Jaakob,
Jerusalem,
Johannes,
Jumalan valtakunta,
kärsimys,
kateus,
kauna,
kilpailijat,
kilpailu vallasta,
lunnas,
lutron,
naiset,
naisjohtajat,
orjuus,
palvelevuus,
tyrannia,
Ukkosenjylinän veljet,
valta,
valtataistelu
Kirjoitettu 15.3.2017
1 kommentti
Yksi lähikaupungin hallitusmies[1] uhmasi sosiaalista häpeää ja lähti juoksemaan Jeesuksen perään. Hän ei kuitenkaan halunnut esittää kysymyksiään alueen tärkeimpien vaikuttajien edessä. Siksi hän odotti, kunnes Jeesus opetuslapsineen oli ehtinyt vähän kauemmas väkijoukosta. [2] Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja,[3] Ilmaisu on hyvin harvinainen juutalaisessa kirjallisuudessa. Tässä yhteydessä se kuulostaa vahvasti imartelevalta. Hyviin tapoihin kuului vastata imarteluun imartelulla. Sillä lailla herrat voitelivat toisiaan.[4] Jeesus ei kuitenkaan vastannut ylistävään tervehdykseen, vaan jäi […]
Avainsanat:
almu,
arvovalta,
hallinto,
hallitusmies,
hyvä,
iankaikkinen elämä,
Jeesus,
Jumalan valtakunta,
kalastaja,
käskyt,
koronkiskonta,
köyhät,
maanviljelijä,
naiset,
neulansilmä,
omaisuus,
opetuslapset,
pappisvaltio,
patriarkaalisuus,
patriarkka,
pelastus,
Pietari,
rakastaa,
riistää,
riisto,
rikas mies,
rikkaus,
suru,
Talmud,
valtahierarkia,
veroherra,
vuokramaanviljelijä,
vuokratyöläinen,
yhteisö
Kirjoitettu 13.3.2017
0 kommenttia
Väiteltyään fariseusten kanssa oikeudesta erota, Jeesuksen luokse tuotiin toisiaan hylkäävien aikuisten hiljaisimmat uhrit. Heidän oikeuksistaan ei yleensä kukaan välittänyt, mutta tässä joukossa joku näytti välittävän. Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Ehkä joku paikallinen konflikti roomalaisten kanssa oli jättänyt jälkeensä orpoja.[1] Ehkä nämä olivat aikuisten jaloista turvaa hakevia kylän lapsia. Isejä ja äitejä ei mainita, mutta joku heitä kuitenkin työnsi Jeesuksen kosketettaviksi. Joku oli Jeesuksessa nähnyt miehen, joka kiinnitti huomionsa huomaamattomiin. Sellaisia nämä lapset olivat, silloin kun eivät […]
Kirjoitettu 8.3.2016
0 kommenttia
Totisesti olet hupsu mies etkä varmaan ole nähnyt lainkaan elämää, vaan olet kasvanut säkissä. Sillä ei ihminen voi elää, ellei hän tunne itseään toista ihmistä paremmaksi, eikä ole niin kurjaa ihmistä, ettei hän jossain asiassa tuntisi itseään toista ihmistä paremmaksi. Mika Waltari Sinuhe Egyptiläinen[1] Girardin mukaan Kristus on ainut ihminen, joka on kyennyt pitämään itsensä puhtaana ihmiskunnan pahimmasta kulkutaudista, toistensa halujen imitoinnista, keskinäisestä kilpailusta ja siitä poikivasta väkivallasta. Kristuksen piti olla ihminen, koska me kykenemme ymmärtämään oman todellisuutemme rakennetta vain […]
Avainsanat:
alkuseurakunta,
ecclesia,
halu,
imperiumi,
Jerusalem,
Jumalan valtakunta,
Koti uskonto ja isänmaa,
kotiuttaa,
Markus,
Mika Waltari,
Miroslaw Volf,
perhe,
Rene Girard,
väkivalta,
valtakeskuskset,
vieraanvaraisuus
Kirjoitettu 1.3.2016
0 kommenttia
”Mimesiksen ongelmaan ei ole muuta ratkaisua kuin tarpeeksi hyvä malli seurattavaksi. Kristinusko kutsuu meidät seuraamaan täydellisen hyvää Jumalaa. Jos emme sitä tee, altistamme itsemme kaikkein pahimmalle.”[1] Rene Girard. Oman torjuvan ja loukkaavan käytöksen perusteleminen toisen käytöksellä on maailman yksinkertaisin ja yleisin automaatio. Se toimii yhtä hyvin parisuhteessa kuin kansainvälisissä politiikassakin. Sen logiikka on niin vastustamaton ja kaikkien ymmärtämä, että tuntuisi suorastaan tyhmältä olla sitä seuraamatta. Ihmisten välinen vuorovaikutus muuttuu vihamieliseksi aivan mitättömistä virikkeistä. Tarvitaan vain pieni unohdus, tahaton ohitus tai […]
Avainsanat:
abba,
Dave McConkey,
halun malli,
himo,
Imitatio Christi,
Jukka Relander,
Jumalan valtakunta,
kateus,
kilpailu,
meditatiivinen,
megalomania,
Mimesis,
myyminen,
osatminen,
Peter Lawler,
Rene Girard,
riivattu,
Risto Saarinen,
roolimalli,
sovinto,
Swartley M. Willard,
systeeminen väkivalta,
Tuomas Nevanlinna,
vastavuoroisuus,
vihamielisyys
Kirjoitettu 23.3.2012
2 kommenttia
”Kun ymmärrämme että Saatanan salaisuus on alkumurha ja sen jälkeen toistettu syntipukkimekanismi, niin ajatus Saatanan vallan mitätöinnistä ristin kautta on täysin järkeenkäypää.” Rene Girard.[1] Pääsiäiskertomuksessa kaikki alkumurhan toiston palikat olivat paikoillaan. Ero oli vain kaikkien roolien läpinäkyvyydessä. Toimivassa syntipukin uhraamisessa kukaan ei näe mistä todella on kysymys. Evankeliumit kuitenkin rikkoivat taian, paljastivat uhrin syyttömyyden, häneen kohdistuvan ”oikeuden” pahuuden, antoivat uhrille äänen ja jättivät jälkeensä levottoman hämmennyksen katarktisen helpotuksen ja pelastavan rauhan sijaan. Girard samaistaa Saatanan tämä maailman valtoihin ja voimiin. […]
Avainsanat:
ääni,
agressio,
alkumurha,
deconstructio,
destructio,
imperialismi,
järkeenkäypää,
Jumalan valtakunta,
katarssis,
keisari,
kilpailu,
kompromissi,
kriisi,
kuningas,
läpinäkyvyys,
läpivalaisu,
Lohduttaja,
myyttiset naamiot,
naamio,
oikeus,
ovi,
pääsiäiskertomus,
pahuus,
paljastaa,
puolustaja,
Pyhä Henki,
rakkaus,
rauha,
risti,
rooli,
saatana,
saatanallinen,
saatanallisuus,
salaisuus,
salattu väkivalta,
selänkääntö,
sijaisuhri,
strategia,
synnytään,
syntipukki,
syntipukkimekanismi,
syyttää,
syyttäjä,
syyttömyys,
taika,
uhri,
väkivaltaisuus,
valta,
verho,
vihollisen rakastaminen,
vihollisuus,
yhteiskuntarauha
Kirjoitettu 24.2.2012
1 kommentti
Noitavaino Kapernaumissa Maria ja Jeesuksen sisarukset myöhästyivät tästä keskustelusta, jonka Markus sijoittaa keskelle Jeesuksen perhedraamaa. Markus halusi pienellä takaumalla näyttää, mistä Marian huolet olivat lähtöisin ja että ne todella olivat aiheellisia. Korkean tason lainoppineiden delegaatio oli lähetetty Jerusalemista puuttumaan Kapernaumissa syntyneeseen vaaratilanteeseen. Melkein kahden sadan kilometrin matkaa ei lähdetty tekemään aivan turhan takia. Temppeliaristokratia oli päättänyt lähettää oppineimmat intellektuellit ratkaisemaan tilanne Galileassa. Lainoppineet olivat aikansa konservatiiveja siinä mielessä, että heidän tehtävänsä oli säilyttää, conserve, laki […]
Avainsanat:
anarkia,
auktoriteetti,
Belsebul,
demonisoida,
Fariseus,
Hamerton-Kelly,
ihmeparantaja,
ironia,
järjestys,
Jumala,
Jumalan valtakunta,
lainopettaja,
linna,
Meier John P,
militaristinen uskonnollisuus,
moraalinen stalinismi,
moralismi,
myyttinen valhe,
pahuus,
pirullinen systeemi,
poliittinen,
rajattomuus,
saatana,
Shed Myers,
talon ryöstäjä,
Uhriväkivalta,
väkivallan kielioppi,
väkivallan navat,
väkivaltadynamiikka,
valtakunta,
Wink Walter,
yhteiskuntarauha
Kirjoitettu 6.12.2011
2 kommenttia
Kun Jeesus oli monista seuraajistaan valinnut loputkin kaksitoista opetuslastaan olemaan kanssaan, oli aika palata takaisin arkeen. Arki ei vain enää ollut samanlainen, eikä tulisi olemaankaan pitkään aikaan. Jeesus palasi sitten kotiin, Kapernaumin kaupunkiin. Tällä kertaa hän ei enää mennyt Pietarin vanhempien kotiin tai kenenkään muunkaan luokse. Luultavasti joku hänen varakkaista naisseuraajistaan oli auttanut häntä vuokraamaan oman majapaikan, johon tarpeen tullen mahtuisi isompikin joukko ihmisiä. Se osoittautui kuitenkin heti kättelyssä liian pieneksi. Kertomus edellisen sapatin tapahtumista ja monista ihmeteoista sen jälkeen […]
Avainsanat:
ammatti,
arvomaailma,
Bellinger,
demonisoida,
edesvastuuttomuus,
eliitti,
Galilea,
guru,
häpeä,
identiteetti,
intiimi,
isänmaa,
jäsenkirja,
julkinen häpeä,
Jumalan valtakunta,
kansakunta,
kerjäläinen,
kohtu,
kollektiivinen häpeä,
kotikylä,
kunnia,
kunniallinen mies,
kunniaton,
lapsuuden koti,
leskiäiti,
lippu,
maalaispoika,
maine,
McKnight Scot,
mielenterveys,
mimeettinen virta,
Myers Ched,
normaalielämä,
oman kylän poika,
päävastuu,
patriarkka,
Patterson Stephen J.,
perhearvot,
perheen ealtus,
perheen pää,
poliisilaitos,
provosoida,
reviiri,
rinnat,
ruumiillinen työ,
Schwarts. M Regina,
selibaatti,
siivellä eläjä,
silmätikku,
sitiutunut,
suku,
tehdä kauppaa,
Tepora Tuomas,
uhri,
Uskonto,
väkivaltarakenne,
valtarakenne,
velvollisuus,
veriside,
ydinperhe,
yhteö
Kirjoitettu 1.12.2011
0 kommenttia
Teille on opetettu: ’ Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.[1] Jeesus ei käytä mitään suoraa sitaattia vanhasta testamentista. Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi vain tiivistää juutalaisten ja kaikkien naapurikansojen itsestään selvän moraalisen maksimin. Hammurabin ja assyrialaisten lait, kreikkalaisten, roomalaisten ja juutalaisten tekstit pyhittävät koston ja pitävät vihollisen vihaamista itsestään selvänä moraalisen ihmisen ominaisuutena. Julkinen oikeus hillitsi henkilökohtaista kostoa moninkertaistumasta, mutta varmisti sen toteutumisen vähintäänkin samanmittaisena. Hammas-hampaasta […]
Avainsanat:
abba,
aramea,
Aristofanes,
aseellinen vastarinta,
assyrialaiset,
aurinko,
Auschwitz,
Desmond Tutu,
diktatuuri,
eheys,
esteettinen täydellisyys,
Etelä-Afrikka,
etiikka,
fanaattinen,
filistealainen,
Gandhi,
gravitaatio,
Haastava huumori,
hammas hampaasta,
Hammurabi,
heimojumala,
heprea,
hierarkia,
hmisarvo,
huumori,
huumorintaju,
hyvät ja pahat,
identiteetti,
inflaatio,
inklusiivisuus,
itsepuolustusreaktio,
jahve,
joukkomurhaaja,
julkinen oikeus,
Jumalan valtakunta,
kaaos,
katkeruus,
kauna,
Kiina,
kirottu,
koomikko,
kosto,
köyhä,
Kreikka,
Latvia,
Liettua,
luova rakkaus,
Luther,
luuseri,
Lysistrata,
maailmanparantaja,
masokismi,
Miles Jack,
Moderni pasifismi,
moraalinen aloite,
moraalinen maksimi,
moraalinen täydellisyys,
Morreal,
mustasukkainen Jumala,
nauru,
Nelson Mandela,
neuvostopropaganda,
nöyryytysten noidankehä,
pahan ruumiillistuma,
pahuus,
parodia,
Paul Tillich,
Peloponnesoksen sota,
Populaaripsykologinen,
posken kääntäminen,
Puolan Solidaarisuusliike,
puolustusmekanismi,
pyhitetty väkivalta,
pyramidi,
rakastava isä,
rikas,
rohkeus,
Rooma,
samarialainen,
sankaruus,
satiiri,
suvaitsevaisuus,
suvaitsevaisuuskiihkoilija,
Swartley M. Willard,
täydellisyys,
teleios,
tilannekomiikka,
tyranni,
uhri,
uhrin tekijä,
uhrivalmius,
väkivallasta pidättäytyminen,
väkivallaton,
väkivalta,
vallankumous,
vastustaja,
veriuhri,
vihaa vihamiestäsi,
Vihasymbioosi,
vihollinen,
Wink Walter,
yhteiskuntarauha,
ystävä
Kirjoitettu 24.4.2011
2 kommenttia
Evankeliumien kertomuksista on mahdotonta rakentaa Jeesuksen ilmestymisten kronologista järjestystä. Todennäköisesti suurin osa opetuslapsista pakeni ristiinnaulitsemisen jälkeen kotiseudulleen Galileaan. Ilmestymiset ovat voineet alkaa siellä ja jatkua Jerusalemissa. On myös mahdollista että Pietari ja Johannes olivat jääneet Jerusalemin liepeille ja kokeneet ensimmäiset ilmestymiset siellä. Myöhemmin he ovat kertoneet niistä Galileaan paenneille opetuslapsille.[1] Luukas kertoo Jeesuksen ilmestyneen neljänkymmenen päivän aikana usean kerran ja opettaneen heille Jumalan valtakunnasta.[2] Opetuksen sisällöstä Luukas ei kerro mitään. Hänellä on vain lyhyt kertomus Jeesuksen ensimmäisestä ilmestymisestä lähipiirilleen. Se […]
Avainsanat:
alien,
evankeliumi,
Galilea,
häviäjä,
henkimaailma,
itseriittoisuus,
James Alison,
Jeesus,
Jerusalem,
Johannes Kastaja,
Jumalan valtakunta,
kosto,
kronologia,
kuolema,
Liikas,
Lukko,
murha,
opetuslapset,
paniikki,
petturuus,
Pietari,
populaarikulttuuri,
rangaistus,
sankari,
Schwager,
sekulaari,
skandaali,
toiseus,
ulkoavaruus,
vainoava haamu,
väkivalta,
ylösnousemus
Kirjoitettu 6.4.2011
1 kommentti
Verho repeää. Markuksen mukaan Jumala kyllä vastasi poikansa huutoon, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Aivan niin kuin ylipappi oli repinyt vaatteensa[1] tuomitessaan Jeesuksen jumalanpilkasta, niin Jumalakin nyt repi kaikkein pyhimmän paikan suojaksi kudotun raskaan ja senttejä paksun yhtenäisen verhon[2], jonka vain ylipappi sai avata kerran vuodessa Yom Kippur -juhlan yhteydessä: Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti.[3] Kaikkein pyhin oli paikka jossa uhrien vaatijan maanpäällisen läsnäolon oletettiin olevan. Kun kaikkein pyhin paikka avautui nähtäväksi, se paljastui tyhjäksi. Pappien on […]
Avainsanat:
alaston,
Ann W. Astell,
Armstrong Karen,
Borg Marcus,
Crossan John Dominic,
Galilea,
häpeä,
hauta,
Heim Mark. S,
Herzog II. William R,
Holmen Tom,
huuto Jumalalle,
Jaakob,
Jeesus,
Jerusalem,
Johannes Kastaja,
Joosef arimatialainen,
Jumala,
Jumalan valtakunta,
jumalanpilkka,
Kankaanniemi Matti,
katarsis,
keisari,
kollektiivinen väkivalta,
korppi,
kummitustarina,
kunnialliset hautajaiset,
kunniavelka,
kuolemantuomio,
kuoppa,
legenda,
Luukas,
maanjäristys,
Maria,
Markus,
Matteus,
muistomerkki,
Myers Ched,
myologinen,
mytologinen pyhyys,
myyttinen sankaritarina,
naiset,
neuvosto,
orja,
pääsiäissaarna,
pakana,
palvelija,
pappiseliitti,
pellavavaate,
Pietari,
Pilatus,
pyhä paikka,
raadonsyöjä,
rikollinen,
ristiinnaulitseminen,
ristin kantaminen,
roolijako,
saastainen,
sadanpäämies,
sankaruus,
sapatti,
Senior Donald,
skandaali,
spektaakkeli,
syntipukkimekanismi,
temppeli,
Tiberius,
tunkio,
uhri,
uhritemppeli,
upseeri,
väkivallan sokaisema,
verta vaativa jumala,
viimeinen toivo,
Volf Miroslav,
Ylipappi,
ylösnousemus,
Yom Kippur