Jeesuksen äiti uskaltautui sisarensa ja yhteisen ystävättären, Maria Magdalan[2], kanssa kuuloetäisyyden päähän kolmesta rististä. Jeesus ei heti heitä tunnistanut. Hänen silmissään oli liikaa hikeä, verta ja kärpäsiä. Naiset seisoivat sanattomina todistamassa tätä suunnatonta häpeää, joka nyt sulki heidätkin armottomaan syliinsä. Pystyivätkö he keskenään lohduttautumaan yhdelläkään merkityksellisellä lauseella? Löysikö kukaan ainuttakaan kantavaa ajatusta tämän kaameuden keskellä? Mitä hyvää tästä voisi muka koskaan seurata? Tällaisen kuolemisen avuton sivusta katsominen tiivisti kaikki ajatukset ja tunteet yhteen kaiken nielevään pimeään aukkoon. Ilma oli pahuudesta […]
Markus kertoo hautaluolissa asuvasta alastomasta ja raivohullusta miehestä, josta Jeesus ajaa ulos leegion verran riivaajia, vapauttaa ne isoon sikalaumaan, joka puolestaan tekee joukkoitsemurhan ryntäämällä jyrkänteeltä järveen.[1] Näin villin primitiivisen ja taikauskoisen spektaakkelin ainekset tuskin herättävät vakavaa kiinnostusta modernissa sosiologissa tai psykologissa – vaikka juuri heidän pitäisi tutkia tarinaa tarkemmin. Se on mielenkiintoinen tutkielma havahtuvasta yksilöllisyydestä ja väkivaltaisesta yhteisöllisyydestä. Tämän kertomuksen olennaiset ulottuvuudet ovat vasta viimeisen sadan vuoden aikana alettu muotoilla teoriaksi. Se myös demytologisoi jotain siitä pyhitetystä väkivallasta, joka koko […]
Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä purppuraviitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät kuljettamaan häntä pois ristiinnaulitakseen hänet.[1] Puolenpäivän aikaan koko kaupunki oli jo hereillä, vaikka edellisenä yönä oli valvottu aamutunneille asti. Sana juutalaisen opettajan kuolemantuomiosta oli levinnyt jo kaupunkia ympäröiviin telttakyliin. Myös Jeesuksen kotimaisemista tulleet galilealaiset pyhiinvaeltajat saivat kuulla kuuluisan opettajan ja ihmeiden tekijän kohtalosta. Ehkä osa heistä vielä halusi seurata Jeesuksen viimeistä matkaa, vaikka juutalaiset yleensä välttelivät roomalaisten järjestämiä groteskeja verinäytelmiä. Kivittämistäkin pidettiin paljon armeliaampana tuomiona kuin ristiinnaulitsemista. […]