Kolmas puhe kuolemasta
Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. [1]
Taas kerran Markuksen kertomus jatkuu tien päällä. Se oli hänen tapansa korostaa Jeesuksen seuraamisen konkreettista sisältöä. Jeesus seurueineen lähestyi kaupunkia, jossa Jumalan ajateltiin asuvan. Pääsiäisenä tehty matka pääkaupunkiin oli vuoden kohokohta ja Jerusalemia lähestyttiin juhlallisen odotuksen vallassa. Tämän seurueen juhlamieli oli täynnä ristiriitaisia tunteita ja odotuksia.
Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä.
Jeesus oli jo pariin kertaan puhunut siitä, mikä häntä Jerusalemissa odotti. Hän ei ollut luvannut seuraajilleen yhtään sen helpompaa tulevaisuutta. Ne, jotka kaikesta huolimatta olivat päättäneet seurata häntä, alkoivat pelätä, kun pyhää kaupunkia lähestyttiin. Jos papit ja lainopettajat vihasivat Jeesusta, oli varsin mahdollista, että Jumalakin oli heidän puolellaan. Kaikkihan tiesivät, että Jumala oli kiivas kuin polttava tuli.[2] Kukaan ei halunnut joutua hänen epäsuosioonsa. Ehkä sittenkin olisi viisaampaa kääntyä takaisin kotiin. Voisihan tänne tulla ensi vuonna uudestaan.
Opetuslapset olivat yrittäneet sitkeästi pitää kiinni imperialistisista unelmistaan ja valtafantasioistaan, vaikka Jeesus oli kerta toisensa jälkeen kieltäytynyt ryhtymästä heidän daavidilaiseksi sankarimessiaakseen. Hekään eivät enää tienneet mitä uskaltaisivat odottaa tai toivoa tältä matkalta.
Ehkä Jeesus sittenkin oli matkalla julistamaan messiaanisen valtakunnan lopullista läpimurtoa. Miksi hän muuten etsiytyisi vuoden suurimpaan kansanjuhlaan?
Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva:
Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.[3]
Kolmannen kerran Jeesus kertasi heille sen, mitä eivät millään halunneet uskoa.
Joka väittää, että kristinusko on pakoa elämän brutaalista todellisuudesta, ei ole lukenut evankeliumeja. Jeesuksen ympärillä melkein kaikki pakenivat omaa todellisuuttaan ja kuvittelivat hänestä jotain, mitä hän ei ollut eikä halunut olla. Kukaan ei halunnut seurata häntä ihmiskunnan todellisuuden synkkään ytimeen. Jos kristinuskosta on tullut joillekin eskapistinen trippi, se ei ainakaan johdu evankeliumien kertomuksista.
Jeesuksella ei ollut mitään ennakkolohdutusta, jolla lohduttaisi opetuslapsiaan. Hän vain ennusti mahdollisimman brutaalia murhaa. Ylösnousemuspuheita opetuslapset eivät noteeranneet lainkaan. Eiväthän he halunneet tietää Jeesuksen kuolemastakaan mitään.
Evankeliumien kirjoittajat ovat jälkeenpäin luoneet osin keinotekoisiakin tekstisiltoja pääsiäistapahtumien ja oman perinteensä pyhien tekstien välille. Melko varmasti Jeesuskin samaistui joihinkin Vanhan Testamentin hahmoihin, kohtaloihin ja ehkä jopa ennustuksiin. Miten hän sen teki ja mitkä tekstit värittivät hänen omia puheitaan? Siitä meillä on vain valistuneita arvauksia.[4]
[1] Mark 10:32-34. Matt 20:17-19. Luuk 18:31-34.
[2] 4Moos 4:24.
[3] Mark 10:32-34.
[4] McKnight Scot. Jesus and His Death: Historiography, the Historical Jesus and Atonement Theory. Baylor University Press. 2005. s. 226.
Jeesus joutui olemaan opetuslapsilleen timantinkova kuten Hesekiel oli ennustanut. Opetuslapset odottivat messiasta,joka ajaisi roomalaiset mereen kuten palestiinalaiset odottavat heidän messiaansa tekevän juutalaisille. Mutta kaikki imperialismi,militarismi ja terrorismi on vastoin Kristuksen vuorisaarnaa. Jeesuksen messiaanisuus eli se,että Hän on kuitenkin Kristus,juutalaisten todellinen kuningas,kätkeytyy ristin alle Herran kärsivänä palvelijana.