Oli aivan selvää, että tuon lynkkausyrityksen jälkeen Jeesuksen oli pakko vaihtaa maisemaa.[1] Hän ei enää ollut turvassa Nasaretissa. Matteus kertoo, että Jeesus jätti Nasaretin ja meni asumaan Kapernaumiin, joka on meren rannalla.[2] Oikeasti tämä meri oli 23 km pitkä ja 16 km leveä järvi. Itse he tuskin tiesivät, että tämä oli maailman alin makean veden järvi. Jeesuksen äiti ja sisarukset seurasivat häntä samaan kaupunkiin jonkin aikaa myöhemmin.[3]
Kotikylässään saamastaan kaltoinkohtelusta huolimatta Jeesuksen julistus Jumalan valtakunnasta otettiin innostuneena vastaan. Hänestä puhuttiin kohta kaikkialla… ja kaikki ylistivät häntä.
Osa oli tietenkin päättänyt visusti varoa tuota Jumalan sanan väärentäjää. Muut heräsivät samoista syistä entistäkin uteliaammiksi. Kuka tämä mies oikein on, joka herättää näin voimakkaista reaktioita? Intohimot herättivät intohimoja. Niin on ihmisten maailmassa aina ollut. Halut tarttuivat tauteja nopeammin ja levisivät ruttoa ripeämmin. Ihmisiä alkoi parveilla Jeesuksen ympärillä rasitukseen asti.
Ei se kuitenkaan poistanut kaikkien läheisimpien ihmisten tuottamaa kipua. Lapsuutensa kotipaikasta karkotetuksi tuleminen oli tyly muistutus siitä, kuinka vaikealla asialla hän oli. Huhujen varassa olevan yleisön ylistys ei häntä paljoakaan lohduttanut. Jeesus tiesi hyvin, kuinka herkästi tämän päivän sankari muuttuu huomispäivän saatanaksi. Kansanjoukot ovat aina tilanneet itselleen yksilöitä olemaan rohkeita ja hyveellisiä kaikkien puolesta. Kun sankarit pettävät tilauksen, heistä tulee pahoja kaikkien puolesta ja joutuvat kansanjoukon keskinäisten ristiriitojen syntipukeiksi. Keisaritkin olivat usein valmiiksi valittuja uhreja, joiden tuomiopäivä vain odotti tuloaan.[4] Siksi helposti sytytetty yleisön kiinnostus ei vietellyt Jeesusta uskomaan mitään uutta Jumalan valtakunnan tulosta. Sellainen oli vain vanhojen valtakuntien pintakohinaa.
Ne, joille Jeesus oli kertonut valtakunnan tulevan ilman kostajasankareita, olivat yrittäneet tappaa hänet. Ei kovin hyvä alku Jerusalemia ja Roomaa kyseenalaistavalle Jumalan valtakunnalle.
Yksinäiseksikin Jeesus tunsi itsensä. Johanneksesta hän oli toivonut kumppania, mutta heidän unelmansa eivät ihan kohdanneet ja nyt Johannes oli vankilassa. Miten tästä oikein pitäisi edetä?
Ihan yksin hän ei halunnut jatkaa, koska hänetkin saatettaisiin milloin tahansa vangita. Johannes oli aika huonosti kouluttanut omia opetuslapsiaan, koska hänen toimintansa tyrehtyi heti, kun profeetta oli vangittu. Mihin hän heitä olisi voinutkaan kouluttaa? Sissisotaa hän ei ollut suunnitellut, eikä avoimesta kapinasta ollut toivoakaan. Piti vain odottaa sitä suurta ja peljättävää Herran päivää ja olla siihen tarpeeksi valmis.
Jeesus ei aikonut jäädä vain odottamaan, eikä hän halunnut rakentaa mitään vain itsensä varaan. Siksi hän oli jo jonkin aikaa miettinyt, että haluaisi paljastaa pienelle joukolle Jumalan valtakunnan siemeniä ja istuttaa niitä heidän kanssaan tavalliseen arkeen. Sen kautta hän voisi näyttää koko Galilealle, miltä Jumalan valtakunta käytännössä näyttäisi. Jos hänet yhtäkkiä vangittaisiin, koko työ ei loppuisi siihen. Hänellä olisi valmiiksi koulutettuja opetuslapsia, jotka voisivat pareittain levittäytyä maaseudun kyliin julistamaan hyvä uutisia Jumalan valtakunnasta ja vapauttamaan kokonaisia kyläkuntia Jerusalemista ja Roomasta riippumattomampaan elämään.
Yhtenä aamuna Jeesus oli hakeutunut rauhaan Galilean järven rannalle. Lopen väsyneenä väen jatkuvasta tungettelusta hän mietti, että näin ei voinut jatkua. Hänen oli saatava joku pienempi vakituinen porukka, johon hän voisi tartuttaa rakkautensa Isänsä sovintoa ja rauhaa hakevaan tahtoon. Heidän kanssaan hän voisi harjoitella tämän niin vaikeasti selitettävän vision sanoittamista. Ei kaikkea voinut syvällisesti selittää kansalle, joka odotti hänestä milloin mitäkin. Ei heillä ollut korvia, joilla kuulla valtakunnan hiljaisia salaisuuksia. He odottivat uuden Jumalan valtakunnan tulemista rytinällä.
Suuret opettajat ja messiasehdokkaat eivät suinkaan etsineet opetuslapsia.[5] Sellainen olisi vastoin heidän arvoaan. He odottivat haluttavuuspääomansa kasvua niin suureksi, että isät alkaisivat maksaa saadakseen nuorukaisensa heidän opetuslapsekseen. Sillä tavalla opettajat ovat aina ansainneet elantonsa. Jeesus ei jäänyt sellaista odottamaan. Hän ei etsinyt oppilaita vaan seuraajia.
Kun Jeesus kulki Galilean järven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla; he olivat näet kalastajia.[6]
Jeesus oli tavannut Simonin ja tämän veljen Andreaksen Johannes kastajan seurassa. He olivat silloin Johanneksen opetuslapsia. Niin paljon he olivat uskoneet Johanneksen visioon, että olivat ainakin tilapäisesti jättäneet kalastajan ammattinsa palvellakseen opettajaansa autiomaassa. Sitten he olivat kohdanneet hänet, jota Johanneskin oli koko ajan odottanut. He olivat vakuuttuneet messiaan vihdoin löytyneen ja jättivät mestarinsa seuratakseen häntä, jolle Johannes oli raivannut tietä. Veljekset halusivat olla toiminnan polttopisteessä. Jos Johannes oli tienraivaaja, niin Jeesus tulisi olemaan se, joka tuo sen suuren ja peljättävän Herran päivän.
Muut Johanneksen opetuslapset eivät tästä veneestä toiseen hyppäämisestä pitäneet, mutta Johannes itse ei näyttänyt ollenkaan huolestuneelta. Jotkut olivat huomaavinaan, että hän oli näyttänyt suorastaan helpottuneelta. Simon, jota myöhemmin kutsuttiin myös Pietariksi, oli ollut melkein yhtä kiivas kuin Johannes, ja heidän välillään oli ollut Gehennan kitkerää katkua ihan rasitukseen asti. Kaksi samanlaista intoilijaa eivät kovin hyvin sopineet samaan tiimiin, vaikka taivaallista vallankumousta odotettiinkin. Simonin sanottiin vietelleen Johannesta ottamaan vastaan apua aseellisilta kapinallisilta, joihin Simonilla kuulemma oli salaisia yhteyksiä.[7] Johannes ei sellaiseen suostunut. Tämä sota oli oleva Jahven ja yksin hänen.
Ei Jeesuskaan näyttänyt Simonin kiihkoilua kovin hyvin kestävän, koska oli kenellekään mitään sanomatta lähtenyt yksin autiomaahan.
Johanneksen pidätyksen jälkeen Simon ja Andreas olivat kahden profeetan orpoja opetuslapsia vailla yhtään opettajaa. Kotona odotti nälkäinen perhe ja tyhjä vene, joten se siitä suuren Herran päivän odotuksesta. Pieni ja hikinen arki oli kutsunut heidät takaisin hoitamaan velvollisuuksiaan.
Herodes oli teettänyt suuren määrän tavallista jykevämpiä veneitä ja vuokrannut niitä rannikon kalastajille. Uusiakin kalastajia oli koulutettu valtava määrä. Ilman Herodeksen lupaa kukaan ei saanut kalastaa.[8] Suurin osa saaliista meni hovin järjestämään teolliseen tuotantoon. Kuivattuja, suolattuja ja purkitettuja sardiineja myytiin koko valtakuntaan, aina Rooman keisarin hoviin asti. Koralliahvenia, luikeroita ja monneja kuivattiin tai syötiin tuoreeltaan Herodeksen hovissa. Verojen jälkeen kalastajille jäi juuri sen verran tuloja, että saivat veneen vuokran maksettua ja perheensä elätettyä. Käytännössä kalastajat olivat melkein orjatyövoimaa ja ominaishajunsakin takia erityisen kartettuja.
Jeesus katseli veljesten uurastusta pitkään. Uskaltaisikohan hän sittenkin kutsua heidät olemaan kanssaan? Simon oli kieltämättä rasittava kaiken tietävä kiihkoilija, mutta jos hänet saisi ymmärtämään jotain toisten palvelemisesta, niin kuka tietää, vaikka hänestä olisi joskus jopa joukon johtajaksi. Sellaistakin Jeesus arveli joskus valtakunnassa tarvittavan.
Veljekset tulivat rannalle lajittelemaan saalistaan ja selvittämään verkkojaan huomaamatta vähän kauempana istuvaa hahmoa. Lannistuneina he eivät edes halunneet katsoa ympärilleen. Parasta oli nyt vain hoitaa velvollisuutensa. Jo pari kertaa he olivat suin päin ja keneltäkään mitään kysymättä rynnänneet uutta opettajaa seuraamaan. Nyt ensimmäinen oli vankilassa ja toinen oli vain hävinnyt jäljettömiin. Enää he eivät lähtisi itseään sillä tavalla nöyryyttämään.
Jeesus oli huomaamatta lähestynyt heidän verkkotelineitään ja kalakorejaan. Kun hän oli kuuloetäisyydellä
Jeesus sanoi heille: »Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.» He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Aiemmin aloite oli ollut veljeksillä. Eikä siinä mitään uutta ollut. Niin oli tapana tehdä. Opettajien seuraan pyydettiin päästä, ja opetuslapseksi huoliminen oli yleensä suuri kunnianosoitus. Opettajat huolehtivat maineestaan valitsemalla vain tarpeeksi lahjakkaita ja opetukseensa sopeutuvia oppilaita. Kreikkalaiset filosofitkin tekivät niin.[9] Tosin Johannekselle oli kyllä kelvannut melkein kuka tahansa, joka vain halusi jäädä hänen kanssaan odottamaan sitä suurta ja kauhistuttavaa päivää.
Nyt aloite tuli Jeesukselta. Hän pyysi heitä lähtemään mukaansa. Minne? Sitä hän ei kertonut. Mitä tekemään? Ihmisiä kalastamaan. Kuinka pitkäksi aikaa? Ei mitään tietoa. Millä palkalla? Turha edes kysyä. Entä jos he tulisivat katumapäälle? Sitä he eivät kehdanneet kysyä. Jeesus pyysi veljeksiä jättämään työnsä, perheensä ja kotipaikkansa seuratakseen häntä kohti Jumalan valtakunnan tulemista. Valinta oli tehtävä saman tien. Kalatkin piti jättää naapurivenekunnan saaliiksi.
Kuka oli edes kuullut ihmisten kalastamisesta ja miten Jeesus muka voisi sellaista opettaa, kun ei edes tavallisesta kalastamisesta mitään tiennyt? Ei Jeesus ollut itseäänkään koskaan kutsunut ihmisten kalastajiksi, jos ei tätä kalastajien kalastamista nyt voisi sellaiseksi kutsua. Ei pyhissä kirjoituksissakaan mitään puhuttu ihmisten kalastamisesta. Silti Jeesus ajatteli tekevänsä näistä miehistä kalojakin liukkaampien otuksien pyydystäjiä.
Sellainen Jeesus oli. Alusta asti hän oli käyttänyt tuttuja sanontoja oudolla tavalla, ja kun tuttu sanasto ei Jeesukselle riittänyt, hän keksi uusia kielikuvia kuvaamaan uutta todellisuutta. Ei Jeesuksella ollut mitään valmista nimikettä sille, mihin oli näitä kalastajia kutsumassa. Luokoot kalastajat itse tuon kautta jonkun mielikuvan tulevasta tehtävästään. Kyllä se aikanaan selviäisi. Luultavasti tämä kielikuva ei palvellut heitä kovin hyvin, tai sitten se loi aivan vääränlaisia fantasioita ihmisten narraamisesta. Eivät kalat halua tulla pyydystetyiksi, eikä Jeesuskaan ihmisiä pyydystänyt. Roomalaiset pyydystivät ihmisiä ja myivät orjiksi. Jeesus kutsui ja haastoi ihmisiä. Sellainen oli vapaaehtoista vastaamista. Ei kalastaja sellaisilla menetelmillä pysty leipänsä ansaitsemaan. Jeesus varmaan huomasi tämän vertauksen toimimattomuuden saman tien. Siksi hän ei enää sitä käyttänyt, eikä se jäänyt kenenkään muunkaan arkisanastoon. Jeesus ehkä oli synnitön, mutta ei se tehnyt hänestä täydellistä sanojen käyttäjää. Hän oppi tekemällä.
Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksen. Hekin olivat veneessä, verkkojaan selvittelemässä.
Tämä venekunta oli Simonin ja Andreaan kanssa vanhoja tuttuja. Kuuluivathan he saman rannan kalastajiin.[10] Simon oli kertonut seikkailustaan Johanneksen seuraajana ja yrityksestään päästä Jeesuksenkin seuraajaksi sen verran vakuuttavasti, että Sebedeuksen pojat olivat itsekin käyneet kuuntelemassa Jeesuksen opetuksia. Hänestähän puhuttiin nykyään kaikkialla, joten pakkohan heidänkin oli ottaa selvää, mistä oikein oli kysymys. Tunnistiko Jeesus heidät vanhastaan vai esittelikö Simon heidät Jeesukselle? Samantekevää. Jotain perusteita hänellä kuitenkin valinnalleen oli, koska Jeesus kutsui heti heidät seuraamaan itseään.
Hekin olivat Jeesuksesta kuulleet ja nähneet tarpeeksi tehdäkseen suuren päätöksen saman tien. He jättivät isänsä Sebedeuksen ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Nämä veljekset eivät olleet mitään rutiköyhiä päivätyöläisiä. Tämä venekunta oli paljon isompi kuin Simonin ja verkot olivat sen mukaisia. Sebedeus oli palkannut apulaisia hoitamaan yritystä, joka oli paisunut liian suureksi yhden perheen hoidettavaksi. Jokaisen työpanos oli tärkeä, jotta saaliista jäisi kulujen maksamisen jälkeen tarpeeksi kotiin vietävää. Siksi perheen pää oli järkyttynyt, kun veljekset jättivät työnsä kesken ja ilmaisivat, etteivät ehkä koskaan palaisi takaisin sitä hoitamaan. Isä tässä menetti ilmaisen työvoiman ja ammattinsa jatkajat. Herodes Antipaan bisneksissä mukana oleminen oli tulevaisuuteen sijoittamista. Sebedeuksen suvusta ei aivan pian löytyisi muita Jeesuksen ystäviä.
Eikä kysymys ollut pelkästään rahasta. Ei mikään yhteisö koskaan ole pitänyt siitä, että siihen kuuluva jättää paikkansa. Jokainen kuului johonkin, ja Jeesuksen kutsu rikkoi tuon pyhäksi mielletyn kuuluvuuden. Seuraa minua tarkoittaa sitä, että lakkaa seuraamasta heitä. Jokainen seuraa sitä yhteisöä, jonka keskelle on syntynyt. Juuri siitä Jeesus kutsui yksilöitä pois. Seuraa minua ei tarkoittanut toiseen yhteisöön liittymistä ja sen seuraamista. Jeesus kutsui seuraamaan itseään. Hän kutsui ulos yhteisöllisestä identiteetistä seuraamaan sitä minuutta, joka löytyisi suhteessa Jeesukseen. Nämä yksilölliset kutsut irti yhteisöllisestä minuudesta olivat historiallisesti tärkeitä askeleita myös yksilötietoisuuden ja yksilövastuun evoluutiossa.
Vaarallistakin sellainen oman väen pettäminen ja Jeesuksen seuraaminen tulisi olemaan. Olivathan kaikki jo kuulleet, kuinka nasaretilaiset olivat olleet puskemassa Jeesusta kalliolta kuolemaan. Tietenkin sama vihamielisyys voisi tulevaisuudessa kohdistua myös hänen seuraajiinsa. Ei näiden kahden veljesparin kotiväki välttämättä katsonut hyvällä sitä, että nämä noin vain jättivät velvollisuutensa perhettä, sukua ja kotikylää kohtaan. Miehen kunnia oli täyttää se Jumalan määräämä paikka, johon oli syntynyt.
Tosin ensi pelästyminen vähän loiveni, kun Jeesus asettuikin vähän ajan päästä Simonin tai pikemminkin Simonin vaimon vanhempien kotiin ainakin väliaikaisesti.
Seuraaminen oli Jeesuksen opetuslapsena olemisen keskeinen tehtävä, ei Toran opiskelu, ei pyhien kirjoitusten ulkoa opettelu, ei säännöllinen rukoilu, ei rituaalinen puhdistautuminen, vaan seuraaminen. Jeesus ei pyytänyt heitä tekemään parannusta mistään ja tai uskomaan mihinkään, kunhan vain seuraisivat. Kukon laulusta illan viileyteen asti he viettäisivät aikansa Jeesuksen kanssa, seuraten mitä ja ketä hän seuraa. Jeesuksen seuraaminen tarkoitti Jeesuksen imitoimista sanan tavallista syvemmässä merkityksessä. Ei tämä ollut kutsu ulos maailmasta vaan uuteen tapaan elää maailmassa. Jeesusta seuraamalla heidän tuli oppia mitä haluta, mitä rakastaa ja mihin pyrkiä. Jeesus oli oma julistuksensa. Seuraaminen ei myöskään ollut määräaikaista. Viimeinen luokka ja lopputodistus ei odottanut muutaman vuoden päästä. Tämä oli iso valinta, koska kaikki viittasi siihen, että Jeesus puhui elinikäisestä seuraamisesta – seuraamisesta kuolemaan asti.
Markuksen kuvaus Jeesuksen ensimmäisten seuraajien kutsumisesta on tyypillistä Markusta, lyhyt ja koruton: Jeesus tuli, Jeesus kutsui ja miehet seurasivat. Jos Jeesus oli ajatellut kahden veljesparin riittävän, hän tulisi muutaman viikon päästä muuttamaan mielensä. Näiden kanssa hän nyt ainakin aloitti.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Mark 1:16-20. Matt 4:18-22. Luuk 5:1-11. Joh 21:1-4; 1:35-41.
[2] Matt 4:12.
[3] Joh 2:12.
[4] Rene Girard kutsui heitä kuningasuhreiksi.
[5] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 83
[6] Mark 1:16-
[7] Witherington III Ben. What Have They Done With Jesus? Beyond Strange Stories and Bad History. HarperCollins. New York 2006. s. 56.
[8] Myers Ched & Enns Elaine. Ambassadors of Reconciliation. Orbis. New York. 2009. s. 26.
[9] Meier John P. A Marginal Jew Vol II. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 51.
[10] Luuk 5:10.
