« »

Lapsen nimeäminen ja sitten naimisiin

0 kommenttia Kirjoitettu 14.12.2020 Muokattu 17.12.2020

 Lapsen nimeäminen

Luuk 2:21. Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.[1]

Jeesuksen vanhemmat tekivät sen, mikä oli jokaisen juutalaisen vanhemman tinkimätön ja pyhä velvollisuus. He veivät poikansa ympärileikattavaksi. Se oli eräänlainen merkki tai sinetti Jumalan ja ihmisen välisestä liitosta. Poika suljettiin niiden lupausten piiriin, jotka Jumala oli antanut tälle kansalle Abrahamista asti.

Joosef antoi poikalapsen sandekille, jonka tehtävänä oli pidellä vauvaa ympärileikkauksen aikana. Sen jälkeen hän siirtyi seisomaan asiaansa vihkiytyneen ympärileikkaajan, mohelin, viereen ja ojensi tälle veitsen. Ympärileikkauksen aikana Joosef luki siunauksen:

”Siunattu olet sinä, Herra meidän Jumalamme, universumin kuningas, joka pyhittänyt meidät käskyissään ja käskenyt meidän tuoda hänet Aabrahamin, meidän isämme liittoon.”[2]

Kuuliaisina Gabrielille he antoivat lapselleen nimeksi Yeshua, tai niin kuin me sanoisimme, Joshua, joka tarkoittaa Jumala pelastaa. Rituaali ja siihen kuuluva juhla-ateria lähisukulaisille maksoi Joosefille noin viiden päivän palkan. Onneksi Sakarias ja Elisabet, jotka asuivat lähistöllä, osallistuivat juhlien kustannuksiin ja hankkivat temppelin kautta hyvä ruoat koko väelle. Heillä oli mukanaan myös oma puolivuotias ihmelapsensa Johannes. Näin Jeesuksesta tuli laillisesti Israelin kansalainen.

Tunnustettuaan näin myös isyytensä, Joosef oli nyt Jeesuksen isä adoption kautta. Juutalaisen lain mukaan se antoi hänelle myös oikeuden kutsua Jeesusta Daavidin Pojaksi, koska itse kuului Daavidin sukuun.[3] Kutsuttiin Joosefia sitten kasvatti-isäksi, isäpuoleksi tai jollakin muulla nimityksellä, se ei muuta sitä tosiasiaa, että Joosef valitsi pitää esikoisenaan lasta, joka ei ollut hänen omansa. Se merkitsi Jeesuksen opettamista kansan tavoille ja tutustuttamista kansan perinteeseen. Joosefin tehtävä oli myös opettaa Jeesukselle ammattinsa salat ja perehdyttää hänet toimeentulon ankariin rajaehtoihin, työsopimusten tekoon, verojen maksamiseen ja sen ymmärtämiseen, keitä kaikkia piti varoa ja keille pokkuroida pysyäkseen hengissä. Joosef olisi Jeesuksen tärkein miehen malli tämän aikuisuuteen asti. Hän tulisi myös olemaan malli lukuisille miehille hänen jälkeensä, jotka syystä tai toisesta opettelivat rakastamaan ja kunnioituksella kohtelemaan toisen siittämiä lapsia. Niitä oli evankeliumien kuulijoiden joukoissa paljon. Takana oli suuri kapina, jonka seurauksena oli jäänyt valtava määrä kodittomia orpoja ja leskiä. Joosef opetti hengissä selvinneille miehille, että omistautuminen lapselle ei saanut koskaan perustua lapsen omistamiselle.

1.            Lapsen lunastaminen

Ympärileikkauksen jälkeen Marian oli pysyttävä kotonaan vielä 33 päivää, kunnes hänen verensä puhdistuisi. Jos lapsi olisi ollut tyttö, Marian olisi pitänyt pysyä kotonaan 66 päivää.[4] Onneksi Joosefin vanhemmat olivat ottaneet nuorenparin kotiinsa heti synnytyksen jälkeen. Siellä Maria sai rauhassa toipua raskautensa vaivoista ja vanhemmat naiset antoivat hänelle oppia lapsen hoidosta.

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Matka oli vain viisitoista kilometriä, joten sen jaksoi vaivoin kulkea edestakaisin yhden päivän aikana.

Esikoisen pyhittäminen maksoi 5 shekeliä ja sen sai maksaa valitsemalleen tutulle papille.[5] Kotieläimistä esikoisina syntyvät urokset uhrattiin Jumalalle, mutta esikoispojan isä sai rahalla vapauttaa samasta kohtalosta. Se oli muistutus siitä, että Jumala oli Egyptissä tappanut jokaisen esikoisuroksen aaseista Faaraon poikaan asti.[6] Niin israelilaiset ainakin uskoivat, vaikka eivät olleetkaan nähneet kuka siellä yön pimeydessä oikein oli miekan kanssa kulkenut. Samalla se oli muistutus kansan hämäristä alkuajoista, jolloin ihmisuhrit korvautuivat eläinuhreilla. Nyt kummatkin korvattiin rahalla ja näin esikoinen vihittiin Jumalan omaksi. Sääliksi heidän kävi niitä vanhempia, jotka muinaisina aikoina olivat Aabrahamin lailla kuulleet Jumalan vaativan heiltä oman esikoisensa uhrikseen. Nyt Jumalalle riitti viisi noin kymmenen gramman painoista hopeakolikkoa.

Joosef halusi ehdottomasti maksaa tämän lunastusmaksun Sakariakselle, joka oli ollut Marialle ja heille kummallekin niin suureksi avuksi. Hän ehkä saisi pitää rahan oman perheensä elinkustannuksiin.

Sitten heidän piti vielä uhrata puhdistautuakseen synnytyssaastasta. Tavallisesti sellainen kuului vain äideille, mutta koska Joosef oli joutunut auttamaan synnytyksessä, myös hänen piti rituaalisesti puhdistautua. Siksi Luukas puhuu ”heidän” tuomistaan uhreista.[7]

Sakarias oli neuvonut heille halvan uhrieläinten kauppiaan, jolta he saivat tarvittavat linnut sopuhintaan. Luukkaan mainitsemat kyyhkyset olivat halvimmat mahdolliset syntiuhrit. Köyhällä perheellä ei ollut varaa ostaa lammasta syntiuhriksi, ja Mooses oli onneksi ottanut sen uhrilainsäädöksissään huomioon. Siksi Joosef ja Mariakin pystyivät puhdistautumaan synnytyssynneistään.

Onneksi nyt ei ollut mikään kansan suurista juhlista. Ei tarvinnut vauvan kanssa tungoksessa hikoilla. Joosef oli kaukaa ihaillut tämän temppelin rakentamista koko pienen ikänsä, mutta Marialle temppelin koko oli mykistyttävä. Hän ei ollut eläessään nähnyt mitään näin suurta. Nasaretin naapurikaupungin Sepforiksen muuritkin näyttivät riukuaidalta noiden valtavien muurien rinnalla. Oliko Jumala todella noin suuri? Kuinka Maria pienenä maalaistyttönä osaisi edes navigoida tässä Jumalan asunnossa? Myytäviä uhrieläimiäkin täällä oli enemmän, kuin hän oli Betlehemin laidunmailla ikinä nähnyt. Jumala tuskin edes huomaisi heidän ostamiaan kahta kyyhkysen poikasta. Maria ei ollut ikinä tuntenut itseään näin mitättömäksi. Uhrieläinten määkinä, poltetun rasvan paksu haju sekoittuneena monenlaisten suitsukkeiden tuoksuun, sinne tänne säntäilevät juoksupojat, iltarukouksiaan resitoivat kaupunkilaiset ja syvältä temppelin sisältä kaikuva kuorolaulu saivat Marian puristamaan 40 päivää sitten syntyneen esikoisensa tavallista tiukemmin poveaan vasten.

Kesken tämän aistiähkyn hän hätkähti vanhaa ukkoa, joka valtavan aukean toisesta päästä hyvin määrätietoisesti näytti laahustavan nimenomaan häntä kohti. Olikohan hän jo nyt ehtinyt rikkoa jotain pyhän paikan sääntöä, kun noin päättäväisen näköinen vanhus papin viitassa näyttää tavoittelevan häntä?

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.

Simeonin odotus ei ollut ihan samanlainen kuin muiden. Hänen ympärillään nuoret ja vanhat näyttivät katkeroituneina odottavan Daavidilaista sotasankaria, joka vihdoinkin tulisi vapauttamaan kansansa vieraan vallan tuottamasta nöyryytyksestä. Simeoninkin selkä oli taipunut aivan kumaraan saman nöyryytyksen painosta, mutta silti hän ei voinut yhtyä nuorten kostonhehkuiseen kiihkoiluun.

Hänen nimensä tarkoittaa kuuntelemista, ja ehkä hän olikin siksi valpastanut aistinsa nimensä veroisiksi. Hän oli rukouksissaan kuullut hauraita luitaan lohduttavan äänen. Jotain ankaran lempeää oli tulossa. Hän oli nähnyt sisikunnat paljastavan valon, joka tulisi kauhistuttamaan ja lohduttamaan. Joillekin se näyttäisi tien ja toisille salaisuuksia, joita eivät halunneet tietää. Simeon oli aluksi pelästynyt näkemäänsä, mutta lakattuaan sitä kauhistelemasta, se oli alkanut häntä lohduttaa. Siksi hän ei halunnut kuolla ennen kuin saisi vakuutuksen siitä, että hänen aavistuksensa tulisivat oikeasti toteutumaan.[8]

Juuri tämän aamun rukoushetkessä hän oli vihdoin kokenut sen päivän tulevan – tai ainakin lopullisen lupauksen siitä.

Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin…

Nyt tai ei koskaan oli oltava valppaana.

 ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä,..

Simeon näki kaukaa kahden muurahaisen kokoisen pariskunnan seisovan paikallaan ja naisen pitelevän lasta sylissään. Siellä he pysyivät paikallaan, kuin kotiinsa eksyneet lapset, ilman mitään käsitystä missä olivat ja minne seuraavaksi mennä. Simeon puolestaan ei ollut koskaan elämässään ollut niin tyynen vakuuttunut mistään. Siellä hän nyt oli, kauan kaivattu lohdutus, odottamassa hänen siunaustaan. Kun Simeon vihdoin pääsi nuoren pariskunnan luokse, he seisoivat edelleen paikallaan tietämättä, mitä ja ketä he odottivat.

…hän (Simeon) otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.

Simeon oli jo alkanut katsella kuolemaa vapauttavana lohdutuksena. Hän ei kuitenkaan halunnut jättää maailmaa siihen lohduttomaan tilaan, jossa hän oli koko pitkän ikänsä elänyt. Hänen murheensa oli häntä itseään suurempi, eikä hän siksi voinut tyytyä lohdutukseen, joka olisi vain hänen mittaisensa. Rukouksissaan hän oli tuon itseään suuremman lohdutuksen nähnyt, mutta rakkaudesta seuraavia sukupolvia kohtaan hän halusi vielä saada varmistuksen siitä, että maailma, jonka hän jättää, ei ole lopullisesti tuomittu ihmisten pahuuden uhriksi.

Kun hän nyt vihdoin piti lupauksen lasta sylissään, hän tiesi surullisen kaipuunsa täyttymyksen hetken tulleen.

Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Simeon ei edes pälyillyt ympärilleen, vaikka tiesi lausuneensa vääräoppisen siunauksen temppelin alueella. Simon ylisti ensin pelastusta kaikille kansoille. Sitten hän kiitti valoa, joka koittaisi kaikille pakanakansoille. Vasta kolmanneksi hän riemuitsi valosta, joka loistaisi myös tämän temppelin rakentajille.

Jos hän ei olisi selvästikin mielensä hallinnan menettänyt vanha höppänä, hänet voitaisiin panna vastuuseen moisesta Jumalan prioriteettien sotkemisesta. Temppeliin yhdellekään pakanalla ei ollut asiaa. Siksi Herodes olikin rakentanut temppeliäkin suuremman esipihan, jolle pakanatkin pääsisivät hämmästelemään yhden näkymättömän Jumalan asuinsijaa. Yksikään Rooman jumalien temppeli ei ollut lähestulkoonkaan yhtä suuri ja mahtava kuin tämä. Jos maailman seitsemän ihmettä ei olisi jo lyöty lukkoon, tämä olisi ehdottomasti kuulunut niiden joukkoon. Herodeksen rakennuttama pakanoiden esipiha oli kuitenkin valtavan suuri manifesti koko muun maailman ulkopuolisuudesta. Jahven temppeli oli vain Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin lapsille tarkoitettu. Sen Maria ja Joosefkin ymmärsivät, vaikka olivatkin lukutaidottomia maalaismoukkia. Siksi hekään eivät Simeonin puheita voineet käsittää.

Jeesuksen isä[9] ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Oli kuitenkin selvää, että noin vanhan miehen pyhän tuntuisen innoituksen vallassa lausutut sanat temppelin alueella eivät todellakaan olleet vain kohteliaita keskustelun avauksia. Ne oli paras ottaa nöyrästi ja vaiteliaasti vastaan.

Niinpä he odottivat, että Simon laskeutuisi hengellisestä hurmoksestaan maan päälle ja palauttaisi Jeesus-lapsen takaisin Marian syliin. Niin tapahtui ja Simeon palautti itsensäkin vanhan miehen nahkoihin. Hän alkoi käyttäytyä niin kuin papit yleensäkin käyttäytyvät.

Simeon siunasi heitä,..

…niin kuin vastasyntyneen vanhempia oli tapana siunata. Eulogeo tarkoittaa hyvän puhumista, joten Simeon luultavasti toivotti heille kaikkea sitä hyvää ja rohkaisevaa, mitä vanhemmille nyt yleensäkin hoetaan.

Sen jälkeen hän kääntyi vasta naiseksi tulleen synnyttäjän puoleen, ikään kuin olisi tiennyt, että vanhemmista vain hän tulisi loppuun asti todistamaan tämän lapsen kohtaloa ja olisi kantamassa siihen liittyvää tuskaa, sellaista kipua, jota kenenkään äidin ei pitäisi joutua kohtaamaan.  Hän ojensi etusormensa ujosti maahan katsovan naisen leuan alle, nosti hänen päätään hellästi, jotta heidän silmänsä voisivat puhua toisilleen…

…ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.”

Ne olivat synkän painavia sanoja vastasynnyttäneen nuorikon sydämeen istutettavaksi, mutta sinne ne upposivat ennen kuin Maria ehti edes kolmesti huokaista.

Simeon oli vihdoin saanut pukea sanoiksi minkä oli jo pitkään nähnyt. Nyt niin rauhassa hallitsevat kuninkaat, keisarit ja kansan ruhtinaat tulisivat kompastumaan haastajaansa ja monet maahan lyödyt tulisivat hänen avullaan nostetuiksi pystyyn. Tämä lapsi tulisi paljastamaan kansansa heille itselleen niin sietämättömällä tavalla, että he kääntyisivät hänestä pois, jotta eivät kuulisi mitä hän tulisi heille sanomaan, eivätkä näkisi mitä hän tulisi heille näyttämään.

Tämän lapsen kohtalo tulisi kaikesta tästä huolimatta näyttämään niin traagiselta ja turhalta, että sen todistaminen tulisi lävistämään hänen äitinsä sydämen kuin miekka. Silti Simeon oli puristanut lasta poveaan vasten onnesta suunniltaan, koska oli mielestään nähnyt kansansa lohduttajan ja pelastajan.

Kummallisia nämä Jumalan näkijät ja profeetat. Vuosisatoja oli edellistenkin profeettojen rajuja puheita mietitty, eikä niistäkään oltu aina mitään tolkkua saatu.

Maria ei ehtinyt kauan miettiä noita pelottavia sanoja, kun hän kuuli äänekkään kälätyksen lähestyvän heitä. Simeonin takaa lähestyi kovaääninen nainen, joka näytti Jumalaakin vanhemmalta.

Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha.

Kaikki Jerusalemissa tunsivat Hannan. Hän oli kuulunut temppelin kalustoon jo ennen kuin Herodes Suuri oli alkanut sitä restauroimaan ja laajentamaan, eli jokaisen Jerusalemin asukkaan lapsuuden ajoista asti. He myös tunsivat hänen traagisen tarinansa.

Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan.

Ei sitä ääneen sanottu, mutta Jerusalemin naisille Hanna oli salainen sankari, esimerkki naisesta, joka uskalsi elää ilman miestä. Puolisonsa kuoleman jälkeen hän ei halunnut miehestä enää mitään tietää, vaan oli vihkiytynyt Jumalan palvelijattaren rooliin temppelissä. Ei sitä kukaan hänelle ollut antanut. Ei naisilla ollut Jumalan asunnossa mitään virkoja. Jostain syystä kukaan ei myöskään ollut sitä häneltä kieltänyt.

Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen.

Jotain pelottavan vakuuttavaa oli tämän naisen hurskaassa, joskin välillä vähän häiritsevässä hurmoksellisuudessa. Profeetaksikin jotkut häntä kutsuivat. Olihan sellaisiakin sankareita juutalaisten historiassa muutama ollut. Profeettana oleminen ei kuitenkaan ollut mikään virka. Päinvastoin. Profeetta oli jokaisen temppelissä palvelevan virkamiehen painajainen. He olivat valtarakenteista vapaita ja kaikista riippumattomia oman, tai pikemminkin Jumalan, tien kulkijoita. Kaikki papit, kirjanoppineet ja temppeliruhtinaat kulkivat varovasti varpaillaan profeetaksi uskotun naisen ympärillä. Eihän sitä koskaan voinut tietää minkälaisia madonlukuja hän voisi Jumalan nimissä heille ladella.

Asserin heimo, johon Hanna kuului, ei koskaan ollut mukana tämän toisen temppelin laajennusurakassa, eikä heidän käsityksensä nykyisestä papistosta ollut kovin imarteleva. Hannakin oli elämänsä aikana ehtinyt nähdä täällä yhtä ja toista, eikä kukaan oikein tiennyt, rukoiliko hän tämän temppelin rakentamisen vai romuttamisen puolesta.

Hän oli usein jutellut ikätoverinsa Simeonin kanssa temppelin ja koko kansansa tulevaisuudesta. Kummallakin oli pahoja aavistuksia ja liian hyviksi uskomiaan tulevaisuuden haaveita. Tämä aamu oli kuitenkin hänenkin palleassaan tuntunut jotenkin erilaiselta. Siksi hän kulki temppelin esipihalla poikkeuksellisen rauhattomalla mielellä. Ehkä tänään tapahtuisi jotain. Nähdessään Simeonin pitävän vauvaa sylissään hänen sydämensä syttyi tuleen.

Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

Mitä hän puhui, sitä Luukas, eikä kukaan muukaan kertonut, mutta kaikille, jotka vain jaksoivat häntä kuunnella, hän vakuutti palavan sydämensä pohjasta, että tällä lapsella olisi vielä tärkeä tehtävä tämän kaupungin kohtalossa.

Joosef ja Maria eivät hämmentyneinä tienneet, mitä sanoa tai mitä tehdä. Heidän ympärilleen oli kerääntynyt draamaa, johon kumpikaan ei ollut lainkaan valmistautunut. Puluparat piti joka tapauksessa käydä uhraamassa. Sitä vartenhan he olivat tänne tulleet.

Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin.

Kaksi vanhaa levotonta sielua, Simeon ja Hanna, olivat vihdoin löytäneet rauhan. Heidän monivuotiset painajaisensa olivat haihtuneet. He olivat nähneet hänet, jota olivat vuosikymmeniä odottaneet ja rukoilleet.

Marian sydän sen sijaan oli entistä levottomampi. Simeonin ennustus hänen pojastaan oli hämmentävän monimerkityksellinen ja kuulosti suorastaan uhkaavalta. Miten nuori äiti voisi lohduttaa itseään ajatuksella, että hänen poikansa toiminta voisi vielä joskus lävistää hänenkin sydämensä miekan lailla? Ei millään. Siksi Marian ensimmäinen kauhistuttava vierailu Jumalan asunnossa jätti hänen sydämeensä levotonta odottamista, parhaan toivomista ja pahimman pelkäämistä.

Kävelymatka takaisin Betlehemiin tuntui paljon pidemmältä kuin tullessa.

2.            Vihdoin naimisiin

Temppelivierailun jälkeen Maria ja Joosef olivat vihdoin rituaalisesti puhtaita järjestääkseen kunnialliset hääjuhlat. Ennen sitä kumpikin oli puhunut sydämensä tyhjäksi salaisuuksista, tai niin he ainakin luulivat. Jotkut salaisuudet ovat niiden kantajillekin salaisia, eikä sydän siksi koskaan ole arvoituksista tyhjä. Arkuudesta toisiaan kohtaan he eivät kuitenkaan halunneet enää mietteitään salata. Heidän pojastaan tulisi mitä tulisi. Heidän asiansa ei ollut tehdä sen asian eteen yhtään mitään. Jeesusta he tulisivat kasvattamaan niin kuin poikia yleensä kasvatettiin, eikä häntä kohdeltaisi mitenkään toisin kuin hänen sisaruksiaan, jos Herra heille lisää lapsia siunaisi.

Koska Marialla oli sukulaisia Jerusalemin lähellä ja koska Joosef oli kotoisin samalta seudulta, hääjuhla vietettiin pappi Sakariaan ja Elisabetin varaamassa juhlatilassa. Johanneksen ja Jeesuksen äidit saivat mahdollisuuden hääjuhlan yhteydessä yhdessä siunata lapsiaan. Kummallakin oli jo vahvaksi kasvanut aavistus siitä, että heidän lastensa kohtalot tulisivat jotenkin olemaan toisiinsa sidotut. Siksi heidänkin tulisi pitää hyvää huolta toisistaan.

Maria ei ollut puhunut kokemuksistaan muiden kuin Josefin ja Elisabetin kanssa. Joosefkaan ei puhunut kokemuksistaan edes vanhempiensa kanssa. Siksi hääjuhlat olivat nuorelle pariskunnalla suurten salaisuuksien raskauttamat. Muutkin sen kyllä aavistivat, mutta heillä oli paljon viheliäisemmät tulkinnat salaisuuksien sisällöstä. Siksi hääjuhlat olivat myös ilkeistä juoruista painavat. Juhlia kuitenkin piti. Kummatkin suvut olivat saaneet haluamansa ja nuorenparin oli nyt lähdettävä täyttämään sukunsa unelmia.

Monipäiväinen hääjuhla runsaine tarjoiluineen olikin Joosefin ja Marian ainoa kosketus ylellisyyden kanssa. Sakarias ei suinkaan kuulunut pappiseliittiin, vaan oli yksi tuhansista rivipapeista,[10] mutta hänen vaimonsa oli ylipappilista sukua ja heillä yleensä oli hyvät suhteet temppeliaristokratiaan. Siksi juhlat järjestettiin Jerusalemin temppelin läheisyydessä olevassa ylellisessä juhlasalissa ja hääpari sai nukkua yönsä sellaisessa vierashuoneessa, jollaista eivät olleet koskaan aiemmin nähneet sisältäpäin.

Juhlien jälkeen heidän oli tietenkin tarkoitus palata takaisin Samariaan, jossa heitä odotti vastavalmistunut lisäsiipi Marian vanhempien kotitalossa. Sitä ennen ehti tapahtua paljon asioita, joista Luukas ei tiedä kertoa mitään. Matteus sen sijaan kertoo millä tavalla alueen poliittiset muutokset ehtivät vaikuttaa Jeesuksen ensimmäisiin elinvuosiin.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä
voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Samalla tuet tämän kirjoitustyönkin edistymistä. 
Kohtaaminen ry:n tili: 
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
KIITOS ja Hyää Joulua sinulle


[1] Luuk 2:21-24.

[2] Hamilton Adam. Faithful. Christmas Through the Eyes of Joseph. Abingdon Press. Nashville. 2017. s. 117.

[3] Kelly Joseph F. The Origins of Christmas. Liturgical Press. Minnesota. 2004. s. 8.

[4] 3Moos 12:1-4

[5] Ratzinger Joseph. Jesus of Nazareth. The Infancy Narratives. Random House. New York. 2012. s.149-151.

[6][6] 2Moos 13:2,11-16.

[7] Witherington III Ben. What Have They Done With Jesus? Beyond Strange Stories and Bad History. HarperCollins. New York 2006. s. 106

[8] Luukas sanoi, että Simeon odotti lohdutusta ja lisää sitten, että Pyhä Henki oli hänen yllään. Se oli liikuttava ilmaus siitä kuinka lohdutus oli jo hänen yllään. Johannes nimittäin myöhemmin nimeää Pyhän Hengen parakleteksi, häneksi, joka lohduttaa ja puolustaa. Joh. 14:16; 15:26; 16:7

[9] Koska Joosef oli jo tunnustautunut Jeesuksen isäksi Luukkaalla ei ollut mitään vaikeuksia kutsua häntä Jeesuksen isäksi, vaikka oli vähän aiemmin kertomuksessaan antanut ymmärtää, ettei ehkä niin ollutkaan.

[10] Horsley Richard. The Liberation of Christmas. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 1989. s. 92, 93.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      Olen nyt kirjoittanut proosan muotoon ja muutenkin muokannut artikkeleitani 7.9 "Yhteisönsä riivaama" -otsikkoon asti. Teksti on tässä prosessissa... Yhteisönsä riivaama
    • Kyösti Nuttukontio sanoi 6 kuukautta sitten:
      Kiitos ,jälleen kerran,Raamatun elävöittämisestä.Siunausta työhösi ja hyvää joulua! <3... Lapsen syntymä ja paimenet
    • Daniel Nylund sanoi 7 kuukautta sitten:
      Kiitos kommentistasi Jaakko. Ei minulla ole sen kanssa mitään kiistelemistä Kommentoin lähinnä sitä mitä sanoit uskomisesta: "alkukristillisess... Pettää valtakunnan odottajat
    • Daniel Nylund sanoi 7 kuukautta sitten:
      Eli unohtakaamme Fake Newsit ja omaksukaamme kaikki vain Newseinä? Niinkö? Unohtakaamme newsien omaksujatkin, koska kaikki on vain newsiä. Vai? Kut... Absoluuttisen vallan viettelys
    • Daniel Nylund sanoi 7 kuukautta sitten:
      Miten sun ykseyden kanssa nyt kävi Kyösti? "Ei ole olemassa kaksijakoisuutta on vain Yksi." :)... Väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0311399
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.