Oli aivan selvää, että tuon lynkkausyrityksen jälkeen Jeesuksen oli pakko vaihtaa maisemaa.[1] Hän ei enää ollut turvassa Nasaretissa. Matteus kertoo, että Jeesus jätti Nasaretin ja meni asumaan Kapernaumiin, joka on meren rannalla.[2] Oikeasti tämä meri oli 23 km pitkä ja 16 km leveä järvi. Itse he tuskin tiesivät, että tämä oli maailman alin makean veden järvi. Jeesuksen äiti ja sisarukset seurasivat häntä samaan kaupunkiin jonkin aikaa myöhemmin.[3] Kotikylässään saamastaan kaltoinkohtelusta huolimatta Jeesuksen julistus Jumalan valtakunnasta otettiin innostuneena vastaan. Hänestä puhuttiin […]
Kabinettipaikka haussa[1] Jeesuksen puheet matkalla Jerusalemiin olivat käyneet koko ajan synkemmiksi ja vaarallisen tuntuisiksi. Kuolemaansakin hän oli ennustanut jo kolmesti. Se ei estänyt joitakin opetuslapsia edelleenkin ajattelemasta vain itseään. Matkan aikana Jaakob ja Johannes tulivat Jeesuksen luokse, ja yrittivät saada häneltä ennakkosuostumusta pyyntöön, jota eivät olleet vielä esittäneet: Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” Lapset käyttävät samaa taktiikkaa silloin kun epäilevät, että vanhempien vastaus on kielteinen. Jeesus ei suostunut […]
Verho repeää. Markuksen mukaan Jumala kyllä vastasi poikansa huutoon, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Aivan niin kuin ylipappi oli repinyt vaatteensa[1] tuomitessaan Jeesuksen jumalanpilkasta, niin Jumalakin nyt repi kaikkein pyhimmän paikan suojaksi kudotun raskaan ja senttejä paksun yhtenäisen verhon[2], jonka vain ylipappi sai avata kerran vuodessa Yom Kippur -juhlan yhteydessä: Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti.[3] Kaikkein pyhin oli paikka jossa uhrien vaatijan maanpäällisen läsnäolon oletettiin olevan. Kun kaikkein pyhin paikka avautui nähtäväksi, se paljastui tyhjäksi. Pappien on […]
Samalla kertaa he ristiinnaulitsivat kaksi rosvoa, toisen hänen oikealle, toisen hänen vasemmalle puolelleen.[1] Tämä kuoleman koreografia on saattanut olla Pilatuksen puolelta harkittua Jeesuksen ”kuninkuuden” ironisointia. Tässä asetelmassa kaksi rosvoa saatiin näyttämään kuninkaan lakeijoilta.[2] Temppeliaristokratiakin sai tämän yksityiskohdan kautta herkullisen revanssin temppelin häpäisystä. Olihan Jeesus kovaan ääneen kutsunut sitä rosvojen luolaksi. Sehän tarkoitti että temppelin hallitsijat olivat rosvoja. Vastavuoroisesti he alkoivat kohdella Jeesusta rosvona ja tekivät hänestä sellaisen. Jeesus oli tunnistanut tämän mimeettisen vastareaktion heti: Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun.. […]
Sillä välin, kun Mooses viipyi vuorella rakentamassa erämaahan sopivaa korkeakirkollista liturgiaansa, malttamaton kansa pani pystyyn paljon primitiivisemmät juhlat, kunnon vanhanaikaiset kulttirituaalit. Kaikki osallistuivat valmisteluihin. Ensin rakennettiin kunnon uuni, jossa naisten kultaiset korvakorut sulatettiin.[1] Sieltä ne kaadettiin muottiin ja voilá, kultainen patsas oli ihan sonnin näköinen. Kaikki naapurikansat olisivat helposti tunnistaneet sen oman hedelmällisyysjumalansa kaltaiseksi. Tämä oli varman päälle valittu jumalhahmo. Siitä ei kukaan voinut erehtyä. Kun Mooses ja Jahve loistivat poissaolollaan, kansa turvautui kuviin joihin oli tottunut luottamaan: Israel, tämä […]
Joka tapauksessa tämä ihmisluontoa hyvin realistisesti kuvaava kertomus on kaikessa karheudessaan kuvaus siitä, kuinka viholliset vihdoin onnistuivat edes auttavasti tunnistamaan ja nimeämään menneessä tapahtuneen vääryyden. Tehdystä vääryydestä huolimatta he onnistuivat löytämään tavan elää uudestaan yhdessä toistensa kanssa. Eivät he paratiisia rakentaneet uusiksi. Kaukana siitä. Mutta anteeksiannon ja sovinnon kautta väkivallan kierre jäi tauolle ainakin yhden sukupolven ajaksi. Israelin kansan kahdentoista sukukunnan kantaisät saivat jatkaa elämäänsä. Käytännön sovinto ei mitätöinyt tehtyä vääryyttä, mutta käänsi tragedian jälkiseuraukset siunaukseksi. Kyynikko voisi tietenkin huomauttaa, […]
Joka tapauksessa tämä ihmisluontoa hyvin realistisesti kuvaava kertomus on kaikessa karheudessaan kuvaus siitä, kuinka viholliset vihdoin onnistuivat edes auttavasti tunnistamaan ja nimeämään menneessä tapahtuneen vääryyden. Tehdystä vääryydestä huolimatta he onnistuivat löytämään tavan elää uudestaan yhdessä toistensa kanssa. Eivät he paratiisia rakentaneet uusiksi. Kaukana siitä. Mutta anteeksiannon ja sovinnon kautta väkivallan kierre jäi tauolle ainakin yhden sukupolven ajaksi. Israelin kansan kahdentoista sukukunnan kantaisät saivat jatkaa elämäänsä. Käytännön sovinto ei mitätöinyt tehtyä vääryyttä, mutta käänsi tragedian jälkiseuraukset siunaukseksi. Kyynikko voisi tietenkin huomauttaa, […]
Viljaa riitti myytäväksi myös lähikansojen nälkäpakolaisille. Kaikkialta vaelsi ihmisiä ostamaan Egyptin varastoimaa viljaa. Myös isä Jaakobilla oli ongelmia ison perheensä elättämisessä. Hänenkin oli pakko niellä ylpeytensä saadakseen leipää perheelleen. Siksi hän lähetti kymmenen vanhinta poikaansa ostamaan viljaa Egyptistä. Nuorimmainen, Benjamin, joutui kuitenkin jäämään kotiin, koska isä pelkäsi että hänelle sattuu jotain. Muista veljeksistä ei ollut niin väliä. Jaakobin tapa suosia vain Raakelin synnyttämiä lapsia oli pysynyt muuttumattomana. Kun veljekset saapuivat Joosefin eteen, tämä tunnisti heidät heti. Hän ei kuitenkaan eleelläkään […]
Joosef syntyi keskelle jokaisen perheterapeutin pahinta painajaista. Suvun historia on täynnä veljeskateutta, kieroilua, ahneutta, petosta, väkivaltaa, traagista rakkautta, hylkäämistä, Jumalan etsintää, pakoilua ja pelkoa. Jokainen teltta oli ladattu jännitteillä, katkerilla muistoilla ja piilokaunalla. Ennen Joosefia perheessä oli patriarkka Jaakob, kymmenen poikaa, tuntematon määrä tyttöjä ja neljä vaimoa. Yksi vaimoista oli varsinaisen vaimokaupan kylkiäisenä saatu pakkopulla (Leea). Kaksi vaimoista ei oikeastaan ollut vaimoja ensinkään, vaan synnyttäviä kotiapulaisia (Silpa ja Bilha). Jaakobin suuri rakkaus, Raakel, oli pysynyt hedelmättömänä ja oli siksi sairaana […]
Täytyy myöntää, että en odottanut mitään suuria oivalluksia paneutuessani uudestaan kertomukseen Joosefista. Ensimmäiset valmiiksi tulkitut versiot tästä tarinasta olin kuullut jo lapsena. Nuorena aikuisenakin olin lukenut sen muutaman kerran, näkemättä siinä mitään erityisen puhuttelevaa. Vasta Girard -opintojeni myötä aloin uudestaan kiinnostua tästä pyhäkoulujen klassikosta. Joosefin tarinaa ei ole tarvinnut lapsille kovin paljon sensuroida, koska se on harvinaisen veretön, paikoitellen jopa liikuttavan kaunis draama. Samalla se on kuitenkin terävä kuvaus mimeettisestä halusta, kateellisesta kilpailusta, syntipukin tarpeesta, uhrista joka ei suostunutkaan rooliinsa […]