Matteuksen mukaan kolme peruskiusausta kulminoituivat juuri niihin hetkiin, jolloin Jeesus oli jo menehtymisen partaalla.
Matt 4: 2. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä…
Nälkä alkoi sumentaa hänen kykyään ajatella yhtään mitään. Unelmat siirtyivät valtakunnasta mihin tahansa, jolla hän saisi sammutettua nälän, jonka kaltaista hän ei ollut eläissään kokenut, eikä ikinä enää haluaisi kokea. Keho oli polttanut viimeisetkin rasvat ja alkanut muuttaa hänen lihaksiaan ravinnoksi. Eikä siinä kaikki. Äärimmäinen nälkä alkoi sammuttaa hänen henkeään. Hänen oli vaikea pitää kiinni kyvyssään rakastaa ketään tai ylipäätään ajatella ketään muuta kuin itseään.
Näin ainakin kuvailevat ne, jotka ovat tuolla ihmisyyden sammumisen rajalla käyneet. Jäljelle jää vain kaikista arvoista vapaa halu selvitä hengissä millä keinolla tahansa. Mikään ei kuulemma vie ihmistä niin lähelle valmiutta tappaa kuin nälkä. Ne, jotka ovat sen kokeneet, eivät osaa edes kuvailla, miltä kokonaisvaltaiseksi kivuksi muuttunut nälkä voi tuntua ja kuinka hulluksi se voi ihmisen tehdä. Äärimmäisen harva on siinä helvetissä kyennyt säilyttämään kykynsä valita toisen hyvä ennen omaansa. Nälkä syö myötätunnon ja moraalin.
b) Identiteetin kyseenlaistaminen
3. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle ”Jos kerran olet Jumalan poika, käske näiden kivien muuttua leiviksi.”
Jospa Jeesus olisikin nähnyt sarvipäisen ja sorkkajalkaisen saatanan, jonka olisi voinut tunnistaa selkeästi itsestään erilliseksi olennoksi, hänen olisi ollut helppo vastata siihen. Mutta ääni kuuluikin syvältä hänen sisältään, eikä hän ollut tottunut näin syvästi halkaisevaan itse-epäilyyn.
Miksi hänen ylipäänsä piti kiusata itseään tällaisella rääkillä? Mitä ja kuka hän oikein kuvitteli olevansa? Yksinäiseksi ja rääkätyksi orvoksi hän nyt tunsi itsensä. Täällä autiomaassa ei ollut kenenkään poikia ja tyttäriä. Tänne lähetettiin ne, joiden kanssa kukaan ei enää halunnut olla missään tekemisissä. Tänne sammuva elämä on tarkoitusta ja mieltä vailla. Siksikö Henki oli hänet tänne kuljettanut?
Ei. Ei se niin voi olla. Erämaan hiljaisuudessahan hän oli oppinut tuntemaan taivaallisen isänsä vielä hiljaisemman äänen. Nälkä nyt vaan huusi niin lujaa, ettei hän sitä ääntä nyt pystynyt kuulemaan. Ei hän silti ollut sitä unohtanut. Ei. Hän olisi nälkäänkin kuolevana Isän rakastama poika. Siihen hän halusi jäädä luottamaan.
Mutta miksi hänen pitäisi nälkään kuolla? Vastahan hän oli tehtäväänsä valmistautumassa. Ei niin saanut käydä. Hänen oli ihan pakko selvitä tästä hengissä.
Jeesus ei tiennyt, kuuleeko itseään, Jumalaa, saatanaa tai ketä. Välillä hän on kuulevinaan kiivaan Johanneksen hoputtavan häntä: ”Käske näiden kivien muuttua leiviksi.”
Olihan Kastajakin sanonut, että Jumala voisi tehdä näistä kivistä vaikka Aabrahamin lapsia. Miksi hän ei voisi tehdä niistä muutaman leivän? Olihan Johanneskin julistanut, että hänen seuraajansa olisi häntä vahvempi. Tietenkin vahvempi. Jumalan pojan piti olla vahva. Vahvempi kuin Johannes. Itse asiassa hänen pitäisi olla vahvin kaikista.
Nälkä ja jano eivät ole mimeettisiä eli muilta opittuja haluja, mutta tapa tyydyttää ne ovat. Kun fyysinen nälkä on tarpeeksi kova, mikä tahansa tapa tyydyttää se tuntuu ylivoimaisen houkuttelevalta. Silti Jeesus ei halunnut suostua saatanan ehdottamaan tapaan tyydyttää nälkäänsä. Sen kautta häntä houkuteltiin tyydyttämään muutakin kuin nälkää.
Nälkähoureissa hän ajatteli, miltä kaikki näyttäisi muiden silmissä. Nälkään kuoleva Jumalan poika ei olisi mikään Jumalan poika, ei ainakaan rakastettu sellainen. Nälkään kuoleva Jumalan poika olisi isänsä hylkäämä ja kaikkeen hyvään kyvytön Jumalan poika.
Nälkään kuoleva Jumalan poika olisi samanlainen kuin miljoonat nälkään kuolleet ihmisen lapset, joita kukaan ei halunnut auttaa, tai pystynyt pelastamaan. Nälkään kuolevana hän tunsi ihmisen peruskauhun. Se oli ollut olemassa kauan ennen sitä kuvaavia sanoja. Ehkä ihmisen ensimmäiset sanat liittyivät juuri siihen kaiken nielevään tuskaan, jonka Jeesus nyt tunsi: Antakaa minulle syötävää, tai minä kuolen. Mikä se sellainen Jumalan poika olisi, joka ei edes itseään pystyisi pelastamaan? Mitä hyötyä hänestä olisi nälkäisten ihmislasten maailmassa?
saatana kiusasi Jeesusta olemaan Jumalan poika sellaisella tavalla, joka eksyttäisi hänet todellisesta luonteestaan. Hänet houkuteltiin ihmeillä palvelemaan vain itseään. Häntä kiusattiin vapauttamaan itsensä tavallisen ihmisen osasta, vastoinkäymisistä ja kärsimyksestä, puutteesta ja nälästä. Hän voisi lakata olemasta oikea ihminen, jonka jokainen solu on sidottu maan multiin.
Kaikkein syvimmin Jeesusta raapi tuo pieni sana ”jos minä kerta olen Jumalan poika, niin…”
Häntä tunsi itsensä vietellyksi todistamaan myös itselleen jotain, sen sijaan että olisi jäänyt vain luottamaan siihen, mitä hänen Isänsä oli hänelle taivaasta kuiskannut: Sinä olet minun rakas Poikani. Eihän siitä ollut mitään muuta näyttöä kuin kuiskaus, jota kukaan muu ei ollut kuullut.
Jos hän kykenisi muuttamaan nuo lämpimän pyöreät kivet leiviksi, hänen ei tarvitsisi koskaan enää epäillä itseään.
Kertomus kiusaa kertomuksen kuulijaakin. Mikä nyt voisi olla ravintoa tärkeämpää, kun on vakavasti sen puutteessa? Joskus nälkäisille varkaillekin on annettu anteeksi, kun he äärimmäiseen hätäänsä ovat varastaneet toiselta leipää. Eihän se olisi keneltäkään pois, jos Jeesus muuttaisi muutaman kiven leiväksi? Kuka niitä kiviä jäisi kaipaamaan? Mikä voisi olla tärkeämpää kuin hengissä selviäminen ja tehtävään ryhtyminen?
Juuri tähän kysymykseen Jeesus löysi vastauksen.
d) Jeesuksen vastaus
Hän ei ollut syntynyt palvelemaan vain omia tarpeitaan, eikä ainakaan tekemään ihmeitä palvellakseen omia tarpeitaan. Kaikista vähiten hän oli tullut tekemään mitään fantastisia temppuja vain palvellakseen itseään.
Myöhemmin liikkui kyllä tarinoita Jeesuksesta, joka lapsena teki savesta lintuja, puhalsi niihin hengen ja päästi ne lentämään, pudotti kuivattuja kaloja veteen, jossa ne alkoivat taas uida, muutti leikkikaverinsa vuohiksi antaakseen heille läksytyksen jne. Evankeliumien kertomuksissa hän ei koskaan toiminut kansan hurmiota herättävän taikurin lailla, vaikka häntä usein vieteltiinkin sellaiseen.
Nyt ei kuitenkaan ollut yleisöä. Oli vain hengenvaarallinen aliravitsemustila. Silti taivaallisen Isän hyvän tahdon toteuttaminen oli Jeesukselle kaikkein tärkeintä.
4. Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'” [1]
Jeesus siteerasi Mooseksen puhetta, jossa tämä muistuttaa kansaansa neljäkymmentä vuotta aiemmin koetuista vaiheista.
Silloin Mooses oli sanonut: Tehdäkseen teidät nöyriksi hän (Jumala) piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.”
Jeesuksen muisti pyhien tekstien suhteen oli edelleen valikoiva. Ei hän uskonut Jumalaan, joka yrittää tehdä kansaa nöyräksi pitämällä heitä nälässä ja tarjoaa heille sitten ihmeen kautta ruokaa. Eihän kansa noiden kuritusten ja ihmeiden kautta nöyräksi tullutkaan. Lapset, joita pidetään nälässä vain oppiakseen nöyryyttä, tulevat yleensä vain katkeran uhmakkaiksi. Niin kävi myös kansalle autiomaassa. Jumalan kasvatusmenetelmät, jos ne oikeasti sellaisia olivat, epäonnistuivat surkeasti.
Ei Jumala nytkään pitänyt suurta osaa Israelin kansasta nälässä. Tiberius, Antipas, Pontius Pilatus ja Jerusalemin hengelliset ruhtinaat sen tekivät.
Vaikka Jeesus halusikin olla kuuliainen jokaiselle sanalle, jonka ymmärsi isänsä sydämestä lähtevän, hän ymmärsi, että Isän sana oli jokaiseen tilanteeseen uusi. Ei niitä voinut sellaisenaan kopioida yhdestä tilanteesta toiseen. Jumala teki silloin mitä teki, ja ihmiset tulkitsivat sen, miten tulkitsivat. Nyt oli toisenlainen tilanne ja Jeesus halusi tietää mitä Jumala tahtoo juuri nyt.
Kun Jeesus julisti kuuliaisuuttaan jokaiselle sanalle, joka lähtee Jumalan suusta, monet kertomuksen nykyiset kuulijat tulkitsevat sen tarkoittavan pyhiä kirjoituksia, ikään kuin ne olisivat sellaisinaan lähteneet Jumalan suusta. Ei Jeesus niin uskonut. Hän puhui kansan pyhistä kirjoituksista sanomalla, että ne on kirjoitettu. Ei sen enempää. Jeesukselle osa kirjoituksista kelpasi innoitukseksi ja osa oli sellaista tekstiä, johon samaistumista hän varoi yli kaiken.
Tässä, niin kuin monessa muussakin kohdassa, Jeesus nimenomaan valikoi hyvin tarkkaan, mitä itse uskoi pyhissä kirjoituksissa Jumalan sanomaksi ja mitä ei.
Mistä sitten kukaan voi tietää mitkä sanat ovat Jumalan suusta lähteneet ja mitkä ovat ihmisten aikaan sidottuja harhaisia uskomuksia? Älä ainakaan minulta kysy. Uskon kuitenkin, että siihen tarvitaan muutakin kuin lukutaitoa. Miten Jeesus päätteli, mitä pyhiä kirjoituksia hän itse uskoisi ja mitä niistä hän pitäisi pirullisina kiusauksina? En minä tiedä. Mene itse erämaahan ja ota siitä selvää. Sellaiseen Markuskin houkuttelee kuulijoitaan.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] 5Moos 8:3.
[2] Ps 91:4-12.
[3] Fredriksen Paula. From Jesus to Christ. Nota Bene. Yale University Press. 2000. s. 91.
[4] Dostojevskin Ivan Karamazov kutsui myöhemmin tätä ”itsensä hillitsemisen tai pidättäytymisen ihmeeksi.”
[5] Joh 7: 3-5.
