Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa.[1]
Galilean järven länsirannalla ei ollut korkeita vuoria, joten vuorelle nouseminen oli Markuksen mielessä ehkä enemmän symbolinen. Vuori oli Mooseksesta asti aina tarkoittanut Jumalan ja ihmisen kohtaamisen paikkaa. Oli taas aika paeta kansanjoukkoa menemällä sen verran hankalaan maisemaan, ettei joukko pystynyt häntä helposti seuraamaan tai edes löytämään. Lähimmät seuraajat piti erikseen käskeä mukaan, muuten hekin olisivat varmaan ajatelleet Jeesuksen vetäytyneen taas yksinäisyyteen rukoilemaan.
Nyt Jeesus oli kuitenkin nimeltä mainiten kutsunut 12 miestä johonkin eristettyyn paikkaan kaupungin ulkopuolella. Siellä hän kertoo heille toiveensa.
Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan
Markus oli tähän mennessä kertonut vain kuuden miehen henkilökohtaisesta kutsumisesta. Varmasti muillakin oli omat tarinansa Jeesukseen tutustumisesta ja siitä, miten he olivat jo lähteneet häntä seuraamaan, kuten publikaani Leevi ja hänen monet kollegansa. He eivät nyt kuuluneet niiden kahdentoista joukkoon, jotka nyt istuivat Jeesusta kuuntelemassa.
Jeesus kertoi, ettei suinkaan kutsunut heitä lukemaan, opiskelemaan tai omaksumaan mitään uutta oppia. Toki hän aikoi heitä opettaa, mutta hän halusi myös seuralaisia, muita läheisemmän tukiryhmän itselleen. Hän ei halunnut olla Johanneksen kaltainen yksinäinen ja mystinen autiomaaprofeetta. Hän halusi elää arkensa juuri näiden miesten kanssa ja vähitellen delegoida missionsa heille.
…lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä:
Kunhan opetuslapset ensin oppisivat olemaan Jeesuksen ja toistensa kanssa, heidän oli tarkoitus lähteä matkimaan Jeesuksen toimintaa, eli saarnaamaan Jumalan valtakunnasta ja siten vapauttamaan kuulijansa heitä vaivaavista riivaajista. Riivaajien karkottaminen ei ollut mikään erillinen toimi saarnaamisen ohella, vaan seurausta siitä, että vaivatut ihmiset saivat kuulla Jumalan valtakunnan tulleen pakon ja pelon maailmaan.
Kun hän oli selittänyt oleellisen siitä, mitä hän opetuslapsilta toivoi, oli aika esitellä heidät toisilleen. Osahan oli jo kulkenut Jeesuksen kanssa joitakin viikkoja, mutta näistä uusista kaikki eivät välttämättä tunteneet toisiaan. Markus käyttää tilaisuutta hyväkseen esitelläkseen heidät myös kuulijoilleen:
Simon, jolle hän antoi nimen Pietari,
Pietari on listan kärjessä ehkä siksikin, että hän on myöhemmissä kertomuksissa useimmiten äänessä ja esiintyy myös itsevalittuna porukan johtajana. Välillä Pietari yritti turhaan johtaa Jeesustakin. Hän on ainoa opetuslapsista, jonka tiedämme varmuudella olleen naimisissa.
Jostain syystä Jeesus antaa Simonille uuden nimen. Markus ei kerro miksi mies, joka lupasi paljon ja oli vakaa kuin upottava suo, sai tässä tilanteessa nimekseen Kefas, joka on kreikaksi Petros, ja tarkoittaa kalliota.
Pietari oli tulisieluinen antisankari, jonka suu oli aina harkintaa vikkelämpi. Silti tai ehkä juuri siksi hänestä tuli aikanaan Jerusalemin seurakunnan johtaja ja kristikunnan ensimmäisiä lähetyssaarnaajia. Hänet ristiinnaulittiin Roomassa, mutta omasta pyynnöstään pää alaspäin, koska ei katsonut ansaitsevansa Jeesuksen kaltaista kuolemaa.
Pietarin velikin oli valittujen joukossa, mutta ennen häntä Markus esittelee toisen veljesparin:
Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges – se merkitsee: ukkosenjylinän pojat –
Jaakobia ja Johannesta Jeesus kutsui ensivaikutelmansa perusteella ukkosen jyrinän pojiksi. Olihan hän jo ehtinyt jutella veljesten isän, Sebedeuksen, kanssa ja nähnyt miten he käyttäytyivät muiden kanssa. Pojat olivat Pietarin lailla kovaäänisiä päällepäsmäreitä. Kaikki intohimot ja jännitteet tarttuivat heihin. He maksimoivat nopeilla reaktioillaan jokaisen kohtaamaansa vihamielisyyden. Myöhemmin, kun erään kyläpahasen asukkaat eivät käyttäytyneet vieraanvaraisesti heitä kohtaan, ukkosenjyrinän veljekset provosoituivat kutsumaan taivaallista tulta tuhoamaan koko kylän.[2] Olihan profeetta Eliakin kutsutun tulista Jahvea kärventämään vihamieliset sotajoukot.[3] Liekö ollut Jeesuksen ironista huumoria, että antoi veljeksille lisänimen, joka muistutti veljeksiä heidän tulisesta taipumuksestaan kunnianhimoiseen ja kateelliseen kilpailuun. Jos se oli itsetuntemuksellinen vihje, siitä ei ollut mitään hyötyä, koska koko yhteisen vaelluksen aikana veljekset kilpailivat sekä keskenään että muiden kanssa.
Jaakobista tuli aikanaan kristikunnan ensimmäinen marttyyri, kun Herodes Agrippa mestautti hänen v 44.[4] Johanneksesta tuli myöhemmin Pietarin läheinen työtoveri[5] ja Jerusalemissa kasvavan kristillisen seurakunnan tukeva pilari.[6]
Tässä vaiheessa valittujen listan kärjessä oli kuitenkin kolme kunnianhimoista kuumakallea, jotka olisivat sopineet paremmin väkivaltaisen vastarintaliikkeen rekrytoitaviksi.
Sen jälkeen vuorossa oli Andreas, joka siis oli Pietarin veli. Hänen roolinsa oli melkein huomaamaton, koska Pietari liittoutui enemmän ukkosen jyrinän veljesten kanssa ja Andreas jäi kovaäänisen kolmikon jalkoihin.
Filippus oli Andreaksen ja Pietarin kanssa siirtynyt Johannes Kastajan leiristä Jeesuksen seuraajaksi. Johannes oli itse esitellyt Jeesuksen heille.[7] Filippuksella ja Andreaksella oli muista poiketen kreikkalaiset nimet ja luultavasti myös puhuivat sujuvaa kreikkaa. Siksi he Johanneksen evankeliumin mukaan myös toimivat kreikankielisten pyhiinvaeltajien välittäjinä ja ehkä tulkkeinakin, kun nämä halusivat tutustua Jeesukseen.[8]
Bartolomeus ei ole henkilönimi, vaan kertoo hänen olleen Thalmain poika, Bar Talmai.[9] Hän jäi opetuslapsista kaikkein tuntemattomimmaksi.
Matteus, jonka toinen Matteus evankeliumissaan paljastaa tullimieheksi, oli jokaisen kalastajan painajainen, eli tämän porukan takuuvarma inhokki.
Tuomaskaan ei tarkkaan ottaen ole henkilönimi. Sana tarkoittaa kaksosta, eikä sitä hepreassa tai arameassa käytetty erisnimenä. Kaksonen saattoi siis olla hänen lempinimensä, vaikka emme tiedä mitään toisesta kaksosesta.[10] Ainoastaan viimeinen evankelista Johannes käyttää Tuomasta repliikeissä, jotka kuvaavat ehkä enemmän Johanneksen teologiaa kuin todellista historiaa. Epäilevistä kysymyksistään hänet Johanneksen kertomuksen kautta muistetaan.
Jaakob Alfeuksen poika, oli luultavasti tullimies Leevin veli, mikä ei todellakaan nostanut hänen sosiaalisia pisteitään muiden silmissä. Leevinkin Jeesus oli pyytänyt seuraamaan, mutta tähän seuraajiensa sisäpiiriin häntä ei kuitenkaan kutsuttu. Ehkä veljespareja oli jo tarpeeksi.
Taddeus, on myös arvoituksellinen hahmo, koska Luukas kertoo hänen sijastaan Juudas Jaakobin pojasta.[11] Jotta luku 12 pysyisi ehjänä, eikä muuttuisi kolmeksitoista opetuslapseksi, kristityt keksivät myöhemmin vailla mitään historiallista perustetta, että nämä olivat yksi ja sama henkilö, eli Juudas Jaakobin poika Thaddeus. Jostain syystä katolinen kirkko myöhemmin nimitti Taddeuksen kaikkien epätoivoisten tapausten ja epäonnistuneiden missioiden suojelupyhimykseksi.
Simon Kananeus tunnettiin myös Simon kiivailijana, zelotes.[12] Sekä Kananeus että zelotes tarkoittavat raivokasta kateellisuutta ja mustasukkaisuutta. Nimi viittaa kaikkein tulisimpiin Mooseksen lain kiivailijoihin. He olivat jopa väkivalloin valmiita pitämään kansaa pyhän lain kuuliaisuudessa. Heidän fundamentalistinen raivonsa ei niinkään kohdistunut roomalaisiin, vaan laista lintsaaviin juutalaisiin, jotka flirttailivat liikaa kreikkalaisen kulttuurin kanssa.[13] Samat kiihkoilijat perustivat noin 40 vuotta myöhemmin, juutalaissodan aikana, tikarimiehiksi kutsutun salamurharyhmän, joka alkoi viittoihinsa piilotetuilla tikareilla harventaa roomalaisten kanssa yhteistyötä tekevää papistoa.[14]
Jos tämä oli Simonin tausta, hänen on täytynyt kokea aika hurja mielenmuutos liittyessään Jeesuksen seurueeseen. Hehän seurustelivat Galilean hengellisen elämän alamaailman kanssa, ja heihin kuului hurskaitten juutalaisten eniten inhoamia tyyppejä. Mikään mielenmuutos ei noin vain poista vanhoja puritaanisia inhoreaktioita, joten Simonille riitti kyllä triggereitä joka päiväksi.
Ehkä Simon kiivailija sai lisänimensä myös, jotta hän erottuisi Simon Pietarista, joka hänkin kateellisesti vertaili itseään muihin ja kilpaili kaikkien kanssa Jeesuksen suosiosta. Nyt heidän pitäisi opetella yhdessä kiivailemaan aivan toisenlaisen valtakunnan puolesta.
…ja viimeisenä Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.[15]
Ainoastaan Juudas muistetaan heti esittelyvaiheessa yhdestä ainoasta tekemästään valinnasta.
Markus kavalsi hänet saman tien ihmiseksi, jolta ei kannattanut paljon hyvää odottaa. Vaikka Markus kertoi mitä Juudas aikanaan oli tekevä, Jeesus kutsui hänet opetuslapseksi yhtä varauksettomasti ja laskelmoimattomasti kuin kaikki muutkin. Eikä Juudaksen tavassa vastata Jeesuksen kutsuun ollut mitään kavalaa. Muiden lailla hän uskoi seuraavansa opettajaansa voitokkaaseen loppuun asti. Jeesus sijoitti häneen samat toiveet ja odotukset kuin muihinkin, ja rakasti häntä niin kuin muitakin.
Juudaksen etunimessä ei ollut mitään ihmeellistä. Tunnetun VT:n esikuvan mukaan Juudaksen nimi oli hyvin suosittu Jeesuksen aikana. UT:ssa mainitaan peräti kahdeksan Juudas-nimistä henkilöä. Olihan Jerusalemia ympäröivä maakuntakin nimetty Juudaan heimon mukaan. Siksi hänet pitikin erottaa muista antamalla hänelle lisänimi. Iskariot viittaa luultavasti Juudaksen kotipaikkaan, jonka sijaintia ei ole varmuudella paikallistettu. Luultavasti hän oli opetuslapsista ainoa, joka ei ollut galilealainen, vaan kotoisin Juudean maakunnasta. Siinä tapauksessa Juudas oli lähtökohtaisesti epäillyttävä ulkopuolinen Galilean miesten joukossa.
Evankeliumit eivät kerro Jeesuksen rekrytointikriteereistä mitään. Oliko tämä hänen käsityksensä dream teamistä, vai kutsuiko Jeesus sellaisiakin, jotka kieltäytyivät kunniasta, jolloin tämä oli jäljelle jäänyt jämäryhmä? Mitä valintakriteerejä Jeesuksella ikinä olikaan, hän ei ainakaan yrittänyt valinnoillaan vältellä ryhmän sisäisiä ristiriitoja. Mukana oli kalastajia ja heidän riistäjiään sekä niitä, jotka ankarasti vastustivat minkäänlaisten verojen maksamista Roomalle ja niitäkin, jotka olivat valmiita jopa tappamaan Rooman kanssa yhteistyössä olevia. Kenen tahansa mielestä olisi taivaan ihme, jos nämä miehet pystyisivät elämään ympärivuorokautista yhteisöelämää edes kolme kuukautta. Silti he pärjäsivät toisiaan tappamatta kolmisen vuotta.
Jeesus ei todellakaan valinnut mitään ihannetyyppejä. Hänelle riitti, että tarjokkaat olivat valmiita jättämään taakseen kaiken, minkä varaan olivat turvallisuutensa ja identiteettinsä siihen asti rakentaneet. Hän uskoi, että kunhan nämä kaksitoista epätodennäköistä miestä vain suostuisivat olemaan kanssaan, he kyllä sisäistäisivät Jumalan valtakunnan ja oppisivat palvelemaan sen tulemista.[16]
Valitsemalla 12 opetuslasta, Jeesus tietenkin halusi viestiä niiden jollakin tavalla edustavan koko kansaa, joka alun perin oli koostunut kahdestatoista heimosta. Olihan Mooseksen sotapäällikkö Joosuakin juuri luvatun maan valloittamisen aattona nimittänyt kansalle 12 johtajaa.[17] Myöhemmin Daavidkin oli järjestänyt kaksitoista Israelin heimoa yhdistyneeksi kuningaskunnaksi. Kaikki tiesivät, että luku kaksitoista merkitsi uusia historiallisia voittoja.
Tähän mennessä Jeesukselle oli käynyt selväksi, että Israelin nykyjohtajista ei ollut hänen seuraajikseen, joten hänen piti valita uudet heimojohtajat. Suurin osa heimoista oli kuitenkin hävinnyt pakkosiirtolaisuuteen jo yli seitsemänsataa vuotta sitten, eikä Israelin perinnettä enää ollut kantamassa kuin Juudaan, Leevin ja Benjaminin heimojen jämät, jotka noin 550 vuotta sitten palasivat Baabelin vankeudesta jälleenrakentamaan maataan. Siksi Jeesuksen kaksitoista opetuslasta eivät millään voineet edustaa kahtatoista heimoa, muuten kuin ehkä symbolisen toivon muodossa. Jotkut nimittäin tulkitsivat profeettojen ennustaneen, että lopun aikoina, epämääräisessä tulevaisuudessa Jahve tulisi kutsumaan kaikki heimot maan neljästä kulmasta takaisin luvattuun maahan ja tekemään niistä koko maailman valon.[18] Monet oppineet uskoivat, että Jumala lähettäisi profeetta Elian takaisin kokoamaan kaikki 12 heimoa taas yhdeksi suureksi valtakunnaksi. Jeesuksen aikana monet rukoilivat, että tämä suuri lupaus vihdoin toteutuisi.[19]
Uskoiko Jeesus tässä vaiheessa itse olevansa profeetta Elia tai ei, hänen tapansa valita nimenomaan 12 opetuslasta viesti vahvoja toiveita Jesajan, Jeremian ja Hesekielin profetioiden täyttymyksestä. Hänen missionsa ei koskisi vain köyhiä galilealaisia, vaan koko kansaa orjista ylipapistoon asti. Kun huhu kahdentoista opetuslapsen valitsemisesta levisi, sekä temppelin johtajat että Herodeksen hovi hermostuivat. Kummassakin linnakkeessa ymmärrettiin tämän symbolisen luvun vaarallinen merkitys. Siinä missä korruptoitunut eliitti oli myymässä maataan Roomalle kapinallisessa Galileassa alettiin unelmoida vanhan liittovaltion elpymistä.[20]
Opetuslapset itsekin tajusivat tämän lukumäärän kautta kuuluvansa nyt todella painavaan sarjaan. Oli ilmiselvää, että heidät oli valittu kansan johtajiksi, Israelin kansan jälleen kokoamisen pioneereiksi. Jeesus oli varmasti valinnut juuri heidät, koska oli nähnyt heissä johtaja-ainesta. Nyt he kuuluivat tulevan valtakunnan sisäpiiriin, toistaiseksi näkymättömään mutta kohta kaikille ilmeiseksi tulevaan hengelliseen eliittiin. Arkivelvollisuuksistaan ja valtahierarkioistaan vapautetut nuoret miehet saivat nyt mahdollisuuden kuvitella sellaista kunniaa ja statusta, josta eivät olleet arkensa keskellä osanneet edes uneksia. Itsensä ja muiden rankkaaminen uuteen tärkeysjärjestykseen oli jo alkanut. Uuden valtakunnan vallanjakoon täytyi valmistautua ajoissa.
He olivat vähän pettyneitä, kun Jeesus ei jäänytkään kotikaupunkiinsa perustamaan uutta puoluetta tai päämajaa koko maakuntaan leviävälle liikkeelle. Heti, kun Kapernaumissa alkoi olla Jeesusta ihailevaa väkeä vaivaksi asti, hän oli käskenyt opetuslapset vaihtamaan paikkakuntaa.
Jeesus ei missään vaiheessa antanut heidän rakentaa minkäänlaista näkyvää puoluetta tai uutta ryhmittymää mihinkään. Ei hän myöskään antanut kenenkään liittyä mihinkään olemassa olevaan ryhmään. Hänen luomansa verkosto oli niin laaja, joustava ja rajoiltaan epämääräinen, ettei ketään voitu liittää mihinkään eikä erottaa mistään. Johtajapaikkojakaan ei auennut mistään suunnasta.
Keskinäistä hierarkiaakin opetuslapset yrittäisivät rakentaa, mutta Jeesuksella oli vain erilaisia suhteita eri opetuslapsiinsa. Oli läheisiä ja etäisempiä, eikä sekään merkinnyt kenenkään ylentämistä tai alentamista. Pietari, Jaakob ja Johannes valikoituivat Jeesuksen luottohenkilöiksi, jotka hän otti mukaansa kaikkein yksityisimpiin hetkiinsä,[21] mutta ei hän heitäkään nostanut muita korkeammalle. Ainoastaan keskinäisen palvelun paikkoja oli vapaana, mutta niistä yksikään opetuslapsista ei innostunut. Viimeisellä matkalla Jerusalemiin Jeesus yritti vielä kerran takoa heidän päähänsä uuden valtakunnan aakkoset ja sen vastenmielisen väistämättömyyden, ettei hänen seuraamisensa suinkaan vapauttaisi ketään kärsimyksestä. Päinvastoin. Opetuslasten tulisi vapaaehtoisesti oppia kantamaan se kärsimys, jonka paljastettu ja haastettu valtaeliitti tulisi heille tuottamaan.
Mitä ikinä lienevät haaveilleet itsestään, tosiasiaksi jäi, ettei useimmista opetuslapsista ollut tässä vaiheessa, eikä myöhemminkään, mitään erityistä sanottavaa. Suurimmasta osasta puhuttiin vain monikossa. Historiallisesti he jäivät Markuksen lukijoille yhtä tuntemattomiksi kuin kymmenen kadonneen heimon kohtalot olivat jääneet. Tiedämme heistä vain etunimet ja muutamista emme sitäkään. Jokaisella heistä oli kuitenkin läheinen kokemus Jeesuksesta. Kaikki luultavasti jatkoivat ”sen tien” kulkijoina ainutlaatuisen elämänsä loppuun asti. Silti tiedämme heistä vielä vähemmän kuin Pietarin vaimosta. Ainoastaan seuraavien vuosisatojen apokryfinen mielikuvakirjallisuus kertoo meille ihmeellisiä legendoja apostoleista, jotka historia jätti täysin tuntemattomiksi. Ehkä tämä oli vain heidän edukseen, koska se mitä Markus kertoi ryhmän nimekkäimmistä jäsenistä ei ollut kovin imartelevaa.
Tästä alkoi surullisen koominen kertomus ihan tavallisen uskonnollisista hölmöistä, jotka lähtivät Rooman mitättömimmän maakunnan pohjakerroksista seuraamaan Jeesusta kuvittelemaansa sankarilliseen loppuun asti.[22] Köyhät ja vallattomat, kalastajat ja maanviljelijät, Rooman halveksitut pikkuvirkamiehet ja Israelin kiivaimmat fanaatikot, halvatut ja spitaaliset, riivatut ja saastaiset, naiset ja lapset nousevat tämän kertomuksen päähenkilöiksi. Tämän tasoisten ihmisten tarinoita ei Markuksen aikana juurikaan kirjattu. Siksikin hän antoi historiallisesti ainutlaatuisia välähdyksiä Galilean köyhien arkeen. Kun Jumalan valtakunta alkoi hiipiä ihmisten maailmaan, kaikkein köyhimmät ja pienimmät uhrit tulivat nähdyiksi ja saivat ihmisen äänen.
Tällä porukalla Jeesus teki Kapernaumista matkoja ympäri Galileaa ja välillä kauemmaksikin. Heillä oli yhteinen rahapussi, joka ei riittänyt mihinkään. Onneksi Jeesuksen seuraajiin oli ilmestynyt myös muutamia varakkaita ja hyvin sitoutuneita naisia. Kukaan ei tiedä, oliko Jeesus kutsunut heidät, vai oliko hän vain hyväksynyt heidät seurueeseensa.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Mark 3:13-18. Matt 10:1-4. Luuk 6:12-16.
[2] Luuk 9:54.
[3] 2Kun 1:9-12.
[4] Apt 12:1-3.
[5] Apt 3:1,3,4,1; 4:13, 19; 8:14, 17.
[6] Gal 2:9.
[7] Joh. 1:35-40, 43, 44.
[8] Joh. 12:20-22.
[9] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 152.
[10] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 204.
[11] Luuk 6:16. Apt 1:13.
[12] Luuk 6:15, Apt 1:3.
[13] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 205-208.
[14] Horsley, Richard A. Revolt of the Scribes. Fortress Press. Minneapolis. 2010 s. 178.
[15] Sanaa paradidomi ei missään muussa asiayhteydessä ole käännetty kavaltamiseksi. Se tarkoittaa haltuun antamista, toiselle luovuttamista.
[16] Mark 3:14.
[17] Joos 3-4.
[18] Jes 11:12, 49:6, 59:15-21, 60. Hes 45:8. jne.
[19] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 150-153.
[20] Myers Ched & Enns Elaine. Ambassadors of Reconciliation. Orbis. New York. 2009. s. 27
[21] Mark 5:37, 9:2, 14:33.
[22] Myers Ched. Binding the Strong Man. s.40.
