He tulivat Kapernaumiin. [1]
Oltuaan taas jossain vaelluksella neljän ensimmäisen seuraajansa kanssa, Jeesus tuli takaisin uuteen kotikaupunkiinsa. Lynkkausyrityksen jälkeen Nasaretiin ei ollut vähään aikaan menemistä. Kapernaumista oli tullut hänen uusi tukikohtansa.
Kapernaum oli harmaasta basalttikivestä rakennettu noin tuhannen kalastajan ja maanviljelijän pikkukaupunki tai iso kylä. Suurin osa taloista oli yhden huoneen taloryppäitä, joissa asui usean sukupolven perhekuntia. Erityisesti järven antimia myytiin laajalle, koska kaupungin kautta kulki myös merkittävä kauppareitti Via Maris eli Meren tie, jota pitkin Kapernaumin kalasäilykkeitä kuljetettiin pohjoisessa Damaskokseen ja etelässä Egyptiin asti. Tällaisilla teillä oli myös tulliasemia, joissa Rooman palkkaamat paikalliset keräsivät tulleja kaikista mahdollisista tuotteista. Yksi Jeesuksen myöhemmistä opetuslapsista, nimittäin Matteus oli Kapernaumista kotoisin oleva tullimies.
Täältä käsin ensimmäiset neljä opetuslasta saattoivat välillä hoitaa ammattiaan elättääkseen perheitään, vaikka suuri osa ajasta kuluikin Jeesuksen kanssa ja hänen vaelluksillaan.
Tämä oli kuitenkin se viikonpäivä, jolloin yksikään israelilainen ei tehnyt työtä.
Heti sapattina Jeesus meni synagogaan
Sinne ei ollut Simon Pietarin talosta kuin parin korttelin matka. Se oli paikallisesta harmaasta basalttikivestä rakennettu ehkä noin viidenkymmenen ihmisen kokoontumistila. Juutalaiseen kulttuuriin suopeasti suhtautuva roomalainen upseeri oli sen rakennuttanut.[2] Se ei ollut pelkästään uskonnolliseen käyttöön vihitty rakennus. Siinä kokoonnuttiin hoitamaan myös muita kaupunkilaisten yhteisiä asioita kuten veden ja viljan jakelu, jätehuolto ja köyhien avustaminen. Sapattina näistä asioista ei edes keskusteltu. Silloin luettiin Jumalan sanaa, lausuttiin yhteisiä rukouksia ja kuunneltiin paikallisia tai vierailevia kirjanoppineita. Tämä oli aikaa ennen kuin tehtävään vihityt rabbit hallitsivat synagogia.
Jeesus meni synagogaan ja opetti.
Lauseen rakenteesta voimme päätellä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Hän alkoi opettaa saman tien, koska oli jo aiemmin tehnyt niin. Markuksen kerronnasta voimme päätellä, että Jeesuksen puheet Jumalan valtakunnasta monipuolistuivat ja syventyivät. Eivätkä ne olleet mitä tahansa puheita vaan sisäsyntyisesti arvovaltaisia luentoja. Hänessä oli jotain sellaista vakuuttavuutta, joka puuttui jopa Jerusalemista tulleilta korkeasti sivistyneiltä lain opettajilta.
Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.
Lain opettajat saattoivat vedota valtuuksiin, joita olivat Jerusalemin temppeliherroilta saaneet. Heillä oli myös Jerusalemin temppelistä annettuja valtuuksia vartioida kansan Galilean maakunnan kuuliaisuutta. Edellinen sukupolvi galilealaisia oli elänyt suoraan Jerusalemin alaisuudessa, eikä siitä ollut mitään hyviä muistoja. Heti Herodes suuren kuoltua, Jeesuksen syntymän aikoihin, galilealaiset olivat nousseet verokapinaan. Vaikka heillä nyt oli Herodes Antipaassa oma varttikuningas, Jerusalemilla oli edelleen oikeudet kerätä galilealaisilta kymmenyksiä ja temppeliveroja, joten vanha ennakkoluulo Jerusalemin valtuuksia kohtaan eli vahvana. Siksi köyhät galilealaiset katsoivat näitä oppineita epäluuloisesti.[3] Jeesus kuitenkin opetti kuin mies, jolla on valtuudet, vaikkei mikään kuninkaallinen tai uskonnollinen taho ollut niitä hänelle antanut. Sellaisella miehellä on salaperäisestä lähteestä peräisin olevaa auktoriteettia, jota nykyään ehkä kutsuttaisiin moraaliseksi karismaksi.
Kunniakulttuurissa valtuutettujen opettajien haastamista ei voinut sivuuttaa. Jeesus oli jo Nasaretissa haastanut kaupungin vanhimmat ja heidän kauttaan koko kansakunnan kiihkeimmät unelmat. Sekin oli koko hengellisen valtahierarkian uhmaamista, vaikka se alkoikin vain tavallisten oppimattomien maallikkojen haastamisella. Nyt kansa alkoi jo juorupuheissaan vertailla Jeesusta seuraavan tason opettajiin. Vaikka sellaiset puheet supistiinkin vertailukohteiden selän takana, joku aina kanteli saadakseen ylemmän tason suosiota osakseen. Siksi lainopettajat olivat alusta asti tietoisia Jeesuksen heille tuottamasta uhasta. Toisin kuin he kuvittelivat, kunnia, jota Jeesus uhmasi, tuli heille alhaalta päin. Juuri siksi koteihinsa palaavan köyhän kansan juorupuheet olivat Jerusalemin kouluttamille ja valtuuttamille opettajille vaarallisia. He vaalivat vaikutusvaltaansa kateellisella hurskaudella.
Kateellisten kirjanoppineiden lisäksi synagogassa oli muitakin, jotka suhtautuivat Jeesukseen vähintäänkin ristiriitaisesti. Sanoin muitakin, vaikka Markus puhuukin vain yhdestä miehestä.
Kaupungin synagogassa oli juuri silloin mies, joka oli saastaisen hengen vallassa.
Me emme kutsu ääniä, joiden kanssa taistelemme, epäpuhtaiksi hengiksi, mutta saatamme kyllä kuvata sitä, kuinka voimakkaasti joku sisäistetty pakko tai sosiaalinen paine voi riivata meitä. Teemme niin, vaikka emme uskoisi myöskään riivaajiin, pahoihin henkiin tai demoneihin.
Luulen, että monellakin meistä on kokemuksia sisäisistä tai pikemminkin sisäistetyistä voimista, jotka saavat niin suuren vallan, että ne alkavat kilpailla kokonaispersoonan ohjauksesta.
Jeesuksen aikana Kapernaumin synagoga oli juuri sellainen paikka, jossa monet poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset vaatimukset ja uhat menivät ihmisten nahkoihin. Jerusalemin ortodoksiset pyhät pitivät kreikkalaisille pyhitettyjen kaupunkien läheisyydessä eläviä galilealaisia puoliksi pakanoina.[4] Olihan suuri osa heistä myös pakanoiden palkollisia. Erilaisten miehitysvaltojen sisäistäminen oli jatkunut melkein koko kansan historian ajan. Monella Kapernaumin asukkaalla oli suuria vaikeuksia tietää, mille ja kenelle pitäisi olla lojaali. Ristiriitaa vain pahensi se, että monet olivat taloudellisesti riippuvaisia niistä valloista ja voimista, joita eniten vihasivat tai toivottomassa velkasuhteessa heihin, joita pohjimmiltaan olisivat halunneet kunnioittaa. Nämä syvältä kouraisevat lojaalisuus- ja riippuvuusristiriidat alkoivat tulla pintaan, kun synagogassa opetti sorrettujen ihailema mies, joka oli ilmeisen vapaa kaikista näistä valloista ja voimista. Jeesuksen puhe Jumalan valtakunnasta kosketti niin syvään haudattuja unelmia, että niiden sisäiset vartijat alkoivat vapista.
Jos synagogaan kokoontuneet miehet olisivat pitäneet miestä riivattuna, häntä ei olisi päästetty sisälle. Saastaiset henget pidettiin kaukana pyhistä paikoista ja mielellään koko yhteisöstä.[5] Mitä ikinä kamppailuja hän oli riivaajiensa kanssa tähän mennessä käynyt, hän oli onnistunut pitämään ne salassa. Niin kuin kenelle tahansa kunnian miehelle, hyväksytyksi tuleminen pyhien joukossa oli elintärkeää. Sen eteen hän oli taivuttanut sielunsa täysin solmuun. Kesken Jeesuksen puheen tämä sisäisesti rikkirevitty mies menetti lopulta kykynsä hillitä riivaajiaan.
Hän alkoi huutaa: Mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut tuhoamaan meidät?
Kun ihmiset alkoivat oikeasti uskoa valtakunnan tulemiseen, se merkitsisi vanhojen valtakuntien tuhoa. Siksi näistä valtakunnista sisäistetyt armottomat käskijät kysyivät Nasaretin mieheltä mitä tämä tahtoi heistä. Kaikki tätä miesparkaa riivaavat voimat ja vallat tunsivat itsensä Jumalan valtakunnan julistajan edessä uhatuiksi ja ennakoivat saman tien tuhonsa. Ilmeisin tuhon pelkääjä oli kirjanoppineiden aristokratia, jonka arvovaltaa Jeesuksen vaikutusvaltainen opetus uhkasi.[6] Oletko tullut tuhoamaan meidät, on selkeästi tätä tilannetta ja tätä hetkeä isompi kysymys. Jeesus ei uhannut vain jotain yksittäisen riivaajan olemassaoloa, vaan niitä valtoja ja voimia, jotka hallitsivat koko aluetta. Jeesus oli nakertanut heidän valtaansa jo jonkin aikaa, ja he pelkäsivät nyt menettävänsä sen kokonaan. Sen jälkeen riivaajat olisivat todella tuhottuja – lakanneet olemasta. Niillä ei ollut mitään ihmisten väärästä vallankäytöstä riippumatonta olemassaoloa.
Annettuaan itseään riivanneille voimille äänensä mies tuli takaisin itseensä, siihen minuuden keskiöön, joka vielä tiesi, kuka on. Vai oliko hän ydintään myöten vieraitten vaikutusvaltojen hämmentämä? Tiesikö itsekään, kuinka suuri riivaajien seurakunta hänen sisällään asui, kun välillä puhui monikossa ja sitten taas yksikössä.
Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!»
Tässä hirvittävässä ristiriidassa kärsivä galilealainen tunnisti Jeesuksen mieheksi, joka toimi vapaina kaikista maallisista valtuuksista ja oli siksi Jumalan pyhä. Jeesus ei kuitenkaan moisesta tunnustuksesta ilahtunut. Vanhassa Testamentissa sen kaltaista nimitystä käytettiin vain Jumalasta. Sielläkin ilmaisu esiintyi yleensä silloin, kun Jumala oli jotain kansaa tai heimoa tuhoamassa.[7] Ei Jeesus aikonut ryhtyä Kapernaumissa asuvaksi Jumalaksi. Ei hän ollut täällä itseään jumaloimassa, vaan Isänsä tahtoa toteuttamassa. Eikä hän halunnut ottaa identiteettiään kenenkään toisen lausumista. Kasteen yhteydessä Jeesus oli sydämessään kuullut olevansa Jumalan rakastama. Se riitti hänelle. Hän halusi itse ottaa selvää siitä, kuka oli ja mikä hänen tehtävänsä oli. Toistaiseksi hän tiesi haluavansa julistaa vain Jumalan valtakuntaa eikä itseään.
Jeesus käski henkeä ankarin sanoin: »Vaiti! Lähde hänestä!»
Jeesusta ei kiinnostanut neuvotella niiden voimien kanssa, joiden sorrosta hän oli tullut pelastamaan riivatun naapurinsa. Hän vain käski henget vaikenemaan ja häipymään. Jeesus käytti tässä samaa sanaa,[8] jota hän myöhemmin käytti rauhoittaessaan myrskyn järvellä.[9] Tämä mies oli sisäisen myrskyn heiteltävänä. Nyt aaltojen voima heitteli koko hänen kehoaan.
Silloin saastainen henki kouristi miestä ja lähti hänestä huutaen kovalla äänellä.
Syyttivätkö miehen riivaajat häntä Jerusalemin pyhien vaatimien puhdistautumisrituaalien laiminlyönneistä, vai oliko hän sisäisissä ristiriidoissaan rikkonut jotain uskonnollisia tabuja? Oliko hän joutunut ansaitsemaan rahansa liian kiinteässä yhteistyössä saastaisten pakanoiden kanssa? Oliko hän salaa viehtynyt kreikkalaiseen kulttuurin aistillisuuteen ja suurempaan vapauteen? Vai mikä häntä niin riivasi synagogassa näiden ankarien vaatijoiden ja pyhien miesten edessä? Jeesuksen läsnäolo ja opetus oli joka tapauksessa nyt lietsonut hänen sisällään palavan valtataistelunsa kivun sietopiirin tuolle puolen. Hän menetti kykynsä käyttäytyä normien mukaisesti ja karjui tuskaansa synagogan pihalle asti. Niin vapauttavaa oli huutaa itsensä vapaaksi näistä kirotuista sidoksista uskonnollisiin ja poliittisiin valtoihin, joita hän vihasi ja pelkäsi melkein yhtä paljon kuin kuolemaa. Hän oli halunnut vain elää rauhassa, ruokkia perheensä ja kunnioittaa Jumalaansa.
Nyt hän makasi naapureidensa jaloissa, harmaalla basalttikivilattialla kunniansa menettäneenä, mutta sydämensä takaisin löytäneenä. Hän oli ennen kokemattoman armon pökerryttämä. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi olevansa vapaa rakastamaan eikä vain pelkäämään. Nuo suuresti kunnioitetut oppineetkin näyttäytyivät nyt juuri sellaisilta – kunnioitettavilta oppineilta eikä ylimmiltä tuomareilta. Nasaretin ihana häirikkö oli pelastanut hänet. Hän oli vapautunut riivaajistaan. Nyt hän uskalsi katsoa pelkäämiään auktoriteetteja silmiin luhistumatta sisäisesti heidän valtaansa.
Monet Jeesuksen parantamisihmeet olivat yksityisiä, koska se oli hänen tapansa osoittaa rakkautta yhdelle ihmiselle kerrallaan. Mutta kaikki riivaajista vapauttamiskertomukset olivat julkisia, koska riivauksella oli aina yhteisöllisiä ulottuvuuksia ja riivaajista vapautuminen oli aina yhteisöön palauttavaa.[10] Jeesus tiesi, että hänen oli vapautettava yksilöt ja yhteisöt näiden riivaajien hegemoniasta, jotta Jumalan valtakunta voisi todentua ihmisten kesken.[11]
Kaikki joutuivat ymmälle ja kyselivät toisiltaan: »Mitä tämä on? Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla! Saastaiset hengetkin tottelevat, kun hän käskee.»
Tässä miehessä riehunut valtojen ja voimien myrsky oli nyt rauhoittunut, ja Jeesus sai jatkaa opetustaan siitä, miltä Jumalan valtakunta näyttäisi, jos köyhän Kapernaumin asukkaat kääntyisivät sitä etsimään. Rakastettujen kansalaisten valtakunnassa kenenkään ei enää tarvitsisi olla riivattu.
Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla valta on, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa.[12]
Hänen maineensa levisi kohta kaikkialle, ympäri koko Galilean.
Jeesus ei ollut käyttänyt mitään manaajille tyypillisiä loitsuja, maagisia rituaaleja tai maneereja, joilla riivaajia oli näissä maisemissa karkotettu ainakin pari tuhatta vuotta.[13] Hän oli toiminut aiemmin tuntemattoman arvovallan voimalla. Kaikki näyttivät aavistavan, että hänen valtansa pahuuden voimiin liittyi siihen, mitä hän opetti. Siksi kansa oli ensisijaisesti hämmästyksissään hänen opetuksestansa, eikä hänen suorittamastaan eksorsismista. Silti Jeesus sai alusta lähtien myös manaajan maineen.
Jeesus ei itse yrittänyt tällaista mainetta itselleen rakentaa. Tämänkin miehen ylistyspuheen hän oli vaientanut saman tien. Maineen seurauksena kansan usko Jeesuksen kykyyn pelastaa outojen vaivojen riivaamia ihmisiä vahvistui. Kansan usko Jeesuksen kykyyn parantaa vahvisti Jeesuksen uskoa omaan kykyynsä parantaa ja näiden yhteisvaikutuksena ihmeiksi koettuja parantumisia myös alkoi tapahtua. Uskonnollisiin mittoihin kasvanut positiivinen vuorovaikutus kasvatti kaikenlaisten ihmeiden määrää.
Pahojen henkien vallassa oleminen oli sen ajan yksinkertainen tapa kuvata antisosiaalista ja ongelmallista käytöstä, kummallisia sairauksia ja muita outoja poikkeamia normista. Markusta ei kiinnostanut riivaajien tai pahuuden voimien selittely. Ne olivat vain voimia, jotka riistivät yksilöltä hänen vapautensa hallita omaa käytöstään. Niillä näytti aina olevan ihmisen kaltaiset pelot, motiivit ja käytös, joilla tekivät riivatun vaaralliseksi itselleen ja muille. Joistakin asiayhteyksistä kuulija voi aavistaa riivaajien kytkennän niihin ristiriitoihin, jotka vaivasivat koko yhteisöä. Ei Markus näitäkään selittänyt. Häntä kiinnosti vain Jeesuksen kyky vapauttaa yksilöt pahoista voimista ja palauttaa heidät takaisin yhteisöjensä toimiviksi jäseniksi. Näin hän paransi myös yhteisöjen rikkinäisyyden. Ei Markus turhaan sijoittanut nimenomaan tätä kertomusta hyvien uutistensa alkuun.[14]
Jerusalemin temppeliaristokratia pelkäsi tätä ulottuvuutta Jeesuksen toiminnasta kaikkein eniten. Rooman aseet olivat niin konkreettisia, ettei Herodeksen tarvinnut riivaajien karkottajaa pelätä. Uskonnollisten vaikuttajien valta perustui osittain näkymättömiin ja epäsuoriin voimatekijöihin. Siksi he pelkäsivät miestä, joka pystyi vapauttamaan näkymättömien voimien ohjauksessa olevat ja palauttamaan heidät takaisin oman elämänsä toimijoiksi.
Evankelistoista Markus on se, joka haluaa aloittaa kertomuksensa kuvaamalla Jeesuksen auktoriteettia pahuuden voimien ja valtojen suhteen. Johannes ei evankeliumissaan kerro yhdestäkään Jeesuksen vapauttamasta riivatusta. Markus kertoo niitä useita.
Nyt oli kuitenkin saatava jotain syötävää. Onneksi Simonin vanhempien koti oli vain muutaman korttelin päästä synagogasta. Siellä olisi varmaan ateria valmiina. Talon naisväki yleensä valmisti sellaisen sillä aikaa, kun miehet pitivät perinteitä yllä synagogassa.
Parantaa Simonin anopin
Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana.[15]
Köyhän perheen kotiin ei mahtunut vieraita. Jo kolme ylimääräistä teki pienen huoneen ahtaaksi. Se ei Jeesusta haitannut. Oli helpottavaa saada olla hetken rauhassa. Päivä oli ollut aika hetkinen.
Ruokaa ei kuitenkaan ollut, koska talon emäntä oli sairastunut.
Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle.
Nähtyään mitä Jeesus oli synagogassa tehnyt riivatulle miehelle, veljekset tietenkin kääntyivät heti Jeesuksen puoleen. Totta kai hän pystyisi parantamaan kuumeisen anopin.
Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille.
Ei mitään parantamisrituaaleja tai voimasanoja, ei henkien manaamisia[16] tai muitakaan parantajille tyypillisiä maneereja. Jeesus vain tarttui vanhaa naista kädestä, auttoi hänet hellästi ylös sängystä ja oli hänen kanssaan hetken kahden. Kaikessa kauneudessaan Jeesus tässäkin pienessä episodissa rikkoo lakia tai ainakin hyviä tapoja. Perheeseen kuulumattoman naisen koskettaminen ei ollut sallittua. Pahemmaksi sen teki naisen sairaus ja se, että hän paransi tämän sapattina.[17]
Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan
Hienovaraisella tilanneironialla Markus kertoo, että Pietarin anoppi nousi heti tervehdyttyään tekemään sitä, mitä Jeesuksen opetuslapset eivät oppineet tekemään edes kolmen vuoden koulutuksen aikana. Hän palveli. Samaa sanaa Markus oli käyttänyt enkeleistä, jotka Jeesuksen autiomaakoettelemusten lopussa palvelivat häntä. Sitä Jumalan palvelijat tekevät. He palvelevat ihmisiä. Jeesus oli saanut ensimmäisen opetuslapsen, joka oli saman tien Jeesuksen kutsumuksessa ja sääntöjen rikkomuksissa mukana. Ei hänkään olisi saanut sapattina laittaa ruokaa. Se olisi pitänyt valmistaa jo edellisenä päivänä.
Sapattiaterian tekeminen oli aika suuri palvelutyö. Se koostui vehnä- tai ohraleivästä, jonka päälle levitettiin vuohenmaidosta tehtyä voita tai juustoa. Noin puolet päivän ravinnosta oli leipää. Sen lisäksi oli kikherneitä ja linsseistä tehtyä keittoa, kuivattuja viikunoita ja oliiviöljyä. Tämä perhekunta sai useimmiten nauttia myös kalasta, tai jos Simon ja Andreas oli saanut kalaa tarpeeksi kaupan, pöydästä löytyi myös pala lammasta tai pässiä.
Tarinan kuulija saattoi ihmetellä, miksi Markus ei mainitse Simonin vaimoa. Miksei hän ollut valmistanut heille ateriaa, jos hänen äitinsä kerta oli sairas? Olihan hän oletettavasti nuori työkuntoinen nainen.[18] Tämä jää vaivaamaan, ketä jää. Ehkä kaikissa tarinoissa pitää olla joku sivupolku, johon voi keskittyä, jos ei jaksa pääjuoneen keskittyä.
Kuumeesta ihmeenomaisesti parantunut anoppi siis laittoi koko seurueelle ruokaa. Aterian aikana keskusteltiin Jeesuksen opetuksista ja kaikkia hämmentäneestä riivatun miehen parantamisesta. Ei kukaan oikein ymmärtänyt, mitä synagogassa oli loppujen lopuksi tapahtunut. Mutta miksi he edes vaivaisivat sillä päätään? Tärkeintä oli, että mies oli tervehtynyt. Itse asiassa hän oli kaiken jälkeen vaikuttanut terveemmältä kuin kukaan koko synagogassa – Jeesusta lukuun ottamatta.
Jos he kuvittelivat päivän olleen ohi, he erehtyivät. Yleensä ihmiset kunnioittivat sapattia rauhoittumalla aterian jälkeen lepäämään. Sitä vartenhan sapatti oli säädetty. Heti auringonlaskun jälkeen kaupunkilaiset kuitenkin saattoivat ajatella sapatin loppuneen, ja pimeän laskeuduttua synagogassa tapahtuneen ihmeparantumisen innoittamat kaupunkilaiset alkoivat tungeksia Simonin perhekunnan kadulle avautuvan oven eteen.
Parantaa, vapauttaa ja lähtee
Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle.[19]
Korttelit olivat niin ahtaita, että talon eteen ei todellakaan mahtunut kuin kymmeniä ihmisiä. Suotakoon Markukselle pieni liioittelu anteeksi. Hän yritti kertoa, kuinka pian tapahtumat olivat vallanneet kaikkien kaupunkilaisten mielet.
Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia
Jeesuksen aikaisista lääkäreistä oli usein enemmän haittaa kuin hyötyä.[20] Siksi ihmiset mielellään etsiytyivät ihmeiden tekijöiden parannettaviksi. Jeesus ei kuitenkaan ollut mikään temppujen tekijä eikä halunnut parantavalla toiminnallaan villiinnyttää ihmisiä uudella ihmeiden tekijällä. Hän halusi parantaa, koska hän rakasti ja hänen rakkaudellinen tapansa kohdata hädässä olevia ja sairaita oli jo itsessään parantavaa. Minkälaisia parantumisia pitkäksi venyneen ja väsyneen illan aikana tapahtui, sitä ei kerrota, mutta sairauksiin oli niin vähän hoitoja, että mikä tahansa pieni muutos parempaan luettiin ihmeeksi.
ja ajoi ulos monia pahoja henkiä.[21]
Paha henki on aika hyvä tapa kuvastaa niitä keskenään sotivia voimia, joiden vallassa ihmiset joutuivat arkeaan elämään ja toimeentuloaan hankkimaan. Näiden lisäksi olivat Jumalan nimissä operoivat koko elämän säätelijät, jotka eivät koskaan olleet tyytyväisiä joidenkin tapaan palvella Jumalaa.
Alusta lähtien vaikutti siltä, että Jeesus ei ollut osoittamassa vain henkilökohtaista armeliaisuutta yksilöitä kohtaan. Hän halusi vaikuttaa koko yhteisön hyvinvointiin pelastamalla sen vieraiden voimien riivauksesta.[22]
Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.
Aivan kuten synagogassakin, Jeesus ei antanut ihmisiä vaivaavien pahojen voimien määritellä itseään. Tietenkin vallat ja voimat tunnistivat Jeesuksessa miehen, joihin eivät voineet millään lailla vaikuttaa, koska hän oli vapaa kaikista vaakatason sidonnaisuuksista.
Markus antaa ymmärtää, että demonit tunnistivat valepuvussa kulkevan Jumalan, eikä Jeesus pitänyt paljastetuksi tulemisesta. Voi olla, että Markus näin uskoikin. Minä uskon Jeesuksen olleen oikea ihminen, joka vieläkin etsi identiteettiään. Hän ei halunnut luottaa siihen, mitä monien voimien riivaamat miehet hänestä sanoivat.
Jeesus kohtasi jokaisen erikseen, ja pani kätensä heidän itse kunkin päälle ja paransi heidät.[23] Jeesuksen tuottamat parantumisihmeet eivät olleet mitään taikatemppuja, vaan intensiivisessä kosketuksessa ja vuorovaikutuksessa toteutuneita ihmeitä. Juuri tällaisen hyvään uskovan vuorovaikutuksen kautta Jumalan valtakunta oli tuleva.
Matteus kuvaa toista ulottuvuutta samoista ihmeistä:
että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: ”Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme”.
Nasaretissa Jeesus oli ottanut päälleen kansan kateellisen vihan ja kantanut heidän lynkkausvimmansa. Näitä hän kantoi edelleenkin. Eivät ne olleet mihinkään hävinneet. Ihmeellisintä oli se, että Jeesus ei millään tavalla kostanut kohtaamaansa vihaa, eikä myöskään siirtänyt sitä eteenpäin. Nyt Matteus sanoi Jeesuksen tehneen samoin ihmisten sairauksien ja tautien suhteen. Mitä ihmeessä sellainen voisi tarkoittaa?
Monet sairaudet tulkittiin saastaisuuden aiheuttajiksi. Siksi sairaat eristettiin yhteisöstä ja kaikki, jotka olivat heidän kanssaan tekemisissä, luettiin saastutetuiksi. Tämän sosiaalisen saastuneisuuden Jeesus otti päällensä laskiessaan kätensä sairautensa takia eristettyjen päälle. Hän otti heidän tautinsa kantaakseen. Jeesus ei tullut sairaaksi tai tautiseksi parantamiensa sairaiden ja tautisten kautta, mutta jakaessaan heidän kohtalonsa hän tunnisti siihen liittyvän kärsimyksen ja halusi kantaa sen heidän kanssaan. Yhteiskunnan puhtauden vartijoiden näkökulmasta Jeesus tuli heidän kauttaan saastaiseksi. Sama halveksunta ja torjunta, joka oli kohdistunut sairaisiin, alkoi nyt kohdistua Jeesukseen. Sitä Jesaja luultavasti tarkoitti puhumalla hänestä, joka otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme. Sellainen on myötätuntoista rakkautta eikä magiaa.
Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä.
Ehkä Jeesus itsekin oli ymmällään opetuksensa saamasta rajusta vastaanotosta. Riivattu mies synagogassa, Pietarin anoppi ja kaikki muut. Aika raju alku julkiselle työlle. Tuskin hän oli ihan tällaista suunnitellut itselleen. Dramaattisesta ihmeestä villiintynyt kansa oli ehkä kaikkein pelottavin. Vastahan kansa oli työntämässä hänet kalliolta alas. Nyt se ei antanut hänelle hetken rauhaa. Mitä kiihottuneempi kansa, sitä vaikeampi sitä oli saada ymmärtämään yhtään mitään. Mitä yhtenäisempi tuo kiihko oli, sitä vaikeampi oli houkutella ketään tutkimaan omaa riippuvuuttaan tuosta kollektiivisesta intohimosta.
Nyt kansa oli kuitenkin positiivisen innostuksen vallassa. Sellainen yleisö on tyypillisen karismaatikon latauspaikka. Hän saa voimansa ja karismansa yleisönsä antamasta ihailusta. Yleisön edessä hän tulee täyteen energiaa, mutta yksinäisyydessä hän alkaa epäillä itseään. Jeesus oli toisenlainen. Hän ei halunnut ruokkia itseään riippuvaiseksi siitä kiitoksesta, jonka sai kansalta.
Hän vahvisti itseään intiimissä vuorovaikutuksessa Jumalansa kanssa. Opetuslapset ja kansa yleensä viettelivät häntä pois siitä, mikä hänelle oli kaikkein tärkeintä. Siksi hän halusi välillä olla hiljaa ja rukoilla. Kansan intohimoisten unelmien ristipaineessa hänen oli välillä vaikea kuulla taivaan isän tahtoa.
Onneksi hän tunsi maisemat ja löysi paikan, jossa sai olla hetken rauhassa.
Sillä välin hänen lähimmät seuraajansa olivat heränneet ja ihmetelleet, miksei Jeesus tullut aamupalalle. Kansaa tungeksi talon ulkopuolella, eikä Jeesusta näkynyt missään. Sen verran hyvin he jo tunsivat mestarinsa, että ymmärsivät lähteä häntä kaupungin ulkopuolelta etsimään.
Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesustaja löysivät hänet.
Siellä hän olikin, sopivasti oliivipuiden antamassa varjoisassa näkösuojassa.
He sanoivat hänelle: »Kaikki etsivät sinua.»
Eli kansa kutsuu. Simonin ja kumppanien mielestä kansan kutsuun pitää ilman muuta vastata. Tällaista kansansuosion mahdollisuutta ei saisi hukata. Moista liikehdintää ei ole aikoihin nähty. Tästä voisi alkaa vaikka mitä.
Juuri sitä Jeesus halusikin varoa. Ei hän ollut tullut aloittamaan vaikka mitä. Siitä syttyisi helposti maastopalo, jonka sammuttamiseen Herodes lähettäisi sotilaansa. Ei Jeesus ollut mitään kansannousua yllyttämässä tai kapinaa lietsomassa. Sellainen vain sitoisi kansan syvemmin siihen väkivallan kierteeseen, jota hän oli tullut katkaisemaan.
Mutta Jeesus sanoi: »Me lähdemme nyt täältä
Sen Jeesus oli oppinut ihan ensimmäisenä, että Jumalan valtakunta ei tulisi ihmeistä hullaantuneen kansanjoukon kautta. Siksi hän teki täsmälleen päinvastoin kuin hänen opetuslapsensa odottivat. Hän jätti kaikki. Opetuslapsille se oli täydellinen PR-katastrofi. Nytkö heidänkin pitäisi jättää kaupunki, joissa hekin olivat Jeesuksen kumppaneina tulossa kuuluisiksi? Mitä ihmisten kalastamista se on, että jättää innostuneen yleisön yksin? Niin Jeesus oli kuitenkin yksinäisyydessään päättänyt, eikä häntä enää voinut puhua ympäri.
…menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.
Pienten kylien pienet keskusaukiot tai kylätuvat olivat juuri sen kokoisia yksiköitä, joille Jeesus halusi avata Jumalan valtakunnan mahdollisuuksia. Niiden kautta hän kykenisi puhuttelemaan koko yhteisöä yhdellä kertaa. Ehkä hän sillä tavalla pystyisi perusteellisemmin, pysyvämmin ja laajemmin vaikuttamaan Galilean köyhien elämään.
Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.
Kaikissa kylissä hän tapasi samankaltaisten ristiriitojen riivaamia miehiä Kapernaumissa. Jeesuksen opetus valtakunnasta, ja hänen tapansa elää todeksi valtakunnan henki oman olemuksensa kautta, sai muiden voimien vallassa olevat ihmiset oireilemaan hänen läheisyydessään. Heidätkin Jeesus vapautti sisäisistä riivaajistaan.
Nyt hän kuitenkin tajusi, ettei näin isoon kaupunkiin kannattanut keskittyä. Täällä oli liikaa ihmisiä, jotka joukolla innostuivat hänestä parantajana. Paradoksaalista kyllä, Jeesuksella oli sanottavaa koko kansakunnalle ja juuri siksi hänen oli keskityttävä tarpeeksi pieniin yksiköihin. Muutaman kymmenen tai sadan hengen kyliä pystyi vielä puhuttelemaan kokonaisuuksina. Tuhannen hengen Kapernaumissa hän saisi aikaiseksi jotain liian suurta, ja juuri siksi liian pientä.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Mark 1:21-28. Matt 7:28,29. Luuk 4:31-37. Joh 2:12.
[2] Nykyään turisteja viedään muutama sata vuotta myöhemmin rakennetun paljon suuremman synagogan raunioille ja väitetään sen olevan Jeesuksen aikainen. Se oli rakennettu kukkulalle pari metriä muita taloja korkeammalle. Sen valkoisista lohkareista rakennetut seinät hohtivat muuten aika koruttoman kaupungin keskustassa. Melkein neliön muotoinen kokoontumissali noin neljänsadan neliön kokoinen israelilaisten symboleilla koristeltu Sali. Sen alla löytyy Jeesuksen aikaisen synagogan tai kaupungin monikäyttörakennuksen paljon pienempi lattiarakenne.
[3] Horsley, Richard A. Hearing the Whole Story: The Politics of Plot in Mark’s Gospel. Louisville. WJK. London. 2001. s. 115-117.
[4] Horsley, Richard A. Hearing the Whole Story: The Politics of Plot in Mark’s Gospel. Louisville. WJK. London. 2001 137, 138
[5] Pero Cheryl. S. Liberation from Empire. Peter Lang. New York. 2013. s. 143.
[6] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 142
[7] Miles Jack. Christ. A Crisis in the Life of God. Alfred A. Kopf. New York. 2001. s. 77.
[8] Matthew Shelly and Gibson E. Leight (editors) Violence in the New Testament. T&T Clark International. New York. London. 2005. s. 65.
[9] Mark 4:35-41
[10] Hauw Andreas. The Function of Exorsism Stories In Mark’s Gospel. WIPF & STOCK. Oregon. 2019. s. 86.
[11] Myers Ched & Enns Elaine. Ambassadors of Reconciliation. Orbis. New York. 2009. s.33.
[12] Matt 7:28, 29.
[13] Pero Cheryl. S. Liberation from Empire. Peter Lang. New York. 2013. s. 2.
[14] Hauw Andreas. The Function of Exorsism Stories In Mark’s Gospel. WIPF & STOCK. Oregon. 2019. s. 72
[15] Mark 1:29-31. Matt 8:14,15. Luuk 4:38,39.
[16] Tosin Luukas dramatisoi tätä ihmettä kertoen Jeesuksen nuhdelleen kuumetta samalla tavalla kuin synagogassa häiriköineen miehen riivaajia. Luuk 4:38,39.
[17] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001.
[18] Paavali, joka oli Markusta aikaisempi kirjoittaja, kertoi että Simon Pietarin vaimo kulki tämän mukana pitkillä matkoilla. (1Kor 9:5) Se viittaa siihen, että ainakin myöhemmissä vaiheissa hänellä oli aktiivinen tehtävä alkuseurakunnan johtajien joukossa.
[19] Mark 1:32-39. Matt 8:16,17. Luuk 4:40-44
[20] Nevanlinna Tuomas ja Relander Jukka. Uskon sanat. Teos. Helsinki 2011.s. 123.
[21] Minä kasvoin ihmeiden läpitunkemassa alakulttuurissa. Useimmiten äidin migreeni lakkasi niin kuin migreeni yleensä lakkaavat. Meillä niiden loppumisesta kuitenkin kiiteltiin ihmeitä tekevää Jumalaa joka jälleen kerran oli parantanut hänet. Kaikki tavaton elämässä, hukkuneen lompakon löytymisestä poliosta hengissä selviämiseen oli Jumalan ihmettä. Silloin tällöin saatana sai voiton, kun joku kuoli syöpään tai firma kärsi konkurssin. Ihmeelliset olivat Herran tiet. Minulle tämä sairauksien näkeminen pahojen henkien aiheuttamana, oli kuin suoraan Luukkaan evankeliumista lainattua todellisuuden selittämistä. Aikuisena olen kuitenkin oppinut huomaamaan, että valeaspirinilla ja esirukouksella voi olla aivan yhtä ihmeellinen plasebovaikutus. Mitä vahvempi on kollektiivinen usko siihen, sitä varmemmin se toimii.
Valitettavasti sama dynamiikka toimii myös toisinpäin. Mitä varmemmin koko yhteisö uskoo siihen, että tietystä rikkomuksesta seuraa Jumalan rangaistus, vaikka demonisen hyökkäyksen muodossa, sitä todennäköisemmin sen kaltaisia oireita alkaa myös näkyä ”langenneen” uskovan elämässä.
Aivan tavalliset elämän kolhut ja onnenpotkut selitettiin näkymättömän maailman sormeiluna. Psykologisten tai sosiologisten selitysmallien ehdottaminenkin oli ”tämän maailman mukaan sopeutumista,” tai jotain muuta vihtahännän juonittelua.
Tästä syystä olen kasvattanut syvän epäluulon kaikkea ihmeiksi luulta kohtaan. Samalla olen kuitenkin oppinut yhä syvemmin ihmettelemään Jeesuksen kykyä tehdä hämmästyttäviä asioita ihmisten joukossa. Niiden psykososiaalisten ulottuvuuksien ymmärtäminen ei minulle pienennä niiden ihmeenomaisuutta. Pikemminkin päinvastoin.
Tällä en halua mitätöidä ihmeiden mahdollisuutta. Moni luonnollisesti ymmärrettävä asia voi mielestäni olla ihmeenomainen, enkä minä tiedä missä kulkee se selittämättömyyden raja, jonka takana löytyy vain aitoja ihmeitä.
Jeesuksen yleisö ja evankeliumien kirjoittajat ainakin pitivät monia hänen tekojaan ihmeinä. Ihmeiden tekijänä hänet myös tunnettiin ja sellaisena hänen maineensa levisi.
[22] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003. s. 108.
[23] Luuk 4:40.
Tässäkin mielenkiintoinen näkökulma!
Jeesuksen parannusihmeet saattoivat olla Danielin mukaan osaltaan psykofyysisiä. Ihmisen saama myötätunto, ymmärrys, lempeys ja rohkaisu toisen ihmisen taholta voivat aiheuttaa vaivojen lientymisen, ahdistuksen helpottamisen.
Ilmiönähän tämä tunnetaan.
Kiitos Ei kaikista kommenteistasi. Arvostan ihmettelyäsi.
Silloin ilmiötä ei tunnettu niin selkeästi kuin nyt. Näkymättömillä vaikutuksilla tulkittiin olevan yliluonnollisia syitä. Mutta kukä tässä nyt osaa vetää oikeaa rajaa näkymättömien vaikutusten luonnollisuuden ja yliluonnollisuuden välillä. ”Joka rakastaa on Jumalasta”, eikä vain perintö- ja ympäristötekijöistään.
Huomasin lukeneeni synagogassa huutamaan puhjennutta aina ”riivajajoukosta” käsin. On myös mahdollista, että hän huusi ensin yhteisönsä, kapernaumilaisten puolesta. ”Mitä sinä meistä tahdot? Oletko tullut tuhoamaan meidät?”