Avainsana-arkisto: Egypti
7.3 Valtakunnan tulinen tienraivaaja
a) Johannes kastaja Ennen kuin Jeesuksen julkinen toiminta alkoi, Galilean erämaassa vaikutti ankara profeetallinen hahmo. Hän oli vain puoli vuotta Jeesusta vanhempi. Hänen äitinsä Elisabeth sen sijaan oli Jeesuksen äitiä Mariaa paljon vanhempi. Sen lisäksi hän oli ollut vanhaksi asti hedelmätön, mikä oli hänelle raskas häpeä kannettavaksi, varsinkin kun hänen miehensä oli arvostetun suvun pappi. Selvästikin Jumala oli ollut vihainen Elisabetille jostain. Siitä hedelmättömyyden yleensä katsottiin johtuvan. Sekä Jeesuksen että Johanneksen syntymätarinat olivat siis naapureiden näkökulmasta vähän kummallisia. Merkillinen oli […]
Kultainen sonni
Sillä välin, kun Mooses viipyi vuorella rakentamassa erämaahan sopivaa korkeakirkollista liturgiaansa, malttamaton kansa pani pystyyn paljon primitiivisemmät juhlat, kunnon vanhanaikaiset kulttirituaalit. Kaikki osallistuivat valmisteluihin. Ensin rakennettiin kunnon uuni, jossa naisten kultaiset korvakorut sulatettiin.[1] Sieltä ne kaadettiin muottiin ja voilá, kultainen patsas oli ihan sonnin näköinen. Kaikki naapurikansat olisivat helposti tunnistaneet sen oman hedelmällisyysjumalansa kaltaiseksi. Tämä oli varman päälle valittu jumalhahmo. Siitä ei kukaan voinut erehtyä. Kun Mooses ja Jahve loistivat poissaolollaan, kansa turvautui kuviin joihin oli tottunut luottamaan: Israel, tämä […]
Rituaalinälkä
Mooses sai Jumalalta uskomattoman tarkat, peräti seitsemän lukua ja melkein 4000 sanan pituisen pikkutarkan ohjeistuksen[1] sellaisen rituaalikoneiston rakentamiseen, jonka vertaista kansa oli tuskin nähnyt edes Egyptin maassa. Palavassa pensaassa ilmestynyt kasvoton Jumala, joka aluksi oli kiinnostunut jumalkirjon pelkistämisestä, kansan moraalin kohentamisesta ja muutamasta yksinkertaisesta uhrista, muuttuikin yhdessä yössä korkeakirkollisen mahtiliturgian yksityiskohtien sanelijaksi. Kolme vuosittaista uhria muuttui taukoamattomaksi uhrieläinten valmistelemiseksi, teurastamiseksi, sisälmysten pesemiseksi ja jaottelemiseksi, veren pirskottamiseksi tai sivelemiseksi milloin minnekin, lihojen grillaamiseksi, rituaaliseksi aterioimiseksi ja lukuisten seremoniaalisten yksityiskohtien muistamiseksi. Mooseksen […]
Mooses
Kymmenen käskyn antamisen jälkeen Mooses saneli kolme lukua[1] tarkentavia säädöksiä orjien asemasta, kuolemantuottamuksesta, murhasta, eläinten tuottamista vahingoista, varkauksista, neitsyen viettelemisestä, muukalaisten, köyhien, leskien ja orpojen suopeasta kohtelemisesta, koronkiskonnasta[2], sodan säännöistä, jne. Kuuluisa silmä-silmästä ja hammas-hampaasta laki,[3] joka ehkä oli saanut vaikutteita Hammurabin laista, on mainettaan paljon parempi. Toisin kuin naapurikansojen lait, tämä laki rajoitti ja kohtuullisti kostoa. Rangaistus ei saanut ankaruudessaan ylittää aiheutettua vahinkoa.[4] Jumala kuitenkin varasi itselleen paljon tuimempia kostamisen vapauksia. Hän lupasi tappaa sodalla kaikki, jotka kohtelisivat leskiä […]
Sovinnon mahdollisuus
Joka tapauksessa tämä ihmisluontoa hyvin realistisesti kuvaava kertomus on kaikessa karheudessaan kuvaus siitä, kuinka viholliset vihdoin onnistuivat edes auttavasti tunnistamaan ja nimeämään menneessä tapahtuneen vääryyden. Tehdystä vääryydestä huolimatta he onnistuivat löytämään tavan elää uudestaan yhdessä toistensa kanssa. Eivät he paratiisia rakentaneet uusiksi. Kaukana siitä. Mutta anteeksiannon ja sovinnon kautta väkivallan kierre jäi tauolle ainakin yhden sukupolven ajaksi. Israelin kansan kahdentoista sukukunnan kantaisät saivat jatkaa elämäänsä. Käytännön sovinto ei mitätöinyt tehtyä vääryyttä, mutta käänsi tragedian jälkiseuraukset siunaukseksi. Kyynikko voisi tietenkin huomauttaa, […]
Sovinnon mahdollisuus
Joka tapauksessa tämä ihmisluontoa hyvin realistisesti kuvaava kertomus on kaikessa karheudessaan kuvaus siitä, kuinka viholliset vihdoin onnistuivat edes auttavasti tunnistamaan ja nimeämään menneessä tapahtuneen vääryyden. Tehdystä vääryydestä huolimatta he onnistuivat löytämään tavan elää uudestaan yhdessä toistensa kanssa. Eivät he paratiisia rakentaneet uusiksi. Kaukana siitä. Mutta anteeksiannon ja sovinnon kautta väkivallan kierre jäi tauolle ainakin yhden sukupolven ajaksi. Israelin kansan kahdentoista sukukunnan kantaisät saivat jatkaa elämäänsä. Käytännön sovinto ei mitätöinyt tehtyä vääryyttä, mutta käänsi tragedian jälkiseuraukset siunaukseksi. Kyynikko voisi tietenkin huomauttaa, […]
Toteutumaton anteeksianto
”Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan.”[1] Tältä näytti rosoinen alku vuosisatoja kestävälle pyhitetyn väkivallan riisumisen prosessille, jonka aikana Jumalan luonne ja anteeksiannon olemus vähitellen alkoi hahmottua. Välittömän koston uhka oli väistynyt. Myötätunto ja hyvä tahto oli vapautunut kahleistaan ja entiset viholliset osoittivat solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Veljekset olivat löytäneet ainakin kohtuullisen välirauhan keskenään. Silti tämänkin […]
Peruuntunut kosto
Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja pyysi nöyrästi lupaa pitkään puheeseen. Hän kertasi koko perheen traagisen historian, nuorimman veljen ”häviämistä” myöten. Siitä hän tosin kertoo vain Jaakobille välitetyn version, eikä siis vieläkään anna Joosefille sitä tunnustusta, jota tämä ilmeisesti yritti heiltä kiristää. Sitten hän puhui tulevaisuudesta ja vetosi siihen, että isä yksinkertaisesti kuolee murheeseen, jos he palaavat ilman Benjaminia. Juuda ei voisi sitä kestää ja siksi hän tarjosi itseään orjaksi Benjaminin tilalle. Se oli aika paljon tarjottu. Mies, joka aikaisemmin […]
Uhrin kiusaus
Viljaa riitti myytäväksi myös lähikansojen nälkäpakolaisille. Kaikkialta vaelsi ihmisiä ostamaan Egyptin varastoimaa viljaa. Myös isä Jaakobilla oli ongelmia ison perheensä elättämisessä. Hänenkin oli pakko niellä ylpeytensä saadakseen leipää perheelleen. Siksi hän lähetti kymmenen vanhinta poikaansa ostamaan viljaa Egyptistä. Nuorimmainen, Benjamin, joutui kuitenkin jäämään kotiin, koska isä pelkäsi että hänelle sattuu jotain. Muista veljeksistä ei ollut niin väliä. Jaakobin tapa suosia vain Raakelin synnyttämiä lapsia oli pysynyt muuttumattomana. Kun veljekset saapuivat Joosefin eteen, tämä tunnisti heidät heti. Hän ei kuitenkaan eleelläkään […]
Sankariuhri
Kauppamatkustajat myivät matkallaan ostamansa orjan Faaraon hoviherralle. Joosef voitti isäntänsä luottamuksen ja pääsi lopulta eräänlaiseksi talkkariksi, jolla oli avaimet kaikkiin Potifarin huoneisiin. Isäntä oli luultavasti kuohittu mies,[1] eikä ”hän itse välittänyt mistään paitsi ruuasta, jota hän söi.”[2] Ei siis ihme että kyvyttömän ja läskistyneen Potifarin seksuaalisesti turhautunut vaimo alkoi vikitellä miehensä nuorta ja komeaa luotto-orjaa. Vaikka Joosef oli juuri saavuttanut sukukypsän iän ja himotkin olivat varmaan sen mukaiset, hän torjui ihmeen sitkeästi emäntänsä seksuaalisen työpaikka-ahdistelun. Lopulta lemmennälkäänsä nääntymässä oleva kotirouva […]
Joosef
Täytyy myöntää, että en odottanut mitään suuria oivalluksia paneutuessani uudestaan kertomukseen Joosefista. Ensimmäiset valmiiksi tulkitut versiot tästä tarinasta olin kuullut jo lapsena. Nuorena aikuisenakin olin lukenut sen muutaman kerran, näkemättä siinä mitään erityisen puhuttelevaa. Vasta Girard -opintojeni myötä aloin uudestaan kiinnostua tästä pyhäkoulujen klassikosta. Joosefin tarinaa ei ole tarvinnut lapsille kovin paljon sensuroida, koska se on harvinaisen veretön, paikoitellen jopa liikuttavan kaunis draama. Samalla se on kuitenkin terävä kuvaus mimeettisestä halusta, kateellisesta kilpailusta, syntipukin tarpeesta, uhrista joka ei suostunutkaan rooliinsa […]
3.8 Ritualisoitu uhraaminen
”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Ihmisuhrit
Kun minä olin lapsi, opin että vain jotkut poikkeuksellisen julmat heimot Afrikassa ja ehkä jossain muuallakin uhrasivat ihmisiä. Sarjakuvat näyttivät lähetyssaarnaajia padoissa keittymässä tai nuotion päällä kärventymässä. Sen jälkeen opin azteekien ja inkojen tuhansista ihmisuhreista. Kaikki esitettiin kuitenkin ikään kuin ihmiskunnan historian friikki-ilmiönä. Sivistyneillä ihmisillä oli kova tarve ottaa mahdollisimman suurta etäisyyttä ihmisuhreihin. Ikään kuin heillä ei voisi olla mitään yhteistä rituaalisen tappamisen kanssa. Historioitsija Nigel Davies on tehnyt laajan tutkimuksen ihmisuhrien yleisyydestä kaikissa kulttuureissa, ja monessa paikassa aivan viime […]
Hae teoblogista
Uusimmat artikkelit
