« »

16.9. Eckhart Tolle ja Poissaolon taito

0 kommenttia Kirjoitettu 15.7.2021 Muokattu 30.7.2021

Tollen pelastuskertomus

Ulrich Leonard Tölle syntyi Saksassa köyhään ja riitaisaan kotiin. Äiti oli vaativa kasvattaja ja isä oli vaatimaton toimittaja. Vanhempien eron jälkeen Ulrich ei enää kestänyt koulunkäyntiä, eikä äiti kestänyt kotiin jäävää poikaansa, joten hän lähetti pojan Espanjaan isänsä luokse. Sen jälkeen Ulrich muutti englantiin, teki siellä töitä ja opiskeli päästäkseen yliopistoon, jossa hän valitsi aineekseen englannin ja kirjallisuuden. Koko ajan häntä vaivasi ahdistuneet ennakoinnit epäonnisesta tulevaisuudesta ja häpeä menneisyydestä. Yhdessä ne tuottivat syvän masennuksen ja vieraantumisen tunteen koko maailmasta. Hän ei tuntenut kuuluvansa mihinkään, eikä ollut todellisessa yhteydessä kehenkään. Kaiken turhuuden ja merkityksettömyyden tunnun keskellä hän usein heräsi yöllisiin paniikkikohtauksiin. Hän oli jo lapsesta asti miettinyt millä tavalla voisi tappaa itsensä ja pelkäsi vihdoin toteuttavansa sen. Myöhemmin Tolle kertoo kuinka myös kuningas Salomon, Dostojevski, Tolstoi ja Sartre ovat kuvanneet samaa eksistentiaalista ahdistusta. Tolle ei kuitenkaan pystynyt näiden sankarien lailla tekemään ahdistuksestaan filosofiaa, kirjallisuutta tai rahaa. Hänen opintonsa polkivat paikallaan, mieli oli maassa ja tyttöystävän löytäminen hänen eväillään olivat minimaaliset. Vaihtoehtoina vain sairaala, lääkkeet tai itsemurha.

v. 1970 nuoren opiskelijan elämättömyyden tuska kulminoitui eräänä aamuna siihen, että hän sanoi itselleen: ”En voi enää elää itseni kanssa.” Sitten hän perääntyi tarkkailemaan ajatustaan kysyen: ”Onko minua yksi vai kaksi? Kuka on tuo minä, jonka kanssa en enää voi elää ja kuka minä olen? Eräänlainen sisäinen irtaantuminen tai jakaantuminen tapahtui ja tunsin katoavani tyhjyyteen. Seuraavana aamuna, kun heräsin, tunsin itseni rauhalliseksi tajuamatta miksi, eikä rauha ole koskaan ole sen jälkeen hävinnyt.” Ulrich oli kuin uudesti syntynyt. Vanha kärsimystä aiheuttava EgoTolle oli hävinnyt ja jatkuvassa tyyneydessä elävä tosiTolle jäi jäljelle. Ei ulkoista pelastajaa, ei gurua, ei opasta. Tämä oli tulevan tee-se-itse-gurun tee-se-itse-pelastus. Siitä alkoi tee-se-Tollen-lailla herätysliike.

Muistan, kuinka itse teininä tuijotin itseäni peiliin kysyen kuvaltani: ”Kuka sinä oikein olet? Kuka kysyy, kuka sinä olet? Kuka tarkkailee sitä, joka kysyy, kuka sinä olet jne.” Tajusin silloin, että tämä kysymys saa vastauksensa vain suhteessa sinään, häneen ja kaikkiin. Myöhemmin kuulin afrikkalaisesta sananlaskusta, jonka mukaan minä olen, koska sinä olet. Olen saanut minuuteni niiltä, jotka ovat rakastaneet tai vihanneet minua minuna. Minuuteni on syntynyt ja kehittynyt suhteessa muihin minuuksin. Me tunnistamme ja tunnustamme toisemme, me vahvistamme toistemme olemassaoloa ja identiteettiä olemalla totuudellisessa ja armollisessa vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Tai sitten me rikomme lapsiamme ja toisiamme valheilla, petoksilla ja pahansuovalla palautteella. Se jälkiymmärrys tuosta nuoruuden identiteettikriisistä on ohjannut minua etsimään tervehtymistä hakeutumalla terveisiin suhteisiin.

Martin Buberin kautta opin myöhemmin, että nimenomaan sinän kohtaaminen vaatii täydellisen läsnäoloni. Minä-se suhteeseen voin antautua vain osalla olemustani puolittain tarkkaillen tai vain ohimennen huomioiden. Se ei haasta koko minuuttani läsnä olevaksi.

Tollen tie oli erilainen. Hän päätteli kokemuksestaan, että häntä onkin ehkä kaksi, joista toinen on vähemmän todellinen kuin ensimmäinen. ”Olin täysin samaistanut päässäni takoviin kielteisiin ajatuksiin ja tarkkailin myös ympäristöäni tuon kielteisen itsepuheen kautta. Huomasin, että se mitä olin kutsunut elämäkseni, olikin vain kielteinen tarina, jota toistin päässäni. Kokemus minuudesta tuli siitä, että olin samastunut tuohon tarinaan. Samana iltana peräännyin tarinasta ja löysi itsestäni ajattelua syvemmän tai korkeamman tietoisuuden. Kutsun sinä nykyään myös läsnäoloksi. Se löytyy jokaisesta ihmisestä, kunhan hetkeksi vain rauhoittuvat, meditoivat tai tekevät jotain hyvin vaarallista. Siinä on kaiken hengellisyyden olemus.”

Minäkin samaistuin tarinaani ja häpesin sitä sen verran, että hippivuosina keksin itselleni uuden tarinan. Se rakentui todellisista kokemuksista, mutta siinä äitini oli tullut Venäjältä ja isäni Saksasta ja minun nimeni oli Daniel Oistrah. Se oli sen verran traaginen tarina, että pystyin sillä itkettämään joitakin uusia tyttöystäviäni Hangon Silversandin leirintäalueen hippikommuunissa. Kun vuosia myöhemmin menin Salon poliisiasemalle uusimaan henkilötodistustani, virkailija tuijotti pitkään vanhaa henkkariani ja sitten minua monta kertaa peräkkäin. Lopulta hän kysyi kohteliaan varovaisesti: ”Eikö teidän nimenne pitäisi olla Oistrah?” Niin sain taas uuden mahdollisuuden puhua totta menneisyydestäni ja sen kautta päästä askeleen verran syvempään sovintoon elämäntarinani kanssa.

Aina vain uusien ihmisten kanssa ja välillä terapiassa, olen uudelleen sanoittanut elämäni tarinaa sitä mukaan, kun olen löytänyt siihen uusia näkökulmia. Menneisyyteni tulee koko ajan näin todemmaksi, merkityksistä painavammaksi ja uudelleen ymmärretyistä kokemuksista rikkaammaksi. Kiitollisuuteni siitä, ja kykyni oppia siitä, on vapauttanut minut autenttisemmin osallistumaan tulevaisuuteni tarinan kirjoittamiseen. Minua ei enää vain kirjoiteta, vaan osallistun nyt sekä oman, että muiden elämäntarinan kirjoittamiseen. Yhdessä etsimme ja luomme kantavia merkityksiä ja jänniä juonia. Samalla tutkimme ihmiskunnan tarinaa ja yritämme ymmärtää, miten voimme osallistua kaikkien yhteisen tarinan mahdollisimman hyvään jatkoon.

Ulrich Tölle taas löysi uuden tietoisuuden kautta vapauden koko tarinasta. Hän löysi itsen, jonka ei enää tarvinnut samaistua hävettävään tarinaansa, traumaattisiin kokemuksiinsa, kielteisiin tunteisiinsa tai pakonomaisiin ajatuksiinsa. Niinpä Ulrich kaikkine traumaattisina kokemuksineen, ja komplekseineen saisi väistyä todellisen itsen tieltä. Vaikka hän tuli siihen tulokseen, että löydämme ”todellisen luontomme nimien ja muotojen tuolta puolen” hän ei itsekään jaksanut elää ihan vain sen varassa, vaan otti vähän ulkoista tukea uudelle identiteetilleen vaihtamalla nimensä Eckhart Tolleksi. Sen kautta hän samaistui yhteen 1200-luvulla eläneeseen teologiin ja mystikkoon Mestari Eckhartiin, jonka kristinuskosta riisuttua mystiikkaa Tolle alkoi popularioida. Tölle taas tarkoitti tyhmää, mutta Tolle on hämmästyttävä ja hieno. Kuulostaa melkein yhtä komealta kuin Daniel Oistrah. Nimenvaihto sai vähän lisähohtoa kahden tapahtuman kautta. Hän näki unen kirjasta, jonka kannessa luki Echart. Hän uskoi itse kirjoittaneensa kirjan. Sen lisäksi selvänäkijä kutsui häntä Eckhartiksi. Näiden kautta hän itse selittää nimenvaihtonsa.

Uuden nimen lisäksi Eckhart oli kuitenkin spontaanisti löytänyt instant-valaistuneen tilan, jossa ei enää ollut mitään selvitettävää vanhempiensa kanssa, ei tarvinnut enää panna keskenään ristiriitaisia arvoja ja unelmia tärkeysjärjestykseen. Enää ei ollut mitään mieltä vaivata itseään tulevaisuuden haaveilla ja niiden mahdolliseen toteutumattomuuteen liittyvillä peloilla. Nämä olivat kaikki egon kehittämiä harhoja, joista vähitellen rakentui vain raskas ”kärsimysruumis” kannettavaksi. Oli mahdollista hypätä koko junasta pois, ikuiseen tai pikemminkin ajattomaan ja pelastavaan nyt-hetkeen, jossa kaikki kärsimys muuttui vain sen rauhalliseksi elämän tarkkailuksi. 39-vuotinen onneton avioliitto egon kanssa päättyi vapauttavaan eroon. Koko vanha paskaminä, josta ei ollut muuta kuin vaivaa, jouti kosmiseen roskikseen, jonne kaikki muutkin illuusiot kuuluivat. ”minulla ei ole mitään käyttöä menneisyydelläni ja harvoin edes ajattelen sitä.” Sinne menivät köyhän perheen kakaran häpeä, ankara äiti, mihinkään vastuuttava isä, ulkonäköpaineet, jne. Hän oli löytänyt siunatun sivullisuuden, kutsui sitä ylivertaiseksi tavaksi olla läsnä ja jäi sinne asumaan.

Sen jälkeen hän omien sanojensa mukaan eli pari vuotta ilman rahaa, asuntoa tai tulevaisuutta (netissä on ystäviä, jotka kiistävät tämän). Suurimman osan siitä ajasta hän vain istui Lontoon keskustan puiston penkeillä katsoen siunatun rauhan vallassa, kuinka elämäksi kutsuttu ilmiö tapahtui hänen edessään. Talven tullessa hän hakeutui kirjastoon lukemaan suurien mystikkojen esoteerisia klassikoita. Yksi heistä oli Jeesus. ”Yht’äkkiä minä tajusin ymmärtäväni mistä Jeesus todella puhui.” Eikä Tollea yhtään häirinnyt se, ettei hänen ymmärryksensä Jeesuksesta ollut lähelläkään Jeesuksen ymmärrystä Jeesuksesta.

Ihmiset alkoivat vähitellen kiinnostua tästä onnellisesta kulkurista ja Tolle alkoi kuulua ihmiskuntaan taas ”vaikka en enää ollut osa tämän maailman rakennetta.” Joku alkoi järjestää hänelle kotikokouksia, ja Tolle alkoi velottaa neuvoistaan kymmenen puntaa viisaudelta. Kerran joku nainen sanoi Tollen parantaneen hänet ja niinpä Tolle ryhtyikin parantajaksi muutamaksi vuodeksi. ”Evolutionaarinen impulssi” työnsi hänet keskittymään tietoisuuden kehittymiseen. Siksi hän alkoi entistä ahkerammin lukemaan ja kirjoittamaan aiheesta. Finnhornissakin kävi luennoimassá, niin kuin siihen aikaan jokisen itseään kunnioittavan gurun tuli tehdä. Hinta vaan oli niin kova, että osa kääntyi jonossa pois. Yksi hänen vaikuttavimmista opettajistaan oli Lontoossa silloin vaikuttava australialainen henkinen opettaja Barry Long.

Ei Tolle ole ensimmäinen, joka onnistuu etäännyttämään itsensä koko kärsimyshistoriastaan. Moni muukin on spontaanisti joutunut sellaiseen tilaan tai onnistunut tekemään niin erilaisilla harjoituksilla. Se on joskus välttämätön tapa selvitä liian suuriksi käyneistä ahdistuksista, jota jotkut kutsuvat myös dissosiatiiviseksi rektioksi. Tolle taitaa kuitenkin olla ensimmäinen, joka on onnistunut tekemään siitä kaikille markkinoitavan onnellisen elämän salaisuuden.

Tolle Tunsi universumin kutsuvan häntä Amerikan itärannikolle, jossa hän suuren innoituksen vallassa kirjoitti ensimmäisen kirjansa The Power of Now 1997. Siitä otettiin 3000 kappaleen painos, jota myytiin lähinnä joogastudioissa ja New Age kirjakaupuissa. Vuosia myöhemmin muutama kappale tilattiin myös kalifornialaiseen joogastudioon, jossa Meg Ryan (Uneton Seattlessa) löysi sen, ihastui ja esitteli sen Winfrey Oprahille. Vuonna 2007 suuren egonsa kanssa kamppaileva Oprah teki hänestä kestotähden uushenkisyyden televisiotaivaalle. Sen jälkeen läsnäolon voima löytyi Paris Hiltonin ja kaikkien muidenkin pikavalaistusta etsivien Hollywood-tähtien kainalosta. Nykyään Tollea kirkkaammin loistaa ainoastaan Dalai Lama. Paavi Franciscus on jo jäänyt Tollen varjoon luotettuna hengellisenä oppaana. Melkein kaikki mielen taitoja opettavat pienemmät tähdet ovat saaneet vaikutteita Tollelta, New Age liikkeen ensimmäiseltä parrattomalta gurulta, uushenkisyyden kiistattomalta epäpyhimykseltä, joka ei pidä itseään minään, vaikka hänen maailmanlaajuisen firmansa nimi onkin Eckhart’s teachings.

Minun epäilykseni on, että tarina Eckhartin spontaanista valaistumisesta ja hänen kirjoituksensa sen jälkeen, ovat tarjonneet miljoonille ihmisille suuren illuusion helposta tiestä, jolla voi ohittaa menneiden haavojen ja traumojen käsittelyn, rikottujen suhteiden jälleen rakentamisen ja paremman tulevaisuuden eteen työskentelyn. Ei ole enää viheliäisiä tekoja kaduttavana ja anteeksi pyydettävänä tai anteeksi annattavana. Ei ole epäoikeudenmukaisia sosiaalisia rakenteita, joiden kimppuun kannattaisi käydä ja ekologinenkin katastrofi korjautuu, kunhan ihmiset vain tulevat tietoisiksi.

Minusta Tolle edustaa uushengellisyyttä, joka on myös reaktiivisessa suhteessa vanhaan ylirationaaliseen ja dogmaattiseen uskonnollisuuteen, joka on johtanut ihmiskunnan hulluuden partaalle. Suuriin oppeihin on kyllä petytty, niin kuin Tolle lakonisesti toteaakin. Tilalle on paradoksaalisesti kyllä tullut suuria perustelemattomia väitteitä todellisuuden luonteesta, jotka omaksutaan uuden tietoisuuden kautta ja vaivihkaa myös Tollen muotoilemina uskontunnustuksina. Ne tosin ovat monisanaisen epämääräisiä ja ristiriitaisia totuusväittämiä, jotka eivät ole edes tarkoitettu ymmärrettäviksi vaan koettaviksi. Se on kuin kirkon rakentamista Pyhän Hengen kokemuksella. Perustaa ei ole, seinät ovat levällään, eikä kattoa ole edes tarkoitus rakentaa. Kun subjektiivisesta kokemuksesta on tullut dogmi, sen kanssa on vaikea väitellä. Vahvin argumentti Tollen kaikkia uskontoja yhdistävälle yliuskonnolle on hänen oma pelastuskertomuksensa:

I once was lost but now I’ve found
I was blind but now I see
Amazing now how sweet the sound
That saved a wretch like me

Minulla on ikävä Jeesuksen kaltaisia opettajia, jotka eivät kirjoita kirjoja muilta suojatussa yksinäisyydessä, vaan elävät totuuttaan ja kutsuvat muita elämään sitä kanssaan. Tollen yksityiselämä ja ihmissuhteet ovat epäillyttävän salaperäisyyden verhoamia, niin kuin guruilla ja kristillisilläkin tähtiopettajilla yleensä on. Siksi niiden pimeät puolet paljastuvat usein vasta kun kuolema on tehnyt heille mahdottomaksi sulkea läheistensä suut.

Ei minulla ole mitään erityistä syytä epäillä mitään luurakoja kaapeissa. Hänellä on ihanaksi mainostettu vaimo, (jota vanha ystävä pitää enemmänkin managerina ja sihteerinä kuin vaimona), joka on kirjoittanut Tollen opetusta kuvaavia harjoitteita ja pieniä paljastuksia heidän arjestaan. Näin on tullut todistettua, että meillä on ensimmäinen guru, josta varmasti tiedetään, että hänenkin vaatteensa joskus likaantuvat. Itse hän ei juurikaan puhu siitä miltä krooniseksi muuttunut valaistumisen tila näyttäytyy hänen arjessaan. Hän käsittelee paljon suurempia aiheita.

Niin tehdessään, hän surutta lainaa edellisen sukupolven henkisiä opettajia mainitsematta lähteitään tai kertomatta ketä mallintaa. Kun esimerkiksi kuuntelee Australialaista henkistä opettajaa Barry Longia, joka kuoli samaan aikaan kun Tollen ura lähti nousuun, saa välähdyksen siitä millainen Tolle olisi karismaattisena ja autoritäärisenä guruna. Tolle ei mainitse Longia missään, vaikka oli tämän oppilas. Siinäkin mielessä hän seurasi opettajaansa, joka ei myöskään halunnut mainostaa opettajiaan, vaan alleviivasi itse saatua valaistusta. Sadasta Rols Roysistaan tunnettu Osho vaikutti myös Tolleen hänen Lontoon vuosiensa aikana. Oshokin leikki kaiken tiedon lähdettä, vaikka hänellä oli kymmenien tuhansien kirjojen kirjasto. Osho myönsikin, että ”kun on nobody, täytyy vain teeskennellä olevansa somebody.” Buddhana olemisen teeskenteleminen ei suuria lahjoja vaadi; Puuduta persettäsi, liimaa Mona Lisan salaperäinen tietäjyys kasvoillesi, liiku ja puhu hitaasti. Sulje välillä silmäsi. Se antaa vaikutelman gurusta, joka näkee enemmän, kunhan ei katsele. Kun olet epävarma siitä mitä pitäisi sanoa, pidä pitkä puhutteleva tauko, jonka aikana voit miettiä mitä seuraavaksi sanoa. Älä missään tapauksessa käytä muistiinpanoja. Se paljastaa sinun ajattelevan muiden ihmisten lailla. Ennen kaikkea, ole paikalla. Ihmiset kyllä auttavat sinua olemaan läsnä, koska keskittävät kaiken huomionsa sinuun. Jälkeenpäin he tulevat ylistämään sinun hämmästyttävää kykyäsi olla läsnä, vaikka on aika tavallista, että luennoitsijat ovat ajattelematta jotain muuta pitäessään esitelmiään. Tollella on tätä kaikkea. Hänellä on henkisen antikarisman X-factoria miljoonien arvosta.  

Tolle puhuu kuin olisi kaikkien uskontojenkin syvimmän olemuksen ymmärtäjä. Hän lainaaja yksinkertaistaa kaikkia vanhoja perinteitä ja ottaa niiden keskeisiä käsitteitä omaan erityiseen käyttöönsä, piittaamatta siitä, miten uskontojen edustajat itse ymmärtävät oman sanastonsa. Näiden uudelleenmäärittelyjen lisäksi hänellä on myös uudelleen leivottuja vanhoja sanoja ja kaikesta kypsyy rusinoita täynnä olevia lämpimiä pullia melkein joka makuun. Suurimmat vaikutteet tulevat hindulaisesta monismista ja buddhalaisuudesta. Kristinuskosta hän on lainannut Jeesuksen sanoja vain sen verran, että tarpeeksi monet kristityt pitävät häntä Jeesuksenkin syvimpänä tulkitsijana.

Tolle vapauttaa itsensä vastaväitteistä sanomalla, että valaistukseen ei ole olemassa vain yhtä tietä tai menetelmää. Silti hänen materiaalinsa on täynnä vain yhden tien ja menetelmän kuvausta, eikä hän jätä kovinkaan paljon tilaa sille, että perille pääsee toistakin kautta tai, että jonkun käsitys perille pääsemisestä on radikaalisti erilainen. Hän itse sanoo, että perille pääsee tajuamalla olevansa jo perillä. Se antaa paljon toivoa ihmisille, jotka ovat liian laiskoja kulkeakseen mitään vaikeaa polkua. Valaistus tulee, kunhan sen vain hiffaa. Olisi voinut sopia Nykäsellekin.

”Hengellisyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä uskot. Hengellisyydessä on kysymys tietoisuutesi tasosta.”

Näin mahtipontisia väitteitä hän toistaa niin vaatimattoman tuntuisella tyylillä, että useimmat kuulijat eivät edes huomaa, että Tollekin kertoo heille mitä hengellisyyden luonteesta pitää uskoa.

Kunnon uskonnollisen johtajan tavoin hän ei edes yritä perustella suuria väitteitään. Ne, jotka niistä ärsyyntyvät tai intoutuvat väittämään vastaan, vain projisoivat häneen egonsa ongelmia. Näitä asioita nyt ei vain voi ymmärtää kuin tietoiseksi tulleena ja sen jälkeen niitä ei enää edes tarvitse ymmärtää.

Ennen kun lähiviikkoina viritän keskustelua joistakin Tollen keskeisistä väitteistä, minua kiinnostaa kaksi kysymystä.

Ensinnäkin haluaisin kuulla miten jotkut teitä, olette hänen opetuksistaan hyötyneet. Mitä positiivisia vaikutuksia hänen opetuksistaan on sinulle ollut? En välttämättä ole maailman janoisin opetuslapsi tämän mestarin jalkojen juurella, mutta silti minua kiinnostaa mitä sinä olet oppinut.

Toiseksikin haluaisin kuulla käsityksenne siitä, miksi hän on juuri meidän aikanamme niin suureksi ilmiöksi noussut. Minusta hän kierrättää vanhojen mystikkojen mäkkäriversiota, enkä siksi oikein ymmärrä mihin hänen suosionsa perustuu. Vai onko hänellä jotain sellaista uutta, joka jostain syystä kuuluu juuri meidän aikaamme? Täytyyhän kymmenien miljoonien ihmisten olla jossain tolkun juonessa kiinni. Vai?

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0328843
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.