Olen poistanut täällä olleet artikkelisarjani Eckart Tollesta, koska lähdinkin työstämään niistä kirjaa. Jatkoin omaa prosessiani perehtymällä Meister Eckhartiin. Kokonaisuus on rakentunut kirjaksi, jonka alustavan johdannon voit lukea alla.
Kirjan voit tilata etukäteen jättämällä osoitteesi tänne https://ystavyydenmajatalo.fi/ota-yhteytta/
Hinta tulee olemaan jotain 20-30 € välillä. Ilmestyy keväällä 2022.
Johdanto
Kirjan johdanto on kuin käärme, joka puree pyrstöään tai häntäänsä – riippuen vähän siitä mistä sanakirjasta käärmeen peräpään nimitystä hakee – eli se kertoo jotain siitä, mihin kirjoittaja on päätynyt ja miksi.
Olen jo vuosia ollut kuin se mies, joka nousi aasinsa selkään lähteäkseen matkalle. Ystävä kyseli, minne mies oli matkalla. ”Poispäin”, hän sanoi. Ystävälle vastaus ei riittänyt. Hän juoksi miehen perään kysyen uudestaan, minne tämä oli matkalla. Vastaus oli sama: ”Poispäin.” Huolestunut ystävä jatkoi miehen seuraamista ja kysyi vielä kolmannen kerran, minne tämä oli matkalla. Silloin mies pysähtyi, kääntyi katsomaan miestä silmiin ja sanoi: ”Kerron sinulle nyt vielä kerran, että olen menossa poispäin. Etkö sinä ymmärrä selvää puhetta?” Niin hän jatkoi matkaansa poispäin.
Taas kerran on tuntunut huojentavalta hikoilla itsestäni ulos sitä osaa kristillistä perinnettä, johon en enää usko. Tämä on taas yksi etappi entisen raamattufundamentanistin matkasta jumalansana-jukeboksien kaikukammioista ylisuurten kysymysten ja melkein huomaamattomien vastausten arkeen, sinne missä Jumalan poissaolon kolkko kylmyys melkein sammuttaa Hänen läsnäolonsa kuiskauksen.
Minun suomalaisiin esikuviini kuuluu vanha viisas Antti Eskola, 80-luvun radikaalivasemmiston lempiproffa, vimmainen sosiaalipsykologian tutkija, vihainen ja vittumainen mies. Hän selvitti lopuksi neljän kirjan verran uskoaan Jumalaan, repi käsin kaikki päiväkirjansa, suunnitteli hautajaisensa ja kuoli pois.
”Perin pohjin selviteltynä uskoni on riippumaton niin hetkittäisistä epäilyistä ja mielialan vaihteluista kuin kirkon opeista ja sitä koskevista kiistoista.”
Hän opiskeli kirjoittamalla ja riisui uskomuksiaan, kunnes vain olennainen jäi jäljelle. Sitä minäkin luultavasti teen, kunnes lyhtyni sammuu. Olen edelleen matkalla poispäin siitä Jumalasta, johon joskus uskoin. Samalla yritän kysellä ja kuulostella, miten uudesti syntymiseni jatkuu ja minkälaiseen uskoon olen seuraavaksi tulossa.
Minkälaisista uskomuksista, käytänteistä ja kokemuksista rakentuu se hengellisyys, jossa vielä haluan olla mukana kokemieni hengellisten konkurssien jälkeen? Mihin jään luottamaan, kun ei enää ole pakko uskoa mihinkään? Mitä ja ketä haluan seurata, kun tarpeeksi uskottavat uskonnolliset esikuvat ovat käyneet vähiin? Mihin koen kuuluvani, kun useimmat kristilliset yhteisöt herättävät lähinnä ahdistusta, myötähäpeää ja defensiivisyyttä? Entä sitten kun myös uushenkisyys, mystiikka ja n.s. uuden ajan hengellisyys välillä alkaa muistuttaa vanhan ajan hengellisiä painajaisia?
Tästä ei alunperin pitänyt tulla kirjaa. Tarkoitukseni oli vain mahdollisimman suopeassa hengessä purkaa lievää ärtymystäni Eckhart Tollen edustamaan New Age -genreen muutaman face-päivityksen verran. Jotkut Tollen keskeiset hokemat vaivasivat omaa ajatteluani sen verran, että aloin tehdä niiden pohjalta muistiinpanoja. Siitä kasvoi kriittinen katsaus Eckhart Tollen opetukseen ja myöhemmin paljon arvostavampi esittely Tollen esikuvan Meister Eckhartin elämästä ja opetuksesta. Arvioin kummankin merkitystä henkisyyden ja hengellisyyden kehityksessä sekä itsessäni että yleisesti.
Olen lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt kaikenlaisissa kristillisissä piireissä, jonka takia minuun on jäänyt ehkä kohtuuttomankin ankara kriittisyys uskonnollisia tietäjiä ja heidän käyttämäänsä valtaa kohtaan. Sieltä on jäänyt myös sitkeä tarve kiistellä sellaisten uskomusten kanssa, joita pidän vahingollisina.
Ystävyyden Majatalon yhteisössä minulla ei ole mitään vaikeuksia olla kunnioittavasti tutustuvassa dialogissa minkälaisten uskomusten kanssa tahansa. Täällä minulle on tärkeää varjella jokaisen rauhaa pysyä omissa uskomuksissaan. Julkisesti markkinoidut uskomukset eivät minusta ole samanlaisia suojelukohteita. Niistä opitaan ja niiden kanssa väitellään yhtä julkisesti. Niin on ollut keskenään kilpailevien luomismyyttien muotoilusta asti. Niitä on vertailtu keskenään vuosituhansia. Jäljelle jäävät ne, joilla on vakuuttavin selitysvoima ja ne, joiden symbolit syvimmin resonoivat kollektiivisen alitajuntamme kanssa.
Eckhart Tollella ja Meister Eckhartillakin on oma versionsa luomisesta ja ihmisen paikasta siinä. Suosiosta päätellen kummankin kertomukset resonoivat syvästi maailmassa, jossa kosmologiset teoriat ovat laskeutuneet arkikeskusteluihin ja pähkäilyt tietoisuuden olemuksesta ovat scifielokuvien herkkua. Useimmilla nuorilla alkaa olla yksilöllinen ja yksinkertaistettu versionsa maailmankaikkeuden luonteesta ja omasta tarkoituksestaan siinä.
Hyvä niin. Kun ajattelun vapaus on lisääntynyt, tietoisuus ajatusten vaikutuksesta mieleen, kehoon, yhteisöön ja koko maailmaan on kasvanut. Kansanterveyden alalla ja politiikassa olemme jo nähneet, että kaikki eivät todellakaan tule uskollaan autuaiksi. Jotkut sairastuvat ja kuolevat vahingollisten uskomusten tähden. Toiset alkavat tuhota muita uskomustensa innoittamina. Koko biosfäärin tulevaisuus riippuu ajatustemme suunnasta. Ne aina poikivat seurauksiltaan vakavaa toimintaa tai toimettomuutta.
Kaikenlaisten terapiamuotojen hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta on tehty ja tehdään koko ajan tarkkoja tilastollisia tutkimuksia. Näin terapiamenetelmiä kilpailutetaan keskenään sekä tulosten että kustannusten perusteella. Valaistusta tarjoavien gurujen arvo mitataan villeillä markkinoilla, joiden lyhyt muisti on huono ottamaan oppia edellisten gurujen tuottamista pettymyksistä. Siksi toivon, että tällaisten pohdintojen kirjaaminen kirvoittaisi reilua keskustelua ja kokemusten vaihtoa äärimmäisen tärkeistä asioista.
Hengelliset kysymykset ja uskomukset ovat muuttuneet hyvin yksityisiksi, mutta niiden aktivoiva tai passivoittava vaikutus heijastuu lopulta aivan kaikkeen. Siksi ei ole samantekevää, mitä uskomme maailmasta ja omasta merkityksestämme siinä. Henkilökohtaiset pelastukset ja kadotukset ovat muuttumassa kaikkien yhteisiksi kohtaloiksi. Ei todellakaan ole yhdentekevää, mihin sijoitamme toivomme tai miten toimimme, kun toivo ihmiskunnan paremmasta tulevaisuudesta muuttuu vain lopun lykkäämiseksi.
Tollen missio valaista yksilö ja sen kautta valmistaa koko maailmaa seuraavaan evolutionaariseen harppaukseen on saanut maailmalla aika kritiikitöntä ylistystä. Somessa hän on jo saanut parin atomivoimalan verran kehuja. Kyseenalaistavia puheenvuoroja on vaikea googlettamallakaan löytää. Siksi olen näissä esseissä keskittynyt kriittisiin arvioihin enkä vain Tollen opetuksen mahdollisiin hyötyihin.
Yritin keskusteluttaa näitä aiheita Henkinen kasvu -ryhmässä. Muutama artikkeli otettiinkin vastaan ja keskustelu oli vilkasta. Kun aloin käsitellä Tollen suhdetta kärsimykseen, moderaattori sanoi, että liika on liikaa ja lopetti keskustelun siihen. Se oli harmillista, koska minulla oli siellä hyviä keskusteluja ihmisten kanssa, jotka ajattelivat kanssani aivan eri tavoin. Minua suljetut ovet ovat kuitenkin aina inspiroineet. Edellinen kirjani Uhriutumisen kulttuurista sai alkunsa samalla tavalla. En tälläkään kertaa suostunut keskeytettyyn keskusteluun. Itse asiassa vastustus on aina ollut luovuuteni edellytys. Uutta syntyy vastustettuna olemisen ja vastustamisen tilassa. Ilman äänihuulten antamaa vastusta, hengityksestä ei syntyisi laulua, eikä puu kasvaisi tukevaksi ilman sitä heiluttavia myrskyjä. Evoluutiossakin edistykset tapahtuvat jonkun vastustuksen voittamiseksi.
Kun jatkoin samasta aiheesta keskustelua kirkollisten toimijoiden kanssa, eräs teologian tohtori haastoi minua paremmin perehtymään kristikunnan omiin mystikoihin. Osa siitä perinteestä oli minulle tuttua, mutta ehkä kaikkein vaikutusvaltaisin läntisen kristikunnan mystikko Meister Eckhart oli jäänyt minulta tutkimatta. Niinpä päätin tutustua mystikkoon, jonka Tolle oli valinnut omat identiteettinsä keskiöön. Myönnän, että aluksi keskityin vain vertailemaan kahta Eckhartia keskenään. Pian huomasin heidän painoarvonsa kuitenkin niin erilaiseksi, että unohdin Tollen. 1300-luvun alun eurooppalainen uskonnollisuus, köyhyyteen sitoutuneet luostarikunnat, rikkauteen sitoutunut kirkko, mahtavat goottilaiset katedraalit ja koko Eurooppaan levinneet naisten uskonnolliset kommuunit viettelivät minut mainettaan valoisampaan pimeään keskiaikaan.
Meister Eckhartin haastamana jouduin kohtaamaan mieleni alkukerroksiin jääneet viimeiset fundamentalismin rauniot. Löysin itseni mustasukkaisesti varjelemasta joitakin tinkimättömän tuntuisia teistisiä uskomuksia. Hämmästelin omaa defensiivisyyttäni, koska olen mielestäni nuoresta asti aina huolehtinut siitä, että luen ja tutkin uskomusteni vastaisia teoksia. Meister Eckhartista löysin kuitenkin jotain, joka resonoi kaappimystikkoni kanssa. Martin Buber avasi minulle jo kauan sitten sitä mystiikkaa, joka liittyy todelliseen kohtaamiseen ja potentiaalisesti käännyttävään vuorovaikutukseen. Arjen vuoroin vaikuttamisen dialogisessa mystiikassa oli minulle sulattamista ja soveltamista kymmeniksi vuosiksi. Se auttoi minua hahmottamaan vähemmän ilmeisiä kytkentöjä ja kokonaisuuksia.
Rene Girard puolestaan oli avannut minulle uskontojen kulttuuriantopologisia arvoituksia, kuten miksi kaikki pyhä on ihmiskunnan järjestäytymisestä asti ollut liitossa uhriväkivallan kanssa. Miksi sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, päällikkyys, kuninkuus, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta? Miten pelottavat tabut ja kiellot syntyivät ja miksi väkivalta on aina ollut niin helppo pyhittää uskonnon kautta? Milloin ja miksi ihmiskuntaa syntyi uhritietoisuus, joka teki uhrin suojelusta kaiken eettisen arvioinnin kulmakiveksi? Kuka tai mikä on ohjannut moraalisen tietoisuuden kehitystä? Girard oli muuttanut koko historian minulle suureksi ja mystiseksi arvoitukseksi..
Meister Eckhartin tekemiä taikoja sisikunnassani en pysty tiivistämään muutamaan lauseeseen, mutta jotain merkittävää minussa kuitenkin tapahtui. Huomasin sen vasta kirjoittamisen loppuvaiheessa, kun aloin olla jo aivan kyllästynyt koko aiheeseen. Defensiivisen kyllästymiseni alta paljastuikin pitkään kypsynyt läpimurto johonkin. Kirjani toivottavasti kertoo jotain siitä sisäisestä matkasta, jonka olen Meister Eckhartin kanssa kulkenut ja kirjan lopussa kerron jotain siitä mihin toistaiseksi jäin.
Itseni uloskirjoittaminen ja sisäänkirjoittaminen jatkuu. Matkani oikeasta uskosta oikeampaan tapaan uskoa, luottaa tai olla vaan on vielä kesken. Pyydän sinua osallistumaan siihen antamalla minulle palautetta yksityisesti tai keskustelemalla kanssani Facebook seinälläni.
P.S. Yksi asia minua harmittaa tässä tutkielmassa. Koska kirjoitin alun perin vain Faceen, en viitsinyt keskittyä lähdeviitteisiin. Matkin siinä Tollea. Kun sitten jatkoin paneutumalla Meister Eckhartiin, en viitsinyt enää vaihtaa tyyliä. Mitä enemmän tutkin, sitä enemmän lähdeviitteiden jättäminen alkoi ottaa päähän, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kaikki sitaatit ovat minun kääntämiäni englannin kielestä, vaikka osa kummankin tutkittavan aineistosta on julkaistu myös suomeksi. Monet Tollen sitaatit ovat hänen YouTubessa julkaistuista luennoilta. Osa käyttämistäni kirjallisuuslähteistä löydät viimeisiltä sivuilta.
Hei Daniel,
Kuuntelin hiljattain BookBeatista Tollen kirjoja ja luin niitä myös. Usein nukahdin päikkäreille kuunnellessani äänikirjaa. Aluksi teksti oli mielenkiintoista, mieleeni tuli Anthony DeMello ja hänen kirjansa ”Havahtuminen”, jonka luin vuosia sitten, sekä Paulo Coelhon kirjat.
Minua vaivaa näiden kirjoittajien ja puhujien keskittyminen itseensä, omaan egoon. Voi olla, että tämä johtuu siitä, että en vain ymmärrä näiden kirjoittajien sanomaa riittävästi.
Olen kuitenkin luonteeltani utelias ja avoin, joten luen mielelläni monenlaista tekstiä. Blogiasi olen aina välillä lukenut ja pidän tosi paljon siitäkin, kun taustoitat kerrontaa ajan- ja luonnekuvilla. Nyt ilahduin, kun olit kirjoittanut Tollesta myös taustoja.
Luin ja kuuntelin useampaankin kertaan (hyvää unilääkettä:) Tollen kaksi kirjaa, ”Läsnäolon voima” ja ”Tyyneys puhuu”. Lopulta siirsin kirjat luettuihin ja minulla tuli tunne, kuin olisin syönyt liikaa makeaa ja teki mieli kunnon rukiista elämän leipää. Nämä taivaanrantaan suloisia graffitteja maalaavat kirjat tuovat NewAge-uskonnon mieleen. Kaikki on niin helppoa hattaraa.
Jeesus ei lupaa sellaista. Hän puhuu ristin tiestä ja siitä, että jokaisen on kannettava oma ristinsä. Sellaisesta nämä veijarit eivät juuri julista. He puhuvat kuin Pietari kerran, joka nuhteli ristille kulkevaa Vapahtajaa.
He haluavat samalla tavoin kuninkaaksi jo tässä maailmassa. He haluavat voittaa maailman itselleen, mutta siitähän Jeesus juuri varoitti meitä.
Tässä muutamia hajanaisia ajatuksia, kun kysyit kirjojen vaikutuksesta. Kirjat ovat elämäni rakkaus. Niiden avulla olen selvinnyt tähän asti ja tietysti raamattu on se, joka mittaa kaiken muun luetun.
Voin olla väärässäkin koska ymmärrykseni on niin rajoitettu, mutta sehän on inhimillistä. Kirjoittelen itsekin blogia ja minusta on mukavaa, kun tekstiä kommentoidaan.
Hyvää jatkoa ja voimia työhön, arvostan sitä, että kirjoitat omalla nimelläsi somessa. Huomasin, että minäkin olen kehittänyt itselleni somepersoonan nimeltä Harzu Run.
Terveisin Harry
Hei, sain äsken luettua Jonathan Bin keskeneräisen kirjan ”Completing Girad, antidotes to apocalypse”, löytyy ilmaiseksi hänen nettisivuiltaan (kodasta ”manuscript”). Itse pidin sitä aika mielenkiintoisena kirjana ja ajattelin suositella sitä sinullekin Daniel, jos et satu olemaan vielä lukenut.
Kirjan mielenkiintoisina pohdintoina pidin mm. luvun 2 tärkeän tuntuista täsmennystä Girardin halun psykologiaan ja toisaalta kirjan loppupuoliskon mielenkiintoisia ja tasapainoisia pohdiskeluja buddhalaisen lähestymistavan mahdollisuudesta toimia ”antidoottina” metafyysisen halun aiheuttamille ongelmille.
Kirja on siis kirjoittajankin esipuheen mukaan kesken jäänyt, mutta mielestäni tällaisten perustavien kysymysten kanssa keskeneräisyys ei suinkaan ole mikään huono asia, sillä jokainen aktiivinen lukijahan lukeemaansa nyt muutenkin täydentää. Mielestäni kuitenkin arvokas puheenvuoro, joka omalta osaltaan pöyhäisee ilmaa toivolle hengittää myöhäisen Girardin apolalyptiseen pessimismin sekaan.
Kiitos suosituksesta. Tutustun ilman muuta. Mulla onkin luultavasti kaikki muut Girardin englanniksi ilmestyneet kirjat.