Jo viimeisen matkansa alussa oli selvää että Jeesuksella ei ollut paluulippua[1] Galileaan. Hän meni Jerusalemiin kuolemaan. Siitä ei enää ollut epäilystäkään. Jeesus ei todellakaan ollut passiivinen osapuoli tässä draamassa. Hän ei ollut vain hyveiden opettaja, joka halusi tehdä työnsä viranomaisilta rauhassa. Hän haastoi uskonnollista eliittiä ja vastasi heidän haasteeseensa. Kaikki evankelistat ovat yhtä mieltä siitä että Jeesuksen opetus oli alusta lähtien ristiriitoja herättävää. Hänen suhtautumisensa uskonnolliseen lakiin ja hänen suhteensa ”syntisiin” oli kirjanoppineiden ja fariseusten kannalta yhteisöllistä konsensusta kyseenalaistavaa. Hän […]
Oli kolmas tunti, kun he ristiinnaulitsivat hänet.[1] Jeesus naulattiin ristille yhdeksältä aamulla. Johanneksen mukaan ristiinnaulitseminen tapahtui vasta puolenpäivän aikaan.[2] Kaikkien nähtäväksi oli kirjoitettu hänen tuomionsa syy: ’Juutalaisten kuningas’.[3]. Ristille kiinnitetty puutaulu muistutti kauppojen ja roomalaisten bordellien ovenpielissä näkyviä ilmoitustauluja. Niissä näkyivät tuotteiden hinnat. Niiden odotettiinkin olevan vähän liioiteltuja: parasta sitä ja hienointa tätä. Sattumalta ohikulkevankin kansan tulisi yhdellä vilkaisulla nähdä mistä tässä oli kysymys. Johanneksen mukaan Pilatus oli teettänyt taulun heti tuomion jälkeen. Kirjuri oli toteuttanut käskyn kaikilla kolmella sivistyneen […]
Miten seuraajasta tuli syntipukki Tämä on Jeesuksen murhan ja Juudaksen itsemurhan jälkeinen päivä. Kertomusten vaiteliaisuudesta voisi päätellä, ettei Juudasta jäänyt kukaan suremaan. Niin tuskin oli. Hänelläkin oli perhe – jossain. Kolmen viime vuoden ajalta oli muutamia matkatovereitakin, ehkä jopa ystäviä. Juudaksen kuolema on luultavasti tässä vaiheessa jo opetuslasten tiedossa. Hänen kohtalonsa kuuluu tämän tyhjän päivän hämmennykseen. Siksi haluan sijoittaa oman muistokirjoitukseni Juudaksesta juuri tähän kohtaan. Rikon hetken aikaa oman kerrontani kronologiaa antamalla muistokirjoitukseni Juudaksesta käväistä nykyhetkessä asti. “Saat hyvän näkemyksen […]