« »

Jeesuksen paljastama saatana

0 kommenttia Kirjoitettu 9.10.2020 Muokattu 9.10.2020

Jeesus sanoi heille: ”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.”

Tästä Jeesuksen sanonnasta on vain yksi versio. Muut evankelista eivät kerro mitään vastaavaa, eikä Luukas auta meitä tulkitsemaan näiden sanojen merkitystä lainkaan. Asiayhteydestäkin voi sanoja tulkita moneen suuntaan.

Luukkaalle saatana on tärkeä selittävä hahmo monenlaisille tapahtumille. Hän demonisoi Juudaksen käytöksen selittämällä, kuinka saatana meni häneen.[1] Se siitä. Juudaksen ja muiden opetuslasten sisäistä dynamiikkaa ei sen jälkeen tarvinnut miettiä sen kummemmin. Juudas oli hänen mielestään muita opetuslapsia syyllisempi Jeesuksen kuolemaan. Silti hän oli myös suorastaan edesvastuuttomassa tilassa, jos hän teki mitä teki, koska saatana meni häneen.

Luukkaan ajatusmaailmaan sopi oikein hyvin, että saatana sinkoutui taivaalta, kun opetuslapset alkoivat käskyttää riivaajia. Eli Luukas antaa ymmärtää, että kummatkin tapahtumat liittyivät toisiinsa ja selittivät toisiaan.

Nähtyäni miten keinotekoisesti ja taikauskoisesti hän teki Juudaksesta syntipukin, [2] luulen että hän tässäkin ymmärtää Jeesuksen sanoja väärin, vaikka ehkä toistaakin ne oikein.

Jeesus oli jo kertaalleen käynyt pitkän keskustelun saatanan kanssa erämaassa ja havainnut hänet ihmisten ajatusten kopioksi, hahmoksi, johon henkilöityi kaikki se mikä ihmisille on kaikkein tyypillisintä. Fariseustenkin kanssa hän oli jutellut saatanasta ja paljastanut kuinka saatanallinen valta toteutuu ikuisena kiertokulkuna kaaoksen ja siitä pelastavan järjestyksen toistumona.[3] Jeesus käytti rankkaa ironiaa herättääkseen fariseukset kauhistumaan omia uskomuksiaan ja käytäntöjään valheina ja murhina. Sen seurauksena hänet itsensä nähtiin kaaosta aiheuttavana saatanana, joka yritettiin karkottaa järjestystä ylläpitävällä väkivallalla. Siksi he olivat jo jonkin aikaa keränneet valheita hänen tuomiokseen. Siinä oli Jeesukselle saatanaa ihan tarpeeksi.

Minusta näyttää siltä, että tämä lyhyt episodi on jatkoa sille saatanan demytologisoinnille, jonka Jeesus oli jo aloittanut jo heti kasteensa jälkeen, kun Henki oli ajanut hänet erämaahan kohtamaan pahimmat kiusauksensa. Siksi hän oli niin terävästi vastuuttava keskustelussaan fariseusten kanssa.

Ehkä Jeesus tässä kohtaa oivalsi jotain, joka näyttäytyi hänelle vision lailla. Minä luulen, että Jeesuksen näkeminen tarkoittaa dramaattista havahtumista ymmärtämään jotain hyvin olennaista hyvän ja pahan olemuksesta. Se mitä Jeesus näkee, ei lainkaan sovi yhteen opetuslasten innon kanssa.
Jonkun hyvin radikaalin muutoksen Jeesus kuitenkin näki. Ihmisten uskonnollisessa todellisuudessa jotain oli peruuttamattomasti muuttunut. Mutta mikä?

Tulkinta on hyvin yksinkertainen: Taivaissa asunut Saatan on nyt maan päällä. Jeesus ymmärsi, tai näki, niin kuin Luukas kertoo, että tuonpuoleisuuteen projisoitu pahuus on nyt opetuslasten omassa maailmassa – lähempänä heitä itseään kuin ikinä osasivat edes kuvitella. Jopa heidän intonsa pahojen henkien komenteluun, saattoi olla saatanallista humaltumista vallasta.

Selventääkseni asiaa, siirryn muutaman askeleen historiassa taaksepäin:

a)           Saatanan historia

Sekä heprean että kreikan nimitykset saatanalle viittaavat häneen, joka syyttää, vastustaa, valehtelee, parjaa, kieltää ja viettelee.

Kaikki evankelistat puhuvat paholaisesta käyttäen vuoroin hänen hepreankielistä nimeään saatan tai kreikkalaista diabolos. Aluksi Vanhan Testamentin sana saatana viittaa ihan tavallisiin vastustajiin, syyttäjiin ja vihollisiin, eikä mihinkään yliluonnolliseen hahmoon. Sitä mukaa kun juutalainen monoteismi vahvistui, maailmassa esiintyvän pahuuden ja kärsimyksen selittäjäksi tarvittiin myös jonkinlainen Jumalan vastavoima.[4] Kävi vaikeaksi uskoa jumalaan, joka sekä tappaa että herättää henkiin, lyö ja parantaa[5], tuottaa onnea ja onnettomuutta, pimeyttä ja valoa jne.[6] Niinpä syntyi vähitellen myytti taivaallisesta ruhtinaasta[7], Jumalan yli-innokkaasta oikeuden palvelijasta joka lopulta kapinoi Jumalaa vastaan ja muuttuu saatanaksi. Hänestä tuli suosittu teologinen selitys pahuudelle. Oli helpottavaa nähdä, että Jumala ei olekaan kaiken kärsimyksen lähde.[8] Ihmiskuntakin vapautui ainakin osittain vastuusta, koska saatana…

Tämä muutos Juutalaisten uskomusmaailmassa tapahtui kuitenkin niin myöhään, että saatanaa ei vanhassa testamentissa mainita kuin kolme kertaa. Viimeisinä vuosisatoina ennen Jeesuksen aikaa saatanasta tuli kuitenkin osa juutalaista kansanhurskautta.

Usko saatanaan oli hyvin suosittu, varsinkin Jeesuksen aikaisten fariseusten parissa. Heidän kanssaan Jeesus pääasiassa puhuikin saatanasta. Samalla hän vähitellen avasi pahuuden todellisen rakenteen ja sisällön sellaisella tavalla, jota kukaan ei ollut aiemmin tehnyt. Kärsivällisesti hän riisui saatanan alkutekijöihinsä, eikä kukaan halunnut löytää itseään niiden joukosta.

b)           Jeesuksen paljastama saatana

”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.”

Jeesus siis näki, kuinka saatana sinkoutui yliluonnollisesta maailmasta meidän maailmaamme. saatanaan sijoitetut fantasiat ja uskomukset purkautuivat meidän maaperäämme.

Tämä on vertauskuvallinen kertomus siitä, kuinka tuonpuoleiseksi olennoksi kuviteltu pahuus muuttuu maanpäälliseksi todellisuudeksi, josta meidän pitää itse ottaa vastuu. Jeesus oli jo aloittanut ihmiskunnan todellisten ongelmien paljastuskertomuksen. Se tarkoitti sitä, että ongelmien syyt siirtyvät sieltä kaukaa tänne lähelle.

Kun opetuslapset olivat julistaneet Jumalan ehdotonta rakkautta ja Jeesuksen seuraamiseen perustuvaa elämäntapaa, kuulijat olivat joutuneet vihdoin henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti vastuuseen väkivallasta, jota oli aiemmin perusteltu Jumalalla tai saatanalla. Tämän jälkeen mytologisessa maailmassa ei enää ollut pahuutta aiheuttavaa saatanaa. Hän oli langennut taivaalta maan päälle. Hän eli ihmisten vuorovaikutuksessa. Jeesus kumosi saatanan keinotekoisen transsendenssin, näennäisen tuonpuoleisuuden ja paljasti hänet meidän välisemme vuorovaikutuksen pahimmaksi ilmentymäksi. 

Jeesus näki saatanan mytologisten satujen läpi. Jeesus tunnisti hänet olennaisena osana ikivanhaa uhrikulttuuria ja uskonnollisesti pyhitettyä väkivaltaa, jonka varassa ihmiskunta oli kulttuurien alusta asti organisoitunut.[9] Paratiisikertomuksesta asti saatana on kilpailevan ja kateellisen halun herättäjä ihmisten välillä. 

Jeesus otti pahuuden vakavasti tekemättä saatanasta mitään pahuuden Jumalaa. Saatana oli hänelle luomakunnan parasiitti, joka vietteli kaikki kateelliseen kilpailuun toistensa ja Jumalan kanssa. Hänen valtakuntansa on imitoivan vertailun, kilpailevan kateuden ja vuorovaikutteisen väkivallan valtakunta.[10]

Saatana oli paljastunut uhriuden varassa eläväksi ihmisyhteisöksi. Hän todella oli sinkoutunut taivaasta ja tullut osaksi meitä. Jumalankin julmat kasvot olivat saamassa ihmisen kasvot. Uhria ei vaatinut kukaan muu kuin ihminen.

Sekä Jumalan että saatanan valtakunta muuttuivat Jeesuksen opetuksessa ihmisten väliseksi todellisuudeksi. Kun Jumalan valtakunta alkoi todentua ihmisten välillä, saatana sinkoutui taivaalta maan päälle ja paljastui sellaiseksi ihmisjoukoksi, joka rakensi yhtenäisyyttään uhraamalla muita.

Jeesuksen tapa puhua saatanasta riisui saatanaan liittyvää mytologista voimaa. Saatanalla ei ollut sen enempää voimaa kuin mitä ihmiset hänelle antoivat tavassaan olla ja elää toistensa kanssa. Sitä mukaan, kun ihmiset kääntyisivät seuramaan Jeesuksen opetusta saatanan valta heidän elämässään vähenisi.

Tämä ei tietenkään tarkoittanut saatanan vallan välitöntä loppua.[11] Ei suinkaan. Opetuslapset olivat edelleen innoissaan siitä, kuinka suuri valta heillä oli saatanankin yli. Olivathan saatanan pahat hengetkin heille tottelevaisia. Paha oli turvallisesti heidän ulkopuolellaan. Miten Jeesus saisi heidät heräämään harhoistaan? Opetuslapsissa itsessäänkin oli vielä muutama ”riivaaja” karkottamatta.

Koska opetuslapset eivät millään halunneet ymmärtää saatanan vallan purkamista sellaisiin alkutekijöihin, joista he itsekin olivat kilpailevan vallanhimonsa kautta osallisia, Jeesus kokeili toisenlaista strategiaa. Kuvittelen hänen huokaisevan syvään ja antautuvan sarkastisesti pilkkaamaan heidän valtafantasioitaan:

Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä.[12]

Joko Jeesus puhui symbolein tai sitten hän käytti karkeaa ironiaa herättääkseen opetuslapset näkemään jopa saatanan kanssa kilpailevien intohimojensa hulluuden. Jeesus ei todellakaan ollut kouluttamassa fakiireja, jotka kestävät käärmeiden ja skorpionien pistoksia, eikä hän myöskään ollut organisoimassa mitään tuholaispartiota käärmeiden ja skorpionien hävittämiseksi, ei symbolisessa eikä konkreettisessa merkityksessä. Eikä Jeesus oikeasti luvannut kenellekään minkäänlaista haavoittumattomuutta vihollisia vastaan tai vapautusta mistään kärsimyksestä. Päinvastoin.

Ironia on vaikea ja vaarallinen havahduttamisen muoto. Joko sen ymmärtää niin, että se herättää oikein kunnolla, tai sitten se vain vahvistaa niitä harhoja, joista oli tarkoitus herätä.

Jotkut ottivat tämän konkreettisena lupauksena ja alkoivat käyttäytyä kuin olisivat haavoittumattomia maailman valloittajia. Heidän hengellisyytensä muuttui valloittavaksi imperialismiksi ja hengenvaaralliseksi vaarojen uhmaamiseksi. Sellaisen kristillisyyden eetos näkyy myös myöhemmin lisätyssä Markuksen evankeliumin mahtipontisissa loppujakeissa.

Ymmärsikö Jeesus asian todella näin ja oliko hänen puheensa skorpioneista ja käärmeistä todellakin ironiaa? Mikä oli Luukkaan oma ymmärrys kirjottaessaan tätä? Vaikea sanoa. Minä epäilen, että Luukas tässä toimii yksinkertaisesti kuulemansa perinteen uskollisena kirjaajana, ymmärtämättä siitä välttämättä mitään. Minä luulen, että Jeesuksen sanat sopivat liiankin hyvin Luukkaan vanhatestamentilliseen mytologiaan. Hän luultavasti ajatteli kaikkien kuulijoidensa pitävän omaa tulkintaansa itsestään selvyytenä. Ehkä tämä kohta juuri siksi on niin lyhyt ja myöhemmille lukijoille arvoituksellinen. Ei tämä olisi ensimmäinen kerta kuin evankeliumien kirjoittajat välittäisivät Jeesukselta sellaista läpinäkevyyttä, joille olivat itse vielä sokeita.
Näkikö Jeesus ironian menevän perille, vai luopuiko hän yrityksestä sen kautta viestittää jotain? Joka tapauksessa hän vaihtaa tyyliä ja ehdottaa heille yhtä suurta poisoppimista ja vastaavasti yhtä suurta uuden oppimista:

Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat,

Hyvä on, jos teillä oli parantavaa vaikutusvaltaa ihmisten elämässä, mutta älkää te siitä innostuko. Sellainen johtaa teidät vain keskinäiseen kilpailuun siitä kenellä on isompi valta ja kenelle siksi kuuluisi suurempi asema. Tämä ilo vie teidät harhaan. Ihmisiin ja Jumalan valtakuntaan minä pyysin teitä keskittymään, eikä riivaajiin.

 Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.”

Opetuslapset olivat mielessään innostuneet näkemään nimensä aivan muissa kirjoissa, väkevistä sankareista kerrotuissa tarinoissa. Jeesus muistutti heitä vertauskuvallisella tavalla siitä, että he olivat nyt osana aivan uutta kertomusta. Sen kertomuksen juoni oli heille vielä vieras ja tarinan henki poikkeaisi kaikista aiemmista sankarikertomuksista. Osallisuus siihen kertomukseen oli Jumalan lahjaa: Nimenne ei ole taivaan kirjassa, koska olette tehneet suuria ja sankarillisia tekoja, vaan koska Jumala on teidät armahtanut ja tahtoo rakastaa maailmaa teidän kauttanne.

Jeesus muistutti aivan uudesta minuuden ja identiteetin perustasta, joka vähitellen kasvaisi vapaaksi ihmisten antamasta kunniasta tai tuomiosta. Hänelle saatanan vastakohta on Paraklete, uhrin lohduttaja, puolustusasianajaja, Pyhä Henki, Jeesuksen oma henki, Jumalan valtakunnan olemus. [13]

Luukkaan mainitsemat 72 opetuslasta häviävät tämän jälkeen takaisin kotikyliinsä. Ehkä Jeesuksen tapa dumpata heidän valtafantasioitaan palautti heidät takaisin siihen arkeen, josta olivat halunneet pelastua. Jeesukseen sijoitetut odotukset olivat sittenkin osoittautuneet liian suuriksi.

Jeesuksen jälkeen pahuutta on yhä vaikeampi projisoida tuonpuoleiseen. Hän näytti meille, että saatana on meidän välistä todellisuuttamme, meidän taipumustamme luoda järjestystä syntipukin avulla ja tuottaa kaaosta keskinäisen imitoinnin ja kateellisen kilpailun kautta. Tästä kaikesta meidän on otettava vastuuta. Saatanalla ei ole yhtään sen enempää valtaa kuin me hänelle tai sille annamme.

Evankelistat elivät suurten myyttisten valheiden purkamisen aikaa ja uusien totuuksien ymmärtämisen aikaa. Vanhan ja uuden ristiaallokossa he toimivat välittäjinä sellaisellekin uudelle ymmärrykselle, josta he olivat vielä itsekin vähän pihalla.

Evankelistojen kertomuksissa saatana esiintyy vain eri tavalla paljastettuna. Ihmisryhmien käytöksen takaa paljastuu saatana kasvot ja saatanan hallintatapojen sisältä löytyy ihmiskasvoinen yhteisödynamiikka. Saatana ei ole sinä tai minä, mutta me voi olla saatanallisia varsinkin kun teemme hänestä tai heistä täydellisen pahoja.

c)           Meidän saatana

”Jos paholainen ei ole olemassa muuta kuin ihmisen luomana, ihminen on luonut hänet omaksi kuvakseen.”
Dostojevski.

”Paholainen on kollektiivi.”
Simone Weil[14]

Saatana ei ole tänään kovin suosittu idea tai hahmo selitysmalliksi millekään ilmiölle. Pahuus itsessäänkin oli moraalisena määreenä pitkään pannassa. Pahuus on yritetty epätoivoisesti diagnostisoida psyykeen toimintahäiriöksi, mielen sairaudeksi, yksilön tai yhteisön kokeman trauman ilmentymäksi jne. Kollektiivinen tai yksilöllinen terapia, lääketieteelliset hoidot tai yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaaminen kyllä poistaisi pahuudeksi nimittämämme ilmiöt keskuudestamme. Pitkään on näyttänyt siltä, että valitsemamme lääkkeet todella ovat toimineet. Saatanallinen pahuus on eristetty elokuviin ja meistä turvallisen kaukana oleviin julmuuksiin. Filosofisesti, psykologisesti tai sosiologisesti saatana tai saatanallinen pahuus eivät ole kovin toimivia ideoita. Pahuuden uudet muodot ovat kasvaneet niin globaaleiksi ja koko olemassaoloamme uhkaaviksi, että niiden hahmottaminen millään nimityksillä on käynyt yhä vaikeammaksi.

Jungille tämä on kertomus siitä, kuinka Jumala tästä lähtien samaistuu vain hyvään puoleensa ja saatanasta tulee Jahven torjuttu varjo.[15] Jung yrittikin saada Jumalan asiakkaakseen tehdäkseen Hänestä pyhän nelimäisyyden sen kautta, että Jumala vihdoin integroisi varjonsa osaksi itseään. Minusta saatana kuuluu samoihin kategorioihin kuin Id, Superego, Eros, Thanatos, eikä niillä ole sen itsenäisempää olemassaoloa kuin Asmodeuksella, Belsepubilla tai Leviathanilla. Ne ovat vain kuvitteellisia ja potentiaalisesti vaarallisia mimesiksen ilmenemismuotoja, eivätkä mitään yliluonnollisen maailman teatraalisia hahmoja.[16] Tarvitsemme saatanaa vain silloin kun emme suostu näkemään mitä meidän kateellisissa kilpailusuhteissamme tapahtuu.

Vaikka saatanalla on vahva rooli evankeliumeissa, monet kristitytkin mielellään kiertävät niiden kohtien ohi, jossa Jeesus puhuu saatanasta. Saatanasta on tullut sujuva kirosana mutta vakavassa mielessä kiusallinen ja nolo hahmo.

Toiset kristityt ovat suorastaan rakastuneet saatanaan. He eivät voi, eivätkä edes halua, ymmärtää maailmaa ilman saatanaa. Jumalaankin olisi ihan turha uskoa jollei saatanaa olisi. Saatana selittää heille niin paljon niin yksinkertaisesti. Saatana tekee vihollisetkin niin helpoiksi ymmärtää.

Girardin mukaan nimenomaan kristittyjen ei tulisi helpottaa ajatteluaan ja valintojaan uskomalla tuonpuoleiseen saatanaan.[17] Pahuus on paljon lähempänä kuin tuonpuoleinen myyttinen saatana.

C.S Lewisin mukaan saatanan suurin petos on saada ihmiset uskomaan, ettei häntä ole olemassa. Girardin mukaan saatanan toiseksi suurin petos on saada ihmiset uskomaan, että hän oikeasti on olemassa.[18]

Minä uskon, että usko saatanaan on itselleen sokean uskonnollisuuden viimeinen itsepetoksellinen yritys paeta vastuuta siitä mitä me yhteisöinä voimme pahimmillamme olla. Se on pyhäkoulutasoisen lapsellisen teologian kyvyttömyyttä tai haluttomuutta kohdata pahuus siellä missä se petollisimmillaan ilmenee, eli meissä kaikissa ja erityisesti meidän tavassamme edustaa muita parempia uskontoja, olla muita parempia yhteisöjä, kansoja ja rotuja tai vaikkapa sukupuolia.

Girardin tulkinta saatanasta ottaa pahuuden vakavasti antamatta sille ontologista sisältöä jumalahahmon kaltaisen saatanan muodossa. Saatanalla ei ole meistä riippumatonta autonomista olemusta, vaan se on luomakunnan parasiitti. Se osaa olla vain kateellisesti matkivassa suhteessa kaikkeen hyvään ja muuttaa siksi ihmiskunnan arvokkaimmatkin saavutukset perversioiksi alkuperästään. Saatanaa valtakunta on kaikkine uskontoineen ja ideologioineen irvikuva Jumalan valtakunnasta. ”Saatana on Jumalan apina”[19] se, jonka kaikki yritykset panna Jumalaa paremmaksi kääntyvät ihmiskunnan tuhoksi. 

Saatanaa ei ole. On vain pirullisia suhteita, joissa kateellisesti kilpailevat osapuolet ovat koukussa väkivaltaiseen mimesikseen. Saatanallinen vuorovaikutus on se, jossa tulemme koko ajan enemmän toistemme kaltaisiksi imitoimalla ja maksimoimme toistemme vihaa, ilkeyttä ja väkivaltaa, kunnes olemme molemmat kaoottisen tuhon partaalla. Äärimmäisestä vihan kaaoksesta voimme yrittää pelastautua sillä ikivanhalla tavalla, jolla kulttuureja on aina pidetty koossa, eli löytämällä yhteinen syntipukki, johon voimme kaiken vihamme ja pahuutemme siirtää. Sen uhraaminen ei kuitenkaan enää toimi, koska evankeliumit ovat paljastaneet uhrin viattomuuden.

Yrityksemme paikallistaa tai tunnistaa saatana ovat yleensä saaneet aika saatanallisia seuraamuksia, vainoja ja kauheimpia mahdollisia kuoleman tuottamisen muotoja. Sadat tuhannet ihmiset ovat kohdanneet kuolemansa kristittyjen villiintyneiden saatanafantasioiden tähden. Vieläkin ihmisiä suljetaan yhteisöistään ja sorretaan, koska ovat jossain kuvitteellisessa tekemisessä saatanan kanssa. Keskiaikainen barbaria ja tämän päivän uskonnollinen väkivalta saa edelleen inspiraationsa taistelusta saatanaa vastaan. Lännessä saatana joskus sijoitetaan ”pahuuden akselin valtakuntiin” Isisin kalifaattiin, äärioikeistoon tai äärivasemmistoon. Monet muslimit taas näkevät saatanan länsimaisessa jumalattomuudessa. Mitä kiihkeämmin kristityt ja muslimit taistelevat ulkoistettua suurta saatanaa vastaan, sitä saatanallisempia heistä tulee.[20]

Demonisoidessamme vihollisemme ulkoistamme saatanan itsestämme[21] näkemättä kuinka taistelumme tuota suurta pahaa vastaan voi temmata meidät ilmentämään sitä mikä maailmassa on kaikkein pahinta. Muukalaisia demonisoiva etnonationalistinen isänmaallisuus tai fasismin ja rasismin leimakirvestä käyttävät sosiaalisoturit voivat kummatkin kietoutua itseään ruokkivaan viha-addiktioon, jossa väkivalta muuttuu koko ajan vain oikeutetummaksi. Mitä erilaisemmiksi osapuolet kuvittelevat itsensä sitä enemmän he alkavat muistuttaa toisiaan. Juuri näissä intohimoissa valheet, syytökset ja murhanhimot muuttuvat saatanallisiksi.

Saatana on meidän lakimme, järjestyksemme ja yhteishenkemme silloin kun se perustuu pahuuden ulkoistamiseen. Hän on meidän kaaoksemme, kun kateellinen kilpailumme on johtanut vastavuoroisen väkivaltaisuuden eskaloitumiseen, eikä mistään löydy uskottavaa syntipukkia ongelmiimme.

Yritämme toistuvasti kaivaa itsemme väkivallan kuopasta tavalla, joka vain syventää sitä. Olemme edelleen osallisia valtaverkoissa, joiden hallintatavat pohjimmiltaan ovat yhtä saatanallisia kuin Jeesuksen aikana. Olemme edelleen taipuvaisia määrittelemään pahuuden tavalla, joka viettelee pirun esiin itsestämme.

Saatana on pakkovaltaa, väkivaltaa, valheiden valtaa, sortovaltaa, saastutusvaltaa ja vaikka mitä. Paavali puhui vain valloista ja voimista,[22] jotka hallitsevat maailmaa. Vaikka saatana on se tuhoisa väkivaltojen vuorovaikutus, jonka me pystymme välillemme rakentamaan, häntä ei oikeasti ole olemassa. Kaikkien valheiden isänä hän on samanaikaisesti todellinen ja harha. Hän on sisällämme, kun kuvittelemme pahuuden olevan vain toisissa ja hän on ulkopuolellamme, kun kuvittelemme pahuuden olevan vain meissä.[23]

Saatana on sellaisten yhteisöjen sisin olemus, jotka häikäilemättömästi etsivät vain omaa etuaan muiden kustannuksella ja rakentavat omaa yhtenäisyyttään syntipukkeja uhraamalla. Saatana on kaikkien itseään palvovien ahneiden yhteisöjen spirituaalinen sisältö. Kun mikä tahansa vallan manifestaatio ilmenee johdonmukaisena valheellisuutena, kateellisena kilpailuna, vihamielisyyden kasvavana vuorovaikutuksena, pahuutta ulkoistavana ja muita suvereenisti parempana valtana, se alkaa olla saatanallisuuden ilmentymä.[24]

Saatanallisuus ei välttämättä ole huono nimitys pahuuden liiankin todelliselle ongelmalle, mutta pahuuden kuvitteleminen meidän psykososiaalisen todellisuutemme ulkopuoliseksi voimaksi on ikivanha myyttinen itsepetos. Pahimmillaan poliittiset ja taloudelliset systeemimme ja yhteisömme voivat kyllä olla sisäiseltä olemukseltaan eriasteisesti valheellisia ja väkivaltaisia. Siinä mielessä valtio tai yritys voi hyvinkin muuttua aika pirulliseksi sanan synkimmässä merkityksessä.

Siksi meidän ei ehkä kannata kokonaan luopua raamatullisesta retoriikasta, joka taikauskoisesti tai projisoivasti käytettynä vain pahentaa tilannetta, mutta syvällisesti ymmärrettynä voi auttaa meitä ottamaan potentiaalimme saatanalliseen pahuuteen ja pelastavaan hyvyyteen tarpeeksi vakavasti.[25]


[1] Luuk 22:2-6

[2] Nylund Daniel. TeoBlogi 7.22. Muistokirjoitus Juudaksesta.

[3] Nylund Daniel. TeoBlogi. 7.7. Kun saatana karkottaa saatanan.

[4] Rabe. Andre. Desire Found Me. Andre Rabe Publishing. 2014. s. 178-183

[5] 5Moos 32:39

[6] Jes 45:6

[7] Jes 15:12

[8] Wray T.J. Mobley Gregory. The Birth of Satan: Tracing the Devil’s Biblical Roots. St. Martin’s Publishing Group. 2014. s. 51.

[9] Williams. The Girard Reader. s. 265.

[10] Girard. I See Satan Fall… s. 44, 45.

[11] Girard. I See Satan Fall… s., 185

[12] Luuk. 10:19, 20.

[13] 1Joh. 2:2.

[14] Alison James & Palaver Wolfgang. The Palvgrave Handbook of Mimetic Theory an Religion. Palvgrave Macmillan. New York 2017. s. 251.

[15] Jung. C.G. Job saa vastauksen. Otava. 1974.

[16] Oughourlian Jean-Michel. The Puppets of Desire. The Psychology of Hysteria, Possession and Hypnosis. Standford University Press. 1991. s. 77-78.

[17] Girard René. Evolution and Conversion. Dialogues on the Origins of Culture. Continuum. London. New York. 2007. s. 225.

[18] Bailie Gil. Violence Unveiled. s. 204

[19] Girard. I See Satan Fall… s. 44-45.

[20] Kyllä melkein kaikilla muillakin uskonnoilla on omat saatanansa, joiden vastustaminen tuottaa samankaltaisia julmuuksia. 

[21] McKenna Andrew. Violence and Difference. Girard, Derrida and Deconstruction.  University of Illinois. 1992. s. 114.

[22] 2Kol 2:11

[23] Girard. Dostojevsky. s. 131

[24] Tomlinson Dave. Re-Encanting Christianity. Cantenbury Press. London. 2008. s. 64

[25] Walter Wink on tarkkaan tutkinut Vanhan ja Uuden Testamentin tuonpuoleisia voimia kuvaavan retoriikan ja pitää niitä sen ajan kuvauksina yhteisöjemme todellisesta olemuksesta, sisäisestä hengestä.
Wink Walter. Naming the Powers. The Language of Power in the New Testament. Fortress Press. 1984.

Wink Walter. Unmasking the Powers. The Invisible Forces That Determine Human Existence. Fortress Press. 1986.

Wink Walter. Engaging the Powers. Dicernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Jaakko K sanoi 10 tuntia sitten:
      Itse kipuilin tämän uskomisluvan kanssa aikani. Vähitellen tulin siihen tulokseen, että on kyllä ihan absurdi ajatus, että joku ulkoa päin sane... Pettää valtakunnan odottajat
    • Eija Honkala sanoi 15 tuntia sitten:
      Tässäkin mielenkiintoinen näkökulma! Jeesuksen parannusihmeet saattoivat olla Danielin mukaan osaltaan psykofyysisiä. Ihmisen saama myötätunto... …uskonnon riivaamat
    • Eija Honkala sanoi 15 tuntia sitten:
      Kiitos vastauksestasi Daniel! Tekee mieli kysyä hiukan lisää... Jeesuksen tekemä suunnanmuutos oli niin radikaali (rankaisevasta, kostavasta Jum... Pettää valtakunnan odottajat
    • Kyösti Nuttukontio sanoi 2 päivää sitten:
      Uskon,että tulkintasi on oikea. Mikään syy ei oikeuta elämän tuhoamiseen. Jumala on elämän,ei kuoleman Jumala! Vuosituhantiset uskomukset "pyh... Väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 päivää sitten:
      Lupa uskoa tietyllä tavalla on mielenkiintoinen kysymys. Olen itse matkallani kohdannut sen monta kertaa ja joskus tietyllä lailla uskominen on tode... Pettää valtakunnan odottajat

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0242677
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.