Ristille hylätystä Jeesuksesta tuli kaikkein ulkopuolisin, hylätyistä hylätyin. Juuri sen kautta hän laskeutui ihmiskunnan ytimeen.[1] Kukaan ei voi olla enemmän ihmisyyden ytimessä kuin sen uhri. Jumala ei enää asu pyhässä maassa, kaupungissa tai temppelissä. Hänet kohdataan ihmiskunnan hyljeksityimmissä ja yksinäisimmissä paikoissa, epäpyhiksi ja saastaisiksi julistettujen joukossa. Jumala löytyy lähimmäisten silmissä. Niiden ensimmäinen sanoma on aina sama:
”Älä enää tapa minua. Rakasta minua.”
Pääsiäisen jälkeen Jumala tuli näkyväksi. Hän kohtaa meidät jokaisessa hylkäämässämme ihmisessä. Ei tämä ole ainoa Jumalan kohtaamisen paikka. Mutta jos kysymme mitä Jeesuksen kuolema kertoo Jumalan kohtaamisesta, niin vastaus löytyy itse kunkin maailman ulommaisilta laidoilta.
Juutalaisuus ei sallinut minkäänlaista kuvaa Jumalasta. Jeesus kuitenkin antoi ihmiskunnalle kuvan Jumalasta. Jumala näkyy ihmisten julmuuden uhreissa.[2] Tämän kuvan Jumalasta me näemme jokaisessa uutislähetyksessä. Tähän kuvaan Jumalasta törmäämme omilla työpaikoillamme. Tätä kuvaa Jumalasta olemme ehkä itsekin katsoneet silmiin, tuntien vain halveksuntaa ja inhoa sydämessämme. Jokaisessa hylkäämässämme ihmisessä meidän pitäisi nähdä Hänet.
Myöhemmät selitykset
Vaikka Jeesus ja evankeliumien kirjoittajat paljastavat syntipukkimekanismin valheelliseksi ja vääräksi, sen tulkitsijat ovat jälkeenpäin valjastaneet pääsiäiskertomuksen uhrikulttia vahvistavaksi kertomukseksi. Demytologisoitujen peitetarinoiden tilalle on keksitty uusia. Perimmäinen vastuu väkivallasta on jälleen siirretty Jumalan syliin.
Roomalaiskatolinen ja protestanttinen kirkko on melkein kokonaisuudessaan rakentanut pääsiäistapahtumien tulkintansa sellaiseksi, että Jeesuksen kuoleman merkitys selittyy lähinnä Jumalan tinkimättömien vaatimusten kautta. Katolisessa selityksessä Jeesus lepyttää Jumalan vanhurskaan vihan olemalla täydellisen kuuliainen isälleen loppuun asti. Samalla hän maksaa Jumalan vaatiman hinnan kunnianloukkauksesta jota ihminen ei pysty maksamaan. Protestantit korostivat että Jeesus otti meihin kohdistuvan Jumalan vihan itse kannettavakseen ja sillä tavalla vapautti meidät tuomiosta. Näin universumin moraalinen perusjärjestys säilyy samalla kun ihminen pelastuu.
Kummatkaan selitykset eivät millään tavalla kyseenalaista Jumalan vihaa tai uhriutta vaativaa väkivaltaa. Ne ikään kuin kuuluvat Jumalan itsestään selvään luonteeseen.
Näiden tulkintojen äärellä olemme tänään aika erikoisessa tilanteessa. Jälkikristillisessä länsimaisessa kulttuurissa ihmiset ovat evankeliumien piilovaikutuksen kautta tulleet sen verran uhritietoisiksi, että heidän vakavimmat epäilyksensä perinteistä kristinuskoa kohtaan nousevat juuri siitä käsin:
”Kirkon eettinen opetus, avioliiton pyhyys, anteeksianto jne. ovat minusta arvokkaita ja oikeita. Mutta kirkon opetusta Jeesuksen kuolemasta minä en ymmärrä. Kaikki tämä puhe uhrista ja verestä tuo vain mieleen muitakin uskontoja, joissa papit uhraavat eläimiä, lapsia tai neitseitä lauhduttaakseen Jumalan vihaa. Kirkon selityksethän kuulostavat ihan samanlaisilta. Jeesus joutuu Jumalan meihin kohdistaman vihan sijaisuhriksi, jotta Hän sitten voisi antaa meille anteeksi. Se, että Jeesus tekee sen kuulemma vapaaehtoisesti ei muuta mitään jos Jumalan viha ihmistä kohtaan laantuu vain sen kautta että Jeesus kuolee. En voi palvoa sellaista Jumalaa, joka lähetti oman poikansa kidutettavaksi ja tapettavaksi laannuttaakseen oman vihansa ihmiskuntaa kohtaan. Vielä vähemmän voin uskoa Jumalaan, joka senkin jälkeen vihassaan panee ihmiskunnan tilille siitä mitä itse tahtoi, suunnitteli ja toteutti tai ainakin toteutetti.”
Edellinen puheenvuoro on tiivistetty versio kuulemistani ja lukemistani puheenvuoroista, joissa vilpittömät ihmiset ilmaisevat keskeisen vaikeutensa kristinuskon suhteen.
Luulen että nämä ihmiset ovat jo jollakin tasolla omaksuneet evankeliumin todellisen sanoman. Juuri sen tähden heidän on vaikea tunnustautua kristityiksi. He ovat valaistuneen intuitionsa kautta auttamattomassa ristiriidassa kristillisen valtavirran antamien teologisten tulkintojen kanssa. Kun ristit siirretään sotalippuihin ja aseiden käyttö siunataan Jeesuksen Isän nimissä, ateismi voi olla Jumalan puoleen kääntymistä.
Tyhjentävä tiivistelmä siitä, mikä minutkin kirkosta erotti: Väkivallan selittäminen Jumalan välttämättömäksi ominaisuudeksi, koska hän on pyhä, vihaa syntiä meissä ja tarvitsee sille sovittajan voidakseen rakastaa meitä. Sen perusteella sitten miljoonat ”pienjumalat” sitten päättelevät, että heidänkin tulee aloittaa lähimmäis-syntisen rakastaminen ilmoittamalla, mitä tämän syntejä Jumala vihaa ja mistä tämän pitää tuomion välttämiseksi tehdä parannus. Synnin julistajasta tulee parannuksenteon arvioiva tuomari.Tässä tuomiossa on yhtä aikaa kysymys sekä näiden ”pienjumalien” nyt langettamasta tuomiosta että Jumalan ikuisesta tuomiosta.
Entäpä jos Jumala onkin pyhä siksi, että hän on Rakkaus? Pyhyys ei ole Jumalan irrallinen ominaisuus.
Juurikin tuon lainauksen mukaisin aatoksin käännyin Buddhismin puoleen, Jumala tuntui epäreilulta paskiaiselta,mutta entäs nyt kun katson peiliin? Näen sieltä harhaanjohdetun perässähiihtäjän jonka aivosolut vihdoinkin alkavat raksuttaa,ja häpeän. En koskan ole voinut hyväksyä selitystä,että Jumala tappaisi oman poikansa hillitäkseen vihaansa,en vain osannut,enkä tiennyt muusta.
Kiitos sinulle johdatuksesta,Daniel. Juuri tätä pyysin ja sain. Koska tulee jatkoa? Käsittääkseni olet kirjoittanut jo,mutta blokissa näkyvät vain otsikot? Kiitos vielä kerran. Uskonveljesi Kyösti.