Kirjoitettu 15.7.2021
3 kommenttia
Olen poistanut täällä olleet artikkelisarjani Eckart Tollesta, koska lähdinkin työstämään niistä kirjaa. Jatkoin omaa prosessiani perehtymällä Meister Eckhartiin. Kokonaisuus on rakentunut kirjaksi, jonka alustavan johdannon voit lukea alla. Kirjan voit tilata etukäteen jättämällä osoitteesi tänne https://ystavyydenmajatalo.fi/ota-yhteytta/Hinta tulee olemaan jotain 20-30 € välillä. Ilmestyy keväällä 2022. Johdanto Kirjan johdanto on kuin käärme, joka puree pyrstöään tai häntäänsä – riippuen vähän siitä mistä sanakirjasta käärmeen peräpään nimitystä hakee – eli se kertoo jotain siitä, mihin kirjoittaja on päätynyt ja miksi. Olen jo […]
Avainsanat:
Barry Long,
Buddha,
Dalai Lama,
Eckhart Tollen vanha nimi,
En voi elää itseni kanssa,
Fjodor Dostojevski,
Identtiteetin pohja,
Itsemurha,
Jean-Paul Sartre,
Jeesus,
Läsnäolon voima,
Mestari Echart,
Osho,
Paavi Franciscus,
paskaminä,
Tietoisuuden herääminen,
Tollen herääminen,
Tollen uusi identiteetti,
Tolstoi,
Traumaattinen kokemus,
Ulrich Tölle,
Uskonnollinen johtaja,
valaistuminen
Kirjoitettu 21.2.2018
7 kommenttia
Markuksen Jeesus on usein napit vastakkain fariseusten kanssa, mutta Matteus, Luukas ja vielä enemmän Johannes on kuvaillut näitä keskusteluja paljon perusteellisemmin. Siksi teen syrjähypyn Markuksesta ja keskityn yhteen tuimaan episodiin, jonka kaikki muut evankelistat kirjaavat toisiaan täydentäen. Jotkut ihastelevat muuten niin lempeän Jeesuksen suorastaan brutaalin ankaraa kieltä: Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa… te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu… Te […]
Avainsanat:
Abelin veri,
abstraktinen,
ahdasmielisyys,
akateeminen,
antisemitismi,
asennemaailma,
ex nihilo,
fanaattinen,
Fariseus,
Gibson E. Leight,
harras hulluus,
Heim Mark. S,
historia,
isien synnit,
Itsemurha,
itsetutkiskelu,
juridinen,
juutalaisvastaisuus,
kaappihomo,
katabole tou kosmou,
kollektiivinen itsepetos,
kosmos,
kronologia,
kuolema,
lainopettajat,
luurankoja kaapissa,
Matthew Shelly,
McEntire Mark,
Melanie Johnson-DeBaufre,
merkitsemättömät haudat,
metafora,
metafyysinen,
mimeettinen harha,
moderni individualismi,
moraalinen sokeus,
moraalittomuus,
motiivi,
muistomerkit,
murhaaja,
murhahistoria,
peitetarina,
periytyvä haluttomuus nähdä,
periytyvä syyllisyys,
poikkeusyksilö,
poliittinen systeemi,
polittinen,
postmoderni,
profeettojen haudat,
profeettojen veri,
profetaalinen karjunta,
prototyyppi,
provosoi,
pyhät arvot,
Raymund Schwager,
retorinen kysymys,
ruoskia,
saatana,
Sakarja,
sankariuhrit,
seksuaaliset taipumukset,
synagoogat,
syypäiksi,
tämä sukupolvi,
tappaa,
teeskentelijä,
teksti syntipukkina,
tiedon avaimet,
toisenlaisuus,
toisto,
tuomio,
työpaikkakiusaamista,
uhrien hautausmaa,
uskonnollinen ulkokuori,
uskonnollinen väkivalta,
väkivallan verukkeet,
väkivallattomuus,
valehtelija,
valheen isä,
vallat ja voimat,
varottava esimerkki,
verenhimoiset,
verinen konkretia,
veriteko,
viattomaan vereen,
Williams,
Wink Walter
Kirjoitettu 16.2.2011
0 kommenttia
Girard havainnollistaa raamatullisen tekstin merkitystä vertaamalla sitä kreikkalaisen Sofokleen draamoissa esiintyvään myyttiseen tarusankariin Oidipukseen.[1] Oidipus syntyi Theban kuningasparin Laioksen ja Iokasten poika. Joosefkin näki enneunia joiden mukaan perhe tulisi kumartamaan häntä. Tämän estämiseksi hänen veljensä karkottivat hänet. Delfoin oraakkeli ennusti, että Oidipus tulisi aikuisena tappamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Sen estämiseksi kuningas yritti surmauttaa poikavauvansa, joka kuitenkin erinäisten vaiheiden kautta pelastettiin Korintin kuningasperheen ottolapseksi. Aikuisena Oidipus sai vahingossa tietää, ettei ollutkaan tämän kuningasperheen oikea lapsi ja lähti hädissään pyytämään apua […]
Avainsanat:
Apollo,
Delfoin oraakkeli,
demonisoida,
eettinen,
enneuni,
figura Christi,
Fleming Chris,
historia,
insesti,
Iokaste,
Itsemurha,
Joosef,
Jumalan viha,
jumaloida,
Korintin kaupunki,
kriisiperhe,
kristillinen tulkinta,
Laios,
Lefebure Leo,
mimeettiset kriisit,
myyttikriittinen,
myyttisyys,
Oidipus,
oidipus-myytti,
oraakkeli,
Potifar,
Rutto,
Sofokles,
svinksi,
syntipukkimekanismi,
Teiresias,
Theba,
uhraaja,
ylihistoriallinen
Kirjoitettu 1.12.2010
3 kommenttia
”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Avainsanat:
ääriuskovaisia,
Afrikka,
afrikkalaiset,
Agamemnon,
alkumurhan toistaminen,
anaattisia,
Apollo,
arkeologia,
Artemis,
Ateena,
Atsteekit,
auktoriteetti,
azteekit,
bakkanaali,
Balder,
banaali,
Ben-Hinnom,
Davies Nigel,
demokratia,
demoni,
demonisoida,
Dionysialainen,
double substitution,
E.E. Evans-Pritchard,
Edward Burnett Tylor,
Egypti,
eläinten kesyttäminen,
eläinuhri,
elämäntehtävä,
elävä uhri,
Emile Durkheim,
ensimmäinen uhri,
eristetty,
Gehenna,
Grote Jim & McGeeney John,
hallintokausi,
Heim Mark. S,
Henri Hubert,
historia,
homeopatia,
Homeros,
humanisaatio,
Huron,
Idealisointi,
Ifigeneia,
ihmisuhri,
Ilias,
inkat,
insestirikkomus,
israelilaiset,
Itsemurha,
J.G. Frazer,
James George Frazer,
Jean-Pierre Vernant,
Jerusalem,
johtaja syntipukkina,
joukkomurhaaia,
julkisuuden alttarille,
kaavamaisuus,
katarsis,
keihästää,
keisari,
kidutus,
kiellettyjä ruokia,
kivittää,
kohtalo,
Kolumbus,
kosminen järjestys,
kotieläimiä,
köyhät,
Kreikka,
kulttuuri,
kulttuuriantropologia,
kuningas,
L. De Heusch,
lähetyssaarnaaja,
linnakkeet,
lumoutumnen,
lynkkaaminen,
maailman suurin teurastamo,
Marcel Mauss,
marginaalisia,
markkinavoimien hurjat jumalat,
Mediaskandaali,
Meksiko,
merkitään uhriksi,
Molok,
monikansallisten yhtiöiden johajat,
murhahuuto,
murhien laakso,
muukalaiset,
myyttiset sankarit,
narrikuningas,
Nigel Davies,
normaalisuhteet,
Odin,
oikeudettomat,
Olli Sinivaara,
Orestes,
osakkeenomistajat,
päälliköt,
pahuuden inkarnaatio,
palvotut idolit,
poikkeukselliset,
poppamies,
porrastemppeli,
Poseidon,
Pyhäpäivä,
pyhitetty väkivalta,
rasisteja,
Rhodos,
rituaali,
Rituaalinen aika,
rituaalinen kalenteri,
rokotuskeskus,
Rooma,
Saarinen Risto,
Schwager Raymund,
sekasorto,
Seneca,
shamaani,
sijaiskärsijä,
sijaisuhraus,
sijoittajat,
Skandinavia,
sotavanki,
status uhrina,
statusjana,
suvaistevaisuus,
synnin kantaja,
tabu,
Taistelusimulaatio,
Tanska,
terroristeja,
The goulden Bough,
Troija,
tunnesuhde eläimeen,
uhrautua,
uhreiksi kelpaavia,
uhrifestivaaleja,
Uhriksi merkkaaminen,
uhrikulttuuri,
Uhrikuninkuus,
uhrimateriaalia,
uhrimeno,
uhrin merkki,
uhrin puolustaja,
uhripapisto,
uhrirituaali,
uhrivaranto,
uskontoantropologia,
vainuaa,
Väkivalta ja pyhä,
valtakunta,
valtikka,
vammaiset,
verilöyly,
veriuhri,
vihkimysriitti,
viihdemedia,
Villieläin,
W. Robertson Smith,
yhteiskuntahierarkia,
ylisuuri reviiri,
ylösnousemusmyytit
Kirjoitettu 21.2.2010
1 kommentti
Seuraavaksi Jeesus siirtyy vertaamaan fariseuksia itseään hautoihin. Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.”[1] Ankara metafora on jäänyt elämään tekopyhyyden ja ulkokultaisuuden kuvauksena. Jos hänen tarkoituksensa oli moittia fariseuksia vain teennäisyydestä, kielikuva tuntuu liioittelulta.[2] Kenen kuolleita luita Jeesus näki fariseusten puolueen siistin ja hyvin järjestäytyneen ulkokuoren sisällä? Väittikö hän, että heidän hyvyytensä ja seremoniaalisen puhtautensa pimeässä salakaapissa on luurankoja? Keiden luista […]
Avainsanat:
Heim Mark. S,
Itsemurha,
kaappihomo,
luurankoja kaapissa,
merkitsemättömät haudat,
metafora,
moraalittomuus,
peitetarina,
poikkeusyksilö,
seksuaaliset taipumukset,
työpaikkakiusaamista,
uhrien hautausmaa,
uskonnollinen väkivalta
Kirjoitettu 18.2.2010
1 kommentti
Rituaalinen aika Vähitellen rituaalien toisto alettiin rytmittää vuodenaikojen mukaan.[1] Rituaaleista tuli osa kosmista järjestystä, tai jopa sen ylläpitäjä. Ilman uskollisesti toistettuja uhrirituaaleja kuu jäisi pimeäksi, aurinko ei nousisi tai talvi ei väistyisi jne. Jumalille uhrattu veri piti kosmoksen toimivana. Kaikille kuuluvasta tavallisesta ajasta piti säännöllisesti erottaa väkivaltaiselle pyhälle varattu aika. Pyhäpäivät olivat uhraamiselle varattuja päiviä. Rituaalinen kalenteri oli samalla myös yhteiskuntahierarkian peili. Arki kuului rahvaalle ja pyhät papeille ja muille hallitsijoille. Arkena tavallinen ihminen oli toimija. Pyhäpäiviä halitsivat suurempien valtojen […]
Kirjoitettu 19.11.2009
2 kommenttia
”Kun mikä tahansa tavoitteleva ele tulee imitoiduksi, samaan kohteeseen kurottautuu kaksi kättä. Ristiriita on väistämätön.” -Rene Girard[1] Painovoima ei vain vedä kappaleita toistensa puoleen. Massan liike myös työntää poispäin. Jokainen huvipuiston häkkyröissä käynyt tietää että. Samoin taipumuksemme seurata toistemme haluja tuottaa sekä vetovoimaisia että pois työntäviä voimia ja niiden välisiä ristiriitoja. Se tuottaa vapaaehtoista opetuslapseutta, opettajan ja oppilaan välisiä ristiriitoja, lojaalisuutta ja petosta, kiintymystä ja vihaa, sotaa ja rauhaa. Girard kyllä uskoo, että on mahdollista haluta toiselle, mitä tämä itse […]
Avainsanat:
conflictuaalinen mimesis,
Itsemurha,
jengit,
kiintymys,
koulumurhat,
lojaalisuus,
petos,
positiivinen mimesis,
provokaatio,
väkivallan mallit,
viha
Kirjoitettu 10.4.2009
1 kommentti
Matteuksen mukaan samoihin aikoihin, samoissa maisemissa vaelteli toinenkin murheesta uneton mies. Hänkin näki, kun Jeesusta siirrettiin Roomalaisten haltuun. Varhain aamulla[1] kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat kokoontuivat ja sopivat keskenään Jeesuksen surmaamisesta. Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin[2] Pilatukselle, maaherralle. Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan.[3] Kuuliko hän saman kukonlaulun kuin Pietari, sitä Matteus ei kerro, mutta kun Juudas näki Jeesusta kuljetettavan Kaifaan talosta Pilatuksen oikeussaliin, hänkin havahtui omista fantasioistaan. Jotain oli mennyt […]
