”Ihmiskunta ei ole Jumalan uhri. Jumala on ihmiskunnan uhri.” Rene Girard[1] Evankeliumien kertojat eivät pesseet käsiään siitä väkivallasta, joka tappoi Jeesuksen. Kirjoittaessaan Jeesuksen kuolemasta, he kirjasivat myös oman kyvyttömyytensä tai/ja haluttomuutensa sanoutua irti oman kulttuurinsa salatusta väkivallasta. Tietoisuus omasta sidonnaisuudesta väkivaltaan heräsi heissä vasta kun Jeesus ei enää näkyvästi ollut heidän keskuudessaan. Loppuun asti he olivat odottaneet ylivoimaista messiasta, joka kyykyttäisi jokaisen vihollisen. Heidän koko psyykensä oli niin juurtunut vallan ja voiman käyttöön, etteivät millään voineet hahmottaa radikaalisti toisenlaista valtakuntaa. […]
Samalla kertaa he ristiinnaulitsivat kaksi rosvoa, toisen hänen oikealle, toisen hänen vasemmalle puolelleen.[1] Tämä kuoleman koreografia on saattanut olla Pilatuksen puolelta harkittua Jeesuksen ”kuninkuuden” ironisointia. Tässä asetelmassa kaksi rosvoa saatiin näyttämään kuninkaan lakeijoilta.[2] Temppeliaristokratiakin sai tämän yksityiskohdan kautta herkullisen revanssin temppelin häpäisystä. Olihan Jeesus kovaan ääneen kutsunut sitä rosvojen luolaksi. Sehän tarkoitti että temppelin hallitsijat olivat rosvoja. Vastavuoroisesti he alkoivat kohdella Jeesusta rosvona ja tekivät hänestä sellaisen. Jeesus oli tunnistanut tämän mimeettisen vastareaktion heti: Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun.. […]