« »

Hän on uhrautuva

0 kommenttia Kirjoitettu 30.3.2012 Muokattu 10.1.2016

“Evankeliumeissa ei ole mitään, mikä viittaisi siihen että Jeesuksen kuolema olisi ollut uhri… Pääsiäinen kyllä esitetään tapahtumana, joka tuo pelastuksen ihmiskunnalle, mutta missään vaiheessa Jeesuksen kuolemasta ei puhuta uhrina.” Rene Girard [1]

Kaifaalla oli selkeä käsitys miksi yksi piti uhrata, jotta kansa ja temppeli pelastuisivat tuholta. Pilatuksella, Herodeksella ja kansalla oli oma versionsa samasta sijaisuhriteoriasta. On tosiaan parempi että yksi kuolee jotta moni pelastuisi, kuin että moni kuolee ja harva tai vain yksi pelastuu. Kuka tällaisen logiikan kanssa voisi kiistellä? Tiedostaen tai väen vallan mukaan ajautuen he tekivät Jeesuksesta syntipukin. Tapettuaan hänet he löysivät hetken helpotuksen keskinäisiin valtataisteluihinsa.

Tämä oli murhaajien käsitys uhrin välttämättömyydestä, ei Jeesuksen eikä Jumalan. Jeesus ei kuollut vahvistaakseen uhriuden välttämättömyyttä, vaan tehdäkseen kaikille selväksi että uhraaminen mistä tahansa syystä on yksiselitteisesti väärin. Ei ole olemassa pyhiä syitä kenenkään uhraamiseen. Jeesus ei silti kapinoinut uhrikulttia vastaan tavalla, joka olisi vaatinut uusia uhreja. Hän ei myöskään alistunut sille.

Jeesuksen varauksettomasti ja ehdottomasti rakastava Isä ei tarvinnut, eikä halunnut mitään veriuhria voidakseen sammuttaa leppymättömän vihansa ihmisten syntejä kohtaan.[2] Hän ei myöskään ollut lapsiaan turhautuneesti rakastava isä, joka mielellään olisi antanut anteeksi , mutta pelkäsi koko luomakuntansa lain ja järjestyksen hajoavan jos paha teko jäisi rangaistusta vaille. Jonkun pitäisi kantaa seuraukset.

Jeesus ei kantanut Jumalan rangaistusta synneistä joita ei tehnyt, jotta Jumala voisi jättää oikeat syylliset rankaisematta. Ei Jumala Golgatalla rankaissut, uhrannut eikä tuominnut ketään. Me sen teimme. Sovittava uhri kuuluu ihmiskunnan verisiin yhtälöihin, ei Jumalan. Jeesus ei astunut Jumalan oikeuden rattaisin, vaan meidän.[3]

Hän riisui syntipukkaamisen sen kauhistuttaviin alkutekijöihinsä. Uhriksi antautumisellaan hän paljasti uhriutta vaativan kulttuurin luonteen ja aloitti sen toimintakyvyn rampauttamisen. Evankeliumit läpivalaisevat ihmiskunnan kaikkein vaarallisimman ja salaisimman syöpäkasvaimen, tarjoten samalla pelastavaa sädehoitoa sen ytimeen.[4]

Jeesuksen tunteminen merkitsee myös itsensä tuntemista ristiinnaulitsijana. Jumalan anteeksianto saavuttaa sydämemme sinä hetkenä kun havahdumme näkemään mitä olemme toisillemme ja hänelle tehneet.[5] Jokaiseen ehtoolliseen osallistuminen on muistutus kummastakin. Meidän on realistisen itsetuntemuksen tähden ymmärrettävä ja myönnettävä mihin tarvitsemme anteeksiantoa. Pääsisäiskertomus ja sen muistoateria ylläpitää tätä itsetuntemuksen vaikeinta ulottuvuutta.

Ei hän ole armoton velkoja joka perii saataviaan verivaluutassa. Me olemme aina olleet sen kaltaisia. Meidän on vaikea uskoa anteeksiantoon, josta kukaan ei maksa mitään.

Hän on uhrautuva

Entä jos hänen ainoa tahtonsa oli näyttää itsensä meitä rakastavana Jumalana hinnalla millä hyvänsä – vaikka se tappaisi hänet… vaikka me tappaisimme hänet? Minä uskon, että hän teki juuri niin. Hän antautui mieluummin väkivallan uhriksi kuin väkivallan käyttäjäksi.

Jeesus antautui häviämään niiden käsissä, joiden aina pitää voittaa. Hänen kykynsä hävitä, opettaakseen että säännöt ovat väärät, on osoitus paljon suuremmasta voimasta kuin kyky voittaa tavalla joka tuottaa vain uusia häviäjiä. Jeesus antautui vihollisilleen osoittaakseen, ettei Jumala pitänyt heitä kilpailijoinaan tai vihollisinaan. Hän piti heitä rakkainaan. Juuri sitä Jeesus oli opettanut vuorisaarnassaan.

Risti ei kerro vain siitä mitä me teimme Jumalalle, vaan myös siitä mitä Jumala teki meille.[6] Hän antoi itsensä meille lahjaksi.[7] Mitä suurempaa kukaan voi toiselle tehdä?

Meille tämä on esitelty ikään kuin Jumala olisi uhrauttanut poikansa voidakseen vapauttaa anteeksiantonsa meitä kohtaan. Sen mukaan Jeesus julisti ehdotonta ja vapaata anteeksiantoa samalla kun vihainen Isä-Jumala tarvitsi uhria voidakseen antaa anteeksi. Minä uskon, että Jumala on Jeesuksen näköinen. Kun hän antoi poikansa, Hän antoi itsensä. Kun poika antoi itsensä, Jumala antautui meille ja suostui meidän uhriksemme.

Jeesuksesta tuli uhri kahdesta syystä: Koska Jumala oli uhrautuvaisesti rakastava ja koska ihmiskunta on toistuvassa uhria vaativassa kriisissä.[8] Maailmassa, jossa jokaisen menestys tapahtuu jonkun kustannuksella, on vaikea uskoa valtakuntaan, joka kasvaa rakastavan uhrautumisen kautta. Risti ei todellakaan näytä tulevaisuutta avaavalta mahdollisuudelta.

 



[1] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. s.180. Girard korjasi myöhemmin tätä sanoen että myös uhrautuva itsensä antamista voi kutsua uhriksi, vaikka se kääntääkin alkuperäisen uhriuden merkityksen päälaelleen.

[2] Jersak Brad & Hardin Michael Editors. Stricken By God..Nonviolent identification and the Victory of Christ.  WM.B Eerdmans Publishing Co. s. 30.

[3] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross.  WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s. xi

[4] Anthony Bartlett. Atonement: Birth of a New Humanity. Kirjassa: Jersak Brad & Hardin Michael Editors. Stricken By God. s. 406.

[5] Andrew Bartlett. From First Hesitation to Scenic Imagination. Originary Thinking with Eric Gans. Contagion. Journal of violence, Mimesis and Culture. Vol 15/16 2009. s. 156.

[6] Horton S. Michael. Lord and Servant. A Covenant Christology. Westminster John Knox Press. Kentucky. 2005. s. 193

[7] Daly Robert J. Sacrifice Unveiled. The True Meaning of Christian Sacrifice. T&T Clark. London. 2009. 5, 11, 100, 101. Meille tämä on esitelty ikäänkuin Jumala olisi uhrauttanut poikansa.

[8] Kirjassaan Things Hidden Since the Foundation of the World René Girard.ilmaisi liian kärjekkäästi, ettei Jeesus ollut missään mielessä uhri. Hän on myöhemmin useasti korjannut ja tarkentanut ilmaisuaan.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0812482
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.