Muistatko tarinan Kainista ja Aabelista, Adamin ja Eevan ensimmäisistä lapsista[1] ja maailman ensimmäisestä perhetragediasta.
Valittujen Palojen tiivistetyssä Raamatussa se voisi kuulostaa vaikka tältä:
Adamin ja Eevan esikoinen Kain suuttui siitä kun Jumala jostain kummallisesta syystä tuntui hyväksyvän Abelin uhrilahjan, mutta ei hänen. Kiivastuksissaan Kain tappoi veljensä. Jumala antoi hänelle merkin otsaan ja kirosi hänen kulkuriksi maan päällä, mutta uhkasi samalla, että jos joku tappaisi Kainin hänelle kostettaisiin seitsenkertaisesti. Kain rakensi maailman ensimmäisen kaupungin.[2]
Tässä tarinassa on kaikki teemamme kannalta kaikki kiinnostavat elementit.
Ensimmäinen kertomus samaa haluavista veljeksistä, jotka joutuvat tuhoisaan kilpailuun keskenään. Sisaruskateus purkautuu ensimmäiseksi murhaksi. Abel on sivistyksen ensimmäinen uhri.
Romulus ja Reemus
Eri kansojen myytit, legendat ja tarut ovat täynnä kuvauksia veljesten välisestä kateudesta ja kilpailusta joka johtaa murhaan. Girardin mukaan melkein kaikkien kulttuurien kantakertomuksissa löytyy alkumurha.[3] Mircea Eliade puhuu ”luomismurhista” jotka löytyvät Lähi-idän, Kiinan ja monen muun kansan luomiskertomuksista.[4]
Kertomus muistuttaa Roomalaisten alkukertomusta Romuluksesta ja Remuksesta. Sekin päättyi veljesmurhaan. Siitäkin veriteosta tuli ensimmäisen kaupungin alkutarina. Ainoa olennainen ero on siinä, että Raamatun tarina tuomitsee murhan, kun taas roomalaisten tarina idealisoi Romuluksen murhaajana ja tekee hänestä Rooman kaupungin perustajan. Remus oli ansainnut kuolemansa koska oli osoittanut kunnioittamattomuutta jumalia kohtaan rikkomalla vielä olemattoman kaupungin näkymättömiä rajoja.[5] Romuluksella oli siis pyhä syy surmata veljensä. Siksi hänestä tulee Roomalaisen vallan esikuva.[6]
Girard on analysoinut tämän myytin eri versioita ja päätynyt siihen että Remus oli kollektiivisen lynkkauksen uhri. Sellaisen uhriksi Romuluskin joutui myöhemmin.[7]
Kummassakin kertomuksessa veljensä murhaaja edustaa tunnetun historian alkua, kulttuurin perustajaa. Molempien mukaan sivistyneen maailman perustukset ovat alkumurhassa.
Ainoastaan juutalaisten kertomuksessa Jumala kuulee vuodatetun veren huudon. Tässä mielessä juutalainen alkukertomus ui maailman myyttisten kertomusten juoksussa vastavirtaan. Se ei ole väkivaltaa salaava ja pyhittävä myytti, joka innoittaisi perustavan väkivallan toistamiseen. Päinvastoin. Se on alkutarina joka paljastaa kaikkien kulttuurien veriset juuret.[8] Siitä alkaa pitkä ja hidas herääminen uhrin viattomuuteen.[9] Jos sama oivallus olisi tapahtunut Roomassa heidän alkukertomuksensa olisi kerrottu murhatun Remuksen näkökulmasta.[10]
Perhetragedian lyhyt historia.
1Moos 4:1. Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. Eeva sanoi: ”Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen.” 2. Sitten hän synnytti Kainille veljen, Abelin. Abelista tuli lammaspaimen ja Kainista maanviljelijä.
Perusasetelmassa on kaksi toistensa kanssa kilpailevaa veljestä. Se on ihan luonnollista sellaisessakin maailmassa, joka on paljon tiiviimmin kansoitettu kuin Kainin ja Abelin maailma. Vielä nytkin sisarukset tarjoavat ensimmäisen ja usein pysyvän mallin siitä mitä kannattaa haluta. Juuri siksi heistä tulee edelleen ensisijaisia kateellisen kilpailun kohteita.
Molemmat yrittävät olla toistensa kaltaisia saavuttaakseen vanhempiensa ja Jumalan suosion. Samalla molemmat yrittävät erottautua toisesta. Tähän kilpailuun antautuminen tuottaa adrenaliinia, kateutta ja katkeruutta. Juuri näistä alkuaineista väkivaltaiset intohimot on keitetty.
[1] !Moos:4:1-26. Eksegeetit panevat tämän kertomuksen salaperäisen J:n piikkiin, eli sen katsotaan kuuluvan jahvistiseen traditioon (joka piti väkivaltaa ja sen hallitsemista ihmiskunnan alkutarinan hallitsevana teemana.). Mooseksen kirjat on koottu Israelin historian eri vaiheissa ja eri traditioista. Vanhin materiaali on Jahvistinen teksti, jota pidetäänkin mahdollisesti vain yhden luovan kirjoittajan tekstinä (noin v. 900 -1000 ekr). Kaksi nuorempaa lähdettä kutsutaan Elohistiseksi ja Deuteronomiseksi. Mikä teksti sitten on mistäkin lähteestä ei aina ole niin selvää.
[2] Tätä kertomusta on pidetty myös paratiisikertomukseen verrattavana lankeemustarinana. Rakenne on sama: Kiusaus, lankeemus ja karkoitus. Bruce Vawter. On Genesis; A New Reading. Geoffrey Chapman. London 1977. s. 93.
[3] Girard René. Evolution and Conversion. s. 163
[4] Eliade Mircea. A History of Religious Ideas. Vol.1. University of Chicago Press. 1979. s. 72. (Siteerattu: Girard René. Evolution and Conversion. s. 163)
[5] Golsan Richard. René Girard and the Myth. Routledge. 2002. s. 90, 91.
[6] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. 146, 147.
[7] Girard. The scapegoat. John Hopkins University Press. Baltimore. 1986.
s. 86-94.
[8] Girard. I See Satan Fall… s.83.
[9] Alison James. Raising Abel. s. 22.
[10] Williams James. The Bible, Violence & the Sacred. Liberation From the Myth of Sanctioned Violence. Harper. San Francisco. 1989. s. 185.
Raamatun kertomus Kainista ja veljestä on fiktiivinen, koska emme voi otaksua, että kertomus toistuisi tarkasti sukupolvelta toiselle ilman kirjoitustaitoa, emmekä ainakaan voi ajatella, että niin kävisi kulttuuritasoltaan alemmalla olevan kansan parissa. Alempi lainaa ylemmältään, kuten tähän asti on käynyt. Raamatun draamasta on vaikea päätellä pitkälle uhrin historiaa.
Buddhismi – jota en tässä kumminkaan henkilökohtaisesti tunnusta – lopetti uhrit ja uhraaminen (joskin myöhemmin kansanomaistunut uskonto imi vaikutteita taas muualta). Tämä tehtiin jo n. 2500 vuotta sitten, en muista vuosia tarkasti tältä istumalta. Siis jo silloin ihminen oli valmis luopumaan uhreista ylipäänsä. Uhraaminen ei voi siten olla psykologinen välttämättömyys.
Uhraamisen ja Raamatun etiikan välillä voisi nähdä jännitteen. Aihe on varmaan uskovaisten parissa vaikea käsitellä. Vaietaan. Pelätäänkö mahdollista johtopäätöstä: uhri tällaisenaan on jäänne magian aikakaudelta. Sille tulisi löytää syvempi tulkinta, tai se olisi jätettävä?
Hieman tulkitsisin Abelin osan kertomuksessa toisin. Mielestäni Abel ei pyrkinyt erityislaatuisuuteen ärsyttääkseensä veljeään kateuteen ja vihaan, vaan Abel toimi omantuntonsa ja erilaisen jumalayhteyden sisällä. Mikä sitten kateuden synnytti oli Jumalan itsensä osoittama ero veljien suorittamille uhreille. Kain siis vihastui Jumalaan ja samaisti vihansa Jumalaa kohtaan viattomaan Abel veljeensä, joka tekstikokonaisuudessa ei pyri kiihoittamaan veljeänsä Kainia kohtaan mitään vihaa, itseään kohdistavan erityislaatuisuuden perusteella.
Vihan kohde Kainilla on siis Jumala ei itse Abel. Tämä osoittaa erityislaatuisuuden hakemista Jumalalta, ei toiselta ihmiseltä. Mielenkiintoista on se, kuinka Jumalaa kohtaan osoittama viha kohdistuukin toiseen veljeen. Vahva uskonnollisuus siis elää kiihkeää erityislaatuisuuden etsintää ja tällä se kadottaa todellisen ihmisyyden, rakkauden ja lähimmäisen kunnioittamisen, ja näin sortuu vihaanjossa se on valmis tappamaan toisen ihmisen omana uhrinaan, omassa Jumalaa kohtaan ilmenevässä vihassaan.
6000 vuotta vanhoissa sumerilaisissa tableteissa lukee täysin sama tarina Ka-Inista ja Abaelista joiden vanhemmat olivat Adapa ja Titi. Adapan isä oli Enki, sumerilainen jumala, joka tablettien mukaan tuli Nibiru planeetalta. Teksteissä kerrotaan erittäin tarkasti matka Nibirulta maahan, kaikkineen aurinkokuntamme planeettoineen ja niiden ulkomuodot. Anunakit tulivat Nibirulta maahan etsimään kultaa ja loivat ihmisen geneettisesti manipuloimalla meidät orjatyöhön. Tämä kaikki yli 6000 vuotta vanhoissa savitableteissa on paljon raamattua vanhempaa tietoa ja yksityiskohtaiset tiedot planeetoista esim plutosta joka ”löydettiin” vasta 1900 luvulla ei selity millään muulla kuin että toi kaikki mitä teksteissä lukee on totta. Kannattaa tsekata käännöksiä 12 tablets of enki.