a) Herodes Suuri taustahamo Herodes syntyi v. 73 ekr. roomalainen kultalusikka suussa. Hänen äitinsä oli prinsessa Kypros kuuluisasta Petran kaupungista nykyisen Jordanin alueelta. Isä Antipatros oli väkisin juutalaisuuteen käännytetystä heimosta. Hän oli kuitenkin tehnyt sinunkaupat Julius Ceasarin kanssa, joka nimitti hänet Juudean prokuraattoriksi. Näillä eväillä ei kunnon juutalaiseksi tulla, mutta Rooman ja Juudean puolivälimaastossa juoniminen teki hänestä kuitenkin kahden kulttuurin ahkeran mielistelijän. Poikana Herodes kasvoi Jerusalemissa ja tuli alusta asti tutuksi valtojen ja voimien kultaisten salien kanssa. Jo teini-ikäisenä Herodes […]
Girard havainnollistaa raamatullisen tekstin merkitystä vertaamalla sitä kreikkalaisen Sofokleen draamoissa esiintyvään myyttiseen tarusankariin Oidipukseen.[1] Oidipus syntyi Theban kuningasparin Laioksen ja Iokasten poika. Joosefkin näki enneunia joiden mukaan perhe tulisi kumartamaan häntä. Tämän estämiseksi hänen veljensä karkottivat hänet. Delfoin oraakkeli ennusti, että Oidipus tulisi aikuisena tappamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Sen estämiseksi kuningas yritti surmauttaa poikavauvansa, joka kuitenkin erinäisten vaiheiden kautta pelastettiin Korintin kuningasperheen ottolapseksi. Aikuisena Oidipus sai vahingossa tietää, ettei ollutkaan tämän kuningasperheen oikea lapsi ja lähti hädissään pyytämään apua […]
”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Ihminen oli ihmisen ensimmäinen uhri. Siitä kulttuuriantropologit ja arkeologit lienevät aika yksimielisiä. Kaikkein alkuperäisimmissä uhrirituaaleissa vuodatettiin ihmisen verta. Jossain vaiheessa yksinkertainen ja suora sijaisuhraus alkoi muuttua kaksitasoiseksi sijaisuhraamiseksi. Ihminen yhteisön sijaisuhrina korvattiin eläimellä, josta tehtiin alkuperäisen ihmisuhrin sijainen. Tätä Girard kutsuu kaksinkertaiseksi sijaisuudeksi (double substitution)[1] Millaisen prosessin kautta ihmisuhrit alkoivat vaihtua eläinuhreihin? Millaisista syistä alettiin uhrata eläimiä ihmisen sijaan? Kuinka tärkeä askel se oli ihmiseksi tulemisessa? Oliko ensimmäinen tiedostava ihminen se, joka havahtui näkemään uhrissa itsensä? ”Se voisin olla minä?” […]
Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle.[1] Valvotun yön jälkeen pahoinpidelty ja uupunut vanki tavan mukaan köytettiin, vaikka hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia karata. Vanki ei saisi hetkeksikään unohtaa olevansa täysin alisteisessa asemassa. Jeesusta lähdettiin kuljettamaan Herodeksen palatsiin, jossa Pilatus majaili vierailunsa aikana.[2] Ehkä hänellä oli paksu hamppu köysi näyttävästi sidottuna myös kaulan ympärillä. Juuri sellaisella tavalla sodassa voitetut barbaarikuninkaat kuljetettiin keisarin eteen nöyryytettäviksi. Aamun viileydessä neuvoston jäsenet seisoivat hyvissä ajoin pakanahallitsijan palatsin pihalla. Sisälle he eivät voisi mennä. […]