Mutta eikö itsensä näkeminen osallisena pitkäperjantain tapahtumia ole perverssiä ylivastuullisuutta? Minähän olisin toiminut aivan toisin kuin kukaan heistä.
Evankelistat kertoivat nöyrästi kuinka sokeita Jeesuksen opetuslapset olivat näkemään omaa sidonnaisuuttaan pyhitettyyn väkivaltaan. Jälkiviisaina he eivät suinkaan salanneet sitä edeltävää tyhmyyttään.
Samalla evankeliumit ovat ainutlaatuisen tarkkoja kuvatessaan minkälaisen yhteisödynamiikan keskeltä ristiriidat löytävät purkautumistien yhteisessä uhrissa. Tapahtuma sinänsä ei ollut ainutlaatuinen, mutta ensimmäistä kertaa se kuvattiin uhrin näkökulmasta tavalla, joka ei enää mytologisella tavalla pimittänyt totuutta yhteisön väkivallasta ja uhrin viattomuudesta.
Girard pitää evankeliumien antropologista ilmoitusta niin vakuuttavana, ettei voi olla uskomatta sen Jumalalliseen innoitukseen.[1] Omista lähtökohdistaan käsin tämä itsetuntemus olisi jäänyt tekemättä. Vielä kahdentuhannen vuoden jälkeenkin olemme äärimmäisen vastahakoisia katsomaan pääsiäistapahtumia kertomuksena meistä itsestämme. Se on aina kertomus jostain toisesta.
Jeesuksen toteamus ristillä: ”he eivät tiedä mitä he tekevät” perustui todellisuuteen. Syntipukkimekanismi on nykyään jo helppo nähdä – muissa. Mutta oma osallisuutemme hyvin perusteltuihin hylkäämisiin pysyy useimmiten juuri sellaisena – hyvin perusteltuna, vakuuttavasti pyhitettynä välttämättömänä toimenpiteenä, eikä suinkaan syntipukkaamisena. Vieläkin on vaikea nähdä milloin vastustamme Jumalan valtakuntaa osallistumalla pitkäperjantain toistoihin.
Evankelistojen tapa kertoa pääsiäisen tapahtumista ei päästänyt ketään piiloutumaan joukkoon, johon voisivat yksilöllisen vastuunsa liottaa. Kertomuksen eri yhteisöissä oli jo silloin muutama yksilö jotka heräsivät näkemään oman vastuunsa uhriutta vaativan systeemin jäseninä. Juudas oli ehkä ensimmäinen heistä. Evankelistojen kertomusista alkoi yksilöllinen herääminen osallisuudestamme pyhitettyyn väkivaltaan, jonka perusteltavuus on niin sokaisevan vakuuttava ja jonka välttämättömyyden tuntu on niin musertavan ylivoimainen.
Valaistumisestaan huolimatta jopa evankeliumien kirjoittajat lankesivat asteittain kuvailemaan Juudasta muita vähän pahemmaksi.
[1] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Stanford University Press. California. 1978. s. 219
