Uhri joka ei toiminut

Uhri joka ei kelvannut

3. Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa, 4. ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, 5. mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut.

Abelin esikoiskaritsat kelpasivat Jumalalle uhreiksi mutta Kainin tuomia maan hedelmiä Hän ei edes katsonut. Kummankin työ oli luultavasti yhtä raskasta. Tietenkin oikeudenmukainen Jumala suhtautuisi veljesten vaivannäköön tasavertaisesti.

Muistan jo lapsena miettineeni miksi Kainin viljat ja hedelmät eivät kelvanneet Jumalalle? Selittämätön syrjintä tuntui epäreilulta. Tietenkin esikoinen joutuu nieleskelemään sitä että vanhemmat joskus lellivät pienpiä. Tottakai vanhimman lapsen pitäisi sellaisissa tilanteissa olla ymmärtäväinen ja niellä kiukkunsa. Vanhemmathan tekivät niin vain päästääkseen helpommalla ja säästyäkseen nuoremman kiukutteluilta. Se että Jumalakin hemmmotteli pienempiä ei tuntunut lainkaan hyvältä ajatukselta. Mutta sellaisen ajatteleminen oli tietenkin pahaa. Pitää vain tyytyä osaansa, ettei vahingossa päätyisi murhaajaksi.

Isällä oli parempi selitys Jumalan käytökselle. Aikuisena huomasin että isä ei tässä suhteessa ollut mikään toisinajattelija. Jumala kelpuutti vain veriuhrit. Verettömän uhrin tuominen Jumalalle oli suorastaan röyhkeää. Eikö Kain todellakaan tajunnut ettei Jumalan kanssa voinut olla sovinnossa ilman veren vuodattamista?

Teksti itsessään ei kuitenkaan anna meille mitään perusteita tälle tulkinnalle. Raamatun kronologiassa tarina sijoittuu esijuutalaiseen alkuhistoriaan, aikaan ennen juutalaisia uhrisäädöksiä. Tässä vaiheessa Jumala ei vielä ole puhunut uhraamisesta mitään. Se vain esiintyy itsestään selvänä käytäntönä.

Teksti ei kuitenkaan anna mitään selitystä sille miksi Jumala katsoi suopeasti vain Abelin uhria. Ei se myöskään kerro minkälaisista merkeistä tämä suopeus näkyi, vaikka kuviteuissa Raamatuissa Kainin uhrisavu matelee maata pitkin, kun taas veriuhrista nouseva savu tavoittaa taivaan.

Uhri joka ei toiminut.

Jos Jumala ei näitä uhreja vaatinut eikä tarvinnut voimme kysyä kumpi uhri toimi veljesten kannalta paremmin. Kumpi uhri auttoi heitä tulemaan toimeen veljeskateuden ja siitä poikineen agression kanssa. Molemmat imitoivat toistensa halua päästä Jumalan suosioon ja tulivat sen takia toistensa kilpailijoiksi. Ehkä veljessopua uhkaavia riitoja oli ollut aikaisemminkin, mutta kun esikoinen hävisi nuoremmalle näin isossa ja keskeisessä asiassa, hän ei enää hallinnut agressiotaan.

Girardista mielenkiintoisinta on se että murhan teki nimenomaan se veljeksistä, jolla ei ollut veriuhria oman vihansa purkamiskanavana.[1] Jos kaikkien kansojen keskuudessa harjoitetun veriuhrin funktio todellakin on ollut yhteisöä uhkaavan agression kanavoiminen hallitussa muodossa sijaisuhriin, niin voidaan toki olettaa että veriuhrirituaalin puuttuminen madaltaa kynnystä toteuttaa veljesmurha. Entä jos tämä Raamatun ensimmäinen perhetragedia onkin intuitiivinen kertomus rituaalisen teurastuksen olennaisesta merkityksestä, ei niinkään Jumalalle, vaan ihmiselle itselleen?[2]

Kainin veretön uhri ei ainakaan sammuttanut hänen vihamielisyyttään. Poimimiensa maan hedelmien äärellä häntä poltti tappava tuli. Abel oli uhriaan varten sylipainissa tappanut useita lampaita nylkenyt ne ja tuonut rasvan alttarille poltettavaksi. Hänelle uhraaminen oli väkivaltaa vaativa hikinen urakka, johon oli helppo purkaa kaikenlaista kaunaa. Kainin uhri oli aika pienellä vaivalla pomittu maan hedelmä. Olkoonkin että maan viljely pitkän päälle oli varmasti yhtä raskasta kuin paimentolaisuus, niin maan hedelmien poimiminen ja uhraaminen ei tuottanut minkäänlaista katarssista. Siinä tuskin tuli edes hiki.

Uhri, joka ei vähennä ihmisten välistä kilpailua lisää sitä. Uhri, joka ei kanavoi kilpailun kiihottamaa vihamielisyyttä, tekee sen vain entistä intensiivisemmäksi.

Jos näin on voimme paremmin ymmärtää Jumalan antaman hyväksynnän Abelin veriuhrille:

”Jos sinun tässä kilpailussa pitää tappaa joku, niin tapa mieluummin lammas ja tuo vihasi sen kautta minulle. Ei siksi että minä tarvitsisin kuolleita lampaita, vaan siksi että minä rakastan eläviä ihmisiä.”

On tietenkin uskaliasta ja hävytöntäkin laittaa sanoja Jumalan suuhun. En vain löytänyt tehokkaampaa tapaa ilmaista arvaustani sille, mikä tekstissä jää arvoitukseksi. Abelin suorittama rituaalinen teurastus oli sosiaalisesti toimivampi, kuin Kainin tuoma veretön uhri.

Jos Kain olisi ottanut henkilökohtaisemman vastuun kateellisesta kilpailustaan ja siitä poikivasta väkivallan kiusauksesta, hänen hahmonsa olisi ollut aavistus siitä mitä Jeesus myöhemmin edusti. Mutta sen aika ei vielä ollut.

Antrpologisesti ajatellen Kainin yritys siirtyä veriuhrista verettömään uhraamiseen edusti liian varhaista ja pinnallista luopumista verisestä rituaalista. Sitä tarvittiin edelleen, koska sen tilalle ei vielä ollut tarpeeksi tiedostavaa moraalista vastuuta, joka olisi voinut pitää väkivallan yhtä hyvin hallinnassa kuin uhrikultti piti. Ehkä kainin rituaalinen innovaatio oli vailla syvyyttä ja eettistä tietoisuutta. Siksi se ei yksinkertaisesti toiminut.

[2] Bailie Gil. Violence Unveiled. s. 138–140.