« »

Lapsen syntymä ja paimenet

1 kommentti Kirjoitettu 14.12.2020 Muokattu 17.12.2020

 Kaikella on veronsa

Niinpä Joosef ja Maria elivät seuraavan puoli vuotta normaalia nuoren parin elämää uteliaitten ja osittain pahansuopien huhujen ympäröiminä. Pelottavaa helpotusta tuli vain vielä ilkeämpien huhujen muodossa. Herodes oli kuulemma tullut aina vain hullummaksi, ja juonittelut hänen ympärillään vain kiihtyivät. Hän oli tapattanut useita sukulaisiaan ja yrittänyt tappaa myös poikansa Antipaan. Hän oli tapattanut kaikki mahdolliset juutalaiset johtajat, jotka mahdollisesti yrittäisivät anastaa hänen sukunsa vallan. Kaikki tuntuivat aavistavan, että kuolema kolkutti Herodeksen palatsin portteja. Hän tiesi sen itsekin. Siksi hänen vainoharhaisuutensa vain kasvoi. Kuninkaan vakoilijoita oli joka puolella ja ihan hyvästä syystä. Nälkiintynyt kansa oli katkeroitunut hänen ankaraan verotukseensa ja mielivaltaisiin elintarvikkeiden takavarikointeihin. Maakunnissa kyti kapina. Juutalaiset aktivistit Matias, Judas ja muutamat muutkin vallankumoukselliset odottivat joukkoineen vain oikeaa hetkeä, jolloin kuningas olisi liian heikko toimimaan. He halusivat puhdistaa temppelin Rooman vallan symboleista, puhdistaa korruptoituneen papiston ja ajaa roomalaiset Välimereen.

Syyriassa kenraali Varuksen legioonat olivat valmiustilassa ja arabialainen kuningas Aretas IV Nabateasta oli luvannut auttaa heitä, jos juutalaiset nousisivat kapinaan kuninkaan kuollessa. Kaikki kyllä aavistivat, että niin kävisi, kunhan vain Herodes vihdoin päättäisi vainoharhoista sairaan elämänsä. Kaikki elivät ja toimivat ylivirittyneessä valmiustilassa.

Juutalaisen kalenterin mukaan elettiin vuotta 3758 maailman luomisesta. Roomalaisille vuosi oli 753 auc, ab urbe condita, eli myyttisen Rooman kaupungin perustamisesta kulunutta vuotta.[1] Rooma oli valloittanut suuren osan Keski-Eurooppaa, tappaen ainakin miljoona kelttiläistä ja myyden toisen miljoonan verran heistä orjiksi.[2] Legioonat ovat jo ylittäneet Elben ja rakensivat sotilailleen teitä valtavalla suoalueella Rheinin ja Emsin välillä, päästääkseen vihdoin voitolle germaanisista barbaariheimoista, jotka jatkuvasti olivat nöyryyttäneen Rooman taistelukonetta. Koko tunnettua maailmaa hallitsi voiman ja väkivallan ihannointi.

Valtakunnan laajentaminen ja sen infrastruktuurin rakentaminen oli kallista. Keisari Augustus oli tehokkaasti hallinnut jo 25 vuotta. Hyvin suunniteltu verotus oli tietenkin keskeinen tapa rahoittaa kaikkien kansojen alistaminen Rooman vallan alle. Sotahevosten ruokkimista varten säädettiin erityinen vero, joka kannettiin vain naimattomilta naisilta, leskiltä ja orvoilta. Siksikin oli tärkeää pitää lukua myös naisista ja kirjaa heidän säädystään.

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.[3] Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.[4] Rooma on silloisen maailman pääkaupunki vailla haastajaa. Keisari Augustuksen titteli oli Jumalan Poika. Siinä ominaisuudessa hän määräsi valtakuntaansa väestön laskentoja erityisesti niihin alueisiin, joita piti hallita vähän tiukemmalla kädellä.

Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Se oli vain valtiollisen kontrollin vahvistamista ja tietenkin sen varmistamista, ettei kukaan pääse livistämään veroista. Tästä väestölaskennasta karkaaminen maksoi aristokraatille hänen statuksensa, sotilaalle hänen hevosensa. Jos Josefin kaltainen alusmaan kansalainen laiminlöi osallistumisensa, se rankaistiin omaisuuden takavarikolla, vankeudella tai orjuudella.[5] Tämän toimenpiteen kautta jokaisen vallatun maan kansalaisen tuli tietää, kuka oli heidän herransa ja mihin valtakuntaan nyt kuuluivat. Verollepanon viesti oli se, että kaikki valta ja sen valvonta kuuluivat Roomalle ja keisari Augustukselle, Jumalan pojalle.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 

Tästä verollepanosta ei löydy mitään evankeliumien ulkopuolista vahvistusta, mutta Rooman hallitsemassa Egyptissä toimeenpannusta vastaavasta verollepanosta löytyy dokumentteja. Niissä käy ilmi, että monet pakenivat paikkakunniltaan, koska eivät kyenneet viljelmillään tai työllään maksamaan kaikkia Rooman, paikallishallinnon ja temppelikulttien vaatimia raskaita veroja. Veropakolaiset pakotettiin säännöllisin väliajoin palaamaan kotikyliinsä raatamaan paikallisten verojen eteen. Muuten heiltä saatettiin evätä elinkeinolupa kokonaan.[6] Ne, jotka olivat menettäneet mahdollisuutensa tai halunsa enää tehdä töitä verojen eteen, turvautuivat maantierosvoiluun ja piileskelivät erämaan vuorten luolissa.

Käsityöläinen Joosef kuului siihen kymmentuhatpäiseen juurettomien työläisten joukkoon, jotka etsivät parempaa työtä lähempänä valtakeskuksia. Viimeisillään olevan kihlattunsa kanssa he lähtivät vaivalloiselle matkalle piskuiseen kaupunkiin nimeltä Betlehem. Vanhan Testamentin tarinoissa se oli kuitenkin tuttu kaupunki. Nimi tarkoittaa leivän taloa ja sopii sellaisena tietenkin syntymäpaikaksi miehelle, joka myöhemmin kutsui itseään elämän leiväksi.

Se oli myös Jakobin lempivaimon ja Josefin äidin, Rakelin hautapaikka. Kun Rakel, johon Jaakob oli aivan hulluna rakastunut, oli hänkin samalla tiellä matkalla Betlehemiin, hänen polttonsa alkoivat. Synnytyksestä tuli niin vaikea, että hän kuoli siihen. Ennen kuolemaansa Rakel ehti nimetä poikansa Benoniksi, joka tarkoittaa murheen poika. Isä Jaakob ei sitä hyväksynyt, vaan nimesi hänet Benjamiksi, oikean käden poijaksi, joka puolestaan tarkoitti onnenpoikaa.[7]

Josef ja Maria kyllä tunsivat tämän kansan alkukertomuksiin kuuluvan tarinan, eivätkä hekään tienneet ehtisivätkö perille ennen synnytystä ja olisiko lapsi heille onnen vain murheen tuoja.

He tiesivät myös, että Betlehem oli kuningas Daavidin syntymäpaikka. Hän oli se sankarien sankari, joka noin tuhat vuotta sitten oli yhdistänyt Jaakobin poikien heimot yhdistyneeksi kuningaskunnaksi, joka sitten hajosi sisäisiin riitoihin ja hävisi suurvaltojen jalkoihin. Maria muisteli hämärästi Gabrielin puhuneen jotakin Daavidin valtaistuimesta, joka muka kuuluisi hänen lapselleen. Mikään ei aasin selässä voihkiessa voinut tuntua kaukaisemmalta ja mahdottomammalta ajatukselta maan päällä. Tämä maa oli muutenkin täynnä turhuuden tomuun poljettuja unelmia. He olivat vain valloittajakansan mitättömiä ja pelokkaita alamaisia, jotka eivät uskaltaneet olla täyttämättä veroilmoitustaan.

Joosef olisi voinut lähteä sinne yksinkin. Marian raskaus oli kuitenkin herättänyt niin paljon juoruja, ettei Joosef halunnut jättää kihlattuaan pahansuopien naapurinämmien armoille. Se saatettaisiin kylillä tulkita Marian ja lapsen hylkäämiseksi, eikä kummallakaan olisi siinä tilanteessa kovinkaan suuria mahdollisuuksia selvitä hengissä. Niinpä he päättivät ottaa toisenlaisen riskin ja lähteä yhdessä monen päivän matkalle Betlehemiin.

Suorin matka Betlehemiin kulki Samarian halki. Juutalaiset olivat kuitenkin sen verran huonoissa väleissä samarialaisten kanssa, että mieluiten kulkivat itäistä reittiä pitkin, seuraten Jordan-joen uomaa.[8] Samarialaiset pitivät itseään juutalaisiakin vähän juutalaisempina. Juutalaiset taas pitivät samarialaisia epäjumalanpalvojina. Jostain syystä Joosef ei tästä vihamielisyydestä piitannut, vaan valitsi huonomaineisemman reitin, joka kulki suoraan samarialaisten alueen läpi. Joosefin luottamus palkittiin ja nuorelle parille tarjottiin matkan varrella kaikkea mahdollista apua ja evästä. Yöpaikkaakin he tarjosivat kodeissaan, koska eivät raaskineet jättää viimeisillään olevaa naista taivasalle nukkumaan. Ehkä Jeesus oppi isältään poikkeuksellisen suopean suhtautumisen samarialaisiin. Ehkä hänen vanhempansa kertomat tarinat antoivat Jeesukselle aiheen myöhemmin kertoa vertauksen laupiaasta samarialaisesta.

Joosef ja Maria kantoivat sydämessään unien ja ilmestysten välittämiä salaisuuksia. Olivatko he edes keskenään uskaltaneet niistä puhua, vai kertasivatko he niitä vain ajatuksissaan päivät ja yöt, kulkiessaan mahdollisimman hitaasti ja varovaisesti kohti Joosefin kotikaupunkia? Joskus salaisuuden matka sydämestä toisen luokse on kaikkia muita matkoja pidempi.

Nopealta kulkijalta tämä matka olisi taittunut kolmessa päivässä, mutta Mariasta ei enää ollut sellaisten päivämatkojen kulkijaksi. Vaikka Joosef oli vuokrannut aasin Marian avuksi, matkaan meni kokonainen viikko. Se oli Marian siihenastisen elämän pisin ja tuskallisin viikko, eikä hän valituksellaan ja kiukuttelullaan tehnyt Joosefin viikkoa yhtään sen kevyemmäksi. Hän oli pelosta suunniltaan nuoren vaimonsa puolesta. Olihan hän kuullut lukuisista nuorista naisista, jotka olivat kuolleet synnytykseen.

Joosef mietti, uskaltaisiko mennä vanhempiensa tai sukulaistensa kotiin majoittumaan, vai yrittäisikö välttää heitä, jottei tarvitsisi selittää, miksi hänen kihlattunsa on jo viimeisillään, vaikka hääjuhlia ei vielä ollut vietetty. Yhdeksän kuukautta naapureiden outoja katseita oli ollut raskasta kestää. Hän ei haluaisi nähdä ainuttakaan ihmistä, joka millään lailla asettaisi tämän lapsen kunniallisen syntymäoikeuden kyseenalaiseksi.

Oli tosi nöyryyttävää olla näin riippuvainen toisten suopeudesta. Olihan hän unissaan kuullut, kuinka lapsesta oli kerrottu ihmeellisiä asioita, mutta ei niistä voinut kenellekään puhua. Maria oli raskautensa alussa saanut vahvistusta Elisabetilta, mutta Joosef oli vain tehnyt töitä ja miettinyt, miten tästä kaikesta oikein selvitään.

Nyt he olivat selvinneet perille asti. Kun Joosef katseli kaakkoon päin, hän taas kerran jäi tuijottamaan ihmettä, josta hänen isänsä oli kertonut monta tarinaa. Siellä oli ollut rinnakkain kaksi kukkulaa, mutta Herodes oli siirrättänyt yhden niistä toisen päälle ja rakennuttanut sen huipulle valloittamattoman luksuslinnakkeen, Herodiumin. Katkerana Joosef ajatteli, että joillakin oli valtaa siirtää vaikka vuoria, mutta hänellä ei ollut valtaa edes siirtää viimeisillään olevaa kihlattuaan säädylliseen paikkaan synnyttämään

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa.

Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Majataloja olisi kyllä löytynyt Jerusalemissa, jonka he olivat viimeisenä aamuna ohittaneet, mutta ei heillä ollut sellaiseen varaa. Siellä kiskotiin ulkomaisilta pyhiinvaeltajilta aivan mahdottomia hintoja. Betlehemissä majataloja ei ollut. Kukapa nyt haisevien lammasfarmareiden nurkissa haluaisi yöpyä.

Josef oli luottanut siihen, että he pääsisivät erään sukulaisensa vierashuoneeseen. Siellä oli kuulemma jo muita vieraita, joten Joosef yritti vielä toisenkin sukulaisen luokse ennen kuin tajusi, että huhu Marian epäilyttävästi alkaneesta raskaudesta oli jo saavuttanut Joosefin sukulaiset, eikä kukaan heistä ollut erityisen innokas osoittamaan sille suosiota.

Ei Josef sitä oikeastaan ihmetellyt. Lapsi saatettiin hyvinkin jättää heitteille, jos se ei syystä tai toisesta ollut tervetullut. Yleensäkin lapsikuolleisuus oli niin suuri, että heistä alettiin kunnolla välittämään vasta, kun alkoi näyttää siltä, että selviävät hengissä. Juuri synnyttämäisillään oleva nuori äiti ei siksi herättänyt mitään erityistä huolenpitoa tai sympatiaa. Eikä Joosef ollut ainoa kotiseudulleen palannut siirtotyöläinen, joka tarvitsi tilapäismajoitusta väestölaskennan takia, joten sukulaisten nurkat olivat jo täynnä. Vaikka tilaa olisi ollutkin, kenen tahansa vierashuone olisi synnyttämisen jälkeen ollut pitkään saastainen eli vierastilaksi käyttökelvoton. Pakko heidän oli vihdoin taipua realiteetteihin.

Ei Mariakaan halunnut synnyttää ynseiden katseiden alla tai ylipäänsä samassa tilassa muiden ihmisten kanssa. Eräs säälivä sukulainen kuitenkin tarjosi heille tallin kaltaisen suojan, eräänlaisen työjuhtien parkkipaikan. Siinä pari seinää ja katto armahtaisi heitä tuulelta ja sateelta, joka tosin oli sillä alueella varsin harvinainen luonnon lahja. Eläinten läsnäolo ei ollut tunkeilevaa. Ne nukkuivat jo eivätkä pelästyneet synnyttävän äidin huudoista. Aasien ja härkien välinpitämättömyys tuntui ihmisten tympeyteen verrattuna suorastaan lohduttavalta.

Voi myös olla, että tämä karu kuvaus oli Luukkaan tapa muistuttaa juutalaisia veljiään siitä, kuinka pettynyt Jumala vieläkin on heidän tapaansa ottaa vastaan Jumalan huolenpitoa. Profeetta Jesaja[9] oli pitänyt heitä uppiniskaisempina kuin härät ja tyhmempinä kuin aasit, koska eivät olleet ymmärtäneet Jumalansa huolenpitoa:

Kuule, taivas, kuuntele, maa!
Herra puhuu:
– Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen mittaan,
mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan.
Härkä tuntee omistajansa
ja aasi isäntänsä seimen,
mutta Israel ei tunne,
minun kansani ei tajua.

Nyt Luukas kertoi Jumalan pojan itsensä syntyneen siihen seimeen, josta näitä Jumalan aaseja oli syötetty, eivätkä he vieläkään tajunneet yhtään mitään.

Marialla oli mukanaan puhdas vaate, johon lapsi kapaloitiin ennen kuin äiti nosti lapsen rinnoilleen. Kyllä Maria ja Joosef puhtauden merkityksen tunsivat. Juutalaiset olivat suorastaan pakkomielteisiä hygienian suhteen. Muuten synnytys oli ollut kaikkea muuta kuin puhdas tai kaunis. Näin synnyttivät kaikki, jotka olivat pudonneet yhteisöjensä huolenpidosta ulos. Hetken aikaan Maria ja Josef kokivat maan kaikkein köyhimpien osan omakseen. Koska kätilöitä tai kokeneempia naisia ei ollut paikalla, Joosef joutui tekemään jotain sellaista, mihin ketään miestä ei millään lailla valmennettu. Elisabeth oli kuitenkin selittänyt synnyttämisen aakkoset Marialle, joten hän osasi käskyttää miestään ottamaan vastaan mitä tuli ja kiskomaan minkä uskalsi.

Molemmille enkeli oli ilmoittanut, että tätä lasta ei saa hylätä. Ilman sitä Jeesuskin olisi ehkä Joosefin käskystä peitetty tallin heiniin ja jätetty kuolemaan. Naiset olivat synnyttäjinä luonnostaan taipuvaisempia pitämään huolta lapsistaan, mutta perheen elättäjä saattoi käskeä vaimonsa hylkäämään lapsen liiallisena kulueränä. Lapsi oli erittäin epävarma sijoitus tulevaisuuteen. Kolmasosa kuoli alle vuoden ikäisinä ja puolet lapsista eivät koskaan täyttäneet kymmentä vuotta. Heidän ruokkimisensa perheen toimeentuloa auttavaksi työvoimaksi oli vaivalloista, kallista ja usein turhaa. Enkelit olivat kuitenkin kummallekin vanhemmalle varmistaneet, että tämä lapsi on otettava vastaan ja hoidettava hyvin.

Jeesuksen syntymäkertomuksessa tiivistyy kaikki se mikä myöhemminkin oli oleva totta. Rauhan ja ehdottoman rakkauden tuojalle ei ollut tilaa, ei suuressa valtakunnassa, ei pienessä kaupungissa, eikä edes isänsä suvun vierashuoneissa. Ainoastaan Marialle ja Josefille hän oli tervetullut.

Jeesus sanoi myöhemmin itsestään: Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” [10]

Ainoa lämpö, jonka hän syntyessään kohtasi, lähti Mariasta ja Joosefista, eläimistä ja niiden lannasta. Jeesus oli varhaiseen kuolemaansa asti oleva se, joka ei mahtunut mihinkään ihmisten rakentamaan systeemiin. Vaikka hänestä myöhemmin ehdittiin odottaa suuria sankaritekoja ja kansallista kapinajohtajaa roomalaisia vastaan, hänen todelliselle olemukselleen ja sanomalleen ei  ollut tilaa edes seuraajiensa unelmissa. Hän oli alusta lähtien vieras, jotenkin väärään maailmaan, meidän maailmaamme, syntynyt.

Tämä melkein kaikkien hylkäämä lapsi syntyi kaiken huomion ulkopuolella ja kaikkien valtakeskusten periferiassa, yhtenä turhana kakarana muiden mitättömyyksien joukossa.

Luukas vielä korosti tätä turhuuden maisemaa kertomalla kuinka mitättömille ihmisille Jumala halusi asiasta ilmoittaa:

b)           Pahat paimenet?

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.[11]

Betlehem oli Jerusalemin läheisyydessä yksi tärkeimmistä lampaiden tuottajista. Läheisen Jerusalemin temppelissä niitä tarvittiin suurina juhlapäivinä kymmeniä tuhansia temppelin uhrimenoissa. Siinä mielessä lampaiden kasvattajat, jalostajat ja laadun valvojat olivat ehdottoman tärkeitä temppelikultin toiminnan kannalta. Silti heitä itseään ei päästetty edes osallistumaan uhrimenoihin.

Satojen vuosien ajan israelilaiset olivat odottaneet messiaansa tulevan kuninkaallisena valloittajana, joka vapauttaisi kansansa pakanamiehittäjien sorron ikeestä. Hän suorittaisi suuren etnisen puhdistuksen ja palauttaisi muinaisen Israelin valtakunnan alkuperäiseen loistoonsa ja kunniaansa. Jos hänen tulostaan joku tietäisi, se tieto varmasti löytyisi niiden joukosta, jotka ahkerimmin tutkivat ennustuksia kirjoituksista. Huonomaineiset paimenet olivat kaikkein epätodennäköisimmät ja epäluotettavimmat viestin tuojat missään asiassa. Silti hyvät uutiset oli lähetetty juuri heille.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Enkelit ilmestyivät pääkaupungin ympäristön roskajoukolle. Kun paimenet tulivat Jerusalemiin, kaikki itseään ja omaisuuttaan kunnioittavat kansalaiset telkesivät varmuuden vuoksi ovensa. He eivät kuuluneet sinne, ja heidän läsnäolonsa herätti vain huolta ja turvattomuutta.

Myöhemmän kristikunnan seimentarinoissa paimenten rooli on romantisoitu ja estetisoitu mahdollisimman kauniiksi. Paimenet eivät todellakaan olleet hyvien ihmisten maineessa. Heidän sosiaalinen statuksensa vastasi Suomen romaaneja tai tummia pakolaisia. He elivät kedoilla juuri siksi, että eivät olleet tervetulleita kunnon kansalaisten joukossa. He olivat haisevia ryysyläisiä, sivistymättömiä ja kaikin puolin epäluotettavia ihmisiä. Vain tyhmät lampaat, jotka eivät ymmärtäneet erottaa ihmisiä eri luokkiin, tulivat toimeen heidän kanssaan.

Juuri näiden houkkien luokse Jumala lähetti enkelinsä.

Paimenet olivat kuitenkin niin sisäistäneet kohtaamansa halveksunnan, että luultavasti pitivät itseään Jumalankin hylkääminä:

Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö!

Paimenet olivat oppineet pelkäämään lammasvarkaita, petoeläimiä ja lammastarhan hurskaita omistajia. Varkaista ja pedoista he selvisivät nukkumalla vuoroissa ja hätyyttämällä heitä kepein, mutta ylipapillisen suvun lammasfarmarit verottivat heidän palkkojaan ja halveksivat heidän olemustaan tavalla, jonka edessä he olivat täysin voimattomia. He olivat yleensä temppeliaristokratiaan kuuluvien pappien sukulaisia, joiden silmissä ei paimenta tai pitaalista kartettavampaa ihmistä ollut.[12]

Olivat he usein maineensa veroisiakin, kun ruokkivat lampaita muiden laidunmailla ja varastivat silloin tällöin lampaan omaankin käyttöönsä, selittäen sen luonnollisella hävikillä.

Nyt Jumalan enkeli kaikkein ensimmäiseksi vakuutti heille, että halveksikoot muut, mutta Jumalan puolelta heillä ei ole mitään pelättävää, vaikka olivatkin juuri syöneet salaa teurastamansa lampaan lihaa hengenpitimikseen. Jumalalla ei ole ihmisten hylkäävää asennetta ketään kohtaan. Päinvastoin. Siksi heidänkään ei tarvitsisi pelätä.

Samaa enkeli oli vakuutellut pappi Sakariakselle ja sitten työmies Joosefille.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan nuo sanat toivat sorron ja pimeyden keskelle aivan uuden ulottuvuuden: Ei hullunrohkeaa kapinaa tai vaaroja uhmaavaa sotaa, vaan luottamusta. Ei väkeviin kansan johtajiin luottamista, vaan vastasyntyneen lapsen kutsumukseen luottamista.

Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Eli ensin kaikkein syrjityimmille ja vasta kymmenien vuosien viiveellä koko kansalle.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.

Tämä on vain yksi alkuesimerkki evankeliumien suorastaan koomisesta nurinkurisuudesta. Jos koko kansa olisi saanut äänestämällä nimetä kaikkein epäluotettavimman ihmisryhmän, paimenet olisivat listan kärjessä. Luukkaan kertoma ilosanoma tuli kaikkein vähimmin uskottavasta lähteestä, eikä hän edes yrittänyt rakentaa sille mitään vakuuttavampaa uskottavuutta. Mitä tahansa paimenet myöhemmin kertoisivat yöllisestä kokemuksestaan, pantaisiin halvan viinin piikkiin. Daavidin kaupunki kuului rituaalisesti puhtaille juutalaisille eikä näille hylkiöille, jotka ehkä eivät olleet juutalaisia ollenkaan, vaan heidän jalkoihinsa jääneitä palestiinalaisia. Ainakin nykyiset Palestiinan arabikristityt mielellään samaistuvat näihin paimeniin, joille Jumala ensimmäisenä ilmoitti messiaan syntymästä. Heistäkin osa yrittää edelleen harjoittaa lampaiden paimentamista miehitetyillä alueilla.[13] Se on äärimmäisen vaikeaa, koska rajoja ja kiellettyjä alueita tulee koko ajan vain lisää.

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko,

Lauma viheliäisiä paimenia ja taivaallinen sotajoukko ilman vihollisia. Seimeen kapaloitu eli hyvin tiukkaan sidottu Vapahtaja ja Herra. Täsmälleen samat sanat olivat kaiverrettuina lukuisten Augustuksen patsaiden jalustoille.[14] Kuinka paljon sarkasmia Roomaa vastaan muutamaan lauseeseen mahtuukaan? Taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa ja toivotti rauhaa kaikille maan ihmisille. Augustinuksen legioonat olivat tuoneet lannistavan Pax Romanan maan päälle ja hänen armeijansa oli huolehtinut rauhan uhmaajien murskaamisesta. Se oli varsin kaukana suuresta ilosta, joka tämän lapsen kautta luvattiin.

Joillakin on kuitenkin ollut vaikeuksia uskoa, että enkelien rauhantoivotus koski ihan kaikkia ihmisiä. Siteeraan siitä tässä kolmea suomalaista käännösvaihtoehtoa[15]:

 joka ylisti Jumalaa sanoen: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa,
 ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!
…ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!
…maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kenelle tämä rauhantoivotus kuuluu? Ketä kohtaan Jumalalla on hyvä tahto?

Vanhoissa käsikirjoituksissa tarjoutuu kaksi vaihtoehtoa. Kysymyksessä on vain yhden kirjaimen erosta (eudokia ja eudokias), mutta kirjurin tahallinen tai tahaton yhden kirjaimen muutos heijastaa ainaista vaikeutta uskoa enkelten julistamaan rajattomaan ja ehdottomaan rakkauteen koko ihmiskuntaa kohtaan. Kaikkien on aina ollut vaikeinta uskoa, että Jumalan suopea tahto kohdistuu myös vihollisiin, pahimpiin kilpailijoihin ja katkeruuden kohteisiin.

Ensimmäinen käännösvaihtoehto sulkee rauhantoivotuksen sisälle kaikki ihmiset maan päällä ja vakuuttaa, että jokainen on Jumalan hyvän tahdon kohteena.

Toinen vaihtoehto antaa ymmärtää, että enkelit toivovat Jumalan rauhaa vain niille, joita kohtaan Jumalalla on hyvä tahto. Se jättää tilaa sille mahdollisuudelle, johon ihmiset ovat aina helpommin uskoneet, että Jumalalla ei suinkaan ole hyvä tahto ihan kaikkia ihmisiä kohtaan.

Suomalaiset käännökset antavat mahdollisuuden tulkita viesti kummin päin tahansa. Minä uskon ensimmäiseen käännösvaihtoehtoon: Jumala toivoo Jeesuksen kautta rauhaa kaikille ihmisille, koska hän antaa rakkautensa auringon paistaa sekä hyville että pahoille.

Enkelten sanoma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vallankumouksellinen. Kansa, jonka keskelle Jeesus syntyi, piti pyhänä kirjana Vanhaa Testamenttia. Siinä on noin 600 erittäin väkivaltaista tarinaa, yli 1000 jaetta, joissa kuvataan Jumalan omaa väkivaltaisuutta, noin sata kohtaa, jossa Jumala käskee tappamaan ja monta tarinaa, jossa Jumala itse tappaa tai yrittää tappaa, ilman mitään ilmeistä syytä. Jumalan viha, Hänen verta vaativa väkivaltaisuutensa ja taipumuksensa kostaa, on vahva teema Vanhassa Testamentissa. Tosin sen sisältä löytyy loppua kohden vahvistuva käsitys Jumalan armollisuudesta kaikkia kohtaan.

Käsitys siitä, että Jumala todellakin ilman varauksia ja ehtoja rakastaa, suorastaan tykkää, kaikista ihmisistä, oli täysin vieras ajatus useimmille ihmisille.

Siksi löytyi aina erilaisia tapoja Jumalan nimissä vihata ja hylkiä joitakin ihmisryhmiä ja hyvin perusteltuja tapoja pyhittää väkivaltaa heitä kohtaan. Paimenet, joille enkelit ilmestyivät, olivat itse tällaisen syrjinnän kohteita.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.”

Eivät he jääneet ihmettelemään nähneensä enkeleitä, eivätkä he rientäneet kertomaan isännilleenkään nähneensä enkeleitä. Enkelit eivät olleet kiinnittäneet heidän huomiotaan itseensä, vaan pieneen vastasyntyneeseen lapseen, jonka kautta tämä onneton kansa ja ehkä jopa koko maailma kohtaisi suuren ilon ja Jumalan hyvän tahdon.

He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.

Heidän löytämisensä ei ollut edes vaikeaa. Ei heidän tarvinnut kolkuttaa ihmisten ovia. Eläinsuojat olivat avoimia mutta pimeitä. Ainoastaan yhdessä kallioon hakatussa luolasyvennyksessä näkyi öljylampun valo. Sen lepattava valo näytti heille vastasyntyneen lapsen. He tiesivät heti löytäneensä juuri sen, mitä heille oli kuvattu.

Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.

Joosefin suvun vanhemmat naiset olivat sittenkin tulleet katsomaan, miten synnytys oli onnistunut. Muitakin sukulaisia oli kokoontunut paikalle. Kun paimenet vielä tulivat kenenkään unista piittaamatta suureen ääneen elämöimään, naapurit alkoivat heräillä ja ihmetellä mitä oli tekeillä.

Kuullessaan paimenten kokemuksesta kaikki olivat ihmeissään. Se ei vielä merkinnyt sitä, että heihin olisi kukaan uskonut tai että tämän lapsen syntymää olisi millään lailla pidetty erityisenä. Paimenet olivat taas juopotelleet ja alkaneet viihdyttää itseään kaikenlaisilla kuvitelmilla.

Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Maria tiesi ottaa puheet enkeleistä vakavasti, koska oli jotain vastaavaa kokenut itsekin. Ei hän silti ottanut mitään kantaa paimenten puheisiin, vaikka tulikin ajatelleeksi, että olihan kuningas Daavidkin Joosefin ikäisenä ollut paimen. Hän kuitenkin tiesi, että tällaisista asioista ei kannattanut lörpötellä kenen kanssa tahansa. Marialle riitti, että Elisabeth oli häntä uskonut. Nyt hänellä oli jo monta kerrosta enkelikokemuksia, ja kaikki tuntuivat olevan samassa juonessa mukana. Omat ja toisten kokemukset vain alkoivat tuntua liian suurilta Marian pieneen maailmaan. Hänen sydämensä oli kuitenkin kasvanut kyllin joustavaksi ja vahvaksi kantamaan käsittämättömyyksiä. Siellä kaikki pysyisi, kunnes hän joskus löytäisi jonkun, jolle voisi kaiken tämän luottaa. Ehkä joku joskus vielä voisi auttaa häntä sijoittamaan nämä kokemukset johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ehkä hänen esikoisensa voisi joskus selittää hänelle mistä kaikesta oikein oli kysymys. Siihen asti enkelien ja ihmisten puheet pysyisivät hänen sydämensä tutkimuskammiossa.

Kukapa nuoren tytön ajatuksista olisi edes piitannut. Heidän odotettiin synnyttävän vain elinkelpoisia lapsia – ei ajatuksia. Jollekin Maria ne kuitenkin kertoi paljon myöhemmin, tai sitten hänen kokemuksensa ovat täysin Luukkaan ja kumppaneiden kuvittelemia – ehkä yhdistelmä kumpaakin.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Vastasyntynyt lapsi oli seimessä makaamassa. Siinä kaikki. Mutta paimenet jäivät silti uskomaan, ettei siinä ollut kaikki. Kaiken arkitavallisen keskellä jotain suurta oli tapahtunut.

Pyhä oli aina niin puhdasta ja rituaalista puhtautta ostettiin niin kalliilla uhreilla, ettei paimenilla ollut varaa kuin paimentaa niitä. Pyhä oli kaukana heidän likaisesta arjestaan. Se kuului rituaalisääntöjen noudattajille. Eivät paimenet niitä kaikkia edes tunteneet. Siksi heille oli aivan käsittämätöntä, että pyhä tai jumalallinen voisi syntyä heidän arkeensa ulosteiden ja saastaisen veren kera.[16] Pyhä asui tarkoin vartioidussa temppelissä, eikä heillä ollut sinne asiaa. Normaalisti pyhä oli marmoria, kultaa, suitsukkeita ja mahtipontista rituaalia. Nyt pyhyyden tuntu oli yllättänyt heidät keskellä köyhintä yötä.

Aluksi he olivat pelästyneet suunniltaan. Sen verran hekin tiesivät Jumalasta, että Häntä oli paras pelätä. Nyt he eivät enää pelänneet, vaan kiittivät ja ylistivät Jumalaa. He olivat nähneet jotain tavatonta, joka oli ohjannut heidät katsomaan jotain varsin vaatimatonta, tavallista ja pientä. Joku tässä yhdistelmässä antoi heille toivoa siitä, että Jumalan hyvä tahto koski heitäkin, eikä vain niitä ihmisiä, joilla oli varaa ostaa uhrilampaita ja osallistua suuren temppelin juhlallisuuksiin. Sinnehän heillä ei koskaan ollut mitään asiaa, koska heitä pidettiin siihen liian saastaisina.[17] Nyt tuntui oikeasti siltä, että kaiken tuon ohi Jumalalla oli heillekin asiaa.

Kuinkahan kauan he jaksoivat pitää kiinni tuosta ihmeentunnusta, ennen kuin lampaiden määkinä taas turrutti heidän mielensä arjen ankeuteen?

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä
voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Samalla tuet tämän kirjoitustyönkin edistymistä. 
Kohtaaminen ry:n tili: 
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
KIITOS ja Hyää Joulua sinulle


[1] https://www.ancient.eu/Jesus_Christ/.

[2] https://www.historynet.com/empire-vs-tribe-the-roman-empire-and-the-celts.htm

[3] Luuk 2:1-7

[4] Luukkaan on oletettu tehneen kronologisen virheen tässä, sillä Quiriniuksentiedetään tehneen verollepanon vuonna 6 jkr. Vastaväittelijät sanovat, että virhe on kääntäjien, koska teksti on yhtä hyvin luettavissa niin, että tämä verollepano tapahtui ennen hänen maaherruuttaan. Luukas mainitsee tämän tunnetumman verollepanon ehkä siksikin, että sen avulla pantiin juutalaisia kapinoitsijoita kuriin ankaralla kädellä. Sen piti olla mukana tarinan juonessa muistutuksena verotukseen liittyvästä väkivallasta. Witherington III Ben. What Have They Done With Jesus? Beyond Strange Stories and Bad History. HarperCollins. New York 2006. s. 101.

[5] Hamilton Adam. Faithful. Christmas Through the Eyes of Joseph. Abingdon Press. Nashville. 2017. s. 95.

[6] Horsley Richard. The Liberation of Christmas. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 1989. s. 68-73.

[7] 1Moos 35:16-20.

[8] Silloinen Samarian maakunta sijaitsi suunnilleen nykyisen Länsirannan alueella ja suhde sen alueen palestiinalaisiin paimentolaisiin on edelleen yhtä vihamielinen kuin Jeesuksen aikana.

[9] Jes 1:1-3.

[10] Luuk. 9:58

[11] Luuk 2:8-20

[12] Horsley Richard. The Liberation of Christmas. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 1989. s. 102.

[13] https://www.aljazeera.com/features/2017/9/29/palestinian-shepherd-theres-a-sorrow-in-my-heart
https://www.bbc.com/news/world-middle-east-16318626

[14] Crossan John Dominic. God & Empire. Jesus Against Rome, Then and Now. Harper One. 2007. s. 108

[15] Luuk 2:14. Biblia 1776. Kirkkoraamattu 1938. Kirkkoraamattu 1992.

[16] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011. s. 153, 155.

[17] Douglas Scott. Betlehem, the Year Jesus was Born. SD Publ. Anaheim. Cal. 2020. s. 97.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Yksi ajatus artikkelista “Lapsen syntymä ja paimenet”

  1. Kyösti Nuttukontio sanoo:

    Kiitos ,jälleen kerran,Raamatun elävöittämisestä.Siunausta työhösi ja hyvää joulua! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Kyösti Nuttukontio sanoi 4 viikkoa sitten:
      Kiitos ,jälleen kerran,Raamatun elävöittämisestä.Siunausta työhösi ja hyvää joulua! <3... Lapsen syntymä ja paimenet
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      Kiitos kommentistasi Jaakko. Ei minulla ole sen kanssa mitään kiistelemistä Kommentoin lähinnä sitä mitä sanoit uskomisesta: "alkukristillisess... Pettää valtakunnan odottajat
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      Eli unohtakaamme Fake Newsit ja omaksukaamme kaikki vain Newseinä? Niinkö? Unohtakaamme newsien omaksujatkin, koska kaikki on vain newsiä. Vai? Kut... Absoluuttisen vallan viettelys
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      Miten sun ykseyden kanssa nyt kävi Kyösti? "Ei ole olemassa kaksijakoisuutta on vain Yksi." :)... Väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      Kiitos Ei kaikista kommenteistasi. Arvostan ihmettelyäsi. Silloin ilmiötä ei tunnettu niin selkeästi kuin nyt. Näkymättömillä vaikutuksilla ... …uskonnon riivaamat

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0263166
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.