Kirjoitettu 21.12.2016
0 kommenttia
Elämä on täynnä muistutuksia siitä mitä minulta puuttuu. Useimmat niistä tulevat minua vastaan toisten ihmisten muodossa. Jotkut heistä ovat vain varttituttuja Facebook kavereita, joita kadehdin, kuvittelemalla että heillä menee paremmin kuin minulla.[1] Siitä asti, kun muinaisihminen ja nykyihmisen lapsi oppivat vertaamaan itseään toiseen, kateus on ollut oleellinen osa hänen sosiaalista elämäänsä. Toisen aseman kadehtiminen ja siihen pyrkiminen on seurannut ihmistä alkulaumasta asti. Vuorovaikutustaitojen syventyessä ja kulttuurin rakentuessa laumaa suuremmaksi, kateuden muodot monipuolistuivat, mutta yksikään kulttuuri ei ole ollut kateudesta puhdas. […]
Avainsanat:
Adam Smith,
Albert Speer,
Alexsandr Solzhenitsyn,
Alkukateus,
alkumurha,
Ann Ulanov,
antisemitismi,
Arabikevät,
armo,
Bill Gates,
Buddha,
Charles Perrault,
dalitit,
David Hume,
Delfoin,
Der Ubermensch,
Derrida,
Donald Trump,
Dostojevski,
Envy Theory,
etiikka,
Facebook,
Fjodor Dostojevski,
Frank John Ninivaggi,
Freud,
gnothi seauton,
Gorky,
Grimmin veljekset,
Grimmin veljet,
Hamerton-Kelly Robert G,
Hanna Segal,
häpeä,
Hegel,
Heikki Ikäheimo,
Heinz Kohut,
Helmut Schoeck,
Helmuth Schoeck,
Hitler,
homo economicus,
hyvyys,
Idealisointi,
ironia,
Jean-Paul Sartre,
Jeesus,
John Rawlin,
Joosef,
Julkkis,
Jumala on tapettu,
Jung,
kääntyminen,
Kadehdittu,
kadehdituksi tuleminen,
Kadehdituksi tulemisen pelkääminen,
Kadehdituksi tulemisen pelko,
Kadehtija,
Kain,
Kalvin Klein,
Kant,
Karin Jironet,
kastijako,
kastisysteemi,
kateellinen kilpailu,
kateuden anatomia,
Kateuden naamarit,
kateuden pahuus,
Kateuden pelko,
kateus,
kateus yhteisössäJoukkokateus,
kellariloukun mies,
Keteellisuus,
Kibbutsi,
Kierkegaard,
Kiina,
kiitollisuus,
kilpailematon mimesis,
kilpailuyhteiskunta,
kommunismi,
Kristian Holmas,
Lenin,
luostarilaitos,
Mao,
Maria Veitola,
Marilyn Monroa,
Märta Tikkanen,
Martin Buber,
Marx,
Melanie Klein,
Michelangelo,
Mika Waltari,
Milton Glaser,
mimeettinen halu,
Mircea Eliade,
Mussolini,
Myškin,
mytologisointi,
myytti,
Nalle Wahlroos,
Nazar lagna,
Nick Hanauer,
Nietzsche,
Nikita Khrushchev,
Occupy,
oikeudenmukaisuus,
Olli Sinivaara,
Otto Kernberg,
Peilineuroni,
perhepolitiikka,
perintöriita,
Perrault,
Pol Pot,
Positiivinen kateus,
positiivinen mimesis,
pyhitetty väkivalta,
Raakel,
Rafaello,
rakkaus,
Ranskan vallankumous,
rehellinen kohtaaminen,
Rene Descartes,
Rene Girard,
Richard H. Smith,
Risto Saarinen,
Romulus ja Reemus,
Rooma,
Sakari Topelius,
Salvador Dali,
Sami Myllyniemi,
Schoeck,
Schopenhauer,
Scopenhauer,
seuraaminen,
Simone de Beauvoir,
Sisaruskateus,
Slavoj Žižek,
Sokrates,
Sponoza,
stalin,
Summa Theologica,
Suomen World Vision,
Susanne Björholm,
syntipukki,
syyllisyys,
tabu,
Terho Pursiainen,
The Sickness unto Death,
Tocqueville,
Toinen sukupuoli,
Trendi,
Tuhkimo,
Tuhkimon äitipuoli,
Tuhkimon sisarpuolet,
Tuomas Akvinolainen,
tyytyväisyys,
Ulanov Barry & Ann,
utopia,
väkivalta,
vanhempien kateus,
vertaiskateus,
Walther Hewel,
Westworld,
Williams James,
Ystävyyden Majatalo,
Zarahustra,
Zygmunt Bauman
Kirjoitettu 10.4.2009
3 kommenttia
Kertomus Pietarista, joka painostettuna kolmesti kieltää Jeesuksen, on hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon evankeliumien kerronta poikkeaa antiikin retorisesta tyylistä. Antiikin tarinoissa kullekin roolihahmolle annetaan varsin yksioikoinen luonne. Tällaiset kertomukset eivät sopineet yhteenkään aikansa kerrontatyyleistä. Kertomus Pietarista on liian vakava sopiakseen komiikaksi, liian arkinen sopiakseen tragediaksi, poliittisesti liian merkityksetön sopiakseen edes historialliseksi kirjoitukseksi. Näin intiimiä tilannekuvausta on mahdotonta löytää antiikin teksteistä.[1] Kaikki neljä evankelistaa kirjaavat tämän kertomuksen. Seuraan pääasiassa Markuksen kuvausta, mutta olen ottanut huomioon myös muutamia yksityiskohtia muiden versioista. Pietari […]
Avainsanat:
antiikin tekstit,
Ched Myers,
Christoph Wolf,
diagnoosi,
evankeliumi,
Galilea,
Gebauer,
Ginter Gebauer,
illuusio,
impulsiivinen,
itseohjautuvuus,
John Hopkins,
kansan vihollinen,
katkera itku,
kerrontatyyli,
Kierkegaard,
kirota,
koominen,
Kukon laulu,
kukonlaulu,
kuulua joukkoon,
lynkkaushenki,
maalaismoukka,
mielikuvamatka,
mimeettinen tartunta,
Mimesis,
murre,
palvelustyttö,
Pietari kieltää,
poikkeava,
Rene Girard,
retorinen tyyli,
sadatella,
särkyneet unelmat,
The scapegoat,
traaginen,
William James,
Wolf
Kirjoitettu 30.1.2009
3 kommenttia
René Girard syntyi joulupäivänä Avignonissa, Ranskassa 1923. Hän oli viisilapsisen perheen toiseksi vanhin. Muinaishistoriaa tutkiva isä oli paikallisen kirjaston, museon ja ranskan suurimman keskiaikaisen linnan kuraattori. Sosialistina hän suhtautui kirkkoon ja pappeihin vihamielisesti. Hän kuitenkin nai porvarikodin konservatiivisen ja hartaan katolisen tyttären. Tämä yhdistelmä oli siihen aikaan aika tavallinen. Se myös takasi Renélle tarpeeksi monipuolisen kulttuurikasvatuksen, kun kummatkin vanhemmat yrittivät vaikuttaa lastensa ajattelumaailmaan. René pitää lapsuuttaan onnellisena ja turvallisena. 9-vuotiaana hän lukee lasten version Cervantesin Don Quijoten, josta myöhemmin oli […]
