Sanoessaan Jumalan valtakunta[1] on tullut lähelle, Jeesus nappasi keisarillisesta retoriikasta toisenkin sanan, basileia, eli valtakunta. Hän esitti Rooman imperiumille (basileia) kilpailijan puhumalla Jumalan valtakunnasta. Hän tiesi varsin hyvin, että keisarillisessa käytössä olleella sanalla oli vahva poliittinen sisältö.
Israelilaisille tämä ilmaisu oli vieras. Sitä ei löytynyt muinaisista pyhistä kirjoituksista, eikä sitä käytetty myöskään Jeesuksen aikana.[2] Tosin he tunsivat hyvin roomalaisten tavan käyttää basileiaa. Jeesus oli siis päättänyt aloittaa julistuksensa hyvin vahvalla ja ainutlaatuisella ilmaisulla, jonka sisältöä hän tulisi myöhemmin rikastamaan monella tavalla. On vaikea kuvitella, mitkä kaksi sanaa paremmin tiivistäisivät Jeesuksen julkisen työn sisällön, kuin Jumalan valtakunta. Tämä ei kerro vain hänen vahvasta visiostaan, vaan myös hänen kyvystään sanoittaa se muotoon, joka oli olennaisesti uusi ja samalla kuitenkin tuttu sekä israelilaisille että pakanoille.
Tästä eteenpäin Markuksen kertomus tulisi kuljettamaan kuulijoitaan Jumalan valtakunnan ainutlaatuisuuteen ja sen eroavuuksiin kaikista muista valloista ja voimista. Kummankin valtakuntien salaisuudet ja todelliset luonteet tulisivat vähitellen paljastumaan niille, jotka häntä tarpeeksi tarkasti kuuntelisivat.
Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta kuin se olisi aina ollut olemassa, näkymättömänä tai huomaamattomana, mutta kuitenkin kaikkia odottavana. Nyt oli aika kuulla ja nähdä, ymmärtää ja sisäistää jotain uutta.
Galilean yli oli marssinut monta valtakuntaa. Kaikki olivat olennaisesti samanlaisia, ylivoimaan ja kuoleman tuottamisen valtaan perustuvia yrityksiä organisoida mahdollisimman suuret alueet järjestäytyneeksi hierarkiaksi, joissa heikoimmat palvelevat vahvimpia.
Jeesus alkoi puhua Jumalan erilaisesta tavasta vaikuttaa ja osallistua ihmisten elämään. Hän valitsi käyttää rankinta mahdollista sanastoa, vaikka se oli täynnä sotilaallisia ja väkivaltaisia mielleyhtymiä. Hän otti ne omaan käyttöönsä ja alkoi tyhjentää vanhat itsestäänselvyydet niiden tutusta sisällöstä ja syöttää niihin valtoja ja voimia kumoavia merkityksiä. Ihmiset uskoivat aluksi kuulevansa juuri sen minkä halusivatkin kuulla, kunnes havahtuivat huomaamaan, ettei siitä ollutkaan kysymys. Mitä Jeesus sitten näillä valtakuntapuheillaan oikein tarkoitti?
Rooman valtakunnan alaisille Jeesus julkesi puhua toisen valtakunnan lähelle tulemisesta, ikään kuin se olisi jo kaikkien ulottuvilla. Hän loi mielikuvan valtakunnasta, johon kuka tahansa voisi milloin tahansa astua sisään elämällä sen salaisuuksien mukaisesti. Silti Jeesuksen julistama valtakunta jäi ärsyttävän toteutumattomaksi. Oli vaikea elää jotain kummallista jo nyt ja ei vielä elämää. Jumalan valtakunnassa kaikki oli valmista ja silti kaikki oli kesken. Jeesuksen puhe koko ajan tulollaan olevasta valtakunnasta oli hämmentävää mutta samalla valpastuttavaa, ikään kuin jotakin pitäisi oppia huomaamaan ja sitten seuraamaan. Sellainen kiehtoi ja turhautti.
Mitä ihmettä se voisi merkitä köyhässä Galileassa, jossa Jeesuksen julistus ei näyttänyt tuottavan mitään muutosta? Ehkä Johanneksen puhe paljon varmemmin ja valloittavammin tulevasta Jumalan valtakunnasta kiusasi Jeesustakin.[3] Olihan hänkin aivan samoin sanoin sanonut, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle, niin lähelle, että parannuksen tehneet ja kasteen vastaanottaneet ihmiset varmasti saisivat nähdä sen tulemisen. Ainoastaan kansan enemmistön omat synnit olivat tiellä.[4] Mutta lopulta Jumalan valtakunta tulisi niistäkin huolimatta. Se päivä olisi profeettojen mukaan suuri ja hirmuinen, ensisijaisesti langenneelle kansalle ja sen lisäksi myös valloittajille. Johannes itse ei edes yrittänyt mobilisoida mitään aseellista vastarintaa tai sissisotaa Herodesta tai Pilatusta vastaan. Hän odotti Eliaan hallitsemia taivaallisia sotajoukkoja valtakunnan tuojina.
Johanneksen odottama valtakunta oli yhtä sotilaallinen kuin Rooma, mutta ylivoimaisesti vahvempi. Johannes puhe taivasten valtakunnasta muistutti enemmän maan päälle perustettavaa teokratiaa, jossa kaikki olisi alistettu Jumalan vallan alle. Israelilaiset itse eivät siihen pystyisi, vaikka heidän historiaansa kuului urhoollisia ja voitokkaita pyhiä sotia. Siksi Jumala itse hoitaisi suuren siivousoperaation omilla taivaallisilla asevoimillaan.
Johanneksen unelmissa saattoi olla kaikuja Qumranin autiomaaluostarin essealaisilta, joilla oli aika verenhimoinen odotus siitä, kuinka Jumala lopulta auttaisi heitä, ainoita Jumalalle uskollisia israelilaisia, teurastamaan kaikki pakanat ja syntiset israelilaiset koko maasta.[5]
Siitä suursiivouksesta ei kuitenkaan ollut tullut mitään. Antipas oli Tiberiaassa, Pilatus Jerusalemissa, kansa edelleen kusessa ja Johannes vankilassa. Jeesuskin oli todella nälkiintyneen näköinen.
Jeesus tiesi, kuinka hartaasti kansa oli odottanut Jumalan puuttumista asioihin, mutta näki myös, mitä muutoksia Jumala oli odottanut kansan suhteen. Hän oli autiomaassa kuitenkin ymmärtänyt, ettei Jumala tulisi puuttumaan asioihin, ei ainakaan sillä toivotulla vanhanaikaisella tavalla. Siksi hänen oli opittava sanoittamaan Jumalan valtakunnan tuleminen eri tavalla kuin Johannes. Hän ymmärsi, että valtakunnan lähelle tuleminen olisi erilainen, koska tulemisen tapa on erilainen. Jeesus oli autiomaassa oppinut tarkaksi sen suhteen, ettei enää menisi ruokkimaan mitään suurta ja sankarillista valtakunnan tulemista. Jeesukselle valtakunta ei tulisi ylivoimaisen ja vastustamattoman Jumalan kautta, vaan inhimillisen ja jumalallisen yhteistyön kautta. Johannes oli vaatinut ihmisiä muuttamaan voittavan Jumalan puolelle, mutta Jeesus alkoi kutsua ihmisiä kääntymään rakastavan Jumalan puoleen. Valtakunta tulisi sovinnon ja yhteistyön valtakuntana, ei riemuvoittojen ja vihollista nöyryyttävänä valtakuntana.
Jeesus sanoi myöhemmin, että
Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä[6] (Tai teidän keskuudessanne.) …niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.[7]
Kansan suureksi pettymykseksi Jeesus ei julistanutkaan paikallisesti tunnistettavaa eikä tarkasti rajattua poliittista valtaa, eikä myöskään jotain henkistä tai hengellistä mielen tilaa, jota saattoi mennä erämaahan rukoilemaan todeksi. Hän sanoi, että valtakunnan todellisuus toteutuu sisäisesti teissä ja teidän keskuudessanne. Se on teidän vuorovaikutuksenne laadussa, teidän suhteissanne Jumalaan, toisiinne, tämän maan valtoihin ja voimiin ja koko todellisuuteen. Mitään Jumalan luomasta ei jää valtakunnan vaikutuksen ulkopuolelle.
Niin kuin hän myöhemmin opetti heitä rukoilemaan:
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Taivas oli hyvässä kunnossa. Maan päällä oli ongelmia. Jumalan valtakunta toteutuisi maan päällä sen kautta, että ihmiset seuraisivat hänen tahtoaan.
Jeesuksella ei ollut mitään erillistä ekologista agendaa, koska Jumalan valtakunta ei tietenkään sulkisi Jumalan hyvän tahdon ulkopuolelle mitään, mikä maan päällä oli. Valtakunta sulkisi intohimonsa piiriin kaiken sinapinsiemenestä niihin metsiin, joiden kaatamista Jerusalemin yli parinsadan neliömetrin polttoalttari vaati. Jumala välitti kaikesta, varpusesta valaisiin, joille ei saanut enää syöttää uppiniskaisia profeettoja.
Jumalan valtakunta olisi maan päällä toteutunut Jumalan unelma, oikeus kaikille, sovinto kaikkien välillä ja rauha kaiken kanssa.
Vaikka Jumalan valtakunta oli Jeesuksen ajan juutalaisille kohtalaisen harvinainen ilmaisu, se ei kuitenkaan ollut vieras unelma. Olihan profeetta Jesajakin ennustanut sellaisen herran tuloa, joka ratkaisee kansanheimojen riidat ja jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.[8]
Profeetta Miika toistaa saman ennustuksen ja lisää siihen vielä: Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.[9]
Tämä antaa unelmalla hyvin konkreettisen sisällön: Kukaan ei enää pelottelisi maanviljelijöitä, eivätkä velkojat lunastaisi heidän puutarhojaan omikseen. Jokainen pystyisi varjelemaan kunniaansa elättämällä itse oman perheensä.
Mutta ei tämäkään unelma toteutunut silloin, eikä ole toteutunut vieläkään. Jeesuksen julistama hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta saattoi tuoda lohtua riistetylle köyhälistölle ja huolta rikkaalle aristokratialle, mutta ei se kovinkaan monen elämää muuttanut radikaalisti paremmaksi.
Siksi Johannes ja ehkä Jeesuskin pettyivät Jumalan valtakunnan tulemisen vaatimattomuuteen ja voimattomuuteen.
Mitä ikinä Jeesus ihan alkuun puhui Jumalan valtakunnasta, se ainakin herätti kysymyksen siitä, kenen tämä maailma pohjimmiltaan on ja miten tätä maailmaa tulisi hallita?[10] Vastauksia on ollut monenlaisia ja valtakunnan lopullisen tulemisen fantasioita on rakennettu jos jonkinlaisia. Nuo ärsyttävät milloin ja miten -kysymykset jäivät häiritsemään Johanneksen ja Jeesuksen opetuslapsia. Sorretun kansan kärsimättömyys ei ollut hyvää maaperää valtakunnalle, jonka tulo tai täyttymys olisi kaukana tulevaisuudessa. Jeesuksen oma puhe valtakunnan tulemisesta oli täynnä niin intensiivistä odotusta ja välittömyyden tuntua, että sitä oli välillä vaikea erottaa Johanneksen apokalyptisestä julistuksesta. Silti Jeesus alkoi myös syöttää opetukseensa mielikuvia valtakunnan pienistä siemenistä, hitaasta kasvusta, vähitellen vaikuttavasta hiivasta, jne. Ne kertoivat myös kärsivällisen odottamisen tärkeydestä.
Julisti Jumalan evankeliumia
Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia.
Jeesus oli päättänyt kiusatun yksinäisyytensä autiomaassa ja aloitti kolmekymppisenä vanhana sieluna julkisen työnsä Galileassa.
Galilean maakunnalla oli pitkä ja kapinallinen historia. Roomalaisten kannalta tämä katkera ja kaunainen kansa oli pohjimmiltaan melkein voittamaton.[11] Kurissa ja kurjuudessa heidät saattoi pitää, mutta kukaan ei koskaan erehtynyt pitämään näitä Jumalan hurjia täysin kukistettuina. Maisemaltaan Galilea oli sekä hedelmällinen että karu, mutta Juudean maakunnan Israelilaiset eivät sitä arvostaneet. Se oli kaikkein kauimpana Jerusalemista ja oli siksi myös juutalaisen sivistyksen syrjäseutua, tyhmien maajessien takapajula, jonka asukkaat olivat Juudean maakunnan jatkuvan pilkan aiheita. Sieltä ei odotettu nousevan mitään hyvää. Juuri sieltä Jeesus kuitenkin aloitti toimintansa.
Mitä Jeesus teki saadakseen ihmisten huomion? Aloittiko hän kahdenkeskisillä keskusteluilla satunnaisten ihmisten kanssa vai ryhtyikö hän väittelemään kylän miesten kanssa synagogassa?
Alkoiko hän vain pitää puheita kylien keskusaukioilla? Oliko hänen puhuttelevuutensa ja vakuuttavuutensa niin suuri, että ihmiset alkoivat välittömästi kokoontua häntä kuuntelemaan, vai kestikö yleisön mielenkiinnon herättäminen kuukausia? Oliko hän dialoginen vai monologinen, keskusteleva vai julistava? Miksi ihmiset alkoivat tulla pidemmänkin kävelymatkan takaa häntä kuuntelemaan?
Yleisöä hänellä kuitenkin alkoi olla ja puheita hän heille piti. Puheiden yleisotsikko oli kaikkien tiedossa ja juuri se herätti heidän kiinnostuksensa. Hänen sanottiin julistavan Jumalan evankeliumia. Evankeliumi ei ollut mikään uusi sana. Keisarin tiedotteet olivat myös evankeliumeita, hyviä uutisia valloitetuista maista ja voitetuista vihollisista. Jeesuksen julistama Jumalan evankeliumi ei kertonut Jumalan voitoista eikä valloituksista, vaikka Johannes oli jotain sen suuntaista antanut ymmärtää. Herran päivä ei olekaan se suuri ja hirmuinen, vaan se pieni ja tavallinen. Jumalan evankeliumi ei myöskään ollut mitään Jeesus-pelastaa-sinut-helvetistä-evankeliumia. Hyvä uutinen Jumalasta ei lainkaan käsitellyt tuonpuoleista, vaan rakastettuna olemista ja rakastamista köyhän ja sorretun arjen keskellä. Jumalaa pelkäävälle kansalle ehkä yksinkertaisin hyvä uutinen oli se, että Jumala oli hyvä ja hänellä on yksinomaan hyvä tahto valtojen ja voimien rusikoimia ihmisiä kohtaan.
Jeesus myös oli hyvä uutinen. Koko hänen olemuksensa oli merkillinen yhdistelmä haastavuutta ja armoa. Vaikka hän puhui Jumalasta, hän ei tuntunut edustavan ketään eikä mitään. Hän oli kaikkea sitä, mistä puhui.
Hän sanoi: Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!
Koska Jeesus aloitti julkisen toimintansa samoissa maisemissa kuin Johannes oli toiminut, osa Johanneksen opetuslapsista liittyi hänen seurueeseensa. Jeesus ei kuitenkaan jatkanut tienraivaajan työtä aivan sellaisenaan. Hänen visionsa Jumalan valtakunnasta oli autiomaassa rakentunut jonkin verran erilaiseksi. Ihmiset sitä ihmettelivät ja kysyivätkin myöhemmin Jeesukselta, miksi Johanneksen opetuslapset paastosivat, mutta Jeesuksen opetuslapset eivät sitä tehneet. Se oli vain yksi esimerkki heidän välilleen kasvaneesta erosta.
Sen verran Jeesus kuitenkin imitoi Johanneksen toimintatapoja, että ainakin lyhyen aikaa kastoi seuraajiaan.[12] Mitään vakituista käytäntöä hän ei siitäkään tehnyt, eikä hän jättänyt sellaisesta mitään opetustakaan. Luultavasti kastaminen loppui siihen, että Jeesus löysi vieläkin radikaalimman tavan sanoittaa totaalinen elämänmuutos. Hän alkoi kutsua sitä uudesti syntymiseksi ylhäältä.
Jeesuksen ja Johanneksen suhde jatkuisi tästä lähtien sydämellisenä etäsuhteena. Kummankin opetuslapset toimivat viestien välittäjinä ystävysten välillä. Johanneksella oli nyt aikaa huhupuheiden pohjalta miettiä, oliko Jeesus todella se, jonka piti tulla.
Aika on täyttynyt,
Kun Jeesus sanoi: aika on täyttynyt, hän antoi ymmärtää, että oli jotain, mikä ei olisi ollut mahdollista ennen juuri tätä aikaa. 7000 tai vielä 700 vuotta sitten oli toinen aika. noin 1800 vuotta sitten Aabraham oli kuulunut ensimmäisiin ihmisiin, jotka heräsivät yhdestä itsestäänselvyydestä toiseen uskoon. Hänenkin jälkeläisensä elivät siinä uskossa, johon olivat syntyneet. Se oli sitä aikaa, jolloin kansalaiset uskoivat, mitä heimopäälliköt ja kuninkaat uskoivat. Jos hallitsija kääntyi, kansakin kääntyi. Mieli oli kollektiivinen.
Nyt uskonnot ja kulttuurit olivat näissä maisemissa sotkeutuneet toisiinsa jo sen verran, että yksilöt saattoivat silloin tällöin alkaa uskoa jotain muuta kuin yhteisö, johon oli syntynyt. Juuri sellaiseen Jeesus näytti pyrkivän. Hänen sydämensä kyllä paloi koko sorretulle kansalle, ja hän puhutteli monesti kokonaisia kyläkuntia, mutta suurellekin väkijoukolle puhuessaan hän aina kutsui yksilöitä ulos joukosta. Hän kutsui heitä ottamaan vastuuta omista suhteistaan, uskomuksistaan ja käytöksestään, syntymään itsekseen ylhäältä eikä heimokuuluvuutensa kautta.
Suuriin kansanjoukkoihin hän ei juurikaan luottanut. Hän tiesi, kuinka helposti manipuloitavissa köyhä kansa oli, eikä hän halunnut ryhtyä ihmislaumojen kiihottajaksi. Nyt oli aika totuudellisten suhteiden kautta synnyttää yksilöitä, jotka pystyvät rakentamaan aivan uudenlaista yhteisöllisyyttä, Jumalan valtakunnan kansalaisuutta. Pieni maaseudun kylä saattoi kokonaisuudessaankin ottaa askeleita siihen suuntaan, mutta perusteellisin muutos tapahtui aina yksilössä.
Kääntykää
Jeesus haastoi ihmisiä kääntymään. Jeesuksen aikana ja vielä meidänkin aikanamme sen on ymmärretty tarkoittavan parannuksen tekoa, syntien tunnustamista ja anteeksi pyytämistä. Jeesus syötti siihen sanaan paljon perusteellisemman merkityksen.
Sanan heprealaiset juuret viittaavat vieraalle maalle viedyn kansan takaisin tulemiseen, kääntymiseen takaisin kohti kotia. Jeesuksen käytössä kreikan kielen sana metanoia alkoi tarkoittaa kääntymistä pois siitä mielestä, joka kansalla nyt on, kääntymistä pois siitä mielen sisällöstä, joka on tämän uskonnon ja kulttuurin luoma, näiden valtojen ja voimien muokkaama ja keskinäisen riippuvuuden ylläpitämä.
Jeesus kutsui kuulijoitaan kääntämään mielensä Jumalan valtakunnan opetettavaksi, Jumalan hyvän tahdon neuvottavaksi, jonkun aivan uuden ja melkein tuntemattoman sävellettäväksi. Se on koko mielen kääntymistä Jumalan uudelleen luotavaksi.
Jeesus uskoi lempeästi lähestyvään valtakunnan salaisuuteen, jonka todentumiseen Jumala odotti ihmisten tietoista yhteistyötä. Valtakunta todentuisi, kun ihmiset vastaisivat Jumalan väkivallattomaan, ja juuri siksi hyvin heikosti huomattavaan, kutsuun. Siksi Jeesus kutsui ihmisiä kääntymään Jumalan hyvyyttä kohti.
Johannes kastajan saarnoissa oli vielä vanhan Mooseksen aikana tehdyn liiton uhkaavaa ankaruutta. Synneistä piti tehdä parannusta ja niistä piti puhdistautua rituaalisen kasteen kautta.[13] Tällä tavalla kansa astuisi tulevan voittajan puolelle.
Jeesus ei tarjonnut valtikkaa, jonka alle piti pelosta alistua, eikä hän keskittynyt parannuksen tekemiseen ja vanhasta luopumiseen.[14] Hän kutsui kääntymään uuden todellisuuden puoleen, ikään kuin olisi luottanut siihen, että vanha sen myötä menettäisi voimansa ja kiinnostavuutensa. Jeesus tarjosi itseään ja köyhää seuraansa tämän uuden todellisuuden läsnäolona. Hän opetti hyvää ja oikeaa suhdetta kaikkiin ja kaikkeen. Hän myös oli ja eli, mitä opetti. Hän kutsui kaikkia seuraamaan tätä ulospäin avautuvaa rajatonta uusperhettä ja liittymään Jumalan ehdottomasti anteeksiantavan rakkauden piiriin. Valtojen ja voimien tilalle oli tarjolla itsen ja toisen kunnioitusta, palvelevaa vuorovaikutusta ja mahdollisuus rakastaa jopa vihollisia. Uhrit ja uhreja kaltoin kohtelevat olivat kaikki yhtä tervetulleita.[15]
…ja uskokaa hyvä sanoma!
Jeesus ei esittänyt mitään kirjaa uskottavaksi tai väitettä totena pidettäväksi. Jumala oli Moosekselle kirjoittanut pari kirjan sivua kiveen kaiverrettuna. Nekin Mooses kiukuspäissään rikkoi säpäleiksi. Kymmenestä käskystä tuli tuhat sirpaletta. Siihen loppui Jumalan kirjailijan ura maan päällä. Mooses sai itse kirjoittaa käskynsä ja perustamansa rituaalikoneiston tuhannet säännöt. Kansa sai itse kirjoittaa sankarillisen ja sotaisan historiansa. Kirjurit saivat itse raapustaa muistiin profeettojen varoitukset ja tulevaisuuden visiot. Nekin kirjoitettiin hepreaksi, joka oli Jeesuksen aikana yhtä kuollut kieli kuin latina meille.
Jeesuskin raapusti vain jotain hiekkaan, eikä kukaan luultavasti edes halunnut sitä lukea. Mutta puheita hän piti, vertauksia hän kertoi, ja tarinat hänestä levisivät kylästä toiseen. Aina joku kirjoitti jotain muistiinkin ja lopulta muutamat lähtivät tätä tarinaperintöä ja jämätekstistöä kokoamaan yhtenäisiksi kertomuksiksi. Nekin levisivät kansan parissa pääasiassa suullisessa muodossa. Vasta kirjapainotekniikan ja uskonpuhdistuksen jälkeen, joskus 1500-luvulla, uskominen alkoi tarkoittaa uskontunnustuksissa pitäytymistä ja opinkappaleiden rationaalista omaksumista.
Vaikka Jeesus oli nuori oppimaton työmies, hän sai aika paljon kansaa ainakin uteliaaksi tämän epämääräisen Jumalan valtakunnan suhteen. Jotkut lähtivät häntä seuraamaan, vaikka valtakunnasta ei ollut aavistusta vahvempaa näyttöä. Olkoonkin, että aavistus oli kummallisella tavalla mukaansatempaava ja innostava. Tavallisen viheliäinen arki oli kuitenkin kaikessa niukkuudessaan se ylivoimaisen lannistava todellisuus, johon kansa oli tottunut. Siitä poikkeaminen tai johonkin vaihtoehtoiseen uskominen saattaisi muuttaa tympeän arkiturvattomuuden todella vaaralliseksi.
Uskonnolliset vallat ja voimat tyytyivät elämäänsä tällaisenakin. He olivat yhteistyössä roomalaisten kanssa pedanneet sänkynsä oikein mukavaksi. Siksi he eivät sietäneet itseään haastavia hyviä uutisia mistään suunnasta. He olivat tottuneet pitämään itseään elämän hyvyyden annostelijoina. Siksi Jeesuksen julistus alkoi alusta lähtien herättää heissä raivoisaa kateutta. He eivät pitäneet siitä, että Jeesus näytti kansan opettajana nostavan itsensä heidän rinnalleen.
Jeesus kuitenkin haastoi kaikkia uskomaan hyvää sanomaa hyvästä Jumalasta ja antautumaan sen vieteltäväksi. Maan köyhimmät, sairaimmat ja hyljeksityimmät liikuttuivat Jeesuksen osoittamasta rakkaudesta kaikkien eniten. Se herätti heissä suuren vastarakkauden, orastavan arvokkuuden ja toivon jostain paremmasta. Jeesus näytti myös uskovan, että juuri heillä oli parhaat edellytykset ymmärtää valtakunnan salaisuudet. He olivat kuluttaneet muissa valtakunnissa pärjäämisen keinot ja touhuamiset loppuun.[16] Jeesuksessa he kohtasivat miehen, joka oli täynnä armoa ja totuutta.[17] Se oli merkillinen yhdistelmä maassa, jossa sekä armo että totuus olivat sangen ankarissa käsissä Jumalan pääkaupungissa Jerusalemissa.
Jeesus ei koskaan antanut mitään systemaattista opetusta valtakunnan olemuksesta, niin kuin ei antanut mistään muustakaan. Valtakunnan salaisuudet olivat Jeesukselle vihdoin avautuneet erämaassa koettujen synnytystuskien kautta. Niihin tutustuminen jatkui näiden köyhien ja sairaiden galilealaisten kanssa. Mikään ei auennut helpolla, koska vanhojen valtakuntien sokaiseva pimeys peitti maan ja kansan.
Jeesuksen seuraajilla olisi vielä suurempia vaikeuksia kuulla ja nähdä, mistä oikeasti oli kysymys. Vanhat Jumalan ilmoitukset ja pyhien isien vuosisatojen aikana kehittämä selitysviidakko oli kasvanut niin tiheäksi, että eteenpäin oli vaikea nähdä. Jeesus oli kuitenkin suuntansa löytänyt ja lähtenyt sitä tietä raivaamaan. Ensimmäiseksi piti vielä tarkentaa, mitä hän itse isien perinnöstä uskoi ja mitä ei.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Markus käyttää ilmaisua Jumalan valtakunta yhtä monta kertaa kuin ihmisen poikaa. Kummatkin esiintyvät Markuksen evankeliumissa 14 kertaa. (Malbon E.S. Marks Jesus. Baylor University. Texas. 2009. s. 214) Jos siitä haluaisi lukea jotain numerologista mystiikkaa, neljätoista on tietenkin kaksi kertaa seitsemän, eli tuplatäydellisyyden symboli, mutta minä en usko Markuksen olleen moisesta lukumystiikasta niin kiinnostunut, että olisi alkanut rakentaa tekstiään sen mukaan.
[2] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Doubleday. New York. 1994. s. 238, 239.
[3] Voi toki olla, että Jeesus tässä vaiheessa vielä uskoi Johanneksen lailla lähitulevaisuudessa tulevaan suureen dramaattiseen käänteeseen ihmiskunnan historiassa. Räisänen Heikki. Mitä varhaiset kristityt uskoivat. WSOY 2011. s. 68.
[4] Crossan John Dominic. Jesus and the Violence of Scripture. HarperCollins. New York. 2015. 160, 161.
[5] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Doubleday. New York. 1994. s. 269.
[6] Luuk 17:20,21
[7] Matt 12:28
[8] Jes 4:2
[9] Miika 4:4
[10] Crossan John Dominic. God & Empire. Jesus Against Rome, Then and Now. Harper One. 2007. s. 117.
[11] Spong John Shelby. Liberating the Gospels. HarperCollings. NY. 2017. s. 43.
[12] Joh 3:22. Johannes heti korjaa itseään sanomalla, että kastaja ei itse asiassa ollut Jeesus, vaan hänen opetuslapsensa. Ehkä hänestä oli vähän noloa, että Jeesus aluksi imitoi Johannes kastajaa niin paljon.
[13] Grimsrud Ted Instead of Atonement. Cascade Books. Oregon. 2013. s. 75.
[14] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 27.
[15] Volf Miroslav. Exclusion& Embrace. A Theological Exporation of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s. 73.
[16] Saarinen Risto. Jeesus Jokisen tapaus. Kirjapaja. 1999. s. 25.
[17] Joh 1:14.
