Kulttuurikritiikin tehtävä on paljastaa historiallisten ja modernien myyttien tapa perustella ja pyhittää väkivalta. Demytologisointi rehabilitoi uhrin ja paljastaa väkivallan sellaisena kuin se on. Analysoituaan erityisesti kreikkalaisten myyttien pyhittämää ja piilottamaa väkivaltaa[1] Girard vihjaisi seuraavaksi puuttuvansa juutalaiskristillisen perinteen pyhiin teksteihin. Monet odottivatkin, että hän seuraavaksi käsittelisi Raamatun kertomuksia myytteinä myyttien joukossa. Niin hän oli joskus suunnitellutkin tekevänsä. Kukaan ei odottanut, että uskonto itsessään voisi antaa aihetta myyttisen väkivallan paljastamiseen. Kaikkihan tunsivat uskontojen väkivaltaisen historian ja eurooppalaiset olivat erityisen tietoisia kristinuskon verisestä […]
Myyttien dekonstruktio alkoi jo kreikkalaisten tragediatekstien kautta.[1] Vanha Testamentti jatkoi tätä prosessia, ja Uusi Testamentti riisui viimeisenkin verhon myytin ja todellisuuden väliltä. Entä sitten? Väkivaltaa pyhittävien myyttien paljastuminen ei suinkaan poista väkivaltaa. Girardin mukaan vaikutus voi olla ja on aivan päinvastainen. Kun Raamatun valaisema kulttuuri on monen ”pyhän” ja ”oikeutetun” sodan kautta tullut tietoiseksi väkivallastaan, sotaa ei enää voi pyhittää Jumalan tahdolla, isänmaan kunnialla tai edes sodalla terroria vastaan. Tilalle voi kuitenkin tulla paljon alastomampi ja hillittömämpi väkivalta, joka saa […]
”Mutta joka ilta lähtivät sarvet ja ristit viinistä ja oluesta päihtyneinä samoilemaan kaduille ja särkivät lamppuja ja sammuttivat soihtuja ja ryskyttivät talojen ikkunaluukkuja ja löivät haavoja toisiinsa, enkä tosiaan enää voinut sanoa, kummat olivat pahempia, ristit vai sarvet, vaan molemmat kauhistuttivat minua.” Waltari Mika, Sinuhe Egyptiläinen[1] ”Danten jälkeen, juuri kukaan ei ole Dostojevskia paremmin osannut kuvata kuinka infernaaliseksi halu voi muuttua, ei halun kohteen puutteen tai tavoittamattomuuden kautta, vaan halun malliin orjuuntumisen kautta.” Rene Girard[2] Kukaan ei halua tulla vihollisensa […]