5. Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. 6. Hän sanoi Jeesukselle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas.” Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'”
Tämän absurdin kohtauksen merkitystä on vaikea tavoittaa ilman tuntumaa sellaiseen historialliseen tilanteeseen, jossa alistetun kansan ainut toivo on sijoitettu kuolemattoman ja voittamattoman ihmeidentekijän tulemiseen. Juuri tämän temppelin marmorilla päällystetyt muurit ja kullalla koristellut seinät muistuttivat kansaa siitä, että messias on vielä tuleva. Moni oli ennen Jeesusta langennut tuohon sankarimessiaan viettelykseen ja alkanut uskoa itsestään juuri noiden toiveiden täyttäjää. Heidän surkeat kohtalonsa eivät olleet sammuttaneet kansan toivoa pelastavasta messiaasta, joka olisi taivaan erityisessä varjeluksessa. Jos sellainen laskeutuisi itseään vahingoittamatta temppelin muureilta väkijoukon keskelle, kansan hurmoksen voima murtaisi Pilatuksen linnan portit ja ajaisi hänen pienen armeijansa mereen asti.
Kaikilla kansoilla on ollut jumalia, joilla on valtaa. Ei muunlaisia jumalia ole koskaan ollutkaan. Jos he ovat kieltäytyneet käyttämästä voimiaan, se on johtunut vain siitä, että kansa on joutunut niiden epäsuosioon. Voimaa heillä kuitenkin on. Niin oli myös Israelin Jumalalla. Sen hän oli vakuuttavasti näyttänyt menneille sukupolville. Nyt tämä sukupolvi kaipasi samanlaista näyttöä Jumalan voimasta.
Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'”
Heti kun Jeesus oli vedonnut kirjoituksiin, saatana teki samoin. Jeesuksen nääntyneessä mielessä risteili kaikenlaisia kirjoituksia, ja hänellä oli vaikeuksia päättää, mihin tarttuisi ja mitä karttaisi. Tietenkin hän muisti, että tämä oli lainaus kansan suuresti rakastamasta psalmista.[1] Hänen vanhempansakin olivat usein lohduttautuneet sen lupauksilla. Loihan se luottavaisuutta ja turvallisuutta:
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt.
Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia.
Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa.
Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Psalmin kirjoittaja lupasi Jumalan erityissuojaa ruttojen, kauhujen ja sotien maailmassa. Lupaus ei ehkä koskisi kaikkia, mutta ainakin tuleva Messias voisi luottaa noiden sanojen voimaan. Jeesus tunsi, kuinka syvästi tuollainen luottamus Jumalan huolenpitoon vetosi häneen ja kuinka hyvän esimerkin hän voisi sellaisella luottamuksella kansalle antaa. Silti joku ei siinä täsmännyt.
Tämä oli haavoittumattomuuden ja ehkä jopa kuolemattomuuden kiusaus. Temppelissä olisi tuhansia ihmisiä todistamassa jumalallista ihmettä. Spektaakkelimaiset pelastumisihmeet ovat aina houkutelleet ihmisiä uskomaan pelastuneen olevan Jumalan suosikki. Ihmeen toteutuminen uskonnollisen rituaalikoneiston korkeimmalta paikalta pudottautuen, olisi julkinen demonstraatio erityissuojelusta. Tämän haavoittumattoman miehen ohjauksessa kansa uskaltaisi uhmata ketä tahansa.
Saatanallakaan ei näyttänyt olleen mitään huolta Jumalan pojasta, joka alkaisi käyttää voimaansa vallatakseen ihmisten mieliä. Vahvimman voima oli hallinnut ennen ensimmäistäkään uskontoa ja vahvimmat jumalat olivat valtaa rakastavien ihmisten luomia. Yksi sellainen jumala lisää ei muuttaisi maailmassa yhtään mitään. Se vain lisäisi saatanan valtaa. Vahvat, sotaisat ja haavoittumattomat jumalat taistelisivat ihmisten kanssa vaikutusvallasta maailmassa. Ei mitään uutta auringon alla.
Jos Jeesus olisi uskonut tämän kaltaiseen Jumalan erityissuojelukseen, hän olisi kiusannut Isäänsä toimimaan vastoin luontoaan. Hän olisi Eliaan lailla kutsunut kiviä sulattavaa tulta taivaalta osoittaakseen kaikille ylivoimaisuutensa. Hän olisi alkanut fakiirin lailla kävellä hiilloksilla, tehdä itsensä vuoroin näkymättömäksi tai haavoittumattomaksi. Ihmisille kävisi selväksi, että hän olisi Jumalan haavoittumaton palvelija samalla, kun hänen kaikki vihollisensa haavoittuisivat kuoliaiksi. Ihmisten ei olisi tarvinnut ymmärtää tai oppia mitään, ottaa vastuuta mistään eikä kääntyä mistään elämäntavasta toiseen. Heidän pitäisi vain käsittää, kenen puolella kannattaisi olla, jottei heidänkin kävisi huonosti.
Jeesus tiesi, että maassa oli paljon ihmeiden tekijöitä, joiden kautta ihmiset helposti hurmautuivat milloin mihinkin. Galilealainen Hanina ben Dosa oli kuuluisa etäparantaja. Honi ja hänen pojanpoikansa Hanan tunnettiin sateentekijöinä.[2] Heistäkin ihmiset halusivat tehdä puolijumalia, koska kansa odotti niin kiihkeästi suurta ja ihmeitä tekevää messiasta, jolla olisi Mooseksen, Daavidin ja kaikkien mahdollisten profeettojen ihmeitä tekevät voimat takanaan.
Tämän kaltaista uskonnollisuutta Jeesus oli ehtinyt nähdä jo aivan tarpeeksi. Eikä se häneen vedonnut. Mutta toisaalta, miten kansan saisi uskomaan mitään muutakaan ilman jonkinlaista spektaakkelia? Ei kait niistä haittaakaan olisi, jos hän niiden kautta saisi heidän jakamattoman huomionsa ja jos kansa sen kautta oppisi taas luottamaan Jumalaan? Jeesushan vain antaisi taivaan Isälle mahdollisuuden osoittaa, että hän on luottamuksen arvoinen, kansalle tarpeeksi kelvollinen Jumala.
a) Jeesuksen vastaus
Mutta tulisiko sillä tavalla herätetty mielenkiinto koskaan kiinnostumaan siitä, mitä Jeesus oli tullut ihmisille näyttämään? Ihmeistä hullaantuvat eivät pysähdy tarkastelemaan intohimojensa hulluutta. Ihmeiden tekijöistä hurmaantuneet eivät ole kiinnostuneet tukimaan itseään ja oman arkensa ankeuden syitä. Juuri siksi he juoksivat ihmeellisyyksien perään, eikä Jeesus halunnut kiusata Isäänsä olemaan kaikkea sitä, mitä hänestä on tähän asti uskottu. Jeesus halusi ilmoittaa ihmisille jotain uutta Jumalasta ja heistä itsestään, jotain sellaista mitä pyhistä teksteistä vielä uupui tai joka oli liian monen uskonnollisen harson peitossa.
Ei Jeesus tällaisen psalmin lupauksia itselleen huolinut. Ei hän oikeastaan enää uskonut niiden kuuluvan kenellekään. Tuollaiset lupaukset olivat lellipennun fantasioita Isästä, joka huolehti vain omastaan ja antaisi kaiken pahan tapahtua vain muille. Niin rakastavilta ja huolehtivilta kuin ne kuulostivatkin, eivät nämä sanat kuitenkaan olleet Jeesuksen Isän puhetta. Ei hän halunnut ruokkia noita itsekeskeisiä mielikuvia Jumalasta, joka rakastaisi vain yhtä kansaa maan päällä ja suojelisi vain sen johtajaa kaikelta pahalta.
Jeesus eläisi mieluummin nälässä, tautien, sotien ja kaikenlaisten vitsausten maailmassa, kuin ryhtyisi edes houreissaan kuvittelemaan itselleen erityissuojelua ja erityisvoimia, jotka eivät kenellekään ihmiselle maan päällä kuulu. Jeesus päätti mieluummin luottaa taivaallisen isänsä rakkauteen sellaisessa maailmassa, jossa mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa. Hän päätti elää maailmassa, jossa temppelin harjalta hyppäävä varmasti kuolisi.
Silti Jeesus tunsi kansan unelmien suuren ja melkein vastustamattoman vetovoiman. Juuri näitä ihmisiähän hän halusi auttaa. Juuri heidät hän halusi pelastaa. Silti tässä viettelyksessä oli jotain liian pientä. Ei hän muista kansoista juuri mitään tiennyt, mutta ei hän heille kuitenkaan mitään pahaakaan halunnut. Ehkä vapautettu ja puhdistettu Israel voisi joskus olla pelastavaksi siunaukseksi koko maailmalle. Niin hän ainakin toivoi.
Samalla Jeesus havahtui huomaamaan, ettei kiusaus kohdistunut vain häneen. Se kohdistui paljon syvemmälle. Häntä kiusattiin toimimaan vastoin parempaa ymmärrystään, mutta samalla häntä vieteltiin kiusaamaan Isäänsä toimimaan vastoin todellista luonnettaan. Häntä kiusattiin painostamaan ja suorastaan pakottamaan Isäänsä johonkin, mikä ei ollut Jeesuksen tuntemalle Abballe luontaista.
Mutta miten hän ravistelisi itsensä irti tästä ristitulesta, näistä eri suuntiin kiskovista intohimoista, jotka kaikki olivat omalla tavallaan hyviä ja perusteltuja? Pyhät kirjoitukset olivat täynnä kertomuksia, ennustuksia ja lupauksia, jotka sopisivat niin hyvin juuri niihin viettelyksiin, jotka alkoivat tuntua koko ajan vieraammilta ja vääriltä.
Vain yksi lause nousi ylitse muiden. Sen Jeesus sanoi sekä itselleen, kansan hurskaille unelmille ja sille, joka väänsi niistä erityisen viettelevän version hänen kiusakseen:
7. Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'”
Hän sai sen tuskin kuiskatuksi. Samalla hän tunsi halua huutaa se kaikille, jotka rakensivat itsekeskeisistä toiveistaan itselleen uskontoa.
Jeesus tahtoi pysyä uskollisena sille,mitä Isän tahdosta ymmärsi, eikä halunnut millään lailla haastaa Isää olemaan vain sitä, mitä ihmiset häneltä odottavat ja toivovat. Papistolla ja kansalla oli paljon ideoita siitä, mitä Jumalan pitäisi tehdä ollakseen heidän Jumalansa ja minkälainen Jumalan pitäisi olla ansaitakseen kansansa kunnioituksen.
Eihän Jumala ollut pitkään aikaan ollut juuri mitään kenellekään. Melkein neljäänsataan vuoteen hän ei ollut puhunut yhdenkään profeetan kautta. Monta sukupolvea oli syntynyt ja kuollut ilman, että kukaan olisi nähnyt mitään muinaisen Jumalan tekemiä ihmeitä.
Ei siis ollut mitenkään kummallista, että Jeesus tunsi kiusausta puhutella kansaa todella näyttävällä ihmeellä. Mutta miten Jeesus voisi koskaan herättää ketään väkivaltaisista uskonnollisista fantasioistaan, jos hän millään lailla ruokkisi niitä käytöksellään? Hän tiesi, että ihmiset kaikkialla etsivät ylivoimaisesti vastustamattomia syitä uskoa johonkin. Ei hän halunnut ottaa yleisöään millään vastustamattomilla menetelmillä. Hän suostui heikoksi, jotta ihmisille jäisi täysi vapaus päättää, mitä hänen kanssaan tekisivät. Näin tehdessään hän jätti itsensä helposti hylättäväksi. Hän luopui kyvystä valloittaa ihmisten mieliä ja jättäytyi sen varaan, että he vastaisivat hänen rakkauteensa ja haluaisivat oppia siitä enemmän.[3]
Jeesuksen seuraajat tulisivat myöhemmin korjaamaan tämän asian ottamalla kaikki mahdolliset ihmeillä hurmaamisen ja suurilla spektaakkeleilla valloittamisen menetelmät käyttöönsä. Se mistä Jeesus kieltäytyi, tulisi toimimaan erinomaisen hyvin, kun ”sielujen voittajat” käynnistäisivät suurten joukkojen hallintaan valjastetut manipulaatiotekniikat valloittaakseen koko maailman Jeesukselle. Jos ihmeet ja taikatemput eivät riittäneet, otettiin pakottavampia keinoja käyttöön. Ihmiset kääntyisivät laumoittain uuteen uskoon tajuamatta kuitenkaan juuri mitään siitä, mistä olivat muka lähteneet, ja mitä uutta olivat muka löytäneet. Olivatpahan kuitenkin siirtyneet voittajien puolelle. Turhan kiusalliset kysymykset olisivat vain oireita puutteellisesta tai vilpillisestä kääntymyksestä.
Jeesus halusi olla Jumalan palvelija eikä Jumalan haastaja. Hän oli koko ajan oppinut näkemään tarkemmin, miten asiat oikeasti ovat, mutta Jumalan neuvonantajaksi hän ei halunnut ryhtyä. Hän koki tarvitsevansa kyyhkysen kuiskauksen neuvomaan, mitä tehdä ja mitä varoa. Kansan hurskainkaan uskonnollinen kaipuu ei saisi ohjata hänen toimintaansa.
Temppeli saisi toistaiseksi olla rauhassa. Jeesus tulisi kyllä haastamaan sen arvovaltaa, mutta halusi tehdä sen aluksi turvallisen välimatkan päästä. Temppelin hengellisiä muureja hän tulisi haastamaan vasta, kun oli siihen tarpeeksi vahva ja viisas.
Niinpä hän jäi hengittämään saatanalle antamaansa vastausta:
…Älä siis kiusaa Herraa, Jumalaasi.
Älä siis kiusaa Herraa, Jumalaasi…
Älä kilpaile paremmasta tiedosta.
Kuuntele ja tarkkaile, herää ja huomaa
Hänen tahtonsa kansojen houreiden metelistä.
Jeesus päätti olla entistä tarkempi sen suhteen, mikä on kirjoitettu. Jälkeenpäin häntä suorastaan hirvitti ajatus, että todella olisi kävellyt erämaasta suoraan Jerusalemiin testatakseen kirjoitusten luotettavuutta ja Jumalansa uskollisuutta. Hän ymmärsi nyt, että jokainen tilanne olisi uusi ja vaatisi myös uusia vastauksia. Ei ollut mitään valmista käsikirjoitusta. Oli vain rakastavan Isän rakastava tahto, jolla piti vastata jokaiseen uuteen tilanteeseen.
Jeesus tulisi tarvitsemaan tämän hetken oivallustaan loppuun asti. Jopa hänen omat pikkuveljensä tulisivat haastamaan häntä tekemään ihmeistä voidakseen uskoa häneen.[4] Vielä pidätyksensä hetkenä hän sanoi, että voisi hyvinkin kutsua taivaallisia sotajoukkoja avukseen, mutta ei sitä aio tehdä. Roikkuessaan ristillä häntä haastettiin astumaan sieltä alas, jotta ihmiset voisivat uskoa, että hän voisi auttaa muita. Tuohon kiusaukseen hän oli vastannut jo autiomaassa.
Jeesus oli ihminen kuten kaikki muutkin. Mutta yhdessä suhteessa hän poikkesi kaikista muista: Hän ei antautunut imitoimaan ihmisten haluja, vaan keskittyi ymmärtämään ja seuraamaan yksin Jumalan tahtoa. Tämä muutamiin lauseisiin tiivistetty erämaakokemus paljastaa hänen vastustuskykynsä kaikkein tartuntaherkimmillekin uskonnollisille intohimoille.
Ei Jeesuksen vahvuus ollut hänen kyvyssään sanoa. Päinvastoin. Hänen voimansa tuli hänen halustaan sanoa kyllä taivaallisen Isän tahdolle. Hän oli sitoutunut rakkaudelliseen mimesikseen. Siksi hänen ei tarvinnut kilpailla kenenkään kanssa – ei edes kiusaajan kanssa.
Markuksen kuulijoiden mielikuvissa Jeesus asetti Jumalan väkevän maineen kyseenalaiseksi. Siinä he olivat aivan oikeassa. Jeesus ei todellakaan tullut vahvistamaan ja ylläpitämään Jumalan mainetta. Sitoutuessaan seuraamaan Jumalan tahtoa, hän sitoutui myös pilaamaan ainakin osan Jumalan ikivanhasta maineesta. Niin kauan rakennettua mainetta ei kuitenkaan niin vain muuksi muutettaisi. Sen Jeesus tulisi pian huomaamaan.
Ennen sitä hänen olisi kuitenkin lopullisesti otettava kantaa ikivanhaan, historian perustuksiin syvästi ja tukevasti juurtuneeseen haluun.
Vieläkään hän ei ollut syönyt mitään ja kaikkein heikoimmillaan hänet oli kuljetettu kuumien kivien huumaavasta tuoksusta uskonnollisten muurien lumovoiman huipulle ja sen jälkeen niin korkeaan paikkaan, että hän pystyi näkemään kaikkein väkevimmät voimat ja vallat maailmassa.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Ps 91:4-12.
[2] Fredriksen Paula. From Jesus to Christ. Nota Bene. Yale University Press. 2000. s. 91.
[3] Dostojevskin Ivan Karamazov kutsui myöhemmin tätä ”itsensä hillitsemisen tai pidättäytymisen ihmeeksi.”
[4] Joh 7: 3-5.
