Jeesus saapuu illalla riitaisan seurueensa kanssa maailman ehkä vanhimpaan ja ainakin matalimpaan kaupunkiin. Jerusalemin esikaupunki sijaitsi noin 250 meren pinnan alapuolella ja oli ympäröivästä kuumasta erämaasta huolimatta erittäin hedelmällinen kaupunki. Tämä oli pääkaupunkilaisten rikkaitten pappien ja muiden virkamiesten lomaparatiisi. Kuningas Herodeskin oli rakentanut mukavan talvilinnan pikkukaupungin lämpimään syleilyyn. Parhaillaankin tänne rakennettiin useita suuria huviloita taateli- ja viiniviljelmineen. Laakso oli kuuluisa mehukkaista mauste- ja hajustekasveistaan. Tähän aikaan vuodesta kaupunki oli täynnä Jerusalemiin matkalla olevia pyhiinvaeltajia. Se merkitsi sitä, että yöpymispaikat olivat sesongin takia niin kalliita, että Jeesuksen seurue mahdollisesti valitsi nukkua jossain suojatussa puutarhassa pientä maksua vastaan.
He tulivat Jerikoon.[1]
Varhain aamulla he aloittivat viimeisen, noin 25 km pitkän päivämatkan Jerusalemiin. Hiljaisempina aikoina reitillä oli maantierosvoja. Luukkaan kertomus alastomaksi ryöstetystä miehestä, jonka Jerusalemin eliitin edustajat ohittivat tapahtui juuri tällä tiellä.[2] Pääsiäisen aikaan tie oli tungoksen takia turvallinen ja kerjäläisille otollinen. Almuilla eläminen vastasi sen aikaista turvaverkkoa. Ylivelkaantuneille, työttömille ja sairaille se oli ainoa toimeentulon mahdollisuus. Noin 10-15% kansasta kuului tähän kaikkein alimpaan kastiin, kerjäläisköyhiin.[3] Kolme neljäsosaa kansasta kuuluivat työtätekeviin köyhiin. Mutta pääsiäisenä kaikki ihmiset olivat juhlatuulella ja anteliaita. Tapojensa mukaan opetuslapsetkin todennäköisesti jakoivat almuja yhteisestä kassastaan,[4] vaikka Jeesus oli kyllä varoittanut tekemästä sitä julkisesti ja muilta hyvää mainetta kalastellen[5]
Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana,
Koko maakunnan kaikki kynnelle kykenevät juutalaiset olivat matkalla vuoden suurimpaan juhlaan. Ne jotka olivat enemmän tai vähemmän Jeesuksen seuraajia, tai muuten vain skandaalinjanoisia etsiytyivät Jeesuksen matkaseuraan. Ilmassa oli monenlaisia jännitteitä ja liikkeellä oli keskenään vihamielisiä ryhmiä. Kapea tie samaan maantieteelliseen päämäärään kilpailijat kiusallisen lähelle toisiaan.
tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika.
Nimellä ei näytä olevan muuta merkitystä kuin että se saattaa tarkoittaa saastuneen poikaa.[6] Tähän mennessä Jeesus on kuitenkin rikkonut niin paljon rituaaliseen saastuneisuuteen liittyvät tabut, ettei tuon nimen merkitys tuo tähän kertomukseen mitään lisämerkitystä. Merkityksellisintä tässä kertomuksessa taitaa olla se, miten sokea mies kutsuu Jeesusta.
Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”
Ensimmäistä kertaa Jeesus kutsutaan Daavidin pojaksi. Se oli yleinen nimitys odotetulle kuningasmessiaalle, koska noin tuhat vuotta aiemmin profeetta oli ennustanut Daavidille ikuisen valtaistuimen.[7] Sokea kerjäläinen vain huusi ääneen kansan joukossa villinä liikkuneen huhun siitä, että odotettu vapauttaja on vihdoin saapunut. Jeesus oli sitkeästi kutsunut itseään Ihmisen Pojaksi tarttumatta koskaan tähän suurilla kansallismielisillä odotuksilla ladattuun kunnianimeen. Siihen liittyvät poliittiset ja sotilaalliset sankariunelmat hän oli monella tavalla sabotoinut ja tuottanut siten pettymyksiä opetuslapsilleen. Mutta ei Jeesus sitä myöskään kieltänyt. Matkalla Jerusalemiin tällainen huutelu pääsiäisen aattona oli joka tapauksessa vakava turvallisuusuhka. Siksi sellainen herätti kuulijoissa välitöntä levottomuutta.
Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!”
Ne jotka uskoivat sokean miehen sanoja, olivat huolissaan roomalaisten sotilaitten reaktioista. Heille kaikki huutelu kansan entisistä kuninkaista tai uusista kuningasehdokkaista merkitsi kapinan alkua. Toiset taas pitivät hänen huuteluaan häpeämättömänä hourailuna. Monilla oli siis hyvät syyt vaientaa Bartimaioksen kovaääninen häiriköinti.
Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne.” He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: ”Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua.” Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo.
”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Jeesus kysyi.
Markuksen kerronnan ironiaan kuuluu, että edellisenä päivänä Jeesus oli kysynyt saman kysymyksen opetuslapsilta. He vastasivat toivomalla kabinettipaikat Jumalan valtakunnassa. Heitä kiinnosti valta. He olivat sokeita kateelliselle kilpailulleen, eivätkä ymmärtäneet mitään Jeesuksen tavoitteista. He pysyivät sokeina sille, kuinka he imitoivat vihaamiensa hallitsijoiden valtaa.
Sokea vastasi: ”Rabbuuni, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, uskosi on parantanut sinut.” Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.
Jeesus näyttää siis ainakin epäsuorasti hyväksyvän Bartimaioksen hänelle antaman messiaanisen tittelin Davidin Poika. Hän tekee käytännössä kuitenkin selväksi, että siinä määrin, kun näin on, hän on parantava ja silmiä avaava Messias, eikä kansakunnan kuningas tai poliittinen vapahtaja. Hän ainakin halusi määrittää siihen liitetyt odotukset täysin uusiksi.[8]
Jeesus ei taaskaan ottanut parantajan kunniaa itselleen, vaan kiitti siitä miehen omaa uskoa. Tilannekomiikkaa tai ei, mutta heti kun Jeesus oli kehottanut miestä menemään pois, hän lähtikin kulkemaan Jeesuksen kanssa.
Väkijoukko, joka aiemmin oli yrittänyt vaientaa Bartimaioksen, oli nyt hiljaa — samoin sokeat opetuslapset.
Muutamaa päivää aiemmin eräs rikas mies oli kieltäytynyt antamasta omaisuutensa köyhille ja seuraamasta Jeesusta. Kysyin silloin, onko todella niin, että omaisuuden addiktoiva vaikutus on suorassa suhteessa sen määrään. Bartimaioksella oli ainoastaan vaippa, iso vaate, joka kelpasi yöllä peitoksi ja päivisin alustaksi almuille. Sen hän jätti muiden kerjäläisten käyttöön, kun hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. Ehkä köyhän todellakin on helpompi antaa kaikkensa, kuin rikkaan.
Markus asettaa tämän kerjäläisen vastakohdaksi valtaa himoavien opetuslasten ja rikkauteensa takertuvan virkamiehen kanssa. He jäivät sokeuteensa, mutta Bartimaios sai näkönsä.
Daavidin kaupunkia lähestyttäessä Jeesus saa kannettavakseen vielä yhden suuria odotuksia täynnä olevan identiteetin, jonka suhteen hänen on otettava kantaa. Astuisiko hän täyttämään kansan odotukset Daavidin Pojasta, tyrmäisikö hän sen ajatuksen tyystin, vai antaisiko hän sille kokonaan uuden sisällön, niin kuin hän on matkan varrella tehnyt monen muunkin itsestään selvyyden kanssa.
[1] Mark 10:46-52.
[2] Luuk 10:25-37
[3] https://www3.nd.edu/~jneyrey1/Attitudes.html
[4] Joh 12:5,6.
[5] Matt 6:1-4.
[6] http://biblehub.com/greek/924.htm
[7] 2Sam 7:12,13
[8] Vernon K. Robbins The Healing of Blind Bartimaeus (10:46-52) in the Marcan Theology.. Journal of Biblical Literature. Vol. 92, No. 2 (Jun., 1973). s. 224-243
