Tahdon kaiken sen säilyvän, mikä tekee elämän jatkuvaksi, eron orjan ja hänen herransa välillä. Tahdon Egyptin vallan ja kunnian säilyvän koskemattomana, tahdon lasten syntyvän maahan, jossa jokaisella on oma paikkansa ja jokaisen tehtävä on määrätty edeltä käsin elämän loppuun asti eikä turha levottomuus kuluta kenenkään sydäntä.
Mika Waltari. Sinuhe Egyptiläinen[1]
Uhri oli poistettu yhteisöstä väkivallan aiheuttajana, mutta hän tuli takaisin tabujen, kieltojen, käskyjen ja rituaalien muodossa. Hän poistui yhteisöä uhkaavana kaaoksena ja palasi takaisin yhteisöä rakentavana jumalallisena järjestyksenä. Kummatkin herättivät pelkoa. Molemmissa piili väkivallan ja kuoleman vaara.
Girard olettaa että ihmiskunta erottautui eläinkunnasta kun mimeettinen kilpailu ja vastavuoroinen väkivalta alkoi poikia koston kierteitä. Itsetuhon kynnyksellä homo sapiens kuitenkin oppi tabuilla ja kielloilla hillitsemään keskinäisen kilpailun ryöstäytymistä kontrolloimattomaksi väkivallaksi. Saattaa olla että neandertalilaiset eivät tätä oppineet ja siksi yksinkertaisesti tuhosivat itsensä. Ehkä he olivat vain syntipukin verran nykyihmistä kehittymättömämpiä.[2]
Primitiivinen yhteisö oppi liian pitkälle menevän imitoimisen vaarat ja sen miten kriisistä selvittiin uhraamalla sijaisuhri. Seuraavaksi yhteisö oppi ennalta ehkäisemään vastaavan kriisin syntymistä luomalla kilpailulle rajat, tabujen, kieltojen ja käskyjen muodossa. Oppimisprosessi ei tietenkään ollut näin rationaalinen. Intuitiivisesti ja vaistonvaraisesti he oppivat pelkäämään ja välttelemään uuden kriisin mahdollisia laukaisijoita. Pelottava tuonpuoleinen kertoi heille mitä piti varoa. Jumalat alkoivat sanella yhteisön rajoja. Eniten tuli varoa sellaista kilpailevaa imitoimista, joka uhkasi hierarkian luomaa selkeärajaista eroa jumalten ja ihmisten välillä, sekä yhteisön sisäistä hierarkiaa.
Girardin teoria auttaa meitä ymmärtämään miksi jumaliksi muuttuneet syntipukit muuttuivat myös lain antajiksi, kieltojen sanelijoiksi ja niiden ylimmiksi vartijoiksi. Rauhan ja sodan jumalat tiesivät kokemuksesta mitä ei saanut koskea, syödä tai tehdä. Saman kokemuksen pohjalta he tiesivät mitä kieltojen rikkomisesta seuraisi jos rikkojaa ei välittömästi rangaistaisi.
Eri kulttuureissa ja uskonnoissa opittiin tabujen ja kieltojen avulla rakentamaan rajoja yhteiskuntaluokkien välillä. Tabujen ja kieltojen muodollinen sisältö voi näyttää mielivaltaisen erilaiselta eri kulttuureissa, mutta niiden olennainen sisältö on sama: Niiden kautta jokainen tuntee oman elämänpiirinsä turvarajat. Kaikki tietävät että niiden ylittämisestä on vaarallisia seurauksia koko yhteisölle ja ennen kaikkea kiellon rikkojalle.
Spontaanin uhraamisen tuottama hetken helpotus ei yksinään olisi riittänyt laumaa isomman kulttuurin pohjaksi. Vasta vakiintuneet uhrirituaalit ja järjestystä ylläpitävät tabut mahdollistivat laajemmin järjestäytyneen kulttuurin, joka pystyi pitkiksi ajoiksi välttämään keskinäisen kilpailun villiintymistä kaoottiseksi väkivallaksi.[3] Väkivaltainen pyhä suojeli yhteisöä sen omalta väkivaltaisuudeltaan kanavoimalla sisäiset ristiriidat säännöllisin väliajoin rituaaliseen sijaisuhriin.
Vain poppamiehet, shamaanit ja papit tiesivät, minkälainen verenvuodatus oli pelastavaa ja minkälainen väkivalta tuotti jumalten vihan. Jonkun piti tietää mikä kuului kenellekin ja missä kunkin rajat olivat. Tämän tiedon sanelu ja sen orjallinen seuraaminen oli kehittyvän yhteiskuntajärjestyksen perusta. Käskyt liittyivät yleensä uhrirituaalien pikkutarkkaan suorittamiseen ja kiellot hillitsivät mimeettistä kilpailua yhteisön sisällä.
Ensimmäiset ja tärkeimmät tabut ja kiellot koskivat uhria tai uhripaikkaa. Siinä kulki raja pyhän ja profaanin välillä. Siinä oli syvin juopa yhteisön ja uhkaavan tuonpuoleisuuden välillä.[4] Siksi pyhiin uhripaikkoihin liittyvät kiellot ja käskyt olivat kaikkein ankarimpia. Uhrikivet, -kukkulat ja -temppelit olivat tavallisille ihmisille tabuja. Siellä asuivat kieltojen antajat ja siellä uhrattiin kieltojen rikkojat. Ankarimmat puhdistautumiskäskyt ja rituaaliset säännöt koskivat niitä, jotka asemansa puolesta joutuivat käsittelemään uhria. Mikään ei saanut mennä pieleen, koska silloin tarkasti kontrolloitu väkivalta saattaisi ryöstäytyä hallitsemattomaksi kaaokseksi.
Girardin teoria selittää myös tabuihin ja kieltoihin liittyvän antropologisen arvoituksen: Miksi uhrirituaaleissa usein rikottiin kieltoja, tai käskettiin uhria rikkomaan juuri niitä tabuja, jotka arjessa olivat ankarasti kiellettyjä? Niin saatiin tarpeeksi vakuuttavat syyt viattomankin uhrin teurastamiseen.
Tabut ja uhrirituaalit hillitsivät kummatkin väkivaltaa, mutta hyvin eri tavalla ja konfliktin eri vaiheissa. Tabut, kiellot ja käskyt toimivat parhaiten vakaissa olosuhteissa, mutta kriisin sattuessa intohimoja piti laukaista mahdollisimman intensiivisten uhrirituaalien kautta.
Tabujen mieli
Tabut eivät ole irrationaalisten pelkojen mielivaltaisia ilmentymiä. Hyvin erimuotoisilla tabuilla on yleensä sama perimmäinen funktio.
Jos poika imitoisi isäänsä niin paljon että lopulta pyrkisi ottamaan hänen asemansa ja saamaan itselleen, mitä hänellä on, perheen hierarkia murtuisi. Siksi jokaisessa primitiivisessä yhteisössä on olemassa ankara insestitabu.[5] Se hillitsi myös sisarusten välistä kilpailua ja siirsi seksuaalista kisaa turvallisesti perheen rajojen ulkopuolelle.[6]
Monessa afrikkalaisessa heimossa intuitiivinen pelko erilaisuuksien häviämisestä on niin vahva, että identtiset kaksoset nähdään yhteisöä uhkaavana kirouksena, jonka takia ainakin toinen heistä on tapettava,[7] taikka jätettävä heitteille. Kaksoset ovat tabuja, saastaisia ja vältettäviä samoista syistä kuin insestinen suhde. Kilpailu on ankarin siellä missä ero on pienin. Peräkkäin syntyneiden sisarusten keskinäinen kilpailu tunnetaan kaikissa kulttuureissa. Siksi identtisyys ja samanaikainen syntymä nähdään joissakin kulttuureissa liian vaarallisena vastaanotettavaksi. Yhteisössä on liian monta asiaa joita ei voi jakaa kahden kesken.[8]
Girardin mukaan useimmat primitiiviset kulttuurit pelkäävät verta ja pitävät sitä tabuna. Murhatun veri on huutanut kostoa ja aiheuttanut kaaosta, kunnes syntipukin veri on tuonut rauhan. Siksi ainoastaan rituaalisesti vuodatettu veri on puhdasta.
Tästä syystä on aika ymmärrettävää, että myös kuukautisveri on herättänyt pelkoa. Koska nainen oli seksuaalisen kilpailun kohde, hänestä taisteleminen johti verenvuodatukseen. Seksi ei ollut kollektiivista, mutta siitä johtuvat riidat johtivat usein kollektiiviseen väkivaltaan. Girard ei usko psykoanalyyttiseen selitykseen, jonka mukaan kuukautisvereen liittyvät tabut johtuisivat vain valtaapitävien alitajuisesta seksikammosta. Pikemminkin kuukautisveri oli kammottava muistutus yhteisöä jatkuvasti uhkaavasta väkivallasta. [9] Saattaa olla, että naisen pitäminen saastaisena ja koskemattomana verenvuodon aikana liittyy myös ikivanhaan taipumukseen pitää naista yhteisöllisten ongelmien perimmäisenä syntipukkina.[10]
Myös kieltojen tärkein tehtävä on ehkäistä yhteisöä uhkaavan kilpailun ja väkivallan uudestaan puhkeamisen.[11] Kiellot koskivat kaikkea sellaista, jota yhteisö ei rauhanomaisesti voinut jakaa keskenään, kuten naisia, ruokaa, asuinpaikkoja, aseita, statussymboleja jne.[12] Jos kansa alkaisi haluta papiston kulttiesineitä tai päällikön statussymboleja koko yhteisö joutuisi vaaraan.
Myöhemmin kiellot ja käskyt saivat moraalisemman sisällön. Manaaminen, murhaaminen, varastaminen ja valehteleminen ovat melkein kaikissa kulttuureissa kiellettyjä käytöksen muotoja.
Mooseksen kymmenes käsky tavoittaa ydinongelman kaikkien kieltojen takana: Älä himoitse, tavoittele, lähimmäisesi omaa.[13] Jos saisimme tuon lähimmäisen kanssa kilpailevan halun kesytettyä, emme valehtelisi, varastaisi, tappaisi jne.
Kielletyn ja saavuttamattoman kiihottavuus
Vaikka kiellot rauhoittavat kilpailua ja varjelevat yhteisön järjestystä, niillä on aina ollut myös vastakkainen vaikutus. Niin kuin paratiisin hedelmä, mikä tahansa esine tai asia muuttuu todella kiinnostavaksi vasta sitten kun se on kielletty tai muuten tehty saavuttamattomaksi.
Ajat ovat muuttuneet. Laki ei enää kiihota syntiin, niin kuin Paavali sanoi. Moraalisilla kielloilla ei enää ole tabunomaista pelotusvoimaa. Synnillä ei ole enää samaa taianomaista kiehtovuutta. Kun kaikki seksuaaliset tabut ja kiellot rikottu, ainoaksi todella kiihottavaksi kohteeksi jää mikä tahansa saavuttamaton. Ainoastaan mahdottoman tuntuiset valloituksen kohteet kiehtovat.
Rajojen kiihottama mimeettinen halu on lietsonut kansoja mielettömiin uhrauksiin sotatantereilla. Sama rajojen virittämä halu on innostanut uusiin keksintöihin, saavutuksiin ja ennätyksiin, asioihin joista onnittelemme itseämme ja palkitsemme toisiamme. Rajattomaksi kasvanut globaalinen hyperkilpailu kaikesta ja kaikkien kanssa on kuitenkin päihdyttänyt suuren osan ihmiskunnasta sellaiseen humalaan jossa mikä tahansa tuntuu mahdolliselta, eikä mikään raja enää tunnu lopulliselta. Aivan täysijärkisenkin tuntuisille valistuneille ihmisille näyttää olevan aivan mahdotonta myöntää, että elämme rajallisessa maailmassa, joka ei ehkä kestäkään mimeettisen kiihkomme taakkaa.
Kymmenien tuhansien vuosien kulttuurievoluution jälkeen löydämme itsemme uudestaan kollektiivisen itsetuhon partaalta. Olemme pilkanneet primitiivisten uskontojen luomia taikauskoisia tabuja, ahdasmielisiä kieltoja ja autoritaarisia käskyjä, mutta samalla olemme ajaneet itsemme juuri sellaisen itsetuhon partaalle, josta alkulauma pelastautui uskonnollisten rajoitusten avulla. Emme tietenkään enää halua väkivaltaisten jumalien sanelemaa tabumoraalia ikeeksemme. Jostakin meidän on kuitenkin löydettävä tarpeeksi vahvat suitset pillastuneen mimeettisen kilpailumme hillitsemiseksi. Muuten käsikirjoitamme Harmageddonin, joka ei tarvitse toteuttajakseen ainuttakaan vihaista Jumalaa.
[1] Waltari Mika, Sinuhe Egyptiläinen, WSOY 1947, s. 487.
[2] Jälkimmäinen on omaa suht valistumatonta spekulaatiotani, ei Girardin.
[3] Girard René. Things Hidden. s.32
[4] Hamerton-Kelly Robert G The Gospel & the Sacred. Fortress Press. Minneapolis. 1991. s. 143.
[5] Girardin mukaan Freud oli oikeilla jäljillä kun hän kirjassaan Group Psychology and the Analysis of Ego (1921) selitti mahdollisen seksuaalisen kilpailun esim. isän ja pojan välillä johtuvan liiallisesta samaistumisesta isään. Pari vuotta myöhemmin hän kuitenkin riemastui Oidipusteoriastaan niin hillittömästi, että alkoi selittää seksuaalisen kilpailun samaa sukupuolta olevan vanhemman ja lapsen välillä olevan jotenkin biologisesti sisäänrakennettu vietti ihmisyydessä (The Ego and the Id. 1923)
[6] Fleming Chris. Rene Girard. Violence and Mimesis. Polity Press. Cambridge 2004. s. 65.
[7] Girard René. I See Satan Fall Like Lightning. Orbis Books. Maryknoll, New York. 2001 s. 12.
[8] Girard. Violence and the Sacred s. 56-59, 61, 63
[9] Girard René. Battling to the End. Conversations with Benoit Chantre. Michigan State University Press. 2010. s. 62.
[10] Girard René. Violence and the Sacred. s. 33-37.
[11] Girard René. The double Business Bound. Essays on Literature, Mimesis and Anthropology. John Hopkins University Press. Baltimore. 1978. s. 105, 202.
[12] Girard René. Violence and the Sacred. John Hopkins University Press. Baltimore. 1997 s. 14, 19, 76. (Väkivalta ja pyhä, Tutkijaliitto 2004, Olli Sinivaara. suom.)
[13] 2Moos 20:17.
