“Juudas Iskariot, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, meni ylipappien luo kavaltaakseen (paradidõmi) Jeesuksen heille.[1]
Matteus kytkee Juudaksen virailuun nimenomaan tähän tapahtumaan: Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien[2] luo Ystävän kavaltaminen vihollisen haltuun kuuluu ihmiskunnan halveksituimpiin rikoksiin. Siksi Juudaksesta on tullut maailmanhistorian ehkä kaikkein halveksituin hahmo, ahneuden ja petollisuuden arkkityyppi.
Eikä ihme, sillä useimmat Uuden Testamentit käännökset todella puhuvat Juudaksesta kavaltajana. Kreikan verbi paradidõmi on tässä ja melkein kaikissa muissa Juudaksen toimintaa kuvaavissa kohdissa käännetty sanalla kavaltaa.
Kun sama sana esiintyy muualla Uudessa Testamentissa, kreikan kielisessä Vanhassa Testamentissa tai kreikan klassisessa kirjallisuudessa, sitä ei koskaan ole käännetty tarkoittamaan kavaltamista, vaan haltuun antamista, toiselle luovuttamista. [3] Sana esiintyy pääsiäiskertomuksen yhteydessä 59 kertaa, joista 32 kuvaa Juudaksen toimintaa. Ainoastaan Juudaksen kohdalla kääntäjä puhuu kavaltamisesta. Muissa yhteyksissä kääntäjä puhuu Jeesuksen luovuttamisesta ja käsiin antamisesta.[4]
Eikö tämä ole teologista sanasaivartelua, jolla vain pilkunviilaajat jaksavat rasittaa mieltään? Eikö kertomus itsessään kuvaa nimenomaan halpamaista kavaltamista?
Ajatuksen nopeudelle ei löydy jarruja silloin, kun on kiire kielteisiin johtopäätöksiin. Kun uskoo löytäneensä jonkun itseä ja muita paljon pahemman, on vaikea hidastaa johtopäätöksiään ja kyseenalaistaa niiden perusteita. Vaihtaessaan neutraalimman haltuun antamisen vastenmieliseen kavaltamiseen, tekstin kääntäjä vaikuttaa sanavalinnallaan lukijan mielikuvaan Juudaksesta ja asenteeseen häntä kohtaan. Jos minä kuvaisin tätä vaikutusta salakavalaksi, minä vaikuttaisin lukijoitteni asenteisiin tekstin kääntäjiä kohtaan – niin kuin nyt teenkin.
Juudaksen rooli on kirkkohistorian aikana jo niin valmiin kielteiseksi muokattu, että sana kavaltaminen on helpoin vaihtoehto. Haltuun antamisesta tai luovuttamisesta puhuminen olisi monessa kohdin myös kieliopillisesti ja tyylillisesti vaikeampaa.
Tarkkaan ottaen Markus ei siis tässä, eikä muuallakaan, puhu Jeesuksen kavaltamisesta kenellekään. Markus sanoo, että Juudas tarjoutui toimittamaan Jeesuksen uskonnolliselle esivallalle, luovuttamaan hänet heidän käsiinsä. Jos kirjoittaja olisi halunnut kutsua sitä kavaltamiseksi, sille olisi kyllä kreikan kielestä löytynyt sopiva sana.[5]
He ilahtuivat kuulemastaan ja lupasivat antaa hänelle rahaa.
Markus esittää rahatarjouksen papiston aloitteena, eikä millään tavalla vihjaile Juudaksen ahneudesta.
Matteus sen sijaan kertoo Juudaksen olleen aloitteellinen palkkion suhteen: ”Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne? He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta.” [6]
Rahan maksaminen esivallan tarvitsemasta informaatiosta oli tavallista. Esikuva löytyi roomalaisilta. Keisari oli kehittänyt maksullisesta ilmiannosta kansallisen epidemian, eikä käytäntö jäänyt vieraaksi juutalaisillekaan. Siksi hinnan kysyminen ei vielä viittaa ahneuteen, varsinkin kun summaa oli aika pieni.[7] Vanhassa Testamentissa se oli vahingonkorvaus vahingossa tapetusta nais- tai miesorjasta.[8] Yksi profeetoista kutsui sitä aika vaivaiseksi summaksi.[9]
Mitätönkin raha kuitenkin sitoi tietolähteen lupaukseensa.[10] Vaikka ennakkoa ei annettu, pelkkä lupaus rahasta oli molemminpuolisesti sitova. Juudas ei enää voinut perääntyä aloitteestaan ilman vakavia seurauksia itselleen.
Kukaan evankeliumin kirjoittajasta ei paljasta, oliko Juudas tietoinen siitä että ”Ylipapit ja lainopettajat miettivät, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet.”[11]
Nyt he ”ilahtuivat” Juudaksen tarjoamasta mahdollisuudesta. Heillä oli vihdoin helppo mahdollisuus saada käsiinsä uhri, joka pelastaisi heidät koko kansaa ja erityisesti temppeliä uhkaavasta vaarasta. Kiitos sisäpiiritiedottajan, heidän ei tarvitsisi toimia päivänvalossa, eikä siksi pelätä kansan pillastumista.
”Juudas etsi nyt sopivaa tilaisuutta toimittaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä (paradidõmi).”[12]
Papiston paineet olivat kasvamassa. Tilanne Jeesuksen kanssa kävi koko ajan kriittisemmäksi. Juudaksen pitäisi toimia nopeasti.
Mihin Juudas pyrki?
Kavaltajan motiivit tuntuvat liian ilmeisiltä ja viheliäisiltä herättääkseen mitään syvällistä uteliaisuutta. Jos Juudas olisi käännöksessämme kuvattu miehenä, joka antoi Jeesuksen papiston käsiin, se olisi jättänyt enemmän tilaa hämmästelylle: ”Miksi ihmeessä? Mikä hän oikein ajatteli? Mihin hän pyrki? Mitä hän halusi saada aikaan?”
Kyllähän perheenjäseniä, ystäviä ja naapureita on kautta aikojen annettu uskonnollisten tai maallisten valtojen käsiin, milloin mistäkin syystä, eivätkä kaikkien motiivit ole olleet pahansuopia, eikä kaikkia sellaisia valintoja voi kutsua kavalluksiksi.
Mutta mikä sai Juudaksen etsimään tilaisuutta toimittaa Jeesus vihamielisen papiston käsiin? Joku harkittu pelisuunnitelma täytyi olla noin määrätietoisen toiminnan takana. Vai oliko hän niin verisesti loukkaantunut jostakin Jeesuksen viimeaikaisesta tekemisestä tai sanomisesta, että toimi täysin harkitsemattoman suuttumuksen vallassa? Monenlaisia arvauksia on jälkikäteen esitetty.
Kukaan Uudessa Testamentissa ei ainakaan suoraan syytä Juudasta yrityksestä tapattaa Jeesus tai edes tuottaa hänelle vahinkoa. Eiväthän muutkaan opetuslapset uskoneet, että Jeesuksen henki olisi todellisessa vaarassa. Vaikka Jeesus oli jo kolmasti hyvin suoraan puhunut tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan, he eivät vieläkään suostuneet pitämään sitä mahdollisena. Eihän sellainen kuulunut sankarillisten pelastajien tapoihin,[13] eikä sellainen voisi millään olla Messiaan tapa tuoda Jumalan valtakunta maan päälle.
Silti Juudas on voinut tulla siihen tulokseen, että Jeesus oli kansalleen vaarallinen valheprofeetta, joka piti mitä pikimmin toimittaa papistolle tuomittavaksi. Ehkä hän oli lopultakin tajunnut, ettei Jeesuksesta ollut kansan vapauttajaksi Rooman vallasta – pikemminkin päinvastoin. Jeesus saattoi tulevien pyhien aikana provosoida entistäkin ankarampia sortotoimenpiteitä, josta temppelitoiminta ja koko kansa saisi kärsiä. Siksi hänet oli ajoissa tehtävä vaarattomaksi.
Saattaa olla, että Juudas uskoi estävänsä paljon suurempaa väkivaltaa turvautumalla mahdollisimman pieneen ja huomaamattomaan väkivaltaan. Tuskin häntä kukaan siitä jälkeenpäin moittisi. Varmaan Jeesuskin tulisi aikanaan näkemään, että niin oli kaikille parempi.
Olihan Kaifas saattanut saada Juudaksenkin vakuuttumaan väkivallan yksinkertaisimmasta ja kiistattomimmasta pyhittämissäännöstä: “On parempi, että yksi kuolee kaikkien puolesta, kuin että kaikki tuhoudumme.”
Ei Juudaksen motiiveista tarvitse mitään romaania kirjoittaa. Markuksen jättämän motiivityhjiön voi kaikkein helpoimmin täyttää veikkaamalla itsesuojelua.
Tai sitten Juudas yritti pelastaa myös opetuslasten hengen, ryhtymällä viime hetken yhteistyöhön laillisen esivallan kanssa. Mitä tiheämmäksi Jeesuksen ympärille kerääntyvä vihamielisyys tiivistyi, sitä uhatummassa asemassa hän itse ja kaikki Jeesuksen seuraajat olivat. Juudaksella oli hyvä syy pelätä joukkopidätystä. Olihan Pilatus aiemminkin sellaisia järjestänyt. Ei joukkoristiinnaulitseminenkaan ollut mitenkään poissuljettu vaihtoehto.
Yksinkertaisin arvaus ei kuitenkaan koko kertomuksen valossa tunnu oikeimmalta.
Kaikkein suopeimman arvauksen mukaan Juudas yritti omalla tavallaan auttaa Jeesusta järjestämällä kansalta salatun tapaamisen Jeesuksen ja papiston välillä. Juudashan oli nähnyt ja kuullut, kuinka vakuuttava Jeesus oli puheissaan. Varmasti hän pystyisi tekemään itsensä uskottavaksi, jos saisi keskustella Kaifaan, papiston sisäpiirin ja lainoppineiden kanssa ilman kansan uhkaavaa läsnäoloa.[14] Olihan Jeesus itsekin opettanut yksityisen ja suoran kohtaamisen tärkeyttä ristiriitatilanteessa.[15] Ehkä Kaifas ja muu papisto pystyisi ottamaan Jeesuksen moitteetkin vastaan, jos eivät samalla tulisi kansan edessä julkisesti nöyryytetyiksi. Pitihän heidän miehinä ja johtajina voida varjella kunniaansa. Täytyihän heidän saada rauhassa ottaa selville mihin nämä Jeesuksen temppeliä uhkaavat puheet oikein perustuivat.
Varmaan Jeesus tulisi ymmärretyksi, jos siihen tarjoutuisi tarpeeksi rauhallinen ja suojattu mahdollisuus. Olivathan he kaikki syvästi oppineita korkeimman Jumalan palvelijoita. Eivätkö he muka voisi päästä yhteisymmärrykseen jonkinlaisesta reformaatio-ohjelmasta, jonka eteen kaikki voisivat tehdä oman osansa, jakamatta koko kansaa keskinäisiin ristiriitoihin.[16]
Vaikka tapaaminen epäonnistuisikin, Jeesus pystyisi varmasti suojautumaan kaikenlaiselta vahingonteolta. Olihan hän aikaisemminkin suvereenisti kävellyt pois uhkaavista tilanteista.
Voi olla, että Juudaksen suunnitelma oli tätäkin yltiöpäisempi. Ehkä hän tällä tavalla yritti pakottaa Jeesuksen siihen messiasrooliin, jota kaikki opetuslapset olivat koko ajan häneltä odottaneet.[17] Jos Jeesus joutuisi tarpeeksi nurkkaan ajetuksi, hänen olisi vihdoin annettava häikäisevä näyttö vallastaan ja ylivoimastaan. Sen jälkeen hän pystyisi helposti nostattamaan voitokkaan kansannousun ja johtamaan Jumalan siunaamaa vapautustaistelua.
Kaikkihan sitä odottivat. Muut opetuslapset vain olivat liian saamattomia toimiakseen. Ei Jeesuskaan oikein tuntunut ymmärtävän tehtävänsä todellista luonnetta, koska näytti välttelevän kärjistynyttä konfrontaatiota papiston ja roomalaisten kanssa. Hän oli koko ajan valinmnut sanasa niin taitavasti, ettei antanut mitään kaikille ilmeistä syytä tulla vangituksi. Juudas voisi provosoida Jeesuksesta esiin juuri sen Messiaan, johon koko sydämestään uskoi. Varmasti häntä tultaisiin tulevassa valtakunnassa siitä kiittämään.
Miksi Juudas olisi pahansuovasti halunnut tuottaa Jeesukselle vahinkoa? Miksi hänen aikeitaan on niin vaikea kuvitella kunniallisiksi ja hyvää tarkoittaviksi? Mutta toisaalta… miksi pitäisi edes yrittää?
Kaikille pääsiäistapahtumien osapuolille voi kuvitella mitä jaloimmat ja parhaimmin perustellut motiivit. Kaikkien voidaan ajatella yrittäneen omalla tavallaan tehdä Jumalan tahdon, ylläpitää lakia ja järjestystä, olla kuuliaisia esivallalle jne.
Ei pyhitetty väkivalta tarvitse yhden yksilön viheliäisiä motiiveja toteutuakseen, eikä Jeesuksen pidätys ollut yhtä kavaltajaa paitsi. Jeesuksen kohtalo oli tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa. Sen toteuttaisivat kunnon kansalaiset ja kunnian miehet yhdessä kaikkien nöyrien alaisten kanssa, joista ei yksikään ymmärtänyt tai uskaltanut sanoa ei. Hyvin perusteltua väkivaltaa vastaan on melkein mahdotonta väitellä – edes yksin mielessään. Jeesuksesta oli tullut ongelma yhä useammalle. Mahdollisimman moni pitäisi saada osallistumaan ongelman ratkaisuun – myös Juudas.
Mutta Juudaksella ja muilla opetuslapsilla olisi vielä edessään elämänsä pisin ja vaikein juhla-ateria.
[1] Mark 14:10,11. Matt 26:14-16. Joh 13:2,27.
[2] Matt 26:14-16.
[3] Klassen. William. Judas. Betrayer or Friend of Jesus? Fortress Press. 2005.s. 41 – 61.
[4] Seuraavat esimerkit ovat Markuksen evankeliumista: ”Hän sanoi heille: ”Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet. (Mark 9:31) Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. (10:33) Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. (14:41) Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle. (15:1) Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä. (15:10) Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.” (15:15)
[5] Luukkaan evankeliumissa Juudas yhden kerran esitellään miehksi ”josta tuli kavaltaja” (hodēgos). Kuvatessaan Juudaksen toimia hänkin käyttää sanaa paradidõmi.
[6] Matt 26:15. Tämä on yksi niistä kahdesta poikkeuksellisesta kohdasta (toinen on Joh 22:4) jossa sana paradidõmi ei käännetä kavaltamiseksi.
[7] Paffenroth Kim. Judas. Images of the Lost Disciple.WJKLouisville Lodon. 2001. s. 112.
[8] 2Moos21:32.
[9] Sak 11:12.
[10] Klassen W. Judas s. 85.
[11] Mark 14:1.
[12] Tässä sanaa ei ole käännetty kavaltamiseksi, vaan sille on on annettu sen yleinen merkitys.
[13] Klassen. William. Judas. s. 67.
[14] Klassen. William. Judas. Betrayer or Friend of Jesus? Fortress Press. 2005.s. 69.
[15] Matt 18:15-20. Luuk 17:3
[16] Klassen. William. Judas. s. 207.
[17] Paffenroth Kim. Judas. Images of the Lost Disciple.WJKLouisville Lodon. 2001. s. 87
