Jeesus oli jo opittu arvostamaan poikkeuksellisen arvovaltaisena opettajana, jonka julistama Jumalan valtakunta näytti joutuvat välittömään ristiriitaan toistaiseksi tunnettujen jumalien valtakuntien kanssa. Eniten se tuntui häiritsevän valitun kansan valtakunnan vartijoita. Toistaiseksi Markus ei vielä ole kertonut kuulijoilleen juuri mitään Jeesuksen tavasta opettaa kansaa ja kouluttaa opetuslapsiaan. Opetus oli yleisluonteisempaa julistusta, jonka saattoi viedä kotiinsa punnittavaksi. Koulutus oli paljon haastavampaa, henkilökohtaisempaa ja paljastavampaa. Jeesuksen oli raivattava tilaa uuden valtakunnan salaisuuksille. Siksi opetuslapset piti ensin herättää huomaamaan ne uskomukset ja tottumukset, jotka sitoivat heidät arjen väkivaltaan. Sitä varten Jeesus tarjosi heille joskus yllättäviä juonenkäänteitä ja hämmentäviä paradokseja.
a) Hukkaan kylväjä
Opetuslasten elämä Jeesuksen kanssa oli alkanut ristiriitaisissa tunnelmissa. Jeesus oli haastanut heidän vieraanvaraisuuttaan sietokyvyn rajoille asti. Heidän oli pitänyt hyväksyä omaan joukkoonsa ihmisiä, joiden kanssa eivät arjessa suostuisi olemaan missään tekemisissä. Sen lisäksi Jeesus oli vienyt heitä koteihin, joita olivat aiemmin kiertäneet kaukaa ja tutustuttanut heitä ihmisiin, joita ei kuulunut edes koskettaa.
Olihan se lohduttavaa, että heitä nyt vihdoin oli selkeä kahdentoista valitun sisäpiirin, joka ilmeisesti oli Jeesukselle omaakin perhettä rakkaampi. Tosin senkin sisäpiirin rajat näyttivät välillä kiusallisen epäselviltä. Sisäpiirissäkin tuntui olevan sisäpiiri. Pietari, Jaakob ja Johannes kuuluivat ensin kutsuttujen joukkoon ja näyttivät siksi olleen Jeesukselle erityisen rakkaita. Toisaalta kahdentoista sisäpiirin raja oli epäselvä myös ulospäin. Magdalan Maria, Susanna ja Johanna, sekä joukko muitakin äveriäitä naisia tekivät varallisuutensa kautta itsensä ärsyttävän tärkeiksi koko joukolle. Näiden lisäksi Jeesuksella oli kymmeniä muitakin seuraajia, jotka yhtä lailla kutsuivat itseään hänen opetuslapsikseen. Kuuluminen Jeesuksen sisäpiiriin oli siis kahdelletoista valitulle turvattoman venyvä kokemus.
Joskus Jeesuksen vertauksetkin saivat erilaisia merkityksiä, riippuen siitä kuunteliko niitä etäältä suuren yleisön joukosta, vai aivan läheltä, Jeesuksen sisäpiirin keskeltä. Se minkä Jeesus antoi kaikille yhteisenä opetuksena, saikin joskus aivan ylimääräisiä merkityksiä, kun samaa läksyä käsiteltiin sisäpiirissä. Toisinaan sisäpiirille annettu opetus muutti luonnettaan, koska kuulijoita kertyi niin paljon, että Jeesuksen oli vaihdettava moodia kouluttajasta opettajaksi.
Kerran Jeesus taas opetti järven rannalla. Hänen ympärilleen kokoontui niin paljon ihmisiä, että hän siirtyi veneeseen. Hän istui järvellä veneessä, ja väkijoukko oli rannalla. Hän opetti heille vertauksin monia asioita.[1]
Markus kuitenkin valitsi kertoa omille kuulijoilleen niistä monista asioista vain yhden lyhyen vertauksen:
Näin hän heitä opetti: ”Kuulkaa! Mies lähti kylvämään. Ja kun hän kylvi, kävi niin, että osa siemenistä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. Osa taas putosi ohdakkeiden sekaan, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan, eikä siitä saatu satoa. Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon, mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää.»
Lopuksi Jeesus päätti puheensa sanomalla: “Jolla on korvat, se kuulkoon!” Luukkaan version mukaan “Jeesus huusi”[2] nämä sanat.
Jeesus oli kansansuosiostaan ja herättämästään vihamielisyydestä huolimatta myös ohitettu ja aika samantekevänä julistajana pidetty mies. Ei Israelin kansalla ollut mitään puutetta saarnaajista ja kansankiihottajista. Niitä tuli ja meni kyllästymiseen asti. Kuka nyt kaikkia jaksaisi aina tosissaan ottaa. Jokaista piti varmuuden vuoksi kuunnella muutaman kerran, mutta murhe menneestä ja huoli huomisesta aurasi useimpien perimmäiset pellot vanhojen vakojen mukaan. Sitä oli Jeesuksenkin masentavaa katsoa. Ei hän niin suuren yleisön edessä voinut kohdistaa sanojaan vain ymmärtäväisille ja vastaanottavaisille.
Mukana oli kirjanoppineiden vaikutuspiirissä eläviä ihmisiä, joiden oivallukset tultaisiin noukkimaan heti seuraavan sapatin synagogapuheissa pois. Sitten oli helposti innostuvaa väkeä, ilman tarpeeksi syvää motivaatiota mihinkään elämän muutokseen. Kodin, uskonnon ja isänmaan sanelemat velvoitteet tukahduttivat kaiken uuden. Eihän siitä ollut kuin muutama viikko, kun melkein koko kaupunki vaihtoi käsityksiään Jeesuksesta saman päivän aikana montakin kertaa. Aamupäivänä häntä pidettiin poikkeuksellisen arvovaltaisena opettajana ja riivattujen ihmisten vapauttajana. Iltapäivällä kaupungin läpi kulki huhu, jonka mukaan hän on Belsebulin palvelija. Illalla he olivat taas ymmällään siitä, kuka heidän kaupunkinsa rauhaa oikein oli rikkonut. Nyt he olivat taas täällä järven rannalla häntä kuuntelemassa. Ihme, että Jeesus ylipäänsä vielä viitsi puhua heille. Niin huonosti suurin osa väestöstä oli häntä kohdellut.
Tällä vertauksella Jeesus oli lohduttanut itseäänkin moneen kertaan. Vaikka suurin osa hänen opetuksistaan menisi huonoon maaperään, pieni osa voisi kantaa sitäkin runsaamman sadon. Silti ajatus suuresta hukkaan puhumisesta jäi joskus tällaisen itselohdutuksen tavoittamattomiin. Niinpä hänen turhautumisensa purkautui juuri tänä päivänä loppukarjaisuksi:
Jolla on korvat, se kuulkoon! Te voitte itse vaikuttaa oman sydämenne maaperän laatuun! Kenenkään lopullinen kohtalo ei ole jäädä rikkaruohojen riivaamaksi, naapureiden kynittäviksi tai arjen ankeuden lannistamaksi! Jumalan valtakunnan satakertainen sato on mahdollista kaikille, jos te vain käytätte korvianne ja oikeasti kuuntelette mitä kuulette!
Kansalle puhe oli selvä kuin pellon pientareen polku. Galilea oli koko Palestiinan vilja-aitta. Kaikki tiesivät miten varomattomasti kylvetyille siemenille kävisi. Herodeksen hovin ja temppelin herrojen otettua omansa, edellisestä sadosta oli vaivoin saatu siemenviljat säästettyä. Perhekin piti elättää. Ei kellään ollut varaa heitellä siemeniä tuhlailevasti, minne sattuu. Olkoonkin, että viljelijöillä oli tapana ensin kylvää ja vasta sen jälkeen kyntää.[3] Ei siemeniä silti heitetty ohdakkeiden sekaan tai kallion pintamultiin. Siksi kansa ihmettelikin vertauksen kylväjän tuhlailevaisuutta.
Ei vertaus silti ollut kansalle vaikeaa puhetta. Kyllä he tunnistivat Jeesuksen tuossa kylväjässä. Ei sen ymmärtäminen vaatinut poikkeuksellisia älyn lahjoja tai korkeamman tason hengen salaisuuksien tuntemista.
Kansalle oli itsestään selvää, että vain osa Jeesuksen opetuksista tulisi kantamaan hedelmää, eivätkä kaikki olleet lainkaan vakuuttuneita siitä, että sekään olisi hyvää hedelmää. Näissä maisemissa myönteisetkin muutokset olivat ennemmin tai myöhemmin muuttuneet vereksi. Miekat, ristit ja tulet olivat aina palauttaneet kaikki puheet synkkiin alkutekijöihinsä.
Silti Jeesus tuntui uskovan, että jos he vain lainaavat hänelle korvansa, Jumala voisi heidänkin kauttaan luoda jotain uutta hyvää. Siksi hän, rakennusmiehen poika, viskoi siemeniä joka puolelle, kertomalla tarinoita ja vertauksia Jumalan valtakunnasta kaikille, jotka vain jaksoivat kuunnella. Ei hän jakanut heitä minkäänlaisiin ryhmiin, eikä kansa häntä siitä edes epäillyt. He tunsivat hänet jo kaikkia rajoja ylittävänä provokaattorina.
b) Sisäpiirin kiusaus
Opetuslapsille asia ei ollut niin selvä. Heille Jeesus oli nimittäin tehnyt katalan tempun. He olivat nyt valittuja. He kuuluivat nyt eliittiin.
Vai kuuluivatko? Eivät he olleet Jeesuksen kanssa veneessä, vaan kansan joukossa rannalla. Eikö Jeesus enää muistanut heidän erityisasemaansa? Vai muistiko sittenkin? Ehkä hän halusi kertoa kaikille, että hän oli valinnut parhaimman maaperän ihmiset opetuslapsikseen. Miksei hän sanonut sitä suoraan? Nyt kansa sai mahdollisuuden luulla, että opetuslapset olivat aivan yhtä sekamaaperäihmisiä kuin kaikki muutkin.
Valituille ei siis ollenkaan ollut selvää mihin heidän pitäisi sijoittaa itsensä Jeesuksen maaperäkartalla. Keillä täällä puuttui korvat? Ei ainakaan heillä. Olivathan he sentään kutsuttuja hänen sisäpiiriinsä. He olivat saaneet kuulla paljon enemmän kuin kukaan muu täällä, joten mitä Jeesus oikein mesoaa puuttuvista korvista? Ei hän nyt ainakaan heitä voi tarkoittaa. Vai tarkoittiko sittenkin?
Yleisön joukossa he eivät kehdanneet tehdä mitään tarkentavia kysymyksiä. Se olisi paljastanut kaikille heidän sisäisen epävarmuutensa, eikä sellainen ollut miehelle kunniaksi. Kuiskittuaan hetken aikaa levottomasti keskenään, he päättivät säästää kysymyksensä iltaan. He olivat jättäneet kaiken seuratakseen Jeesusta, ja hän oli kaikista seuraajistaan valinnut nimenomaan heidät lähimmäksi sisäpiirikseen. Se ei ole voinut johtua muusta kuin heidän poikkeuksellisen hyvistä ominaisuuksistaan.
c) Kirotut ulkopuoliset
Kun Jeesus sitten oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsensa ja muiden seuralaistensa kanssa nämä kyselivät häneltä, mitä vertaukset tarkoittivat.[4]
Liekö ollut Markuksen sarkasmia, kun hän näin kuvaa Jeesuksen yksin jäämistä. Ehkä hän vain toteaa, että verrattuna suureen kansanjoukkoon tämä oli Jeesukselle yksin jäämistä. Tai sitten hän kuvasi sitä, kuinka pohjimmiltaan yksin tämä valtakunnan kylväjä oli kaikkein lähimpienkin seuraajiensa kanssa.
Paikalla olivat myös Jeesuksen seurueeseen kuuluvat naiset ja epämääräinen joukko muita, joilla myös oli kova halu kuulua Jeesuksen seuraajiin.
Markus antoi kuitenkin ymmärtää, että ne kaksitoista huolehtivat etuoikeudestaan haastatella mestariaan. Jollakin tavalla heidän piti erottautua tästä suuremmasta sisäpiiristä.
Jeesuksen vastaus sopi liiankin hyvin heidän erikoisasemansa tavoitteluun:
Hän sanoi heille: “Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi.”
Jeesuksen vastaus ylitti opetuslasten villeimmätkin odotukset. Jotain tällaista he olivat salaa toivoneetkin kuulevansa. Valtakunnan mysteerit olivat kuin olivatkin tarkoitettuja vain heitä varten. He olivat sittenkin Jeesuksen valitsemaa eliittiä. Tyhmyys ja ymmärtämättömyys, pinnallinen maaperä ja tukahduttavat rikkaruohot eivät kuuluneetkaan heille, vaan tuolle suurelle yleisölle, joka ei ollut näiden syvien salaisuuksien arvoinen. Heille pitikin puhua arvoituksin, jotta eivät kuvittelisi ymmärtävänsä liikaa. Valtakunnan luottokansalaiset voisivat kyllä jälkeenpäin paljastaa salaisuutensa, kelle katsoisivat hyväksi niin tehdä. He kyllä osaisivat kitkeä kaikki rikkaruohot pois valittujen seurasta. He tietäisivät, ketkä olivat tehneet syntiä Pyhää Henkeä vastaan eivätkä siksi saisi anteeksi.
Jeesus antoi vähäksi aikaa myöten heidän rajanvetoinnolleen. Hän suorastaan maksimoi heidän lokerointihaluaan viettelemällä heidät uskomaan, että hänkin alkoi rakentaa Jumalan valtakuntaa tarkentamalla sen rajoja. Entiset ulkopuoliset olivatkin nyt uuden valtakunnan sisäpiiriläisiä.
Johanna ja Maria katsahtivat toisiinsa ihmeissään. He tunsivat ulkopuolisuuden nahoissaan joka päivä ja siksi Jeesuksen viimeiset sanat hätkähdyttivät heitä. Eivätkö opetuslapset todellakaan huomanneet tässä mitään ristiriitaisuutta?[5] Olihan Jeesus jo itsekin hankkiutunut aika ulkopuoliseksi keskittymällä kansan ulkolaidoille häädettyjen puolustamiseen. Heitä hän oli parantamalla ja riivaajistaan vapauttamalla palauttanut takaisin yhteisöjensä täysivaltaisiksi jäseniksi. Eikä siitä ollut aikaakaan, kun hän oli katsonut satunnaisia kuulijoitaan rakastavasti silmiin kutsuen heitä sisarikseen, veljikseen ja äideikseen. Heitäkö Jeesus nyt kutsui ulkopuolisiksi? Heidänkö ymmärrystä hän tahallaan sekoittaa, jotta he eivät ymmärtäisi, eivät pääsisi sisälle eivätkä saisi anteeksi?
Eihän Jeesus ollut luopunut toivosta edes fariseusten ja kirjanoppineiden suhteen, jotka sentään olivat valtakunnan ammattilaisimpia ulkopuolisuuden luojia. He ottivat päivittäin oikeudekseen sulkea ulos, häpäistä, kirota ja julistaa sairaita ihmisiä Jumalan kansalle kelpaamattomiksi. Heidänkin sydämiinsä Jeesus oli vedonnut sanomalla: Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’.
Maria ja Johanna olivat ymmärtäneet valtakunnan kuuluvan kaikille. Mitä tämä nyt oli? Jeesushan oli aina ollut kaikkein eniten huolissaan niistä, jotka olivat uskonnollisista syistä suljettu anteeksiannon ulkopuolelle. Hänhän oli herättänyt kirjanoppineissa pahennusta nimenomaan julistamalla anteeksiantoa ilman uhria. Nytkö hän alkaisi piilottaa kansalta Jumalan ehdotonta anteeksiantoa?
Olivathan he kuulleet sen kauhistuttavan kohdan Jesajasta, jota Jeesus nyt näytti vapaamuotoisesti siteeraavan. Se oli yleisessä pelotuskäytössä Jeesuksen aikaisissa sapattisaarnoissa.[6] Siellä Jumala jyrisi:
Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi – ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi.[7]
Johanna ja Maria olivat kuvitelleet Jeesuksen edustavan aivan toisenlaista Jumalaa. He olivat lähteneet seuramaan Jeesusta, koska olivat niin vaikuttuneita hänen rohkeudestaan sulkea rakkautensa piiriin muille kelpaamattomia ihmisiä. Olivathan hekin ulkopuolisia. Opetuslapset suhtautuivat edelleen nuivasti Johannan alkuperään, eivätkä olleet ollenkaan vakuuttuneita siitä, että kaikki riivaajat olivat oikeasti lähteneet Mariasta.
Oliko Jeesus sittenkään tullut kertomaan mitään uutta, vai oliko hän vain tullut vahvistamaan muureja sisä- ja ulkopuolisten välillä? Eivät he tarvinneet Jeesusta kertomaan heille, että maailma on täynnä poissulkevia sisäpiirejä.[8] Juuri niitähän he paenneet lähtiessään seuraamaan Jeesusta.
Olikohan heidänkään asemansa Jeesuksen sisäpiirissä loppujen lopuksi kovin turvattu, jos hän alkaisi tällaisia rajoja rakentaa? Haluaisivatko he edes jäädä sellaiseen valtakuntaan?
Typertyneinä he katselivat opetuslasten helpottuneita ja itsetyytyväisiä ilmeitä. Jos noille miehille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, niin kuin Jeesus nyt näytti väittävän, meidän unelmamme valtakunnan luonteesta on ollut pelkkää fantasiaa.
Opetuslapset näyttivätkin suuren salaisuuden saaneilta. Juuri nyt he näyttivät koko Galilean omistajilta, eikä heillä ollut pienintäkään aikomusta madaltaa rajaa heidän ja noiden ulkopuolisten välillä. Jeesus oli siis sittenkin puhunut heistä hedelmällisen maaperän ihmisinä.
Naiset jo tunsivat, kuinka keskipäivän aurinko alkoi kuivattaa heidän sydämensä multia ja niissä kasvaneita oraita.
d) Kuurot sisäpuoliset
Jeesus katsoi kyllästyneen kylväjän kiukulla omahyväisesti myhäileviä opetuslapsiaan ja sanoi heille ankarasti. Jos Jeesus oli opetuslasten rajoja ironisoimalla yrittänyt saada heidät näkemään jotain uutta itsessään, hän oli tyystin epäonnistunut.
Jos te ette käsitä tätä vertausta, niin onko teistä ymmärtämään muitakaan vertauksia?[9]
Jeesus ei selvästikään näyttänyt luottavan heidän tulkintaansa vertauksesta. Miksi hän muuten olisi vihjaillut heidän mahdolliseen ymmärtämättömyyteensä, eli siihen että he eivät ehkä olisikaan vertauksen hyvää maaperää. Itse asiassa hän sanoi aika suoraan, että heistä tuskin olisi ymmärtämään mitään muitakaan vertauksia. Hekö nyt olivatkin niitä, jotka nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi,.. ja kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, vaikka valtakunnan salaisuudet oli uskottu juuri heille?
Kiusallinen epävarmuus alkoi hiipiä turvalliseen sisäpiiriin, kun Jeesus alkoi muuttaa vertauksensa symbolit ihmishahmoiksi:
Kylvömies kylvää sanan.
Nuo, joita kutsuin teidän kannaltanne ulkopuolisiksi, ymmärsivät kyllä vertauksen selityksittäkin. Jotkut heistä ovat kuunnelleet minua ennen kuin kukaan teistä kuuli edes huhuja minusta. Alusta lähtien olen kylvänyt hyviä uutisia Jumalan valtakunnasta. Se on ollut lempiaiheeni joka paikassa.
Tien oheen kylvetty siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joilta Saatana, heti kun se on heihin kylvetty, tulee ottamaan sen pois.
Linnut tekevät mitä lintujen tuleekin tehdä. Eivät ne ole pahoja. Saatana on vertaus sille unohdukselle, joka tapahtui heti kun te käänsitte selkänne peilille.
Kylvö kallioiseen paikkaan taas kuvaa niitä, jotka sanan kuullessaan heti ottavat sen iloiten vastaan mutta jotka kestävät vain hetken, koska heiltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, he luopuvat kohta.
Olettehan te kuulleet, kuinka minut yritettiin työntää kalliolta alas Nasaretissa ja kuinka oma perheeni joutui painostuksen kohteeksi Kapernaumissa, kun minä aloin siellä opettaa. Tämän päivän yleisöäkin tullaan heti puhuttelemaan, kun tulevat kotikyyliinsä minua kuuntelemasta. Jokaista painostetaan takaisin isiensä perintöä seuraamaan — teitäkin. Mitä luulette itse tekevänne, kun vaino minua kohtaan kasvaa?
Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden sekaan. Se tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta joissa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan.
Eihän tässäkään ole teille mitään uutta. Ne teistä, jotka olette elättäneet itsenne kalastuslupien myyjinä, tullien ja verojen kerääjinä tiedätte, kuinka helpon rahan mahdollisuus on sumentanut teidänkin oikeudentajunne. Temppelieliitin tai Herodeksen hovin nousukkaina tunnistatte varmaan, kuinka vallan ja kunnian kiusaukset ovat sokaisseet silmänne noiden valtojen ja voimien uhreilta.
Toiset teistä ovat nähneet kuinka työnne tulos rikastuttaa muita ja köyhdyttää teitä. Kyllähän te tiedätte, ettei köyhyys ole vapauttanut teitä rikkauden petollisista houkutuksista ja kaunaisesta mielihalusta kerrankin saada mitä rikkaat saavat. Kuinka moni teistä on riivannut mieltään pelkästään sillä, että toiset saivat teitä suuremman kalasaaliin?
Minä kutsuin teidät ulos noista murheista näiden varakkaiden naisten elätettäviksi, mutta te vain jatkatte itsenne vertaamista muihin ja sen miettimistä kuulutteko sisä- vai ulkopuolisiin? Juuri se sokeutta teidät valtakunnan salaisuuksista.
Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan. He tuottavat satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää.”
Jeesus lopetti kuvaamalla jokaisen maanviljelijän täysin epärealistista fantasiaa. Ei yli kymmenkertaisia satoja ollut olemassa kuin viljelijän nälkäisissä unissa. Sellaisella sadolla hän olisi voinut maksaa vuokransa, velkansa, veronsa, kymmenyksensä ja vieläpä lunastaa maansa omakseen.[10] Miten ihmeessä Jeesuksen sanojen kuuleminen voisi tuottaa kenenkään elämässä sellaista hedelmää? Merkitsikö se oman kuuluvuuden rajojen satakertaista ylittämistä, kuulumista tolkuttoman suureen siunaukseen?
Jeesus ei edelleenkään vastannut kaikkein vaivaavimpaan kysymykseen: Keitä hän näillä eri ryhmillä tarkoitti? Suurelle yleisölle tämä ei ollut tärkeä kysymys, koska kuka tahansa saattoi helposti tunnistaa jokaisen maaperän itsessään. Arjen huolet, rikkauden petolliset houkutukset ja mitkä tahansa muilta opitut mielihalut kiusasivat niin ökyrikkaita kuin rutiköyhiäkin. Kiusaus kateelliseen kilpailuun ja sen viettelemiin rikoksiin riivasi ketä tahansa. Kaikki tiesivät, ettei rikkaus, eikä köyhyys merkinnyt vapautta vertailusta muihin ihmisiin ja kilpailusta heidän kanssaan.
Jeesuksen sisäpiirille tämän ymmärtäminen ei ollut yhtä helppoa. Heille oli tärkeää saada kuulla olevansa sitä kaikkein parhainta maaperää. Niin he olivat ensin Jeesuksen sanoja ymmärtäneetkin. Nyt he eivät enää olleet siitä niin varmoja.
Jeesus antoi heidän kiduttaa itseään juuri tuolla kauhistuttavalla epävarmuudella. Se ei ollut vaivannut heitä vielä silloin, kun luulivat kaikkien muiden kuuluvan toivottomiin tapauksiin. Vasta nyt, kun epäilys oli hiipinyt kotipellon ojanpientareelle, kysymys alkoi riivata heitä. Se oli Jeesuksen tarkoituskin.
Hän hämmensi opetuslapsiaan entisestään siirtymällä suoraan uuteen vertaukseen, joka näytti olevan täydellisessä ristiriidassa aiempien ulkopuolisuuspuheiden kanssa.
Tämä oli koulutusta, eikä vain opetusta.
e) Valo kuuluu kaikille
Jeesus sanoi: “Ei kai lamppua sitä varten tuoda huoneeseen, että se pantaisiin vakan alle tai vuoteen alle? Lampunjalkaanhan se pannaan![11]
Käyttäen arkista moukan viisautta hän puhuukin nyt valosta, joka kuuluu kaikille, eikä vain johonkin salaiseen paikkaan kokoontuneille. Suorastaan tuhlailevan anteliaasti ja tappioita laskematon kylväjä oli ollut vertaus Jeesuksesta. Yhtä ilmeisesti hän tarkoitti valollakin itseään, koska puhui valosta, joka itse tulee huoneeseen.[12] Näin hän kumosi sanonnan, jolla hän oli yrittänyt peilata opetuslasten elitististä itsekeskeisyyttä.
En minä ole tullut teidän pienen piirinne suljettua huonetta valaisemaan. Minut on tarkoitettu kaikille, eikä vain jollekin valitulle salaseuralle.
Kaikki kätketty on olemassa vain ilmi tuotavaksi, salassa oleva vain siksi että se tulisi julki.
Voiko sen selvemmin sanoa? Jumalan valtakunnan salaisuus on olemassa vain siksi että se tulisi julki. Eli unohtakaa Jesajan puheet kansan tahallisesta harhauttamisesta ja poissulkevan hengellisen eliitin rakentamisesta. Minä puhuin teille niin vain, jotta näkisitte oman itsekeskeisen turhamaisuuttanne ja kauhistuisitte sitä. Ei siitä mitään hyötyä ollut. Tehän vain luulitte minun vahvistaneen pikkusieluisia ennakkoluulojanne.
Kyllä minäkin olen puhunut valtakunnan salaisuudesta. Ei se tarkoita sitä, että kukaan salaisia mitään keneltäkään. Ei ole mitään salattua totuutta, joka ei kuuluisi kaikille. Teille sanoin antaneeni salaisuuden. Ei se tarkoita mitään muuta kuin että olen yrittänyt avata teidän silmänne näkemään valon, joka on tarkoitettu kaikille. Silti tekin tulette vain entistä sokeammiksi, kuvitellessanne olevanne muita parempia vain siksi, että olen valinnut teidät olemaan kanssani.
Jostain syystä Jeesus ei sanonut sitä näin suoraan. Hän ei työntänyt lamppua heidän silmilleen. Ehkä hän oli jopa kiusattu puhumaan niin vaikeasti, että he jäisivätkin typeryyksiensä vangeiksi. Sen sijaan hän jätti lähipiirinsä valitsemaan mihin uskoisivat hänen ristiriitaisten viestiensä väliltä ja tekemään oman tulkintansa siitä kuka edusti mitäkin maaperää. Jokin salaisuus tässä kaikessa siis vielä piili, mutta mitä se paljastaisi ja kenestä?
Aluksi hän oli antanut opetuslasten olettaa kuuluvansa niihin, joilla oli korvat, mutta nyt puhuttelikin heitä samoin sanoin kuin aiemmin ulkopuolisia:
Jos jollakin teistä on korvat, hän kuulkoon.»
Viimeistään näihin sanoihin loppuivat opetuslasten omahyväiset tulkinnat valaistuneesta sisäpiiristä. Nyt he eivät enää ymmärtäneet yhtään mitään. Jeesus oli raivostuttavalla tavalla sekä paljastanut, että sotkenut heidän itsestäänselvyytensä niin perusteellisestä, ettei heillä ollut enää hajuakaan siitä, mitä hän yritti heille opettaa. Johanna ja Maria sen sijaan alkoivat toipua omasta hämmennyksestään ja kuuntelivat opettajaansa uudella valppaudella.
Lopuksi Jeesus summasi opetuksensa korostamalla, että vertausten tulkitseminen on yhtä tärkeää kuin se on vaarallistakin. Vertauksen oikea tulkitseminen on koko evankeliumin ymmärtämisen kannalta välttämätön, mutta väärän tulkinnan antaminen voi olla myös kohtalokasta:
Ja hän lisäsi: “Huomatkaa, mitä kuulette.
Julkisen saarnansa Jeesus oli päättänyt sanomalla, jolla on korvat, se kuulkoon. Nyt hän kehotti oppilaitaan tarkkaan huomaamaan, kirjaimellisesti katsomaan mitä kuulevat. Hän sanoi sen koska tiesi varsin hyvin, että opetuslapset olivat jo nyt kiinnittäneet huomionsa aivan vääriin asioihin.
Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan, vielä sen ylikin. Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
Tällaista elämä vain on, epäreiluutta ilman määrää. Tämä ei ole mikään Jumalan valtakunnan olemuksen salaisuus, vaan todellisuus, jonka keskellä olette aina eläneet. Te tiedätte liiankin hyvin, että ihminen matkii vihollisiaan ja panee aina pahemmaksi. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja kaikkinainen paha lisääntyy vastavuoroisen vihamielisyyden kautta. Varokaa siis millä tavalla arvioitte muita ja mihin lokeroon te heidät asetatte. Teidät tullaan punnitsemaan samalla mitalla, mitä itse käytätte ja vielä sitäkin ankarammin. Jos te tuomitsette muita ulkopuolisiksi, teidätkin tullaan tuomitsemaan vielä heitäkin ulkopuolisemmiksi.
Minä voin kuitenkin kääntää tämän nurinpäin. Teillä on tähänastisen kokemuksenne pohjalta aika hyvä ymmärrys Galileassa näkemästänne hylkäämisestä. Täällä kaikki järjestäytymisen muodot olivat luonteeltaan poissulkevia. Teidänkin vanha taipumuksenne on vetää rajoja, asemoida itsenne niiden sisälle ja hylätä muut niiden ulkopuolelle. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan. Niin Jumalankin kuvitellaan tekevän.
Minä haluan antaa teille ymmärrystä kaikesta poissulkemisen vääryydestä ja Jumalan valtakunnan sisään sulkevuuden ihmeellisyydestä. Jos te oikeasti huomaatte, mistä minä puhun, voitte alkaa kuulua satakertaistuvaan satoon.
Jos ette alkuunkaan ymmärrä tätä, ette tule ymmärtämään mitään muutakaan. Jos te edelleen kuvittelette kuuluvanne johonkin poissulkevaan eliittiin, teiltä tullaan sekin ottamaan pois. Ei kukaan voi rakentaa valtakuntaa hylkäävyydelle, tulematta lopulta itsekin hylätyksi.
Kaikkein tärkeintä oli saada opetuslapset tunnistamaan itsessään kaikenlaiset maaperät, eikä ulkoistamaan niitä erilaisiin ihmisryhmiin. Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta oli ollut ja tulisi aina olemaan luonteeltaan avoin ja sisään kutsuva. Kynttilä on sytytetty kaikille.
Jos he olisivat jääneet uskomaan itseensä muita parempana maaperänä, he olisivat mielestään saaneet Jeesukselta itseltään hyvät perusteet poissulkevan yhteisön rakentamiseen. Silloin he olisivat vain jatkaneet sitä hylkäävää väkivaltaa, jonka Jeesus tuli lopettamaan.
Nyt Jeesus oli antanut heille esimerkin siitä, minkälaisiin tulkintoihin heidän vanhat tottumuksensa johtaisivat. Samalla hän antoi opetuksen siitä, kuinka ehdottoman tärkeää oli oppia ymmärtämään Jumalan valtakunnan hämmentävän sisäänsä sulkeva luonne.
Opetus oli niin tärkeä, että Jeesuksen oli annettava opetuslasten itse tunnistaa sydämestään, kuinka syvästi taipuvaisia he olivat etsimään perusteita sisäpiirin rakentamiseksi. Jos he eivät koskaan tarpeeksi syvästi kauhistuisi tätä taipumustaan, he tulisivat toteuttamaan sitä elämänsä loppuun asti.
Tämä oli Jeesuksen realismia rakentaessaan uutta yhteisöä. Hän ei selittänyt kaikkea, vaan jätti opetuslapset itse oivaltamaan asioita tarpeeksi kipeiden kokemusten kautta. Kunkin asia oli tutkiskella oman sydämensä erilaisia maaperiä, kunnes löytäisi sen yhteisen maan, josta he olivat kaikki tulleet.
Jos opetuslapsille vielä jäi harhoja oman sydämensä maaperän otollisuudesta, matkan jatkaminen Jeesuksen kanssa, tulisi kyllä paljastamaan myös kallioisia ja ohdakkeisia paikkoja ja liian usein poljettujen teiden pientareita, jossa ei kasvanut mitään. Loppujen lopuksi opetuslapsia yhdisti kaikkein eniten heissä kaikissa oleva huono maaperä.
Tuuli toi Genesaretin järveltä rannalle mädäntyneen kaislan tuoksua. Maria ja Johanna hengittivät sen antamaa lohdutusta, kuunnellessaan opetuslasten poikkeuksellista hiljaisuutta. Kaikkien sanat olivat sammuneet auringon kanssa, mutta äänetön toivo jäi pimeyteen. Jeesus tulisi sittenkin olemaan heidän opettajansa.
Markuksen kuulijat olivat parhaillaan harjoittelemassa näiden vertausten ymmärtämistä. Juutalaiskristityllä seurakunnalla oli suuria vaikeuksia hyväksyä seurakuntaan liittyviä pakanoita, joilla ei ollut alkeellisintakaan ymmärrystä siitä ”hyvästä maaperästä”, jossa Jeesuksen sanat olivat ensin kantaneet hedelmää. He edelleen kuvittelivat kuuluvansa Jumalan valittuun eliittiin. Hyvin vastahakoisesti he suostuivat siihen, että seurakunta tulisi rakentumaan kaikenlaisista ihmisistä, kaikenlaisilla motiiveilla. He yrittivät kovasti olla Jeesuksen kaltaisia kylväjiä ja suhtautua yhtä rakastavasti kaikkiin erilaisiin maaperiin. Se oli yhtä vaikeaa kuin niille kahdelletoista. Kaikki tunsivat kiusauksen rakentaa puhdassydämisten ja oikeaoppisten utopioita niiden kanssa, joiden maaperä tuntui kaikkein tutuimmalta. Juuri siksi Markus koki tärkeäksi kertoa heille juuri tämän katkelman opetuslasten elämästä Jeesuksen kanssa. He olivat itse kertoneet tästä illasta niin monelle, että siitä tuli vahva osa alkuseurakunnan itsetutkiskelua.
Vertaus kylväjästä tulisi jäämään ikuiseksi muistutukseksi siitä, että seurakunnastakin vain pieni osa ymmärtää Jumalan valtakunnan luonteen oikein. Loput tulisivat käyttämään sitä ihmisten lokeroimiseen ja poissulkemiseen. Todella ulkopuolisiksi jäisivät vain ne, jotka eivät halua lopettaa ulkopuolelle sulkemista.
f) Melkein mahdottoman opettaja
Monesti opetuslapset ihmettelivät keskenään, miksi osa Jeesuksen opetuksista olivat niin arvoituksellista? Miksi hän välillä suorastaan vietteli heitä tulkitsemaan opetuksiaan väärin? Välillä he epäilivät hänen tahallaan nolaavan heitä, mutta eivät he sitäkään saaneet oikein sopimaan Jeesukseen. Hän ei nimittäin koskaan nauranut heidän vaikeudelleen ymmärtää asioita uudella tavalla. Välillä hän oli suorastaan tuskastuneen näköinen kuunnellessaan heidän tietämisiään.
Heidän mielestään olisi ollut reilumpaa, jos Jeesus olisi tehnyt vertausten väärin ymmärtämisen täysin mahdottomaksi. Jos hekin ymmärsivät niitä toistuvasti niin väärin, kuinka hullusti kävisikään heitäkin tyhmemmän kansan? Jos Jeesuksen tavoite oli saada suuria kannattajajoukkoja uusille ajatuksille, niin tämä oli heistä erinomaisen huono keino.
Opetuslapset olivat kasvaneet hyvin yksinkertaisten vertausten ja tulkintojen maailmassa. Eivät kirjanoppineiden opetukset yleensä hämmentäneet yhteenkuuluvuuden rajoja. Päin vastoin, koko Israelin kansan historia ja kaikki siitä toistetut tarinat ja vertaukset auttoivat kansaa tunnistamaan Jumalan määräämät rajat ja pysymään uskollisena valitun kansan ainutlaatuisuudelle. Synagogissa kerrotut tarinat ja vertaukset olivat kuin kesytettyjä kotieläimiä, joita piti käydä säännöllisin välin paijaamassa, jotta kaikilla olisi kotoinen ja turvallinen olo juuri näiden seinien sisällä.
Jeesuksen vertaukset puolestaan olivat kuin mieleen luikertelevia epäilyksiä, jotka paratiisin käärmeen lailla kuiskasivat heille: Onko Jumala todella sanonut niin ja jos onkin, onko hän todella tarkoittanut juuri tuota? Välillä hänen vertauksensa olivat kuin petoja, jotka joko hyökkäsivät heidän ymmärryksensä kimppuun tai juoksivat sitä karkuun.[13]
Jeesuksen missio oli syvä ja vaikea. Koska hänen päämääränsä oli saada ihmiset näkemään oman hylkäävyytensä juuret ja kääntymään niistä pois, hänen oli pantava ihmiset tarpeeksi kauhistuttavan peilin eteen. Ihmisten täytyisi nähdä jotain uutta itsestään, voidakseen nähdä jotain uutta Jumalasta. Heidän täytyi tunnistaa hylkäävyys ja väkivaltaisuus itsessään, voidakseen ottaa takaisin Jumalaan projisoimansa hylkäävyyden ja väkivallan. Toisaalta ihmisten täytyisi nähdä jotain uutta Jumalasta, uskaltaakseen tarkemmin katsoa itseään peilistä. Tämä oli melkein mahdoton tehtävä.
Vertauksissaan Jeesus usein houkutteli heitä katsomaan sekä omaa vaikeasti tunnistettavaa taipumustaan hylätä ja Jumalan vaikeasti tunnistettavaa halua kutsua hylätytkin luokseen. Hän pelästytti ja vietteli, mutta ei pakottanut kumpaankaan suuntaan. Hän ei repinyt väkivallan mytologista peitettä väkisin rikki, eikä taluttanut ketään niskasta peilin eteen.
Tuskin Jeesus myöskään punoi pitkään harkittuja juonia. Hän vain haistoi ympärillään aaltoilevia intohimoja ja toimi suhteessa niihin. Välittömästi käsillä olevista virikkeistä Jeesus loi hämmentävän ristiriidan vanhan poissulkevuuden ja uuden vieraanvaraisuuden välillä. Minä kutsun sitä vaarallisen ironian strategiaksi. Siihen on sisäänrakennettu kaksi suurta riskiä: Kuulija tarttuu vain siihen osaan, joka sopii parhaiten hänen vanhaan tapaansa toimia. Tai sitten hän antaa ristiriidan vaivata itseään, kunnes näkee radikaalisti käännyttävän totuuden sekä itsestään että Jumalasta.[14]
Niille, joilla kaiken täytyi aina olla kirjaimellisesti ja yksiselitteisesti totta, ironia oli kuin käärmeen kaksihaarainen kieli, joka lipoi juuri ennen kuin iski. Ironia on kaksimielistä ja käänteismerkityksellistä puhetta, joka teeskentelee vuoroin vilpittömyyttä ja vilppiä paljastaakseen kuulijansa vilpittömät valheet ja vilpilliset totuudet. Ironia tekee salakavalaa pilkkaa ihmisiä hallitsevista pyhistä valheista liioitellen ja vähätellen, dramatisoiden ja mitätöiden sellaisella tavalla, joka välttelee kiinni joutumista, samalla kun se auttaa etsiviä saamaan kiinni jostain tärkeästä. Ironia sekoittaa päitä selvittääkseen niitä, pelästyttää lohduttaakseen ja salaa paljastaakseen.
Jeesus petti kaikki, jotka odottivat häneltä niin suoraviivaista ja yksimerkityksellistä puhetta, ettei oppineinkaan typerys voisi siitä erehtyä. Jeesus oli mestari riisumaan vainoojiensa verbaaliset ansat ironisilla tai sarkastisilla kommenteilla, jotka laukaisivat ansat metsästäjien omiin nilkkoihin. Siksi köyhä kansa palasi usein koteihinsa oivaltava hymy huulillaan samalla, kun häntä vaanivat oppineet ymmärsivät raivostumisensa todellisen syyn liian myöhään. Varsinkin huumorintajuttomilla fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli suuria ongelmia hänen ristiriitaisten ja hämmentävien ilmaisujensa kanssa. Kun oppimattomat opetuslapset alkoivat ottaa itsensä liian vakavasti, hekin kadottivat mielensä joustavuuden.
Jeesus ei kiirehtinyt ratkaisemaan luomiaan ristiriitoja. Hän antoi opetuslapsille mahdollisuuden itse, omassa tahdissaan mennä itseensä. Hän suorastaan valehteli heille aikomuksistaan ulkopuolisia kohtaan, jotta he pelästyisivät omia turhamaisia sisäpiiriläisyyshaaveitaan. Hän yritti muuttua heille skandaaliksi, jotta olisivat ymmärtäneet pöyristyä itsestään. Ainakin lyhyellä tähtäimellä hän luultavasti epäonnistui. Silti Jeesus käynnisti heräämisen ja kääntymyksen prosessin, joka tulisi jatkumaan vielä pitkään.[15] Hän jätti heidät rauhassa miettimään ulkopuolisuuden ja kuuluvuuden salaisuuksia. Kysymyksen tulikin ahdistaa heidät sellaisiin maisemiin, joissa eivät enää voisi vetää rajoja noin huolimattomasti. Jumalan valtakunnan rajojen tulikin olla niin vaikeasti ymmärrettäviä, ettei niitä koskaan alettaisi helposti piirtää. Entisten valtakuntien rajat eivät vaatineet ajattelua. Niitä piti vain totella. Uuden valtakunnan rajat haastoivat vaikeaan itsetutkiskeluun ja vielä vaikeampaan vieraanvaraisuuteen.
Jeesuksen vertaukset ja opetukset olivat valtakuntien rajakriiseissä annettuja. Niiden tarkoitus oli melkein aina herättää sellaista suuttumusta, joka pakottaisi ajattelemaan asioita uusiksi. Ihmisten omia valtakuntia piti ensin loukata ja hämmentää, jotta he olisivat alkaneet kyseenalaistaa itsestään selvyyksiään. Joskus heidät oli ohjattava kauhistumaan omia uskomuksiaan, ennen kuin he edes halusivat avautua millekään uudelle.
Jeesus oli pelottavan hyvä ironian käyttäjä. Juuri siksi hänestä ei koskaan tullut populistista kansan villitsijää. Populistit ruokkivat olemassa olevia pelkoja. Jeesus puolestaan yritti herättää ihmiset tekemään, mitä eniten pelkäsivät: puolustamaan ja lohduttamaan uhreiksi joutuneita. Sitä Jumalan valtakunnan tuleminen merkitsi.
Pääsiäisenä tulisi paljastumaan, kuinka täydellisesti hän oli tässä epäonnistunut. Jäljellä olivat vain muutama niistä naisista, jotka ehkä olivatkin tulleet Jeesuksen ironian herättämiksi, eivätkä siksi halunneet seisoa koko kansan suuruiseksi kasvaneessa sisäpiirissä, joka lopulta sulki Jeesuksen ulos.
Kysymys Jeesuksen pedagogian tehokkuudesta on tarkasteltava paljon pidemmän historian valossa. Sen historian päässä olen minä kirjoittajana ja sinä tämä tekstin lukijana. Kaiken hälinän ja informaatiotulvan keskellä, hänen vapaaehtoiseen syväkuuntelemiseen houkuttelevat sanansa kuiskaavat edelleen: Jolla on korvat, se kuulkoon!.. Huomatkaa, mitä kuulette.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisestiYstävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Mark 4:1-9 Matt 13:1-9, Luuk 8:4-8.
[2] Luuk 8:8.
[3] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 165.
[4] Mark 4:10-12. Matt 13:10-17. Luuk 8:9,10. Joh 12:37-40.
[5] Esim. piispa A.T. Nikolaisen kommentaari ohittaa Jeesuksen rankat sanat pelkästään alkukirkon jälkiselityksenä sille miksi juutalaiset niin huonosti ottivat Jeesuksen vastaan. “Näin voitiin ymmärtää, että kristillisen sanoman heikko menestys juutalaisten keskuudessa kuului Jumalan salattuihin aivoituksiin.” Nikolainen. Markuksen Evankeliumi. s. 50.
[6] Hiroaki Yoshimura. Did Jesus cite Isa 6:9-10?Åbo Akademi University Press. 2010. s. 146.
[7] Jes 6:9,10.
[8] Alberg Jeremiah L. Beneith the Veil of the Strange Verses. Michigan State University Press. 2013 s. 84, 85.
[9] Mark 4:13-20. Matt 13:18-23. Luuk 8:11-15.
[10] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 177.
[11] Mark 4:21-25. Matt 5:15; 10:26; 7:2; 13:12. Luuk 18:16-18; 11:33; 12:2; 6:38; 19:26
[12] Tekstin kääntäjä ei ole uskonut käveleviin valoihin, joten hän muutti sen huoneeseen tuoduksi valoksi. Hays Richard B. Echoes of Scripture in the Gospels. Baylor University. Texas. 2016. s. 100.
[13] Kuinkahan monta sukupolvea niitä pitäisi selittää ja silittää, ennen kuin nekin muuttuisivat kesyiksi kotikissoiksi tai isäntiään imarteleviksi kotikoiriksi?
[14] Hamerton-Kelly. The Gospel & Sacred. s. 91.
[15] Matteuksen version pohjalta (Matt 13:1-23) hahmottelemani narratiivinen tulkinta ei ole mahdollinen. Sen tekee mahdottomaksi jo sekin, että Matteuksen mukaan opetuslasten ja Jeesuksen välinen dialogi alkaa ratkaisevasti erilaisella kysymyksellä: “Miksi sinä puhut heille vertauksin?”, eikä Markuksen kirjaamalla: “mitä vertaukset tarkoittivat.” Matteus ei myöskään rakenna samanlaista jännitettä tekstin sisälle. Matteuksen myös lieventää Jeesuksen tapaa puhua kansanjoukosta. Matteuksessa Jeesus ei puhu vertauksin “jotta he eivät huomaisi, kuulisi, ymmärtäisi” jne. vaan “koska he eivät ymmärrä.” Matteus ei myöskään esitä Jumalaa eikä Jeesusta paaduttajana niin kuin Markus (ja alun perin Jesaja). Vastuu sydämen paatumisesta on ihmisillä itsellään. Jos Matteuksen versiossa ylipäänsä on ironiaa, se sijoittuu aivan toiseen kohtaan: “Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat! (Matt 13:16.) Ironiaa tämä voisi olla siinä valossa, että Matteuskin esittää myöhemmissä kertomuksissa opetuslapset ainakin melkein yhtä kuuroina ja sokeina kuin kansanjoukonkin. Ehkä hän ei siksi mainitsekaan sanoja “ymmärtää” ja “kääntyä” He kyllä kuulivat ja näkivät, mutta eivät kuitenkaan ymmärtäneet niin syvästi, että olisivat kääntyneet vanhoista malleistaan. Ehkä Matteuksen versio on ensimmäinen yritys avata Markuksessa esiintynyt sietämätön ristiriita. Vastuu totuuden hylkäämisestä on ainakin lähempänä oikeaa osoitetta.
Luukas (8:4-18) seuraa pääpirteissään Markuksen versiota, mutta niin paljon lyhennettynä että siitä on vaikea rakentaa samanlaista tulkintaa, johon olen Markuksen version pohjalta päätynyt. Tunnustan vastahakoisesti, että oma tulkintani voi olla yksinomaan Markuksen version innoittamaa eläytymistä, joka ei tarpeeksi huomioi Matteuksen ja Luukkaan painotuksia samasta episodista.
Uskon kuitenkin Markuksen kuvanneen alkuperästä kertomusta kaikkein uskollisimmin. Esittämäni tulkinta tästä kohdasta kävisi luultavasti selittämättäkin ilmi, jos teksti vain luettaisiin ääneen tai näytelmällisesti dramatisoitaisiin.
Jokainen Jeesuksen jälkeinen sukupovi tietenkin tulkitsee tämän vertauksen, miten tahtoo, mutta tulkinnat voivat kääntyä vain kahteen suuntaan: Joko opetuslasten unelmoimaan poissulkevuuteen tai Jeesuksen siemenen muotoon istuttamaan sisään kutsuvuuteen.