« »

Myrskyävä raja

0 kommenttia Kirjoitettu 16.3.2021 Muokattu 16.3.2021

Viime päivien keskustelut olivat keskeisesti käsitelleet rajoja tai pikemminkin niiden hämmentämistä. Jeesus oli yrittänyt välittää heille valtakuntaa vailla rajoja, valtakuntaa, joka rikkoo ja ylittää rajoja vieraanvaraisuudella eikä väkivallalla. Jeesuksen visio ei lainkaan innostanut hänen seuraajiaan. Jotkut miettivät jo kotiin palaamista. Elämä ennen Jeesusta oli ehkä ahdasta ja ankeaa, mutta arjessa oli ainakin selkeät rajat. Ne joko hyväksyttiin tai niitä vastaan taisteltiin, mutta kaikki ainakin tiesivät missä ne kulkivat.

Jeesus ei lohduttanut heitä millään lailla, vaan haastoi heitä ylittämään vielä yhden rajan.

Samana päivänä illan tultua Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Nyt lähdemme vastarannalle.”[1]

Ei mitään turhauttavia kenttäneuvotteluja. Tämä oli käsky. Kaikki tiesivät mitä Jeesus tarkoitti vastarannalla, eikä kukaan sinne halunnut. Siellä asui vielä enemmän juutalaisten kannalta ulkopuolisia. Olihan täälläkin kreikkalaisia melkein kaikissa suurissa kaupungeissa, mutta Galilea miellettiin kuitenkin juutalaisten omaksi maaksi. Vastaranta oli pakanoiden reviiriä.[2] Muukalaisten alueelle ei menty kuin pakosta tai haaksirikosta. Nyt sinne mentiin, koska tämä heidän rajoista piittaamaton mestarinsa, jostain kummallisesta syystä niin halusi.

Opetuslapset lähettivät väen pois ja nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui.

Ehdotuksen ainoa mieluisa puoli oli, että opetuslapset saivat aiheen lähettää ylimääräiset sivustakuuntelijat pois. Tilanne oli ilman heitäkin jo käynyt tarpeeksi tukalaksi. Aivan helposti heistä ei kuitenkaan päästy eroon koska…

…Muitakin veneitä lähti hänen mukaansa.

Jeesuksen ryhmän naiset olivat tietenkin vuokranneet oman veneen omistajineen ja sitkeimmät ulkopiirin opetuslapsetkin päättivät lähteä hänen mukaansa. Valittu sisäpiiri saisi olla mestarinsa kanssa vain järven ylityksen ajan, eikä reilun kymmenen kilometrin matkaan menisi kuin korkeintaan tunti. Jeesus oli kuitenkin ottanut hyvän tyynyt mukaansa, koska oli päättänyt ottaa torkut matkan ajaksi. Siinä meni sekin laatuaika mestarin kanssa. Opetuslapset kelpasivat enää vain soutajiksi ja purjeiden nostajiksi.

Äkkiä nousi kova myrskytuuli

Siinä ei itsessään ollut mitään yllättävää. Varsinkin auringon laskun yhteydessä viileä ilma saattoi äkisti ja suurella nopeudella laskeutua vuorilta parisataa metriä merenpinnan alapuolella olevan järven päälle korvaamaan auringon perään karkaavan lämpimän ilman. Yleensä sellainen myrskynpoikanen rauhoittui yhtä nopeasti, kun oli kiihtynytkin. [3]

 ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen.

Tämä kuvaus koettelee koomisuudessaan uskottavuuden rajoja. Kalastusveneet eivät olleet järin suuria ja aaltojen lyödessä yli laitojen, kukaan ei siinä veneessä nuku missään. Joko Markus liioittelee myrskyä tai Jeesuksen kykyä nukkua likomärissä vaatteissa rajusti heittelehtivässä meressä, tai sitten kertomus on juonellista jatkoa opetuslasten ja Jeesuksen väliselle ristiaallokolle, joka oli ollut käynnissä jo jonkin aikaa.

Joka tapauksessa opetuslasten mitta alkoi olla täysi. Järveen kiukutteluun tottuneet kalastajaveljeksetkin suuttuivat, kun katselivat Jeesuksen vain nukkuvan. Kehtaakin nukkua, kun kaikki muut äyskäröivät vettä ja yrittävät kaikin voimin varoa laitatuuleen joutumista.

Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: Opettaja, etkö näe, me hukumme!

Aiemmissa vertauksissa Jeesus oli turhaan pyytänyt opetuslapsiaan kuulemaan, näkemään ja ymmärtämään. Nyt opetuslapset moittivat Jeesusta kuurosokeaksi ja ehkä tyhmäksikin, kun hän vain nukkuu hengenvaarallisessa tilanteessa. Ei se mikään avunpyyntö ollut. Mitä Jeesus luonnonvoimille mahtaisi? Halusivat kuitenkin Jeesuksen tietävän, kenen syy tämä hätätila oli. Ensin hän oli sotkenut heidän päänsä ja nyt hän oli johdattanut heidät täydelliseen turmioon. Ketä Jeesus oikeasti rakasti, kaikkia muitako paitsi ei omiaan?

Opettaja, me hukumme! Etkö välitä yhtään?[4] 

Tämä oli vain jatkoa opetuslasten pakkomielteiselle itsekeskeisyydelle. Nytkin he hälisevät ikään kuin vain he olisivat olleet hukkumassa, vaikka Jeesus oli samassa veneessä.

”Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: Vaikene, rauhoitu, ole hiljaa!

Jää vähän epäselväksi kenelle Jeesus loppujen lopuksi huusi. Ehkä hän vain menetti malttinsa ja käski opetuslapsia vaikenemaan ja olemaan hiljaa, että saisi rauhassa nukkua. Meri ja tuuli häntä kuitenkin tottelivat. Opetuslapsia hän ei saanut vaikenemaan.

Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.

Heidän kokemuksensa muistutti tuhansien merenkävijöiden kokemusta ennen heitä:

Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa,
ja Herra auttoi heidät ahdingosta.
Hän tyynnytti tuulen, ja aallot hiljenivät.
He riemuitsivat, kun myrsky laantui
ja Herra vei heidät kaivattuun satamaan.[5]

Siinä ylistettiin Jumalaa, jonka uskottiin ennenkin vastanneet omiensa rukouksiin puuttumalla luonnon tuottamiin hätätiloihin. Tosin opetuslapset eivät rukoilleet, eivätkä kiittäneet. He vain olivat pelosta sekaisin ja moittivat siitä Jeesusta.

Jeesus sanoi heille: Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?” Tai vähän realistisemmin käännettynä: Miksi olette tuollaisia pelkureita? Ettekö vieläkään luota minuun?»[6]

Opetuslapset olivat alkaneet pelkäämään jo ennen veneeseen astumista. Koko hämmentävä sarja siemenvertauksia ja niihin liittyvät ristiriitaisuudet olivat repineet heidän turvallisuutensa ja kuuluvuutensa juuria liian kauas isänmaan tutuista mullista. Kun vene alkoi vähänkin uhkaavammin keikkua, kokeneet kalastajatkin päästivät eksistentiaalisen paniikkinsa pintaan ja alkoivat etsiä syyllistä hätäänsä.

Tässä kohtaa Jeesuksen oma kylväjän kärsivällisyys petti. Olihan hän juuri puhunut viljelijästä, joka rauhassa nukkuu yönsä ja ihmettelee seuraavina päivinä, miten siemen orastaa ja kasvaa. Jeesus oli sen jälkeen nukkunut korkeintaan pari yötä ja oli jo nyt kärsimätön, kun opetuslasten luottamus häneen näytti vain vähentyvän. Olihan hän jo jakanut arkeaan heidän kanssaan usean kuukauden.

Jeesus oli vaientanut auringonlaskun peräänsä laahaamaan myrskyn, mutta opetuslapset eivät suinkaan itse siitä rauhoittuneet. Fyysinen vaara oli ohi, mutta juhliin ei ollut aihetta. Heidän suhteensa Jeesuksen oli vielä rajussa käymistilassa.

”Silloin suuri pelko valtasi heidät”

Kyllä kalastajaveljekset olivat ennenkin pelänneet hukkumista. Ei se heille mitään uutta ja ihmeellistä ollut. Kummallista oli se, että myrskyn laantuminen vain lisäsi heidän pelkoaan. Pelko ei tyyntynytkään myrskyn myötä.

Jeesus oli kärsimättömästi esittänyt heille hyvin suoran ja henkilökohtaisen kysymyksen, mutta opetuslapsilla ei ollut vieläkään halua miettiä mitä he oikeasti pelkäsivät ja miksi heidän oli niin vaikea luottaa Jeesukseen? Niinpä he turvautuivat kaikkein yleisimpään tapaan välttää itsetutkiskelua; He alkoivat keskenään tutkiskella Jeesusta, ikään kuin hän olisi heille tuntematon ulkopuolinen, vaikka istui aivan heidän vierellään. Koska he eivät vieläkään halunneet millään lailla ongelmoida omia asenteitaan ja uskomuksiaan, he alkoivat analysoida Jeesusta.

Mikä mies tämä oikein on?
Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin.

Ihmettelivätkö he oikeasti myrskyn laantumista? Olivathan he nähneet sellaisten tulevan ja menevän ennenkin, vai olivatko he pohjimmiltaan vihoissaan siitä, että Jeesus oli hätätilanteessa loukannut heidän kunniaansa? Aiemmin hän oli aika röyhkeästi kyseenlaistanut heidän kykyään kuulla ja ymmärtää. Nyt hän suoraan kutsui heitä epäuskoisiksi pelkureiksi.

Kalastajaveljeksiä nolotti, että olivat Jeesuksen nähden pelästyneet pienen järven raivoa. Olivathan he lapsesta asti isiensä kanssa opetelleet sitä kesyttämään. Silti heidän täytyi myöntää, että järvi näytti oikeasti totelleen Jeesuksen nuhteita. Siinä oli jotain oudolla tavalla tuttua. Olivathan he nähneet riivattujenkin tulevat takaisin itseensä, kun Jeesus oli vaientanut heitä riepotelleita voimia ja valtoja. Merikin oli tuntemattomia riivaajia ja mytologisia petoja täynnä. Sen syvyyksiin ihmiset olivat aina kuvitelleet pelottavimmat petonsa. Jeesus ei kuitenkaan näyttänyt pelkäävän ketään eikä mitään. Siinäkin oli jotain pelottavaa.

Järven aallokko oli laantunut, mutta heidän sisäinen myrskynsä oli ottanut vain lisää tuulta Jeesuksen sanoista.

Nyt Jeesus oli viemässä heitä noiden ulkopuolisten luokse, joista he olivat juuri käyneet niin levottomia keskusteluja. Ei ihme, että opetuslapset joutivat myrskyn keskelle. Yleensä kaikkien matka kohti outoutta ja muukalaisuutta on paljon myrskyisämpi kuin matka takaisin kotiin. Ehkä Markus tästäkin syystä kutsuu Galilean makean veden järveä myrskyäväksi mereksi, suureksi uhkaavaksi kaaokseksi. Juuri sellaisessa mielentilassa opetuslapset olivat jo ennen kuin olivat edes astuneet veneeseen.

Markuksella oli varmaan hauskaa kirjoittaessaan tätä tarinaa, koska sen juutalaiset kuulijat muistaisivat saman tien satiirisen sadun itsekeskeisestä profeetasta nimeltä Joona, jonka Jumala joutui kuljettamaan suuren kalan vatsassa oikealle rannalle. Hän oli se uppiniskainen profeetta, joka ei halunnut saarnata Nineven pakanoille parannusta, koska pelkäsi heidän tekevän parannusta ja niin välttävän Jumalan tuomion. Opetuslapsethan olivat vielä aamupäivällä uskoneet, ettei Jeesus edes toivonut noiden ulkopuolisten pääsevän anteeksiannon piiriin ja se oli sopinut heille vallan mainiosti. Joonaan lailla heille riitti usko siihen, että itse olivat tuomion turvallisella puolella. Joona oli hypännyt laivaan, joka lähti poispäin Jumalan hänelle määräämästä kohderyhmästä ja opetuslapset astuvat vastahakoisesti veneeseen, joka vei heidät vielä ulkopuolistenkin ulkopuolelle. Kummatkin joutuvat merihätään. Joonalle se sopi hyvin, koska hän mieluummin kuolisi kuin näkisi vihollistensa pääsevän Jumalan armoihin.[7] Opetuslapsillekin tämä myrsky tavallaan sopi, koska se oli selvä merkki siitä, että he olivat menossa ihan väärään suuntaan ja se oli Jeesuksen vika. Ei Jumalan valtakunta kuulunut Jumalan vihollisille. Joonan painajainen kuitenkin toteutui ja Ninivessä parannusta tekivät kaikki, lehmiä ja lampaita myöten. Opetuslasten painajainen oli vasta alkamassa.

Muiden venekuntien kohtalo sulautui osaksi sitä historiaa, jota alkuseurakunta nyt eli. Markuksen kuulijoille pakanoita vihaava profeetta Joona ja ulkopuolisiin hylkäävästi suhtautuvat opetuslapset olivat suorastaan huvittavia esimerkkejä siitä mikä heille itselleenkin oli kaikkein vaikeinta juuri nyt. Niin moni heistä oli juutalaiskapinan jälkeen ajettu maanpakoon ja seurakunnan piti tulla toimeen vieraalla maalla asuvien muukalaisten kanssa. He tajusivat hyvinkin, että kysymys, johon opetuslapset eivät vastanneet, olikin tämän kertomuksen kautta osoitettu heille. Tuohon kysymykseen oli matkan varrella kertynyt niin paljon painoa, että se olisi voinut upottaa koko veneen: Eikö teillä vieläkään ole uskoa siihen, että tässä myrskyävässä kansojen meressä valtakunta kuuluu kaikille, koko maailmalle, eikä vain yhdelle valikoidulle sisäpiirille kansojen joukossa.

Tässä kohtaa Markuksen lukija piti merkittävän tauon ja katseli kuulijoitaan kysyvästi.[8]

Tarkoittiko hän siis, että meidän pistäisi hyväksyä seurakuntiimme myös vanhempiemme murhaajia?

Monet muistivat liiankin hyvin juutalaiskapinan aikana tehdyn joukkomurhan, jonka verisenä näyttämönä oli tämä samainen järvi. Tuhannet juutalaiset olivat paenneet järvelle, kun kaikki maa oli valloitettu. Roomalaiset kuitenkin seurasivat heitä sinne, upottivat ja tappoivat miekoillaan kaikki, jotka vielä yrittivät päästä rantaan. Seuraavina päivinä koko järven yllä leijui kalman haju, kun yli kuudentuhannen juutalaisen ruumiit mätänivät rannoilla.[9]

Markuksen traumatisoituneet kuulijat tiesivät verisestä kokemuksestaan, että valtakunnan vieraanvaraisuus tuntui välillä täysin mahdottomalta toteuttaa.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisestiYstävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773

Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.


[1] Mark 4:35-41. Matt 8:23-27. Luuk 8:22-25.

[2] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 188, 189.

[3] Meier John P. A Marginal Jew Vol II. Doubleday. New York. 1994. s. 932.

[4] Huttunen Niko ja Juntunen Tuomas. Uusi Testamentti 2020. Pibliaseura 2020.

[5] Ps 107:28-30.

[6] Huttunen Niko ja Juntunen Tuomas. Uusi Testamentti 2020. Pibliaseura 2020.

[7] Tämä sarkastinen satu on mainiosti kerrottu lyhyessä piirrosvideossa: https://www.youtube.com/watch?v=dLIabZc0O4c&t=20s

[8] Malbon E.S. Hearing Mark. Trinity Press. 2002. s. 37.

[9] Kimondo Stephen Simon. The Gospel of Mark and the Roman-Jewish war of 66-70 CE. Pickwick publ. Oregon. 2018. 18, 19.

« »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0352272
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.