Myyttejä vai niiden ironisointia?
Puhumme Jeesuksen syntymästä ensimmäisenä jouluna. Sitä se ei suinkaan ollut. Kukaan ei kolmeen sataan vuoteen juhlinut hänen syntymäänsä niin kuin me nyt.
Ehkä Jeesuksen syntymä olikin tavallisen viheliäinen tapahtuma ilman mitään poikkeuksellisia tähtitaivaan ilmiöitä tai enkelikuoroja. Voi olla, että hän syntyi Marian kotikylässä Nasaretissa, eikä Josefin kotikylässä Betlehemissä. Jos paimenet ylipäänsä kuuluivat tapahtumaan, syntymä oli keväällä tai kesällä, mutta ei ainakaan talvella, jolloin lampaat eivät olleet kedolla, ja eri merkeistä päätellen noin 4 vuotta ennen ajanlaskumme aikana.
Ei Jeesuslapsen syntymätarina olisi jäänyt kiinnostamaan ketään, jos hänen elämänsä ei olisi muuttanut monia ja jos hänen opetuksensa ei olisi uhmannut kaikkea siihen asti kuultua. Myös hänen tapansa kuolla oli paljastanut niin paljon siitä, minkälainen ihmisyhteisö on ja millä tavalla käy väkivallattoman rakkauden maan päällä. Kaikkein ihmeellisintä tietenkin oli, että hänen seuraajansa uskoivat Jeesuksen heränneen kuolleista ja elävän nyt sekä Jumalan, että jokaisen uhriksi jääneen ihmisen luona. Häntä alettiin pitää pelastajana, rakastavan Jumalan poikana. Niin, jollain lailla tätä ihmisen lapseksi syntynyttä Jeesusta alettiin pitää myös kaikkia varauksettomasti rakastavana Jumalana.
Vasta hänen elämänsä, opetuksensa, kuolemansa ja ylösnousemuksensa tekivät hänestä huomattavan ja tavattoman. Näitä asioita ja tapahtumia alkuseurakunta piti äärimmäisen tärkeinä. Pääsiäistä alkuseurakunta vietti alusta asti. Jeesuksen syntymätarinasta he eivät olleet erityisen kiinnostuneita, ehkä siksikin, että Jumalan valtakunnan tuloa ja Rooman valtakunnan tuhoa odotettiin kuin huomispäivää. Vasta kun kristikunnalla alkoi olla tarpeeksi historiaa takanaan ja valtakunnan tuleminenkin näytti olevan odotettua pidempi prosessi, merkkipäivät alkoivat tulla tärkeiksi.
Juutalaisessa kulttuurissa ei siihen aikaan vietetty mitään syntymäpäiväjuhlia. Kristityille tärkeintä oli, että Jeesus ylipäänsä oli syntynyt tähän maailmaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilman heiniä, härkiä, paimenia ja itämaisia kuninkaita ja tallin yllä loistavaa tähteä, se ainakin oli historiallinen tapahtuma. Jeesus näki ja ymmärsi enemmän kuin ihminen on koskaan nähnyt ja ymmärtänyt. Hän rakasti enemmän kuin ihminen koskaan ennen on rakastanut. Hän eli ihmisen elämän Jumalan kaltaisena.
Voi olla, niin kuin Piispa John Shelby Spong väittää, että joulukertomukset ovat enemmän juutalaisille tarkoitettua teologiaa kuin historiaa,[1] tai kirjoittamisen aikana vallassa olevan keisarikultin piilokumouksellista ja sarkastista ironisointia. Kummassakin kertomuksessa painotetaan myös naisten asemaa melkeinpä miesten kustannuksella, joka siksikin näiden kertominen on saattanut olla evankelistojen tapa vahvistaa naisen asemaa alkuseurakunnassa. Tai sitten syntymäkertomukset ovat yhdistelmää näitä kaikkia. Uskonnollisromanttisia tarinoita niistä on tullut vasta sen jälkeen, kun lukijakunta on etääntynyt kertomusten juutalaisista juurista ja siitä taloudellispoliittisesta tilanteesta, jonka keskelle Jeesus syntyi.[2] Kaikki historiankirjoitus ei kurottaudu taaksepäin. Joskus alistettu kansa värittää historiaansa tavalla, joka antaa toivoa erilaisesta tulevaisuudesta.
Jeesuksen syntymäkertomukset herättivät kuulijoitaan fatalistisesta alistumisesta siihen mikä näytti ylivoimaisen väistämättömältä. Nämä tarinat kertoivat lapsesta, joka syntyi kovan kallion ja kylmän kohtalon väliseen pakkorakoon, kuolematta silti niiden puristukseen. Hän ei vain selvinnyt hengissä, vaan kasvoi mieheksi, joka herätti sokeita näkemään, kuolleita elämään, alistuneita haastamaan, kostajia armahtamaan, veronkiskureita antamaan omaisuuttaan köyhille ja kokonaisia kyliä ottamaan hylkiönsä takaisin jälleen.
Tämän lapsen syntymätarinat lohduttavat kohtalon lapsia ja antavat toivoa siitä, että olosuhteet eivät aina sanelekaan ihmisen elämisen laatua alusta loppuun asti. Elämän loputon kurjuus ei olekaan Jumalan kuritusta, vaan raakuudella hallitsevan keisarin ja hänen säälimättömien palvelijoidensa tuottamaa kärsimystä.
a) Ihmisen ääretön arvo
Tämän lapsen myötä ihmiskunnan keskelle hiipi ajatus siitä, että jokainen lapsi on jollakin ehdottomalla ja tinkimättömällä tavalla äärettömän arvokas. Jos Jumala välitti jokaisesta lapsesta, ehkä kristittyjenkin pitäisi tehdä niin.
Siihen aikaan lapsia ei arvostettu kovinkaan paljon. Jos lapsi syntyi vammaisena tai sairaana, se usein vietiin tunkiolle. Jos tyttölapsia syntyi liikaa, heidät jätettiin ruokkimatta, kunnes he kuolivat. Rooman kaatopaikat eivät koskaan olleet hiljaisia. Tästä syystä väestörakenne oli miesvoittoinen. Noin 60% väestöstä oli miehiä ja poikavauvoja ruokittiin hyvin. Valtio tarvitsi sotureita ja vallattu kansa tarvitsi kapinallisia.
Ehkä juuri siksi Jeesuksen syntymästä kertoneet evankelistat antavat niin paljon painoa kaikille niille miehille, jotka tulivat kunnioittamaan Jeesus-lapsen syntymää. Paimenet ja tietäjät olivat kaikki miehiä, vaikka vastasyntyneen ympärillä yleensä puuhasteli vain naisia.
Nämä miehet antoivat uuden mallin siitä miten vastasyntyneeseen ihmislapseen tulisi suhtautua. Sitä mallia myös seurattiin. Sitä mukaan, kun kristinusko levisi, lapsiin alettiin suhtautua toisin. Kaikki lapset otettiin vastaan – olivatpa hei sairaita tai terveitä, tyttöjä tai poikia. Väestön rakenne muuttui, niin että miehiä ja naisia oli yhtä paljon. Tyttölapsia ei enää pakotettu naimisiin vastoin tahtoaan. Se oli yksi syy kristinuskon suureen suosioon naisten keskuudessa. He saivat valita.
Kertomus kylmään syntyneestä lapsesta, vailla mitään muuta perusturvaa kuin nuorten vanhempiensa keskinäinen rakkaus, sai jokaisen kristityn katsomaan perheeseen ja yhteisöön syntyneitä lapsia vähän tarkemmin ja hartaammin. Kertomus oli jatkuva muistutus siitä, että kaikkein heikoin ja pienin on kaikkein tärkein ja suurin.
Syntymäkertomuksissa Jumala todisti välittämisensä tekemällä tavallisesta, syrjäytyneestä todellisuudesta pyhän. tavalliseen arkeen syntyi lapsi, jonka yksi nimi oli Immanuel, Jumala on meidän kansamme.
Matteuksen ja Luukaan syntymäkertomukset ovat paradoksaalisia tarinoita äärimmäisestä ulkopuolisuudesta ja äärettömästä mukaan kutsumisesta. Niiden henki on sekä julma että kaunis. Kertomukset ovat täynnä tavallista hylkäämistä, ihmisen arkijulmuutta ja Jumalan hiljaa ja kärsivällisesti lähestyvää kaiken paljastavaa rakkautta. Syntymäkertomuksissa rakkaus huutaa kylmään syntyneen lapsen parussa ja kuiskaa syliin lohdutetun vauvan tasaantuvassa hengityksessä. Koko maailma on tahdottu ja tarkoitettu. Syrjäisinkään paikka maailmassa, eikä mitättöminkään ihmislapsi ole piilossa Jumalan rakkaudelta.
Syntymäkertomusten Jumala välitti kaikkein pienimmistä ihmisistä heidän oman kulttuurinsa keskellä. Siihen hänet kapaloitiin. Siinä hän kasvoi miehen ikään kuin ihminen, joka tunsi oman ja kansansa historian, arvosti elämäänsä ja ainakin suurinta osaa perheensä hengellisestä perinnöstä.
Jeesus syntyi ihmiskunnan historiaan juuri sellaisena aikana, kun aloimme olla valmiita arvioimaan sekä itseämme, että yhteisöjämme hänen opetuksensa ja esimerkkinsä valossa. Aikaisemmin se olisi ollut mahdotonta ja myöhemmin ehkä liian myöhäistä.
Silti hän ei syntynyt kuninkaan hoviin tai filosofien ja teologien joukkoon, vaan maailman tyhmimpinä pidettyjen eläinten ja ihmisten keskelle. Kenenkään kohtalo ei ole jäädä uhriksi. Jokaisella on kutsumus historiallisesti tärkeään elämään ja toivoa lisäävään tehtävään.
Syntymäkertomukset olivat kertomuksia jokaisen syntymäpäivän tärkeydestä. Syntyessään Jeesus oli täysin vastaanottajiensa armoilla, ja häneenkin alettiin säveltää tuhon ja toivon säveliä. Jumala osallistui hänen kasvuunsa jokaisen kautta, joka otti lapsen vastaan kunnioituksella ja rakkaudella. He auttoivat häntä kohtaamaan nekin, jotka syöttivät lapseen kaunojaan ja kateuksiaan. Jokaisen tapa elää lapsen kanssa muokkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Me joko lisäämme tai vähennämme rauhaa ja hyvää tahtoa ihmisten kesken.
Kaikella ja kaikilla on tarkoitus
Syntymäkertomukset toivat valoa ihmisen yön pimeyteen, siihenkin pimeyteen, jossa lapsia kuolee ja tapetaan viheliäisistä syistä. Syntymäkurjuus, kaikesta hyvästä syrjäytyneisyys, poliittinen toivottomuus ja loputon velkavankeus, ei erota ketään Jumalan rakkaudesta, eikä estä ketään olemasta saman rakkauden välikappaleena. Jokaisen elämä voi kantaa hyvää hedelmää. Jeesuksen syntymäkertomus antoi toivoa sekä pahantekijöille, että niille, jotka olivat joutuneet pahantekijöiden tai kierojen hyväntekijöiden uhreiksi. Siksi vietämme hänen syntymänsä päivää vuoden pimeimpänä aikana. Siksi sytytämme kynttilöitä sen keskelle. Pimeinkään yö ei pysty sammuttamaan ihmiskunnan keskelle sytytettyä hyvyyden ja totuuden valoa.
Maailmaan oli syntynyt Jumalan lapsi, joka alusta lähtien opetteli elämään Jumalan tahtoa todeksi maailmassa, joka oli täynnä Jumalan tahdon irvikuvia. Hänen ensimmäinen sanaton tekonsa oli toisen varaan luottautuminen, avun tarvitsijaksi antautuminen. Monen pettymyksen ja trauman jälkeen hänen viimeinen sanansa ei ollutkaan kosto tai edes tasoihin pääsemisen välttämättömyys, vaan vihollisen rakastamisen mahdollisuus.
Syntymäkertomus antoi toivoa niille, joilla oli syvä halu löytää mentori, hengellinen opas ja elämän opettaja, joka on ehdottoman vilpitön, vallanhalusta vapaa ja oman edun tavoittelusta puhdas.
Aikuistuessaan Jeesus vähitellen itsekin hahmotti elämälleen mielen ja tarkoituksen. Vaikka hän joutui alusta loppuun asti kaiken arvossa pidetyn ulkopuolelle, hän piti itseään johonkin sisään kutsuttuna. Hän oli Jumalan tahto. Hän eli ja hengitti Jumalan tahtoa. Hän kutsui muitakin seuraamaan sitä.
Aikuisena hän puhui lapsen kaltaiseksi tulemisen tärkeydestä. Syntymätarinat kertovat jumalasta, joka teki juuri niin. Hän tuli lapsen kaltaiseksi. Jeesuksen kautta Jumala syntyi ihmiskunnan hoivattavaksi ja rakastamaksi tai/ja hylättäväksi ja tapettavaksi. Kertomus ei antanut ihmisten unohtaa, kuinka armoilla he kaikki olivat suhteessa toisiinsa. Kertomus suljetuista vierashuoneista, julmasta kuninkaasta, armottoman kylmästä yöstä ja kurnivasta nälästä on myös kertomus huolenpidosta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Siksi kristityt opettelivat pyytämään toisiltaan mitä he tarvitsivat. Jos Jumalan poika tarvitsi muita ihmisiä, niin vielä enemmän jokainen ihmislapsi tarvitsee toistaan.
Jeesuksen syntyessä enkelit lauloivat rauhaa kaikille kansoille. Se ei ollut vain yhdelle heimolle, kansakunnalle tai rodulle tarkoitettua rauhaa. Se oli alkua pitkälle ja kipeälle prosessille, joka ehkä joskus ennen seuraavaa maailmanloppua muuttuisi globaaliksi vieraanvaraisuudeksi. Siinä jokainen ottaa vastuun itsestään ja sen kautta antautuu vastuulliseksi kaikista maailman kansalaisista.
Jeesuksen kautta Jumalan uskottiin astuneen ihokosketukseen ihmisten kanssa ja alkaneen puhua kuin ihminen puhuu ihmiselle. Ei enää kiveen hakattuja käskyjä eikä muistiin kirjoitettuja profeettojen kiihkoiluja, vaan silmiin katsomista ja toisen koskettamista.
Alkuseurakunta harjoitteli viimeisen päälle vaikeaa vieraanvaraisuutta, kun juutalaisten kristittyjen rajat alkoivat avautua roomalaisille ja kreikkalaisille. Jotkut saivat myös maistaa valtaa, josta käsin oli mahdollisuus vahvistaa tai vähätellä kokonaisia heimoja tai etnisiä ryhmiä. Kaikilla oli valta asenteillaan ja sanoillaan rakentaa tai repiä omiaan ja halata tai hylätä vieraita. Syntymäkertomus oli jatkuva muistutus siitä, kuinka Jumala lähestyi heitä maan pienimpien ja heikoimpien kautta. Siksi heitä ei koskaan saanut hylätä.
Minä uskon, että kaikkialla, kaikessa ja aina läsnä ollut Jumala oli hiipinyt ihmisten maailmaan ensimmäisestä tietoisuuden kipinästä, palavasta pensaasta ja itkevästä profeetasta asti. Ei hän ole tullut tänne tuolta jostain. Hän on tullut tänne täältä jostain.
Kaikille evankelistoille oli joka tapauksessa selvää, että Jeesuksen syntyminen merkitsi suurta muutosta myös Jumaluudessa. Tämä on kertomus siitä, kuinka Jumala jätti synnyttäjäänsä arvet ja kuinka ihmiskunta teki luojastaan haavoittuneen Jumalan.
Tämä oli kertomus Jumalasta, joka ei enää luottanut lähettiläisiin, vaan syntyi, kehittyi ja kasvoi ihmiseksi, Jumalan Pojaksi maan päällä. Taakse jäivät ylhäältä tulevat tuhannet lait ja kuolemalla rankaisemiset. Jumala ei enää hyökännyt ihmisten kimppuun kuluttavana tulena tai vihollisen miekkana. Nyt Jumala lähestyi ihmistä pimeästä ahdingosta, haisevasta köyhyydestä, sosiaalisesta häpeästä ja voimattomudesta käsin, parkuen, kompuroiden ja ihmisten kieltä opetellen. Hän oppi mitä ihmisenä eläminen oikeasti on ja muuttui sen seurauksena. Myötäeläminen vaihtui kanssa kärsimiseksi ja kanssa kärsiminen kasvoi anteeksiantavaksi ihmisen pahuuden kantamiseksi kuolemaan asti. Ei niin, että Jumala olisi nyt vasta alkanut rakastaa, mutta hänen ikuinen rakkautensa oli nyt vasta tullut lihaksi.
Jeesus ei ollut vain viestin tuoja. Hän oli näkymättömän Jumalan näkyvä viesti. Tältä näytti Jumalan tahto maan päällä. Aluksi ei juuri miltään. Juuri sellaisena evankelistat kiinnittävät häneen huomiota. Tämän Jumalan tahto ei ollut hakattu kiveen. Se sykki sanattomana ja muiden hyvästä tahdosta riippuvaisena niiden sylissä, joiden tahdosta juuri kukaan ei piitannut.
Uskon Kierkegaardin ajatukseen, että luomistyö ei ollut valmis ennen kuin Jumala oli täysin sisällyttänyt itsensä siihen.[3] Jotain uutta tapahtui sen suhteen Jeesuksen syntymän myötä. Jotain uutta tapahtuu edelleen sen suhteen – joka päivä, kaikkialla maailmassa.
Yhdelle universumin lukemattomista planeetoista, ehkä ainoalle, jossa oli tietoista elämää, kaikkeuden luoja tuli yhdeksi meistä. Jos tämä ei ole hulluin uskonto maailmassa, niin mikä on?
Näin ei koskaan pitänyt käydä. Näin ei mitenkään olisi voinut käydä. Tämä kertomus on ollut mahdottomuus maailman alusta maailman tappiin asti.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä… Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.[4]
b) Neitseestä syntynyt tai taivaan adoptoima?
Vanhan juutalaisen vitsin mukaan kristinusko olisi pitänyt peruuttaa, koska Joosef tunnusti.[5]
Se oli aika huono vitsi, koska neitseestä syntyminen ei kristinuskon alkuaikoina ollut mitenkään keskeinen asia.
Luukas kertoo kahdesta ihmeraskaudesta; Johannes Kastaja syntyy vanhalle hedelmättömälle naiselle ja Jeesus nuorelle neitsyelle. Se oli täydellinen dramatisointi Vanhan Testamentin viimeisestä henkäyksestä ja Uuden Liiton alusta.
Luukkaan kertomus on hyvin erilainen, mutta hänkin puhui neitseellisestä syntymisestä. Siksi tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että kyseessä on varhainen perinne, jota kummatkin ovat käyttäneet.
Tekemättä siitä mitään sen kummempaa numeroa Matteus ja Luukas kummatkin toteavat Marian olleen seksuaalisesti koskematon alkaessaan odottaa Jeesusta. Matteus toki viittaa Jesajan ennustukseen, joka annettiin kuningas Ahakselle ja koski hänen poikaansa Hesekieliä, joka hallitsi 600 luvun lopulla ekr: Herra antaa itse teille merkin: neitsyt (Hepreaksi nuori nainen) tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel,[6] Myöhemmin Juutalaiset alkoivat pitää Jesajan sanoja ennustuksena myös tulevasta messiaasta, mutta ei kukaan sen perusteella ollut osannut odottaa mitään neitseellistä hedelmöitystä. Korkeintaan ajateltiin, että nuori nainen olisi neitsyt, kunnes tulisi miehestään raskaaksi. Matteus oli ensimmäinen, joka keksi soveltaa tuota 200 vuotta sitten hepreasta kreikan kielelle kaksimerkityksellisesti käännettyä sanaa ikään kuin ennustuksena neitseellisestä hedelmöitymisestä, mitä se ei alun perin ollut.
Mikään kristinuskossa ei edellytä uskomista Jeesuksen neitseelliseen syntymään. Jos Matteuksen ja Luukkaan kertomukset siitä olisivat hävinneet, en usko, että mitään olennaista kristinuskon sisällöstä olisi muuttunut. Silti neitseestä sikiäminen on joillekin kristityille elintärkeää. Ilman sitä Jeesus olisi vain tavallinen ihminen, eikä Jumalan poika. Heille neitseestä syntyminen ei ehkä ole yhtä tärkeä kuin kuoleman voittaminen, mutta tärkeä merkki Jeesuksen jumaluudesta kuitenkin. Ehkä he uskovat neitseelliseen syntymään myös siksi, että pitävät seksiä sen verran likaisena, ettei sellainen sovi Jumalan pojan hedelmöityksen syyksi.[7]
Eivät ensimmäisten vuosisatojen kristityt tarvinneet mitään neitseestä syntymistä voidakseen uskoa, että Jeesus oli Jumalan Poika. Sellaista argumenttia ei löydy varhaisessa kirjallisuudessa.[8] Jeesuksen varhaisin kirjallinen todistaja, Paavali, uskoi Jeesuksen jumaluuteen, vaikka totesi ykskantaan, että Jeesus oli Daavidin siemenestä (sperma) ja naisesta syntynyt, siis jonkun Daavidin suvun miehen siittämä ja tavallisen naisen synnyttämä.
Alkukristityille oli tärkeää syntymäkertomuksen kautta uskoa, että Jumalalalla on hyvä ja rakastava tahto kaikkia ihmisiä kohtaan, alkaen maailman syrjäytyneimmistä mitättömyyksistä. Juuri sellaiseksi hän syntyi, kärpästen kiusaamaksi ryppyiseksi rääpäleeksi, jonka alkuparku ei millään lailla poikennut muiden vastasyntyneiden itkusta.
Mutta ei se kaikille riittänyt. Alkuvuosisatojen kristikunnalla oli välillä vaikeuksia uskoa mieheen, joka ei nuoruudessaan herättänyt minkäänlaista huomiota ja Jumalan Poikaan, joka ei missään vaiheessa kasvanut veret seisauttavaksi sankariksi. Muutaman vaivaisen vuoden ajan hän herätti lievää levottomuutta kansassa ja hänen mestauksensa oli lähinnä viranomaisten hätäinen varointoimenpide, vailla mitään dramaattisia seuraamuksia. Valtakunnan rauhaa hän ei onnistunut horjuttamaan millään lailla, eikä hänen väitetystä ylösnousemuksestaankaan jäänyt jäljelle kuin epämääräisiä huhuja haudanryöstöstä. Ehkä siksikin syntyi tarve korostaa Jeesuksen neitseestä syntymistä.
Minä en tarvitse mitään vakuutteluja yliluonnollisesta hedelmöittymisestä uskoakseni Jeesukseen Jumalan Poikana. Teologinen tai biologinen pohdiskelu siitä mistä Jeesus sai toisen puolen kromosomeistaan ja DNA:staan olisi vain yksi esimerkki niistä hassunkurisuuksista, joihin fundamentalistinen tulkinta johtaisi.
Epätoivoinen yliluonnollisuudesta kiinni pitäminen voi tuottaa vain lisää satuja uskovaisten maailmaan ja eksyttää siitä, mikä näissä kertomuksissa oikeasti on ihmeellistä ja tuonpuoleista. Kahdentuhannen vuoden jälkeen Jeesus on edelleen juutalainen poikarääpäle, joka syntyi hyttysten purtavaksi. Silti hän on myös kosminen Kristus, etnisyyden, kansallisuuden ja sukupuolisuuden tuolla puolen elävä kaiken ja kaikkien rakastaja.
Kristityt ovat aina uskoneet, että Jumala jotenkin livahti tähän maailmaan kaikkien valtakeskusten ohi, keskelle kolkointa ja yksinäisintä ihmisen todellisuutta, pihan perälle, epäilyksenalaiseen parisuhteeseen. Hän sai jo hedelmöittymisessään kannettavakseen ihmisten häpeän. Ehkä hän oikeasti olikin äpärä.
Minä voisin yhtä hyvin uskoa, että Maria oli tullut häpeällisellä tavalla raskaaksi ja Jumala astui inhimillisen todellisuuden keskelle adoptoimalla juuri sen lapsen erityisellä tavalla omakseen ja kirkastaakseen itsensä juuri hänen kauttaan ihmiskunnalle. Jeesushan kuolikin täysin häpäistynä. Miksi hän ei olisi voinut syntyäkin äpäränä, miehen häpeällisen väkivallan seurauksena ja naisen kannettavaksi annettuna häpeänä. Minulle sellainen antaisi vain lisää painoarvoa sille, kuinka perusteellisesti Jumala antautui häpeällisen todellisuutemme ytimeen.
Evankeliumien kirjoittajat eivät ole vapaita skandaalien liioittelemisessa. Huomasin sen selvästi tutkiessani millä tavalla kuva Juudaksesta muuttui pahemmaksi evankeliumien kirjoittamisjärjestyksessä. Miksi he eivät olisi olleet yhtä taipuvaisia myös salaamaan skandaalia, joka oli heille liian vaikea ymmärtää tai kantaa? En väitä, että Matteus ja Markus tekivät niin, mutta pidän sitä mahdollisena. Ehkä se oli syy miksi kukaan muu ei edes yrittänyt kertoa Jeesuksen syntymästä yhtään mitään.
Silti ylösnousemus ja neitseestä syntyminen kuuluvat evankeliumien ehdottomiin mahdottomuuksiin, eli absoluuttisiin skandaaleihin, jotka eivät ole voineet tapahtua. Sen lähemmäs ihmeen määritelmää ei kai voi tulla. Minä elän näiden luonnollisten selitysten ja ihmeisiin uskomisen jännitteessä. Olen vain ihmeissäni. Niin tai näin, jotain todella ihmeellistä Jeesuksen syntymäkertomuksessa kuitenkin on.
c) Myytti myyttien joukossa?
Miksi Matteus ja Luukas sitten puhuvat neitseestä syntymisestä, enkeleistä, tähdistä ja tietäjistä, jos se ei ollut totta? Yrittivätkö he jälkeenpäin rakentaa edes jotain legendaarista yliluonnollisuutta niin tavalliseen ihmiselämän alkuun?[9] Olen narratiivissani kertonut niistä osittain keinotekoisesti rakennetuista merkityssiloista, joilla evankelistat yrittävät juurruttaa kertomuksen Jeesuksesta juutalaisiin alkukertomuksiin. Näin he ovat yrittäneet kytkeä kertomuksen Jeesuksesta suureen juutalaiseen pelastushistoriaan.
Ottamatta kantaa siihen, ovatko ne kirjaimellisesti tosia, Rene Girard pitää syntymäkertomuksia yrityksenä kertoa kuinka radikaalisti vapaa Jeesus oli ihmiskunnan väkivaltaisesta perinnöstä. Jokainen meistä on Kainin veli ja alkuväkivallan jatkaja, mutta Jeesus ei. Hän kykeni kantamaan ihmisen pahuuden kaikessa painavuudessaan, jakamatta sitä edelleen.
Jeesuksen syntymäkertomus muistuttaa aikalaisten kuninkaallisten mytologisia tarinoita. Girardin mukaan niin pitääkin olla, jotta vanhojen myyttien väkivaltaisuus kävisi ilmeiseksi. Tämän kertomuksen Jumala ei ole väkivaltainen. Myyttisissä kertomuksissa hedelmöittäminen on yleensä raiskaava ja siitä syntynyt jälkeläinen on kostoa kylvävä sankari. Jeesus-lapsen alkuperä on kyllä väkivallan ympäröimää, mutta itsessään siitä vapaa. Maria ja Joosef valitsivat lapsen. Sitä kysyttiin heiltä kummaltakin. Kummatkin suostuivat tehtävään, joka oli heille annettu.
Matteuksen ja Luukkaan kertomukset seuraavat myyttistä kaavaa tavalla, joka nakertaa sitä sisältä. Samalla tavalla Vanha Testamentti syntyi myyttisissä maisemissa. Sen väkivaltainen Jumala alkoi kyseenalaistaa itseään ja paljastamaan väkivallan todellisen lähteen ihmisessä itsessään. Juuri sitä juutalaiskristillinen perintö tekee, riisuu yleismaailmalliset myytit valheistaan.
Rene Girard pitää aika käsittämättömänä, että aikamme suuret ajattelijat eivät pysty erottamaan seimenkertomusta myyttisistä tarinoista keisareiden jumalallisesta ja väkivaltaisesta alkuperästä.[10] Myyttinen muoto ja koodisto on sama kuin kreikkalaisilla, mutta tarinan sisältö on radikaalisti toisenlainen. Jeesuksen syntymäkertomus on ironinen rinnastus Keisari Augustuksen syntymätarinaan, eikä sen kopio.
Keisarillisten elämänkertojen ja legendojen tallentaja Suetonius kertoo, kuinka Augustuksen syntymää edelsi ennustus, jonka mukaan luonto oli raskaana ja oli synnyttävä Rooman keisarin. Apolloksi oletettu käärme oli siittänyt hänet äitinsä nukkuessa. Herättyään Atia pesi itsensä niin kuin yhdynnän jälkeen tehdään. Senaatin käskystä jokainen sinä vuonna syntynyt poikavauva oli hylättävä. Mutta monet raskaana olevat naiset eivät käskyä totelleet, koska toivoivat ennustuksen koskevan juuri heidän lastaan.[11] Atian iholle ilmestyi käärmeen värinen merkki, eikä hän siksi koskaan enää mennyt julkiseen kylpylään.
Tämän tiedon Suetonius kertoo vasta kun hän on luetellut Augustuksen kaikki ihmeteot. Siinä vaiheessa kansa oli jo täysin valmis tunnustamaan hänen jumalallisen alkuperänsä. [12]
Augustuksen titteleihin kuului Jumalainen, Jumalan Poika, Jumala Jumalasta syntynyt, Herra, Vapahtaja ja Maailman Pelastaja. Tällaisten titteleiden käyttäminen tallissa syntyneestä ihmispoloisesta on piilokumouksellista ironiaa. Jeesusta ei missään muualla synoptisissa evankeliumissa kutsuta pelastajaksi. Siitäkin voimme päätellä syntymäkertomuksen olleen tahallinen ja kumouksellinen haaste valloille ja voimille. Mutta Roomaa ei naurattanut. Runoilijat ja säveltäjät, näytelmien kirjoittajat ja laulajat, arkkitehdit ja kuvanveistäjät, aivan kaikkien oli ylistettävä yksinomaan Augustusta koko maailman pelastajana ja herrana. Hänellä ei saanut olla kilpailijaa.
Valtakunta pysyi pystyssä niin kauan, kun kansalaiset palvoivat Jumalia, jotka auttoivat heitä sodissa ja tuottivat lopulta rauhan. Jumalten tuottama rauha oli aina vihollisten nujertamisen kautta aikaansaatua rauhaa. Voittoisa väkivalta oli ainoa rauhan väline.
Matteuksen ja Luukaan joulukertomus vihjaisi jostain aivan muusta. Jos tämän lapsen alkuperä oli millään tavalla jumalallinen, hänen syntymänsä elämänsä ei taipuisi tavallisten myyttien kaavaan. Niissä ihmisen väkivalta sijoitetaan Jumalaan ja uhrin ääni vaiennetaan. Tämä Jumalasta syntynyt ihminen puhuisi uhrin äänellä ja paljastaisi väkivallan, joka on yhteisön omaa.
Jeesuksen syntymäkertomus kilpailutettiin muiden vastaavanlaisten tarinoiden kanssa. Olennainen ero oli siinä, että Jumala ei ollut raiskaaja. Kukaan ei tehnyt Marialle väkivaltaa. Hänen kohdussaan vain tapahtui ihme. Hän oli neitsyt vielä synnyttäessään ja hänen lapsensa oli Jumalan poika.
Silti on aika turhaa jumiutua kertomusten kirjaimelliseen ja yltiörealistiseen tulkintaan. Jeesusta kutsuttiin myös Jumalan sanaksi ja karitsaksi, eikä kukaan ota näitä kirjaimellisesti. Ymmärretään syntymäkertomukset sitten kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, niin Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyen synnyttämä oli alkukristittyjen tapa ilmaista uskonsa siihen, että Jeesuksella oli jumalallinen alkuperä ja hän oli taivaallinen lahja ihmiskunnalle. Kuulijoiden asiaksi jäi valita, kumpaa Jumalan Poikaa he seuraisivat, Rooman kaikkivaltiasta hallitsijaa Augustusta, vai ihmiskunnan palvelijaa Jeesusta Kristusta.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä
voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Samalla tuet tämän kirjoitustyönkin edistymistä.
Kohtaaminen ry:n tili:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
KIITOS ja Hyää Joulua sinulle
[1] Spong John Shelby. Biblical Literalism: A Gentile Heresy. HarperCollins Publ. New York. 2016. s. 59-110
[2] Horsley Richard. The Liberation of Christmas. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 1989. s. 149-161.
[3] Bellinger Charles K. The Genealogy of Violence. Reflections on Creation, Freedom and Evil. Oxford University Press. 2001. s. 30, 31.
[4] Joh 1:1-14
[5] Nevanlinna Tuomas ja Relander Jukka. Uskon sanat.Teos. Helsinki 2011.s. 94.
[6] Jes 7:14
[7] Borg Marcus & Wright. N.T. The Meaning of Jesus. Two Visions. Harper San Francisco. 1999. s. 172.
[8] Koraanissakin uskotaan Jeesuksen neitseestä syntymiseen, mutta ei sitä pidetä merkkinä hänen Jumaluudestaan. 1700-luvulla Tiibetin buddhalainen Tuken Chökyi Nyima pitää myös Jeesuksen ihmehedelmöittymistä tärkeänä. Ei se silti Jeesuat Jumalaa tehnyt mutta opettajan ja maailman suojelijan kyllä. Kärkkäinen Veli-Matti. Christ and Reconciliation: A Constructive Christian Theology for the Pluralistic World, vol. 1. Eerdmans. Grand Rapids. 2013. s. 191, 194.
[9] Miles Jack. Christ. A Crisis in the Life of God. Alfred A. Kopf. New York. 2001. s. 86-89.
[10] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Stanford University Press. California. 1978. s. 220-223.
[11] The Lives of the Twelve Caesars by C. Suetonius Tranquillus. published in the Loeb Classical Library,
1913. kpl. 94.3
[12] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The First Christmas. Harper One. 2007. s. 122.
