”Tämän päivän tieteessä ja kulttuurissa yritetään välttää kaikki mikä voisi muistuttaa kopioimista, imitoimista tai mimesistä. Silti ihmisen käytöksessä ei ole juuri mitään, mikä ei olisi opittua ja oppiminen perustuu imitoimiseen. Jos ihminen yhtäkkiä lakkaisi imitoimasta kaikenlainen kulttuuri lakkaisi olemasta.” René Girard[1]
Perheen vaikutusvalta lasten mallien antajana joutuu yhä varhaisemmin kilpasille kavereiden, nuorisokulttuurin, median, musiikin ja muodin kanssa. Perhe joutuu taistelemaan vaikutusvallastaan lapsen maailmassa yhä suurempien ja tehokkaampien valtojen kanssa. Vanhempien tarjoamat periaatteet käytännöt ja mallit jäävät usein häviölle kaverimaailmassa vallitsevien trendien mukaan. Joskus se voi olla nuoren pelastus. Onneksi malleja löytyy muualtakin kuin perheestä.
Murkkuikäiselle on tärkeää olla sekä toisten kaltainen että erilainen. Ristiriita ei ole niin ankara kuin miltä se kuulostaa, koska kaikki muutkin haluavat samaa. Jopa yksilöllisiä eroja korostavilla erikoisuuksillaan nuori muistuttaa kavereitaan, jotka kilpailevat siitä kuka on erilaisempi kuin muut. Erilaisetkin voivat järjestäytyä trendien ja muotivirtausten mukaisiin klaaneihin ja niihin, jotka tukevat pyrkimystä samanlaiseen erilaisuuteen.
Kasvattajan huoli ei enää ole seuraako nuori isän vai äidin, tai heidän sukunsa mallia. Kummatkin ovat menettäneet entisen vaikutusvaltansa malleille, joilla ei ole enää mitään tekemistä sukujen tai vanhojen heimoperinteiden kanssa. Viimeinen yritys vaikuttaa lapsen elämän suuntaan kohdistuu perheen ulkopuolella olevien roolimallien valintaan. Siihenkin vaikuttamisen mahdollisuudet käyvät yhä heikommiksi, jos nuori alkaa viettää aikaansa porukoissa joiden luonteesta vanhemmilla on yhä vähemmän käsitystä. Monen vanhemman viikonlopun voimattomaksi toiveeksi jää, ettei nuori eksyisi liian huonoon ja kaltaisekseen tekevään seuraan.
Huoli perustuu kokemuksen kautta opittuun tietoisuuteen siitä, että nuoren imitointi ei vaikuta vain ulkoisiin maneereihin ja pukeutumistapaan. Pelkästään sellaisen imitointi ei pitäisi tuottaa kenellekään vanhemmalle kovin syvällistä huolestumista. Tyylivaikutteet ovat pinnallisia ja ohimeneviä. Jokainen isä ja äiti aavistaa, että seura vaikuttaa myös siihen mitä nuori alkaa pitää haluttavana ja tavoiteltavana tässä elämässä. Vaikka vanhemmat kuinka haluaisivat uskoa nuorensa ”itsenäiseen päättelykykyyn”, eli haluun seurata vanhempiensa esimerkkiä, he tietävät kokemuksesta, että seuran arvomaailma voi helposti voittaa kotoa opitun arvomaailman vaikutuksen.
Eikä tässä mitään ihmeellistä ole. Kummallista on se, että vanhemmat uskovat olevansa eri veneessä.
[1] Girard, Rene. Things hidden… s.7
Kiitos Daniel.Juurikin kirjoittamasi on nyt sattunut kohdallemme.Äiti itsesyytöstelee ”mitä olen tehnyt väärin”.Mutta minkä hän tekee,on tehnyt sen mitä yksinhuoltaja kahden lapsen kanssa on voinut ja lopun ”hoitelee”kaveripiiri.Itse tulin tähän uusioperheeseen niin myöhään,että omat itsesyytökseni ovat varsin miedot,mutta harmittaa kun kaverit vie poikaa.On nyt jo täysi-ikäinen,joten vaikuttamismahdollisuutemme ovat nolla.Voi vain rukoilla,että säästyy pahimmalta. 🙁 Äiti,eli vaimoni,säälittää.