Valtakunta kuin rikkaruoho ja saastuttava hiiva

Heti perään Jeesus täydentää vertaustaan vielä kahdella vertauksella, joissa hän yhä vertaa Jumalan valtakuntaa siemeneen.

Jeesus sanoi: “Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”[1]

Ensimmäisen vertauksen[2] keskeinen pointti näyttää olevan optimistinen luottamus siihen, että “Maa tuottaa sadon aivan itsestään.” Eli Jumalan valtakunta kasvaa ja kantaa hedelmää vailla ihmiskäden taitoja tai edes ymmärrystä siitä miten kaikki oikein tapahtuu. Jumalan valtakunnan tuleminen tulisi olemaan melkein huomaamatonta, eikä sitä pystyisi kukaan organisoimaan tai kontrolloimaan. Jumalan valtakunta ei olisi esille manipuloitavissa. Juuri siksi Jeesus kutsui sitä Jumalan valtakunnaksi, eikä Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen valtakunnaksi, ei edes Jeesuksen valtakunnaksi.

Se ei tainnut lohduttaa opetuslapsia. He olivat jo ehtivät jo innostua selkeärajaisesta valtakunnasta, joka oli vain kunnon organisaatioita paitsi. Heidänkö pitäisi vain toimettomana katsella valtakunnan tulemista? Verrattuna eiliseen he eivät huomanneet mitään muutosta missään. Ainoastaan heidän turhautumisensa oli kasvanut.

Varmaan Jeesus lohdutti itseäänkin tälläkin vertauksella. Hänet oli jo yritetty lynkata lapsuutensa kaupungissa ja karkotettu muista kaupungeista. Jerusalemin pyhät ja Galilean pahat juonivat hänen päänsä menoksi ja suurin osa hänen seuraajistaan olivat milloin kenenkin vahvimmaksi kokemansa pauloissa. Jeesuksen täytyi vain jäädä luottamaan, että hänen opetuksensa alkaisivat opetuslastenkin elämässä aikanaan kasvaa valtakunnan hedelmää, josta riittäisi ravinnoksi monelle. Vielä siemenet olivat mullan alla. Nytkin tuntui siltä, ettei sieltä ehkä koskaan nousisi mitään syötäväksi kelpaavaa. Opetuslapset eivät oireilleet mitään valtakunnan salaisuuksien ymmärtämistä, eikä Jeesuskaan ymmärtänyt miten heidän vanha identiteettinsä tulisi murtumaan, jotta uusi pääsisi kantamaan heissä hedelmää.

Jotta opetuslapset eivät vieläkään pääsisi helpolla, Jeesus esitti yksinkertaisesta siemenvertauksesta vielä kolmannen version.  

a)            Pienestä siemenestä suureksi riesaksi

Vielä Jeesus sanoi: “Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa.”

Matteus liioitteli sinappikasvin suuruutta vielä enemmän: Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.»

Sinapinsiemen ei toki ollut pienin kaikista maailman siemenistä, mutta Galilean florassa se tunnettiin vertauskuvana mitättömyydestä. Melkein huomaamaton sinapinsiemen ei pysty musertamaan ketään alleen. Se itse jäi kenen tahansa jalkojen alle. Sellaisena Jumalan valtakunnan siemen oli myös ironinen kontrasti Rooman valtakunnalle, jonka sotilaallinen ylivoima polki alleen kaikki, jotka nousivat sitä vastaan.

Puutarhassa kasvatettuna tai villinä leviävänä, sinappikasvi piti ehdottomasti pitää kaukana pelloista. Jos viljelijä päästi yhdenkin liian lähelle peltoaan, hän sai katua sitä loppuelämänsä. Siellä se oli viljelijöiden painajainen, rikkaruoho, jonka kanssa ohra tai vehnä ei jaksanut kilpailla. Sinappi yleensä valtasi ne pellot, johon pääsi juurtumaan. Sitä ei pystynyt rajaamaan yhteenkään sisäpiiriin. Se karkasi niihinkin sisäpiireihin, joissa sitä vihattiin. Sellaisena se sotki myös juutalaisten puhtaussääntöjä, joiden mukaan kaikki kasvis ja eläinlajit oli ehdottomasti pidettävä erillään.[3]

Vertasiko Jeesus Jumalan valtakuntaa ylisuureen rikkaruohoon, joka rikkoo kaikki rajat, eikä tottelee mitään aitauksia? Opetuslapsilla ei tullut mieleenkään, että Jeesus ehkä edelleen härnäsi heidän haluaan olla puhdas sisäpiiri, hyvämaaperäinen eliittiryhmä, joka kantoi vain hyvää hedelmää.

Jeesus kuitenkin hymyilee vähän vinosti, kun hän kertookin heille valtakunnasta, jossa kasvaa niin isoja rikkaruohoja, että taivaan linnutkin tekevät niiden oksille pesiä. Jättisinappikasveja ei ollut edes olemassa,[4] mutta Jeesus kasvattaa tuon vaarallisen rikkaruohon heidän mielikuvissaan puun korkuiseksi. Sellaisena se vielä vähemmän kuului puutarhaan tai pellolle, eivätkä linnut kuuluneet sen oksille. Nehän vain söisivät loputkin puutarhan tai pellon halutusta sadosta. Tässä vertauksessa mikään ei oikein ollut niin kuin opetuslasten mielestä olisi pitänyt olla, eikä kukaan halunnut samaistua valtakuntaan, josta oli maan viljelijöille pelkkää pään vaivaa.

Yhtä kaikki nämä epätodennäköiset ja melkein absurdit yhteenkuuluvuudet kuitenkin kuuluivat Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunta ei koskaan vastannut opetuslasten odotuksia. Joka kerta, kun he luulivat ymmärtäneensä sen, Jeesus sotki heidän mielikuvansa. Entiset vihamielisyydet ja yhteensopimattomuudet korvautuvat käsittämättömällä vieraanvaraisuudella, juuri sillä ominaisuudella, jonka puutteesta opetuslapset olivat malliesimerkkejä. Toisilleen vihamieliset ulottuvuudet kuuluvatkin nyt Jumalan valtakunnan kokonaisuuteen.

Äsken hän oli puhunut jyrkkärajaisesta ulkopuolisuudesta, jota muka halusi vielä vain vahvistaa puhumalla heille liian vaikeita. Nyt Jeesus jatkoi maailman yksinkertaisimman vertauksen käyttöä, mutta niin ärsyttävän käsittämättömällä tavalla, että he eivät ymmärtäneet siitä mitään. Pietaria alkoi vähän ärsyttää tämä Jeesuksen leikkiminen heidän ymmärtämättömyydellään. Olihan hän luvannut tehdä nimenomaan heille kaikki valtakunnan salaisuudet mahdollisimman selviksi. Nyt hän näytti vain sotkevan selviä asioita suorastaan piinaaviksi arvoituksiksi.

Kyllähän he olivat kuulleet Hesekielin lupauksista:
Näin sanoo Herra Jumala:
– Minä otan setrin latvasta verson,
ylhäältä puun latvuksesta
minä taitan hennon oksan
ja istutan sen vuorelle,
joka kohoaa korkeuksiin.
Minä istutan sen Israelin korkealle vuorelle,
ja se tekee oksia, tekee hedelmää
ja kasvaa mahtavaksi setripuuksi.
Sen suojassa pesivät kaikki linnut,
kaikki siivekkäät asuvat sen oksien varjossa.[5]

Mutta ylisuureksi kasvanut rikkaruoho on suorastaan surkuhupaisa parodia vuoren huipulla kasvavasta korkeasta jalopuusta, jonka tuhatvuotisista rungoista veistettiin temppelin kattoa kannattavat palkit. Ei rikkaruohoista tai maustekasvista ollut minkään maan temppelin rakennusmateriaaliksi. Eivät sen oksat jaksaneet kantaa edes linnun pesää. Pitikö Jeesus heitä pilkkanaan, vai miksi hän sekoitti vanhoja mahtipontisia suurvaltaunelmia peltoja tuhoaviin rikkaruohoihin ja nälkäisen kansan viljaa syöviin lintuihin?

Markuksen kuulijat ymmärsivät liiankin hankalasta kokemuksesta, kuinka vaikea on hyväksyä pakanallisia rikkaruohoja pyhien piiriin. He olivat jo ehtineet nähdä kuinka niistä kasvanut pikavauhtia niin isoja, että pystyvät kantamaan oksillaan uusia pakanaseurakuntia, jotka olivat jo kokonaan irtaantuneet pyhän maan perinteistä ja velvollisuuksista. Jerusalemin temppeliseetrit oli jo poltettu maan tasalle, eikä Jerusalemin seurakunnalla enää ollut kotipaikkaa omassa maassaan. Silti valtakunta levisi keneltäkään lupaa kysymättä kaikkien pelloille Galileassa, Juudeassa ja koko Rooman valtakunnassa. Heille Jeesuksen vertaus oli kipeän helposti ymmärrettävissä.

^b)                                        Kilpailevan kateuden tai vieraanvaraisuuden hapate

Vielä hän esitti heille vertauksen: »Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.»[6]

Hiivasolu on vaikuttajana sinapinsiementäkin pienempi, suorastaan näkymätön ja vieläkin katalampi puhtauden pilaaja. Mooses oli nimittäin määrännyt, että Egyptistä vapautumisen juhlan aikana kaikki hiiva oli poistettava talosta seitsemäksi päiväksi. Joka pääsiäisen aikaan söi hapatettua, eli hiivalla nostettua leipää, poistettakoon Israelin yhteisöstä.[7]

Hapatetta ja hiivaa ei yleisesti ottaen pidetty saastaisena, koska sitä tarvittiin leivän ja ruoan valmistamiseen. Egyptistä kuitenkin lähdettiin niin kovalla kiireellä, ettei leipiä ehditty nostattaa. Siksi happamattoman leivän juhla oli muisto Israelin kansan tärkeimmästä pelastumistapahtumasta. Sinä aikana hiiva pilasi leivän rituaalisen puhtauden.

Siksi opetuslapset olivat entistä hämmentyneempiä. Ensin hukkaan heitettyjä siemeniä ja sotkettuja sisäpiirirajoja, sitten vääriin paikkaan leviäviä sieniä ja lintujen pesiä pilaamassa satoa, lopuksi rituaalista puhtautta saastuttavaa hiivaa, joka ei ollenkaan sovi yhteen kansan tärkeimmän juhlan kanssa.

Kaiken lisäksi Jeesuksen mainitsemat kolme vakallista[8] hiivalla nostatettua jauhoa ei ollut mikään yhden perheen aterialeipä. Se olisi ollut aivan liikaa myös Jeesuksen sisäpirille. Sellaisella määrällä pystyi kestitsemään ainakin sata vierasta. Opetuslapset tiesivät hyvin, että Jeesus oli napannut tämän vakkamäärän kertomuksesta kansan kantaisän Aabrahamin ja hänen vaimonsa Saaran vieraanvaraisuudesta kolmea tuntematonta miestä kohtaan.[9] Siitä oli jäänyt kaikkien tuntema sananlasku: Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.[10] Nämä miehet ennustivat, että Saaralla tulisi vuoden päästä olemaan poika ja opetuslapset tiesivät olevansa tämän perheen jälkeläisiä. Koko kansa oli saanut alkunsa pienen vieraanvaraisuuden kautta.

Ymmärtäväisitkö he nyt vihdoin valtakunnan salaisuuden jotenkin liittyvän vieraanvaraisuuteen, vieraiden ja muukalaisten kunnioittavaan kestitsemiseen, ulkopuolisten kutsumiseen sisään? Olivathan he nyt jo jonkin aikaa seuranneet, kuinka Jeesus oli tehnyt pieniä vierailuja väärissä kodeissa ja parantanut ulkopuolisiksi sairastettuja piruparkoja takaisin yhteisökelpoisiksi ihmisiksi. Ne olivat sinänsä pieni tekoja, tuhlailevan rakkauden ilmentymiä, jotka jo nyt olivat herättäneet huolta kansan rituaalisesta puhtaudesta huolehtivan temppelieliitin keskuudessa. Heidän näkökulmastaan Jeesuksen toiminta todellakin muistutti näkymätöntä hiivaa, joka oli vaarassa saastuttaa Galilean orjuutetut työläiset. Jeesus oli kylvänyt heidän joukkoonsa tietoisuutta jumalyhteydestä ilman uskonnollisia rituaaleja. Heidän riippuvuutensa temppelin pelottavasta lumovoimasta alkoi huolestuttavasti höltyä.  

Jos opetuslapset ymmärsivät näistä kummallisista vertauksista jotain, he eivät ainakaan ilmaisseet siitä mitään. Taaskin Jeesus vertauksen kautta varmaan lohdutti myös itseään, kun hän puhui itsestään naisena, joka sekoitti tai sanatarkasti käännettynä, piilotti Jumalan valtakunnan salaisuuksia opetuslastensa omaksumien itsestäänselvyyksien sekalaiseen maaperään.[11]

Jeesus yritti vakuuttaa heille, että se mitä hän oli tuomassa ihmiskunnan elämään, tulisi vähitellen vaikuttamaan aivan kaikkiin ja kaikkeen. Jumalan valtakunnan olemus tulisi hiivan lailla melkein huomaamattomasti vaikuttamaan kaikkien ihmisten tapaan olla toistensa kanssa. Jos Jumala ei vaatinut ihmisiä mistään syystä uhraamaan mitään eikä ketään, se sotkisi heidän vanhan tapansa tulla toimeen keskenään.

Vasta nyt Jeesus alkoi tarjota opetuslapsille samaa läksyä, jonka oli antanut fariseuksille: Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja. He olivat silloinkin luulleet olevansa fariseuksia parempia, koska Jeesus ei osoittanut sanojaan nimenomaan heille. Jos opetuslapsetkin ottaisivat nuo sanat todesta, he huomaisivat, kuinka vaikea heidän on armahtaa ulkopuolisia.  Myöhemmin he tulisivat huomaamaan, että kuviteltuun sisäpiiriin kuuluvia oli kaikkein vaikeinta armahtaa, mutta heidän keskinäinen kateellinen kilpailunsa oli vasta alkamassa.

Myöhemmin Jeesus varoitti opetuslapsia juuri tästä hapatteesta: Pitäkää varanne. Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta.[12]Kaksi kilpailevaa uskonnollista puoluetta olivat aina kilpailleet keskenään uskonnollisesta vallankäytöstä ja kadehtivat toistensa menestystä aivan kaikessa. Kaiken pilaava hapate ei siis ollut kummankaan opetuksessa sinänsä, vaan kummankin kateellisessa taistelussa vallasta. Sitä opetuslasten piti varoa yli kaiken, koska se vaikuttaisi pilaantuneen ja myrkyllisen hiivan lailla kaikkeen muuhunkin.

Ihmisten välisiin suhteisiin vaikuttava laupeus oli Jumalan valtakunnan hapatusta. Kateellinen kilpailu vallasta ja siitä, kuka kuului mihinkin, tai kuka pääsi kenenkin suosioon, oli fariseusten ja saddukeusten hapatetta. Kummallakin hapatteella oli kokonaisvaltainen vaikutus, eikä opetuslapsille ollut mitään suojattua paikkaa niiden välissä. Heidän täytyisi valita kumman vaikutuksen alla jatkaisivat elämäänsä.

Nämä sekalaiset siemenvertaukset murensivat opetuslasten apokalyptisia fantasioita Jumalan valtakunnan dramaattisesta tulemisesta niin pieniin alkutekijöihin, etteivät he enää saneet otetta oikein mistään. Siemenissä kun ei ollut samanlaisia kahvoja kuin aseissa ja hiivan käsittelykin oli pelkästään naisten hommia. Tämä ei enää ollenkaan vastannut heidän odotuksiaan. Ei kuningaskuntia ole tällä tavalla koskaan perustettu. Ei näin mitättömillä eväillä legioonia mihinkään ajeta. Ei näin pienestä ole minkään suuren voittajaksi.

Maria ja Johanna kumppaneineen olivat juuri leipomassa hapatettua leipää koko ryhmälle iltapalaksi, kun Jeesus oli vaivihkaa hymyillyt heille verratessaan itseään jättitaikinaa leipovaan naiseen. Nyt he antoivat saman hymyn edelleen, tarjotessaan lämpimiä leipiä lannistuneen oloiselle sisäpiirille. Naiset ymmärsivät paljon paremmin mitä uuden elämän odottaminen tarkoitti.

e)            Vertausten tarkoitus oli paljastaa eikä piilottaa.  

Monin tällaisin vertauksin hän julisti ihmisille sanaa, sen mukaan kuin he sitä saattoivat ymmärtää.[13] 
Ei merkkiäkään siitä, että Jeesus olisi tahallaan yrittänyt pysyä käsittämättömänä tavalliselle kansalle, jotta he eivät ymmärtäisi mitään. Se oli ollut opetuslasten turhamaisten sisäpiiriunelmien ironisointia. Jeesus rakasti tätä kansaa, joka oli niin työn rasittamaa, ettei heillä jäänyt paljon aikaa ajatteluun. Siksi hän käyttikin heidän oman vaivannäkönsä keskeltä otettuja vertauksia. Niitä he voisivat miettiä, kun he palasivat taas pelloilleen raatamaan.

Jeesus osoittaa näissä pienissä ja yksinkertaisissa vertauksissaan suurta luottamusta siihen, että hänen avoimeksi jättämänsä kysymykset aikanaan kypsyisivät ihmisen maaperästä nousseiksi vastauksiksi. Hänen täytyi luottaa siihen, että niin uutta ja vierasta kuin hänen opetuksensa olikin, sille oli vähitellen muokattu maaperää koko Israelin historian ajan.

Vertauksitta hän ei heille puhunut, mutta opetuslapsilleen hän selitti kaiken, kun he olivat keskenään.

Vähitellen opetuslapset tulisivat heräämään kansansa poissulkevista ja väkivaltaisista unelmista Jumalan valtakunnan rajattomaan lempeyteen. Siihen Jeesus oli opetuslapsensa kutsunut. Intensiivisestä yksityiskoulutuksesta huolimatta, heidän irtaantumisensa yleisestä ajattelusta tapahtui vasta sen jälkeen, kun Jeesus ei enää ollut näkyvästi heidän kanssaan He olivat kyllä fyysisesti astuneet ulos kansanjoukosta, ryhtyessään Jeesuksen seuraajiksi, mutta kansanjoukko ei vielä ollut astunut ulos heidän korviensa välistä. ^[14].

Minä avaan suuni ja puhun vertauksin, tuon julki sen, mikä on ollut salattua maailman luomisesta saakka.[15]

Jeesus tiesi taistelevansa ikivanhan sokeuden kanssa. Kulttuurien perustamisesta asti ihmiskunta oli vaistomaisesti järjestäytynyt juuri niin kuin opetuslapsetkin nyt olivat yrittäneet järjestäytyä, eli tekemällä verisen selväksi kuka kuluu meihin ja ketkä ovat meidän vihollisiamme. Yhteisyyttä oli aina rakennettu vihollisuuden varaan. Viha oli kohdistettu joko muihin yhteisöihin tai oman yhteisön laitamilta valittuihin syntipukkeihin, jotka on verta vaativille jumalille. Tämä pyhän ja väkivallan liitto oli pitänyt heimoja kasassa ja auttanut heitä rakentumaan suuremmiksi kansoiksi. Silti kateellinen kilpailu ja siitä poikivat veljesriidat olivat hajottaneet tämänkin kansan melkein alkutekijöihinsä.  Kellään ei ollut mitään käsitystä yhteisöllisyyden ja kansojen välisen rauhan rakentamisesta ilman väkivaltaa.

Miten olisi voinutkaan olla, kun Jumalakin oli ankara rajojen rakentaja ja niiden väkivaltainen puolustaja. Israelin kansan pyhissä kirjoituksissa Jumalan kostonhimo kuitenkin paljastui monen kertomuksen ja profeetan kautta pelkäksi ihmisen pahuudeksi toista kohtaan. Silti arki oli yhä täynnä uskonnollisesti perusteltua tuomitsemista ja hylkäämistä. Se oli niin itsestään selvästi oikeutettua, että ihmiset pöyristyivät Jeesuksen tavasta kyseenalaistaa sitä. Opetuslapsetkaan eivät voineet ymmärtää Jeesuksen tapaa hämmentää heidän automaattista tapaansa rakentaa keinotekoisia rajoja oman poikkeuksellisuutensa ympärille.

Jeesus uskoi Jumalan valtakunnan tulemiseen tämän väkivaltaisen rajapakkomielteen keskelle. Ennen sen tulemista ihmisten sydämiin piti vain istuttaa vanhoja valtakuntia kyseenlaistavia siemeniä. Ihmiset piti paljastaa heille itselleen. Ei ollut helppoa havahtua huomaamaan jotain, mikä oli pyhänä aavistuksena ollut tunkeutumassa ihmiskunnan keskelle vasta muutaman vuosituhannen ajan. Hengen tuuli ja ihmisten taistelut olivat jo kauan kuluttaneet pyhiä vuoria ja epäpyhiä alttareita. Ankaran armollinen eroosio oli jauhanut niistä kasvupohjaa Jumalan valtakunnan siemenille.

Jeesus uskoi, että juuri nyt oli se aika, jolloin ainakin pieni osa väkivallattoman valtakunnan siemenistä alkaisi kasvaa aivan itsestään, ja uudenlaisen sovinnon hapatus leviäisi vähitellen koko taikinaan.

[1] Mark 4:26-32. Matt 13:31-33. Luuk 13:18-21

[2] Mark 4:26-29

[3] 3Moos 19:19. 5Moos 22:9

[4] Mitään jättisinappia ei ollut, joka olisi kasvanut edes pienen puun kokoiseksi. Ne, joilla on kova hätä todistaa kaikki Raamatun sanat kirjaimellisesti tosiksi, ovat ehdottaneet, että Jeesus viittasi Salvadora perica L. nimiseen suureen pensaaseen, joka Syyriassa kutsuttiin nimellä Khardal. Samaa nimitystä käytettiin myös sinapista.

[5] Hes 17:23,24.

[6] Matt 13:33.

[7] 2Moos 12:14-20, 5Moos 16:1-8.

[8] Yhteensä 36 litraa.

[9] 1Moos 18:1-15.

[10] Hebr 13:2.

[11] Herzog II. William R. Jesus, Justice, and the Reign of God. A Ministry of Liberation. Westminster John Knox Press. Louisville. 2000. s. 207.

[12] Matt 16:6,11

[13] Mark 4:33,34, Matt 13:34-35.

[14] He olivat Matteuksen mukaan (Matt 13:16) siunattuja vain siksi että näkivät ja kuulivat enemmän kuin muut, vaikka eivät ymmärtäneet yhtään sen enempää.

[15] Matt 13:35.