« »

Uhria vaativa kriisi

1 kommentti Kirjoitettu 4.12.2009 Muokattu 10.1.2016

”Siinä määrin kuin ihminen on alkanut ajatella, koston basilli on lipsahtanut heidän ajatuksiinsa. He ovat jopa tehneet Jumalan kostonhalusta sairaaksi.”
-Friedrich Nietzsche[1]

”Jos ihmiset haluavat ehkäistä koston kierteen, (niin kuin haluamme estää ydinsodan) ei riitä vakuuttaa muut väkivallan paheksuttavuudesta. Ihmiset tekevät kostosta itselleen velvollisuuden nimenomaan siksi, että paheksuvat väkivaltaa.”
-Rene Girard[2]

Analysoimalla Kreikan ja muun maailman vanhinta mytologiaa Girard on päätellyt, että alkukantainen väkivallan jäljittely, joka uhkasi esihistoriallisia yhteisöjä, on matkan varrella muuttunut pelastavaksi voimaksi. Mimeettisessä kriisissä alkuyhteisöt oppivat aluksi spontaanisti ja myöhemmin hallitun rituaalisesti ohjaamaan keskinäisen väkivaltansa yhden kannettavaksi. Kaoottinen ja kaiken tuhoava väkivalta muuttui hallituksi ja vain valitun uhrin tappavaksi väkivallaksi.

Meidänkin aika on täynnä ikivanhan uhrikulttuurin retoriikkaa. Jokaisen suuren poliittisen kriisin yhteydessä vaaditaan jonkun ”päätä vadille.” ”Joku pitää uhrata”, jotta kriisi laukeaisi. Kansa ei rauhoitu ennen kuin ”hinta on maksettu”.

Uhrin huulilta purkautuu joskus intohimoinen käänteisversio Jeesuksen viimeisestä rukouksesta:

”Älkää antako heille anteeksi, koska he tietävät varsin hyvin mitä tekevät”

Useimmat uhrit varmaan uskoivat saavansa ansionsa mukaan. Ainakin he pysyivät vaiti. Mutta sovittamattomat vääryydet jäävät huutamaan kostoa.

”Tee hänelle vähintäänkin samoin kuin sinulle on tehty.”

Intohimoinen suhde moraaliseen oikeuteen on ikiajoista lähtien ollut kostajan paras ystävä. Takaisin annettu väkivalta on aina ollut helppo pyhittää.

Enkä tarkoita vain verikostoa, vaan ihan tavallista arkipäivän mököttämistä, ilkeilyä ja selän kääntämistä. Niiden kautta annamme toisen ”maistaa omaa lääkettään”. Annokset vain huomaamatta nousevat, samalla kun tauti, johon lääkettä tarjotaan pahenee. Tulemme imaistuksi kirottuun ikiliikkujaan, jossa eilispäivän uhreina muutumme tämän päivän väärin tekijöiksi – ja huomenna taas uhreiksi.

Kostaja toistaa itseensä tai yhteisöönsä kohdistuvan väkivallan kopioimalla sitä. ”Hammas hampaasta” ja ”potut pottuina” tuntuu liian laimealta imitoinnilta. Täytyy panna paremmaksi. Vastapuoli imitoi panosten korotusta ja koston mitta moninkertaistuu joka kierroksella.

Murhattu ei voi kostaa, joten hänen omaistensa on tehtävä se hänen puolestaan. Jokaiselle murhaajalle löytyy suvun verran murhan imitoijia. Jos se ei onnistu nyt, kostamisen velvollisuus siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kosto on miehen mitta ja pyhä velvollisuus, kostosta pidättäytyminen kostetaan yhteisöstä hylkäämisellä.

Koston pyhä velvollisuus on sitonut yksilöitä, perheitä, sukuja, kansakuntia ja rotuja monotonisen väkivallan toistoon. Kuuluisa laki hammas hampaasta, oli yritys rajata kostoa oikeutta muistuttavaksi rangaistukseksi. Kuitenkin historia osoittaa, että samaan mittaan rajattu kosto ei aina ole riittänyt katarktiseen helpotukseen. Silti jokaiseen kostoon sisältyy irrationaalinen toive siitä, että tämä nyt vihdoin riittäisi. Se riittää vasta kun koston kostajia ei enää ole. Vendetta (verikosto) on perinyt maan. Villiintynyt kosto on päättänyt monen suvun, heimon, kansakunnan ja kulttuurin tarinan maan päällä.

Lain kautta ehkäisty kosto muuttuu usein katkeruudeksi, tilaisuuttaan vaanivaksi kaunaksi tai impotentiksi vihaksi, joka syö kantajaansa. Halu tappaa tai tuottaa pahaa on edelleen imitoitua, mutta sen tuhovoima kääntyy sisäänpäin. Väkivallan uhrin kolme kiusausta ovat kosto, kauna tai itsetuho.

Anteeksiannon vaihtoehto ei tule ihmisten valtakunnasta. Jos sellainen joskus aukeaa, se on tavoittanut meidät omien valtakuntiemme ulkopuolelta. Se ei todellakaan tule tästä maailmasta.

Primitiivisillä yhteisöillä ei kuitenkaan ollut edes lain suojaa kostoa vastaan. Ensimmäiset yritykset lain kautta hillitä kostoa osoittautuivat liian tehottomiksi. Siksi kostolle oli löydettävä oikeutta tehokkaampi ratkaisu. Jos mimeettiselle raivolle ei löytyisi toimivaa purkautumiskanavaa, kaoottiseksi kiihtyvä koston kierre tulisi aina uhkaamaan jokaista laumaa isommaksi järjestäytyvää yhteisöä.

Kosto on alusta asti ollut maailman tartuntaherkin, nopeiten leviävä ja tuhoisin pandemia. Jos sen leviämiselle ei olisi kulttuurien kehdossa keksitty tehokasta rokotetta, meitä ei nyt olisi. Tehokkain rokote villiintyvälle väkivallalle oli pieni annos sitä samaa. Kontrolloitu annos tätä tautia antaisi vastustuskykyä sen villiintymistä vastaan.

Kostolle piti löytää sijaiskantaja. Vihalle piti löytää sijaisuhri, vihollisia yhdistävä syntipukki, sellaista, jonka kuolemaa kukaan ei välitä kostaa.


[1] Siteerattu kirjassa: Schwager Raymund. Banished Fron Eden. Gracewing. 2006. s. 2.

[2] Girard. Violence and the Sacred s.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Yksi ajatus artikkelista “Uhria vaativa kriisi”

  1. marjo sanoo:

    ”Anteeksiannon vaihtoehto ei tule ihmisten valtakunnasta. Jos sellainen joskus aukeaa, se on tavoittanut meidät omien valtakuntiemme ulkopuolelta. Se ei todellakaan tule tästä maailmasta.”

    Tämä oli minun ajatukseni kun sanoin olevani -ja ihmisen olevan- paha. Se hyvä joka on, se Rakkaus joka minussakin vaikuttaa, ei tule tästä valtakunnasta.

    Saati sitten minusta.

    -marjo, iloisena siitä että kirjoitat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0242321
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.