Kun nyt huhu Herodeksen vainoharhoista oli kerrottu Jeesukselle, Markus sijoittaa samaan kohtaan kertomuksen Johanneksen kohtalosta, joka oli saanut loppunsa jokunen kuukausi tätä aiemmin.
Herodes oli näet pidättänyt Johanneksen, pannut hänet kahleisiin ja teljennyt vankilaan.[1]
Mutta ottakaamme Markuksen kanssa muutaman askeleen taaksepäin historiassa. Hän nimittäin sijoittaa tähän muutamaa kuukautta aikaisemmin tapahtuneen kuninkaallisen skandaalin, kertomuksen, jonka päähenkilöt ensin imitoivat toistensa haluja, tulevat siten toistensa kilpailijoiksi ja ratkaisevat syntyneen ongelman mestauttamalla kamelinkarvaviittaisen häirikön. Markus haluaa kertoa tarinan Johanneksen karmeasta kohtalosta, koska se vaikuttaa myös kansan odotuksiin Jeesuksen suhteen. Se vaikutti myös Jeesuksen omaan käsitykseen itsestään ja tulevasta kohtalostaan. Jeesus peilasi edelleen itseään suhteessa Johannekseen.
Markus tekee pidättämisen syyt hyvin henkilökohtaisiksi. Juutalainen historioitsija Josefuksen mukaan Herodes pelkäsi, että Johanneksen seuraajat olisivat valmiita mihin tahansa, jos Johannes heitä siihen kiihottaisi.[2] Vakoojien raporttien mukaan Johannes ei kuitenkaan vaikuttanut kapinaliselta kansankiihottajalta. Jos Herodes olisi vakavissaan sitä pelännyt, hän olisi varmuuden vuoksi pidättänyt ainakin Johanneksen lähimmät seuraajat.[3] Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. Ei tässä silti ollut kysymys vain vastavalloitetun vaimon rauhoittamisesta.
Herodeksen suhde Johannekseen oli ristiriitainen. Hän ihaili ja kunnioitti miestä, joka oli niin vapaa, että uskalsi puhua itse kuningasta vastaan. Samalla hän “pelkäsi” Johannesta, joka puheillaan uhkasi hänen vapauttaan omistaa kenet tahtoo.
Tämän hän oli tehnyt veljensä Filippoksen vaimon Herodiaan tähden. Hän oli nainut Herodiaan, mutta Johannes oli sanonut hänelle: ‘Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa.’ Herodias ei sietänyt Johannesta ja olisi halunnut tappaa hänet, mutta ei voinut, koska Herodes pelkäsi Johannesta. Herodes tiesi hänet hurskaaksi ja pyhäksi mieheksi ja suojeli häntä. Hän kuunteli Johannesta mielellään, vaikka tämän puheet usein jäivätkin vaivaamaan häntä.
Tämä kuningassuku oli vainoharhaisia salamurhia täynnä. Herodiaan isoäiti Mariamme oli ollut jonkin aikaa Herodes Antipaan isän, eli Herodes Suuren intohimoisesti rakastama vaimo. Mutta tämä oli surmauttanut vaimonsa, koska epäili häntä uskottomuudesta ja halusi varmistaa, ettei Mariamme koskaan eksyisi toisen syliin. Herodias oli siis samanaikaisesti Herodes Antipaan veljen vaimo ja Antipaan isän tyttären tytär. Menikö vaikeaksi?
Antipas seurasi siinä mielessä isäänsä, että rakastui tulisesti, ja oli valmis, vaikka tappamaan, ollakseen enemmän haluttava uudelle vaimolleen. Koko suku oli täynnä vainoharhaisia kolmiodraamoja, sisaruskateuksia ja valtataisteluja. Herodiaaseen Antipas oli rakastunut eräällä matkalla Roomaan, jossa he olivat majoittuneet samassa huvilassa. Avioliiton jälkeen Antipaan ensimmäinen vaimo, Napatean kuningas Aretas neljännen tytär, koki kunniansa loukatun ja palasi isänsä luokse. Myöhemmin hän kosti kiihottamalla isänsä sotaan Herodesta vastaan.[4]
Nyt vastarakastuneella Herodeksella oli kuitenkin valtakunnassa kaikki hyvin. Vaimo oli saanut tyttärensäkin muuttamaan luokseen. Uusi vaimo ja ottotytär olivat kuninkaan ylpeyden aiheita ja kalateollisuus uudessa pääkaupungissa Galilean järven rannalla tuotti hyvin. Kuivattua ja suolattua kalaa myytiin Roomaan asti, Tiberiaan kylpylät kukoistivat ja verokertymä oli paisunut jo niin suureksi, että se varmasti herättäisi jo keisarinkin huomion. Herodeksen suuri unelma päästä koko Juudean kuninkaaksi oli lähempänä kuin koskaan.
Ei Johanneksella ollut minkään valtakunnan valtuuksia puuttua näihin herodiaanisiin juonitteluihin. Koko Herodeksen sukuahan ei pidetty puhtaasti juutalaisina, eikä heidän siksi ollut mikään pakko alistua juutalaisten lakeihin. Mutta varsinkin siveysasioissa “neljännesruhtinaan” piti kuitenkin seurata hallitsemansa alueen moraalista eetosta, muuten hänen arvovaltansa juutalaisten parissa voisi olla vaakalaudalla.
Johanneksen näkemys oli ankarampi. Hänen mielestään juutalaisia saisi hallista vain mies, joka piti juutalaisten lakia pyhänä ja osoittaisi sen myös käytännössä. Hän oli ilmaissut mielipiteensä kansan kuullen ja kertonut sen hovin edessä jopa suoraan Herodekselle. Sellainen uhma nakersi Herodeksen valtikkaa, eli juutalaisen aristokratian ja rahvaan yleistä mielipidettä. Olihan Johanneksen saarnoja ollut kuuntelemassa myös Herodeksen omat sotapoliisit ja veronkerääjät. Kummatkin olivat tärkeitä hovin tulojen takaajia.
Johannes ei vedonnut niinkään roomalaiseen avioliittolakiin, vaan uhmasi tämän oikeutta himoita omakseen veljensä omaisuutta. Eli Johannes puuttui puheillaan ensisijaisesti veljesten väliseen kateuteen: “Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa.”
Mikään laki ei sinänsä estänyt häntä eroamasta edellisestä vaimostaan ja ottamasta veljensä vaimoa, varsinkin kun tämä niin innokkaasti itsekin siihen pyrki. Mutta Johannes saarnasi juutalaisen lain pohjalta, ettei lähimmäisen omaisuutta saa himoita – ei varsinkaan veljen. Siihen aikaan aviorikos nähtiin vielä rikoksena nimenomaan miehen omistusoikeutta kohtaan.
Kaiken lisäksi Johannes oli puhunut tulevasta Jumalan valtakunnasta, eli juutalaisten odottamasta koko valtakunnan kuninkaasta. Sitä statusta Herodes oli yrittänyt tavoitella jo pitkään. Hänhän oli rakennuttanut jo kaksi Galilean pääkaupunkia Rooman keisareita imarrellakseen. Sen lisäksi hän oli kerännyt ennätyksellisiä verotuloja vakuuttaakseen keisari Tiberiusta kelpaavuudestaan koko Juudean kuninkuudesta.
Koko kertomuksen salainen pohjavire on kuitenkin veljeskateudessa. Siinä on kaikuja myös Rooman valtakunnan perusmyytistä, keskenään kilpailevista Romuluksesta ja Remuksesta. Herodes ja hänen veljensä taistelivat samasta kruunusta, perinnöstä, valtakunnasta ja tietenkin myös samoista naisista.[5]
Herodeksen veli, tai oikeastaan velipuoli, oli hänkin saman niminen, eli Herodes hänkin. Herodes Filippos, jota myös kutsuttiin Herodes “maattomaksi”[6] Etunimiensä puolesta he olivat siis identtiset kaksoset. Tämä yksityiskohta korostaa veljesten välistä kilpailuasetelmaa entisestään. Mitä pienempi ero, sitä kiivaampi kateus.
Herodias oli tähän mennessä onnistunut hyvin omassa peliosuudessaan kahden Herodeksen välisessä kilpailussa. Hän oli voittanut taistelun toisen naisen painostamalla Herodeksen hylkäämään ensimmäisen vaimonsa.
Mutta Herodiaalle ilmestyi toinenkin kilpailija. Tällä kertaa se ei ollut toinen nainen, vaan varsin rähjäisen näköinen mies, joka Herodeksen hovissa näytti lähinnä eksoottiselta villiltä. Heitäkin roomalaiset kuljettivat kaukaisilta mailta koko kansan ihmeteltäviksi. Johannes oli kuitenkin tullut aivan nurkan takaa ja aivan liian lähelle. Tämä karvainen profeetta oli puhutellut ja koskettanut Herodeksen sydäntä tavalla, jota yksikään nainen ei vielä ollut tehnyt. “Herodias ei sietänyt” sitä että kenelläkään olisi suurempi vaikutusvalta mieheensä kuin itsellään. Siksi hän oli jo ainakin vuoden pari toistuvasti vaatinut miestään tapattamaan Johanneksen.
Miksi Herodes ei suostunut uuden vaimonsa mieliksi tapattamaan yhtä vaivaista erämaaprofeettaa? Olihan hän jo tehnyt aika suuren ja vaarallisen uhrauksen saadakseen Herodiaan omakseen. Hän oli ajanut ensimmäisen vaimonsa, naapurin kuninkaan tyttären, takaisin isänsä luo. Miksi hän alkoi vastustaa uuden vaimonsa tahtoa, heti kun oli saanut tämän omakseen? Jos Herodeaan haluttavuus alin perin oli saanut energiansa vain veljesten välisestä kilpailusta, on aika luonnollista, että hänen haluttavuutensa Herodeksen silmissä laski heti kun erävoitto veljestä oli saatu. Kilpailun objekti, yhteisen halun kohde, ei ollut yhtä tärkeä kuin itse kilpailu?[7] Ryöstösaaliin voittaminen veljeltä itselle oli arvokkaampaa kuin saalis itse.
Herodias kuitenkin syytti Johannesta oman vaikutusvaltansa pienentymisestä. Kun Herodes alkoi suojella Johannesta vaimonsa kostolta Herodiaan kilpailuinto lukkiutui pakkomielteeksi. Hän alkoi haluta Johannesta vielä enemmän kuin miehensä, mutta ei oppiakseen häneltä elämää, vaan tuhotakseen hänen elämänsä.
Villiintynyt halu on loppujen lopuksi kiinnostunut vain siitä mikä sitä estää. Herodiaalle Johannes Kastaja oli tämä este.[8]
Samalla Herodias kuitenkin imitoi Johanneksen halua vaikuttaa Herodeksen sydämeen. Senkin hän tekee täysin päinvastaisella tavalla. Johannes oli vaikuttanut väkivallattomasti puhumalla suoraan ja astumalla sen jälkeen syrjään. Herodias suunnitteli omia epäsuoria vaikutusmahdollisuuksiaan syrjässä, voidakseen sen jälkeen astua keskipisteeseen.
Historioitsija Josefuksen mukaan Johannes oli teljetty Herodes Suuren Isänsä rakennuttamaan huipputurvalliseen Makareuksen vuorilinnakkeeseen kuolleen meren rannalla. Jollakin matkallaan Herodes oli kuitenkin siirtänyt hänen Tiberiuksen linnan tyrmään, voidakseen useammin keskustella hänen kanssaan.
Johanneksen opetuslapsia Herodes ei viitsinyt vangituttaa. Hän antoi heidän vapaasti käydä Johannesta tervehtimässä, kertoakseen uutisia siitä, miten hänen seuraajansa oli alkanut hoitaa tehtäväänsä. Saihan Herodes samalla itsekin vähän lisää tietoa siitä, minkälaista liikehdintää Johannes oli jättänyt taakseen.
Vaikka Johanneksen puheet kuulostivatkin aika militaristiselta, ja sanonta Herran päivä oli usein liittynyt pyhiin sotiin,[9] ei hänen seuraajissaan näkynyt minkäänlaista järjestäytymistä kapinaan. Sellaisia Herodeksen aina piti varoa provosoimasta. Johanneksen vangitseminen voisi kyllä olla sellainen provokaatio, mutta aika pian näytti ilmeiseltä, ettei hänen seuraajistaan ollut minkäänlaisen kapinan organisoijiksi. Jeesuksesta hän ei vielä ollut ihan varma. Ei Herodes ollut galilealaisten Jumalaa pelännyt. Jahvesta ei ollut kuultu mitään moneen sataan vuoteen. Nyt liikkeellä oli kuitenkin levottomia ja taikauskoisia profeetta jonkun profeetan paluusta ja olihan hänen isänsä ihan vainoharhaisuuteen asti pelännyt kuninkaallisen kilpailijan syntymistä kansan joukkoon.
Tätä miestä oli syytä pitää silmällä.
[1] Mark 6:17-29 Matt 14:3-12. Luuk 3:19,20.
[2] Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. 74
[3] Crossan John Dominic. Jesus and the Violence of Scripture. HarperCollins. New York. 2015. s. 160.
[4] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 215.
[5] Girard. The Scapegoat. s. 128.
[6] Nikolainen. Markuksen Evankeliumi. s.68.
[7] Girard näkee Herodiaan vaikutusvallan laskussa “todisteen” siitä että pohjavireenä oli veljesten välinen kilpailu, (Girard. The Scapegoat. s.129, 130)
[8] Girard. The Scapegoat. s. 130.
[9] Garrett Susan R. The Temtations of Jesus in Mark’s Gospel. Eerdmans Publ. Grand Rapids. 1998. s. 38.
