Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle.[1]
Heti, kun Maria jälkeläisineen tuli perille, he huomasivat, etteivät todellakaan pystyisi ottamaan Jeesusta huostaansa. He eivät päässeet edes huutoetäisyydelle hänestä. Koko kortteli oli täynnä kiihtynyttä väkeä.
Maria oli aavistanut oikein. Tilanne oli muuttunut todella kriittiseksi. Jeesuksen talosta poistui juuri vihainen delegaatio lainoppineita. Vaatteiden kultaisista kirjailuista näki, että nämä oppineet eivät olleet näiltä nurkilta kotoisin. Tuollaisia vaatteita näki vain Jumalan kaupungissa. Joku kuiskasi ylipappi Kaifaan lähettäneen pari korkeimman neuvoston, sanhedriinin, jäsentä tänne asti tutkimaan pilkattiinko täällä todellakin Jumalaa, niin kuin heille oli raportoitu. Sellaisesta tuomitsemiseen tarvittiin aina useampi luotettava todistaja.
Korkean tason vieraat raivasivat kyynärpäillään tietä kansanjoukon läpi. Senkin he tekivät vaivoin peitellen närkästystään koko kansanjoukkoon. He olivat tottuneet siihen, että typerä kansa täällä maalla väistyi kunnioittavasti kumartaen heidän tieltään.
Mitä ikinä tuolla sisällä oli tapahtunut, Jeesus oli selvästikin provosoinut nämä herrat ulos teeskennellystä huolestuneisuudestaan. Enää he eivät edes yrittäneet näytellä olevansa jotenkin huolissaan Kapernaumin asukkaista.
Maria huokaisi syvään ja keräsi ryhtiinsä iän ja hiljaa kannetun kärsimyksen tuomaa arvokkuutta kohdatakseen pää pystyssä, mitä ikinä oli tulollaan.
He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä.
Maria oli matkan aikana jo ehtinyt rauhoittua pahimmasta kiihtymyksestään ja päätti, että hän ei ainakaan tunkeutuisi taloon järjestämään Jeesusta nöyryyttävää kohtausta. Tämä tehtävä oli hoidettava niin, ettei omaa tai pojan kunniaa loukattaisi ihmisten edessä. Niinpä hän pyysi Jeesuksen nuorempia sisaruksia jäämään kanssaan ja sopi tutun naapurin kanssa, että tämä kävisi pyytämässä Jeesusta ulos keskustelemaan kanssaan.
Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: “Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua.”[2]
Tuskin Jeesus oli päässyt vainoojistaan eroon, kun joku huusi oviaukosta, että häntä odotettiin talon ulkopuolella. Maria oli tarkoittanut viestin hienovaraiseksi ja yksityiseksi. Joku kuitenkin välitti sen niin kovaan ääneen, että Jeesus päätti vastata siihen yhtä julkisesti.
Opetuslapset kuitenkin ihmettelivät, miksi Jeesus ei kutsunut heitä sisälle. Olihan hän kutsunut korkean tason vainoojansakin kotiinsa, miksi ei sitten äitiään ja sisaruksiaan? Ei täällä ollut ihan tupaantuliaisten tunnelmaa, mutta silti…
Jokainen tiesi, kuinka pyhästi velvoittava perheeltä tuleva kutsu oli. Fariseusten kanssa saattoi aiheestakin kiistellä, jos siihen oli uskallusta ja auktoriteettia, mutta leskiäidin tahto nuorempien sisarusten säestyksellä oli Jumalan ääni. Veri oli viiniä sakeampaa. Näin oli aina ollut ja näin piti aina oleman. Sitä Jeesuksenkin piti seurata. Perheestä irtaantuminen oli itsensä eristämistä Jumalan siunauksesta, isien perinnöstä, suvun tuesta ja paikkakuntakuuluvuudesta. Sellainen olisi sosiaalinen ja hengellinen itsemurha.
Jeesus ei edes noussut paikaltaan. Kaikkien kuullen hän lähetti saman välikäden kautta vastauksensa talon ulkopuolelle. Vanhat tutut ja taloon tungeksineet muukalaiset saivat kaikki ihmetellä tungoksen yli kuulutettua viestiä:
Mutta Jeesus vastasi heille: ’Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?’ Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: ’Tässä ovat minun äitini ja veljeni.
Jeesus käytti ensin sanaa adelphoi joka sisälsi myös naiset.[3] Jotta asia ei jäisi millään lailla epäselväksi, hän mainitsi sisaret vielä erikseen:
Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.’[4]
Näillä katseillaan ja sanoillaan Jeesus kielsi julkisesti syntymäperheen yksinoikeuden itseensä. Hän oli löytänyt jotain kotia, uskontoa ja isänmaata suurempaa. Hänen identiteettinsä ei enää ollut paikkakuntaan, sosiaaliluokkaan tai puolueeseen sidottu. Ei Jeesus kieltänyt verisiteitään, mutta hän määritteli olennaisen perheensä täysin uudella tavalla.
Vastavalitut kaksitoista ja Jeesuksen mukana kulkevat naiset saivat nyt yllättäen kuulla olevansa Jeesuksen perhettä. Miehille se oli lievä pettymys. He olivat jo kuvitelleet tulleensa valituiksi Jumalan valtakunnan tuleviksi heimopäälliköiksi. Nyt heidät alennettiin tavallisiksi perheen jäseniksi.
Naiset olivat sanoista hämmentyneen liikuttuneita. Yksikään mies ei ollut julkisesti puhunut heistä näin intiimisti ja samalla aivan käsittämättömän kunnioittavasti. Sisaruus kuulosti Jeesuksen tunnustamana tasavertaiselta ja äitiys suorastaan häkellyttävän arvostavalta. Tämä oli yllättävää puhetta, mutta kyllä he heti tunnistivat Jeesuksen sanojen vastaavuuden arjestaan. Juuri noin Jeesus oli heitä kohdellut alusta asti. Nytkin he olivat ostaneet ja valmistaneet ruokaa koko ryhmälle. Ei sellaisesta yleensä erikseen kiitelty. Se nyt vain oli naisten tehtävä. Jeesus näki sen toisin. Hän julisti itsestään selvät ja huomaamattomat palvelijat sisariksi ja äideiksi. Se oli aikamoinen arvon ja statuksen nousu naisille – myös Johannalle, joka oli sentään ollut rikkaan miehen vaimona Herodeksen hovissa. Sitä asemaa hän ei ollut valinnut, koska tytöt naitettiin teini-ikäisinä mahdollisimman rikkaalle miehelle. Ei se hänen arvoaan naisena pohjimmiltaan ollut nostanut. Hän oli joutunut vain rikkaamman miehen hyväksikäytettäväksi omaisuudeksi, ja häneltä odotettiin täysin yksipuolista uskollisuutta miehelleen. Rooman patriarkaalisuudessa ei ollut miehiä ja naisia. Oli vain aristokraattisia miehiä ja kaikki muut. Roomalaisella herralla oli vapaa oikeus tyhjentää siemenpussinsa kehen tahansa alapuolella olevaan, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Vaimo kuului yhtä vapaasti hyväksikäytettyjen joukkoon.
Tämän perheen Johanna oli valinnut itse ja nyt Jeesus kutsui häntä sisarekseen, tai ehkä jopa äidikseen. Täällä häntä ei kukaan uskaltaisi käyttää hyväkseen, eikä hänellä enää käynyt mielessäkään antaa niin tapahtua.
Muut huoneessa olijat tiesivät kyllä, etteivät varsinaisesti kuuluneet valittuihin. Paikalla oli tuttujen naapureiden lisäksi kauempaa tulleita muukalaisia. Suurimpaan osaan näistä ihmisistä Jeesuksella ei ollut mitään vakiintunutta suhdetta.[5] He olivat vain uteliaita ja oppimishaluisia ihmisiä, jotka hikoilivat ahtaissa tiloissa kuullakseen lisää Jumalan valtakunnasta. Eivät he kokeneet itseään vielä taivaallisen Isän tahdon tekijöiksi, vaikka Jeesus oli heidät sellaisiksi kutsunut.
Silti heistä tuntui yllättävän selvältä ja samalla niin oudolta, että Jeesus oli juuri kutsunut heitä perheensä jäseniksi. Juuri valittuja opetuslapsia lukuun ottamatta kukaan täällä ei tiennyt, miten he olivat tähän perheeseen liittyneet tai missä tämän perheen rajat olivat. He vain yllättäen tunsivat oikeasti kuuluvansa johonkin.
Paradoksaalista kyllä, juuri nämä ihmiset, jotka äskeisen konfrontaation aikana eivät tehneet yhtään mitään, olivat Jeesuksen mielestä Jumalan tahdon tekijöitä. Kukaan heistä ei provosoitunut vastaamaan fariseusten vihamielisyyteen inhomielisyydellä. Tilanne oli herättänyt paljon intohimoja ja jotkut katkerimmilla muistoilla raskautetut ehkä fantasioivat avoimesta kapinasta temppelieliittiä vastaan puolustaakseen Jeesusta ja itseään. He olivat kuitenkin nähneet, kuinka Jeesus oli kohdannut fariseusten vihamielisyyden pitämättä toista kättä tikarin kahvassa. He olivat jo tutustuneet Jeesuksen haastavalle dialogille avoimeen sydämeen ja yhteydelle avoimeen syliin. Tässä tilanteessa se oli näyttänyt tämän huoneen kokoiselta syliltä. Ainoastaan lainoppineet eivät viihtyneet tässä liian avoimessa tilassa.
Tässä huoneessa Jeesus oli toteuttanut Jumalan tahtoa avaamalla vieraanvaraisuutensa vaaralliseen suuntaan. Olihan Jeesus itse kutsunut kaupunkilaisia provosoivat fariseukset kotiinsa. Ruokaa oli tehty vain omalle porukalle, mutta Jeesus oli tarjonnut sitä myös arvovaltaisille vainoojilleen, jotka olivat kohteliaasti kieltäytyneet istumasta samaan rinkiin hänen kanssaan. Silti ihmiset olivat nähneet, miten ankaran armollisesti Jeesus oli haastanut lainoppineetkin sen valtakunnan jäseniksi, joiden ulkorajoja kukaan ei näyttänyt tuntevan.
Jerusalemin pyhät kuitenkin väittivät tietävänsä, missä raja kulki. Heidän Jumalansa valtakunnan ulkoraja kulki juuri siellä, missä Jeesuksen valtakunnan vieraanvaraisuus alkoi.
Jeesus oli tosi kummallinen. Äsken hän oli ankarasti varoittanut, että hylkäävyydellä operoivat voivat sulkea itsensä ulos siitä Jumalan valtakunnasta, jota he yrittävät suojella. Hänestä oli suorastaan anteeksiantamatonta pilkata vieraanvaraisuuden henkeä.
Nyt Jeesus näytti sulkevan kaikki paikalla olleet varauksetta samaan perheeseen, eikä hän edes väittänyt olevansa tämän perheen pää. Todella hämmentävää. Kuulosti melkein siltä, että hän tunnusti tarvitsevansa paikalla olijoita ja perheenomaista yhteyttä ylipäänsä.[6]
Jeesus rakasti näitä ihmisiä. Hän oli huomannut, että nämä Jumalan tahdon etsijät olivat vähemmän taipuvaisia turvautumaan väkivaltaan kuin ne, jotka olivat täysin vakuuttuneita löytämästään lopullisesta ilmoituksesta. Juuri paikalta poistuneet lainoppineet olivat esimerkkejä totuuden löytäneistä ihmisistä. He olivat Aleksanteri Suuren kaltaisia kulttuuri-imperialisteja, jotka yrittivät alistaa koko Galilean oman kulttuurinsa sääntöihin. He tiesivät tarkan rajan meidän ja heidän välillä. He ymmärsivät, kuka on in ja kuka on out. He olivat juuri käyneet kertomassa sen kaikille.
Talon ulkopuolella Jeesuksen viestiä ei otettu vastaan yhtä myötämielisesti. Jeesuksen perheen alkureaktio oli tyrmistynyt. Miten röyhkeää ja nöyryyttävää puhetta kaikkien kuullen?! Miten esikoinen ja isoveli kehtasi noin ylimielisesti mitätöidä perheensä ja siihen kuuluvat velvoitteensa?! Jeesus todella oli poissa tolaltaan. Lainopettajat olivat sittenkin oikeassa, kun he olivat väittäneet, että Jeesus tanssii paholaisen kanssa.
Maria ei kuitenkaan protestoinut. Hän oli kyllä loukkaantunut niin syvästi kuin äiti vain voi olla. Samalla hän taas kerran muisti vanhan Simeonin ennustuksen. Vanha profeetta oli sanonut jo ennen Jeesuksen syntymää, että miekka oli lävistävä äidinkin sydämen Jeesuksen tähden. Niin kauhealta kuin se olikin kuulostanut, Simeon oli kuitenkin saanut nuo sanat kuulostamaan lohduttavilta.
Kun Maria hiljentyi miettimään Simeonin ennustusta ja tutkiskelemaan omia reaktioitaan Jeesuksen sanoihin, hän tajusi, ettei Jeesus oikeasti ollut heitä sulkemassa pois laajennetusta perheestään. Hekin etsivät ja tahtoivat tehdä Jumalan tahtoa. Totta kai hekin kuuluivat edelleen samaan perheeseen.
Maria huomasi imeytyneensä Jeesuksen ympärillä vellovien intohimojen vietäväksi. Se oli hetkeksi eksyttänyt hänet siitä luottamuksesta, jota hän oli sydämessään kantanut siitä asti, kun enkeli oli hänelle ilmestynyt. Turhaan hän oli luullut, ettei mikään voisi häntä siitä horjuttaa. Jeesuksen lynkkausyritys Nasaretissa oli kuitenkin pelästyttänyt hänet suunniltaan. Ja nyt tämä vielä. Jostain Maria kuitenkin sai voimaa tietoisesti ja päättäväisesti kantaa poikansa tuottamaa kollektiivista häpeää. Hän kyllä aavisti, että Kapernaumissakin koko perheen tynkä jäisi naapurien silmätikuksi ja loputtomien juorujen kohteeksi. Niin yleensä kävi perheelle, joka ei osannut pitää kaikkia jäseniään uskollisina kodille, uskonnolle ja isien maalle. Nyt samat juorut seurasivat häntä tänne Kapernaumiin.
Maria oppi raskaimman kautta, millainen mustasukkaisesti omistava yhteisö oli ja mitä omansa luovuttaminen vapauteen merkitsi. Ehkä Maria oli Jeesuksen ensimmäinen seuraaja, joka ymmärsi, että uusi käsitys perheydestä ja uudenlaisesta yhteisöllisyydestä merkitsi myös toisen vapaaksi päästämistä ja yksilöllisyyden kunnioittamista. Hän näki, kuinka Jeesuksen uudessa perheessä kaikki kuuluivat toisilleen, mutta kukaan ei silti omistanut ketään.
Maria oppi näkemään, että Jeesus oli näillä sanoillaan rakentanut siltaa pienestä ja tarkkaan rajatusta perheestä suureen ja rajoiltaan avoimeen perheeseen. Johonkin vastaavanlaiseen enkeli oli haastanut häntä ja Joosefia silloin, kun Maria oli tullut raskaaksi. Pyhän epävarmuuden keskellä ja suuren tuntemattoman edessä Mariakin yritti nyt venyttää uskoaan perheeseen, joka olisi paljon laajempi. Se vain alkoi näyttäytyä niin suurelta, ettei hänenkään sydämensä ollut sellaiseen vielä täysin valmis.
Äidin vallan kyseenlaistaminen
Luukas lisäsi samaan huoneeseen nimeltä mainitsemattoman naisen, joka loukkaantuneena Jeesuksen tavasta tunnustaa kenen tahansa naisen äidikseen, sanoi Jeesukselle koko huoneen kuullen:
Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt![7]
Se oli aika huonosti piilotettu äidin uhrauksilla vetoava syyllisyysmanipulaatio. Jos hän olisi ollut Jeesuksen äiti, hän ei olisi suostunut ottamaan Jeesuksen sanoja Marialle vastaan. Ne tuntuivat hänestä tosi loukkaavilta. Jeesuksen sanat kuulostivat hänestä ylimielisen profeettaehdokkaan pöyhkeilyltä. Toki hänkin ymmärsi, että isejä kunnioitettiin enemmän, vaikka heidän osuutensa lasten tekemisessä ei kummoinenkaan ollut. Jokaisen pojan pitäisi kuitenkin olla tarpeeksi nöyrä siunatakseen sitä kohtua, joka on häntä kantanut ja kiittääkseen niitä rintoja, jotka ovat pitäneet hänet hengissä. Jeesus ei selvästikään sitä tehnyt. Siksi häntä piti läksyttää arjen aakkosista. Äitisi rinnoilta sinäkin olet Jeesus tähän pisteeseen tullut. Älä siis suhtaudu liian alentavasti tuolla ulkona odottavaan äitiisi.
Jeesus kyllä alleviivasi naisen sanoja varsin kunnioittavaan sävyyn, mutta siirtyikin käyttämään imetystä vertauksena Jumalan tahdon kuuntelemisesta ja tekemisestä:
Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.[8]
Äidin sana ei ollut Jumalan sana, joten äidinkin on tyytyminen siihen, että poika löytää tiensä kauas äitinsä unelmista. Rintojen herättämä kiitollisuudenvelka ei sitonut Jeesusta elinikäiseen äidin tahdon seuraamiseen.
Patriarkaatin ohittaminen
Tämä episodin ydinkritiikki kohdistui kuitenkin isän sanan ylivaltaa vastaan.
Jeesus mainitsi kaikki muut perhesuhteet, mutta jätti tärkeimmän sanomatta. Hän ei tunnustanut ketään paikalla olevista miehistä isäkseen. Patriarkaalisessa kulttuurissa se ei varmasti jäänyt huomaamatta. Jeesus ohitti yhteisönsä ja kulttuurinsa tärkeimmän auktoriteetin kokonaan. Kansan, sukujen ja perhekuntien isät eivät olleet ainoastaan valtaketjun tärkeimpiä linkkejä. He olivat yhteisöllisen ja yksilöllisen identiteetin perusta. Ihminen oli sukuluettelonsa jatke ja jokaisen tosi israelilaisen sukuluettelo palautui Aabrahamiin.[9]
Jokainen oikea israelilainen oli Iisakin lapsi ja lukuisten isien perinnön kantaja. Ilman näitä isiä yksilö ei ollut mitään eikä kukaan. Sellainen ihminen ei yksinkertaisesti kuulunut Jumalan valittuun kansaan. Silti Jeesus jätti nämä kansakunnan kivijalat tyystin mainitsematta. Verisiteille rakennettu identiteetti oli liian monen vereen kastettu.
Julistaessaan Jumalan valtakuntaa Jeesus ei jättänyt haastamatta ainuttakaan inhimillisen kulttuurin tuottamaa rakennetta juuriaan myöten.[10] Jopa pyhän perheen perusrakenne joutui kyseenalaiseksi. Jeesuksen perustamassa uudessa perheessä patriarkka ei enää olisi keskipisteenä. Jeesus yksinkertaisesti ohitti kaikkivaltiaat päämiehet ja asetti uuden yhteisöllisyyden keskiöön naiset, lapset ja vallan jalkoihin jääneet orjat, kerjäläiset ja hylätyt.[11] Näiden alapuolelta ei löytynyt enää käskettäviä. He olivat vain muita varten.[12] Jumalan valtakunnassa kaikki olisivat muita varten, ja Jeesus tulisi näyttämään heille, mitä se käytännössä merkitsisi.
Jeesus ei alistunut kansansa patriarkaaliselle vallalle, vaan toimi kuin sitä ei olisi edes ollut olemassa. Vaikka Jeesus tunnusti tarvitsevansa perheenomaista yhteyttä muihin ihmisiin, hän pysyi pohjimmiltaan riippuvaisena ainoastaan taivaallisesta Isästään. Siksi hän ei kutsunut ketään näistä ihmisistä isäkseen, vaikka paikalla oli varmasti Jeesuksen isän ikäisiä miehiä.
Lempeän päättäväisesti Jeesus irtaantui ikivanhaan väkivaltaan juurtuneesta tavasta rakentaa yksilön identiteettiä. Hän saattoi hyvinkin kuulua Daavidin sukuhaaraan, kuten Matteus ja Markus väittävät,[13] mutta Jeesus ei itse missään vaiheessa vedonnut siihen, ja tulisi loppuun asti kieltäytymään suvun elättämistä sankariunelmista. Hän oli löytänyt uuden tavan olla mies ja uuden pohjan ihmisyydelleen. Kutsuessaan muitakin siihen hänestä tuli uhka perinteisille arvoille ja vaara patriarkaaliselle yhteiskuntajärjestykselle. Koska kummatkin miellettiin alkuperältään jumalallisiksi, hänestä tuli kriittisille kuulijoilleen myös Jumalan vihollinen ja kaiken pyhän pilkkaaja.
Jeesukselle tämä episodi merkitsi lopullista irtaantumista kotinsa, sukunsa ja kansansa arvomaailman mimesiksestä. Perheen halut eivät enää olisi hänen halujaan. Suvun unelmat eivät enää olisi hänen unelmiaan ja orjuutetun kansakunnan intohimot eivät enää ohjaisi hänen tietään.
Tästä lähtien hän ei enää kuuluisi mihinkään selkeästi määriteltyyn ryhmään. Hänen uusi perheensä tulisi ylittämään kansakunnan sisäiset heimorajat, sosiaaliset kastijaot, uskonnolliset tabut ja jopa valitun kansan kaikkein ulommaiset rajat.
Viimeistään nyt Jeesus vaihtoi tutun ja turvallisen ydinperheen paljon isompaan, mutta epämääräisempään perheeseen. Se tulisi todentumaan vain hetkittäin ja tilapäisenä, toisilleen vieraiden muukalaisten vilpittömänä kohtaamisena. Siinä olisi Jumalan valtakunnan läsnäolo maan päällä.
Tämän hikisen iltapäivän aikana Jeesuksen perhe koostui näistä ihmisistä. Paikalla oli ainakin osa hänen valitsemistaan opetuslapsista. Kalastajaveljekset olivat saman tien rientäneet verkoilleen, koska olivat tulleet takaisin kotisatamansa lähelle. Muutaman päivän päästä he taas liittyisivät Jeesuksen seuraan. Tällainen tämä Jeesuksen kummallinen uusi perhe oli ja tulisi olemaan. Tänä iltana se näyttäisi tältä ja huomenna jotain muualta.[14]
Tässä hetkessä oli esiaavistus siitä Jumalan valtakunnasta, perheestä ja seurakunnasta, joka ei perustunut keskinäiseen vertailuun, kilpailuun, kateuteen, poissulkevuuteen ja väkivaltaan. Tämä pieni joukko kohtasi Jeesuksen tunnistavan ja tunnustavan katseen ja toistensa läsnäolon. Hyväksynnän ostamisen ja myymisen tilalle oli tullut pyytäminen, vastaanottaminen ja lahjaksi antaminen, kaikkia valtakuntia uhkaava rinnakkaistalous. Tässä hetkessä oli jotain siitä uuden väkivallattoman valtakunnan pyhyydestä, jota on vaikea organisoida pilaamatta jotain sen perheenomaisuudesta.
Tämäkin spontaani ja järjestäytymätön yhteisö tulisi myöhemmin organisoitumaan juuri niiden valtarakenteiden mukaan, joista Jeesus oli kutsunut heidät ulos. Jatkuvasti toistuva taantuminen ei silti koskaan pystyisi kahlitsemaan uutta ylimaallista perheyden todellisuutta, jonka Jeesus oli tuonut ihmiskunnan keskelle. Jokaisen uuden sukupolven marginaalista löytyisi vallitsevia väkivaltarakenteita uhmaavia ja haastavia uudenlaisen perheyhteisön toteutumia.[15]
Kieltäytyessään perheensä kutsusta Jeesus oli antanut esimerkin “talosta joka riitaantuu itsensä kanssa”. Tämä perhe kuitenkin pysyi pystyssä, koska äiti ja poika eivät hylänneet toisiaan. Kirkkohistorian mukaan ainakin yksi Jeesuksen veljistä pysyi Jeesuksen seuraajana, eikä ristiriidoista muiden kanssa ole mitään tietoa. Perhekonfliktin ei siis tarvitse olla väkivaltainen, eikä sitä tarvitse ratkaista uhraamalla ketään. Silloin saatana ei pääse ajamaan ulos saatanaa. Yksiköt eriytyvät ristiriitojen kautta ja tekevät myöhemmin sovintoa.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Mark 3:31-35. Markusta ei lainkaan kiinnosta katolisen kirkon myöhemmät kysymykset siitä oliko Maria neitsyt vielä Jeesuksen syntymän jälkeen ja olivat nämä sisarukset Joosefin aiemmasta avioliitosta olevia vai mahdollisesti serkkuja.
[2] Mark 3:31,32
[3] Matt 5:22-24, 7:3-5.
[4] Mark 3:33-35
[5] Myöhempänä historioitsijana Matteuksella näyttää olleen suuria vaikeuksia sulattaa näin suurelle yleisölle annettua huikeaa palautetta. Ehkä hän siksi väitti, että vain Jeesuksen opetuslapset olivat paikalla. Epäilemättä hekin olivat läsnä. Markus ei kuitenkaan tehnyt mitään tarkoitushakuista rajausta. Hän sulki Jeesuksen palautteen piiriin koko yleisön. Hän antoi Jeesuksen kutsua kaikkia paikalla olijoita perheensä jäseniksi.
[6] Bellinger The Genealogy of Violence. Reflections on Creation, Freedom and Evil. Oxford University Press. 2001. s. 60.
[7] Luuk. 11:27
[8] Luuk 11:28
[9] Schwarts. M Regina The Curse of Cain. The Violent Legacy of Monotheism. The University of Chicago Press. 1997. s. 78.
[10] McKnight Scot. Jesus and His Death: Historiography, the Historical Jesus and Atonement Theory. Baylor University Press. 2005. s. 196.
[11] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 435.
[12] Rhoads David. Reading Mark. Fortress Press. Minneapolis. 2004. s. 128.
[13] Matt 1:1-7. Luuk. 3:23-38.
[14] Tämä tarina on minulle läheinen, mutta samalla kipeä. Majatalon isäntänä osallistun usein hetkiin, joissa kaksi tai kolme ovat kokoontuessaan tosia toisilleen. Joskus harvoin totuudellisuus valtaa isommankin ryhmän. Niissä hetkissä on pyhyyden tuntua. Näissä kohtaamisissa on minun seurakuntani. Se on tänään täysin läsnä ja huomenna kadonnut maailman usviin. Jäljelle jää haikea kiitollisuus. Sielu jää raolleen seuraavan seurakunnan kokoontumiseen. Se on sama ja eri. Kaiken katoavuus ja ikuisuus lyövät kättä, kun ihmiset ovat tosia toisilleen. Kaikki jää, mutta jokaisesta pitää silti luopua.
[15] Tepora Tuomas. Lippu, Uhri, Kansakunta. Ryhmäkokemukset ja rajat Suomessa 1917-1945. Yliopistopaino 2011. s. 243.
