« »

…yhteisön hylkäämät

2 kommenttia Kirjoitettu 28.1.2016 Muokattu 29.10.2020

”Jeesus lähti sitten taas järven rantaan.

Kapernaum sijaitsi aivan järven rannalla, joten Jeesus lähti taas vähän kauemmas kaupungista, jossa oli rakennuksista vapaata järven rantaa. Siellä oli rauhallisempaa. Jopa kalastajien työnteon katseleminen oli rauhoittavaa. Samalla rannalla hän oli kutsunut ensimmäiset neljä opetuslastaan.
Nyt hän ei kuitenkaan saanut olla rauhassa.

Koko ihmisjoukko tuli hänen perässään, ja hän opetti heitä.

Kalastajaveljekset Simon ja Andreas sekä Jaakob ja Johannes luonnollisesti seurasivat mestariaan kuullakseen mitä hän tällä kertaa opettaisi kansalle. Kaikki opetus kuitenkin loppuu joskus nälkään, ja Jeesus lähti kulkemaan takaisin kaupunkiin päin.

Kulkiessaan tulliaseman ohi hän näki Leevin, Alfeuksen pojan, istuvan siellä.[1] Matteuksen evankeliumissa tullimies tunnetaan Matteuksena, jonka myös uskottiin myöhemmin kirjoittaneen Matteuksen evankeliumin. Koska emme kuitenkaan voi olla tästä varmoja pitäydyn Markuksen antamassa nimessä.[2] Kaikki kalastajat tunsivat Leevin ja hänen perheensä. He eivät suinkaan kuuluneet Kapernaumin suosituimpiin ihmisiin. Hänen vanhempansa olivat antaneet hänelle pappissuvulle kuuluvan nimen, mutta poika olikin päätynyt Roomalaisten lakeijaksi.

Leevi oli inhottu pikkuvirkamies, jolla oli valtuudet kiskoa köyhiltä viljelijöiltä veroa.[3] Hän huolehti myös kalastusluvista ja veneiden vuokramaksuista, joten hänellä oli inhotun paljon valtaa kunnon kansalaisiin.[4] Koska tullimiesten ja kansan välissä ei ollut mitään välikerroksia, he joutuivat kantamaan myös linnoissaan piilotteleville ruhtinaille kuuluvaa vihaa. Heitähän nämä kansansa petturit kuitenkin edustivat ja heille nämä verorahat menivät, eivät suinkaan mihinkään köyhien ja orpojen sosiaalihuoltoon.

Publikaaneja pidettiin miehitysvallalle sielunsa myyneinä korruptoituneina ja epäisänmaallisina pettureina, jotka olivat lahjoneet tai keinotelleet itsensä Rooman valtion pikkuvirkamiehiksi (lat. publicanus) ja saaneet paikallisen oikeuden kerätä veroja. Jotkut olivat puoliksi vapautuneita orjia, joille tämä oli roomalaisten antama armovirka, viimeinen mahdollisuus ansaita yhtään mitään. Rooman virkamiehet määräsivät heille verokiintiöt, joiden lisäksi he keräsivät itselleen veroja sen verran kuin irti saivat.

Sakkeuksen[5] kaltainen alueellinen publikaanien päällikkö saattoi rikastua ammatissaan, mutta kentällä työskenteleville Leevin kaltaisille verottajille se oli vaikeampaa.

Roomalaiset eivät piitanneet siitä millä tavalla verot kerättiin tai kiristettiin, kunhan rahaa tuli ja kansa ei noussut veriseen verokapinaan, niin kuin Jeesuksen lapsuuden aikana oli tapahtunut.

Vihaisilta kalastajilta Jeesuskin oli kuullut juttuja kaupunkilaisten karttamasta miehestä. Leevi istui tien varteen rakennetun tulliaseman portailla. Se muistutti meidän maaseutumme vanhaa maitolaituria. Leevi valvoi liikennettä keräten kaikilta tuotteitaan kuljettavilta kauppiailta veroja ja tulleja miehitysvallalle. Kaikki kalastajat olivat opetelleet millä tavalla saalista piti piilotella tai vähätellä tullien ja verojen minimoimiseksi.

Leevi oli heidän mielestään huorannut sielunsa valloittajille. Kapernaumin kalastajat yhdessä koko Galilean köyhälistön kanssa elättivät suurempia kreikankielisten kaupunkien asukkaita työllään. Heidän kauppaamiaan tuotteita verotettiin mielivaltaisen raskaasti, jotta kaupungeissa elostelevat ruhtinaat sotilaineen eläisivät vielä paremmin ja pystyisivät lähettää rahaa myös Rooman keisarille.

Vuokraviljelijät maksoivat maistaan vuokraa Jerusalemin pappisaristokraateille, jotka olivat keinotelleet itsensä maan omistajiksi. Kun viljelijät eivät näistä maksuista suoriutuneet Jerusalemin temppelin keskuspankki tarjosi välimiesten kautta lainaa kiskurikorolla. Roomalainen kiskuri tien poskessa vei näiltä velkavankeudessa eläviltä viljelijöiltä viimeisenkin toivon kohtuullisen elannon ansaitsemisesta. Kun Jeesus oli juuri ohittanut tämän vihatun tulliaseman, hän pysähtyi ja puhutteli ensimmäisten opetuslastensa kauhuksi Leeviä samalla tavalla kuin heitä vain muutamaa viikkoa aiemmin.

Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”,

Kalastajaveljesten yrmeäntorjuvat ilmeet tekivät Leevin levottomaksi. Erityisesti Simon, jota myös kiivailijaksi kutsuttiin, katsoi häntä suorastaan murhaavasti. Hänellä huhuttiinkin olevan kytköksiä kapinallisiin, jotka mielellään olisivat tikarilla vapauttaneet Leevin vihatusta tehtävästään. Leevi, oli kuitenkin päätöksensä tehnyt.
Kalastajaveljekset saattoivat aina palata takaisin veneilleen, mutta Leeville tulliaseman jättäminen olisi lopullinen. Se ei jäisi tyhjänä odottamaan milloin hänellä olisi taas aikaa kerätä tulleja. Leevillä oli jatkuvan kilpailun kohteena oleva virka. Sitä ei hoidettu osa-aikaisetsi tai puoliksi etätyönä. Leevi tiesi, että jos hän nyt lähtisi seuraamaan Jeesusta, takaisin ei ollut tulemista.

…hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Leevi oli kollegoiltaan kuullut kaupunkiinsa muuttaneesta opettajasta ja ihmeiden tekijästä paljon juoruja. Heidän kannaltaan ne olivat aika mieluisia, koska ne kertoivat juutalaisesta opettajasta, joka ei kovinkaan tarkkaan valinnut seuraansa. Leevin kuppaamat kalastajat taas olivat pahansuovasti vihjaisseet hänen olevan pulassa, kun Jeesuksen ennustama Jumalan valtakunta lähiaikoina tulisi. Kukaan ei tiennyt mitä se käytännössä tarkoittaisi, mutta kaikki olivat varmoja siitä, että se tekisi Leevin virattomaksi. Se huolestutti Leeviä, vaikka hän viihtynytkään nykyisen työnantajansa valtakunnassa. Omiensa joukosta hän ei sen jälkeen enää mitään töitä saisi. Niin merkitty mies hän jo oli. Kun Jeesus kutsui tätä ei-kenenkään-maan orpoa seuraamaan itseään, hän ei opetuslasten suureksi pettymykseksi epäröinyt hetkeäkään. Vaikka tulliaseman tyhjäksi jättämisestä saattaisi olla ankariakin seuraamuksia Leevi päätti lopettaa rahan keräämisen Herodekselle ja siinä sivussa myös itselleen.

Leevi oli tehnyt elämänsä suurimman ja vaarallisimman valinnan, eikä halunnut jättää sitä juhlimatta. Se oli myös hänen tapansa osoittaa kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan Jeesusta kohtaan. Leevi kutsui kollegansa ja ystävänsä mukaan ja lähti Jeesuksen kanssa kulkemaan taloaan kohti.

Tilannetta vakoilleet fariseukset eivät voineet uskoa silmiään. Leevin koti oli tunnettu huonomaineisten ihmisten kokoontumispaikkana. Hyvä jos Leevi tekee parannusta halveksitusta ammatistaan, mutta miksi hän nyt kutsuu koko vanhan rosvojoukon mukaansa juhlia viettämään ja miksi se ei näytä Jeesusta millään lailla huolestuttavan?

Fariseusten tehtävä oli suojella kansan identiteettiä Jumalan valittuna kansana. He yrittivät varjella Jumalan kansan pyhyyttä vieraalta tartunnalta.[6] Oman kansan perinteet, lait ja säädökset olivat unohtumassa ja sen kautta koko kansan identiteetti oli vaarassa. Kreikkalaisia ja roomalaisia vaikutteita oli joka puolella. Pakanoiden ja heidän kanssaan seurustelleiden syntisten kanssa ei pitänyt olla kosketuksissa. Vieraat oli pidettävä loitolla, samoin kuukautisvuotoiset naiset, spitaaliset, eunukit ja muut vammaiset. Saastaisten kanssa vahingossa tekemisissä olleille oli tarkasti määrätyt rituaaliset pesuohjeet, uhrit ja karanteeniajat. Ne olivat niin kalliita, aikaa vieviä ja vaivalloisia, että galilealaiset olivat alkaneet suhtautua niihin vihamielisesti. Silti tavallinen kansa pysyi aika hyvin annetuissa rajoissa. Muukalaisten kanssa ei turhaan seurusteltu. Kauppiaat, veronkerääjät ja tullimiehet olivat jo tottuneet saastaisuuteensa, koska heillä ei ollut varaa eikä aikaa jatkuviin puhdistusrituaaleihin. He olivat alistuneet omaan pohjaluokkaisuuteensa.

Saastainen aina pilasi pyhyyden, eikä päinvastoin. Väärää seuraa piti karttaa, koska heissä oleva tarkemmin määrittelemätön väärä oli paljon tarttuvampaa kuin puhtaissa oleva pyhyys. Fariseusten ja papiston intuitio oli siinä mielessä oikea, että kaunainen kateellisuus, katkera kilpailu ja kaikki näistä juontuva väkivalta on huomattavasti tarttuvampaa kuin nöyrä kiitollisuus ja pyyteetön antaminen. Mutta tässä ei nyt ollut siitä kysymys. Moraalinen puhtaus oli tärkeää, mutta tärkeintä oli rituaalinen puhtaus, se että rajat puhtaiden ja saastaisten välillä eivät alkaisi vuotaa. Raja pyhän ja saastan välillä ei kulkenut ihmisten sisällä vaan oli vedetty ihmisten väliin.

Nyt tämä sekalainen seurakunta oli menossa viettämään yhteisiä juhlia, eikä Jeesus opetuslapsineen näyttänyt millään lailla edes käännyttävän heitä. Se olisi ollut ainoa sallittu syy olla saastaisten ja pakanoiden kanssa tekemisissä.

Jeesuksen julkisiin vuosiin liittyy monta päivällistarinaa ja Jeesuksen opetus sisältää vertauksia ruoasta, viinistä, aterioista ja juhlista. Pahansuovat kielet puhuivat hänestä jopa syöppönä ja juoppona.[7] Eikä Jeesus tehnyt mitään maineensa puhdistamiseksi. Vaikka Jeesus oli aloittanut julkisen työnsä hengenvaarallisella paastolla, määräaikaiset rituaaliset paastot eivät kuuluneet hänen elämäntyyliinsä. Jeesus ei koskaan mieltynyt Johanneksen ankaraan asketismiin, vaikka ehkä ihailikin sitä. Johannesta ei vapaana ollessaan ymmärrettävistä syistä koskaan pyydetty hääjuhliin tai muihin ilonpitoihin. Jeesus sai ne kutsut. Jos häntä ei kutsuttu, hän teki niin kuin nyt – kutsui itsensä Leevin taloon syömään, ikään kuin olisi tahallaan halunnut ruokkia huonoa mainettaan fariseusten silmissä. Jeesus rakasti syntisten maineessa olevia ja he rakastivat häntä. Näiden juhlien pöytäpuheet ja keskustelut vieraiden kanssa tallentuivat myös osaksi Jeesuksesta kerrottavia juoruja.

Kapernaumin asukkaat tiesivät hyvin tarkkaan, kenen sopi vierailla missäkin talossa. Sen lisäksi he tiesivät paikkansa ja roolinsa aterialla.[8] Ruokailuriitit kertoivat olennaisen totuuden koko yhteisön arvoista ja olemuksesta. Istumajärjestys kertoi miesten keskinäisestä statuksesta. Naiset ja orjat toimivat tarjoilijoina ja söivät muissa tiloissa – sen mikä miehiltä jäi syömättä.

Jeesus oli sitten aterialla Matteuksen kodissa. Monia publikaaneja ja muita syntisiä aterioi Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa, sillä heitä oli paljon hänen seuraajiensa joukossa.

Leevi oli vasta viides henkilökohtaisesti Jeesuksen seuraajaksi kutsuttu. Silti Matteus väitti, että monet publikaanit ja muut syntiset pitivät itseään jo Jeesuksen seuraajina. Leevi oli siis aika hyvin informoitu Jeesuksen julistuksesta ja oli jo odottanut saavansa mahdollisuuden tutustua häneen lähemmin.

Jeesus olisi tuskin voinut valita halveksitumpaa ateriaseuraa. Kaikki tiesivät, että Leevin kaltaiset publikaanit ja varsinkin heidän esimiehensä, kiristivät minkä kehtasivat ja kuorivat ylimääräiset itselleen. Siksi heihin kohdistui hyvin perusteltu yleinen halveksunta, eikä heidän seurassaan viihtyneet kuin muut syntiset. Ehkä he olivat paimenia, maantierosvoja, viemäreiden tyhjentäjiä, kierteleviä kauppiaita, uhkapelureita, kreikkalaisten bordellien isäntiä jne.

Leevin pöytäseura oli selkeä todiste hänen moraalisesta turmeltuneisuudestaan. He olivat paskasakkia, Galilean parasiittejä. Heidän ei pitäisi lainkaan asua pyhällä maalla, mutta karkottaakaan heitä ei voinut koska koko maa, temppeliä lukuun ottamatta, oli muukalaisvallan alla. He eivät olleet maahan tunkeutuneita pakolaisia, mutta heidän pitäisi olla maasta lähteviä pakolaisia. Kukaan kunniallinen kansalainen ei halunnut tulla nähdyksi heidän seurassaan.

Päätellen siitä kuinka paljon Leevin kotiin mahtui vieraita ja kuinka hyvin se oli varautunut heidän kestitsemiseensä, hän oli onnistunut työssään vähintäänkin kohtuullisesti. Käytännössä se tarkoitti sitä, että Leevi oli ollut poikkeuksellisen säälimätön ja kiero työssään.

Ruokaa katettiin isossa kaaressa. Kalastajaveljekset jättäytyivät mahdollisimman lähelle ulko-ovea, jotta he voisivat teeskennellä olevansa vain yleisöä. He eivät olleet lainkaan varmoja halusivatko oikeasti kuulua tähän seurueeseen.

Taas kerran Jeesus oli hakeutunut kaiken saastuttavuuden keskelle, piittaamatta lainkaan siitä millaisia johtopäätöksiä hänestä tehtäisiin. Halusi hän tai ei, seura tulisi saastuttamaan hänet. Häntä ei vain nähtäisi seuransa kaltaisena, vaan hänen oikeasti uskottiin saastuvat myös sisäisesti sen kautta, että kastaisi syömänsä leivän samaan viini- tai kastikeastiaan saastuneiden ihmisten kanssa.

Jeesuksen tartuntalogiikka toimi toisin päin: Hän näki ruokaseuransa itsensä kaltaisena, rakastettuna, hyväksyttynä ja kunnioitettuna. Jos he eivät uskoisi sitä, hän tartuttaisi heihin uskoa siihen.

Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: ”Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!”

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Markus kutsuu neljää kalastajaveljestä Jeesuksen opetuslapsiksi. Ehkä se on Markuksen ironiaa, koska tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun kalastajaveljeksillä oli todellisia vaikeuksia tunnustautua samaan seuraan Jeesuksen kanssa, tai pikemminkin viimeksi valitun opetuslapsen ja hänen ystäviensä seuraan. He olivat onnistuneet asemoimaan itsensä sillä tavalla lähelle ulko-ovea, että fariseukset tilittivät vain Jeesusta väärässä seurassa syömisestä.

Jeesus oli toiminut täysin avoimesti. Hän valitsi seuransa tarkkailun alaisena, täysin tietoisena seurauksista. Hän tiesi kuinka tärkeää fariseuksille oli opettaa kansalle arjen rituaalista puhtautta. Heidän uskonnollinen elämänsä ei keskittynyt vain temppeliin,[9] vaikka he olivatkin temppelivaltiota hallitsevan papiston kirjanoppineita byrokraatteja ja siinä ominaisuudessa myös Mooseksen lain parhaita tulkitsijoita. Väsyneitä kuin olivat temppeliherrojen palvelemiseen, he viihtyivät enemmän kansan parissa yrittäen kouluttaa heitä käyttäytymään kuin olisivat temppelissä.  He kulkivat usein ryhminä, pukeutumiseltaan muista erottautuvina katupartioina valvomassa pyhän maan puhtaita perinteitä ja ennen kaikkea sitä, että kansat eivät tavoiltaan sekoittuisi toisiinsa. Heidän missionsa oli tuoda Mooseksen käskyt ja niiden pikkutarkat sovellutukset osaksi kansanhurskautta.[10] Kysymykset puhtaasta ruoasta, oikeasta ruokaseurasta ja ruokatavoista olivat heille erityisen tärkeitä väittelyn aiheita.[11] He kiertelivät painostamassa kansaa seuraamaan lakia yhä tarkemmin ja valvoivat pienintäkin rikettä uhaten niistä julkisilla rangaistuksilla.[12] Hengellisenä korttelipoliisina ja painostusryhmänä he varjelivat sitä tapakulttuuria, joka teki kunkin yksilön, perheen ja suvun kelpaavaksi pyhään kansaan. Muut kansat seuratkoot omia tapojaan, kunhan tekevät sen tarpeeksi kaukana pyhästä kansasta.

Jeesus tiesi, että oikea ruokaseura oli yksi tärkeimmistä kuulumisen koodeista. Saman pöydän ääressä ruokaileminen merkitsi rauhaa, ehdotonta luottamusta ja veljeyttä kaikkien osapuolten välillä. Pöydän ääreen kutsuttiin vain ne, joiden kanssa nämä ehdot täyttyivät. Ruokailemalla tässä seurassa Jeesus viesti heille täydellistä hyväksyntäänsä ja yhteenkuuluvuuttaan heidän kanssaan. Kaikki tiesivät kuuluvansa Jeesuksen avointen pöytien seurakuntaan.

Mutta ei tämäkään pöytäseurue niin auvoisen yksimielinen ollut. Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset vihasivat heidän toimeentulonsa lypsäjiä. Publikaanit ja muut syntiset puolestaan olivat kaunaisia heihin kohdistetusta avoimesta halveksunnasta. Hehän tekivät vain työtään niin kuin muutkin. Jollain oli pakko ansaita leipää perheelle. Eivät hekään olleet mielestään ansainneet kohtaamaansa syrjintää. Nyt heidänkin piti istua samaan ruokarinkiin kaltoin kohtelijoidensa kanssa. He kuitenkin tekivät sen, koska Jeesuksen erimerkki oli kaikessa yllätyksellisyydessään niin liikuttava, että sitä oli vaikea vastustaa.

Jeesus uhmasi aikansa ehkä vahvinta mimesistä pitämällä ystävinään ihmisiä, joita enemmistö piti vihollisinaan.[13] Hän kieltäytyi imitoimasta enemmistön yksimielistä inhoa tätä koskemattomien kastia kohtaan. Hän myös kieltäytyi imitoimasta syrjittyjen yksimielistä inhoa kunnon kansalaisia kohtaan. Näin hän osoitti pitävänsä koko hylkäävyyteen perustuvaa yhteiskuntajärjestystä ja normaalielämää vääränä. Ylittäessään rajan hylättyjen puolelle, hän antautuu itse hylättäväksi. Pysyessään uskollisena kunniallisille opetuslapsilleen, hän antautui hylättyjen hylättäväksi. Syödessään karanteeniin lukittujen ihmishylkiöiden kanssa, ja heitä vihaavien kunnon kansalaisten kanssa, hän astui kokonaan ulos hylkäävästä vuorovaikutuksesta.

Jeesus varmasti tiesi muuttuvansa sosiaaliseksi hylkiöksi syömällä hylkiöiden kanssa. Hän tiesi ottavansa riskin myös siinä, ettei antautunut veljeilemään pelkästään heidän kanssaan. Hän näytti olevan kaikkien puolella, olematta ketään vastaan. Sellainen oli todella vaarallista. Jokaisen piti aina valita leirinsä, ja pysyä sille myös uskollisena. Kyseenalaistamalla nämä rajat hän uhmasi järjestystä, joka oli siitä riippuvainen. Hylkiöt joutuvat rajan toiselle puolelle. Mutta kun sinne menee mies, jota on alettu kunnioittaa parantajana ja kenen tahansa syntien anteeksiantajana, pyhitetyn väkivallan luomat itsestään selvät rajat alkavat paukkua.

Fariseusten puolue halusi enemmän tavallista kansaa vaikutuksensa piiriin. Jeesus kuitenkin paljasti heidän kutsuvan retoriikkansa takaa hylkäävän käytännön: Tärkeintä ei ollutkaan kuka kuului Jumalan valittuihin, vaan kuka ei ehdottomasti kuulunut heihin. Nytkin hän huomasi, että juuri tästä supistiin pihaportin tuntumassa. Opetuslapset yrittivät turhaan selitellä fariseuksille Jeesusta ja perustella omaa osallisuuttaan tähän skandaaliin.

Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”[14]

Tämä on Jeesuksen ironiaa terävimmillään. Terveiden ja sairaiden roolit olivat hänestä aivan päälaellaan. “Terveitä” olivat ne, jotka pärjäsivät sairaassa systeemissä itseriittoisten uskonnollisten illuusioittensa varassa. Heidän terveytensä mittari oli juuri siinä, etteivät tarvinneet ketään, eivät ainakaan heidän alapuolellaan olevia syntisiä saastoja. Terve suostui sairaaksi yleensä vain täydellisen romahduksen kautta.

Tässä pöytäseurueessa oli paljon puhtaasta kansasta ulos romahtaneita. Ehkä siellä oli sellaisiakin sairaita, jotka eivät enää kestäneet muiden hylkäämistä ja sen takia hakeutuivat kaiken ulkopuolelle potemaan loppuun kolutun omantuntonsa kipeyttä.

Kertomuksen kuulijoille fariseukset olivat nyt kertomuksen inhokkeja. He olivat stereotyyppisiä pahiksia, vaikka heillä oli vilpitön ja intohimoinen halu pitää oma kansansa Jumalan kansana.  Jeesus ei hylännyt heitäkään. Hän teki maailman vaikeimman asian. Hän ei vastannut fariseusten hylkäävyyteen hylkäämällä, vaikka tunsikin huoneessa olijoiden kautta viettelyksen imitoida juuri sitä. Potut pottuina on maailman houkuttelevin ateria. Jeesus ei sitä syönyt. Hän pysyi haastavassa vuorovaikutuksessa myös fariseusten kanssa.

Torjumatta ketään, Jeesus käänsi fariseusten kautta tarjolla olevan ulkopuolisuuden asetelman nurin päin. Hänen näkökulmastaan ulkopuoliset olivat keskiössä.[15] Näistä puhtaan kansan poissulkemista luusereista Jeesus aloitti työnsä. Oli heidät sitten ulostettu sairauden, synnin, säädyn, sukupuolen tai syntymäpaikan takia, he olivat hänen missionsa sisäpiiriläisiä. Hekin olivat keskenään ristiriitaisia ja toisiaan vierastavia, mutta heitä yhdisti rakkaus mieheen, joka eli heidän kanssaan, söi heidän pöydissään ja opetti heille Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Fariseukset ja kirjanoppineet olivat sen toiminnan kriittisiä ja tuomitsevia tarkkailijoita. He asemoivat itsensä tuon ristiriitaisen kohtaamispiirin ulkopuolisiksi. He eivät halunneet olla Jeesuksen luomassa keskiössä. Jos tämä oli se seurakunta, jota Jeesus alkoi rakentaa, he eivät missään tapauksessa halunneet siihen kuulua.

Markuksen kertomuksessa Jeesus näyttää seuralleen vain varauksetonta hyväksyntää. Luukkaan versiossa Jeesus lisää kutsuunsa agendan. ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.”[16]

Mitä hän tässä tilanteessa mahtoi kääntymyksellä tarkoittaa? Miten veron kerääjä voisi astua ulos sortokoneistosta, jos hän ei saisi tolkun kokoista maatilaa, jota viljellen voisi elättää perheensä? Ei prostituoitukaan välttämättä tarvinnut mitään moraalista kääntymystä vaan yhteisön, jossa hän olisi huolehdittu ja kunnioitettu ilman että hänen tarvitsisi myydä itseään.[17]

Yhteiskunnan alimmissa kerroksissa selviytymisen käsikirjoitukset ovat eliitin sanelemia. Herrat ovat laatineet säännöt, piirtäneet rajat ja huolehtineet siitä, että jokainen pysyy säädyssään. Tässä käsikirjoituksessa alas pudonneille annettiin aika olemattomia koreografisia vapauksia. Pohjakerroksissa korkeintaan teeskenneltiin rikkaitten itsetyytyväisyyttä imartelevaa nöyryyttä, kun he joutuivat anomaan kiskurikorkoisia lainoja tai kiittelemään kerjäämistään almuista.[18]

Kääntyminen heille tarkoitti ensisijaisesti kääntymistä hylätyn asemasta Jeesuksen rakastettuna olemisen statukseen. Kun Jeesus puhui syntisistä, hän käytti fariseusten omaa määritelmää tietystä ihmisluokasta. Siihen kuuluivat myös spitaaliset, halvaantuneet, sokeat, kuurot ja mykät. Ei Jeesus itse koskaan puhutellut tätä kansanosaa millään alentavalla tavalla. Silti he olivat syntisiä, siinä missä fariseuksetkin. He myönsivät pöytäseurueensa vaikeuden, mutta valitsivat sen silti.

Näiden normikansalaisten ja hylkiöiden kanssa Jeesus kuitenkin vietti aikansa, eikä yksikään evankeliumi kerro hänen mistään syystä erottaneen ketään seurastaan. Jeesuksen seurakunta oli juuri se, mikä milloinkin oli kokoontunut hänen kanssaan olemaan ja elämään. Hänen pöydässään ei ollut miestä eikä naista, ei orjaa eikä vapaata, ei puhdasta eikä saastaa eikä rikasta tai köyhää. Hänen luokseen sai tulla ja hänen luotaan sai mennä pois ilman mitään sen kummempaa dramatiikkaa. Mutta jos me kuvittelemme Jeesuksen pöytäseurueen täysin ristiriidattomaksi seurakunnaksi, romantisoimme sorrettujen solidaarisuutta. Ei sekään helpolla synny.

Heille hän julisti Jumalan valtakuntaa, jossa kenenkään ei tarvitsisi ostaa eikä ansaita asemaansa. Hän tarjosi kuuluvuutta ja osallisuutta kenelle tahansa, joka halusi tulla siitä osalliseksi. Oman hyväksyntänsä, kunnioituksensa ja käytännön huolenpitonsa kautta hän otti nämä hylkiöt takaisin ihmiskunnan jäseniksi, eikä vain ihmiskunnan, vaan Jumalan valtakunnan lapsiksi. Hänelle he eivät enää olleet saastaisia. Heitä ei enää saanut häpäistä, syyllistää eikä millään perusteella hylätä. He olivat Jumalan rakastamia ja ehdottomasti anteeksi annettuja arvokkaita ihmisiä. Tästä lähtökohdasta hän kutsui heitä seuraamaan itseään — eli armahtamaan myös toisiaan.
Ei Jeesus tarjoutunut helposti seurattavaksi. Hän antoi hylätyille ja ulossuljetuille eettisesti vaikeimman mahdollisen haasteen: älkää imitoiko tuomitsijoitanne vaan rakastakaa hylkääjiänne, selkärankaisella ja haastavalla rakkaudella. Hän antoi siitä saman tien esimerkin.

Fariseukset olivat jo tarpeeksi häirinneet alkavaa ruokarauhaa, joten Jeesus päätti lähettää ne tiehensä voidakseen keskittyä heihin, jotka olivat keskinäisistä ristiriidoistaan huolimatta valinneet toistensa seuran. Oli aika syödä juoda sovintoa etsivien vihollisten kanssa. Siksi hän käski arvostelevan yleisön lähtemään koteihinsa.

Menkää…

Lähtekää nyt jo koteihinne. Me haluamme syödä rahassa ilman arvostelevaa yleisöä. Mutta jotta teillä olisi tästä kohtaamisesta jotain hyötyä, niin annan teille kotiläksyn:

tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’ Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.”[19]

Tämä oli ainoa kerta, jolloin Jeesus suoraan siteerasi Vanhaa Testamenttia varauksettomalla hyväksynnällä. Jeesus oli selvästi mielistynyt Hooseaan, joka kertoi intohimoisesti rakastavastavasta Jumalasta runollisemmin kuin kukaan muu. Häneltä tiivistetty Jumalan tahdon ilmaisua Hän nyt tarjosi kirjanoppineiden moraaliseksi kompassiksi. Hoosea oli jo satoja vuosia sitten turhaan kyseenalaistanut uhrikultin merkitystä. Nyt Jeesus antoi kirjanoppineille kertausläksyn. Tuohon yhteen lauseeseen tiivistyi uskonnon harjoittamisen tärkeimmät haasteet:

Tutkikaa ja oppikaa mikä teidän uskonnollisuudessanne on uhreja vaativaa ja hylkäävää.[20] Jumala ei halua eikä tarvitse kuolleita eläimiä, eikä elävinä hylättyjä ihmisiä. Hän ei tarvitsee ihmisuhreja missään muodossa.

Oppikaa ja tutkikaa, kuka joutuu maksamaan hintaa teidän pyhyydestänne, ja ketkä ovat teidän puhtautenne uhreja. Kuka jää teidän armahtavaisuutenne ulkopuolelle ja miksi? Näinkö te oikeasti uskotte Jumalan rajaavan armahtavaisuuttaan?

Armahtaminen, armollisena eläminen ja oleminen on minun missioni. Minä armahdan pöytäseurueeni sairaat ja syntiset ja opastan heitä armahtamaan myös toisiaan. Minä kutsun heidät elämäni tärkeimmiksi ihmisiksi. Heidän hyvinvointiinsa minä aion keskittyä. Heidän syyllisyytensä taakkaa haluan jakaa, heidän sairauksiaan haluan parantaa ja heidän häpeällisen ulkopuolisuutensa minä otan omakseni. Minä olen yksi heistä.

Ruokaillessaan näiden ihmisten kanssa Jeesus teki jotain hyvin tavallista ja tavatonta samaan aikaan. Ruokailemalla tässä seurassa hän avasi rajoja, hämärsi erilaisuuksia ja toi kartettavat ja karttajat kosketuksiin toistensa kanssa. Hänen armahtavaisuutensa ei kunnioittanut eristäviä rajoja, vaan ylitti niitä kunnioittavalla vieraanvaraisuudella. Hän ei vain ylittänyt rajoja syntisten puolelle, vaan osoitti rajat itsessään syntisiksi, väkivaltaisiksi ja vääriksi.[21]

Mutta Jeesuksen toiminnalla oli ankarampikin puoli. Vaikka hän haastoi vanhoja rajoja, hän myös loi uusia. Hän teki selväksi, että elämä joko rakentuisi vieraanvaraisuudelle taikka hylkäämiselle. Kumpaakin ei voinut tehdä samaan aikaan. Oli valittava puolensa. Vai pitikö sittenkään? Tuomitsiko Jeesus fariseusten hylkäävän moralismin? Kyllä. Mutta olivatko he sen tähden pois suljettuja Jeesuksen vieraanvaraisuuden piiristä? Eivät.

Jeesuksen tapa lähestyä hylkäävää uskonnollista väkivaltaa oli samalla sekä vallankumouksellinen että reformatiivinen. Se oli vallankumouksellinen siinä mielessä, että hän asetti yleisen konsensuksen kyseenalaiseksi ja loi aivan uudenlaista yhteisöä sen sisälle. Se oli reformatiivinen siinä mielessä, että hän ei lähtenyt avoimesti kaatamaan vallassa olevaa uskonnollista systeemiä, vaan tarjosi väkivallatonta vaihtoehtoa sen keskelle.

Hän edusti pyhyyttä ja puhtautta, joka vain lisääntyi sääntöjä rikkovan vieraanvaraisuuden myötä. Sellainen oli kyllä ongelma muillekin kuin fariseuksille. Eivät publikaanit ja ”muut syntisetkään” kutsuneet fariseuksia kylään. Puhtausrajoja rikkova vieraanvaraisuus oli skandaali kenelle tahansa ja kaikille.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin alkuseurakunta jäi pitkäksi aikaa pyörimään Jerusalemin temppelin nurkkiin kykenemättä menemään pakanakansojen luokse. Heille oli edelleenkin luonnotonta ja vaikeaa seurata Jeesuksen esimerkkiä tässä keskeisessä asiassa.[22] Kaikessa yksinkertaisuudessaan väärän seuran suosiminen oli alusta lähtien Jeesuksen toiminnassa yhteiskuntajärjestystä ja mielenrauhaa eniten uhkaava ulottuvuus.

Kaukana maaseudulla, pyhän pääkaupungin vaikutusvallan ulkolaidoilla, Jeesus rakensi piilokumouksellista vaihtoehtokulttuuria, joka pelkillä ruokailutavoillaan teki hyväntahtoista pilkkaa keskusvaltaisesta uskonnosta. Täällä hän pystyi ilman välittömiä sanktioita tehdä kuiluja ylittävästä arjesta pyhää vapauttamalla se pyhinä pidetyistä rajoista ja rituaaleista.

Kysymys oli myös taloudellinen, koska ruoka oli puhdasta vasta sen jälkeen, kun siitä oli kymmenykset annettu temppelille. Jeesus luultavasti armahti köyhiä syrjäkyläläisiä rohkaisemalla heitä ainakin epäsuorasti lintsaamaan ainakin yhdestä heitä rasittavasta verosta.[23] Vaikka Jeesuksen opettama Jumalan valtakunta ei ollutkaan mikään vaihtoehtoinen vastavallankumouksellinen imperiumi, se silti kyseenalaisti olemassa olevien valtarakenteiden oikeutuksia. Jeesuksen tapa valita ateriaseuransa ilmaisi uudenlaista käsitystä siitä, mitä tarkoitti olla Jumalan kansa maan päällä. Tältä näyttäisi Jumalan valtakunta köyhän maaseudun vihan ja halveksunnan polarisoimassa arjessa. Hylkäävyyteensä takertujia hän pyysi menemään omiin koteihinsa miettimään armahtavaisuuden ja uhraamisen eli poissulkemisen välistä eroa. Jos he löytäisivät itsensä poissulkijoina ja myöntäisivät sen synniksi, hekin olisivat armollisesti tervetulleita syntisten ja sairaitten pöytään.

Markus ojentaa saman kotiin menemisen läksyn kuulijoilleen. Jos te olette kovin tyytyväisiä siihen, että Jeesus lähetti fariseukset kotiin miettimään armeliaisuuden ja uhraamisen välistä eroa, Jeesus lähettää teidätkin kotiinne miettimään täsmälleen samaa asiaa.[24]

                Moraalinen mykistyminen

Tämän kaltainen kertomus voi tuntua aika irrelevantilta, koska emme tunnista Jeesuksen aikaisia moraalisääntöjä. Ne näyttäytyvät niin menneen maailman ilmiöiltä. Silti Markus kuvaa tässä jännitettä, joka on edelleen keskellämme.

Kansainvälisesti arvostetut moraalin tutkijat Haidt ja Graham[25] tunnistavat tavallisen kansan viisi moraalin perustaa.
1. Väkivallattomuus ja huolenpito.
2. Reiluus ja oikeudenmukaisuus vuorovaikutuksessa.
3. Ryhmäuskollisuus ja lojaalisuus omille.
4. Auktoriteetin kunnioittaminen ja yhteisövelvollisuuksien suorittaminen.
5. Puhtauden ja pyhyyden kunnioittaminen.

Liberaalit humanistit ja suvaitsevaisuutta korostavat uskovaiset ankkuroivat moraalinsa kahteen ensimmäiseen perustaan. Tärkeintä on pidättäytyä väkivallasta, huolehtia sen uhreista ja olla reilu ja totuudenmukainen kaikessa vuorovaikutuksessa.

Heidän on vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää konservatiivien tapaa korostaa ryhmäuskollisuutta, isänmaalisuutta ja auktoriteettien kunnioitusta. Vielä vähemmän ymmärrystä saa vanhoillinen uskonnollisuus, joille paikat, esineet rituaalit ja perinteet ovat pyhiä. Konservatiivien on taas vaikea ymmärtää ihmisiä, joille isänmaallisuus ja vanhempien kunnioittaminen ei enää ole pyhä arvo, tai ”suvakkeja” jotka suojelevat kaikenlaisia ”moraalittomia inhottavuuksia” kuten homoseksuaalisuutta ja kohta varmaan eläimiin sekaantujia ja pedofilejakin.

Koskettaessaan saastaisina pidettyjä ihmisiä, julistaessaan syntejä noin vain anteeksi ja seurustellessaan kartettavien ihmisten kanssa Jeesus näyttäytyi fariseusten silmissä isänmaan petturilta, joka ei piitannut perinteistä, kansan auktoriteeteista, pyhistä paikoista, esineistä tai puhtausrituaaleista lainkaan. Voin kuvitella hänestä sanotun että ”sille miehelle ei mikään ole enää pyhää.” Niin holtittomasti hän suhtautui niihin rajoihin ja sääntöihin, joiden avulla kansa oli säilyttänyt identiteettinsä jo vuosisatoja.

Ennen kuin itse pidät itseäsi fiksuna liberaalina, joka ei piittaa konservatiivisista arvoista, koska ne ovat sinusta eettisesti huonosti perusteltuja, mieti onko seuraavissa tilanteissa sinulle jotain moraalisesti ongelmallista:

Nainen löytää kellaria siivotessaan vanhemmiltaan perimänsä Suomen lipun. Hän repii sen palasiksi ja tekee siitä muutaman lattiarätin.

Perheen koira jäi auton alle ja kuolee. Juuri nähdyssä matkailuohjelmassa oli kehuttu koiran lihan maukkautta, joten isäntä panee sen lihoiksi ja tarjoaa perheelleen aterian.

Sisar ja veli ovat jossain vaiheessa tykästyneet suukottelemiseen ja alkavat aina tilaisuuden tullen salaa suudella toisiaan suulle.

Mies ostaa kaupasta kokonaisen broilerin, käyttää sitä seksuaalisen tyydytyksen välineenä ja valmistaa siitä sen jälkeen ruokaa.

Kenttätutkimuksissa melkein kaikki ovat vastanneet kyllä jokaiseen kysymykseen, kykenemättä kuitenkaan perustelemaan vastaustaan millään moraalisella periaatteella, ei ainakaan kahdella ensimmäisellä periaatteella. Itsekin olin pitkään aika hämmentynyt.

Jonathan Haidt kutsuu tätä moraaliseksi mykistymiseksi.  Kun sitä on tarkasteltu lisäkysymyksin, paljastuu että, moraaliset päätelmät ovatkin emotionaalisia reaktioita, joille jälkeenpäin yritetään etsiä rationaalisia perusteita.

Minä kaipaan sekä konservatiivisten että liberaalien ylivarmuuksien keskelle lisää moraalisen häkellyksen tiloja. Vasta kun valintojemme perustelumoottori vaikenee hetkeksi, saatamme nähdä ja todella ymmärtää, että useimmat moraaliset arvomme ovat ensisijaisesti tunnepohjaisia. Jotkut teot voivat olla enemmän rangaistavia kuin toiset, mutta suurin synti on se joka ällöttää minua eniten. Moraalinen raivo melkein aina pohjautuu irrationaaliseen vastenmielisyyteen. Koska ydininhoreaktiot ovat maku- ja hajuaisteihin liittyviä, mikä tahansa ilmiö joka näyttää likaiselta, tuntuu inhottavalta, maistuu paskalle, haisee mädälle voi muuttua moraalittomaksi.

Myös reaktiomme samalla tai eri tavalla kokeviin on tunnepohjainen ja luultavasti jostakin opittu tai joltakin imitoitu. Lapsethan eivät syntyessään inhoa ketään eikä mitään, mutta tulevat hyvin varhain täyteen hyväksyviä ja hylkääviä intohimoja. Saatamme vihata konservatiivien ahdasmielisen autoritaarista sisäpiiriläisyyttä, huomaamatta ketä ja mitä itse seuraamme ja keitä me suljemme oikeassa olevan suvaitsevaisuutemme[26] ulkopuolelle.

Richard Beck, joka on tutkinut inhoreaktioiden vaikutuksia kristilliseen kulttuuriin[27], näyttää luovan uudenlaista kompromissittomuutta. Hän piti nuoruudessaan oppimaansa läksyä ”vihaa syntiä, mutta rakasta syntistä” käytännössä ainakin melkein mahdottomana. Miten voisi rakastaa ihmisiä, jos samalla vihaisi heidän homoseksuaalisuuttaan, aborttimyönteisyyttään jne. Mutta silloin hän tulee kuvanneeksi pääasiassa fundamentalistien mahdottomuutta olla armollisia ”syntisiä” kohtaan. Entä meidän ”suvakkien” armollisuus fundamentalisteja kohtaan? Mehän vihaamme heidän suvaitsemattomuuttaan. Se herättää meissä moraalista kuvotusta. Siksikö meidän on mahdotonta olla heille armollisia ja olemme vain imitoineet inhoamaamme syntivieraanvaraisia? Toivottavasti ei.  Silloinhan me vain imitoimme inhoamaamme vääryyttä. Silloinhan me vain petämme itseämme kuvittelemalla itsellemme moraalista ylemmyyttä. Jeesuksen ratkaisu oli paljon vaikeampi. Mutta sitä hän oli vasta hahmottamassa. Ensin hänen oli paljastettava meille oman väkivaltaan sidonnaisuutemme syvyys. Tutkikaa ja oppikaa ketkä maksavat hintaa teidän oikeassa olemisestanne? Ketkä eivät kuulu teidän pöytäseuraanne ja miksi? Ketkä ovat teidän moraalisen ylemmyytenne uhreja?

Kirkkoisät ja modernitkin teologit ovat miettineet mikä mahtaa olla kaikkien syntien äiti, oikea syntien synti. Jeesuksen aikana meikäläisyyden rajojen ulkopuolelle jääneet olivat vailla tarkempia lisämääreitä syntisiä. Minun lapsuudessani heitä kutsuttiin ”maailman ihmisiksi” tai ”pelastumattomiksi”, eikä heidän kanssaan siksi sopinut syvemmin ystävystyä. Kilpailuyhteiskunnassa he ehkä ovat vaille tarkempia määritteitä luusereita, loisia, tai milloin mitäkin. Heitäkin pidetään usein syyllisinä kohtaloonsa.

Kuitenkin meidänkin ”likaiset” ihmisemme ovat saastuneet muiden paskasta. Pakolaiset kantavat kehossaan sotia, joille eivät mahda mitään. Köyhillä ei ole varaa ostaa ekologisesti puhdasta ruokaa. Vielä köyhemmät syövät mitä muille ei enää saa myydä ja mitä jätteistä löytyy. Monet prostituoidut ohittavat omat halunsa ja saastuvat muiden himoista, koska eivät ole keksineet muuta tapaa tulla toimeen. Kehitysmaiden lapset toimivat rikkaiden jätelajittelijoina. Mitä alempana olet, sitä enemmän on ylhäältä tulevaa likaa niskassa. Yleensä se on rikkaiden oma paska, joka tekee köyhät heille saastaisiksi.

Kulttuurimme on tullut hyvin uhritietoiseksi evankeliumien piilovaikutuksesta. Se on kuitenkin tuottanut uudenlaista moraalista sokeutta: Uhrin roolista kilpaileminen on muuttunut vallan välineeksi, ja uhrin puolustaminen on oikeuttanut uudella tavalla pyhitettyä väkivaltaa.

Tapamme puolustaa uhria ja olla solidaarisia syrjäytyneille on poliittisesti korrektia, mutta vanhojen syntien uudet versiot ovat nekin muuttuneet poliittisesti korrekteiksi. Uhrien puolustamisella on niin helppo perustella halveksivaa asennetta ja hylkäävää käytöstä, jopa uhrien puolesta kostamista. Näin pyhitetyn väkivallan rattaat pysyvät käynnissä.

Uhrin asema tarjoutuu piilopaikaksi vastuusta ja koston innoittajaksi. Jos uhri ei uskalla tai pysty kostamaan, jäljelle jää vain katkeruus ja kauna, joka sekin väsyneesti rasvaa kaiken ikuista toistoa.

Minun ehdokkaani kaikkien syntien äidiksi on hylkääminen, toisen, itsen taikka luonnon hylkääminen. Hylättyinä tai hylkääjinä, tai kipeänä sotkuna kumpaakin, Jeesus kutsui seuraajiaan parantumaan uhriudesta, tekemään parannusta uhraamisesta ja rakastamaan vihollisia.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773

Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

KIITOS.

[1] Mark 2:13-17 Matt 9:9-13. Luk 5:27-32; 15:1,2; 19:1-10.

[2] Luukas ei mainitse Leeviä opetuslasten luettelossa (Luuk 6:12-16) mutta kylläkin Jaakobin, joka on samaisen Alfeuksen poika. Matteuskaan ei mainitse Leeviä, mutta kylläkin bublikaani Matteuksen juuri ennen Jaakob Alfeuksen poikaa. On tietenkin mahdollista, että Leevi ja Matteus ovat kaksi eri nimeä samalle henkilölle, jolloin Jeesus olisi kutsunut kolmannenkin veljesparin, Alfeuksen pojat Jaakobin ja Leevi-Matteuksen opetuslapsekseen. Opetuslapset olivat siis alusta lähtien täynnä sisaruskateutta ja keskenään kilpailevien ammattien kateutta. Ei ihan paras yhdistelmä harmoniseksi opetuslapsijoukoksi.
Markus itse ei kuitenkaan tunnista Matteusta ja Jaakobia veljeksiksi (Mark 3:15-19), joten jää vähän epäselväksi onko Leevi sama henkilö kuin Matteus ja jääkö hän lopultakin kahdentoista joukkoon vai ei.

[3] Patterson Stephen J. The God of Jesus.  The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 67, 68.

[4] Myers Ched & Enns Elaine. Ambassadors of Reconciliation. Orbis. New York. 2009. 36, 37.

[5] Luuk.19:1-10

[6] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001 s. 289-340.

[7] Matt 11:19. Luuk 7:34.

[8] Alkuseurakunnan ensimmäiset riidat liittyivät siihen kuka voi aterioida kenen kanssa ja mitkä ruoat olivat luvallisia, kun seurakunta kasvoi monikulttuuriseksi. Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 20.

[9] Siksi heistä tuli temppelin tuhon jälkeen nykyisen juutalaisuuden hengellisiä isiä ja perinteen vaalijoita. Synagogissa opettavat rabbit ovat farisealaisen perinnön kantajia.

[10] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003 s. 38.

[11] Myers Ched. Binding the Strong Man. s. 158.

[12] Wright. N. T The Cahallenge of Jesus. InterVarsity Press. Illonois. 1999. s. 57.

[13] Volf Miroslav. Exclusion& Embrace. A Theological Exporation of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s.72

[14] Mark 2:13-17 Luuk 7:31-

[15] Semeia. 33/1985. Rene Girard and Biblical Studies 84, 85.

[16] Luuk 5:32.

[17] Patterson Stephen J. The God of Jesus. 82, 83.

[18] Herzog II. William R. Jesus, Justice and the Reign of God. A Ministry of Liberation. Westminster John Knox Press. Lousville. 2000. s. 224.

[19] Matt 9:13. Hoos 6:6.

[20] Alison James. Faith beyond Resentment: fragments catholic and gay. Darton Longman and Todd. London 2001. s. 20.

[21] Volf Miroslav. Exclusion& Embrace. A Theological Exporation of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s.72.

[22] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011. s. 71.

[23] Herzog II. William R. Prophet and Teacher. Westminster John Knox. Louisville. 2005. s. 194, 195.

[24] Alberg Jeremiah L. Beneith the Veil of the Strange Verses. Michigan State University Press. 2013. s. 81.

[25] Jonathan Haidt and Jesse Graham. When morality opposes justice: Conservatives have moral intuitions that liberals may not recognize. University of Virginia 2006.

[26] Olen perusteellisemmin käsitellyt aihetta kirjassani Suvaitsevaisuus

[27] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 vastausta artikkeliin “…yhteisön hylkäämät”

  1. Pekka Heikkinen sanoo:

    Kiitos, Daniel, blogistasi.

    Tänään luin tämän pitkän kirjoituksesi kahteen kertaan ja tulin syvästi puhutelluksi.

    Yhtä virkettä en ymmärtänyt millään, vaikka tavasin sen viiteen kertaan: ”Siksikö meidän on mahdotonta olla heille armollisia ja olemme vain imitoineet inhoamaamme syntivieraanvaraisia?” Mielestäni siinä on vähintään kielioppivirhe ehkä myös jokin semanttinen lapsus. En vain ymmärrä. Voisitko korjata tai selittää virkettä enemmän?

    1. Daniel Nylund sanoo:

      Kiitos rohkaisevasta palautteestasi ja kiitos kun vaivaannuit huomauttamaan virheestä. Olen sen nyt korjannut. Viimeisen sanan kuului siis olla ”syntiä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Jaakko K sanoi 3 päivää sitten:
      Itse kipuilin tämän uskomisluvan kanssa aikani. Vähitellen tulin siihen tulokseen, että on kyllä ihan absurdi ajatus, että joku ulkoa päin sane... Pettää valtakunnan odottajat
    • Eija Honkala sanoi 3 päivää sitten:
      Tässäkin mielenkiintoinen näkökulma! Jeesuksen parannusihmeet saattoivat olla Danielin mukaan osaltaan psykofyysisiä. Ihmisen saama myötätunto... …uskonnon riivaamat
    • Eija Honkala sanoi 3 päivää sitten:
      Kiitos vastauksestasi Daniel! Tekee mieli kysyä hiukan lisää... Jeesuksen tekemä suunnanmuutos oli niin radikaali (rankaisevasta, kostavasta Jum... Pettää valtakunnan odottajat
    • Kyösti Nuttukontio sanoi 4 päivää sitten:
      Uskon,että tulkintasi on oikea. Mikään syy ei oikeuta elämän tuhoamiseen. Jumala on elämän,ei kuoleman Jumala! Vuosituhantiset uskomukset "pyh... Väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 5 päivää sitten:
      Lupa uskoa tietyllä tavalla on mielenkiintoinen kysymys. Olen itse matkallani kohdannut sen monta kertaa ja joskus tietyllä lailla uskominen on tode... Pettää valtakunnan odottajat

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0243308
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.