Jeesus meni taas synagogaan.[1]
Matteuksen mukaan Jeesus ei jäänytkään tuohon kylään, jossa fariseukset olivat yrittäneet nöyryyttää häntä ja hänen opetuslapsiaan. Jeesus oli tehokkaasti vaientanut fariseukset ja vapauttanut tuon kylän heidän vaikutusvallastaan. Se ei kuitenkaan riittänyt Jeesukselle, joka jätti kylän, kulki edelleen ja meni sen seudun synagogaan.[2]
Jeesus meni päättäväisesti vihamieliselle maaperälle, vaikka oli saanut porttikiellon ainakin isojen kaupunkien virallisiin synagogiin.[3] Porttikielto kuitenkin koski häntä vain opettajana, joten Jeesus astui sisälle näennäisesti vain osallistuakseen sapatin iltajumalanpalvelukseen. Hänellä oli kuitenkin kyyhkynen kynimättä niiden miesten kanssa, jotka täältä käsin orjuuttivat koko seudun köyhiä galilealaisia jonninjoutaviin sääntöihinsä.
Siellä oli mies, jonka käsi oli surkastunut. Johtuiko surkastuminen syntymävammasta, onnettomuudesta, reumasta tai oliko hän neuroottinen vasuri oikeakätisten sanelemassa sääntöyhteiskunnassa. Sitä emme tiedä.
Mies vain oli siellä, reagoimatta Jeesukseen millään tavalla. Jos mies ehkä toivoikin Jeesukselta apua, hän ei sitä pyytänyt. Hän nimittäin löysi itsensä oudon jännitteen keskipisteestä. Tapa, jolla fariseukset pälyillen seurasivat hänen liikkeitään, oli sen verran pelottavaa, ettei hän uskaltanut liikuttaa edes tervettä kättään.
Fariseukset pitivät silmällä, parantaisiko Jeesus miehen sapattina,
Miesparka oli tullut synagogaan niin kuin oli aina ennenkin sapattina tehnyt, eikä hän ymmärtänyt ollenkaan, miksi hän nyt oli näin salaperäisesti uhkaavan tuntuisen huomion kohteena.
Olivatko fariseukset lavastaneet tilanteen houkuttelemalla käsivammaisen miehen paikalle? Se olisi kummallista toimintaa miehiltä, jotka vihasivat Jeesuksen mainetta parantajana. Joka tapauksessa mies tunsi olevansa kuin syötti ansassa, josta ei ymmärtänyt yhtään mitään.
Tällä kertaa fariseukset todella toivoivatkin, että Jeesus parantaisi paikalle tulleen sairaan miehen, ei siksi että hän tulisi terveeksi vaan siksi, että Jeesus saataisiin jollain lailla kiikkiin,
sillä he tahtoivat nostaa syytteen häntä vastaan.
Syytettä tarkoittava sana kreikaksi merkitsee myös kategorisoimista. He halusivat löytää aiheen luokitella Jeesus sellaiseen lokeroon, josta hänet olisi sen jälkeen helppo saada syytteeseen.[4] Saman kategorian rikkeistä oli jo tehty luetteloa. Täytyisi vain saada mitta täyteen. Sairaan parantaminen sapattina antaisi mahdollisuuden parantajan syyttämiseen. Jeesuksen pitäisi tehdä jotain hyvää, jotta hänet saataisiin pahanteosta kiinni. Näin kummallisiin solmuihin ihmisten moraaliset järkeilyt joskus menevät.
Jeesuksen suhtautuminen sapattiin, ja varsinkin heihin sapatin vartijoina, oli jäänyt fariseuksia sapettamaan. Syrjäisessä kylässä käyty väittely tulkinnanvaraisista poikkeuksista ei ratkaissut mitään. Se oli päättynyt fariseusten kannalta niin nolosti, että revanssi oli saatava aikaiseksi ja pian. Synagoga olisi heille parempi paikka. Siellä olisi tarpeeksi monta todistajaksi kelpaavaa kunnon kansalaista.
Jeesus näytti olevan samaa mieltä siitä, että fariseusten kanssa asia oli jäänyt liian avoimeksi. Hän oli kyllä julkisesti saanut heidät sanattomiksi ja samaistettua kyläläisten hyvin tuntemaan tyranniin. Se oli vapauttanut heidät näiden miesten vaikutusvallasta. He eivät siihen kylään enää olleet tervetulleita temppelin kymmenyksiä keräämään. Se ei riittänyt Jeesukselle. Nyt oli Jeesuksen vuoro haastaa heidät niin selkeästi, että heidän hengellisyytensä väkivaltainen luonne kävisi tarpeeksi monelle ilmeiseksi.
Luukkaan mukaan Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä. Ei sellainen mitään läpinäkemisen taitoja vaatinut. Hänen ja fariseusten välinen jännite oli melkein kaikille ilmeinen ja akuutti. Jeesus ei heidän juoniaan pakoillut. Hän oli tullut tänne nostamaan koko kansaa koskevan painavan asian kaikkien arvioitavaksi sellaisella tavalla, ettei sillä voisi enää ketään puun takaa puukottaa.
Jeesuksen mielestä sapattiin liittyvillä käskyillä ja kielloilla oli jo valmiiksi nöyryytettyä kansaa alettu oman uskonnon nimissä kyykyttää tavalla, joka hänen mielestään oli räikeässä ristiriidassa Jumalan valtakunnan olemuksen kanssa, eikä hän aikonut enää katsella tätä asiaa sivusta.
Hän oli pikkukylässä kyllä haastanut fariseuksia tässä asiassa, mutta oli mielestään silti päästänyt heidät liian helpolla. Siksi hän oli päättänyt kävellä suoraan siihen kaupunkiin, jota nämä fariseukset pitivät tukikohtanaan, ja haastaa heidät omalla maaperällään. Sen verran kiihtynyt hän oli tästä asiasta. Niinpä hän kääntyi osittain toimintakyvyttömän miehen puoleen.
Jeesus sanoi miehelle, jonka käsi oli surkastunut: “Astu esiin»,
Häntä inhotti pyytää lievästi vammautunutta miestä suostumaan hänen ja fariseusten välisen kiistakysymyksen pelivälineeksi. Niin hän kuitenkin teki, koska nyt ei ollut kysymys vain tästä vammautuneesta miehestä, eikä edes vain Jeesuksesta ja fariseuksista. Nyt oli kysymys tänne kokoontuneen kansan hyvinvoinnista. Siksi Jeesus pyysi tätä miestä hetkeksi suostumaan opetuksensa välineeksi.
Mies suostui hämmentyneenä kutsuun ja jäi synagogan keskelle seisomaan samalla, kun Jeesus kääntyi niiden puoleen, jotka olivat kokouksen alusta asti pälyilleet tätä miestä ja häntä. Nyt pinnan alla kytenyt ristiriita oli vihdoin kaikkien nähtävissä ja kaikki varauloskäynnit oli suljettu.
Fariseukset luulivat saaneensa Jeesuksen ansaan, mutta Jeesus lähtikin virittämään ketunrautoja heidän omiin nilkkoihinsa. Hän astui avoimelle keskilattialle vammautunutta miestä vastapäätä
ja kysyi sitten fariseuksilta: “Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa,
Sitten hän mietti hetken ja totesi mielessään, etteivät näinkään ilmeiset vaihtoehdot ajaisi fariseuksia tarpeeksi ahtaaseen umpikujaan. Vielä he voisivat saivarrella käskyjen tarkoituksista, kunnes hyvä ja paha sekoittuisivat toisiinsa hämärän rajamailla, joten Jeesus tiukensi vaihtoehtonsa vielä kireämmiksi:
Kumpi on sapattina luvallista,.. pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?
Esiin kutsuttu mies hätkähti ja katsoi Jeesusta hätääntyneesti. Ei kai häntä nyt näitä vaihtoehtoja varten ole kutsuttu esiin? Jeesuksen tuimanrauhallisesta vastakatseesta hän kuitenkin päätteli, ettei hänellä ollut mitään hätää.
Matteuksen versiossa Jeesus aloitti paljon lempeämmin kysymällä: Jos jollakulla teistä on lammas ja se putoaa sapattina kuoppaan, niin kai hän tarttuu siihen ja nostaa sen sieltä ylös. Ja onhan ihminen paljon arvokkaampi kuin lammas, mutta ei hän heiltä mitään vastausta saanut.
Markus kuvaa vain sen kohdan, jossa Jeesus viritti ketunraudat laukeamispisteeseen. Hän kysyi saako ihmisen tappaa, käyttämällä samaa vahvaa sanaa, jota Markus käytti kuvatessaan mestausta.[5]
Jos siis naapurinne olisi sapattina pudonnut kaivoon ja jättäisitte hänet sinne huutamaan apua, kunnes hukkuu, te olisitte syyllisiä hänen kuolemaansa. Te olisitte syyllisiä yhtä varmasti, kuin jos olisitte itse hänet mestanneet. Onnittelisitteko sen jälkeen itseänne siitä, että ette ainakaan rikkoneet sapatin työkieltoa?
Entä jos kiskoisitte hänet kaivosta ylös? Moittisitteko itseänne siitä, että tulitte rikkoneeksi sapattisääntöjä pelastaessanne naapurinne hengen?[6]
Tästä moraalisesta umpikujasta ei ollut kuin yksi moraalisesti kunniallinen ulospääsy, mutta fariseukset eivät siihen suostuneet, koska heille se merkitsisi sosiaalisen kunnian menetystä. Fariseukset olivat nyt entistä nöyryyttävämmällä tavalla samassa ansassa, johon olivat aamupäivällä kävelleet naapurin pikkukylässä. Kaikki tiesivät, ettei sapattina saa tappaa ja fariseukset yrittivät väittää, ettei sapattina saa myöskään parantaa. Nyt heidän häpeäänsä oli todistamassa paljon arvovaltaisempi ja suurempi yleisö. Kuka tahansa koko Palestiinan alueella olisi osannut antaa tuohon kysymykseen oikean vastauksen, mutta
he eivät vastanneet mitään.
Fariseukset eivät keksineet ainuttakaan lausetta, joka ei olisi entisestään pahentanut heidän tilannettaan.
He tuskin olisivat edes nurkan takana yksityisesti myöntyneet Jeesuksen väitteisiin. Niin sitoutuneita he olivat niihin pyhiin sääntöihin, jotka monen sukupolven arvovallalla oli ylhäältä annettu.
Koko synagogan yleisö tunsi, että Jeesus ei esittänyt vain retorisia kysymyksiä voittaakseen yhden vaivaisen väittelyn. Hän halusi fariseusten kaikkien kuullen äänestävän myös tämän kaupungin asukkaan terveyden puolesta tai sitä vastaan. Itse asiassa kyseessä oli koko kaupungin terveys ja hyvinvointi. Jeesus ei jättänyt heille minkäänlaista pakotietä oman kylmäsydämisyytensä paljastumiselta. Jeesus oli päättänyt provosoida kaupunkilaisia hallinneen armottoman totuuden esille kaikkien hurskaiden verhojen takaa. Viimeisten verhojen takana oli fariseusten oma sapatista täysin piittaamaton halu tappaa Jeesus.
Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta.
Kaikki Galileassa tiesivät, että faarao oli kovasydämisyyden perikuva, jota Mooses yritti pehmittää pelastaakseen kansansa orjuudesta. Nyt Jeesus oli Mooseksen roolissa, mutta fariseukset eivät antaneet kansan vapautua orjuudesta. Fariseukset olivat yrittäneet sitoa kansaa Mooseksen lakiin, mutta Jeesus tarjosi heille orjuudesta vapauttavaa Moosesta.
Fariseusten sydänten kovuus oli uskonnollisen järjestyksen pitämistä ihmisten perustarpeita tärkeämpänä. Yksilön uhraaminen heimotradition alttarilla oli Jeesuksen kirjoissa Jumalan nimissä pyhitettyä väkivaltaa. Sellainen herätti hänessä erittäin surullisen suuttumuksen.
Jeesus perusteli sekä paaston että sapatin rikkomista hyvin yksinkertaisin syin: Ihmisen selviytyminen huomispäivään on paljon tärkeämpi kuin mikään uskonnollinen sääntö. Elämä itsessään on tärkeämpi kuin uskonto. Mikään uskonto ei saa uhata tai vaarantaa tavallisen ihmisen tavallista elämää. Mikään puhtausrituaali tai sääntö ei saa tehdä väkivaltaa ihmisen oikeudelle ja velvollisuudelle auttaa toista ihmistä hädässä.
Matteuksen mukaan Jeesus vielä vakuutti, että kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää. Ei tarvinnut odottaa, että joku putoaa kaivoon tai jää hevosen alle, voidakseen häntä auttaa. Jeesuksen mielestä sapattina sai tehdä hyvää kenelle vain, mistä syystä tahansa. Juuri sitä varten sapatti on olemassa. Silloin on hetki aikaa levätä elämän raskaista velvollisuuksista huomaten ja huomioiden omia ja muiden tarpeita uskonnollisista säännöistä välittämättä.
Näin Jeesus uhmasi pyhän ja väkivallan välistä liittoa, katsoen sen edustajia suoraan silmiin.
Sen jälkeen Jeesus kääntyi ”kaivoon pudonneen” miehen puoleen, ojensi kätensä hänen suuntaansa ja sanoi miehelle: “Ojenna kätesi,” ja niin hänen peilineurooninsa alkoivat ohjata vammaista kättä.
Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen.
Ei mitään parantajille tyypillistä magiaa tai mystisiä temppuja. Mutta synagoga oli täynnä vahvassa ristiriidassa kasvanutta Jeesuksen suggestiivista auktoriteettia, jota yleisö oli kääntynyt tukemaan. Jeesuksen oma suuttumus vain lisäsi hänen yksinkertaisen käskynsä vastustamattomuutta ja niin mies ojensi kätensä. Jeesus oli murheellisen raivon vallassa parilla sanalla kiskonut miehen sosiaalisesta kaivosta maan pinnalla, koskematta häneen kertaakaan ja tekemättä ulkonaisesti yhtään mitään.
Ei ollut epäilystäkään, kenen puolella köyhä kansa oli. He tiesivät, että miehen oli aina jäätävä kotiin, kun muut lähtivät viettämään suuria juhlapäiviä Jerusalemin temppeliin. Kansan pyhin paikka oli nimittäin lievästikin vammaisilta täysin kielletty. Nyt Jeesus oli palauttanut hänet takaisin yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Tämä mies oli selvästikin Galilean köyhien puolella.
Tilanteen ironiaan kuului, ettei Jeesus tämän kuvauksen mukaan edes rikkonut mitään sapatin työkieltoa. Hän vain käski miestä ojentamaan kätensä, ja tämä teki juuri niin.
Tilanteen syvempi ironia oli ojenna kätesi –käskyn taustahistoriassa. Mooseksen ojennetulla kädellä oli kansan pelastuskertomuksessa useita taianomaisia vaikutuksia.[7] Monessa kansaa uhanneessa vaaratilanteessa Jumala käski Moosesta ojentamaan kätensä ja aina se palveli kansa pelastumista Faaraon sorrosta. Epäsuorasti ja vihjeenomaisesti Jeesus otti fariseusten edessä Jumalan roolin, joka pyytää vammaista miestä ojentamaan kätensä, jotta kansa sen kautta vapautuisi paatuneiden faaraoiden, tai siis fariseusten, orjuudesta.[8] Tietysti fariseukset ymmärsivät tämän vihjeen. He löysivät itsensä ensimmäistä kertaa elämässään faaraon roolista, eli kansan orjuuttajina ja sortajina.
He olisivat voineet siihen nöyrtyä ja tehdä siitä kääntymystä. Heillä olisi ollut mahdollisuus miettiä, miten olisivat saaneet itsessään olevat hyvyyden esteet raivatuiksi pois tieltä, mutta hinta oli heille liian iso. Sen sijaan Luukas kertoo, että
Tämä sai lainopettajat ja fariseukset mielettömän raivon valtaan,
Eikä ihmekään. Kukapa ei raivostuisi siitä, että joku vihjaa hänen olevan juuri sitä, mitä on koko elämäni ajan vastustanut. Kuinka vaikeaa onkin Jumalan palvelijan huomata, että onkin Jumalan valtakunnan vihollinen.
Kertomus yleensä luetaan fariseusten virittämänä ansana Jeesukselle. Minusta Jeesus näyttää tässä tarinan metsästäjältä ja fariseukset ansaan joutuneelta saaliilta. Heidän vaikutusvaltansa näissä maisemissa oli pantu ainakin vähäksi aikaa tauolle.
Minä uskon, että myös hiljainen yleisö parani omasta kädettömyydestään sapatin viettämisen suhteen. Juuri se oli Jeesuksen tavoite. Hän halusi vapauttaa kaikkien kädet tekemään hyvää sapattina. Niin luultavasti tapahtuikin. Uskonnolla pyhitetty väkivalta hellitti ankaraa otettaan kaupunkilaisista ainakin joksikin aikaa. Jeesuksen huolellisesti suunnittelema poliittinen synagogateatteri oli onnistunut.
Mutta fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät heti Herodeksen kannattajien kanssa suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä.
Herodeksen hovin edustajat tai heidän vakoilijansa olivat fariseusten kanssa seuranneet tilannetta jo pidempään. Herodeksen kannattajat olivat kuningasmielisiä juutalaisia. Siksi heidän läsnäolonsa synagogassa tai ainakin sen ulkopuolella oli aivan luonnollista.[9]
Fariseukset eivät olleet varttikuningas Herodes Antipaan kannattajia, mutta kummatkin osapuolet olivat Johannes Kastajan pidätyksen jälkeen kantaneet kasvavaa huolta Galilean maaseudun mielialoista ja yhteinen vihollinen on aina yhdistänyt epätodennäköisiä osapuolia toisiinsa. Ei Johannes Kastaja ollut fariseuksia suurestikaan huolestuttanut, mutta olivat kuitenkin helpottuneita siitä, että Herodes oli hoitanut hänet pois kansaa villitsemästä. Heidän puolestaan Herodes voisi hakea Jeesuksenkin vankilaan. Kumpikaan osapuoli ei todellakaan kaivannut maakuntaan mitään uuden valtakunnan julistajaa.[10] Siksi Jeesuksesta oli tullut kasvava uhka kummallekin osapuolelle.
Pidätykseen pitäisi kuitenkin keksiä myös kansalle kelpaava perustelu. Johanneksen vangitsemista kansa ei ollut hyväksynyt, joten Jeesuksen vangitsemiselle pitäisi löytää joku todella vakuuttava syy.
Fariseuksilla ei yksinään ollut valtuuksia pidättää ketään. Galilean maakunnassa he olivat täysin riippuvaisia Herodeksen tarjoamasta yhteistyöstä.[11] Tavalla taikka toisella tämä mies oli raivattava pois heidän reviiriltään.
Jeesus ei päästänyt ketään helpolla. Jumalan valtakunta oli merkillinen yhdistelmä laupeutta ja haastavuutta. Jeesus näytti kutsuvan kaikki kohtaamansa ihmiset ulos jostain. Opetuslapsia hän pyysi jättämään perheensä ja työnsä. Fariseuksia hän haastoi lopettamaan ihmisten arjen mestaroimisen säännöillään. Kirjanoppineita hän haastoi luopumaan oikean tiedon omistusoikeudesta ja oikeiden tulkintojen yksinoikeudesta. Saddukeuksia ja pappeja hän haastoi vapauttamaan ihmiset taloudellisesta ja henkisestä orjuudesta temppeliin. Tavallisia juutalaisia hän haastoi luopumaan hylkäävistä rajoista puhtaiden ja saastaisten välillä. Herodeksen kannattajia hän haastoi luopumaan sortajavallan nuoleskelusta. Ei siis ihme, että kaikki osapuolet lopulta kääntyivät häntä vastaan. Ihme oli, ettei se tapahtunut aiemmin[12]
Yksi syy oli Jeesuksen kansansuosion kasvu. Ihaileva kansa hänen ympärillään toimi kuin kilpenä häneen kohdistuvaa vihamielisyyttä vastaan.
Riivatutkin vapautuvat hyvään
Jeesus siirtyi sitten taas opetuslastensa kanssa järven rannalle, ja sinne kerääntyi suuri joukko ihmisiä[13].
Järvi on sama Galilean järvi, jonka rannoilta hän kutsui ensimmäiset neljä opetuslastaan. Viereisen Kapernaumin synagogassa hän oli vähän aiemmin paljastanut alueen hengellisen eliitin kansaa sortavan uskonnollisuuden. Huhu Jeesuksen toiminnasta oli levinnyt laajalle.
Heitä tuli Galileasta, Juudeasta ja Jerusalemista, Idumeasta ja Jordanin takaa sekä Tyroksen ja Sidonin seudulta.
Markus kuvaa lyhyesti muinaisen suurkuningas Daavidin valtakunnan alueen ja kertoo näin, kuinka koko Israelin kansa tuli miehen luokse, joka oli toistaiseksi rajoittanut toimintansa pääasiassa Galilean maakuntaan.[14] Ilmeisesti uteliaita pakanoitakin oli paikalla, koska Tyros oli Roomalaisten suurin satamakaupunki Palestiinan rannikolla. Näin suurta yleisöä Jeesus ei vielä ollut kohdannut. Johannes Kastajan opetuslapset eivät osanneet edes uneksia näin laajasta vaikutusvallasta, eivätkä he oikein tienneet, kadehtiako vai kannustaa Jeesusta, kun heidän oma mestarinsa istui nyt vankilassa.
Heitä tuli suurin joukoin hänen luokseen, kun he kuulivat, mitä kaikkea hän teki.
Joukko tungeksi Jeesuksen luokse mitä erilaisimmista syistä. Hänen puheensa Jumalan valtakunnan tulemisesta ihmisten maailmaan oli herättänyt paljon toivoa sorron ja köyhyyden loppumisesta. Mutta suurelle osalle ihmisiä arki oli myös tylsää ja Jeesuksen ympärillä oli paljon kiehtovaa dramatiikkaa. Ihmiset, jotka tulivat hänen luokseen eivät suinkaan olleet hänen seuraajiaan. He olivat vain eri syistä hurmautuneet Jeesuksesta tai ainakin uteliaita hänen suhteensa.
Jeesus käski opetuslastensa pitää venettä varalla, jottei hän jäisi väkijoukon jalkoihin. Hän näet oli parantanut monia, ja niin kaikki, joilla oli vaivoja, tungeksivat häntä kohti yrittäen koskettaa häntä.
Tämä ikivanha taikausko vahvisti Jeesuksen asemaa mimeettisenä magneettina. Kärsivä kansa halusi mahdollisimman läheiseen kosketukseen miehen kanssa, joka uhmasi heidän kiusaajiaan ja paransi heidän riivattujaan. Kaikki, joilla oli vaivoja ei tarkoita vain sairauksia, vaan kuvaa myös ihmisiä, joilla on vaivaajia, jotka ovat piiskattuja.[15] Yhdenlaisista vaivaajista Jeesus oli vasta vapauttanutkin ensin pienen kylän ja sitten kotikaupunkinsa synagogan yleisön. Sana näistä oli nopeasti levinnyt koko kaupunkiin ja sitä ympäröiviin kyliin.
Jeesus ei kuitenkaan halunnut antautua maagiseksi taikakaluksi, jota koskettamalla ihmiset uskoivat parantuvansa, vaikka niinkin välillä tapahtui, kun ihmiset vain tarpeeksi vahvasti siihen uskoivat. Siksi hän pyysi opetuslapsia pitämään venettä varalla, jotta hän voisi turvallisen välimatkan päästä keskittyä opettamiseen eikä vain ihmeparantajana olemiseen. Tietenkin veneen valmiustila saattoi olla myös varautumista Herodeksen kannattajien fariseusten mahdollisiin kostotoimenpiteisiin.[16]
Mimeettisen halun keskipisteen vetovoima vain kasvaa häneen kohdistuvan halun ja vihan kautta. Mitä useampi häntä halusi, sitä enemmän häntä haluttiin. Niin ihmisjoukot ovat aina toimineet, kun heidän keskuudestaan nousee joku erilaisten intohimojen kohteeksi.
Opetuslapset pitivät venettä varalla, jottei Jeesus jäisi väkijoukon jalkoihin. Jeesus oli kokemuksesta oppinut, että minä hetkenä tahansa ihailevan joukon jalkoihin voi jäädä myös vihamielisistä syistä. Juuri nyt innostus oli kuitenkin niin korkealla, että toiveet kaiken ratkaisevasta messiaanisesta vaahtosi kansan juoruissa. Ne kiihottivat valtojen ja voimien lannistamaa kärsivällisyyttä katkeamispisteeseen asti. Oli niin paljon vaivoja, josta piti vapautua, ja oli niin paljon vaivaajia, jotka seisoivat tiellä. Tässä ristiaallokossa kaikkein riivatuimmat ihmiset karjuivat ääneen kansan hurjimmat toiveet.
Kun saastaiset henget näkivät hänet, ne heittäytyivät hänen eteensä ja huusivat: ”Sinä olet Jumalan Poika!”
Jeesushan oli tullessaan Kapernaumin kaupunkiin vapauttanut miehen, joka valtojen ja voimien ristipaineessa oirehti samalla tavalla. Huhu miehen käytöksestä ja puheesta oli levinnyt, vaikka Jeesus oli kieltänyt häntä ylistämästä itseään minkäänlaisilla ylisanoilla. Nyt muutkin ylivoimaisen vaikeiden ristiriitojen riivaamat ihmiset alkoivat käyttäytyä samoin. He toivoivat hänestä miestä, joka mahtisanoillaan vapauttaisi heidät taloudellisesta sorrosta, uskonnollisista vaatimuksista ja aina läsnä olevasta väkivallan pelosta. Samalla he olivat niiden riivaamia, jotka halusivat tappaa Jeesuksen. He käyttäytyivät samalla tavalla kuin synagogan riivattu, jotta Jeesuskin toimisi samoin kuin silloin. He eivät kuitenkaan saaneet Jeesusta toistamaan itseään. Ainoastaan yhden asian hän teki samoin:
Mutta hän varoitti ankarasti niitä paljastamasta häntä.
Hän tunnisti näiden riivattujen ihmisten unelmissa epäterveellisen väkivaltaisia fantasioita, joihin ei halunnut suostua. Sen lisäksi hän tiesi, että uskonnollinen johto piti tuollaista huutamista pahojen henkien aiheuttamana, eikä halunnut näiden miesten kasaavan taakakseen entistä enemmän uhkia. Tilanteen ironiaan kuului, että nämä saastaisten henkien riivaamat miehet ehkä olivat nimenomaan sisäistettyjen fariseusten riivaamia, kollektiivisen painostuksen vaivaamia.[17] Jeesuksen herättämien ikivanhojen messiashaaveiden takia he olivat joutuneet aivan sietämättömään sisäiseen ristiriitaan, joka purkautui sosiaalisesti sopimattomana huutamisena ja maahan lankeamisena.[18]
Markus ei sano Jeesuksen ajaneen heistä mitään riivaajia tai edes parantaneen heitä. Hän kuvaa heidän käytöstään ikään kuin se olisi ollut yksinomaan riivaajien käytöstä. Minä luulen siellä tapahtuneen jotain, mitä Markuskaan ei ymmärtänyt.
Minä uskon Jeesuksen kohdistaneen sanansa suoraan näiden ihmisten sydämiin. Hän katsoi heitä tuimasti ja läpitunkevasti silmiin sellaisella katseella, joka näki heidän sisäisen kaaoksensa ytimeen. Sinne hän suuntasi rauhoittavan ankarat sanansa: ”Minä kuulin teitä. Minä uskon teitä. Minä näen teidät. Te olette oikeassa, mutta pitäkäämme tämä meidän välisenä salaisuutena. Piilottakaa tämä sydämeenne, älkääkä puhuko minusta mitään.”
Olihan Jeesus kuullut kasteensa yhteydessä sydämessään samat sanat: Sinä olet minun rakas Poikani. Silloin ne olivat hänen taivaallisen isänsä kuiskaamia. Nyt ne olivat piinattujen ihmisten karjumia. Näin Jeesus kutsui nämä vaivatut ihmiset taivaallisen isänsä kanssa saman totuuden kantajiksi. Ei Jeesus väittänyt heitä riivaajiksi tai valehtelijoiksi. He olivat tunnistaneet Jeesuksesta jotain olennaista. Se oli tärkeää ja se oli intiimiä. Eikä siitä juuri siksi kannattanut huudella näin sankarihakuisessa ilmapiirissä.
Tehtyään näistä riivatuista ihmisitä liittolaisiaan, ei Jeesuksen tarvinnut mitään eksorsismia harjoittaa. Riivaajat vain haihtuivat monien tuimien intohimojen myrskytuuliin, kun Jeesus oli palauttanut heidät oman elämänsä itsenäisiksi toimijoiksi taas. Tottelemalla Jeesuksen yksinkertaista käskyä he vapautuivat sekä epärealistisista ja valheellisista messiasfantasioista, että myös kaikkea ja kaikkia hallitsevan sääntöuskonnollisuuden pelosta.
Tämä oli Markuksen tapa tiivistää Jeesuksen työn alkuvaihe. Tähän mennessä hän oli toiminut pääasiassa yksin, vain muutama opetuslapsi seuranaan. Nyt oli alkamassa uusi vaihe.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Mark 3:1-6. Matt 12:9-14. Luk 6:6-11; 14:1-6; 13:10-17.
[2] Matt 12:9
[3] Mark 1:45.
[4] Alison James. Jesus the Forgiving Victim. 3. Doers Publ. Illinoi. 2013. s. 349.
[5] Mark 6:19, 8:31, 12:5, 14:1.
[6] Samaa argumenttia Matteus käyttää vaikka puhuukin lampaan pelastamisesta kaivosta.
[7] 2Moos 9:22, 10, 12, 21, 14:26-. 5Moos 4:32-35.
[8] Alison James. Jesus the Forgiving Victim. 3. Doers Publ. Illinoi. 2013. s. 353-356.
[9] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 136.
[10] Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 158.
[11] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. 561-564.
[12] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 134.
[13] Mark 3:7-12. Matt 12:15-17.
[14] Malbon E.S. Hearing Mark. Trinity Press. 2002. s. 24, 25.
[15] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 143
[16] Verhoeven Paul. Jesus Nasaretilainen.Into. Helsinki 2012. s.112, 113.
[17] Tämä on minun tulkintani tuottamaa ironiaa. Markus todennäköisesti itse oli omaksunut aikansa yleisimmän diagnoosin kaikelle häiritsevälle käytökselle ja uskoi ihmisten kautta puhuviin demoneihin, jotka tiesivät Jeesuksesta enemmän kuin Jeesuksen yleisö. Todellisuudessa he saattoivat olla myös Jeesuksen yleisön hartaiden mutta salattujen toiveiden riivaamia.
[18] Oughourlian Jean-Michel. The Puppets of Desire. The Psychology of Hysteria, Possession and Hypnosis. Standford University Press. 1991. s. 180, 181.
