Kirjoitettu 6.12.2011
2 kommenttia
Kun Jeesus oli monista seuraajistaan valinnut loputkin kaksitoista opetuslastaan olemaan kanssaan, oli aika palata takaisin arkeen. Arki ei vain enää ollut samanlainen, eikä tulisi olemaankaan pitkään aikaan. Jeesus palasi sitten kotiin, Kapernaumin kaupunkiin. Tällä kertaa hän ei enää mennyt Pietarin vanhempien kotiin tai kenenkään muunkaan luokse. Luultavasti joku hänen varakkaista naisseuraajistaan oli auttanut häntä vuokraamaan oman majapaikan, johon tarpeen tullen mahtuisi isompikin joukko ihmisiä. Se osoittautui kuitenkin heti kättelyssä liian pieneksi. Kertomus edellisen sapatin tapahtumista ja monista ihmeteoista sen jälkeen […]
Avainsanat:
ammatti,
arvomaailma,
Bellinger,
demonisoida,
edesvastuuttomuus,
eliitti,
Galilea,
guru,
häpeä,
identiteetti,
intiimi,
isänmaa,
jäsenkirja,
julkinen häpeä,
Jumalan valtakunta,
kansakunta,
kerjäläinen,
kohtu,
kollektiivinen häpeä,
kotikylä,
kunnia,
kunniallinen mies,
kunniaton,
lapsuuden koti,
leskiäiti,
lippu,
maalaispoika,
maine,
McKnight Scot,
mielenterveys,
mimeettinen virta,
Myers Ched,
normaalielämä,
oman kylän poika,
päävastuu,
patriarkka,
Patterson Stephen J.,
perhearvot,
perheen ealtus,
perheen pää,
poliisilaitos,
provosoida,
reviiri,
rinnat,
ruumiillinen työ,
Schwarts. M Regina,
selibaatti,
siivellä eläjä,
silmätikku,
sitiutunut,
suku,
tehdä kauppaa,
Tepora Tuomas,
uhri,
Uskonto,
väkivaltarakenne,
valtarakenne,
velvollisuus,
veriside,
ydinperhe,
yhteö
Kirjoitettu 12.2.2011
1 kommentti
Kulttuurikritiikin tehtävä on paljastaa historiallisten ja modernien myyttien tapa perustella ja pyhittää väkivalta. Demytologisointi rehabilitoi uhrin ja paljastaa väkivallan sellaisena kuin se on. Analysoituaan erityisesti kreikkalaisten myyttien pyhittämää ja piilottamaa väkivaltaa[1] Girard vihjaisi seuraavaksi puuttuvansa juutalaiskristillisen perinteen pyhiin teksteihin. Monet odottivatkin, että hän seuraavaksi käsittelisi Raamatun kertomuksia myytteinä myyttien joukossa. Niin hän oli joskus suunnitellutkin tekevänsä. Kukaan ei odottanut, että uskonto itsessään voisi antaa aihetta myyttisen väkivallan paljastamiseen. Kaikkihan tunsivat uskontojen väkivaltaisen historian ja eurooppalaiset olivat erityisen tietoisia kristinuskon verisestä […]
Avainsanat:
Abraham J Heschel,
Alkuperäinen pyhä,
anteeksianto,
antropologinen,
Daniel,
dekonstruktio,
demytologisoida,
Dumouchel Paul,
Eurooppa,
evankeliumi,
exodus,
Fariseus,
Fleming Chris,
globalisaatio,
heprea,
hypoteesi,
imitaatio,
insesti,
institualisoitunut,
isänmaan kunnia,
Israelin kansa,
itsekritiikki,
itsepetos,
Jeesus,
julmuus,
juutalainen,
kiivas jahve,
kohtalo,
kosto,
Kreikka,
kristikunta,
kristinusko,
kulttuuri,
kuolema,
kyynel,
länsimainen sivistys,
Lefebure Leo,
maaginen,
makkabealaiset,
militarismi,
mimeettinen kilpailusuhde,
moderni myytti,
myötätunto,
mytologinen,
mytologisointi,
myytti,
myyttinen valhe,
myyttiset naamiot,
naisen asema,
oikeutettu sota,
pääsiäistapahtumat,
Paavalin kirje,
Palestiina,
pasifismi,
pioneeri,
poleeminen,
profeetallista,
Profeetta,
Raamattu,
radikaali,
rehabilitoida,
retoriikka,
ritualisointi,
rooli,
saatana,
Smith Theophus,
sota terrorismia vastaan,
sotapäällikkö,
syntipukkimekanismi,
taikausko,
taloudellinen nujertaminen,
tappamisen tekniikka,
uhri,
uhrimytologia,
uhrin ääni,
uhrin näkökulma,
Uskonto,
Uusi Testamentti,
väkivallan pyhittäjä,
väkivallaton,
väkivallaton vallankumous,
väkivalta,
Väkivaltaa pyhittävä,
väkivaltakäyttäytyminen,
väkivaltakulttuuri,
väkivaltaperinne,
väkivaltarakenne,
valloitussota,
valtarakenne,
Vanha Testamentti,
vastavuoroinen viha,
veriuhri,
vihollinen,
Wallace Mark,
Wink Walter,
yhteiskuntatieteet,
ylösnousemus
Kirjoitettu 4.2.2011
0 kommenttia
Jos Girardin teoria myyttien ja uskontojen synnystä on tosi, kristinuskoa ei pitäisi olla olemassa. Maailmassa ei pitäisi olla ainuttakaan sellaista uskontoa, joka on radikaalisti vapaa väkivallan ritualisoinnista ja mytologisoinnista. Juuri sellaisena Girard näkee kristinuskon – siitäkin huolimatta, että kristikunta on historiansa aikana uhrannut lukemattomia syntipukkeja, mytologisoinut oman herruutensa, ritualisoinut väkivaltansa ja rationalisoinut sotansa. Etenkin Eurooppalainen kristikunta on toistanut ja maksimoinut kaikki pyhien kirjojensa paljastamat väkivaltamekanismit. Pakanallisten uhriuskontojen perillisinä meidän on täytynyt tehdä oma pitkä vanhatestamentillinen erämaavaelluksemme löytääksemme oman uskontomme väkivallattomaan […]
Avainsanat:
anteeksianto,
Dumouchel Paul,
heprea,
imitaatio,
institualisoitunut,
itsepetos,
kosto,
kristikunta,
kristinusko,
kuolema,
länsimainen sivistys,
mytologisointi,
pääsiäistapahtumat,
Paavalin kirje,
radikaali,
ritualisointi,
uhrin näkökulma,
Uusi Testamentti,
väkivaltaperinne,
valtarakenne,
veriuhri,
ylösnousemus