Ennen astumistaan julkisuuteen Jeesus oli jo monta vuotta kuunnellut kansakunnan sydämen sykettä samalla, kun hän yritti hiljaisuudessa herkistyä sille. miltä hänen taivaallisen isänsä tahto näyttäytyisi ihmisten kesken. Hän etsi siihen tukea pyhistä kirjoituksista ja oli kuulolla, löytyisikö tästä maasta ketään, joka edes osittain olisi samoilla aaltopituuksilla hänen kanssaan. Kun hän alkoi kuulla huhuja Johanneksesta, hänen oli vaikea hillitä innostustaan. Tuohon mieheen hänen pitäisi ehdottomasti tutustua. Ei se ollut kovin vaikeaa. Nasaretissa oli muitakin, joita Johanneksen julistus kiehtoi. Sana kulki, eikä Johannesta ollut mitenkään vaikea löytää. Piti vain seurata Jordan-virtaa alajuoksuun ainakin muutaman päivämatkan verran. Jossain virran varrella Johannes olisi saarnaamassa ja kastamassa ihmisiä parannukseen. Virran piti vain olla tarpeeksi syvä, jotta käännynnäiset saisi kunnolla upotettua siihen.
Johanneksen olemus ja saarna teki Jeesukseen vahvan vaikutuksen. Hän oli kiivas ja kiukkuinen, niin hurja ja hirmuinen, että fariseukset väittivät hänessä olevan riivaajan.[1] Sellainen ei Jeesusta häirinnyt. Hän ei enää uskonut fariseusten demonologiaan. Tuollainen teki Johanneksesta vain kiehtovamman. Kastaminenkin oli suorastaan dramaattisen vaikuttava tapa upottaa mennyt maailma virran vietäväksi ja nostattaa parannuksen tehnyt kuin kuolleista uuteen puhtaaseen elämään.
Jeesus oli nähnyt kaikenlaisia veteen liittyviä puhdistautumisriittejä. Jotkut jopa upottautuivat kokonaan pyhään veteen, mutta tällä tavalla hän ei ollut nähnyt kenenkään kastavan ketään. Oli aika vaikuttavaa nähdä, kuinka parannuksen tehneiden piti antautua Johanneksen varaan selälleen upotettavaksi, siinä toivossa, että Johannes todellakin jaksaisi nostaa heidät sieltä myös ylös. Ei ihme, että Jeesus myöhemmin vertaisi omaa tulevaa kuolemaansa kasteeseen. Jotain tällaista hän halusi itsekin tehdä ja yhtä vihkiytyneitä opetuslapsiakin hän halusi itselleen.
Vihdoin Jeesus tapasi miehen, joka oli jättänyt kaiken muun ja antautunut kiihkeästi palvelemaan Jumalaa. Johannes tuntui näkevän sen pimeän taian, johon kaikki olivat huomaamattaan punoutuneet. Häntä eivät kullatut kudokset ja hurskasten verkostot millään lailla hämänneet. Aivan kuten Jeesus, Johannes näki niissä vain vallan viettelyksiä.
Johannes tosin kuvasi Jumalaa tummin värein ja tuimin äänensävyin, mutta silti hänessä oli jotain vastustamattoman luokseen kutsuvaa. Johanneksen julistama vihainen ja ankara Jumala oli Jeesukselle liiankin tuttu. Silti tässä saarnaajassa oli myös jotain uutta, joka syvästi resonoi Jeesuksen sisällä.
Markus kuitenkin kuvaa Jeesuksen ja Johanneksen kohtaamista ilman mitään psykologisia prosessikuvauksia tai dramatiikkaa.
Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
Jeesus jonotti kastetta yhtenä monien joukosta. Markus vain mainitsee, että hän tuli Galilean Nasaretista. Kylän nimi ei merkinnyt mitään kenellekään. Juutalaisessa valtakeskuksessa Galileaan suhtauduttiin suurin varauksin. Se oli hellenistikaupunkien ympäröimä. Siellä oli runsaasti pakanoita ja kansa oli pääosin rutiköyhää.[2] Ei mikään todennäköinen syntypaikka millekään tärkeälle.
Markus ei kerro, tunnistiko Johannes Kastaja millään tavoin, ketä oli kastamassa, mutta evankelista Johanneksen mukaan Johannes kastaja tunnisti Jeesuksen jo kaukaa. Luukkaan mukaan hän oli jo äitinsä kohdussa hypähtänyt, kun Marian kohdussa oleva Jeesus oli tullut kylään. Hypähtikö Johanneksen sisällä jotain nytkin, kun hän näki Jeesuksen lähestyvän? Johanneksen evankeliumissa Kastaja hyvinkin tunnistaa Jeesuksen jo kaukaa:
Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin![3]
Minne unohtui ankara tuomari? Miksi ihmeessä hän puhui Jeesuksesta teuraseläimenä ja vielä Jumalan sellaisena? Syntisten teurastajaa he odottivat, eikä mitään teuraalle joutuvaa voimatonta eläintä. Juudaan mahtavaa leijonaa he odottivat eikä mitään avutonta karitsaa. Eikö Johannes ollutkin ennustanut Jumalan paluuta? Miten karitsa voisi ketään vapauttaa? Ei siitä olisi yhdenkään syntisen tuomariksi eikä tuleen heittäjäksi.
Johannes puhui arvoituksia. Kyllähän kansa tiesi, että temppelissä uhrattiin tuhansittain karitsoita. Mutta ihminen karitsana?
Oliko Jumala tarjoamassa itselleen uhria, ja vielä ihmisuhria?
Vai oliko hän itse antautumassa ihmisen väkivaltaisuuden uhriksi?
Kummatkin ajatukset olivat kaikille käsittämättömiä ja kauhistuttavia.
Ehkä Johannes ei itsekään ymmärtänyt sanojensa täyttä merkitystä.
Millä tavalla ”Jumalan karitsa” voi ”ottaa pois maailman synnit”? Eihän karitsan uhraaminen riittänyt tahallisten syntien kuten valehtelun, väkivallan tai varastamisen sovitukseksi. Sellaiset synnit sovitettiin vain tunnustamalla ne ja sovittamalla vahinko ”hammas-hampaasta” –periaatteella.[4] Miten ”Jumalan karitsa” voisi oikeasti ”ottaa pois” niitä syntejä, joille koko olemassaolo ja väkivaltainen kulttuuri näytti rakentuvan?
Johanneksen sisällä näyttää risteilleen kaksi vastakohtaista visiota tulevasta messiaasta. Evankeliumien kirjoittajat eivät kerro meille, oliko hän edes tietoinen tästä ristiriidasta, ja oliko se tässä vaiheessa hänelle mikään ongelma.
Kaikki evankelistat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että Johannes suhtautui Jeesukseen ilman minkäänlaista vertailevaa kateutta. Johanneksen ja Jeesuksen välinen suhde on evankeliumien ensimmäinen esimerkki siitä, kuinka samaa haluavien yksilöiden ei tarvitsekaan tulla toistensa kilpailijoiksi. Toisin kuin Jeesuksen opetuslapset, jotka jatkossa kiistelivät siitä, kuka heistä on kaikkein suurin,[5] Johannes on varauksettoman halukas julistamaan Jeesuksen itseään suuremmaksi.[6]
Jeesus ei Johanneksen luokse tullessaan esiintynyt Johannesta väkevämpänä tai suurempana. Hän antautui Johanneksen suhteen vastaanottajan paikalle pyytämällä häntä kastamaan itsensä. Johannes kuitenkin tunnistaa hänet, josta on ennustanut, ja muuttui yhtäkkiä hyvin epävarmaksi. Matteuksen mukaan:[7]
Johannes esteli ja sanoi: “Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!”
Vaikea sanoa minkälaisella käsikirjoituksella Johannes tätä perusteli. Jeesus ei sitä kuitenkaan ostanut, vaan sanoo:
Mutta Jeesus vastasi hänelle: “Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
Ehkä Jumalan vanhurskas tahto ei tässä tilanteessa ilmene siinä, kuka kastaa kenet, vaan siinä, että kaksi Jumalan palvelijaa kohtaavat toisensa kilpailemattomalla kunnioituksella ilman kateutta. Ehkä se toteutui siinä, että Jeesus näin samaistui kaikkiin niihin, jotka kokivat tarvitsevansa puhdistumista synneistä. Johannekselle tämä oli hämmentävää. Hänen oli ilmeisen vaikeaa käsittää, ettei messias ilmestyisikään historian näyttämölle ylivoimaisena valloittajana, vaan nöyränä palvelijana ja syntisten kasteen vastaanottajana.
Markus kertoo, että vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: “Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”
Kukaan ei tiennyt, miksi Jeesus pysähtyi paikalleen, kun oli noussut vedestä. Aivan kuin olisi kuullut ja nähnyt jotain, mitä yksikään paikalla ollut ei huomannut. Siinä, hetken pysähtyneessä hiljaisuudessa, todella tapahtui jotain. Tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen välinen raja aukeni. Selkeämmin kuin koskaan aiemmin Jeesus kuuli taivaallisen isänsä puhuvan hänelle:
Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.
Kastaja oli tulta ja tappuraa odottava mies, joka heti kättelyssä latoi Jeesuksen harteille tuomion ja tulen tuojan roolia, mutta taivas ei lähettänytkään Jeesukselle kirvestä vaan kyyhkysen. Sen viesti oli niin pieni, lempeä ja yksinkertainen, ettei kukaan muu sitä kuullut:
”Sinä olet minun rakas lapseni. Minä pidän sinusta”
Tällainen puhe oli luultavasti luonnollinen jatkumo sille Jumalan puheelle, johon Jeesus oli jo lapsuudessaan tutustunut. Tämä oli hänen taivaallisen isinsä, Abban, puhetta. Nyt hän sai taivaallista vahvistusta jollekin, joka oli hänessä aavistuksena kasvanut jo pitkään.
Kun hän sulki silmänsä kiittääkseen isäänsä saamastaan rohkaisusta, hän näki kyyhkysen lähtevän Isänsä kodista ja laskeutuvan häneen. Johannes ja muut odottivat taivaalta Jumalan tulista miekkaa, mutta Jeesus tunsi, kuinka kyyhkysen lempeys täytti hänen olemuksensa. Rooman valtakuntavaakunan mahtava kotka tuijottakoon alaisiaan rauhassa. Taivaallisen isän rakastama poika tulisi tästä lähtien pitämään kyyhkystä sydämensä oppaana.
Jeesus varmasti muisti kaiken kansan tunteman Psalmin kohdan, jossa Jumala kutsui vasta kuninkaaksi voideltua Daavidiakin suunnilleen samoin sanoin:[8]
”Sinä olet minun poikani,
tänä päivänä minä sinut synnytin.
Silloin puhe kuitenkin jatkui lupauksilla, joita nyt ei lausuttu, ja joita Jeesus ei jälkeenkään päin halunnut omakseen ottaa:
Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat.
Alistava rautainen valtikka ja vihollisen murskaaminen ei enää kuulunut taivaan käsikirjoitukseen. Kansaa kauan innostanut lupaus kunnian kentistä ja sotilaallisesta ylivoimasta jäi uupumaan. Jotain aivan toisenlaista oli tulossa. Jeesus ei todellakaan ollut perustamassa valtakuntaa, joka olisi vain suurempi ja mahtavampi versio jo olemassa olevista valloista ja voimista.
Jumalan lupaus Daavidille: … ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat… paljastuisi Jeesuksen kautta ihmisen omaksi ikivanhaksi unelmaksi. Niin Daavid oli toiminut ja sellaista Daavidin kaltaista messiasta Johannes ja hänen seuraajansa odottivat. Jotta messias joskus voisi olla ”rauhanruhtinas”[9], hän täytyisi ensin olla sotien sankari.[10] Jeesus ei itse niihin odotuksiin samaistunut. Juuri sellaisia unelmia hän halusi paljastaa ja haastaa. Ne olivat koko ihmiskunnan ikivanhoja kirouksia.
Mihin ikinä kutsumukseen Johannes oli Jeesuksen kastanut, niin nyt Jeesus oli kuullut juuri sen perussanoman Isältä, jolle tulisi vihkiytymään: Minä olen rakastettu. Sinä olet rakastettu. Me olemme kaikki taivaan isän rakastamia ihmisen lapsia. Sen hän halusi kertoa kaikille.
Tässä pyhässä rauhassa lepäsi uuden valtakunnan siemen. Nyt Jeesus tunsi olevansa kotonaan, vaikka olikin erämaassa. Hänen identiteettinsä ja kutsumuksensa oli saanut juuri sen hiljaisesti vakuuttavan vahvistuksen, jota hän oli odottanut. Vihdoinkin hän uskaltaisi jättää normielämänsä etsiäkseen, miltä hänen taivaallisen isänsä tahto näyttäisi täällä maan päällä.
Juuri nyt hänen sydämensä oli täynnä vastarakkautta. Sinä olet minun rakas isäni. Sinua ja sinua yksin minä haluan palvella. Kunpa osaisin erottaa sinun tahtosi kansani uskonnollisten intohimojen keskeltä. Kunpa tunnistaisin sinun äänesi profeettojemme kostonhimoisten houreiden seasta. Tämä pieni maailma on niin täynnä ankarien Jumalien ääniä.
Jeesus tiesi, että juutalaiset eivät uskaltaneet kutsua Jumalaansa isäkseen. Jumalaa kyllä kuvattiin kansakunnan isäksi noin kymmenen kertaa pyhissä kirjoituksissa, mutta se ei antanut kenellekään oikeutta puhutella Häntä omana isänään. Kansan rukouksissa Jumala isänäkin merkitsi vain herraa, kuningasta tai hallitsija. Juuri sellaisiahan maallisetkin isät yleensä olivat.
Tämä oli epäilemättä Jeesuksen elämässä perustavaa laatua oleva hengellinen kokemus. Hänen tähänastisesta kolmestakymmenestä vuodesta ei ole kerrottu juuri mitään. Markus ei sano siitä sanaakaan. Voimme vain kuvitella minkälaisten identiteettikriisien jälkeen Jeesus oli Johanneksen luokse tullut. Jos hänellä vielä silloin oli epäselvyyttä identiteettinsä suhteen ja epävarmuutta kutsumuksensa suhteen, niin kasteessa hän lopullisesti valitsi tiensä. Sen jälkeen tie alkoi valita hänet.
Oliko tämä se hetki, jolloin Jumala otti ihmisen pojan omaksi pojakseen, ikään kuin adoption kautta? Taivaallisen äänen siteeraamassa psalmissahan Jumala sanoo aikuiselle Daavidille: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ehkä tämä oli Jeesuksenkin uudestisyntymä. Näin ainakin uskoi varhaiskristillinen ebioniittien (=köyhät) lahko, jota tosin pidettiin harhaoppisena.[11] Heille tämä hetki, eikä neitseestä syntyminen, oli se, jolloin Jeesus syntyi Jumalan Pojaksi, mieheksi, joka oli täysin vihkiytynyt etsimään ja toteuttamaan Isänsä tahtoa.
Eihän Jumala Daavidistakaan mitään jumal ’ihmistä tehnyt noin sanoessaan. Hän vain kertoi, että tämän miehen kanssa Jumalalla tulisi olemaan erityisen tärkeä suhde ja siihen kuuluva tehtävä. Daavidista ei tullut Jumalan kaikkein esimerkillisintä poikaa, mutta poika kuitenkin.
Oliko tämä se hetki, jolloin Jeesus tajusi mitä uudestisyntyminen ylhäältä tarkoittaa? Sitähän Jeesus tulisi tarjoamaan kuulijoilleen, mahdollisuutta syntyä uudestaan ylhäältä, mahdollisuutta löytää itsensä ehdoitta rakastavan Jumalan lapsena, mahdollisuutta kuolla kaikelle, mikä minua on tähän asti sitonut ja syntyä vastuuseen haastavan ja syvästi lohduttavan armollisen rakkauden piiriin?
Jeesus aloitti pelastavan työnsä ottamalla Johannekselta julkisesti vastaan parannuksen kasteen. Mistä synnistä Jeesus teki parannusta?[12] Siitäkö liian tavallisesta elämästä, jota hän oli käsityöläisen poikana tähän asti elänyt? Vai siitä tavallisen kansalaisen melkein automaattisesta osallisuudesta kaikkeen siihen Jumalan nimissä tehtyyn sortoon, johon hänen oma kansansa syyllistyi? Näkikö Jeesus itsensä osana sitä kollektiivista syntisyyttä, joka oli esteenä Jumalan valtakunnan tulemiselle? Tekikö Jeesus parannusta oletetusta Jumalan väkivallasta, jota Johanneskin kiukkuisten profeettojen riivaamana raivosi? Halusiko hän puhdistautua kaikkialla läsnä olevasta pyhitetystä väkivallasta, ja pyhäksi oletetusta vihasta, joka kiehui kansan hurskaissa intohimoissa? Minä luulen, että tämän kasteen kautta Jeesus tunnustautui osalliseksi ja osavastuulliseksi kaikkeen siihen, mistä halusi ihmisiä herättää.[13]
Jeesus otti vastaan parannuksen kasteen vanhan ja uuden maailman ristiaallokossa. Vanha tuttu Jumalan väkivaltaisuus ja uusi vallaton Jumalan lempeys olivat läsnä samassa tapahtumassa. Olikohan Jeesus itsekään oikein selvillä, miksi hän teki näin? Rituaalit ovat rituaaleja juuri siksi, että ne ulottavat merkityksensä sanojen ja selitysten tuolle puolen. Ei niin, etteikö niillä olisi ymmärrettävää sisältöä, mutta ymmärrys ei koskaan tyhjennä rituaalin sisältöä. Siksi pitää joskus vain tehdä jotain, joka juurruttaa siihen, mitä jo on aavistanut arvokkaaksi.
Siitä Jeesus ainakin oli varma. että tämä oli hänen Isänsä hyvä tahto. Jotain vanhaa oli loppumassa ja jotain uutta oli tulollaan. Tulisiko se toteutumaan Johanneksen ennustamalla tavalla, siitä Jeesus ei ollut niin vakuuttunut, mutta jotain mullistavaa oli tapahtumassa.
Tämä on ensimmäinen ja ainoa kerta, kun evankeliumit kertovat taivaallisesta vahvistuksesta Jeesuksen roolille. Silloin hän ei kertonut siitä kenellekään. Milloin hän sen teki ja kenelle, sitä voimme vain arvailla. Jollekin hän sen kuitenkin uskoi, koska Markus tiesi sen meillekin kertoa.
Myyteissä oli aina vahvat taivaan merkit, mutta Markus ei ainakaan luonut uutta jumalmyyttiä. Markus aloittaa kertomuksen Jeesuksesta, joka ottaa vastaan syntisten kasteen ankaralta parannussaarnaajalta. Muut evankelistat ovat asiasta ilmeisen vaivautuneita ja yrittävät häivyttää tapahtuman melkein huomaamattomaksi.[14]
Tämä oli joka tapauksessa järkyttävän tärkeä hetki Jeesuksen elämässä. Nyt oli viimeiset sillat tavalliseen elämään poltettu ja edessä odotti haaste, johon hän oli poikasesta asti valmistautunut.
Johanneksen antama kaste merkitsi irtaantumista kaikesta sidonnaisuudesta koko juutalais-roomalaiseen yhteiskuntaan ja sen elitistiseen valtahierarkiaan. Parannuksen kaste oli kuoleman kaltainen irtiotto tämän maailman valloista ja voimista. Enää Jeesus ei sitoutuisi kunnon kansalaisen velvollisuuksiin hallitsijoita kohtaan. Hän ei enää tottelisi kaikkia vallitsevia tapoja, arvoja ja uskomuksia, vaan asettaisi ne tarpeen mukaan kyseenalaisiksi.
Johannes oli tehnyt Jeesukseen valtavan vaikutuksen, mutta vähitellen hänen täytyi selkeyttää kantaansa myös kastajansa visioon Jumalan valtakunnasta. Joku siinä ei sittenkään sopinut yhteen Jeesuksen kutsumuksen kanssa. Silti Johannes oli toiminut eräänlaisena kätilönä Jeesuksen syntymässä omaan tehtäväänsä.
“Kasteen jälkeen jotkut Johanneksen opetuslapsetkin alkoivat seurata Jeesusta.” Evankelista Johanneksen mukaan ainakin kiivas Pietari ja hänen veljensä Andreas olivat niiden joukossa.[15] Tämä jos mikä olisi voinut herättää Johanneksessa kateellisen vertailun ja kilpailun, joka on niin monen väkivaltaisen uskonnollisuuden perusjuuri. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Nyt Jeesuksen täytyi kuitenkin päästä eroon kansanjoukosta ja Johanneksen ympärillä kiehuvasta kiihkoilusta. Jeesuksella oli liian isoja kysymyksiä selvitettäväkseen näin levottomassa seurassa. Vain hiljainen autiomaa tarjoaisi tarpeeksi tyhjän paikan suurten vastausten löytämiseksi. Erämassa hänellä olisi aikaa miettiä tämän sinetöivän kokemuksen käytännöllisiä seurauksia.
Jeesus kaipasi rauhaa myös Johanneksen kärsimättömyydeltä. Vaikka Kastaja herättikin hänessä suurta kunnioitusta, niin malttia sillä miehellä ei näyttänyt olevan lainkaan. Valtakunnan olisi pitänyt jo tulla. Jos ei se tulisi huomenna, sitä pitäisi hoputtaa. Jos ei se tulisi Jeesuksen kautta, pitäisi löytää joku muu.
Jeesus ei halunnut hoputtaa itseään eikä ketään muutakaan. Säilyttääkseen rauhansa ja huolehtiakseen sisäänsä tulleesta Jumalan kyyhkysestä, hänen oli nyt saatava olla itsekseen.
Markuksen mukaan Henki suorastaan ajoi Jeesuksen autiomaahan. Johanneksen vaikutusvalta oli niin suuri, että Jeesus piti suorastaan kiskoa pois hänen vaikutuspiiristään. Simon ja Andreas saisivat mennä kotiinsa miettimään, haluavatko he oikeasti seurata Jeesusta. Seuraava koettelemus ei ollut heitä varten.
Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesilahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.
Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.
[1] Matt 11:18.
[2] Myers Ched. Binding the Strong Man. s. 128.
[3] Joh 1:29.
[4] 2Moos 21:22-25
[5] Mark 9:33-37, 10:35-45.
[6] Hamerton-Kelly. The Gospel & Sacred. s. 68,69.
[7] Matt 3:14, 15.
[8] Ps 2:7-9
[9] Jes. 9:5.
[10] Fredriksen Paula. From Jesus to Christ. Nota Bene. Yale University Press. 2000. s. 86.
[11] Akers Keith. The Lost Religion of Jesus. Simple Living and Nonviolence in Early Christianity. Lantern Books. New York 2000. s. 46.
[12] Miles Jack. Christ. A Crisis in the Life of God. s. 28
[13] Samankaltaista syntisten solidaarisuutta olivat monet profeetoistakin harjoittaneet. Vaikka heillä ei ollut mitään henkilökohtaista osallisuutta kansansa synteihin, he silti samaistuivat niihin ja tunnustautuivat osaksi syntistä kansaa. Esra 9:6, 7, 10, 11, 15. Neh 9:36, 37.
[14] Tästäkin syystä kaikkein ankarimmat tekstikriitikot ovat varmoja ainakin kahdesta asiasta Jeesuksen elämässä: Hän tuli Johanneksen kastamaksi ja Pilatuksen johdolla tappamaksi.
[15] Joh 1:35-42.
