Kirjoitettu 1.12.2010
3 kommenttia
”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Avainsanat:
ääriuskovaisia,
Afrikka,
afrikkalaiset,
Agamemnon,
alkumurhan toistaminen,
anaattisia,
Apollo,
arkeologia,
Artemis,
Ateena,
Atsteekit,
auktoriteetti,
azteekit,
bakkanaali,
Balder,
banaali,
Ben-Hinnom,
Davies Nigel,
demokratia,
demoni,
demonisoida,
Dionysialainen,
double substitution,
E.E. Evans-Pritchard,
Edward Burnett Tylor,
Egypti,
eläinten kesyttäminen,
eläinuhri,
elämäntehtävä,
elävä uhri,
Emile Durkheim,
ensimmäinen uhri,
eristetty,
Gehenna,
Grote Jim & McGeeney John,
hallintokausi,
Heim Mark. S,
Henri Hubert,
historia,
homeopatia,
Homeros,
humanisaatio,
Huron,
Idealisointi,
Ifigeneia,
ihmisuhri,
Ilias,
inkat,
insestirikkomus,
israelilaiset,
Itsemurha,
J.G. Frazer,
James George Frazer,
Jean-Pierre Vernant,
Jerusalem,
johtaja syntipukkina,
joukkomurhaaia,
julkisuuden alttarille,
kaavamaisuus,
katarsis,
keihästää,
keisari,
kidutus,
kiellettyjä ruokia,
kivittää,
kohtalo,
Kolumbus,
kosminen järjestys,
kotieläimiä,
köyhät,
Kreikka,
kulttuuri,
kulttuuriantropologia,
kuningas,
L. De Heusch,
lähetyssaarnaaja,
linnakkeet,
lumoutumnen,
lynkkaaminen,
maailman suurin teurastamo,
Marcel Mauss,
marginaalisia,
markkinavoimien hurjat jumalat,
Mediaskandaali,
Meksiko,
merkitään uhriksi,
Molok,
monikansallisten yhtiöiden johajat,
murhahuuto,
murhien laakso,
muukalaiset,
myyttiset sankarit,
narrikuningas,
Nigel Davies,
normaalisuhteet,
Odin,
oikeudettomat,
Olli Sinivaara,
Orestes,
osakkeenomistajat,
päälliköt,
pahuuden inkarnaatio,
palvotut idolit,
poikkeukselliset,
poppamies,
porrastemppeli,
Poseidon,
Pyhäpäivä,
pyhitetty väkivalta,
rasisteja,
Rhodos,
rituaali,
Rituaalinen aika,
rituaalinen kalenteri,
rokotuskeskus,
Rooma,
Saarinen Risto,
Schwager Raymund,
sekasorto,
Seneca,
shamaani,
sijaiskärsijä,
sijaisuhraus,
sijoittajat,
Skandinavia,
sotavanki,
status uhrina,
statusjana,
suvaistevaisuus,
synnin kantaja,
tabu,
Taistelusimulaatio,
Tanska,
terroristeja,
The goulden Bough,
Troija,
tunnesuhde eläimeen,
uhrautua,
uhreiksi kelpaavia,
uhrifestivaaleja,
Uhriksi merkkaaminen,
uhrikulttuuri,
Uhrikuninkuus,
uhrimateriaalia,
uhrimeno,
uhrin merkki,
uhrin puolustaja,
uhripapisto,
uhrirituaali,
uhrivaranto,
uskontoantropologia,
vainuaa,
Väkivalta ja pyhä,
valtakunta,
valtikka,
vammaiset,
verilöyly,
veriuhri,
vihkimysriitti,
viihdemedia,
Villieläin,
W. Robertson Smith,
yhteiskuntahierarkia,
ylisuuri reviiri,
ylösnousemusmyytit
Kirjoitettu 18.2.2010
1 kommentti
Rituaalinen aika Vähitellen rituaalien toisto alettiin rytmittää vuodenaikojen mukaan.[1] Rituaaleista tuli osa kosmista järjestystä, tai jopa sen ylläpitäjä. Ilman uskollisesti toistettuja uhrirituaaleja kuu jäisi pimeäksi, aurinko ei nousisi tai talvi ei väistyisi jne. Jumalille uhrattu veri piti kosmoksen toimivana. Kaikille kuuluvasta tavallisesta ajasta piti säännöllisesti erottaa väkivaltaiselle pyhälle varattu aika. Pyhäpäivät olivat uhraamiselle varattuja päiviä. Rituaalinen kalenteri oli samalla myös yhteiskuntahierarkian peili. Arki kuului rahvaalle ja pyhät papeille ja muille hallitsijoille. Arkena tavallinen ihminen oli toimija. Pyhäpäiviä halitsivat suurempien valtojen […]
