”Missä tahansa uhraajilta kysytään miksi he uhraavat, vastaus on sama. Heidän täytyy toistaa mitä heidän esi-isänsä tekivät, kun tämä yhteisö luotiin. Heidän täytyy toistaa joku perustavaa laatua oleva väkivalta sijaisuhrin kautta.” René Girard[1] Rituaalien ja nimenomaan uhrirituaalien yleismaailmallisuus on aina kiehtonut uskontoantropologeja.[2] Veriuhri on historian tunnetuin rituaali. Maailman kaikissa kolkissa on rituaalisesti uhrattu ihmisen tai eläimen verta. Rituaali on ehkä ihmiskunnan vanhin muistamisen muoto. Rituaalissa sanoitetaan, tehdään ja näytetään jotain yhteisön syntytarinasta. Girardille uhraaminen ei ole vain muinainen kuriositeetti ja […]
Ihminen oli ihmisen ensimmäinen uhri. Siitä kulttuuriantropologit ja arkeologit lienevät aika yksimielisiä. Kaikkein alkuperäisimmissä uhrirituaaleissa vuodatettiin ihmisen verta. Jossain vaiheessa yksinkertainen ja suora sijaisuhraus alkoi muuttua kaksitasoiseksi sijaisuhraamiseksi. Ihminen yhteisön sijaisuhrina korvattiin eläimellä, josta tehtiin alkuperäisen ihmisuhrin sijainen. Tätä Girard kutsuu kaksinkertaiseksi sijaisuudeksi (double substitution)[1] Millaisen prosessin kautta ihmisuhrit alkoivat vaihtua eläinuhreihin? Millaisista syistä alettiin uhrata eläimiä ihmisen sijaan? Kuinka tärkeä askel se oli ihmiseksi tulemisessa? Oliko ensimmäinen tiedostava ihminen se, joka havahtui näkemään uhrissa itsensä? ”Se voisin olla minä?” […]
Suurvisiiri sanoi: Ei, ei, siinä olet väärässä, Mikael el – Hakim, sillä ei ole suurempaa vihaa kuin samanuskoisten viha. Waltari Mika, Mikael Hakim[1] Kilpailu samasta on tuottanut kriisin kaikkiin hierarkkisiin yhteiskuntajärjestyksiin. Vahvimman herruuteen perustuva nokkimis- tai naimisjärjestys rikkoutuu kun opittu halu on kääntynyt mallia vastaan. Kriisi on vain tilapäinen jos rakenne pysyy ja vain johtaja vaihtuu. Tilanne käy yhteisön kannalta vaarallisemmaksi, jos kaikki alkavat tavoitella samanlaista osaa mammutin lihasta. Kaikki suuret kulttuurit ovat tähän mennessä perustuneet siihen, että erilaisuus ja […]